ujon roolista pois

joissakin tilanteissa olet rohkea oma itsesi. En sanoisi, että jokaikisessä tilanteessa täytyisi olla. Ei se niin tarkkaa ole...

Jos vertaan sinua itseeni, niin itselläni ei ole poikaystävää ja tuo ajatus "ketään ei kiinnosta" on jatkuvasti mukana. En uskalla puhua ihmisille paljoa, kun pelkään että heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Sitten se, mikä on samaa meissä on että minun on nykyisin myös vaikea puhua sukulaisilleni.. Kaikella kunnioituksella sinua kohtaan sanon, että et ole ainoa sen ongelman kanssa :|

Minulla myös sama ongelma. On sellaisia päiviä jolloin olen rohkealla päällä mutta joskus taas on niin kipsissä että haluaa vain pois...

Sukulaisten kanssa sama ongelma kuin sulla. Tuntuu että esim.isoäitini on niin eri maailmasta enkä tiedä miten hänen seurassaan pitäisi olla ja mistä puhua.

Sitten joo kun mullakin on tuo ujous jo niin painautunut otsaan, vaikea sitä roolia on mennä muuttamaan. Jos vaan saisi aloittaa alusta, ilman että ihmiset tuntee... Kaikki vaan ihmettelisi miksi yhtäkkiä alan puhumaan.

näköjään on muitakin minunlaisiani. Eli juuri muutamien sukulaisten luona ollaan hiljaa ja ujoja kun olen aina ollut ujo(paitsi alle kouluikäisenä mikä hieman helpottaa ehkä tilannetta välillä ja tiettyjen sukulaisten seurassa)Yleensä se ujous vaan iskee aina ttiettyjä sukulaisia nähdessä. tuntemattomille voin puhella vaikka mitä, joskus iskee jopa puheripuli suorastaan. Sitten peruskoulussa olin ujo ja kun niitä ihmisiä näkee ujous iskee silloinkin.
Useita vuosia vietin rohkeamman elämää ja nautin siitä, mutta mikä pahinta sitten kun aloitin opiskelun uudessa paikassa olin pitkään fyysisesti sairas ja sen takia vaisu ja tuon takia varmaan kaikki saivat vaikutelman että olen hiljaa koska olen ujo, ja kappas se sama ujous iski jälleen kun huomasin että minua pidetään ujona! Siitä tuntuu olevan sitten suht vaikea päästä eroon. No varmaan muutama opiskelutoveri on jälkeenpäin ihmetellyt miksi yhtäkkiä sorrun puhumaan älyttömästi, ehkä se siis tästä vielä. Olisi kuitenkin kiva olla rennompi, aikaisemmassa opiskelupaikassa juuri se teki olemisesta viihtyisämpää kun ihmiset eivät pitäneet minua ujona enkä käyttäytynyt ujosti ja lisännyt noita olettamuksia kuten nyt. Ujous tuntuu olevan paha kehä.

kun tapasin erään sukulaiseni ensimmäistä kertaa, hän oli ollut siinä ehkä minuutin, kun tokaisi "kylläpäs tämä on hiljanen tyttö"!:D itse ei edes tervehtinyt tai sanonut mitään. ei sitten parempaa jutun juurta keksinyt.

Moi,

tilanteesi sukulaisten kanssa on ymmärrettävä. Kun koet muuttuvasi ihmisenä, täytyisi vanhoissa tilanteissa tavallaan omaksua uusi identiteetti. Se ei ole aina helppoa ja vie oman aikansa.

Joskus haluaa käyttäytyä itsevarmasti ja olla sanavalmis, vaikka tietää että oikeasti on ujo. Tuntuu, että koko ajan vain esittää muille jotain mitä ei oikeasti ole, vain näyttääkseen muille ja ennenkaikkea itselle, että ei ole ujo. Se on koko ajan henkien taistoa, kun ei tiedä mikä on omaa itseä ja mikä esitystä. Oon miettinyt huomaako kukaan muu kun muuttuu ihan eri ihmiseksi. Kai sitä sitten vain on niin erilainen eri ihmisten seurassa. Mäkin oon tuppisuu sukulaisten seurassa, puhelias ystävien seurassa jne. Kai sitä pitää vain olla kiitollinen iitä, että on monia puolia itsessään, hiljaisempi ja vähän puheliaampi. Ehkä kumpikaan vaihtoehto ei ole toista huonompi, ja mieliala ja seura vaikuttavat siihen, millainen on missäkin tilanteessa. Ehkä ne eivät ole mitään rooleja, vaan meitä itsejämme elämässä omaa elämäämme.

Itse olen hyvin ujo myös sukulaisten seurassa, mutta sittenkun kaverit on lähiympäristössä nii niiden kanssa sopii hölmöillä! :D