Pettynyt

vaakaan ihastuja

Olen ollut yhteydessä vaakamieheen puolen vuoden ajan. Nähty ei olla kun muutaman kerran alkuvaiheessa, mut soiteltu ollaan paljon. Nyt kuitenki paljastu piirre, josta en pidä. Jouluna en saanut minkäänlaista hyvän joulun toivotusta, en edes tekstiviestiä. Oon ihan ällistynyt. Muutama päivä ennen jouluaattoo juteltiin puhelimessa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Juteltiin siitä koska nähtäis seuraavan kerran. Tää kuitenki pisti miettiin et onko vaa'at sellasia, jotka ei välitä asioista? Onko niille itelle aivan samantekevää muistaako joku niitten synttärit tai muut juhlapäivät... Ite lähetin tyypille kortin mut siitäkään en ole kiitosta saanut. Ihmetyttää käytös. Muuten hän vaikuttaa ihan ihanteelliselta mieheltä ja meillä riittää juteltavaa. Osaako vaa'at sittenkään ottaa toista ihmistä huomioon? Ja tää vaaka on mies, lähelle kolmekymppinen.

201

20181

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Horo skooppi

      Et kai sä oo oikeesti niin pönttö, ett sä katot horoskoopin pohjalta millainen joku ihminen on ?
      No voipi tulla yllätyksiä...

      Kannattaisko odottaa ja kysyä mikä oli syy...
      Niitä syitähän voi olla vaikka 10 miljoonaa.

    • KaksosNainen

      Vaakamiehet ovat eriskummallista sakkia. Ei tunteita ja välinpitämättömyys kukoistaa.
      Itse olen vaakamiehen kanssa, mutta jo monta kertaa olen miettinyt vakavasti, eroaisinko hänestä. Sen verran itsekeskeinen kaveri on.

      • mie4

        ... osaa olla miellyttävä ja mukava, mutta on hyvin itsekeskeinen... Jätin vaakamiehen nyt jouluna, enkä kadu.

      • Tunteellinen vaakamies

        Kävin mielenkiinnosta katsomassa mitä vaakaihmisistä puhutaan ja ihmettelin viestejä, joissa väitettiin vaakamiehiä tunteettomiksi lieroiksi ja välinpitämättömiksi, itsekeskeisiksi jässiköiksi. Itse olen vaakanainen ja asun yhdessä vaakamiehen kanssa, joka on kaikkea muuta kuin näitä ominaisuuksia. Kyllä vaakamies osaa olla naisen huomioiva romantikko, siinä missä makuuhuoneen valtiaskin! En ole koskaan aikaisemmin tavannut ketään, josta löytyy juuri sopiva sekoitus kaikkia ominaisuuksia. Pieni kinastelu ja itsepäisyyskin on silloin tällöin paikallaan, se puhdistaa sopivasti ilmapiiriä. Ehkä kaikki vaa'atkaan eivät ole samanlaisia??!!

      • vaakamies hyppysissä?
        Tunteellinen vaakamies kirjoitti:

        Kävin mielenkiinnosta katsomassa mitä vaakaihmisistä puhutaan ja ihmettelin viestejä, joissa väitettiin vaakamiehiä tunteettomiksi lieroiksi ja välinpitämättömiksi, itsekeskeisiksi jässiköiksi. Itse olen vaakanainen ja asun yhdessä vaakamiehen kanssa, joka on kaikkea muuta kuin näitä ominaisuuksia. Kyllä vaakamies osaa olla naisen huomioiva romantikko, siinä missä makuuhuoneen valtiaskin! En ole koskaan aikaisemmin tavannut ketään, josta löytyy juuri sopiva sekoitus kaikkia ominaisuuksia. Pieni kinastelu ja itsepäisyyskin on silloin tällöin paikallaan, se puhdistaa sopivasti ilmapiiriä. Ehkä kaikki vaa'atkaan eivät ole samanlaisia??!!

        "Kyllä vaakamies osaa olla naisen huomioiva romantikko"

        Ihan totta! Minun kokemuksen mukaan vaakamies osaa kuunnella naista ja antaa esim. juuri oikeanlaisen lahjan (näin pienenä esimerkkinä), enkä edes mitenkään vihjaillut tai kuvitellut saavani lahjaa (sillä emme ole mikään pari sanan varsinaisessa merkityksessä) vaan olin yllättynyt hänen huomaavaisuudestaan. Pohdin nyt vain, antaako vaakamies (vaikka toki heidän joukkoon mahtuu monenlaista laidasta laitaan, heh) kenelle tahansa naisystävälleen lahjoja, vai pitäisikö hänen eleensä ymmärtää jotenkin - kun kyseessä vielä juuri minun romanttista puoltani hivelevä lahja... Noo, ehkä se joskus selviää.

        "siinä missä makuuhuoneen valtiaskin!"

        Ah tuota en ole (vielä?) päässyt kokemaan, mutta ehkäpä sen aika koittaa :-) Niin kovasti toivon!

      • Vaakanainen
        vaakamies hyppysissä? kirjoitti:

        "Kyllä vaakamies osaa olla naisen huomioiva romantikko"

        Ihan totta! Minun kokemuksen mukaan vaakamies osaa kuunnella naista ja antaa esim. juuri oikeanlaisen lahjan (näin pienenä esimerkkinä), enkä edes mitenkään vihjaillut tai kuvitellut saavani lahjaa (sillä emme ole mikään pari sanan varsinaisessa merkityksessä) vaan olin yllättynyt hänen huomaavaisuudestaan. Pohdin nyt vain, antaako vaakamies (vaikka toki heidän joukkoon mahtuu monenlaista laidasta laitaan, heh) kenelle tahansa naisystävälleen lahjoja, vai pitäisikö hänen eleensä ymmärtää jotenkin - kun kyseessä vielä juuri minun romanttista puoltani hivelevä lahja... Noo, ehkä se joskus selviää.

        "siinä missä makuuhuoneen valtiaskin!"

        Ah tuota en ole (vielä?) päässyt kokemaan, mutta ehkäpä sen aika koittaa :-) Niin kovasti toivon!

        En usko, että mies olisi antanut sinulle romanttista lahjaa pelkässä kaverimielessä! Tosin vaakamiehellä (oman kokemukseni mukaan) on myös paljon naispuoleisia kavereita, koska kaikki pitävät häntä hyvänä tyyppinä.

        "Ah tuota en ole (vielä?) päässyt kokemaan, mutta ehkäpä sen aika koittaa :-) Niin kovasti toivon!"

        En tiedä johtuuko siitä, että olemme molemmat avomieheni kanssa vaakoja, mutta kaikki (myös sänkyhommat) tuntuvat parhaimmalta vasta pidemmän yhdessäolon jälkeen. Tai siis alkuhuuma on erilaista ja tietyssä mielessä mukavaa, mutta itse ainakin olen koko ajan onnellisempi. Siis JOS näillä vaakamiehillä on jotain yhteistä, niin sanoisin että KANNATTAA ODOTTAA! Et varmasti tule pettymään... :)

      • action8
        Vaakanainen kirjoitti:

        En usko, että mies olisi antanut sinulle romanttista lahjaa pelkässä kaverimielessä! Tosin vaakamiehellä (oman kokemukseni mukaan) on myös paljon naispuoleisia kavereita, koska kaikki pitävät häntä hyvänä tyyppinä.

        "Ah tuota en ole (vielä?) päässyt kokemaan, mutta ehkäpä sen aika koittaa :-) Niin kovasti toivon!"

        En tiedä johtuuko siitä, että olemme molemmat avomieheni kanssa vaakoja, mutta kaikki (myös sänkyhommat) tuntuvat parhaimmalta vasta pidemmän yhdessäolon jälkeen. Tai siis alkuhuuma on erilaista ja tietyssä mielessä mukavaa, mutta itse ainakin olen koko ajan onnellisempi. Siis JOS näillä vaakamiehillä on jotain yhteistä, niin sanoisin että KANNATTAA ODOTTAA! Et varmasti tule pettymään... :)

        alku on sekavaa, myöhemmin paranee ja paljon :-)

        v mies

      • vaaka(m) hyppysissä?
        Vaakanainen kirjoitti:

        En usko, että mies olisi antanut sinulle romanttista lahjaa pelkässä kaverimielessä! Tosin vaakamiehellä (oman kokemukseni mukaan) on myös paljon naispuoleisia kavereita, koska kaikki pitävät häntä hyvänä tyyppinä.

        "Ah tuota en ole (vielä?) päässyt kokemaan, mutta ehkäpä sen aika koittaa :-) Niin kovasti toivon!"

        En tiedä johtuuko siitä, että olemme molemmat avomieheni kanssa vaakoja, mutta kaikki (myös sänkyhommat) tuntuvat parhaimmalta vasta pidemmän yhdessäolon jälkeen. Tai siis alkuhuuma on erilaista ja tietyssä mielessä mukavaa, mutta itse ainakin olen koko ajan onnellisempi. Siis JOS näillä vaakamiehillä on jotain yhteistä, niin sanoisin että KANNATTAA ODOTTAA! Et varmasti tule pettymään... :)

        "Tosin vaakamiehellä (oman kokemukseni mukaan) on myös paljon naispuoleisia kavereita, koska kaikki pitävät häntä hyvänä tyyppinä."

        Pitää paikkaansa myös "tapaukseni" kohdalla. Silti minulla on varovainen toive olemassa, että itse olen hänelle erityinen. En koskaan ole vaatinut häneltä mitään suurella äänellä, en kyllä muutenkaan osaa olla kovin vaativainen (vaikka ehkä pitäisi?)- No, yksi mottoni on, että mitään hyvää ei saa vaatimalla.

        Aion odottaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu... Jos vilppiä ja epärehellisyyttä kohtaan, silloin osaan sulavasti kääntää suuntaa ja toivun kyllä. Hienosti on kuitenkin mennyt tähän saakka. Kiitos kommentista ja hyvää jatkoa!:)

      • vaakamiehen vaimo
        action8 kirjoitti:

        alku on sekavaa, myöhemmin paranee ja paljon :-)

        v mies

        mieltä. Se paranee, ja paljon! =)

    • itsestäänselvyys.

      kysymykseen: "Osaako vaa'at sittenkään ottaa toista ihmistä huomioon?" suora vastaus:

      Vaaka tarvitsee erityisen paljon valmennusta oppiakseen muitten huomioimisen taidon. Yhtään luonnostaan huomaavaista/hoksaavaista vaakaa (aikuiset ja lapset mukaan lukien)en ole tuntenut.

      Lisäksi on niin, että ”kannettu vesi” ei tahdo oikein kaivossa pysyä ja myös niin, että kun vaaka käyttäytyy huomaavaisesti hän odottaa, että se myös noteerataan.
      Huomaavaisuus ei ole vaa´alle mitenkään…

      • Nimetön

        Olet oikeassa; vaaka on juuri mainitsemallasi tavalla pettymys ystävänä. Esimerkiksi, kun hän kerrankin oikein 'panostaa' ja saa aikaiseksi joulukortin, jossa lukee muutakin kuin 'hyvää joulua', hän odottaa saavansa 'vastalahjaksi' A4-koon kirjeen... jos sitä ei tule, vaaka muistaa tämän nöyryytyksen, eikä välttämättä pidä enää yhteyttä. Vaaka voi olla myös petollinen ystävä; hän ei nimittäin koskaan osaa olla mistään yksin mitään mieltä; jos teet ystävänä jonkin virheliikkeen, vaaka kerää ympärilleen 'tukijoukon', jolle arvostelee sinua ennemmin kuin tulisi reilusti kertomaan asian edessäpäin.

      • Linda

        Itse olen vaakanainen ja tyttärenikin on vaaka ja en kyllä tunnistanut meitä noista kuvauksista. Vaaka ei varmastikaan ole välinpitämätön, mutta ehkä ennemminkin liian kiltti. Jotta ei loukkaisi toista, niin mieluummin kiemurtelee tilanteesta pois. Inhoaa riitoja ja eripuraisuutta ja siksi riideltäessä pakenee paikalta. Vaaka kyllä auttaa ja antaa vaikka paidan päältään muille, mutta epäoikeudenmukaisuutta ja eripuraisuutta ei voi sietää. Jos sinun vaakasuhteesi on ollut kauan poissaoleva, on tilanne melko varmasti menetetty. Vaa´at ikäänkuin liukenevat pikkuhiljaa suhteesta ulos, kun se alkaa olla ohitse.

      • takkua.
        Linda kirjoitti:

        Itse olen vaakanainen ja tyttärenikin on vaaka ja en kyllä tunnistanut meitä noista kuvauksista. Vaaka ei varmastikaan ole välinpitämätön, mutta ehkä ennemminkin liian kiltti. Jotta ei loukkaisi toista, niin mieluummin kiemurtelee tilanteesta pois. Inhoaa riitoja ja eripuraisuutta ja siksi riideltäessä pakenee paikalta. Vaaka kyllä auttaa ja antaa vaikka paidan päältään muille, mutta epäoikeudenmukaisuutta ja eripuraisuutta ei voi sietää. Jos sinun vaakasuhteesi on ollut kauan poissaoleva, on tilanne melko varmasti menetetty. Vaa´at ikäänkuin liukenevat pikkuhiljaa suhteesta ulos, kun se alkaa olla ohitse.

        minun vaakasuhteeni minnekään ole ”liukenemassa”. Mistä moisen käsityksen sait?
        Lapseni kanssa (miltei aikuinen) sujuu erinomaisesti ja muut suhteet ovat ystäväsuhteita eivätkä nekään edes...

      • Vaakanainen
        Linda kirjoitti:

        Itse olen vaakanainen ja tyttärenikin on vaaka ja en kyllä tunnistanut meitä noista kuvauksista. Vaaka ei varmastikaan ole välinpitämätön, mutta ehkä ennemminkin liian kiltti. Jotta ei loukkaisi toista, niin mieluummin kiemurtelee tilanteesta pois. Inhoaa riitoja ja eripuraisuutta ja siksi riideltäessä pakenee paikalta. Vaaka kyllä auttaa ja antaa vaikka paidan päältään muille, mutta epäoikeudenmukaisuutta ja eripuraisuutta ei voi sietää. Jos sinun vaakasuhteesi on ollut kauan poissaoleva, on tilanne melko varmasti menetetty. Vaa´at ikäänkuin liukenevat pikkuhiljaa suhteesta ulos, kun se alkaa olla ohitse.

        jonka minäkin voin allekirjoittaa omasta puolestani.

      • vesimiesäiti
        Linda kirjoitti:

        Itse olen vaakanainen ja tyttärenikin on vaaka ja en kyllä tunnistanut meitä noista kuvauksista. Vaaka ei varmastikaan ole välinpitämätön, mutta ehkä ennemminkin liian kiltti. Jotta ei loukkaisi toista, niin mieluummin kiemurtelee tilanteesta pois. Inhoaa riitoja ja eripuraisuutta ja siksi riideltäessä pakenee paikalta. Vaaka kyllä auttaa ja antaa vaikka paidan päältään muille, mutta epäoikeudenmukaisuutta ja eripuraisuutta ei voi sietää. Jos sinun vaakasuhteesi on ollut kauan poissaoleva, on tilanne melko varmasti menetetty. Vaa´at ikäänkuin liukenevat pikkuhiljaa suhteesta ulos, kun se alkaa olla ohitse.

        mainitsemassasi ns. vaa´an kiltteydessä piilee myös vaaran siemen. Vaakalapsen kanssa joutuu olemaan tarkkana huomatakseen, milloin ja miten lapsi esim. myötäilee tai mielistelee vanhempiaan tai muita ylläpitääkseen kiltteyden ”illuusiota”. Niissä tilanteissa ei ole ollenkaan tavatonta, että lapsi livauttelee myös pikku valheita.

        Siviilirohkeuteenhan jokaisen pitäisi aikuisikään mennessä kasvaa ja ainakin minusta vaaka tarvitsee senkin oppimisessa erityistä ohjausta, ettei hänestä tulisi loppuiäkseen ”tilanteista pois kiemurtelijaa”.

      • vaakap
        vesimiesäiti kirjoitti:

        mainitsemassasi ns. vaa´an kiltteydessä piilee myös vaaran siemen. Vaakalapsen kanssa joutuu olemaan tarkkana huomatakseen, milloin ja miten lapsi esim. myötäilee tai mielistelee vanhempiaan tai muita ylläpitääkseen kiltteyden ”illuusiota”. Niissä tilanteissa ei ole ollenkaan tavatonta, että lapsi livauttelee myös pikku valheita.

        Siviilirohkeuteenhan jokaisen pitäisi aikuisikään mennessä kasvaa ja ainakin minusta vaaka tarvitsee senkin oppimisessa erityistä ohjausta, ettei hänestä tulisi loppuiäkseen ”tilanteista pois kiemurtelijaa”.

        sä puhut vaikka en mä tota kiemurteluu kellekkää ääneen myönnä

      • nousuvaaka
        vesimiesäiti kirjoitti:

        mainitsemassasi ns. vaa´an kiltteydessä piilee myös vaaran siemen. Vaakalapsen kanssa joutuu olemaan tarkkana huomatakseen, milloin ja miten lapsi esim. myötäilee tai mielistelee vanhempiaan tai muita ylläpitääkseen kiltteyden ”illuusiota”. Niissä tilanteissa ei ole ollenkaan tavatonta, että lapsi livauttelee myös pikku valheita.

        Siviilirohkeuteenhan jokaisen pitäisi aikuisikään mennessä kasvaa ja ainakin minusta vaaka tarvitsee senkin oppimisessa erityistä ohjausta, ettei hänestä tulisi loppuiäkseen ”tilanteista pois kiemurtelijaa”.

        todeta, että täällä horoskooppisaitilla ollaan yleensä kiinnostuneita ainoastaan omakohtaisista aikuissuhteista muitten merkkien kanssa.

        Tuollaiset yritykset laajentaa keskusteluaiheita
        ovat kaiketi liian ikävystyttäviä ottaakseen tulta.

      • Nimetön
        nousuvaaka kirjoitti:

        todeta, että täällä horoskooppisaitilla ollaan yleensä kiinnostuneita ainoastaan omakohtaisista aikuissuhteista muitten merkkien kanssa.

        Tuollaiset yritykset laajentaa keskusteluaiheita
        ovat kaiketi liian ikävystyttäviä ottaakseen tulta.

        Tapasi kommentoida saittia on oiva keino kuolettaa keskustelu kokonaan...

    • vaaka79

      mie sen muistan, jos joku unohtaa syntymäpäiväni.

      • juu

        unohtaa siun, mutta muistatko itse vaakana syntymäpäiviä?

      • icefall
        juu kirjoitti:

        unohtaa siun, mutta muistatko itse vaakana syntymäpäiviä?

        Vaaka muistaa synttärisi jos olet muistanut hänen syntymäpäiväsi tai muut merkkipäiväsi

      • juu
        icefall kirjoitti:

        Vaaka muistaa synttärisi jos olet muistanut hänen syntymäpäiväsi tai muut merkkipäiväsi

        ei pidä paikkaansa mun ja erään vaa'an kohdal, mut ehkä hän on tahtonut sillä kertoa jotain, kun ei ole osannut suoraan sanoa. Tai muuten hän tarvii palvontaa (jota minulta ei saa).

    • vaakaan ihastuja

      Harmittaa kun taas taisin ihastua väärään mieheen. Sydän taitaa särkyä jälleen...Onneks ei viel pahasti ku tuli näin alussa ilmi tuo välinpitämättömyys. Ihmetyttää vaan et se on soitellu niin tiuhaan tahtiin. Mikä siin on ollu taustalla? Ehkä pelkkä halu valloittaa mut..?Alussa mua ei kiinnostanu yhtään mut sit pikku hiljaa se alko vaikuttaa tosi mukavalta ja meillä tuntu olevan niin samanlaiset tilanteet elämässä ja muutenki arvot samanlaiset, kuten myös harrastukset. Oon ite horoskoopiltani neitsyt ja kaipaan tosi paljon huomioo. En voi elää ihmisen kanssa, jolle olen ihan samantekevä ja joka ei huomioi mua. Tarviin hellyyttä ja huolenpitoa. Mulle se olis erittäin tärkee piirre. Itse kun olen kaikkee muuta kun välinpitämätön.

      • ***

        vielä arvoisesi miehen, usko pois, kirjoituksistasi huokuu, että tuut olemaan aarre jollekin.

        Tsemppiä-

      • tutulta

        Kuulostaa sun tarina aika tutulta. Ite olen neitsyt ja tapaillut kolmekymppistä vaakamiestä reilun puoli vuotta. Tosi hyvin viihdyn miehen seurassa ja aina on mukavaa kun ollaan yhdessä. Sit saattaa mennä tovi, ettei miehestä kuulu ennenkun ehdottaa seuraavaa tapaamista. Eli ei soittele ja kysele kuulumisia liiemmin. Oon sit miettiny, et onko toinen vaan luonteeltaan sellanen vai oonko sit samantekevää sille. Pitkään meni myös, että esitteli mua kellekään kavereilleen tai käytiin missään yhdessä. Nyt on kuitenkin ollu tosi kivaa, kun ollaan muutaman kerran oltu porukalla menossa. Jotenkin en kyllä vähällä haluaisi periksi antaa, kun niin hyvin viihdyn miehen seurassa!

      • itse vaakanainen
        tutulta kirjoitti:

        Kuulostaa sun tarina aika tutulta. Ite olen neitsyt ja tapaillut kolmekymppistä vaakamiestä reilun puoli vuotta. Tosi hyvin viihdyn miehen seurassa ja aina on mukavaa kun ollaan yhdessä. Sit saattaa mennä tovi, ettei miehestä kuulu ennenkun ehdottaa seuraavaa tapaamista. Eli ei soittele ja kysele kuulumisia liiemmin. Oon sit miettiny, et onko toinen vaan luonteeltaan sellanen vai oonko sit samantekevää sille. Pitkään meni myös, että esitteli mua kellekään kavereilleen tai käytiin missään yhdessä. Nyt on kuitenkin ollu tosi kivaa, kun ollaan muutaman kerran oltu porukalla menossa. Jotenkin en kyllä vähällä haluaisi periksi antaa, kun niin hyvin viihdyn miehen seurassa!

        Vastaus tuohon, ettei tule kyselyjä ja viestejä on se, että vaaka odottaa häneen otettavan yhteyttä :) Tarkistellessaan samalla toisen tunteita. Vaaka haluaa olla varma suhteesta ja esittelee ystävilleen vasta todella pitkän harkinnan jälkeen. Ei johdu siitä, etteikö olisi kiinnostunut- lähinnä JUURI päinvastoin, eli hiljaisuus on mietteliäisyyden merkki - positiivisessa mielessä. Vaaka kyllä häviää nopsaan kuvioista täydellisesti jos ei ole ollenkaan kiinnostunut...

    • Poison

      Minä olen se joka toisten merkkipäivät muistaa, muut kylläkin tuppaavat unohtamaan minun merkkipäiväni, ja voin sanoa että tuon muistan myös. Jos osoittaa ettei minusta välitä, niin välit voivat viilentyä hyvinkin pian ja alan "unohtelemaan" toistenkin merkkipäivät. Tosi asiassa muistan vielä entisten kavereidenkin syntymäpäivät, mutta mitäpä sillä enää väliä. Minusta saa tasan yhtä lämpivän ja huomioivan ystävän kuin teoillaan ansaitsee, joskus paremmankin kuin ansaitsee, ja siitä saan kärsiä ainoastaan itse.

      • A.L.

        se, että totuus on enemmän ihmisessä itsessään kuin horoskoopeissa. Horoskooppien kautta on vain niin helppo käsitellä vaikeitakin asioita. :)

        Kuvauksesi sopii hyvin minuunkin, ja olen leijona...

    • Neitsyt***

      Älä viitsi, olen itse ajatellut ihan samaa! Ompa lohduttavaa lukea, että toisilla on samoja mietteitä! Mulla on kysymyksessä vieläpä kaukosuhde, että tilanne on entistä kimurantimpi. Hän ei todellakaan liioin muista minua. Jouluakin piti itse ensin toivottaa... Tulihan se sieltä sitten, kun kaksi kertaa toivotti... Jooo... Ei liioin ilmoittele itsestään ihan niin kuin se ei ymmärtäisi, että olen kiinostunut sen elämästä. Toisaalta hän on hyvin kiireinen. Olettekos yrittänyt puhua tunteista vaakamiehenne kanssa? Huh, se on hyyvin vaikeaa. On se kyllä vaikeaa minullekkin, mutta ei mies sitä ainakaan helpommaksi tee.

      Välillä vaan tulee sellainen olo, että se ei välitä... Ehkä se ei vaan itse tajua sitä. En tiedä... Hankalaa tämä elämä... Mutta irti on mahdotonta päästää, sillä kun olemme yhdessä hän huolehtii minusta.

