Miksi ei pappia?

mennä tsunamin mukana tuonpuoleiseen.
Menehtyneiden omaisia sinne oli kutsuttu.

Muistojumalanpalvelussaarna Phuketissa 26.12.
Uutinen julkaistu 26.12.2005 Klo 6:2
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. (Luukas 2: 15 – 19)

Miksi minun kipuni ei koskaan lopu,
miksi haavani ovat niin pahat,
etteivät parane? (Jeremia 15:18)

Herra, sinä tunnet minut!
Muista minua ja pidä minusta huoli. (Jeremia 15:15)
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Rakkaat ystävät, meidät on kutsunut tähän tapaninpäivän jumalanpalvelukseen rakkaus. On kulunut vuosi tsunamista, joka muutti rajulla tavalla teidän kaikkien elämän. Mikään ei ole enää niin kuin ennen tsunamia. Kaikki on toisin. Ajanlasku muuttui: aika ennen tsunamia ja aika sen jälkeen. Arki on toisenlainen, joulu tuntuu toiselta, pöytä katetaan toisin kuin ennen. Vaikka on kulunut kokonainen vuosi, se on jollekin surevalle omaiselle ollut kuin kaksi yötä – ja pimeää välissä.

Tänään on tapaninpäivä, toinen joulupäivä. Myös ensimmäisenä jouluna ajanlasku muuttui. Me laskemme aikaa ennen ja jälkeen Kristuksen syntymän.

Maria, äiti, on joulun kertomuksen keskipisteenä. ”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” Marian tavoin te olette käyneet yhä uudelleen läpi kaikkea vuoden aikana tapahtunutta.
Marian suru

Joulu on kirkkovuoden merkillisin juhla: siinä kohtaavat ilo ja kärsimys. Maria tiesi tämän jo Jeesuksen syntyessä. Maria tiesi, että hänen sydämensä lävitse oli miekka käyvä. Tämä vuosi on ollut meille tutkistelun aikaa, muistelun aikaa, ikävän ja kaipauksen. Tapaninpäivän Vanhan testamentin tekstissä on jae, joka on kuin rakkaansa tsunamissa menettäneen ihmisen huuto: ”Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane?” (Jer. 15:18).

Vuosi on kulunut, mutta surun aika jatkuu. Täällä Phuketissa työtä tekevä suomalainen tunnistusryhmä on lähettänyt 171 vainajaa kotiin, Suomeen. Heidät on lähetetty täältä kunnioittavasti, arvokkaasti, kauniisti. Heidät on saatettu lentokoneeseen asti.

Ja Suomessa heidät on otettu vastaan joka kerta samalla tavalla: sello on soinut surua, Suomen liput ovat liehuneet puolitangossa, on kuultu psalmin sanaa: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. - - Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.” (Ps. 90: 12, 15).

Viime viikolla näimme televisiossa ohjelman ”Kyynelten meri”. Jos voisimme koota yhteen ne kyyneleet, joita tämän vuoden aikana on itketty, niistä varmaan koostuisi valtameri. Itku hoitaa surijaa, itku pesee sielun kipua ja kapinaa.
Sureva enkeli

Taiteilija Ina Collianderin puupiirros ”Sureva enkeli” on tämän jumalanpalveluksen käsiohjelmassa. Taiteilija itse sanoi enkelin surevan koko maailman surua, yhteistä surua. Colliander on tehnyt myös lohduttavan enkelin. Se on enkeli, joka lentää kädessään sininen liina. On kuin enkeli sanoisi: ”Itke vain, itke rauhassa, lohdutus on jo matkalla; enkeli tuo sinulle nenäliinan.”

Tapaninpäivän Vanhan testamentin tekstissä on toinenkin jae, joka puhuu surijan kieltä: ”Herra, sinä tunnet minut! Muista minua ja pidä minusta huoli.” (Jer. 15: 15)

”Muista minua ja pidä minusta huoli.” Muistaminen on huolenpitoa, rakkautta. Me muistamme tänään kaikkia suomalaisia tsunamissa kuolleita, ja siksi me sytytämme pian 178 kynttilää.
Surun helminauha

Kun me muistamme poisnukkuneita rakkaitamme, me keräämme muistojen helminauhaa. Siinä nauhassa on erivärisiä ja erikokoisia helmiä. Siinä on musta surun helmi, viime vuoden tapaninpäivä. Siinä on sininen meren helmi. Meri on syvä, se on kaunis, se on pelottava. Nauhaan kuuluvat punaiset rakkauden helmet, ilon ja kiitollisuuden aiheet. Valkoinen helmi tarkoittaa kastetta, armoa. Ja on hiljaisuuden helmi, odotuksen, kaipauksen, autiomaan. Tämän helminauhan voi nähdä myös rukousnauhana, jonka kultainen helmi tarkoittaa Jumalaa ja toinen valkoinen helmi ylösnousemusta.

Ruotsin kirkon virsikirjassa on rukous: ”Auta minua kestämään tämä suru, auta minua suremaan.” On uskallettava surra, jotta lohdutukselle tulee tilaa. On uskallettava surra, jotta lohdutuksesta voi vähitellen nousta toivo. Toivoon täytyy kurottua, muuten ei jaksa elää.
Eikä merta enää ole

Ilmestyskirja kertoo uudesta taivaasta ja uudesta maasta: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen maa ja ensimmäinen taivas olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.” Ei merta, ei tsunamia, ei pelkoa, ei kyyneleitä. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

Tähän Jumalan lupaukseen luottaen me saamme sytyttää 178 muistokynttilää. Ne kokoavat kaiken sen rakkauden, jota tsunamissa kuolleita kohtaan on tunnettu ja tunnetaan. Ne kokoavat myös kaiken sen kiitollisuuden, jota tunnemme onnettomuudessa auttaneita kohtaan, kaikkia tunnistamistyössä mukana olleita kohtaan Ne kokoavat myös meidän rukouksemme kaikilla maailman rannoilla surevien puolesta. Siksi voisimme yhtä hyvin sytyttää yli 200 000 kynttilää.

”Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”

Rovasti Kirsti Aalto