      • vaakaan ihastunut

        Miten kauan olette olleet yhessä? Olen yrittänyt miettiä järkeviä vaihtoehtoja. Kovasti taidan olla ihastunut ja kun meilläkin sitä matkaa on muutama sata kilometriä välillä niin en oikein tiedä. Tunteistamme ei olla sen paremmin puhuttu, mut mies kyllä ylistää usein mua ja sitä kuinka mukava on yhdessä jutella ja harmittelee välimatkan pituutta. Olen sitäkin miettinyt että onko noi vain puheita, vai tarkottaako tosissaan. Kauan ollaan kuitenki jo soiteltu et en usko sen ihan lämpimikseen puhelevan. Välillä saattaa mennä kuitenkin muutamakin viikko ettei soitella ja sit taas viikko et soitellaan useempana päivänä. Joskus kun soitan ja se ei vastaa niin saattaa mennä monta päivää ennen ku se soittaa takasipäin... Jos oltais suhteessa niin toimisikohan se mahollisesti samallalailla..?Ehkä olis syytä kysyä mitä se haluaa, olla vaan kaverina vai jotain muutakin. Oon vaan sellanen et sit ku ihastun niin kiinnyn tosi paljon ja haluisin pitää sen toisen koko ajan lähelläni ja jos vaaka on sellanen et se tarvii omaa rauhaa eikä oikein jaksa ilmotella kaikista menemisistään niin voiko siitä tulla mitään. Luottamus pitäs olla täydellistä. Ihmeen hyvin tyyppiin oon luottanu, kun yleensä en ihmisiin kauheen nopeesti luota. Lisäks sille on helppo puhua ihan mistä asiasta vaan. Miten teidän suhde alkoi? Miehen vai sun alotteesta?

      • Nimetön
        vaakaan ihastunut kirjoitti:

        Miten kauan olette olleet yhessä? Olen yrittänyt miettiä järkeviä vaihtoehtoja. Kovasti taidan olla ihastunut ja kun meilläkin sitä matkaa on muutama sata kilometriä välillä niin en oikein tiedä. Tunteistamme ei olla sen paremmin puhuttu, mut mies kyllä ylistää usein mua ja sitä kuinka mukava on yhdessä jutella ja harmittelee välimatkan pituutta. Olen sitäkin miettinyt että onko noi vain puheita, vai tarkottaako tosissaan. Kauan ollaan kuitenki jo soiteltu et en usko sen ihan lämpimikseen puhelevan. Välillä saattaa mennä kuitenkin muutamakin viikko ettei soitella ja sit taas viikko et soitellaan useempana päivänä. Joskus kun soitan ja se ei vastaa niin saattaa mennä monta päivää ennen ku se soittaa takasipäin... Jos oltais suhteessa niin toimisikohan se mahollisesti samallalailla..?Ehkä olis syytä kysyä mitä se haluaa, olla vaan kaverina vai jotain muutakin. Oon vaan sellanen et sit ku ihastun niin kiinnyn tosi paljon ja haluisin pitää sen toisen koko ajan lähelläni ja jos vaaka on sellanen et se tarvii omaa rauhaa eikä oikein jaksa ilmotella kaikista menemisistään niin voiko siitä tulla mitään. Luottamus pitäs olla täydellistä. Ihmeen hyvin tyyppiin oon luottanu, kun yleensä en ihmisiin kauheen nopeesti luota. Lisäks sille on helppo puhua ihan mistä asiasta vaan. Miten teidän suhde alkoi? Miehen vai sun alotteesta?

        ....voi..ei nyt kuulosta hyvältä ...vaaka on realisti,varsinkin vaakamies...unohda hänet!!! :)
        Kaikella ystävyydellä...unohda ja jatka eteenpäin..pääset helpommalla.. :)

      • vaakaan ihastunut
        Nimetön kirjoitti:

        ....voi..ei nyt kuulosta hyvältä ...vaaka on realisti,varsinkin vaakamies...unohda hänet!!! :)
        Kaikella ystävyydellä...unohda ja jatka eteenpäin..pääset helpommalla.. :)

        mitä tarkoitit tässä yhteydessä kun sanoit et vaaka on realisti? välimatkan takiako ei voi onnistua?

      • :) nimetön
        vaakaan ihastunut kirjoitti:

        mitä tarkoitit tässä yhteydessä kun sanoit et vaaka on realisti? välimatkan takiako ei voi onnistua?

        ....Et tule olemaan hänen ainoansa...mut jos se sopii...ole mielummin kuitenkin vain hyvä ystävä...tai pistä hänet saalistamaan sinua,juuri tuolla ollaan ystäviä repliikillä,katso miten käy :)

      • Neitsyt***
        vaakaan ihastunut kirjoitti:

        Miten kauan olette olleet yhessä? Olen yrittänyt miettiä järkeviä vaihtoehtoja. Kovasti taidan olla ihastunut ja kun meilläkin sitä matkaa on muutama sata kilometriä välillä niin en oikein tiedä. Tunteistamme ei olla sen paremmin puhuttu, mut mies kyllä ylistää usein mua ja sitä kuinka mukava on yhdessä jutella ja harmittelee välimatkan pituutta. Olen sitäkin miettinyt että onko noi vain puheita, vai tarkottaako tosissaan. Kauan ollaan kuitenki jo soiteltu et en usko sen ihan lämpimikseen puhelevan. Välillä saattaa mennä kuitenkin muutamakin viikko ettei soitella ja sit taas viikko et soitellaan useempana päivänä. Joskus kun soitan ja se ei vastaa niin saattaa mennä monta päivää ennen ku se soittaa takasipäin... Jos oltais suhteessa niin toimisikohan se mahollisesti samallalailla..?Ehkä olis syytä kysyä mitä se haluaa, olla vaan kaverina vai jotain muutakin. Oon vaan sellanen et sit ku ihastun niin kiinnyn tosi paljon ja haluisin pitää sen toisen koko ajan lähelläni ja jos vaaka on sellanen et se tarvii omaa rauhaa eikä oikein jaksa ilmotella kaikista menemisistään niin voiko siitä tulla mitään. Luottamus pitäs olla täydellistä. Ihmeen hyvin tyyppiin oon luottanu, kun yleensä en ihmisiin kauheen nopeesti luota. Lisäks sille on helppo puhua ihan mistä asiasta vaan. Miten teidän suhde alkoi? Miehen vai sun alotteesta?

        Hei!
        Olen tuntenut vaakamieheni noin puoli vuotta. Tapasimme kesällä, kun olin ulkomailla lomalla. Me ei varsinaisesti seurustella, koska välimatka on valitettavasti vähän enemmän kuin muutama sata kilometri...hömph... Mutta olemme "hyviä ystäviä", mitä ihmettä se nyt sitten tarkoittaakaan...? Tosiasia jokatapauksessa on se, että kummatkin on hulluina toisiinsa ja ikävä on...

        Olen usein miettinyt, että olisiko tämä kaikki samanlaista, jos voitasi olla yhdessä oikeasti. Huomioisko se mua jne... Kun tapasimme pyörittiin samassa porukassa koko kesän. Silloinkin se oli välillä kuin ei huomaisikaan mua, mutta sitten välillä kun itse tein aloitteen oltiin yhdessä ja oli ihanaa. Kyllä se itsekkin aina välillä yritti, mutta taitaa olla vähän ujo merkki tämä vaaka...?

        Olemme todella läheisiä, mutta mulle henkilökohtaisesti on tosi vaikeata välillä, kun ei ota selvää, mitä se haluaa. Ei vaan voi heittäytyä tunteiden vietäväksi, kun ei voi olla varma mistään. Näistä tunteista ei todellakaan voi kertoa vaakamiehelle, koska sehän tuntee heti itsensä kahlitusi ja varmasti kaikkoaa tai siltä ainakin tuntuu...tiedä häntä.

        Ai niin, minä tein aloitteen ;) Se kertoi, että se piti siitä!! Heh.

        Todella toivon, että tämä juttu toimisi, koska en halua luopua hänestä! Eikä hänkään kuulemma minusta. Siksi ihmettelenkin, miksi minun on niin vaikea uskoa, että hän välittää?

        Luulen silti, että vaakamies arvostaa rehellisyyttä... Ehkä pitäisi vain olla rohkea ja kertoa omista tunteistaan, jos mies ei todellakaan ymmärrä, että tekee jotakin väärin. Tee niin!

      • -ei kiitos-
        Neitsyt*** kirjoitti:

        Hei!
        Olen tuntenut vaakamieheni noin puoli vuotta. Tapasimme kesällä, kun olin ulkomailla lomalla. Me ei varsinaisesti seurustella, koska välimatka on valitettavasti vähän enemmän kuin muutama sata kilometri...hömph... Mutta olemme "hyviä ystäviä", mitä ihmettä se nyt sitten tarkoittaakaan...? Tosiasia jokatapauksessa on se, että kummatkin on hulluina toisiinsa ja ikävä on...

        Olen usein miettinyt, että olisiko tämä kaikki samanlaista, jos voitasi olla yhdessä oikeasti. Huomioisko se mua jne... Kun tapasimme pyörittiin samassa porukassa koko kesän. Silloinkin se oli välillä kuin ei huomaisikaan mua, mutta sitten välillä kun itse tein aloitteen oltiin yhdessä ja oli ihanaa. Kyllä se itsekkin aina välillä yritti, mutta taitaa olla vähän ujo merkki tämä vaaka...?

        Olemme todella läheisiä, mutta mulle henkilökohtaisesti on tosi vaikeata välillä, kun ei ota selvää, mitä se haluaa. Ei vaan voi heittäytyä tunteiden vietäväksi, kun ei voi olla varma mistään. Näistä tunteista ei todellakaan voi kertoa vaakamiehelle, koska sehän tuntee heti itsensä kahlitusi ja varmasti kaikkoaa tai siltä ainakin tuntuu...tiedä häntä.

        Ai niin, minä tein aloitteen ;) Se kertoi, että se piti siitä!! Heh.

        Todella toivon, että tämä juttu toimisi, koska en halua luopua hänestä! Eikä hänkään kuulemma minusta. Siksi ihmettelenkin, miksi minun on niin vaikea uskoa, että hän välittää?

        Luulen silti, että vaakamies arvostaa rehellisyyttä... Ehkä pitäisi vain olla rohkea ja kertoa omista tunteistaan, jos mies ei todellakaan ymmärrä, että tekee jotakin väärin. Tee niin!

        Hei, mulla on juuri samanlainen tilanne. Vain sillä erotuksella, että tätä on jatkunut kolme vuotta... välissä tuhansia maileja... Enää en jaksa, mietin miten lopettaisin "suhteen"... kaveri haluaisin olla, mutta enää en tahtoisi hänen kirjeitään. Ehkä joudun uhraamaan kaveruuden mielenrauhan alttarille? Ei niin paha ajatus. Jos horoskoopeissa olisikin jotain perää, niin vaakamiestä saamattomampaa rakkaussuhteissa saa hakea. Naiselta pitäisi löytyä päättäväisyyttä ja uskoa molempien edestä. Tai sitten vaakamies on miehistä se kaikista suurin herrasmiesmerkki: hän ei milloinkaan puhu naiselle tunteista, jos hänellä ei ole rakkauden tunteita. Eikä vaakamiehellä ole voimaa sanoa: pidän sinusta, mutta en tahdo muuta...

        Itse en enää tahdo tuota vaakamiestä. Olisikin traagista ja ehkä koomistakin, jos hän nyt "heräisi".

      • vaakaan ihastunut
        :) nimetön kirjoitti:

        ....Et tule olemaan hänen ainoansa...mut jos se sopii...ole mielummin kuitenkin vain hyvä ystävä...tai pistä hänet saalistamaan sinua,juuri tuolla ollaan ystäviä repliikillä,katso miten käy :)

        Tästä alkoi saalistus :) Nyt pysyn kovana ja annan myös hänen odottaa, ihan niin kuin hän tekee mulle... On vaan niin vaikeaa toimia niin, koska en oo sellanen ja ajattelen liikaa miten pahalta hänestä mahtaa tuntua. Todennäköistä on ettei hän edes huomaa... Saa kattoo :)

      • vaaka m

        "Toisaalta hän on hyvin kiireinen."

        Kun mies esittää tuon syyksi sille, ettei ole ehtinyt pitää yhteyttä naiseen, se tarkoittaa melkein aina: "en ole tarpeeksi kiinnostunut". Monella naisella vie koko elämän iän oppia tuo... jotkut eivät opi koskaan.

      • oinasnainen
        vaaka m kirjoitti:

        "Toisaalta hän on hyvin kiireinen."

        Kun mies esittää tuon syyksi sille, ettei ole ehtinyt pitää yhteyttä naiseen, se tarkoittaa melkein aina: "en ole tarpeeksi kiinnostunut". Monella naisella vie koko elämän iän oppia tuo... jotkut eivät opi koskaan.

        puolen tuhattakaan kilometriä ole kuin pikkuharppaus, kun vaakamies on tosissaan kiinnostunut. Sen hän ajaa vaikka joka viikonloppu eestaa päästäkseen tapaamaan. Kokenut…

      • Neitsyt***
        vaaka m kirjoitti:

        "Toisaalta hän on hyvin kiireinen."

        Kun mies esittää tuon syyksi sille, ettei ole ehtinyt pitää yhteyttä naiseen, se tarkoittaa melkein aina: "en ole tarpeeksi kiinnostunut". Monella naisella vie koko elämän iän oppia tuo... jotkut eivät opi koskaan.

        Olen speluloinut ja ajatellut tuota samaa asiaa...Idiootti kun nimittäin en suostu olemaan, mutta miksi hän ei sitten katkaise välejä? Miksi hän haluaa pitää yhteyttä? Ja miksi hän ei koskaan halua luopua minusta? Pelkästä kidutuksen nautinnostako? -Empä usko...

      • tietäväine
        Neitsyt*** kirjoitti:

        Olen speluloinut ja ajatellut tuota samaa asiaa...Idiootti kun nimittäin en suostu olemaan, mutta miksi hän ei sitten katkaise välejä? Miksi hän haluaa pitää yhteyttä? Ja miksi hän ei koskaan halua luopua minusta? Pelkästä kidutuksen nautinnostako? -Empä usko...

        Ehkä hän on ujo, ehkä hän pohtii pari vuotta, mitä haluaa tehdä asian suhteen. Tai sitten, jos miellytät häntä, miksi hän miellyttävästä kaverista haluaisi luopua... Tosi asiassa moni mies mielellään pitää miellyttäviä naisystäviä useammankin kappaleen (ja nainen useaa mieskaveria)... mutta se ei välttämättä tarkoita, että suhteesta tulisi koskaan mitään sen kummempaa.
        Ei, (vaaka)mies ei katkaise välejä... hän sanoo vain, että "on kiire", "en ole ehtinyt" jne. Eikä siinä mistään kiduttamisesta suurimmassa osassa ole kyse vaan siitä, että kukapa nyt miellyttävää ja kaunista (sekä potentiaalista petikaveria) luotansa työntäisi.

      • Neitsyt***
        tietäväine kirjoitti:

        Ehkä hän on ujo, ehkä hän pohtii pari vuotta, mitä haluaa tehdä asian suhteen. Tai sitten, jos miellytät häntä, miksi hän miellyttävästä kaverista haluaisi luopua... Tosi asiassa moni mies mielellään pitää miellyttäviä naisystäviä useammankin kappaleen (ja nainen useaa mieskaveria)... mutta se ei välttämättä tarkoita, että suhteesta tulisi koskaan mitään sen kummempaa.
        Ei, (vaaka)mies ei katkaise välejä... hän sanoo vain, että "on kiire", "en ole ehtinyt" jne. Eikä siinä mistään kiduttamisesta suurimmassa osassa ole kyse vaan siitä, että kukapa nyt miellyttävää ja kaunista (sekä potentiaalista petikaveria) luotansa työntäisi.

        On vähän hankala olla petikaveri miehen kanssa joka asuu tuhansien kilometrien päässä.

        Aika turha edes jankuttaa asiasta, koska minä olen kuitenkin ainoa, joka tietää tilanteen edes jotenkuten. Spekulointi on turhaa, ja sillä, mitä sinä tai kukaan muu sanoo ei sen takia oikeastaan ole mitään merkitystä. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.

        Kai tämä tällainen on vaan tapa purkaa sydäntä tai jotain. Ei oikeita vastauksia tai neuvoja voi saada tietävältä, joka ei tiedä. Se on ehkä turhauttavaa, mutta totta.

        Omia kokemuksia on silti mukava jakaa. Mitään varsinaisia "totuuksia" en ole täältä tullut hakemaan.

      • Tietäväine
        Neitsyt*** kirjoitti:

        On vähän hankala olla petikaveri miehen kanssa joka asuu tuhansien kilometrien päässä.

        Aika turha edes jankuttaa asiasta, koska minä olen kuitenkin ainoa, joka tietää tilanteen edes jotenkuten. Spekulointi on turhaa, ja sillä, mitä sinä tai kukaan muu sanoo ei sen takia oikeastaan ole mitään merkitystä. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.

        Kai tämä tällainen on vaan tapa purkaa sydäntä tai jotain. Ei oikeita vastauksia tai neuvoja voi saada tietävältä, joka ei tiedä. Se on ehkä turhauttavaa, mutta totta.

        Omia kokemuksia on silti mukava jakaa. Mitään varsinaisia "totuuksia" en ole täältä tullut hakemaan.

        Niin oikeassa kuin vain voi:)
        Hyvää Uutta vuotta ja onnea vaakasi kanssa! Arvaas mikä toimii jotenkin: ole hiljaa aina välillä pitempiäkin jaksoja. Niin se vaan toimii (ainakin itselläni). Silloin vaakamies yhtäkkiä alkaa oudon aktiiviseksi:)

      • se tietäväinen
        Neitsyt*** kirjoitti:

        On vähän hankala olla petikaveri miehen kanssa joka asuu tuhansien kilometrien päässä.

        Aika turha edes jankuttaa asiasta, koska minä olen kuitenkin ainoa, joka tietää tilanteen edes jotenkuten. Spekulointi on turhaa, ja sillä, mitä sinä tai kukaan muu sanoo ei sen takia oikeastaan ole mitään merkitystä. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.

        Kai tämä tällainen on vaan tapa purkaa sydäntä tai jotain. Ei oikeita vastauksia tai neuvoja voi saada tietävältä, joka ei tiedä. Se on ehkä turhauttavaa, mutta totta.

        Omia kokemuksia on silti mukava jakaa. Mitään varsinaisia "totuuksia" en ole täältä tullut hakemaan.

        Niin, ei mulla ollu tarkoitus mitään totuuksia tarjota eikä muutenkaan esiintyä kummosena ihmistuntijana:) Ja enimmäkseen alkuperäinen pohdintani sulle oli vain oman turhautuneisuuteni ilmausta... Vaa'at on mukavia ja hienoja ihmisiä, mutta mun kokemuksen mukaan miespuolinen sellainen vaatii kärsivällisyyttä... joistakin toisista merkeistä on päinvastaisia kokemuksia. Mutta ehkä juuri siksi olen vaakaan rakastunut, onhan siinä haastetta. Toisaalta ehkä vähän liikaakin - huoh- Kuitenkin, tässä sitä vielä mennään... ja kun oon ollut verbaalisesti poissa kohteeni elämästä (kun tuota välimatkaa on nyt vähän liikaakin), niin kummasti mies on alkanut toimia. En olisi uskonut... aiemmin eräs ystäväni neuvoi vetäytymään, mutta en ole osannut. Ajatellut, että jospa sitten menetän kaiken ja jos hänellä tulee paha olo jne., koska sen olen oppinut hyvin tuntemaan, että hänen on vaikea ilmaista itseään. Myöntääkin sen ja ihailee mun kykyä kommunikoida (mun kartassa onkin toooosi paljon kaksosia:). Mutta nyt oon oppinut hiljaa seuraamaan tilannetta ja kyllä kannattaa!:) Ja jos sillä tavalla pitemmällä tähtäimellä menetän, elämä kuljettaa uusia uomia!

    • Tiialiina

      Vaaka on todella etäällä ollessaan ja teksti- ja sähköpostiviesteissän maailman viehättävin mies. Minullekin maalaili kuinka istutaan sitten kun tavataan takan edessä viiniä siemaillen ja käytäntö:( niin saita, että ei raskinut lähteä edes elokuviin viineistä puhumattakaan, ruuan suhteen likipitäen söi saituuksissaan perunaa ja kastiketta päivästä toiseen. Koskaan ei kun tuli luokseni pitkän ajan jälkeen halannut tai suukottanut, aina minä sain tehdä aloitteen, tai kun lähti niin käveli vain ulos, mutta sitten alkoi tulla ihania viestejä.... Kaksosena haluan olla lähellä ja halia suukotella, lähteä joskus ulos syömään ja vaikka elokuviin (tanssimaan hän ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä) istua kynttilän valossa jne. Ei vaakaa jaksa, se on egoisti pahimmasta päästä.

      • vesinainen

        kokenut tuon saman vaakamiehen tönkköyden tapaamis- ja lähtemistilanteissa. Tosin silloin, kun paikalla sattui olemaan muitakin kuin me, käytös oli toista.
        Oma-aloitteisia halauksia ja pussailuja sain, kun miehellä oli petipuuhat mielessä.

        Ihan noin itara hän ei ollut, mutta oli kyllä etevä maksattamaan osuutensa muilla jos suinkin mahdollista.

      • maritzka

        teki mulle vaakanaiselle kaurismies, joten mulla tulee mieleen että eiköhän se hellyys ja sen tärkeyden osoittaminen ole enemmän naisten juttu.
        Mä alan epäillä että miehet horoskooppimerkistä huolimatta eivät osaa enää huomioida naisia niinkuin ennen. Ovatko äidit hemmotelleet pojat sellaisiksi et heidän eteensä pitää tehdä kaikki mut heidän ei tarvi tehdä mitään....
        En tiiä alan vaan vaipua epätoivoon ku itse vaakana haluan ja näyttäisin tunteeni mut mies vaan väistelee hellyydenosoituksia....
        Ehkä olen ihastunut väärään tyyppiin...

      • tunteneet..
        vesinainen kirjoitti:

        kokenut tuon saman vaakamiehen tönkköyden tapaamis- ja lähtemistilanteissa. Tosin silloin, kun paikalla sattui olemaan muitakin kuin me, käytös oli toista.
        Oma-aloitteisia halauksia ja pussailuja sain, kun miehellä oli petipuuhat mielessä.

        Ihan noin itara hän ei ollut, mutta oli kyllä etevä maksattamaan osuutensa muilla jos suinkin mahdollista.

        vielä tarpeeksi hyvin. vaa'at ovat hieman ujoja.. mut kyllä he lämpenevät, jos jaksat odottaa.

      • Vaaka M-69
        vesinainen kirjoitti:

        kokenut tuon saman vaakamiehen tönkköyden tapaamis- ja lähtemistilanteissa. Tosin silloin, kun paikalla sattui olemaan muitakin kuin me, käytös oli toista.
        Oma-aloitteisia halauksia ja pussailuja sain, kun miehellä oli petipuuhat mielessä.

        Ihan noin itara hän ei ollut, mutta oli kyllä etevä maksattamaan osuutensa muilla jos suinkin mahdollista.

        HEH ! Ihanaa että jossain joku pystyy rehelliseen mielipiteeseen ja nyt huomaan omia "virheitäni" tätä kautta, kun koskaan kukaa osannu kertoo mitä haluaa ;D KIITOKSIA TUHANNESTI
        t. Onnellisuus alkaa häämöttää =)))))))

    • ninotska

      mä oon vaakanainen ja kyllä mä pidän huolta kavereista ja muistan heitä tosi paljon ja sen takia mulla on paljon kavereita.
      Kaverit vielä kertoo että mä olen niin ihana ja hupsu ku muistan heitä ja vielä eritysillä lahjoilla siis just heitä varten ajatelluilla.
      mut mä oonkin nainen jos se johtuu siitä, jos miehet ei oo niin ajattelevii.

      • Alma-täti

        Elämän joka asiassa nainen ja mies ovat täysin erilaisia. Mies näkee vain yhden asian kerrallaan, kun nainen näkee asiat laajemmin kokonaisuutena. Mieheltä voi pyytää vain yhden asian kerrallaan,ei kahta, tai menee sekasin.
        Olen myös suuresti ihmetellyt miesten kannalta tätä "itsestäänselvyyttä"!!?? Mikä sen heille suo? Annetaanko tämä "kyky" syntymässä?? Vaakamies on tämän sarjan mestari. Heidän on erityisen vaikeaa päättää mitään, missä on mukana toinen henkilö, etenkin tunne-elämässä. Vaakamies on kalsea realisti ja onnellinen mukavasta summasta pankkitilillä, mutta tuo tunnepuoli,sitä ei paljoa esille tuoda.

      • mä vaan

        Mä olen myös vaakanainen. Pidän huolta kavereista, he minusta. Muistan merkkipäivät ja he minun. Autamme toisiamme, kuuntelemme, jaamme murheet; puolin ja toisin. Ison perheen sisaruksista vanhimpana en todellakaan "oppinut" itsekkyyteen, vaan tähänkin päivään asti epäitsekkyys kukoistaa.

        Mutta vaa'asta... Vaaka saattaa olla ujo ja vaa'an on vaikea sanoa ei. Itse ahdistun toisinaan liiasta huomiosta ja vetäydyn omiin oloihini. Tarvitsen aikaa itselleni, ja pohdiskelen asioita paljon. "Ein" sanominen on vaikeaa, koska en halua satuttaa ketään...Siitä syystä vaaka saattaa jahkailla.

        Vaakamiehistä ei ole kokemusta. Mutta tottahan se on, että miehet ja naiset ovat todellakin erilaisia.

    • Anka1

      KYLLÄ VAAKA muistaa ja ottaa toiset huomioon, siinä kuin muutkin!!!!
      Olette kohdanneet ne ääripäät, joita jokaisesta horoskooppimerkistä varmaan löytyy (ja jos niihin vielä uskoo)! Eli eipä nyt yleistetä Vaakaa itsekeskeiseksi (oli sitten mies tai nainen), sanotaanhan esim. skorppareita itsekeskeisiksi. Mutta kaikesta huolimatta, täällä eletään skorppareitten, härkien ja vaakojen kanssa. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

      • vaakamies hyppysissä

        "KYLLÄ VAAKA muistaa ja ottaa toiset huomioon, siinä kuin muutkin!!!!"

        Olet oikeassa! Vaaka kyllä muistaa, jos hän todella välittää ja rakastaa. Ei tässä ole kohdattu mitään ääripäitä, vaaka vain ei ole syttynyt moniin tähän linkkiin kirjoittaneihin.

        Miehet ja naiset eroaa yleisesti ottaen (poikkeuksiakin tietty on) siinä, että mies ei kykene sanomaan suoraan sitä, jos tunteita ei ole vaan käyttää kiertoilmaisuja tai on vaiti. Nainen uskaltaa panna välit herkemmin poikki.

        Sullekin hyvää tulevaa vuotta!

    • pettynyt ilmaan

      juu erittäin hurmaava,suorastaan lumoavan puoleensavetävä, uskollinen, herttainen, maailmaa syleilevä jne vaaka on niin mukava, että unohtaa perheensäkin juhlapyhinä koska on tottunut siihen, ettei ole koskaan ollut eikä tule olemaan mihinkään sidottu, vaikka köysillä kiinni repisi..jos niin erehtyy tekemään vaa'alle, tulet vain kuulemaan närkästyneitä kommentteja siitä, kuinka ilkeä ja huonokäytöksinen olet vaikka hän on ollut hyvä sinulle. Ja kaiken kukkuraksi tunnet olevasi samaa mieltä!

      • Nimetön

        Vaa'alla on erittäin huono ihmistuntemus; monet ongelmat vaa'an kanssa johtuvat tästä ominaisuudesta. Tunnen säkenöivän älykkäitä vaakoja, jotka eivät tiedä mitään ihmisestä. On vaikea olla ystävä vaa'an kanssa; KAIKKI pitää vääntää rautalangasta. ottakaa kantaa!

      • vaaka..
        Nimetön kirjoitti:

        Vaa'alla on erittäin huono ihmistuntemus; monet ongelmat vaa'an kanssa johtuvat tästä ominaisuudesta. Tunnen säkenöivän älykkäitä vaakoja, jotka eivät tiedä mitään ihmisestä. On vaikea olla ystävä vaa'an kanssa; KAIKKI pitää vääntää rautalangasta. ottakaa kantaa!

        oletko veden merkki? vesimerkit ovat enemmän kai kytköksissä tunteisiin(sa) kuin ilmamerkit..?

      • Nimetön
        vaaka.. kirjoitti:

        oletko veden merkki? vesimerkit ovat enemmän kai kytköksissä tunteisiin(sa) kuin ilmamerkit..?

        Olen maamerkki. Tulen yleensa hyvin juttuun vesimerkkien kanssa. Ilman merkit tuntuvat etaisimmiltä; kaksosen kanssa tosin synkkaa älyllisellä tasolla.

    • Vaakamieheltä

      Itselläni on jokunen kokemus neitsytnaisista. Yleensä hän näkyy olevan pidättyväinen omissa todellisissa tunteissaan. Hänelle tyypillistä on siinäkin asiassa hyvän julkisivun näyttäminen, ei niinkään todelliset ajatukset. Hän on yleensä pahansuopa, mutta se ei näy päälle edessäpäin, vaan takana näkyy. Mikä on tullut todistettua tälläkin palstalla. Noin yleensä ihminen vaistoaa toisesta jos ulkoa näkyvä on ristiriidassa sisikunnan kanssa, silloin omakin suhtautuminen muuttuu epävarmaksi, näyttelijään ei uskota!

      Mitä tulee neitsytnaisen ja vaakamiehen parisuhteeseen siellä petin puolella, niin neitsyt näkyy olevan ikuinen neitsyt. Jos pikku humalassa innostuukin johonkin "normaalista" poikkeavaan, niin jo aamulla se on täysin unohdettu. Kaikki on taas aloitettava alusta. Vaa´alle taas koko elämä on täydellisyyden hakemista, halua edetä suhteessakin joka tasolla. Paikoillaan polkeminen ja seläntakana asioista keskustelu ei johda sellaiseen. Siksi neitsytnaisen ja vaakamiehen olisi syytä pysyäkin erillään.

      • Nimetön

        Neitsytnaiset ovat ulospäin pidättyviä, mutta Neitsyt on sen verran monimutkainen luonne, että ulospäin kireän oloinen neitsyt saattaa todellisuudessa on mainiolla tuulella (- ja päinvastoin!). Neitsyt on pohjimmiltaan lämmin ihminen. Vaa'alla ei ole riittävästi ihmistuntemusta ymmärtämään sen koommin neitsyttä kuin muitakaan merkkejä; vaakaa täytyy aina hyssyttää ja paapoa. Mitään ei ystävyys vaa'an kanssa juuri anna 'älyllisille' merkeille kuten kaksoselle ja neitsyelle.

      • Hyvää uutta vuotta

        Eee kaet se ihan niin ole, että KAIKKI neitsyet ja KAIKKI vaa'at olisivat tuollaisia, kuten vaakamies ja kaksosmies kuvaavat. Löytyy monenlaista ihmistä molemmista joukoista. Vaa'alla kyllä jostain syystä stemmaa hyvin jouskarin, leijonan, oinaan, kaksosten ja toisen vaa'an kans. Neitsyellä loistavasti esim. ravun kanssa. Mutta ei se merkki, vaan ihminen!:)

      • Vaakamieheltä
        Nimetön kirjoitti:

        Neitsytnaiset ovat ulospäin pidättyviä, mutta Neitsyt on sen verran monimutkainen luonne, että ulospäin kireän oloinen neitsyt saattaa todellisuudessa on mainiolla tuulella (- ja päinvastoin!). Neitsyt on pohjimmiltaan lämmin ihminen. Vaa'alla ei ole riittävästi ihmistuntemusta ymmärtämään sen koommin neitsyttä kuin muitakaan merkkejä; vaakaa täytyy aina hyssyttää ja paapoa. Mitään ei ystävyys vaa'an kanssa juuri anna 'älyllisille' merkeille kuten kaksoselle ja neitsyelle.

        Tuosta minä juuri kaksosnaisessakin pidän, voimakasta halua puolustaa läheisiään. Valitettavasti te teette sen myöskin hieman harkitsemattomasti suuttuneena, mutta juuri siksi niin helppoina tulkita. Jos suututtaa, niin se näytetään varmasti, jos taas tykätään, niin sekin näytetään (ehkä joskus varauksella, mutta silmistä sen silti näkee). Vaaka on hyvin pitkälle muissakin elämänarvoissaan samanlainen, siksi kai todelliset rakkaustarinat syntyvätkin kaksosien ja vaakojen välille. Siis sellaiset täydelliset, joita voi kuvata sanoilla ikuinen rakkaus.

        Kirjoituksellasi tulit osoittaneeksi oikeaksi neitsytnaisista juuri sen mistä en heissä pitänytkään, kaksinaamaisuudesta. He voivat todellakin hymyillä vaikka ovat vihaisia tai päinvastoin, hakea huomiota olemalla näennäisesti vihaisia. Jopa niin laskelmoivia, että suudellessaan ja rakastellessaankin voivat ulospäin näkyvästä nauttimisesta huolimatta miettiä sitä miten yhteinen omaisuus jaetaan!(ehkäpä se nautinto tuleekin juuri siitä :))) Itse olen saanut sellaisesta tarpeekseni tälle elämälle. Haluan elää kotonani elämää, missä aina tiedän toisen tuntemukset, ettei minun tarvitse koko ajan tulkita. Ei miettiä sitä, että paiskooko tuo nyt ovia ja huutaa vain sen vuoksi, että on niin onnellinen, vai onko sittenkin tällä kertaa oikeasti vihainen. Pidän enemmän siitä, että minun kainalooni tulee nainen, jonka silmistä heti näen missä mennään. Tai jos ovi paukahtaa, niin tiedän, että oho taitaa olla kireä päivä. Sellaisessa kodissa on helppo elää... tykätä, kun tykästyttää, lohduttaa, kun on sen aika tai kiusotella ja "kutittaa" kiukku pois, kun on siihen tarvis.

        Elämä ja kokemukset tuovat ihmistuntemuksen.. yksivuotias kaksonen on aivan yhtä onneton ihmistuntemuksessaan, kuin mikä muu horoskooppimerkki tahansa.

      • Nimetön
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Tuosta minä juuri kaksosnaisessakin pidän, voimakasta halua puolustaa läheisiään. Valitettavasti te teette sen myöskin hieman harkitsemattomasti suuttuneena, mutta juuri siksi niin helppoina tulkita. Jos suututtaa, niin se näytetään varmasti, jos taas tykätään, niin sekin näytetään (ehkä joskus varauksella, mutta silmistä sen silti näkee). Vaaka on hyvin pitkälle muissakin elämänarvoissaan samanlainen, siksi kai todelliset rakkaustarinat syntyvätkin kaksosien ja vaakojen välille. Siis sellaiset täydelliset, joita voi kuvata sanoilla ikuinen rakkaus.

        Kirjoituksellasi tulit osoittaneeksi oikeaksi neitsytnaisista juuri sen mistä en heissä pitänytkään, kaksinaamaisuudesta. He voivat todellakin hymyillä vaikka ovat vihaisia tai päinvastoin, hakea huomiota olemalla näennäisesti vihaisia. Jopa niin laskelmoivia, että suudellessaan ja rakastellessaankin voivat ulospäin näkyvästä nauttimisesta huolimatta miettiä sitä miten yhteinen omaisuus jaetaan!(ehkäpä se nautinto tuleekin juuri siitä :))) Itse olen saanut sellaisesta tarpeekseni tälle elämälle. Haluan elää kotonani elämää, missä aina tiedän toisen tuntemukset, ettei minun tarvitse koko ajan tulkita. Ei miettiä sitä, että paiskooko tuo nyt ovia ja huutaa vain sen vuoksi, että on niin onnellinen, vai onko sittenkin tällä kertaa oikeasti vihainen. Pidän enemmän siitä, että minun kainalooni tulee nainen, jonka silmistä heti näen missä mennään. Tai jos ovi paukahtaa, niin tiedän, että oho taitaa olla kireä päivä. Sellaisessa kodissa on helppo elää... tykätä, kun tykästyttää, lohduttaa, kun on sen aika tai kiusotella ja "kutittaa" kiukku pois, kun on siihen tarvis.

        Elämä ja kokemukset tuovat ihmistuntemuksen.. yksivuotias kaksonen on aivan yhtä onneton ihmistuntemuksessaan, kuin mikä muu horoskooppimerkki tahansa.

        Olen neitsytnainen. Kuvaamasi kokemukset neitsyistä voin ymmärtää, vaikka olen (tietenkin) eri mieltä siitä, että neitsyt on kaksinaamainen; neitsyt on, kuten täällä joku jo mainitsikin, hyvin monimutkainen luonne sisäisine riistiriitoineen. Se mikä jostakusta voi vaikuttaa petolliselta käytökseltä, saattaakin vain olla neitsyen omaa tasapainoilua itsensä kanssa. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jokainen horoskooppimerkki onkin jonkinlainen oma universuminsa, jossa haetaan tasapainoa erilaisin keinoin. Se, mikä ulkopuolisista saattaa vaikuttaa oudolta käytökseltä, on usein merkin edustajan kannalta välttämätöntä kokonaisuden hallitsemiseksi. Tätä kautta voin myös ymmärtää esim. vaakaihmisiä, joista minulla on myös huonoja kokemuksia.

      • Vaakamieheltä
        Nimetön kirjoitti:

        Olen neitsytnainen. Kuvaamasi kokemukset neitsyistä voin ymmärtää, vaikka olen (tietenkin) eri mieltä siitä, että neitsyt on kaksinaamainen; neitsyt on, kuten täällä joku jo mainitsikin, hyvin monimutkainen luonne sisäisine riistiriitoineen. Se mikä jostakusta voi vaikuttaa petolliselta käytökseltä, saattaakin vain olla neitsyen omaa tasapainoilua itsensä kanssa. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jokainen horoskooppimerkki onkin jonkinlainen oma universuminsa, jossa haetaan tasapainoa erilaisin keinoin. Se, mikä ulkopuolisista saattaa vaikuttaa oudolta käytökseltä, on usein merkin edustajan kannalta välttämätöntä kokonaisuden hallitsemiseksi. Tätä kautta voin myös ymmärtää esim. vaakaihmisiä, joista minulla on myös huonoja kokemuksia.

        Minulle ainakin on ominaista kiusottelu ja härnääminen, joskus ihan vaan leikkimielellä... joskus taas tarkoitushakuisesti. Tällä kertaa ehkä enemmän ajankuluksi :)) Neitsytnaisen sisäisten ristiriitojen purkamiseen siitä oli kyllä apua. Kun kiusasi ja härnäsi tovin niin, että todellinen itku tuli ja sitten otti kainaloon, niin kyllä se sopertaen tuli kunkin kerran murheet. Sitten menikin mukavasti jopa useita viikkoja. Mutta... taas palattiin lähtöpisteeseen siinäkin asiassa.. kyllähän sellaista aikansa jaksaa, mutta se paikallaan polkeminen :(
        Jos neitsytnainen ja tietysti kaikki muutkin, saisivat puristettua avoimesti suoraan sydämestään hankaliltakin tuntuvat asiansa suoraan toiselle, mutta myös ne hyvät, niin silloin suhteella olisi huomattavasti paremmat onnistumisen mahdollisuudet. Koti on kuitenkin niin arvokas paikka, että ei siellä pitäisi joutua näyttelemään tai leikkimään psykologia. Sen pitäisi olla paikka, jossa perheen jokainen jäsen tuntee olevansa kaikella tavalla turvassa ja mistä saa voimaa kohdata ulkopuolinen maailma. Sellainen kasvattaa sitä yhteenkuuluvaisuutta, millä sitten kohdataan rintarinnan ne todelliset elämässä eteen tulevat vaikeudet... Taloudelliset ongelmat, onnettomuudet, mahdolliset ulkopuoliset väkivallanteot tai läheisen poismenon...

        Voimia tälle, paremmalle vuodelle.

      • yksi kulkija
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Minulle ainakin on ominaista kiusottelu ja härnääminen, joskus ihan vaan leikkimielellä... joskus taas tarkoitushakuisesti. Tällä kertaa ehkä enemmän ajankuluksi :)) Neitsytnaisen sisäisten ristiriitojen purkamiseen siitä oli kyllä apua. Kun kiusasi ja härnäsi tovin niin, että todellinen itku tuli ja sitten otti kainaloon, niin kyllä se sopertaen tuli kunkin kerran murheet. Sitten menikin mukavasti jopa useita viikkoja. Mutta... taas palattiin lähtöpisteeseen siinäkin asiassa.. kyllähän sellaista aikansa jaksaa, mutta se paikallaan polkeminen :(
        Jos neitsytnainen ja tietysti kaikki muutkin, saisivat puristettua avoimesti suoraan sydämestään hankaliltakin tuntuvat asiansa suoraan toiselle, mutta myös ne hyvät, niin silloin suhteella olisi huomattavasti paremmat onnistumisen mahdollisuudet. Koti on kuitenkin niin arvokas paikka, että ei siellä pitäisi joutua näyttelemään tai leikkimään psykologia. Sen pitäisi olla paikka, jossa perheen jokainen jäsen tuntee olevansa kaikella tavalla turvassa ja mistä saa voimaa kohdata ulkopuolinen maailma. Sellainen kasvattaa sitä yhteenkuuluvaisuutta, millä sitten kohdataan rintarinnan ne todelliset elämässä eteen tulevat vaikeudet... Taloudelliset ongelmat, onnettomuudet, mahdolliset ulkopuoliset väkivallanteot tai läheisen poismenon...

        Voimia tälle, paremmalle vuodelle.

        "Jos neitsytnainen ja tietysti kaikki muutkin, saisivat puristettua avoimesti suoraan sydämestään hankaliltakin tuntuvat asiansa suoraan toiselle, mutta myös ne hyvät, niin silloin suhteella olisi huomattavasti paremmat onnistumisen mahdollisuudet."

        Voiko tällaista vaakamiestä ollakaan?:) Osaisipa omanikin ilmaista itseään noin... tämä leijonanainen ei silloin rakkauttaan säästelisi yhtään, kun en sitä nytkään osaa oikein säästellä:( Vaikka usein tuntuu, että vaakajääräni ei sitä ansaitse. Kyllä tiedän, että ansaitsee! Hän on vain yleensä niin lukossa.

        Oikein hyvää uutta vuotta jokaiselle palstalla viihtyvälle! Kyllä neitsytnaisista ja vaakamiehistä löytyy monenlaista ihmistä, kuten nämä jutut täällä todistavat. Molemmista parhaimmillaan todella hienoja persoonallisuuksia.

      • Vaakamieheltä
        yksi kulkija kirjoitti:

        "Jos neitsytnainen ja tietysti kaikki muutkin, saisivat puristettua avoimesti suoraan sydämestään hankaliltakin tuntuvat asiansa suoraan toiselle, mutta myös ne hyvät, niin silloin suhteella olisi huomattavasti paremmat onnistumisen mahdollisuudet."

        Voiko tällaista vaakamiestä ollakaan?:) Osaisipa omanikin ilmaista itseään noin... tämä leijonanainen ei silloin rakkauttaan säästelisi yhtään, kun en sitä nytkään osaa oikein säästellä:( Vaikka usein tuntuu, että vaakajääräni ei sitä ansaitse. Kyllä tiedän, että ansaitsee! Hän on vain yleensä niin lukossa.

        Oikein hyvää uutta vuotta jokaiselle palstalla viihtyvälle! Kyllä neitsytnaisista ja vaakamiehistä löytyy monenlaista ihmistä, kuten nämä jutut täällä todistavat. Molemmista parhaimmillaan todella hienoja persoonallisuuksia.

        Monista asioista voi olla todella vaikea puhua, mutta jos se voi johtaa tällaisiin sanoihin, niin eikö silloin kannata kuitenkin yrittää.

        .............

        Huomenta Pikkunen

        Jäin odottamaan Sinua
        Jäin odottamaan, että haluaisit kuulla kauniit sanat ääneen sanottuna.. kuiskattuina.
        Jäin odottamaan, että haluaisit tuntea kosketuksen ihollasi.
        Jäin odottamaan, että tulet mun luo.

        Tämä tunne on jotakin erinomaisen ihanaa.
        Tämä tunne on enemmän, kuin koskaan ennen.
        Tämä tunne on sellainen, ettei sitä voi edes verrata mihinkään aikaisempaan.
        Tämä tunne on sellainen, etten ole tiennyt tällaista olevan olemassakaan.
        Tämä tunne on minulle kokemuksena aivan uusi.

        En tiennyt, että voisin hyväksyä jonkun sellaisena, kuin hän on.
        En tiennyt, että voisin tuntea rakkautta jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan.
        En tiennyt, että voisin rakastaa samalla tavalla hyviä kuin huonojakin puolia.
        En tiennyt, että voisin huomata kipeitä asioita ja välittää niistä.
        En tiennyt, että voisin nähdä kaiken kokonaisuutena jota rakastaa.
        En tiennyt, että voisin pyyteettömästi rakastaa.

        Sinä Pikkunen olet minun aamuni.
        Sinä Pikkunen olet minun aurinkoni.
        Sinä Pikkunen olet minulle kuu ja tähdet.
        Sinä pikkunen olet mulle revontulet.. kesälläkin.
        Sinä pikkunen olet minulle kaikki.
        Sinä pikkunen avasit silmäni.
        Sinä Pikkunen valloitit sydämeni.

        Ro

      • yksi kulkija
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Monista asioista voi olla todella vaikea puhua, mutta jos se voi johtaa tällaisiin sanoihin, niin eikö silloin kannata kuitenkin yrittää.

        .............

        Huomenta Pikkunen

        Jäin odottamaan Sinua
        Jäin odottamaan, että haluaisit kuulla kauniit sanat ääneen sanottuna.. kuiskattuina.
        Jäin odottamaan, että haluaisit tuntea kosketuksen ihollasi.
        Jäin odottamaan, että tulet mun luo.

        Tämä tunne on jotakin erinomaisen ihanaa.
        Tämä tunne on enemmän, kuin koskaan ennen.
        Tämä tunne on sellainen, ettei sitä voi edes verrata mihinkään aikaisempaan.
        Tämä tunne on sellainen, etten ole tiennyt tällaista olevan olemassakaan.
        Tämä tunne on minulle kokemuksena aivan uusi.

        En tiennyt, että voisin hyväksyä jonkun sellaisena, kuin hän on.
        En tiennyt, että voisin tuntea rakkautta jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan.
        En tiennyt, että voisin rakastaa samalla tavalla hyviä kuin huonojakin puolia.
        En tiennyt, että voisin huomata kipeitä asioita ja välittää niistä.
        En tiennyt, että voisin nähdä kaiken kokonaisuutena jota rakastaa.
        En tiennyt, että voisin pyyteettömästi rakastaa.

        Sinä Pikkunen olet minun aamuni.
        Sinä Pikkunen olet minun aurinkoni.
        Sinä Pikkunen olet minulle kuu ja tähdet.
        Sinä pikkunen olet mulle revontulet.. kesälläkin.
        Sinä pikkunen olet minulle kaikki.
        Sinä pikkunen avasit silmäni.
        Sinä Pikkunen valloitit sydämeni.

        Ro

        Niin kaunis...

        Kannattaa aina yrittää, eikä helpolla luovuttaa. Ikävä on suuri, välimatka pitkä, mutta parempaa edessä päin, siitä varma...

      • Ladawan
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Monista asioista voi olla todella vaikea puhua, mutta jos se voi johtaa tällaisiin sanoihin, niin eikö silloin kannata kuitenkin yrittää.

        .............

        Huomenta Pikkunen

        Jäin odottamaan Sinua
        Jäin odottamaan, että haluaisit kuulla kauniit sanat ääneen sanottuna.. kuiskattuina.
        Jäin odottamaan, että haluaisit tuntea kosketuksen ihollasi.
        Jäin odottamaan, että tulet mun luo.

        Tämä tunne on jotakin erinomaisen ihanaa.
        Tämä tunne on enemmän, kuin koskaan ennen.
        Tämä tunne on sellainen, ettei sitä voi edes verrata mihinkään aikaisempaan.
        Tämä tunne on sellainen, etten ole tiennyt tällaista olevan olemassakaan.
        Tämä tunne on minulle kokemuksena aivan uusi.

        En tiennyt, että voisin hyväksyä jonkun sellaisena, kuin hän on.
        En tiennyt, että voisin tuntea rakkautta jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan.
        En tiennyt, että voisin rakastaa samalla tavalla hyviä kuin huonojakin puolia.
        En tiennyt, että voisin huomata kipeitä asioita ja välittää niistä.
        En tiennyt, että voisin nähdä kaiken kokonaisuutena jota rakastaa.
        En tiennyt, että voisin pyyteettömästi rakastaa.

        Sinä Pikkunen olet minun aamuni.
        Sinä Pikkunen olet minun aurinkoni.
        Sinä Pikkunen olet minulle kuu ja tähdet.
        Sinä pikkunen olet mulle revontulet.. kesälläkin.
        Sinä pikkunen olet minulle kaikki.
        Sinä pikkunen avasit silmäni.
        Sinä Pikkunen valloitit sydämeni.

        Ro

        'Vaakamies', olet saanut aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Tarkkasilmäisenä neitsyenä minulta ei kuitenkaan ole jäänyt huomaamatta, että pohdiskelujesi avoimuus on näennäistä. Olet uskotellut tämän palstan lukijoille, että ilkeät itkupillineitsyet kyllästyttävät. Todellisuudessa olet kerta toisensa jälkeen 'haksahtanut' neitsytnaisiin (- todellakin, puhut monikossa; oletko miettinyt, miksi näin monta neitsyttä?), jotka ovat satuttaneet sinua. Oletko tullut ajatelleeksi, että sinulla ei ehkä olekaan ollut muuta tarjottavaa neitsytnaisillesi kuin olkapää itkevälle ja pieni kiusoittelusi. Nämä eivät neitsyelle riitä; levottomana sieluna neitsyt kaipaa aina jonekin "perusturvallisuuden" tuolle puolen (vaaka se taas kaipailee joka asiaan jakajaa - taloudellisen katastrofinkin hän varmaankin sälyttäisi lopulta kumppaninsa niskaan, onneton rahankäyttäjä kun on). Mieheni on jousimies. Neitsyttä kehotetaan yleensä pysymään kaukana jousimiehestä - mitä vielä! Molemmille on tärkeintä itsenäisyys ja vapaudenkaipuu. Kukapa muu merkki antaa jousimiehensä mennä ja tulla omia polkujaan (ainakin, että saa itse olla vähän aikaa rauhassa... :)

      • Vaakanainen
        Hyvää uutta vuotta kirjoitti:

        Eee kaet se ihan niin ole, että KAIKKI neitsyet ja KAIKKI vaa'at olisivat tuollaisia, kuten vaakamies ja kaksosmies kuvaavat. Löytyy monenlaista ihmistä molemmista joukoista. Vaa'alla kyllä jostain syystä stemmaa hyvin jouskarin, leijonan, oinaan, kaksosten ja toisen vaa'an kans. Neitsyellä loistavasti esim. ravun kanssa. Mutta ei se merkki, vaan ihminen!:)

        Jälleen tuo lista noista "sopivista" merkeistä hämmästyttää! Jouskari JOO! Leijona JOO! Oinas...ei kokemusta pidemmän päälle, mutta hirmu usein alan jutella Oinasmiesten kanssa tietämättä heidän merkkejään. Toisaalta Oinaat on varmasti liian suorapuheisia pidempään suhteeseen Vaa'an kanssa. Kaksonen JOO! Mutta sitten tuo toinen Vaaka!!! Elin vuosia Vaakamiehen kanssa, joka ei ollut edes makuuhuoneessa merkkinsä veroinen. Juu, välinpitämättömyyttä löytyi, omaannapaan tuijottelua myös. Vastuuntunnoton oli ja päättämätön. Eli tavallaan "pakotti minut rikkomaan merkkini asettamia rajoitteita". Eli jouduin päättämään asioita, vaikkei minusta pakosta aina siihen olisi ollutkaan ja muutenkin jouduin kantamaan kaikesta sen vastuun, jota hän ei kantanut laisinkaan.

        Hän osaa/osasi olla hurmaava tai oikeastihan hän vain näytteli. Voi kuinka monta vanhaa sukulaistätiäni hän ehtikään hurmata luulemaan itseään IIIIIHANAKSI perheenisäksi =(((

        No, nyt on jo uusi nainen isketty ja nyt ainakaan ei pitäisi olla naisen tähtimerkistä kiinni, jos ei suhde toimikaan. Peukut pystyssä nyt vain heille, että Jouskari saa Vaa'an pidettyä aisoissa =)

        Ja puhutaan sitten suhteista tähtimerkkien mukaan tai ilman, niin kyllähän se suhde aina riippuu molemmista osapuolista tavalla tai toisella. Eli kiinnostaisi tietää niiden kirjoittajien omat tähtimerkit, joilla on negatiivisia kokemuksia Vaa'oista.

        Kyllähän Vaa'oista ja Leijonista olen lukenut mm. sen, että "on todella suuri ihme, jos Leijonasta ja Vaa'asta ei tule paria". No, itselläni on käynyt kääntymässä kaksikin Leijonaa, mutta kumpaakana en ole halunnut loppuelämääni jakamaan.

        Ja vielä yksi juttu. Itse uskon, että eroavaisuudet samojen merkkien välillä johtuu mm. nousevista merkeistä ja kiinalaisistakin merkeistä. Oma nousevani on Skorppari ja se saa luvan selittää epävaakamiset käytöksenikin =)))

      • Vaakamieheltä
        Ladawan kirjoitti:

        'Vaakamies', olet saanut aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Tarkkasilmäisenä neitsyenä minulta ei kuitenkaan ole jäänyt huomaamatta, että pohdiskelujesi avoimuus on näennäistä. Olet uskotellut tämän palstan lukijoille, että ilkeät itkupillineitsyet kyllästyttävät. Todellisuudessa olet kerta toisensa jälkeen 'haksahtanut' neitsytnaisiin (- todellakin, puhut monikossa; oletko miettinyt, miksi näin monta neitsyttä?), jotka ovat satuttaneet sinua. Oletko tullut ajatelleeksi, että sinulla ei ehkä olekaan ollut muuta tarjottavaa neitsytnaisillesi kuin olkapää itkevälle ja pieni kiusoittelusi. Nämä eivät neitsyelle riitä; levottomana sieluna neitsyt kaipaa aina jonekin "perusturvallisuuden" tuolle puolen (vaaka se taas kaipailee joka asiaan jakajaa - taloudellisen katastrofinkin hän varmaankin sälyttäisi lopulta kumppaninsa niskaan, onneton rahankäyttäjä kun on). Mieheni on jousimies. Neitsyttä kehotetaan yleensä pysymään kaukana jousimiehestä - mitä vielä! Molemmille on tärkeintä itsenäisyys ja vapaudenkaipuu. Kukapa muu merkki antaa jousimiehensä mennä ja tulla omia polkujaan (ainakin, että saa itse olla vähän aikaa rauhassa... :)

        Usein ihmiset olettavat, että toiset käyttäytyvät tai ajattelevat samoin, kuin he itse. Vieraissa laukkova mies tai nainen on kovasti mustasukkainen omastaan, koska pelkää toisen tekevän samoin. Näissäkin mielipidekirjoitteluissa on tullut esille neitsytnaisen epälooginen käyttäytyminen... puhuu toista, kuin ajattelee. Miksi minä tekisin niin??? Ei minun tarvitse, itsetuntoni riittää kyllä aivan hyvin olla sitä mitä oikeasti olenkin. Mielipiteeni perustuvat joihinkin kokemuksiin naisista yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Mukaan mahtuu valitettavasti myöskin muita horoskooppimerkkejä, kuin neitsyt. Sanon valitettavasti, koska en olisi niin vaihtelevaa elämää itselleni halunnut. Kuitenkin se on ollut opettavainen matka. Huomasin että on olemassa paremminkin minulle sopivia naisia, kuin neitsyet.

        Ihminen pärjää ilman ruokaa viikkoja, mutta ilman vettä vain muutamia päiviä. Vettä on siis juotava, vaikka se olis vähän huonoakin. Vuosien saatossa tuli juotua, niin kuralätäköistä, kuin jonkinlaista vesijohtovettäkin. Vähitellen tajusin sen, että jossakin olisi sitä puhdastakin vettä, siksi aloin ensin systemaattisesti välttää ns. teeskentelijöiksi luokittelemiani ihmisiä, koska olin huomannut, että viimeistään vaikeuksissa he liukenevat. Jos en katsekontaktissa saa "yhteyttä" toisen sisimpään, en luota häneen, oli horoskooppimerkki sitten mikä tahansa.. Siitä lähtien elämäni muuttui paremmaksi kaikin tavoin.. Vain se puhdas vesi puuttui, sitä etsin.. kauan... Mutta sitten... kun ensimmäisen kerran elämässäni kumarruin juomaan kristallinkirkkaasta lähteestä, tiesin valinneeni oikean tien.

        Vaikka matkaa nuoresta miehestä tähän päivään on tullut joskus kuljettua silmät kyynelissä ja kynnet verille raavittuna ulospääsyä etsiessäni, niin olen silti tyytyväinen, että olen jaksanut kulkea sen. Tuskin alle kakskymppisenä olisin vielä osannut erottaakaan lähdettä kuralammikosta. :)))

      • Vaakamieheltä
        Ladawan kirjoitti:

        'Vaakamies', olet saanut aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Tarkkasilmäisenä neitsyenä minulta ei kuitenkaan ole jäänyt huomaamatta, että pohdiskelujesi avoimuus on näennäistä. Olet uskotellut tämän palstan lukijoille, että ilkeät itkupillineitsyet kyllästyttävät. Todellisuudessa olet kerta toisensa jälkeen 'haksahtanut' neitsytnaisiin (- todellakin, puhut monikossa; oletko miettinyt, miksi näin monta neitsyttä?), jotka ovat satuttaneet sinua. Oletko tullut ajatelleeksi, että sinulla ei ehkä olekaan ollut muuta tarjottavaa neitsytnaisillesi kuin olkapää itkevälle ja pieni kiusoittelusi. Nämä eivät neitsyelle riitä; levottomana sieluna neitsyt kaipaa aina jonekin "perusturvallisuuden" tuolle puolen (vaaka se taas kaipailee joka asiaan jakajaa - taloudellisen katastrofinkin hän varmaankin sälyttäisi lopulta kumppaninsa niskaan, onneton rahankäyttäjä kun on). Mieheni on jousimies. Neitsyttä kehotetaan yleensä pysymään kaukana jousimiehestä - mitä vielä! Molemmille on tärkeintä itsenäisyys ja vapaudenkaipuu. Kukapa muu merkki antaa jousimiehensä mennä ja tulla omia polkujaan (ainakin, että saa itse olla vähän aikaa rauhassa... :)

        Oikeasti säälin neitsytnaisia ja muita sellaisia ihmisiä, jotka rakentavat ulkokuorensa aivan joksikin muuksi, kuin mitä oikeasti ovat. siitä on tavattomasti haittaa varsinkin juuri sen oikean elämänkumppanin etsiskelyissä. Neitsytnainenkin, kuten useimmat muutkin naiset toivovat löytävänsä vahvan, turvallisen ja loputtomasti rakkautta ja hellyyttä antavan miehen. Keinotekoisesti kiillotetussa ulkokuoressa on se huono puoli, etteivät siihen tartu kiinni juuri sellaiset miehet, vaan pikemminkin iilimadot!!

        Monella on sellainen luulo, että jos toinen on ykspuolisesti hyvä ja näyttää rakkautensa kuukausia, vuosia jopa kymmeniä vuosia, niin sitten hekin uskaltavat näyttää sisimpänsä. Mutta... ei se niin mene.. mitä kauemmas salaisuuksia kantaa sisällään, niin sitä vaikeammaksi niiden paljastaminen tulee. Mitä luotettavammaksi ja arvokkaammaksi tuntee toisen, sen suuremmaksi kasvaa menettämisen pelko, viimein itseään ei enää uskalla paljastaa ollenkaan. Siksi olisikin järkevintä olla juuri sellainen, kuin on alusta saakka. Silloin siihen tarttuu kiinni sellainen kumppani joka tykkää sinusta juuri sellaisena, kuin olet. Mutta jos ei tykkää et ole ehtinyt vielä kiintyä niin paljon, että se tekis kovin kipeääkään. On todella typerää pelätä edeltäkäsin jätetyksi tulemista. Pitää pelätä ja itkeä sitä moneen kertaan ensin edeltäkäsin, sitten vielä, kun tulee jätetyksi ja surra vielä sitäkin, että jos olisin uskaltanut olla oma itseni, niin miten sitten olis käynyt. Pääsee paljon vähemmällä, kun heittäytyy täysillä tunteisiin ajattelematta hetkeäkään ehkä tulevaa eroa. Silloin mahdollisuus onnistumiseenkin kasvaa moninkertaiseksi, eikä tarvitse itkeäkään moneen kertaan. Tietää, että on tehnyt parhaansa. Enempää ei voi keneltäkään vaatia.

      • Yksi kulkija
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Oikeasti säälin neitsytnaisia ja muita sellaisia ihmisiä, jotka rakentavat ulkokuorensa aivan joksikin muuksi, kuin mitä oikeasti ovat. siitä on tavattomasti haittaa varsinkin juuri sen oikean elämänkumppanin etsiskelyissä. Neitsytnainenkin, kuten useimmat muutkin naiset toivovat löytävänsä vahvan, turvallisen ja loputtomasti rakkautta ja hellyyttä antavan miehen. Keinotekoisesti kiillotetussa ulkokuoressa on se huono puoli, etteivät siihen tartu kiinni juuri sellaiset miehet, vaan pikemminkin iilimadot!!

        Monella on sellainen luulo, että jos toinen on ykspuolisesti hyvä ja näyttää rakkautensa kuukausia, vuosia jopa kymmeniä vuosia, niin sitten hekin uskaltavat näyttää sisimpänsä. Mutta... ei se niin mene.. mitä kauemmas salaisuuksia kantaa sisällään, niin sitä vaikeammaksi niiden paljastaminen tulee. Mitä luotettavammaksi ja arvokkaammaksi tuntee toisen, sen suuremmaksi kasvaa menettämisen pelko, viimein itseään ei enää uskalla paljastaa ollenkaan. Siksi olisikin järkevintä olla juuri sellainen, kuin on alusta saakka. Silloin siihen tarttuu kiinni sellainen kumppani joka tykkää sinusta juuri sellaisena, kuin olet. Mutta jos ei tykkää et ole ehtinyt vielä kiintyä niin paljon, että se tekis kovin kipeääkään. On todella typerää pelätä edeltäkäsin jätetyksi tulemista. Pitää pelätä ja itkeä sitä moneen kertaan ensin edeltäkäsin, sitten vielä, kun tulee jätetyksi ja surra vielä sitäkin, että jos olisin uskaltanut olla oma itseni, niin miten sitten olis käynyt. Pääsee paljon vähemmällä, kun heittäytyy täysillä tunteisiin ajattelematta hetkeäkään ehkä tulevaa eroa. Silloin mahdollisuus onnistumiseenkin kasvaa moninkertaiseksi, eikä tarvitse itkeäkään moneen kertaan. Tietää, että on tehnyt parhaansa. Enempää ei voi keneltäkään vaatia.

        Oon aivan samaa mieltä kanssasi ja toivon, että tuleva vaakamieheni omaisi samanlaista katsantokantaa kuin sinäkin... mutta mutta (aina se mutta pitää lisätä:) ....en ole neitsytnainen, sanon sen heti elikä en siis ole tässä millään "puolustuskannalla"... siskoni kyllä on ja eräs ystäväni... siis MUTTA se vähän häiritsee kun tunnut niputtavan kaikki neitsytparat siihen joukkoon, koska itselläsi sattuu olemaan huonoja kokemuksia heistä... Olen varma, että heissä (neitsytnaisissa) on myös niitä mainitsemiasi "kirkkaita lähteitä", niin kuin kauniista kuvasit :)

      • Ladawan
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Oikeasti säälin neitsytnaisia ja muita sellaisia ihmisiä, jotka rakentavat ulkokuorensa aivan joksikin muuksi, kuin mitä oikeasti ovat. siitä on tavattomasti haittaa varsinkin juuri sen oikean elämänkumppanin etsiskelyissä. Neitsytnainenkin, kuten useimmat muutkin naiset toivovat löytävänsä vahvan, turvallisen ja loputtomasti rakkautta ja hellyyttä antavan miehen. Keinotekoisesti kiillotetussa ulkokuoressa on se huono puoli, etteivät siihen tartu kiinni juuri sellaiset miehet, vaan pikemminkin iilimadot!!

        Monella on sellainen luulo, että jos toinen on ykspuolisesti hyvä ja näyttää rakkautensa kuukausia, vuosia jopa kymmeniä vuosia, niin sitten hekin uskaltavat näyttää sisimpänsä. Mutta... ei se niin mene.. mitä kauemmas salaisuuksia kantaa sisällään, niin sitä vaikeammaksi niiden paljastaminen tulee. Mitä luotettavammaksi ja arvokkaammaksi tuntee toisen, sen suuremmaksi kasvaa menettämisen pelko, viimein itseään ei enää uskalla paljastaa ollenkaan. Siksi olisikin järkevintä olla juuri sellainen, kuin on alusta saakka. Silloin siihen tarttuu kiinni sellainen kumppani joka tykkää sinusta juuri sellaisena, kuin olet. Mutta jos ei tykkää et ole ehtinyt vielä kiintyä niin paljon, että se tekis kovin kipeääkään. On todella typerää pelätä edeltäkäsin jätetyksi tulemista. Pitää pelätä ja itkeä sitä moneen kertaan ensin edeltäkäsin, sitten vielä, kun tulee jätetyksi ja surra vielä sitäkin, että jos olisin uskaltanut olla oma itseni, niin miten sitten olis käynyt. Pääsee paljon vähemmällä, kun heittäytyy täysillä tunteisiin ajattelematta hetkeäkään ehkä tulevaa eroa. Silloin mahdollisuus onnistumiseenkin kasvaa moninkertaiseksi, eikä tarvitse itkeäkään moneen kertaan. Tietää, että on tehnyt parhaansa. Enempää ei voi keneltäkään vaatia.

        Voi 'Vaakamies' tuota katkeraa itsesääliäsi; kenet aiot ottaa seuraavaksi uhriksesi - onneksi et kiusaa ainakaan neitsytnaisia enää. Olet jo sen ikäinenkin kaveri, että todistat jo iälläsi, että vaa'oilla ei ihmisen ymmärtäminen lisäänny iän myötä, päinvastoin; "säälin oikeasti neitsytnaisia ja sellaisia ihmisiä, jotka rakentavat ulkokuorensa aivan joksikin muuksi..." jne, jne. Oi, kuinka osaatkaan yleistää niin kauniisti ja esteettisesti - maailma olisi niin hyvä paikka, jos neitsytnaisia ei olisi. Syvempään analyysiin tästä maailmasta et taida kyetä, ts. neitsytnaisista kaikki alkoi ja heihin kaikki kohdallasi päättyy... Koska aiot päästä heistä eroon?

      • Vaakamieheltä
        Ladawan kirjoitti:

        Voi 'Vaakamies' tuota katkeraa itsesääliäsi; kenet aiot ottaa seuraavaksi uhriksesi - onneksi et kiusaa ainakaan neitsytnaisia enää. Olet jo sen ikäinenkin kaveri, että todistat jo iälläsi, että vaa'oilla ei ihmisen ymmärtäminen lisäänny iän myötä, päinvastoin; "säälin oikeasti neitsytnaisia ja sellaisia ihmisiä, jotka rakentavat ulkokuorensa aivan joksikin muuksi..." jne, jne. Oi, kuinka osaatkaan yleistää niin kauniisti ja esteettisesti - maailma olisi niin hyvä paikka, jos neitsytnaisia ei olisi. Syvempään analyysiin tästä maailmasta et taida kyetä, ts. neitsytnaisista kaikki alkoi ja heihin kaikki kohdallasi päättyy... Koska aiot päästä heistä eroon?

        Niinkuin alussa väitin; neitsytnaisen ja vaakamiehen olisi syytä pysyäkin erillään. Kuten huomaat, meilläkään ei ajatusmaailma sovi alkuunkaan yhteen. Ja vanhaa sanontaa lainatakseni: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!"

        Vaikkakin on sanottava, että elämässäni on ollut vain yksi todella "huono" neitsyt. Muut neitsyet joihin olen tavalla tai toisella tutustunut ovat olleet ihan tavallisia naisia siinä missä muutkin. Mutta... Kaikille on yhteistä se, että siinä, kun itse olen etsinyt syvempiä tunteita, täydellistä luottamusta ja toisen tuntemista ja todellakin sitä myöten kaiken jakamista, niin siinä kohtaa neitsyelle onkin ollut jonkin verran tärkeämpää se miltä kaikki näyttää ulospäin. Ja valitettavasti se paikallaan polkeminen, jolloin suhde ei voi muuttuakaan syvemmäksi. On varmasti olemassa poikkeuksia, en yritä edes väittää, etteikö olis. En ole täällä yrittänytkään muuta, kuin kertoa omista kokemuksistani.

        Eikä maailma olis silti sen parempi paikka ilman neitsytnaisia, sillä eihän meillä muuten olis mihin verrata!! (No kiusa se on pienikin kiusa)Totuus on kuitenkin se, että ilman noita, sanotaan nyt vaikka, vähemmän hyviä kokemuksia, en ehkä olis pystynyt arvostamaan sitä mitä syliini sain.

        Ensitreffit ovat yleensä aika jäykkiä tapaamisia, missä pikkuhiljaa tutustellaan toiseen. Katsellaan ja kuunnellaan, puhutaan jopa säästä, siitä mitä toinen tekee... kaikesta sellaisesta arkisestakin ja... no joo pinnallisesta. Joka tapauksessa tutustuminen henkisellä tasolla etenee pikkuhiljaa. Ensitapaamiseni kaksoset naisen kanssa oli kyllä erilaista. Vain muutamien vaihdettujen sanojen jälkeen "sulimme" toistemme syliin... Ehkä sillä ei ole mitään tekemistä horoskooppimerkkien kanssa, vaikka juuri kaksosien ja vaakojen tunteiden kohtaamisesta väitetäänkin juuri tuon kaltaisia asioita. Ehkä siinä siltikin vain sydämet kohtasivat.

      • Vaakamieheltä
        Yksi kulkija kirjoitti:

        Oon aivan samaa mieltä kanssasi ja toivon, että tuleva vaakamieheni omaisi samanlaista katsantokantaa kuin sinäkin... mutta mutta (aina se mutta pitää lisätä:) ....en ole neitsytnainen, sanon sen heti elikä en siis ole tässä millään "puolustuskannalla"... siskoni kyllä on ja eräs ystäväni... siis MUTTA se vähän häiritsee kun tunnut niputtavan kaikki neitsytparat siihen joukkoon, koska itselläsi sattuu olemaan huonoja kokemuksia heistä... Olen varma, että heissä (neitsytnaisissa) on myös niitä mainitsemiasi "kirkkaita lähteitä", niin kuin kauniista kuvasit :)

        Kyllä mulla on ystäväpiirissä neitsytnainen, jota arvostan kovasti. Hänellä oli surua perheessään muutama vuosi sitten, ehkä se järjesti elämänarvot uudelleen? Vaikka tulemmekin kavereina hyvin juttuun, niin en silti vois missään olosuhteissa ajatella eläväni hänen kanssaan yhdessä... Ihmisenä ihan ok., mutta hän on siltikin neitsyt :)))Ja kyllähän se semmoista rakkauden tunnettakin vaatis, vaan kun se sydän on toisaalla...

      • turha miettiä aineiden yhte...
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Niinkuin alussa väitin; neitsytnaisen ja vaakamiehen olisi syytä pysyäkin erillään. Kuten huomaat, meilläkään ei ajatusmaailma sovi alkuunkaan yhteen. Ja vanhaa sanontaa lainatakseni: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!"

        Vaikkakin on sanottava, että elämässäni on ollut vain yksi todella "huono" neitsyt. Muut neitsyet joihin olen tavalla tai toisella tutustunut ovat olleet ihan tavallisia naisia siinä missä muutkin. Mutta... Kaikille on yhteistä se, että siinä, kun itse olen etsinyt syvempiä tunteita, täydellistä luottamusta ja toisen tuntemista ja todellakin sitä myöten kaiken jakamista, niin siinä kohtaa neitsyelle onkin ollut jonkin verran tärkeämpää se miltä kaikki näyttää ulospäin. Ja valitettavasti se paikallaan polkeminen, jolloin suhde ei voi muuttuakaan syvemmäksi. On varmasti olemassa poikkeuksia, en yritä edes väittää, etteikö olis. En ole täällä yrittänytkään muuta, kuin kertoa omista kokemuksistani.

        Eikä maailma olis silti sen parempi paikka ilman neitsytnaisia, sillä eihän meillä muuten olis mihin verrata!! (No kiusa se on pienikin kiusa)Totuus on kuitenkin se, että ilman noita, sanotaan nyt vaikka, vähemmän hyviä kokemuksia, en ehkä olis pystynyt arvostamaan sitä mitä syliini sain.

        Ensitreffit ovat yleensä aika jäykkiä tapaamisia, missä pikkuhiljaa tutustellaan toiseen. Katsellaan ja kuunnellaan, puhutaan jopa säästä, siitä mitä toinen tekee... kaikesta sellaisesta arkisestakin ja... no joo pinnallisesta. Joka tapauksessa tutustuminen henkisellä tasolla etenee pikkuhiljaa. Ensitapaamiseni kaksoset naisen kanssa oli kyllä erilaista. Vain muutamien vaihdettujen sanojen jälkeen "sulimme" toistemme syliin... Ehkä sillä ei ole mitään tekemistä horoskooppimerkkien kanssa, vaikka juuri kaksosien ja vaakojen tunteiden kohtaamisesta väitetäänkin juuri tuon kaltaisia asioita. Ehkä siinä siltikin vain sydämet kohtasivat.

        Hyvää iltaa kaikille. Minä olen kauris ja horoskooppirasisti. Kaikki alkoi jo nuorella iällä kun halusin psykiatriksi mutten ymmärtänyt kognitiivisen ja konkreettisen eroa. Päädyin 7-vuotiaan innolla tekemään tutkimusta ihmisistä heidän syntymäaikansa mukaan. Sillä tiellä olen vieläkin. Kaksi horoskooppimerkkiä joutuu aina pannaan. Toinen on tyetyistä syistä rapu ja se toinen... on neitsyt. Liian pedanttia elämää. Prässiä ja naapurikyttäystä. Jollei se pedanttius ole ulkoista sievistelyä se on sisäistä sellaista. Kun neitsyelle heittää naljailevan (hyväntahtoisen) piikin, jota harrastan kaikkien kanssa hevosenleikkinä, huomaa kolmen vuoden kuluttua että tämä neitsyt vieläkin miettii, mikä tuon "loukkauksen" takana on. Humalapäissään vuodattaa ihme tekstejä omasta päästään. Salaliittoteorioita. Jotain neitsyissä on joka pistää kiukuttamaan. Mulla on muutama hyvä neitsytystävä mutta kaikissa törmää aina samaan asiaan. Ollaan kovin ulkona siitä, mitä muut ajattelevat... kaippa me kaikki olemme sellaisia enemmän tai vähemmän mutta jotenkin näyttää vähän siltä, että tämä on neitsyiden vahva luonteenpiirre niin hyvässä kuin pahassa. Neitsyet tuntuvat olevan kovin auttavaisia ja sitä arvostan. Harmi, että kun yrittää olla auttavainen takaisin siitä miltei loukkaannutaan. (Tämä ehkä oma mielipiteeni)
        Tunnen suurta turhautuneisuutta keskustellessani tällaisten ihmisten kanssa ja siksi pyrin horoskooppirasismillani kiertämään ne tahot kaukaa, joihin en tunne saavani luonnollista yhteyttä. Vaakamies puhuu totta, tärkeintä on on olla se mikä on, mitä ihmettä me teemme fasaadeilla tosipaikan tullen. Tinakuorinen sydän on aika vitsi...
        krrsh

      • Ladawan
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Niinkuin alussa väitin; neitsytnaisen ja vaakamiehen olisi syytä pysyäkin erillään. Kuten huomaat, meilläkään ei ajatusmaailma sovi alkuunkaan yhteen. Ja vanhaa sanontaa lainatakseni: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!"

        Vaikkakin on sanottava, että elämässäni on ollut vain yksi todella "huono" neitsyt. Muut neitsyet joihin olen tavalla tai toisella tutustunut ovat olleet ihan tavallisia naisia siinä missä muutkin. Mutta... Kaikille on yhteistä se, että siinä, kun itse olen etsinyt syvempiä tunteita, täydellistä luottamusta ja toisen tuntemista ja todellakin sitä myöten kaiken jakamista, niin siinä kohtaa neitsyelle onkin ollut jonkin verran tärkeämpää se miltä kaikki näyttää ulospäin. Ja valitettavasti se paikallaan polkeminen, jolloin suhde ei voi muuttuakaan syvemmäksi. On varmasti olemassa poikkeuksia, en yritä edes väittää, etteikö olis. En ole täällä yrittänytkään muuta, kuin kertoa omista kokemuksistani.

        Eikä maailma olis silti sen parempi paikka ilman neitsytnaisia, sillä eihän meillä muuten olis mihin verrata!! (No kiusa se on pienikin kiusa)Totuus on kuitenkin se, että ilman noita, sanotaan nyt vaikka, vähemmän hyviä kokemuksia, en ehkä olis pystynyt arvostamaan sitä mitä syliini sain.

        Ensitreffit ovat yleensä aika jäykkiä tapaamisia, missä pikkuhiljaa tutustellaan toiseen. Katsellaan ja kuunnellaan, puhutaan jopa säästä, siitä mitä toinen tekee... kaikesta sellaisesta arkisestakin ja... no joo pinnallisesta. Joka tapauksessa tutustuminen henkisellä tasolla etenee pikkuhiljaa. Ensitapaamiseni kaksoset naisen kanssa oli kyllä erilaista. Vain muutamien vaihdettujen sanojen jälkeen "sulimme" toistemme syliin... Ehkä sillä ei ole mitään tekemistä horoskooppimerkkien kanssa, vaikka juuri kaksosien ja vaakojen tunteiden kohtaamisesta väitetäänkin juuri tuon kaltaisia asioita. Ehkä siinä siltikin vain sydämet kohtasivat.

        Osaisitko hyvä 'Vaakamies' sanoa merkistäsi yhtään huonoa puolta?

      • Vaakamieheltä
        Ladawan kirjoitti:

        Osaisitko hyvä 'Vaakamies' sanoa merkistäsi yhtään huonoa puolta?

        Vai semmosia oisit vailla...

        Liika kiltteys!!! Kun haluaa, että aina olis leppoisaa ja mukavaa, niin kaikenlaiset riidat kammoksuttavat. Voin lähes loputtomasti ymmärtää muita, antaa periksi toiveissa, jopa röyhkeiden ihmisten rahallisissa vaatimuksissa vain siksi, ettei olis riitoja. Kun viimein mitta tulee täyteen ja pistän pisteen asialle, niin kukapa heistä olisi valmis luopumaan saavuttamistaan eduista, silloin saankin yleensä haukut. Kiittämättömyys on maailman palkka!

        Tapa miettiä ja puntaroida asioita monelta kantilta, verrata eri vaihtoehtoja lähes loputtomalta tuntuvia aikoja. Toisaalta vaikka se on huono monessa asiassa, niin esimerkiksi jotakin tuotetta tai laitetta suunnitellessani siitä on tavattomasti hyötyä. Monimutkainenkin sunnittelun tulos on heti valmis kun se viimein tehdään, sitä ei juuri tarvitse enää korjailla. Sama se on muussakin elämässä, kun viimein olen päätökseni tehnyt, niin se on sitten siinä ja pysyy!

        Kaikkein huonoimpana itsessäni pidän sitä, että ihmiset luottavaisesti, monesti oudotkin, kertovat minulle kipeitäkin ongelmia. Sinällänsä se on hyvä ja minuun voi sillä tavalla luottaa, en huutele niistä kylillä. Joskus se käy vain raskaaksi jos itselläkin sattuu silloin olemaan mietittävää. Mutta pahinta siinä ja minussa on se, että jos tämä samainen kipeiden asioiden kertoja erehtyy loukkaamaan minua, ei itse osoittaudu luottamuksen arvoiseksi. Silloin ei riitä se, että käytän sitä hänen kertomaansa asiaa työntämälä sen häneen, kuin veitsen, sillä pyöröräytänkin sitä haavassa. Näin on käynyt onneksi vain harvoin, mutta välit ovat menneet lopullisesti poikki. Niin minä niinä kertoina olen kyllä halunnutkin. Toisaalta minulta kyllä livahtaa liian herkästi samanmoisia asioita, ilkeitä sanoja, vaikka en niitä semmoseksi ole tarkoittanut. Joku on matkan varrella loukkaantunut verisesti niistäkin, tietämättä, että on tuntenut vasta pintaraapaisun ilkeästä puolestani. Jota en todellakaan käytä kovin herkästi. En ole käyttänyt sitä siihen pahimpaan neitsyeseenkään. Vaikka ah... oliskin niin mehukkaita asioita, vaan kun se reppana taitaa juoda itsensä hengiltä muutenkin.

        Vuosien kuluessa olen oppinut ensinnäkin pitämään paremmin huolta itsestäni. En anna käyttää enää itseäni hyväksi, maksan tietoisesti harkiten välittömästi takaisin minulle tehdyn pahan teon tai loukkauksen. Siis jo silloin, kun en ole vielä edes kunnolla ehtinyt loukkaantua. Silloin yleensä toinen osapuolikin harkitsee toisenkin kerran ennen kuin antaa tulla täyslaidallisen uudelleen. Siinä sivussa on tullut se toinenkin puoli, minun ei tarvitse ainakaan tietoisesti loukata kanssaihmisiä hengiltä. Eli en kerää enää sisälleni sitä lopulliseksi jäävää sivallusta.

        Rakastavaisten rakkauden peloissaan tekemä kiukuttelu onkin sitten aivan eri asia, eihän niistä voi suuttuakaan.. :)))

      • virpi
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Vai semmosia oisit vailla...

        Liika kiltteys!!! Kun haluaa, että aina olis leppoisaa ja mukavaa, niin kaikenlaiset riidat kammoksuttavat. Voin lähes loputtomasti ymmärtää muita, antaa periksi toiveissa, jopa röyhkeiden ihmisten rahallisissa vaatimuksissa vain siksi, ettei olis riitoja. Kun viimein mitta tulee täyteen ja pistän pisteen asialle, niin kukapa heistä olisi valmis luopumaan saavuttamistaan eduista, silloin saankin yleensä haukut. Kiittämättömyys on maailman palkka!

        Tapa miettiä ja puntaroida asioita monelta kantilta, verrata eri vaihtoehtoja lähes loputtomalta tuntuvia aikoja. Toisaalta vaikka se on huono monessa asiassa, niin esimerkiksi jotakin tuotetta tai laitetta suunnitellessani siitä on tavattomasti hyötyä. Monimutkainenkin sunnittelun tulos on heti valmis kun se viimein tehdään, sitä ei juuri tarvitse enää korjailla. Sama se on muussakin elämässä, kun viimein olen päätökseni tehnyt, niin se on sitten siinä ja pysyy!

        Kaikkein huonoimpana itsessäni pidän sitä, että ihmiset luottavaisesti, monesti oudotkin, kertovat minulle kipeitäkin ongelmia. Sinällänsä se on hyvä ja minuun voi sillä tavalla luottaa, en huutele niistä kylillä. Joskus se käy vain raskaaksi jos itselläkin sattuu silloin olemaan mietittävää. Mutta pahinta siinä ja minussa on se, että jos tämä samainen kipeiden asioiden kertoja erehtyy loukkaamaan minua, ei itse osoittaudu luottamuksen arvoiseksi. Silloin ei riitä se, että käytän sitä hänen kertomaansa asiaa työntämälä sen häneen, kuin veitsen, sillä pyöröräytänkin sitä haavassa. Näin on käynyt onneksi vain harvoin, mutta välit ovat menneet lopullisesti poikki. Niin minä niinä kertoina olen kyllä halunnutkin. Toisaalta minulta kyllä livahtaa liian herkästi samanmoisia asioita, ilkeitä sanoja, vaikka en niitä semmoseksi ole tarkoittanut. Joku on matkan varrella loukkaantunut verisesti niistäkin, tietämättä, että on tuntenut vasta pintaraapaisun ilkeästä puolestani. Jota en todellakaan käytä kovin herkästi. En ole käyttänyt sitä siihen pahimpaan neitsyeseenkään. Vaikka ah... oliskin niin mehukkaita asioita, vaan kun se reppana taitaa juoda itsensä hengiltä muutenkin.

        Vuosien kuluessa olen oppinut ensinnäkin pitämään paremmin huolta itsestäni. En anna käyttää enää itseäni hyväksi, maksan tietoisesti harkiten välittömästi takaisin minulle tehdyn pahan teon tai loukkauksen. Siis jo silloin, kun en ole vielä edes kunnolla ehtinyt loukkaantua. Silloin yleensä toinen osapuolikin harkitsee toisenkin kerran ennen kuin antaa tulla täyslaidallisen uudelleen. Siinä sivussa on tullut se toinenkin puoli, minun ei tarvitse ainakaan tietoisesti loukata kanssaihmisiä hengiltä. Eli en kerää enää sisälleni sitä lopulliseksi jäävää sivallusta.

        Rakastavaisten rakkauden peloissaan tekemä kiukuttelu onkin sitten aivan eri asia, eihän niistä voi suuttuakaan.. :)))

        Kuulostat niin minulta :)) heh

      • Vaakamieheltä
        Ladawan kirjoitti:

        Osaisitko hyvä 'Vaakamies' sanoa merkistäsi yhtään huonoa puolta?

        Onkohan se Luoja suonut sinulle joitakin huonoja puolia, silleen niinku omasta mielestä??
        Entä mihinkä se kiukku jäi?
        Siirryitkö toiseen vaiheeseen, missä kasvot hymyilevät, mutta sisällä kiehuu?
        Niinkö se rassaa, että pitää aamuyöllä jo kuuhkata pystyssä kirjoittelemassa tänne?

        terv. :))))

      • neitsytnainen
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Onkohan se Luoja suonut sinulle joitakin huonoja puolia, silleen niinku omasta mielestä??
        Entä mihinkä se kiukku jäi?
        Siirryitkö toiseen vaiheeseen, missä kasvot hymyilevät, mutta sisällä kiehuu?
        Niinkö se rassaa, että pitää aamuyöllä jo kuuhkata pystyssä kirjoittelemassa tänne?

        terv. :))))

        Kysyykö vaakamies tässä että onko jollekin muulle suotu huonoja puolia? Haluaisin nimittäin esittää tämän kysymyksen vaakamiehelle. Jotenkin vaakamiehen kirjotuksista paistaa läpi itsekehuskelu, et ei taida löytyä niitä huonoja puolia ollenkaan, jos ite saa määritellä... Kaikki muut on paskoja tai siis ainakin me neitsyet... En mä nyt mitään merkkiä lähtis ihan täysin haukkuun. Jokainen on erilainen, vaik samaa merkkiä oliskin ja kyl mä ainakin uskon et jokaisessa on jotain hyvää. Sun mielestä vaan neitsyen huonot puolet on ollu niin iso asia, et hyvät puolet on jäänyt varjoon. Mun mielestä voisit pari hyvääkin sanaa sanoa meistä neitsyistä :)

      • Vaakamieheltä
        neitsytnainen kirjoitti:

        Kysyykö vaakamies tässä että onko jollekin muulle suotu huonoja puolia? Haluaisin nimittäin esittää tämän kysymyksen vaakamiehelle. Jotenkin vaakamiehen kirjotuksista paistaa läpi itsekehuskelu, et ei taida löytyä niitä huonoja puolia ollenkaan, jos ite saa määritellä... Kaikki muut on paskoja tai siis ainakin me neitsyet... En mä nyt mitään merkkiä lähtis ihan täysin haukkuun. Jokainen on erilainen, vaik samaa merkkiä oliskin ja kyl mä ainakin uskon et jokaisessa on jotain hyvää. Sun mielestä vaan neitsyen huonot puolet on ollu niin iso asia, et hyvät puolet on jäänyt varjoon. Mun mielestä voisit pari hyvääkin sanaa sanoa meistä neitsyistä :)

        Joooooo... aloitetaanpa alusta..

        Ensimmäisen viestin laitoin tarkoitushakuisesti härnäten, kun huomasin, että neitsytnaiset näyttävät niputtavan kaikki vaakamiehet samaan läjään omien huonojen kokemustensa perusteella. Eli jos se sama yleistys on käynyt vähän kipeää, niin se on ihan hyvä :)))

        Todellisuudessa minulla on siltikin erittäin huonot kokemukset neitsytnaisista. Ette edes usko millaisia eteeni on sattunut... Todella pohjanoteeraus naiseksi.. valitettavasti, se ei valhellisilla kehuilla muutu miksikään. En silti väitä, etteikö neitsytnainen vois ollakin todella upea sisältä, kuten moni on ollut päältäkin. En ole voinut tietystikään kaikkia Suomen neitsytnaisia koluta läpi, vaikka niitä kieltämättä eteeni on useita sattunutkin. Sekin johtuu siitä, että olen etsinyt vahvaa itsellistä naista, joka tykkää silti ryömiä kainalooni turvaan. Sellaista kalatnaisen ja pirun risteytystä, yhtäaikaa pehmeää ja kovaa.. Neitsytnainen harhauttaa aluksi teennäisen kovalla ulkokuorellaan, mutta kerta toisensa jälkeen on osoittautunut aivan joksikin muuksi.

        Itse tiedän olevani lähes täydellinen mies.. jollekin.. mutta en varmasti neitsyelle!!! Samalla tavalla Neitsytnainen voi olla täydellinen jollekin muulle miehelle... ehkä jopa jollekin vaakamiehelle?? Mitä pidän kyllä varsin epätodennäköisenä.

        Lähes kaikilla ihmisillä tapahtuu jonkinlaista henkistä kasvua läpi koko elämän horoskooppimerkistä riippumatta. Isäni on myös vaaka, yli 80-vuotias ja käy vieläkin vieraissa, en pidä sellaisesta. Kehuskelee kaveriporukassaan kaikenlaisilla valloituksillaan, aivan kuten monissa miesporukoissa on tapana. Ajatelkaa, vielä vanhat papatkin!! :))) Siksikin tiedän, ettei se horoskooppimerkki niinkään, vaan ihmisen oma kasvuhalukkuus. Kukaan ei pysty muuttamaan toista, mutta itseään pystyy jos haluaa.

        Mutta kukaan ei kiellä teitä neitsytnaisia näyttämästä, että teistä on kertomaan sisimmästänne.. asioita suoraan sydämestänne. Odotan mielenkiinnolla... Näyttäkää minulle, että olen ollut väärässä. Tällä foorumilla sen ei pitäs olla etes vaikeaa, koska kukaan ei tiedä keitä oikeasti olette. Kertokaa jotakin hyvää aidosta neitsytnaisesta, niin tiedän jatkossa kiinnittää paremmin huomiota.. Vaikka jatkossa edelleenkin kiinnitän huomioni aidolla tavalla yhditettyyn piruun ja Enkeliin.. Kaksosetnaiseen.

      • sivustaseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Joooooo... aloitetaanpa alusta..

        Ensimmäisen viestin laitoin tarkoitushakuisesti härnäten, kun huomasin, että neitsytnaiset näyttävät niputtavan kaikki vaakamiehet samaan läjään omien huonojen kokemustensa perusteella. Eli jos se sama yleistys on käynyt vähän kipeää, niin se on ihan hyvä :)))

        Todellisuudessa minulla on siltikin erittäin huonot kokemukset neitsytnaisista. Ette edes usko millaisia eteeni on sattunut... Todella pohjanoteeraus naiseksi.. valitettavasti, se ei valhellisilla kehuilla muutu miksikään. En silti väitä, etteikö neitsytnainen vois ollakin todella upea sisältä, kuten moni on ollut päältäkin. En ole voinut tietystikään kaikkia Suomen neitsytnaisia koluta läpi, vaikka niitä kieltämättä eteeni on useita sattunutkin. Sekin johtuu siitä, että olen etsinyt vahvaa itsellistä naista, joka tykkää silti ryömiä kainalooni turvaan. Sellaista kalatnaisen ja pirun risteytystä, yhtäaikaa pehmeää ja kovaa.. Neitsytnainen harhauttaa aluksi teennäisen kovalla ulkokuorellaan, mutta kerta toisensa jälkeen on osoittautunut aivan joksikin muuksi.

        Itse tiedän olevani lähes täydellinen mies.. jollekin.. mutta en varmasti neitsyelle!!! Samalla tavalla Neitsytnainen voi olla täydellinen jollekin muulle miehelle... ehkä jopa jollekin vaakamiehelle?? Mitä pidän kyllä varsin epätodennäköisenä.

        Lähes kaikilla ihmisillä tapahtuu jonkinlaista henkistä kasvua läpi koko elämän horoskooppimerkistä riippumatta. Isäni on myös vaaka, yli 80-vuotias ja käy vieläkin vieraissa, en pidä sellaisesta. Kehuskelee kaveriporukassaan kaikenlaisilla valloituksillaan, aivan kuten monissa miesporukoissa on tapana. Ajatelkaa, vielä vanhat papatkin!! :))) Siksikin tiedän, ettei se horoskooppimerkki niinkään, vaan ihmisen oma kasvuhalukkuus. Kukaan ei pysty muuttamaan toista, mutta itseään pystyy jos haluaa.

        Mutta kukaan ei kiellä teitä neitsytnaisia näyttämästä, että teistä on kertomaan sisimmästänne.. asioita suoraan sydämestänne. Odotan mielenkiinnolla... Näyttäkää minulle, että olen ollut väärässä. Tällä foorumilla sen ei pitäs olla etes vaikeaa, koska kukaan ei tiedä keitä oikeasti olette. Kertokaa jotakin hyvää aidosta neitsytnaisesta, niin tiedän jatkossa kiinnittää paremmin huomiota.. Vaikka jatkossa edelleenkin kiinnitän huomioni aidolla tavalla yhditettyyn piruun ja Enkeliin.. Kaksosetnaiseen.

        Äh mulla ei ole oikeastaan kommenttia tuohon edelliseen, mutta tuo piru-enkeli yhdistelmä sai ajattelemaan... sain nimittäin kerran vaakamieheltä runon, jossa puhuttiin siitä, miten parisuhteessa mies saa naisesta esille jomman kumman, JA että demoni kurkistelee joka tapauksessa jokaisen "enkelin" olan takana ;)) Se oli kaunis runo ja odotan mielenkiinnolla jatkoa tuolta hienolta ja hyväsydämiseltä vaakamieheltä...

        En ole kaksosetnainen, mutta tähtikartassani on jupiter, mars ja venus kaksosissa... Siitäköhän johtunee, että tunnen suurta vetoa vaakamiehiin, vaikka aurinkomerkiltäni olenkin tulta:) Joka tapauksessa olen törmännyt tuohon ajatukseen, että kaksoset ja vaaka olisi ihanteellin pari. Silti jään pohtimaan hiukan skeptisesti näitä horoskooppimerkkejä, sitä miten itsekin pohdin yhteensopivuuksia jne.

        Tunnen hyvin erään neitsytnaisen ja sanoisin, että hän on hyvin lämmin ja sydämellinen ihminen, todellinen aarre ja onnellisesti naimisissa rapumiehen kanssa. Jotenkin minulla on myös mielikuva, että neitsytnaiset ovat yleensä hyvin kauniita: siropiirteisiä ja seksikkäitä. Sellaisia naisia, joihin mies kuin mies herkästi ihastuu. Ja jos on tunkua seuraan, niin pakosta siinä useampi loukkaa siipensä. Ja ehkäpä tuollainen tilanne on otollinen saamaan ns. pissin nousemaan päähän. Mutta niin se on muillakin. Voi millaisena v*na leijonanaistakin pidetään;)

        "Siksikin tiedän, ettei se horoskooppimerkki niinkään, vaan ihmisen oma kasvuhalukkuus."

        Samaa mieltä. Kasvuhalukkuus saattaa tulla vaikeiden elämänkokemusten myötä itse kellekin...

        Noh, minä häippäsen täältä. Oli ihan mielenkiintoinen saitti, johon eksyin vaa'astani haaveillessa... ;)))

      • Vaakamieheltä
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        Äh mulla ei ole oikeastaan kommenttia tuohon edelliseen, mutta tuo piru-enkeli yhdistelmä sai ajattelemaan... sain nimittäin kerran vaakamieheltä runon, jossa puhuttiin siitä, miten parisuhteessa mies saa naisesta esille jomman kumman, JA että demoni kurkistelee joka tapauksessa jokaisen "enkelin" olan takana ;)) Se oli kaunis runo ja odotan mielenkiinnolla jatkoa tuolta hienolta ja hyväsydämiseltä vaakamieheltä...

        En ole kaksosetnainen, mutta tähtikartassani on jupiter, mars ja venus kaksosissa... Siitäköhän johtunee, että tunnen suurta vetoa vaakamiehiin, vaikka aurinkomerkiltäni olenkin tulta:) Joka tapauksessa olen törmännyt tuohon ajatukseen, että kaksoset ja vaaka olisi ihanteellin pari. Silti jään pohtimaan hiukan skeptisesti näitä horoskooppimerkkejä, sitä miten itsekin pohdin yhteensopivuuksia jne.

        Tunnen hyvin erään neitsytnaisen ja sanoisin, että hän on hyvin lämmin ja sydämellinen ihminen, todellinen aarre ja onnellisesti naimisissa rapumiehen kanssa. Jotenkin minulla on myös mielikuva, että neitsytnaiset ovat yleensä hyvin kauniita: siropiirteisiä ja seksikkäitä. Sellaisia naisia, joihin mies kuin mies herkästi ihastuu. Ja jos on tunkua seuraan, niin pakosta siinä useampi loukkaa siipensä. Ja ehkäpä tuollainen tilanne on otollinen saamaan ns. pissin nousemaan päähän. Mutta niin se on muillakin. Voi millaisena v*na leijonanaistakin pidetään;)

        "Siksikin tiedän, ettei se horoskooppimerkki niinkään, vaan ihmisen oma kasvuhalukkuus."

        Samaa mieltä. Kasvuhalukkuus saattaa tulla vaikeiden elämänkokemusten myötä itse kellekin...

        Noh, minä häippäsen täältä. Oli ihan mielenkiintoinen saitti, johon eksyin vaa'astani haaveillessa... ;)))

        Tulipa vaan mieleen se, että jos olet saanut runon vaakamieheltä ja jos se on vielä hänen itsensä tekemä, niin tunteella tulee. Itse olen huono antamaan lahjoja kenellekään, mutta olen tässä tullut liehitelleeksi kauniilla teksteillä ja tekemilläni runoilla, sekä monenlaisilla "lahjuksilla" ja kukkasilla mielitiettyäni. En ollut edes tiennyt osaavani kirjoittaa niin kauniisti.. tai runoistani.. katselen niitäkin jälkeenpäin yllättyneenä, että olenko ihan itse nuo tehnyt. :)) Sitä se rakkaus teettää... Minustakaan ei ulospäin uskoisi, kinka herkkää tekstiä päässäni voi syntyä. Vaan turhaanhan tässä itteäni kehun laitanpa rohkeasti arvioitavaksi runon puolen vuoden takaa.

        VOI SINUA ZARA PIKKUNEN

        Sivuillasi sanoit Zara
        oisit piru tai enkeli.
        Siinä olisi valinnanvara
        en saisi olla ronkeli.
        Tarvittaessa oisit paholainen
        tai enkeli jos halutaan.
        Valinta olisi miehinen,
        oisit sitä kokonaan.

        Enkelin jo tapasin,
        ihanaa mulla oli.
        Sitten pirunko kohtasin?
        Tuli vaikeampi puoli
        kidutti tätä raukkaa.
        Vain hetken rinnallani,
        luulin että mua kiusaa,
        leikkii vain tunteillani.

        Huonosti sisintäsi tuntien
        kuin tahallani sua kiusasin.
        Piinas pelko rakkauden
        tulisin hylätyksi.. pelkäsin.
        Ilman tunteita lähelläs
        ei olisi käytös haitannut.
        Kylmästi oisin rakkauttas
        hurmaten vaan oottanut.

        Siitä tuntee rakkauden..
        sanat.. teot koskee loukaten.
        Et sinäkään ollut paholainen
        suhde loppui suuttuen.
        Kuin Devil Fanttomin?
        Ei.. miten sen selittäisin..
        pieni, suloinen, enemmänkin..
        Idefix, koira ison Obelixin.

        Sitä en koskaan pelkäisi
        sen voisin syliin ottaa.
        Ja paholainenko antaisi
        arvokses painosi kultaa?
        Ei.. ei milloinkaan.. ei!
        On sisälläsi vain Enkeli
        se sydämeni omakseen vei
        sen kokonaan vietteli.

        Turvallista rakkautta
        sisimpäsi vielä kaipaa.
        Pyydän sulta uskallusta
        kokonaan minuun luottaa.
        ujo Pikku Enkelini..
        tule Kulta piilostas
        ole minun rakkauteni
        hymy anna huuliltas.

        Kiusattu pikku reppana
        tuu vaan pois piilostas.
        Odotan syli avoinna,
        pidän huolen onnestas.
        Tule vain Kulta Pikkunen,
        tuu mun suureen syykkyyn.
        Älä pelkää Enkeli Zaranen
        tule oman miehesi syleilyyn.

        Ro

      • sivustseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Tulipa vaan mieleen se, että jos olet saanut runon vaakamieheltä ja jos se on vielä hänen itsensä tekemä, niin tunteella tulee. Itse olen huono antamaan lahjoja kenellekään, mutta olen tässä tullut liehitelleeksi kauniilla teksteillä ja tekemilläni runoilla, sekä monenlaisilla "lahjuksilla" ja kukkasilla mielitiettyäni. En ollut edes tiennyt osaavani kirjoittaa niin kauniisti.. tai runoistani.. katselen niitäkin jälkeenpäin yllättyneenä, että olenko ihan itse nuo tehnyt. :)) Sitä se rakkaus teettää... Minustakaan ei ulospäin uskoisi, kinka herkkää tekstiä päässäni voi syntyä. Vaan turhaanhan tässä itteäni kehun laitanpa rohkeasti arvioitavaksi runon puolen vuoden takaa.

        VOI SINUA ZARA PIKKUNEN

        Sivuillasi sanoit Zara
        oisit piru tai enkeli.
        Siinä olisi valinnanvara
        en saisi olla ronkeli.
        Tarvittaessa oisit paholainen
        tai enkeli jos halutaan.
        Valinta olisi miehinen,
        oisit sitä kokonaan.

        Enkelin jo tapasin,
        ihanaa mulla oli.
        Sitten pirunko kohtasin?
        Tuli vaikeampi puoli
        kidutti tätä raukkaa.
        Vain hetken rinnallani,
        luulin että mua kiusaa,
        leikkii vain tunteillani.

        Huonosti sisintäsi tuntien
        kuin tahallani sua kiusasin.
        Piinas pelko rakkauden
        tulisin hylätyksi.. pelkäsin.
        Ilman tunteita lähelläs
        ei olisi käytös haitannut.
        Kylmästi oisin rakkauttas
        hurmaten vaan oottanut.

        Siitä tuntee rakkauden..
        sanat.. teot koskee loukaten.
        Et sinäkään ollut paholainen
        suhde loppui suuttuen.
        Kuin Devil Fanttomin?
        Ei.. miten sen selittäisin..
        pieni, suloinen, enemmänkin..
        Idefix, koira ison Obelixin.

        Sitä en koskaan pelkäisi
        sen voisin syliin ottaa.
        Ja paholainenko antaisi
        arvokses painosi kultaa?
        Ei.. ei milloinkaan.. ei!
        On sisälläsi vain Enkeli
        se sydämeni omakseen vei
        sen kokonaan vietteli.

        Turvallista rakkautta
        sisimpäsi vielä kaipaa.
        Pyydän sulta uskallusta
        kokonaan minuun luottaa.
        ujo Pikku Enkelini..
        tule Kulta piilostas
        ole minun rakkauteni
        hymy anna huuliltas.

        Kiusattu pikku reppana
        tuu vaan pois piilostas.
        Odotan syli avoinna,
        pidän huolen onnestas.
        Tule vain Kulta Pikkunen,
        tuu mun suureen syykkyyn.
        Älä pelkää Enkeli Zaranen
        tule oman miehesi syleilyyn.

        Ro

        ...varmasti sille ihmiselle, jolle kirjoitettu:))

        Runo, jonka itse sain, ei kyllä ollut itsetehty... mutta sain kokonaisen rakkausrunokirjan. Ehkä se on (vaaka)miehen yksi tapa osoittaa jotain. Tuo vaakamies on ollut vakaa ja rauhallinen (ja antanut aikaa sulatella asioita). Hän on -vain pysynyt siinä- lähelläni, näyttänyt vääräksi olettamukseni, että hän ei siinä pysyisi... vaikka varmasti olen ollut välillä hyvinkin pirullinen nainen:( Nopea sanoissani, mutta ehdottoman rehellinen ja avoin, kipeyteen asti. Miljoona kertaa olen ehtinyt ajatella, että nyt olen mennyt jo liian pitkälle. En ilkeydessäni, mutta "kasvukivuissani". Mutta aina hän siellä on, sitkeänä ja kärsivällisenä. Ei sellaista miestä voi vastustaa. Vielä kun hän kääntää asian toisin päin, että minä olisin avoimuudessani enemmän antavana... siitäpä saamme sitten intellä -hellyydellä- ;) Kyseessä olevaa vaakamiestä ei kyllä saa suuttumaan, mikä historiastani johtuen on mulle ihmisen piirteenä taivaanlahja. Eikä pieni riitely ja kinastelu niin maatakaatavaa ole, kun on rakkaus taustalla... joo... *nukkuu jo melkein*;)

      • Ladawan
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Onkohan se Luoja suonut sinulle joitakin huonoja puolia, silleen niinku omasta mielestä??
        Entä mihinkä se kiukku jäi?
        Siirryitkö toiseen vaiheeseen, missä kasvot hymyilevät, mutta sisällä kiehuu?
        Niinkö se rassaa, että pitää aamuyöllä jo kuuhkata pystyssä kirjoittelemassa tänne?

        terv. :))))

        Kukas se täällä kiukuttelee...?! Tervehdys täältä aamuisesta... Tiesin, että olet odottanut minulta jo postia. Mainitsemastasi "kiltteydestä" (piirre joka usein liitetään Vaakaan). Olen usein miettinyt, mitä kiltteydellä mahdetaan tarkoittaa. Kerrot, että olet ollut näytämättä todellisia ajatuksiasi konfliktin pelossa. Toinen osapuoli ei välttämättä miellä käytöstäsi kiltteydeksi, vaan pitää sitä pikemminkin neutraalina, jopa välinpitämättömänä. Minusta kiltteys on aina aktiivista toimintaa jonkun toisen hyväksi, ei kuvaamaasi hiljaisuutta riidan välttämiseksi. Ja sitten aiheeseen: Neitsyten huonot puolet? Onhan niitä: Neitsyt on sisäänpäinkääntynyt persoona; hän ei useinkaan näytä, miten kokee jonkin tilanteen, ei positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä. Tämä on ongelma muiden ihmisten kannalta. Neitsyt on pikkutarkka, mutta aivan omalla erityisellä tavallaan, hän ei ts. useinkaan näe metsää puilta. Neitsyen suhtautuminen asioihin ei tästä syystä ole kovinkaan käytännöllinen. Sisäisesti ristiriitaisena ihmisenä Neitsyt usein pohtii asioita, jotka muiden mielestä ovat yhdentekeviä. (tästä ominaisuudesta voi olla kuitenkin hyötyä joissakin ammateissa).

      • Vaakamieheltä
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        Äh mulla ei ole oikeastaan kommenttia tuohon edelliseen, mutta tuo piru-enkeli yhdistelmä sai ajattelemaan... sain nimittäin kerran vaakamieheltä runon, jossa puhuttiin siitä, miten parisuhteessa mies saa naisesta esille jomman kumman, JA että demoni kurkistelee joka tapauksessa jokaisen "enkelin" olan takana ;)) Se oli kaunis runo ja odotan mielenkiinnolla jatkoa tuolta hienolta ja hyväsydämiseltä vaakamieheltä...

        En ole kaksosetnainen, mutta tähtikartassani on jupiter, mars ja venus kaksosissa... Siitäköhän johtunee, että tunnen suurta vetoa vaakamiehiin, vaikka aurinkomerkiltäni olenkin tulta:) Joka tapauksessa olen törmännyt tuohon ajatukseen, että kaksoset ja vaaka olisi ihanteellin pari. Silti jään pohtimaan hiukan skeptisesti näitä horoskooppimerkkejä, sitä miten itsekin pohdin yhteensopivuuksia jne.

        Tunnen hyvin erään neitsytnaisen ja sanoisin, että hän on hyvin lämmin ja sydämellinen ihminen, todellinen aarre ja onnellisesti naimisissa rapumiehen kanssa. Jotenkin minulla on myös mielikuva, että neitsytnaiset ovat yleensä hyvin kauniita: siropiirteisiä ja seksikkäitä. Sellaisia naisia, joihin mies kuin mies herkästi ihastuu. Ja jos on tunkua seuraan, niin pakosta siinä useampi loukkaa siipensä. Ja ehkäpä tuollainen tilanne on otollinen saamaan ns. pissin nousemaan päähän. Mutta niin se on muillakin. Voi millaisena v*na leijonanaistakin pidetään;)

        "Siksikin tiedän, ettei se horoskooppimerkki niinkään, vaan ihmisen oma kasvuhalukkuus."

        Samaa mieltä. Kasvuhalukkuus saattaa tulla vaikeiden elämänkokemusten myötä itse kellekin...

        Noh, minä häippäsen täältä. Oli ihan mielenkiintoinen saitti, johon eksyin vaa'astani haaveillessa... ;)))

        (vastaustila oikealta loppuu, täytyy siirtyä takaisin vasemmalle)

        Kovasti tuntuu olevan sulla tuttu tilanne vaakamiehesi kanssa :))) Se on hyvä, että nyt luotat siihen, ettei hän sinua hylkää tapahtui mitä hyvänsä. Nyt kun vaan vähitellen hiissaat itseäsi lähemmäs, vaakamies kyllä jaksaa odottaa. Hänellä on hyvä vaisto, siksi hän jaksaa myös kiukunpuuskasi... siksi sietää paaaaaljon. Hän on myöskin oikeasti kiltti oikealle kuningattarelleen.. avoimesti ja rehellisesti tunteensa näyttävälle naiselle.. oli se sitten rajojen hakemista tai läheisyyttä. Monesti vaakamies omaa yllättävää selvännäköisyyttä, jopa taitoa lukea ajatuksia. Tuntea tunteita, vaikka välimatkaa olisi satoja kilometrejä, saati sitten vieressä. Siksi kiukunpuuskat eivät merkitse mitään, hän tuntee epävarmuuden sisältäsi.. siksi hellii ja paijaa sisintäsi.. tietää, että kaikkeen on omat syynsä.

        PIKKUENKELI JA SEN ÄITI

        Autossa sua katsoin
        äitiä Pikkuenkelin
        sitä ääneti hiljaa silitit
        ja kaukaisuuteen katsoit.

        Kätesi tutki hellästi
        enkelin pintaa varovasti
        tutkit sulat siipien
        varpaat pikku jalkojen.

        Kasvonpiirteet silmäilit
        hiuksiakin silitit
        vaatteen joka laskoksen
        ja kukkaköynnöksen.

        Hiljaa kostui silmäsi
        suru näkyi kasvoillasi
        tunnen sen sisältäsi
        vaistoan sun kipusi.

        Kun katson koskee mua
        haluaisin niin auttaa sua
        surra sun kanssasi
        yhdessä itkeä itkujasi.

        Muistot kulkevat mukanasi
        suruna koko elämäsi
        hellän sylin sulle annan
        lämmön, läheisyyden turvan.

        Sanoit on mun luonain
        turvassa lähelläin
        koti sun Pikkuenkelis
        tänne se kuuluis.

        Pidän huolen omastas
        ajatukset aina rinnallas
        kannan sitä varoen
        sylissä surujasi hellien.

        Sun Ro

      • sivustseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        (vastaustila oikealta loppuu, täytyy siirtyä takaisin vasemmalle)

        Kovasti tuntuu olevan sulla tuttu tilanne vaakamiehesi kanssa :))) Se on hyvä, että nyt luotat siihen, ettei hän sinua hylkää tapahtui mitä hyvänsä. Nyt kun vaan vähitellen hiissaat itseäsi lähemmäs, vaakamies kyllä jaksaa odottaa. Hänellä on hyvä vaisto, siksi hän jaksaa myös kiukunpuuskasi... siksi sietää paaaaaljon. Hän on myöskin oikeasti kiltti oikealle kuningattarelleen.. avoimesti ja rehellisesti tunteensa näyttävälle naiselle.. oli se sitten rajojen hakemista tai läheisyyttä. Monesti vaakamies omaa yllättävää selvännäköisyyttä, jopa taitoa lukea ajatuksia. Tuntea tunteita, vaikka välimatkaa olisi satoja kilometrejä, saati sitten vieressä. Siksi kiukunpuuskat eivät merkitse mitään, hän tuntee epävarmuuden sisältäsi.. siksi hellii ja paijaa sisintäsi.. tietää, että kaikkeen on omat syynsä.

        PIKKUENKELI JA SEN ÄITI

        Autossa sua katsoin
        äitiä Pikkuenkelin
        sitä ääneti hiljaa silitit
        ja kaukaisuuteen katsoit.

        Kätesi tutki hellästi
        enkelin pintaa varovasti
        tutkit sulat siipien
        varpaat pikku jalkojen.

        Kasvonpiirteet silmäilit
        hiuksiakin silitit
        vaatteen joka laskoksen
        ja kukkaköynnöksen.

        Hiljaa kostui silmäsi
        suru näkyi kasvoillasi
        tunnen sen sisältäsi
        vaistoan sun kipusi.

        Kun katson koskee mua
        haluaisin niin auttaa sua
        surra sun kanssasi
        yhdessä itkeä itkujasi.

        Muistot kulkevat mukanasi
        suruna koko elämäsi
        hellän sylin sulle annan
        lämmön, läheisyyden turvan.

        Sanoit on mun luonain
        turvassa lähelläin
        koti sun Pikkuenkelis
        tänne se kuuluis.

        Pidän huolen omastas
        ajatukset aina rinnallas
        kannan sitä varoen
        sylissä surujasi hellien.

        Sun Ro

        neitsytnaisen kommentteja siitä, että se vaakamiehen kiltteys saattaa näyttäytyä välinpitämättömyytenä ja tietynlaisena kylmyytenäkin. Itse en ole kertaakaan "joutunut" niin ajattelemaan, koska -vaikka pidänkin itseäni vahvana, elämänkoulimana, heh(itseironinen hymähdys)- olen koko ajan ajatellutkin, että "tästä ei mitään voi koskaan tullakaan". Idea on siinä, että vaakamies on jaksanut taustalla uskoa siihenkin ja on nimenomaan sillä tietynlaisella viileydellä välillä "jäähdyttänyt" tulisuuttani.

        Mutta ehkä tuo ns. kiltteys vaatiikin jonkinlaisen nurinkurisen asettelun aluksi? Että vaakamies tarvitsisi jonkinlaisen "vaikeamman tapauksen" kokeakseen olevansa todella tarpeellinen?;) Vaikka kukapa meistä ei niin haluaisi kokea? Hei saatan olla väärässä, mutta joskus mietin surullisena sitä, että rakkaani löytäisi paljon siloisemman ja "paremman" vaihtoehdon kuin minä. Vaikka en tahdo itseäni sääliä;) Ja olen mielestäni ihan tasapainoinen, toisinaan vain aikamoinen äkäilijä. Raskas piirre itsessäni, kun pitää aina miettiä jokaikinen puoli asiasta.

        Kauniita runoja sulla "Vaakamieheltä".

      • Vaakamieheltä
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        Äh mulla ei ole oikeastaan kommenttia tuohon edelliseen, mutta tuo piru-enkeli yhdistelmä sai ajattelemaan... sain nimittäin kerran vaakamieheltä runon, jossa puhuttiin siitä, miten parisuhteessa mies saa naisesta esille jomman kumman, JA että demoni kurkistelee joka tapauksessa jokaisen "enkelin" olan takana ;)) Se oli kaunis runo ja odotan mielenkiinnolla jatkoa tuolta hienolta ja hyväsydämiseltä vaakamieheltä...

        En ole kaksosetnainen, mutta tähtikartassani on jupiter, mars ja venus kaksosissa... Siitäköhän johtunee, että tunnen suurta vetoa vaakamiehiin, vaikka aurinkomerkiltäni olenkin tulta:) Joka tapauksessa olen törmännyt tuohon ajatukseen, että kaksoset ja vaaka olisi ihanteellin pari. Silti jään pohtimaan hiukan skeptisesti näitä horoskooppimerkkejä, sitä miten itsekin pohdin yhteensopivuuksia jne.

        Tunnen hyvin erään neitsytnaisen ja sanoisin, että hän on hyvin lämmin ja sydämellinen ihminen, todellinen aarre ja onnellisesti naimisissa rapumiehen kanssa. Jotenkin minulla on myös mielikuva, että neitsytnaiset ovat yleensä hyvin kauniita: siropiirteisiä ja seksikkäitä. Sellaisia naisia, joihin mies kuin mies herkästi ihastuu. Ja jos on tunkua seuraan, niin pakosta siinä useampi loukkaa siipensä. Ja ehkäpä tuollainen tilanne on otollinen saamaan ns. pissin nousemaan päähän. Mutta niin se on muillakin. Voi millaisena v*na leijonanaistakin pidetään;)

        "Siksikin tiedän, ettei se horoskooppimerkki niinkään, vaan ihmisen oma kasvuhalukkuus."

        Samaa mieltä. Kasvuhalukkuus saattaa tulla vaikeiden elämänkokemusten myötä itse kellekin...

        Noh, minä häippäsen täältä. Oli ihan mielenkiintoinen saitti, johon eksyin vaa'astani haaveillessa... ;)))

        (Pitäs varmaan siirtää tämä keskustelu takaisin vasempaan laitaan, niin mahtuis vastaukset oikeille paikoilleen :))

        Niin olet oikeassa siinä, että vaakamies tarvitsee "vaikeamman tapauksen"... Vaikka sellainen lähteekin vaistoista, niin se on järjelläkin ajatellen ihan loogista. Antaessaan turvallisen rakkaudentäyteisen sylin naiselle, joka ei ole sellaista ennen kokenut, niin samalla vaakamies saa turvallisen ja pysyvän rakkauden. Kukapa lähtisi enää sellaisesta sydämen kodista minnekään.

        Kirjoitat näin: "... mutta joskus mietin surullisena sitä, että rakkaani löytäisi paljon siloisemman ja "paremman" vaihtoehdon kuin minä..." Jos vaakamiehesi on kestänyt jo melkoisen höykytyksen sinun kokeillessa hänen väkivallattomuuttaan, niin tuskin hän kovin herkästi on siitä lähdössäkään. Vaikka hänellä onkin hyvä vaisto, niin tottakai hänkin on vain ihminen. Jokainen ilkeä sana ja purkaus, minkä olet hänelle nieltäväksi tarjonnut, murentaa sitä uskoa millä hän on sinua liehitellyt. Vähentää kerta kerran jälkeen huomionosoituksiaan.. Askel askeleelta kulkee taaksepäin.. Ja jos olet erehtynyt noissa puuskissasi käyttämään halveksivia sanoja hänen rakkaudentunteistaan tai teoistaan, niin ehkä silloin sydänovet ovat sulkeutuneet. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö hänen sydämensä olisi vieläkin sinun, se on vielä pitkään, jopa vuosia. Joten siinä suhteessa pelkosi on turha, sinne ei helpolla majoitu uutta "sutturaa". Eli aikaa sinulla on miettiä... sulatella, kuten itse sanoit. Sinulle ne ovet eivät ole niin kiinni, ettetkö saisi niitä uudelleen auki... yks hyvä keino siihen löytyy kirjoittamastasi lauseesta.. "rakkaani".. se on hyvä avain, käytä sitä... anna hänen tietää se.... Silloin kun olet itse siihen valmis.

      • Ladawan
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        (vastaustila oikealta loppuu, täytyy siirtyä takaisin vasemmalle)

        Kovasti tuntuu olevan sulla tuttu tilanne vaakamiehesi kanssa :))) Se on hyvä, että nyt luotat siihen, ettei hän sinua hylkää tapahtui mitä hyvänsä. Nyt kun vaan vähitellen hiissaat itseäsi lähemmäs, vaakamies kyllä jaksaa odottaa. Hänellä on hyvä vaisto, siksi hän jaksaa myös kiukunpuuskasi... siksi sietää paaaaaljon. Hän on myöskin oikeasti kiltti oikealle kuningattarelleen.. avoimesti ja rehellisesti tunteensa näyttävälle naiselle.. oli se sitten rajojen hakemista tai läheisyyttä. Monesti vaakamies omaa yllättävää selvännäköisyyttä, jopa taitoa lukea ajatuksia. Tuntea tunteita, vaikka välimatkaa olisi satoja kilometrejä, saati sitten vieressä. Siksi kiukunpuuskat eivät merkitse mitään, hän tuntee epävarmuuden sisältäsi.. siksi hellii ja paijaa sisintäsi.. tietää, että kaikkeen on omat syynsä.

        PIKKUENKELI JA SEN ÄITI

        Autossa sua katsoin
        äitiä Pikkuenkelin
        sitä ääneti hiljaa silitit
        ja kaukaisuuteen katsoit.

        Kätesi tutki hellästi
        enkelin pintaa varovasti
        tutkit sulat siipien
        varpaat pikku jalkojen.

        Kasvonpiirteet silmäilit
        hiuksiakin silitit
        vaatteen joka laskoksen
        ja kukkaköynnöksen.

        Hiljaa kostui silmäsi
        suru näkyi kasvoillasi
        tunnen sen sisältäsi
        vaistoan sun kipusi.

        Kun katson koskee mua
        haluaisin niin auttaa sua
        surra sun kanssasi
        yhdessä itkeä itkujasi.

        Muistot kulkevat mukanasi
        suruna koko elämäsi
        hellän sylin sulle annan
        lämmön, läheisyyden turvan.

        Sanoit on mun luonain
        turvassa lähelläin
        koti sun Pikkuenkelis
        tänne se kuuluis.

        Pidän huolen omastas
        ajatukset aina rinnallas
        kannan sitä varoen
        sylissä surujasi hellien.

        Sun Ro

        'Vaakamies', kaikki kunnia sinulle ansiokkaasta itsesi likoon laittamisesta; toivoisin näille saiteille enemmän sinun kaltaisiasi keskustelijoita. Vaa'an ja Neitsyen välisestä suhteesta on sanottu pari asiaa, jotka ovat jääneet mieleeni: "Vaaka ja Neitsyt tulevat toimeen keskenään, jos oppivat ymmärtämään toistensa omituisuuksia", ja "Vaaka ja Neitsyt pyrkivät kaikin keinoin välttämään loukkaamasta toisiansa".

      • sivustaseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        (Pitäs varmaan siirtää tämä keskustelu takaisin vasempaan laitaan, niin mahtuis vastaukset oikeille paikoilleen :))

        Niin olet oikeassa siinä, että vaakamies tarvitsee "vaikeamman tapauksen"... Vaikka sellainen lähteekin vaistoista, niin se on järjelläkin ajatellen ihan loogista. Antaessaan turvallisen rakkaudentäyteisen sylin naiselle, joka ei ole sellaista ennen kokenut, niin samalla vaakamies saa turvallisen ja pysyvän rakkauden. Kukapa lähtisi enää sellaisesta sydämen kodista minnekään.

        Kirjoitat näin: "... mutta joskus mietin surullisena sitä, että rakkaani löytäisi paljon siloisemman ja "paremman" vaihtoehdon kuin minä..." Jos vaakamiehesi on kestänyt jo melkoisen höykytyksen sinun kokeillessa hänen väkivallattomuuttaan, niin tuskin hän kovin herkästi on siitä lähdössäkään. Vaikka hänellä onkin hyvä vaisto, niin tottakai hänkin on vain ihminen. Jokainen ilkeä sana ja purkaus, minkä olet hänelle nieltäväksi tarjonnut, murentaa sitä uskoa millä hän on sinua liehitellyt. Vähentää kerta kerran jälkeen huomionosoituksiaan.. Askel askeleelta kulkee taaksepäin.. Ja jos olet erehtynyt noissa puuskissasi käyttämään halveksivia sanoja hänen rakkaudentunteistaan tai teoistaan, niin ehkä silloin sydänovet ovat sulkeutuneet. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö hänen sydämensä olisi vieläkin sinun, se on vielä pitkään, jopa vuosia. Joten siinä suhteessa pelkosi on turha, sinne ei helpolla majoitu uutta "sutturaa". Eli aikaa sinulla on miettiä... sulatella, kuten itse sanoit. Sinulle ne ovet eivät ole niin kiinni, ettetkö saisi niitä uudelleen auki... yks hyvä keino siihen löytyy kirjoittamastasi lauseesta.. "rakkaani".. se on hyvä avain, käytä sitä... anna hänen tietää se.... Silloin kun olet itse siihen valmis.

        kommenteistasi, ollut todella hyvä lukea niitä. Otan hiukan takaisin, että en ole (kuitenkaan) uskaltanut niin pitkälle mennä, että rakkauttaan olisin halventanut. Pahinta on EPÄILYS, en osaa luottaa. Mutta olen sitä opetellut hyvän opettajan johdolla!:) Se epäilys ilmenee välillä liiallisena terävyytenä ja kritiikkinä... mutta eiköhän tämä tästä edelleen parane. Vuodessa on mennyt niin paljon eteen päin, että tuskin itseäni tunnen.

      • Vaakamieheltä
        Vaakanainen kirjoitti:

        Jälleen tuo lista noista "sopivista" merkeistä hämmästyttää! Jouskari JOO! Leijona JOO! Oinas...ei kokemusta pidemmän päälle, mutta hirmu usein alan jutella Oinasmiesten kanssa tietämättä heidän merkkejään. Toisaalta Oinaat on varmasti liian suorapuheisia pidempään suhteeseen Vaa'an kanssa. Kaksonen JOO! Mutta sitten tuo toinen Vaaka!!! Elin vuosia Vaakamiehen kanssa, joka ei ollut edes makuuhuoneessa merkkinsä veroinen. Juu, välinpitämättömyyttä löytyi, omaannapaan tuijottelua myös. Vastuuntunnoton oli ja päättämätön. Eli tavallaan "pakotti minut rikkomaan merkkini asettamia rajoitteita". Eli jouduin päättämään asioita, vaikkei minusta pakosta aina siihen olisi ollutkaan ja muutenkin jouduin kantamaan kaikesta sen vastuun, jota hän ei kantanut laisinkaan.

        Hän osaa/osasi olla hurmaava tai oikeastihan hän vain näytteli. Voi kuinka monta vanhaa sukulaistätiäni hän ehtikään hurmata luulemaan itseään IIIIIHANAKSI perheenisäksi =(((

        No, nyt on jo uusi nainen isketty ja nyt ainakaan ei pitäisi olla naisen tähtimerkistä kiinni, jos ei suhde toimikaan. Peukut pystyssä nyt vain heille, että Jouskari saa Vaa'an pidettyä aisoissa =)

        Ja puhutaan sitten suhteista tähtimerkkien mukaan tai ilman, niin kyllähän se suhde aina riippuu molemmista osapuolista tavalla tai toisella. Eli kiinnostaisi tietää niiden kirjoittajien omat tähtimerkit, joilla on negatiivisia kokemuksia Vaa'oista.

        Kyllähän Vaa'oista ja Leijonista olen lukenut mm. sen, että "on todella suuri ihme, jos Leijonasta ja Vaa'asta ei tule paria". No, itselläni on käynyt kääntymässä kaksikin Leijonaa, mutta kumpaakana en ole halunnut loppuelämääni jakamaan.

        Ja vielä yksi juttu. Itse uskon, että eroavaisuudet samojen merkkien välillä johtuu mm. nousevista merkeistä ja kiinalaisistakin merkeistä. Oma nousevani on Skorppari ja se saa luvan selittää epävaakamiset käytöksenikin =)))

        Heips vaakanainen.. ja muutkin..

        Vois ajatella niinkin, että ottais vähän opiksi noista horoskoopeista. Tutkii sieltä oman merkkinsä heikkouksia ja hyviä puolia. Sitten yrittää koulia sieltä ja itsestään löytämiä huonoja puolia paremmiksi ja vahvistaa hyviä puoiaan. Tuossa on tullut sätittyä puolin ja toisin eri horoskooppimerkkien edustajia ja tullut niputettua heitä omien kokemusten perusteella samaan läjään.. siis paskaläjään. Se onkin ihmiselle enemmän tavallista, kuin hyvien puolien löytäminen.. valitettavaa, mutta totta. Vai oletteko usein sattuneet seurueeseen, missä ylistettäisiin jonkun paikalta poissa olevan hyvyyttä. Tuskin kovin usein sellaiseen seuraan törmääkään.

        Neitsyt vaaka suhteeseen palaisin sen verran, kun tuota kokemustakin on kerran kertynyt. :)) Kun vaakamiehelle on ominaista "paapoa" naista, niin neitsytnainen sisäisine ristiriitoineen olisi oivallinen kohde. Mutta, sitten tulee se iso mutta... Kun neitsytnainen sulkee sisimpänsä keinotekoisen ulkokuoren sisälle, niin hän tekee sen pikkutarkalla perusteellisuudellaan. Hän sulkee samalla tien silmistä sydämeensä, siksi vaakamies on ymmällään hänen edessään. Eihän sellainen voi johtaakaan muuhun kuin kahden ihmisen keskinäiseen kyräilyyn ja suhteen vähittäiseen kuolemiseen. Ei synny tuollaista välittämistä, kuin näkyy vaikkapa runoissani. Vaikka toki ymmärrän, että sellaista haluaa neitsyt siinä kuin joku muukin nainen. Jokainen kai sisimmässään haluaa, että hänet "hellitään hengiltä"..

        Ehkä se mitä voimme oppia on se, että uskalla avata sydäntäsi, se ei ainakaan johda huonompaan.. Älä pelkästään rakenna kulissia unelmistasi, vaan elä unelmissasi. Silloin on vain voitettavaa. Voita itsesi, niin silloin olet melkein valloittanut koko maailman.

      • sivustaseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Heips vaakanainen.. ja muutkin..

        Vois ajatella niinkin, että ottais vähän opiksi noista horoskoopeista. Tutkii sieltä oman merkkinsä heikkouksia ja hyviä puolia. Sitten yrittää koulia sieltä ja itsestään löytämiä huonoja puolia paremmiksi ja vahvistaa hyviä puoiaan. Tuossa on tullut sätittyä puolin ja toisin eri horoskooppimerkkien edustajia ja tullut niputettua heitä omien kokemusten perusteella samaan läjään.. siis paskaläjään. Se onkin ihmiselle enemmän tavallista, kuin hyvien puolien löytäminen.. valitettavaa, mutta totta. Vai oletteko usein sattuneet seurueeseen, missä ylistettäisiin jonkun paikalta poissa olevan hyvyyttä. Tuskin kovin usein sellaiseen seuraan törmääkään.

        Neitsyt vaaka suhteeseen palaisin sen verran, kun tuota kokemustakin on kerran kertynyt. :)) Kun vaakamiehelle on ominaista "paapoa" naista, niin neitsytnainen sisäisine ristiriitoineen olisi oivallinen kohde. Mutta, sitten tulee se iso mutta... Kun neitsytnainen sulkee sisimpänsä keinotekoisen ulkokuoren sisälle, niin hän tekee sen pikkutarkalla perusteellisuudellaan. Hän sulkee samalla tien silmistä sydämeensä, siksi vaakamies on ymmällään hänen edessään. Eihän sellainen voi johtaakaan muuhun kuin kahden ihmisen keskinäiseen kyräilyyn ja suhteen vähittäiseen kuolemiseen. Ei synny tuollaista välittämistä, kuin näkyy vaikkapa runoissani. Vaikka toki ymmärrän, että sellaista haluaa neitsyt siinä kuin joku muukin nainen. Jokainen kai sisimmässään haluaa, että hänet "hellitään hengiltä"..

        Ehkä se mitä voimme oppia on se, että uskalla avata sydäntäsi, se ei ainakaan johda huonompaan.. Älä pelkästään rakenna kulissia unelmistasi, vaan elä unelmissasi. Silloin on vain voitettavaa. Voita itsesi, niin silloin olet melkein valloittanut koko maailman.

        "Monesti vaakamies omaa yllättävää selvännäköisyyttä, jopa taitoa lukea ajatuksia. Tuntea tunteita, vaikka välimatkaa olisi satoja kilometrejä, saati sitten vieressä."

        Tuo näyttää ihan pelottavalta tekstiltä, koska kokemukseni mukaan (omassa tapauksessani) se on pelottavan totta. Mietin monesti, mikä siinä on taustalla. Elämänkokemus tietyllä vaakamiehellä itselläänkin? Eiväthän he kaikki voi olla sellaisia?:) Oli paha paikka erään rankan "irtioton" jälkeen saada vastaukseksi "luen sua kuin avointa kirjaa... älä huolehdi mistään juuri nyt...". Ensin se jopa tuntui pilkalta, mutta myöhemmin ymmärsin asian oikein, toivottavasti.

        Tänne kirjoittelu on eräänlaista ajatuksien jakamista laajemmalla foorumilla... oma tarkoitukseni ei ole tuottaa yleistyksiä. Ihmisistä löytyy valtava kirjo erilaisia luonteenpiirteitä, eikä tietty horoskooppimerkki kerro välttämättä mitään jostain ihmisestä. Ehkä esim. kiltteyttä voi olla monen "sävyistä"...

        Itsekin koen omaavani joskus yllättävää tarkkanäköisyyttä, vaikka en ole vaaka. Olen kyllä "oppinut" sovittelemaan ristiriitatilanteita itseni kustannuksella niin sanoakseni. Se jos mikä saa tuntosarvet kasvamaan:( Ja on karseeta saada murkkuikä lähes kolmikymppisenä ja murjoa siinä sivussa yhtä vaakamiestä. Pahinta on, että ajatus siitä että minut jätetään, ei tunnu oikein missään. Sitä elää ikään kuin veitsenterällä... mutta ei saa koskaan luovuttaa oman oppimisen kivikkoisella tiellä. Ja kun ymmärtää, että kykenee jotain oppimaan, edessä avautuu ihmeellinen maa ...

      • Vaakamieheltä
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        "Monesti vaakamies omaa yllättävää selvännäköisyyttä, jopa taitoa lukea ajatuksia. Tuntea tunteita, vaikka välimatkaa olisi satoja kilometrejä, saati sitten vieressä."

        Tuo näyttää ihan pelottavalta tekstiltä, koska kokemukseni mukaan (omassa tapauksessani) se on pelottavan totta. Mietin monesti, mikä siinä on taustalla. Elämänkokemus tietyllä vaakamiehellä itselläänkin? Eiväthän he kaikki voi olla sellaisia?:) Oli paha paikka erään rankan "irtioton" jälkeen saada vastaukseksi "luen sua kuin avointa kirjaa... älä huolehdi mistään juuri nyt...". Ensin se jopa tuntui pilkalta, mutta myöhemmin ymmärsin asian oikein, toivottavasti.

        Tänne kirjoittelu on eräänlaista ajatuksien jakamista laajemmalla foorumilla... oma tarkoitukseni ei ole tuottaa yleistyksiä. Ihmisistä löytyy valtava kirjo erilaisia luonteenpiirteitä, eikä tietty horoskooppimerkki kerro välttämättä mitään jostain ihmisestä. Ehkä esim. kiltteyttä voi olla monen "sävyistä"...

        Itsekin koen omaavani joskus yllättävää tarkkanäköisyyttä, vaikka en ole vaaka. Olen kyllä "oppinut" sovittelemaan ristiriitatilanteita itseni kustannuksella niin sanoakseni. Se jos mikä saa tuntosarvet kasvamaan:( Ja on karseeta saada murkkuikä lähes kolmikymppisenä ja murjoa siinä sivussa yhtä vaakamiestä. Pahinta on, että ajatus siitä että minut jätetään, ei tunnu oikein missään. Sitä elää ikään kuin veitsenterällä... mutta ei saa koskaan luovuttaa oman oppimisen kivikkoisella tiellä. Ja kun ymmärtää, että kykenee jotain oppimaan, edessä avautuu ihmeellinen maa ...

        Mukava kuulla, että on toisia samanmoisia "hörhöjä"..

        Kyllä tuollaisten asioiden näkeminen ja tunteminen vaatii tietysti kovia kokemuksia.. Niin kovia, että ulospäin näyttäminen jää toisarvoiseksi.. raha, omaisuus.. millään maallisella ei ole enää niin väliä, se ei merkitse mitään.. Silloin avautuu aivan uusi maailma.. jos antaa sen avautua. Kuten sanotaan, vapauttaa mielensä vastaanottavaiseksi. Se ei olekaan helppoa.. ei yleensä ole lähipiirissä ketään jolle vois puhua, saati, että koulussa olisi opetettu, että eteesi saattaa tulla ns. yliluonnollisia asioita. Siksi vaatii tavattomasti rohkeutta ottaa vastaan asioita, jopa elämän ulkopuolelta. Ei ole mitenkään kiva, kun näkee itselle läheisen miehen ajavan vastaan autolla ja tietää, ettei hän enää huomenna aja.. tai pysähtyä maantien levähdyspaikalle ja katsella kahta tuntematonta alle nelikymppistä naista.. sisarrusta, heidän nauruaan ja iloaan, mutta tietää, ettei toinen enää näe nelikymmenvuotispäiviään.. Tuntea lähellään hengen.. jo kuolleen ihmisen hengen.. joskus näkeekin.. Mutta kaikkeen tottuu.. ymmärtää, että tämä on elämän kiertokulku.. Ehkä jotkut meistä syntyvät uudelleen, ehkä jotkut eivät.. miksi.. en tiedä.

        Toisille rankat kokemukset aiheuttavat sensijaa toisille lukkiutumisen.. sisin, suojatakseen itseään menee lukkoon. On valmiiksi epäluuloinen, valmiina tulevaa eroa varten, valmiina odottamassa, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.. Luullen vielä siinä vaiheessa, ettei se sittenkin tee kipeää.

        Olen miettinyt naista ja miestä yhdessä.. Jotkut uskovaiset väittelevät siitäkin, että onko Jumala nainen vai mies.. Sen pitäisi olla aika selkeää.. Hän loi ihmisestä Jumalan kuvan, vaikka puhutaankin vertauskuvallisesti ja enemmänkin hengestä, ei niinkään ulkonäöstä.. niin silti... tarkkana nyt. Koska Hän huomasi, että ihmisellä ei ole hyvä olla yksin, niin Hän teki kaveriksi kylkiluusta naisen.. Nyt vielä tarkempana. Alunperin oli siis ihminen, Jumalan kuva.. mitä se sitten oli sen jälkeen, kun nainen luotiin?? Jumala jakoi tekemänsä oman kuvan kahdeksi.. mieheksi ja naiseksi. Ymmärrykseni mukaan, yksinkertaista matematiikkaa käyttäen ihminen, Jumalan kuva, on mies ja nainen yhdessä. Sen mukaan myöskin sielu on kokonainen vasta kun mies ja nainen ovat yhdessä. Olen verrannut sitä joskus näin: Jos se alkuperäinen kokonainen sielu olis puhdas paperiarkki ja se olis repäisty kahtia.. mieheksi ja naiseksi, niin silloin oikeiden sielunpuolikkaiden kohdatessa repäisypinnat sopivat täydellisesti toisiinsa. Terävällekin harjanteelle ja piikille löytyy vastakkaiselta puolelta oma sija. Siksi kaksi toisilleen sopivaa sielua tuntevat toisensa, tietävät mitä toisen sisällä liikkuu. Ei se ole pelottavaa, se on turvallista. Avaa sisimpäsi kokonaan, niin näet myöskin hänen sisälleen. Olet jo avannut sen verran, että hän pääsee sisällesi, avaa lisää, niin sinäkin pääset hänen sisälleen. Helppoa, kun sen uskaltaa. :))

        Ote eräästä jo ammoin eletystä raastavan tuskallisesta rakkaustarinasta... pitkästä matkasta.. piinaavasta ikävästä.. ehkäpä vihdoinkin sen tästä päivästä:

        ...
        Kuljimme halki vuosisatojen
        tietämättä yhdessäkin hetken.
        Maanosat vaihtuivat,
        rotumme muuttuivat.
        Elimme aikoja sodassa
        elimme hetkiä rauhassa.
        Piinat ja surut ihmistemme
        ovat sisällä sielujemme.

        Yli kaksituhatta vuotta
        etsimme toisiamme suotta.
        Saimme voimaa uskosta,
        joka syntyi rakkaudesta.
        Se auttoi meitä jaksamaan
        etsintää kautta koko maan.

        Tuhansien vuosien aika täyttyy
        ja pitkä piinamme päättyy.
        Tunteet padotut sylissä toistemme,
        lohdun saavat lämmössä rakkautemme.
        Vartaloissa yhteenkietoutuneissa
        on onni ihmisessä.

        Kun elämään heräät
        niin muista kun keräät
        rahaa, valtaa ja loistoa
        on kuolema julmaa toistoa.
        Täältä viedä voit vain muistoja,
        sillä käärinliinassa ei ole taskuja.

        Ro

      • sivustseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Mukava kuulla, että on toisia samanmoisia "hörhöjä"..

        Kyllä tuollaisten asioiden näkeminen ja tunteminen vaatii tietysti kovia kokemuksia.. Niin kovia, että ulospäin näyttäminen jää toisarvoiseksi.. raha, omaisuus.. millään maallisella ei ole enää niin väliä, se ei merkitse mitään.. Silloin avautuu aivan uusi maailma.. jos antaa sen avautua. Kuten sanotaan, vapauttaa mielensä vastaanottavaiseksi. Se ei olekaan helppoa.. ei yleensä ole lähipiirissä ketään jolle vois puhua, saati, että koulussa olisi opetettu, että eteesi saattaa tulla ns. yliluonnollisia asioita. Siksi vaatii tavattomasti rohkeutta ottaa vastaan asioita, jopa elämän ulkopuolelta. Ei ole mitenkään kiva, kun näkee itselle läheisen miehen ajavan vastaan autolla ja tietää, ettei hän enää huomenna aja.. tai pysähtyä maantien levähdyspaikalle ja katsella kahta tuntematonta alle nelikymppistä naista.. sisarrusta, heidän nauruaan ja iloaan, mutta tietää, ettei toinen enää näe nelikymmenvuotispäiviään.. Tuntea lähellään hengen.. jo kuolleen ihmisen hengen.. joskus näkeekin.. Mutta kaikkeen tottuu.. ymmärtää, että tämä on elämän kiertokulku.. Ehkä jotkut meistä syntyvät uudelleen, ehkä jotkut eivät.. miksi.. en tiedä.

        Toisille rankat kokemukset aiheuttavat sensijaa toisille lukkiutumisen.. sisin, suojatakseen itseään menee lukkoon. On valmiiksi epäluuloinen, valmiina tulevaa eroa varten, valmiina odottamassa, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.. Luullen vielä siinä vaiheessa, ettei se sittenkin tee kipeää.

        Olen miettinyt naista ja miestä yhdessä.. Jotkut uskovaiset väittelevät siitäkin, että onko Jumala nainen vai mies.. Sen pitäisi olla aika selkeää.. Hän loi ihmisestä Jumalan kuvan, vaikka puhutaankin vertauskuvallisesti ja enemmänkin hengestä, ei niinkään ulkonäöstä.. niin silti... tarkkana nyt. Koska Hän huomasi, että ihmisellä ei ole hyvä olla yksin, niin Hän teki kaveriksi kylkiluusta naisen.. Nyt vielä tarkempana. Alunperin oli siis ihminen, Jumalan kuva.. mitä se sitten oli sen jälkeen, kun nainen luotiin?? Jumala jakoi tekemänsä oman kuvan kahdeksi.. mieheksi ja naiseksi. Ymmärrykseni mukaan, yksinkertaista matematiikkaa käyttäen ihminen, Jumalan kuva, on mies ja nainen yhdessä. Sen mukaan myöskin sielu on kokonainen vasta kun mies ja nainen ovat yhdessä. Olen verrannut sitä joskus näin: Jos se alkuperäinen kokonainen sielu olis puhdas paperiarkki ja se olis repäisty kahtia.. mieheksi ja naiseksi, niin silloin oikeiden sielunpuolikkaiden kohdatessa repäisypinnat sopivat täydellisesti toisiinsa. Terävällekin harjanteelle ja piikille löytyy vastakkaiselta puolelta oma sija. Siksi kaksi toisilleen sopivaa sielua tuntevat toisensa, tietävät mitä toisen sisällä liikkuu. Ei se ole pelottavaa, se on turvallista. Avaa sisimpäsi kokonaan, niin näet myöskin hänen sisälleen. Olet jo avannut sen verran, että hän pääsee sisällesi, avaa lisää, niin sinäkin pääset hänen sisälleen. Helppoa, kun sen uskaltaa. :))

        Ote eräästä jo ammoin eletystä raastavan tuskallisesta rakkaustarinasta... pitkästä matkasta.. piinaavasta ikävästä.. ehkäpä vihdoinkin sen tästä päivästä:

        ...
        Kuljimme halki vuosisatojen
        tietämättä yhdessäkin hetken.
        Maanosat vaihtuivat,
        rotumme muuttuivat.
        Elimme aikoja sodassa
        elimme hetkiä rauhassa.
        Piinat ja surut ihmistemme
        ovat sisällä sielujemme.

        Yli kaksituhatta vuotta
        etsimme toisiamme suotta.
        Saimme voimaa uskosta,
        joka syntyi rakkaudesta.
        Se auttoi meitä jaksamaan
        etsintää kautta koko maan.

        Tuhansien vuosien aika täyttyy
        ja pitkä piinamme päättyy.
        Tunteet padotut sylissä toistemme,
        lohdun saavat lämmössä rakkautemme.
        Vartaloissa yhteenkietoutuneissa
        on onni ihmisessä.

        Kun elämään heräät
        niin muista kun keräät
        rahaa, valtaa ja loistoa
        on kuolema julmaa toistoa.
        Täältä viedä voit vain muistoja,
        sillä käärinliinassa ei ole taskuja.

        Ro

        "Toisille rankat kokemukset aiheuttavat sensijaa toisille lukkiutumisen.. sisin, suojatakseen itseään menee lukkoon. On valmiiksi epäluuloinen, valmiina tulevaa eroa varten, valmiina odottamassa, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.. Luullen vielä siinä vaiheessa, ettei se sittenkin tee kipeää."

        Minulle ei ehkä ihan noin. Ennemmin "inhorealistista" rehellisyyttä ja sen myötä uskon puutetta parempaan. Minä käsitän "lukkiutumisen" sulkeutuneisuutena ja tunteiden kätkemisenä.
        Koen, että uskallan sanoa asiat sellaisina kuin ne ovat, niiden oikeilla nimillä. Oon rakentanut siitä jonkinlaisen tavaramerkin itselleni. Siksi en ehkä miellytä pintaliitäjiä. Lukkiutuminen on ehkä omalla kohdallani jonkinlaista tunneköyhyyttä; pelkoa tuntea yhdessä, pelkoa rakentaa yhdessä. Yksin tunnen olevani miltei kaikkivoipa. *Itseironinen heh*

        Olen "jäänyt yksin" niin monta kertaa, että se on minulle luontevampi tila kuin hyväskytyksi tuleminen. Todellisesta sosiaalista rohkeutta (ja todellinen elämäntavoite) on opetella sanomaan "haluaisin", "toivon", "RAKASTAN".

        "Siksi kaksi toisilleen sopivaa sielua tuntevat toisensa, tietävät mitä toisen sisällä liikkuu. Ei se ole pelottavaa, se on turvallista."

        Ajattelemisen aihetta... enpä olisi uskonut, että täältä saa sitä näinkin paljon. Harvoin eksyn kirjoittamaan näin (anonyymisti), vaikka verbaalisesti olenkin kovin "tuottoisa" -

        Kun ensimmäisen kerran tapasin vaakamieheni, muistan vain hokeneeni mielessäni "ei voi olla totta" lukuisia kertoja. Ne silmät, joissa välähdyksenomaisesti näin jotain olennaista, eivät jättäneet rauhaan... vaikka viholliset ajatuksissani lähtivät kovaan taisteluun tunteita vastaan. Pahinta, että voin hymyillen ja rehellisesti sanoa "olet mahtava tyyppi, ihailen sinua... mutta ei se mitään, ei se tarkoita yhtään mitään". Mutta on pahin sana mitä tiedän. Mutta senkin nujerran :)

        Taitaa poistua nyt tältä saitilta - toivottaa hyvää jatkoa jokaiselle lukijalle.

      • Vaakamieheltä
        sivustseuraaja*** kirjoitti:

        "Toisille rankat kokemukset aiheuttavat sensijaa toisille lukkiutumisen.. sisin, suojatakseen itseään menee lukkoon. On valmiiksi epäluuloinen, valmiina tulevaa eroa varten, valmiina odottamassa, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.. Luullen vielä siinä vaiheessa, ettei se sittenkin tee kipeää."

        Minulle ei ehkä ihan noin. Ennemmin "inhorealistista" rehellisyyttä ja sen myötä uskon puutetta parempaan. Minä käsitän "lukkiutumisen" sulkeutuneisuutena ja tunteiden kätkemisenä.
        Koen, että uskallan sanoa asiat sellaisina kuin ne ovat, niiden oikeilla nimillä. Oon rakentanut siitä jonkinlaisen tavaramerkin itselleni. Siksi en ehkä miellytä pintaliitäjiä. Lukkiutuminen on ehkä omalla kohdallani jonkinlaista tunneköyhyyttä; pelkoa tuntea yhdessä, pelkoa rakentaa yhdessä. Yksin tunnen olevani miltei kaikkivoipa. *Itseironinen heh*

        Olen "jäänyt yksin" niin monta kertaa, että se on minulle luontevampi tila kuin hyväskytyksi tuleminen. Todellisesta sosiaalista rohkeutta (ja todellinen elämäntavoite) on opetella sanomaan "haluaisin", "toivon", "RAKASTAN".

        "Siksi kaksi toisilleen sopivaa sielua tuntevat toisensa, tietävät mitä toisen sisällä liikkuu. Ei se ole pelottavaa, se on turvallista."

        Ajattelemisen aihetta... enpä olisi uskonut, että täältä saa sitä näinkin paljon. Harvoin eksyn kirjoittamaan näin (anonyymisti), vaikka verbaalisesti olenkin kovin "tuottoisa" -

        Kun ensimmäisen kerran tapasin vaakamieheni, muistan vain hokeneeni mielessäni "ei voi olla totta" lukuisia kertoja. Ne silmät, joissa välähdyksenomaisesti näin jotain olennaista, eivät jättäneet rauhaan... vaikka viholliset ajatuksissani lähtivät kovaan taisteluun tunteita vastaan. Pahinta, että voin hymyillen ja rehellisesti sanoa "olet mahtava tyyppi, ihailen sinua... mutta ei se mitään, ei se tarkoita yhtään mitään". Mutta on pahin sana mitä tiedän. Mutta senkin nujerran :)

        Taitaa poistua nyt tältä saitilta - toivottaa hyvää jatkoa jokaiselle lukijalle.

        Tuota minä sillä lukkiutumisella juuri tarkoitinkin.. rakkauden pelkoa.. ei anneta lupaa itselle rakastua.. ei lupaa heittäytyä tunteiden vietäväksi.

        Hyvää matkaa elämällesi..

        t. Ro

      • sivustseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Heips vaakanainen.. ja muutkin..

        Vois ajatella niinkin, että ottais vähän opiksi noista horoskoopeista. Tutkii sieltä oman merkkinsä heikkouksia ja hyviä puolia. Sitten yrittää koulia sieltä ja itsestään löytämiä huonoja puolia paremmiksi ja vahvistaa hyviä puoiaan. Tuossa on tullut sätittyä puolin ja toisin eri horoskooppimerkkien edustajia ja tullut niputettua heitä omien kokemusten perusteella samaan läjään.. siis paskaläjään. Se onkin ihmiselle enemmän tavallista, kuin hyvien puolien löytäminen.. valitettavaa, mutta totta. Vai oletteko usein sattuneet seurueeseen, missä ylistettäisiin jonkun paikalta poissa olevan hyvyyttä. Tuskin kovin usein sellaiseen seuraan törmääkään.

        Neitsyt vaaka suhteeseen palaisin sen verran, kun tuota kokemustakin on kerran kertynyt. :)) Kun vaakamiehelle on ominaista "paapoa" naista, niin neitsytnainen sisäisine ristiriitoineen olisi oivallinen kohde. Mutta, sitten tulee se iso mutta... Kun neitsytnainen sulkee sisimpänsä keinotekoisen ulkokuoren sisälle, niin hän tekee sen pikkutarkalla perusteellisuudellaan. Hän sulkee samalla tien silmistä sydämeensä, siksi vaakamies on ymmällään hänen edessään. Eihän sellainen voi johtaakaan muuhun kuin kahden ihmisen keskinäiseen kyräilyyn ja suhteen vähittäiseen kuolemiseen. Ei synny tuollaista välittämistä, kuin näkyy vaikkapa runoissani. Vaikka toki ymmärrän, että sellaista haluaa neitsyt siinä kuin joku muukin nainen. Jokainen kai sisimmässään haluaa, että hänet "hellitään hengiltä"..

        Ehkä se mitä voimme oppia on se, että uskalla avata sydäntäsi, se ei ainakaan johda huonompaan.. Älä pelkästään rakenna kulissia unelmistasi, vaan elä unelmissasi. Silloin on vain voitettavaa. Voita itsesi, niin silloin olet melkein valloittanut koko maailman.

        "Tuota minä sillä lukkiutumisella juuri tarkoitinkin.. rakkauden pelkoa.. ei anneta lupaa itselle rakastua.. ei lupaa heittäytyä tunteiden vietäväksi."

        ...kuin minäkin. Kommunikointi ja erilaiset luvutavat tekevät usein kepposia.
        Taidan kokeilla jotain ennen kuulumatonta ja tehdä rohkean askeleen rakkautta kohti. Jos loukkaan siipeni, ei huolta, kasvot ylväästi sadetta vasten... yhtä rohkeaa elettä rikkaampana. (Enpäs poistunutkaan vielä;))) Paha tapa jatkaa keskustelua loputtomiin.)

      • Vaakamieheltä
        sivustseuraaja*** kirjoitti:

        "Tuota minä sillä lukkiutumisella juuri tarkoitinkin.. rakkauden pelkoa.. ei anneta lupaa itselle rakastua.. ei lupaa heittäytyä tunteiden vietäväksi."

        ...kuin minäkin. Kommunikointi ja erilaiset luvutavat tekevät usein kepposia.
        Taidan kokeilla jotain ennen kuulumatonta ja tehdä rohkean askeleen rakkautta kohti. Jos loukkaan siipeni, ei huolta, kasvot ylväästi sadetta vasten... yhtä rohkeaa elettä rikkaampana. (Enpäs poistunutkaan vielä;))) Paha tapa jatkaa keskustelua loputtomiin.)

        Sinullahan oli kokemusta ns. jätetyksi tulemisesta.. yksin jäämisestä.. sehän on sulle tuttua, miksi siis pelätä, senhän sinä jo osaat.. hallitset. :)) Sinulla on vain voitettavaa!!! Eli voit ajatella, että seisot nyt kynnyksellä, siitä voi tipahtaa vain lattialle.

      • sivustseuraaja***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Sinullahan oli kokemusta ns. jätetyksi tulemisesta.. yksin jäämisestä.. sehän on sulle tuttua, miksi siis pelätä, senhän sinä jo osaat.. hallitset. :)) Sinulla on vain voitettavaa!!! Eli voit ajatella, että seisot nyt kynnyksellä, siitä voi tipahtaa vain lattialle.

        Sinä pistät heikkoon kohtaani, herrasmies:))
        ... senkin... ehkäpä kyseessä onkin sitten se viimeisin pelko, peloista suurin, että on hiukan saanut nähdä ja kokea, miten paljon voi menettää. Ehkäpä en olekaan niin vahvoilla kuin ylpeilen... uskallan senkin myöntää, kun tässä viime päivinä oon silmiäni availlut. Aiemmat menetykset tuntuu häilyviltä varjoilta ja vaikka kyseessä ei niinkään ole parisuhteiden menetykset (kuten voisi kuvitella), vaan hyvin varhaiset menetykset väkivallan ja kuoleman kautta. Nykyiseen suhteeseeni verrattuna häilyviä menetyksiä ne kuitenkin on... Voisin pitää tätä kuitenkin tulikasteena elämään. Jos nyt menetän, en koveta itseäni vaan uskallan katsoa haavojani. Ja elämä parantaa ne!

        Todella "virkistäviä" ajatuksia näin yötä myöten:)

      • kulkija herää korahtaen..
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Heips vaakanainen.. ja muutkin..

        Vois ajatella niinkin, että ottais vähän opiksi noista horoskoopeista. Tutkii sieltä oman merkkinsä heikkouksia ja hyviä puolia. Sitten yrittää koulia sieltä ja itsestään löytämiä huonoja puolia paremmiksi ja vahvistaa hyviä puoiaan. Tuossa on tullut sätittyä puolin ja toisin eri horoskooppimerkkien edustajia ja tullut niputettua heitä omien kokemusten perusteella samaan läjään.. siis paskaläjään. Se onkin ihmiselle enemmän tavallista, kuin hyvien puolien löytäminen.. valitettavaa, mutta totta. Vai oletteko usein sattuneet seurueeseen, missä ylistettäisiin jonkun paikalta poissa olevan hyvyyttä. Tuskin kovin usein sellaiseen seuraan törmääkään.

        Neitsyt vaaka suhteeseen palaisin sen verran, kun tuota kokemustakin on kerran kertynyt. :)) Kun vaakamiehelle on ominaista "paapoa" naista, niin neitsytnainen sisäisine ristiriitoineen olisi oivallinen kohde. Mutta, sitten tulee se iso mutta... Kun neitsytnainen sulkee sisimpänsä keinotekoisen ulkokuoren sisälle, niin hän tekee sen pikkutarkalla perusteellisuudellaan. Hän sulkee samalla tien silmistä sydämeensä, siksi vaakamies on ymmällään hänen edessään. Eihän sellainen voi johtaakaan muuhun kuin kahden ihmisen keskinäiseen kyräilyyn ja suhteen vähittäiseen kuolemiseen. Ei synny tuollaista välittämistä, kuin näkyy vaikkapa runoissani. Vaikka toki ymmärrän, että sellaista haluaa neitsyt siinä kuin joku muukin nainen. Jokainen kai sisimmässään haluaa, että hänet "hellitään hengiltä"..

        Ehkä se mitä voimme oppia on se, että uskalla avata sydäntäsi, se ei ainakaan johda huonompaan.. Älä pelkästään rakenna kulissia unelmistasi, vaan elä unelmissasi. Silloin on vain voitettavaa. Voita itsesi, niin silloin olet melkein valloittanut koko maailman.

        Koska ajattelet kuten minä teen ja maistat sanoja tavalla joka on minun makuuni, uskaltaudun kysymään sinulta vaakalainen - onko mitään tehtävissä kun vaaka on kovettanut itsensä - ei usko taivaaseen, maahan rakkauden tunteeseen, vain vihan kylmänvalkoista liekkiä roihuttelee? Hän ärsyyntyy kun sanon että mielestäni maailma on kaunis vaikkakin julma. Hän pistelee helposti ympärilleen muttei ole sohaissut minua - ainakaan muuta kuin vähän yrittänyt pehmeästi raapaista itsepuolustukseksi - tämä haluaa sulkea itsensä pois maailmasta ja nähdä sen pimeän puolen.
        Sydämeni on surullinen sillä näen näissä silmissä omia ajatuksiani ja tunnen että hän voisi olla minun hermafrodiittini. Ketään ei voi pakolla rakastaa ja otan kyllä askeleen taaksepäin jos tilanne niin vaatii. Onko parempi olla hyvä ystävä? Haluaisin auttaa tätä miestä ja nähdä hänen kauniit kasvonsa sulavan hymyyn.. jollei minun vuokseni niin jonkun muun vuoksi... eeposta kerrakseen.. uskoisin että osaisit valaista oman elämäsi kautta ongelmaaani. Jotenkin haistaisin sinusta sen. Et taida olla laisinkaan tyhmä : )

      • Vaakamieheltä
        sivustseuraaja*** kirjoitti:

        Sinä pistät heikkoon kohtaani, herrasmies:))
        ... senkin... ehkäpä kyseessä onkin sitten se viimeisin pelko, peloista suurin, että on hiukan saanut nähdä ja kokea, miten paljon voi menettää. Ehkäpä en olekaan niin vahvoilla kuin ylpeilen... uskallan senkin myöntää, kun tässä viime päivinä oon silmiäni availlut. Aiemmat menetykset tuntuu häilyviltä varjoilta ja vaikka kyseessä ei niinkään ole parisuhteiden menetykset (kuten voisi kuvitella), vaan hyvin varhaiset menetykset väkivallan ja kuoleman kautta. Nykyiseen suhteeseeni verrattuna häilyviä menetyksiä ne kuitenkin on... Voisin pitää tätä kuitenkin tulikasteena elämään. Jos nyt menetän, en koveta itseäni vaan uskallan katsoa haavojani. Ja elämä parantaa ne!

        Todella "virkistäviä" ajatuksia näin yötä myöten:)

        Ei mulla ole tarkoitus ketään pistää, mieluumminkin laittaa ajattelemaan. :)))

        Se väkivaltajuttu tuli kyllä esille kirjoituksissasi ja sen läheisen kuoleman oletin olevankin sen rakkaudenpelkosi takana.. sillä niin yleensä. Esimerkiksi lapsen kuolema käy niin kipeää, että vanhemmat ja varsinkin äiti, lukitsee sydämensä myöskin muilta lapsilta. Ei tietystikään ilkeyttään, vaan suojellakseen itseään, uuden iskun pelossa. Läheisen kuolema lisättynä väkivaltaisilla kokemuksislla panee varmasti kiukuttelemaan pelossa myöskin uuden rakkauden edessä. Ehkä se vaatii kokemusta ja sisäistä näkemystä kumppanilta nähdä ja tuntea se, silloin kuoresta voi kulkea sisälle..

        Yksi tapa rauhoittaa itseään kumppaninsa kanssa on läheisyys. Läheisyys, vaikka olisitte kaukanakin! Sovitte, että samalla kellonlyömällä kuljette ajatuksen voimalla toistenne syliin. Aina iltaisin ja vaikka vielä aamulla herätessänne, joka päivä. Kun teistä joka tapauksessa kumpikin ajattelee toistaan ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Aamu ei tarvitse mitään kelloon sidottua aikaa, voi heräillä kaikessa rauhassa nauttien läheisyydestä... :)) Jos jatkatte tätä läpi elämän, vaikka makaisitte vieretystenkin, niin siihen tottuu. Myöskin, kumma kyllä, sen läheisyyden tuntee paljon syvempänä.. erilaisena. Kun sitten joskus toinen lähtee rajan toiselle puolelle, niin jäljelle jäänyt ei olekaan yksin. Joka ilta samaan aikaan ja aamulla herätessään tuntee toisen siinä lohduttavana vierellään. On se sitten edelleen jatkuvaa henkistä yhteyttä tai opittua, mutta lohdun se tuo.. voi hymyillen aloittaa päivänsä ja nukahtaa iltaisin levollisella mielin.

        Niin ja kiitos... Kun sanat tulevat suoraan sydämestä, niin se antaa molemmille.

      • Vaakamieheltä
        kulkija herää korahtaen.. kirjoitti:

        Koska ajattelet kuten minä teen ja maistat sanoja tavalla joka on minun makuuni, uskaltaudun kysymään sinulta vaakalainen - onko mitään tehtävissä kun vaaka on kovettanut itsensä - ei usko taivaaseen, maahan rakkauden tunteeseen, vain vihan kylmänvalkoista liekkiä roihuttelee? Hän ärsyyntyy kun sanon että mielestäni maailma on kaunis vaikkakin julma. Hän pistelee helposti ympärilleen muttei ole sohaissut minua - ainakaan muuta kuin vähän yrittänyt pehmeästi raapaista itsepuolustukseksi - tämä haluaa sulkea itsensä pois maailmasta ja nähdä sen pimeän puolen.
        Sydämeni on surullinen sillä näen näissä silmissä omia ajatuksiani ja tunnen että hän voisi olla minun hermafrodiittini. Ketään ei voi pakolla rakastaa ja otan kyllä askeleen taaksepäin jos tilanne niin vaatii. Onko parempi olla hyvä ystävä? Haluaisin auttaa tätä miestä ja nähdä hänen kauniit kasvonsa sulavan hymyyn.. jollei minun vuokseni niin jonkun muun vuoksi... eeposta kerrakseen.. uskoisin että osaisit valaista oman elämäsi kautta ongelmaaani. Jotenkin haistaisin sinusta sen. Et taida olla laisinkaan tyhmä : )

        Ei se ole kylmänvalkoinen liekki, vaan tuskanpunainen.

        Vaakasi ei näe elämän kauneutta, eikä rakkautta, koska luulee tietävänsä, ettei niitä oikeasti ole olemassa. Jos kerran pääset fyysisesti hänen lähelleen, eikä hän ole piikittelyjen kera ajamassa sinua tämän tästä pois, niin pehmittämisen ei pitäs olla mikään ongelma..

        Tyrkyttäminen ja sormella kauniiden asioiden osoittaminen ei taida silti juurikaan auttaa. Ohikulkiessa annetut hellät sipaisut, sopivan lähellä pysyminen, yhdessä puuhaaminen... tai jos hän ei siihen mielellään lähde, niin puuhaa sinä siinä lähellä. Tee kaikesta miellyttävää, mutta ei liikaa. Yks tai kaks hellää kosketusta päivässä korkeintaan(tämähän on kuin resepti :)) nekin voivat olla vaikka mörököllin kutittamisia.. leikkimielellä tehtyjä, `naurappa pikkuisen` mielellä tehtyjä.. Voit kertoilla tarinoita omasta elämästäsi, hassuja sattumuksia odottamattakaan muuta kuin hiljaisuutta vastaukseksi.. Välttämättä sinun ei tarvitse edes puhua mitään.. tärkeintä on vain se läheisyys.. turvallinen, tasainen, jatkuva... se on nyt tätä, se on aina tätä. Toimit niinkuin äiti kotonaan, kun lapsi leikkii yksikseen lattialla. Lapsellekin riittää se, että äiti on siinä lähellä, ei sitäkään tarvitse koko ajan sylissä riepottaa. :)) Eli kun luottamus rakkauteen on tiessään, niin on parasta aloittaa alusta ja rakentaa se perustuksia myöten uudelleen.

        Lähellä oleminen ja kosketukset tuovat vähitellen luottamusta ja kun niitä ei ole liikaa, niin ne eivät ahdista, vaan vaakasi alkaa vähitellen kaivata niitä lisää. Käytä sisintäsi, käytä vaistoasi, hillitse itseäsi.. sanojasi ja liikaa tuputtamista.. ole sopivan matkan päässä, ei liian kaukana, mutta ei myöskään liian lähellä.

        Olettaisin, että vois toimia..

      • vai silkkihansikas?
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Ei se ole kylmänvalkoinen liekki, vaan tuskanpunainen.

        Vaakasi ei näe elämän kauneutta, eikä rakkautta, koska luulee tietävänsä, ettei niitä oikeasti ole olemassa. Jos kerran pääset fyysisesti hänen lähelleen, eikä hän ole piikittelyjen kera ajamassa sinua tämän tästä pois, niin pehmittämisen ei pitäs olla mikään ongelma..

        Tyrkyttäminen ja sormella kauniiden asioiden osoittaminen ei taida silti juurikaan auttaa. Ohikulkiessa annetut hellät sipaisut, sopivan lähellä pysyminen, yhdessä puuhaaminen... tai jos hän ei siihen mielellään lähde, niin puuhaa sinä siinä lähellä. Tee kaikesta miellyttävää, mutta ei liikaa. Yks tai kaks hellää kosketusta päivässä korkeintaan(tämähän on kuin resepti :)) nekin voivat olla vaikka mörököllin kutittamisia.. leikkimielellä tehtyjä, `naurappa pikkuisen` mielellä tehtyjä.. Voit kertoilla tarinoita omasta elämästäsi, hassuja sattumuksia odottamattakaan muuta kuin hiljaisuutta vastaukseksi.. Välttämättä sinun ei tarvitse edes puhua mitään.. tärkeintä on vain se läheisyys.. turvallinen, tasainen, jatkuva... se on nyt tätä, se on aina tätä. Toimit niinkuin äiti kotonaan, kun lapsi leikkii yksikseen lattialla. Lapsellekin riittää se, että äiti on siinä lähellä, ei sitäkään tarvitse koko ajan sylissä riepottaa. :)) Eli kun luottamus rakkauteen on tiessään, niin on parasta aloittaa alusta ja rakentaa se perustuksia myöten uudelleen.

        Lähellä oleminen ja kosketukset tuovat vähitellen luottamusta ja kun niitä ei ole liikaa, niin ne eivät ahdista, vaan vaakasi alkaa vähitellen kaivata niitä lisää. Käytä sisintäsi, käytä vaistoasi, hillitse itseäsi.. sanojasi ja liikaa tuputtamista.. ole sopivan matkan päässä, ei liian kaukana, mutta ei myöskään liian lähellä.

        Olettaisin, että vois toimia..

        Hm. Ilmeisesti en ole aivan hakoteillä sillä noin toimin.. mitäs siinä oikeastaan muutakaan voi. Kerron niistä näistä tiilenpäistä ja kyllä hän kertoo kanssa noistä näistä seipäänpäistä. Emme ihan hirveästi ole puineet menneisyys-sektoria. Jos toinen haluaa puhisten ilmoittaa meille iloisen "harhaoppisille" ettei ole hyvyyttä eikä iloa eikä jumalia eikä luottamusta- kaipa se pitää realismin kautta näyttää eikä yrittää sanoin selittää. Tämä tuntunee ärsyttävän miestä, kun sanon että samaa palloa me katsomme, mutta hän katselee sitä varjopuolelta, mä auringosta. Kyllä se ärsyttäisi minuakin jos en uskoisi asioihin. - Ehkä jonain päivänä, ehkä jopa nopeammin kuin jaksa uskaltaa odottaa ehkä pian kuulen elämänuskoisia sanoja niihin sopivilta huulilta. ( En nyt väitä, että tämä ihminen nyt suoltaisi suustaan pelkkää myrkkyä ja vihaa, hän on kovin miellyttävä ja huomioonottavainen - ainakin näin päälisin puolin arvioiden, taitanee olla ihan vaakojen yleistä käyttäytymistä tasapuolisesti kaikille - tarkoitan lähinnä tätä emotionaalista lukkoa joka pitkälti johtuu hänen omista pettymyksistään ihmisiin. Se on aika viiltävän kylmää ja jäädyttää hieman myös kuulijaa jollei sillä ole vahva usko elämän hyvyyteen. Ei viitsi ronkkia, jollei toinen ole valmis puhumaan. Uskon että ihmiset puhuvat itse kun on sen aika. )

        Tällaiset asiat vaan saavat epäilemään että ollaanko tässä oikealla tiellä - kaipaako tuo ystävää vai jotain enemmän? Haluaisin uskoa että aineksia on tuohon jälkimmäiseen. On kamalaa pistää kädet taskuun ja jutella vaikkapa uutisista kun toisella on huono hetki - kun tekisi niin kovin mieli ottaa halaava kuristusote toisesta ja sanoa jotain niin kaunista kuin ikinä keksii. - Aika ja paikka kaikelle, tiedän.

        Olen cut the corners - tyyppiä, haluan mennä ytimeen heti ja jos totean sen oikeanlaiseksi, pystyn katsomaan sormien läpi paljon kosmeettisia asioita ja luonteen räsäyksiä. Räiskyvä luonne on aito. Näen kauniin ytimen, mutta vain ristikon takaa ja häiritsee kovasti kun portissa lukee: "avataan lähiaikoina."

        Totuuden nimissä puhuttakoon, että olemme tienneet toisemme jo pidemmän aikaa mutta vasta muutama kuukausi sitten olemme ajautuneet tähän.. miten sitä nyt kuvaisi.. samaan veneeseen. Tämä juttu ei juuri tuosta tunnelukosta (ja kenties omasta varovaisuudestani) johtuen täytä nk suhteen tunnusmerkkejä mutta ainakin toistaiseksi tuntuu, ettei minua systätä pois enkä usko että tähän liittyy mitään ulkopuolisia tahoja hänenkään puoleltaan.
        nimim. never say never..

        Minun tuska taitaa olla vähän verestävämpää kuin viehättävän jäämiehen.

      • vaakamieheltä
        vai silkkihansikas? kirjoitti:

        Hm. Ilmeisesti en ole aivan hakoteillä sillä noin toimin.. mitäs siinä oikeastaan muutakaan voi. Kerron niistä näistä tiilenpäistä ja kyllä hän kertoo kanssa noistä näistä seipäänpäistä. Emme ihan hirveästi ole puineet menneisyys-sektoria. Jos toinen haluaa puhisten ilmoittaa meille iloisen "harhaoppisille" ettei ole hyvyyttä eikä iloa eikä jumalia eikä luottamusta- kaipa se pitää realismin kautta näyttää eikä yrittää sanoin selittää. Tämä tuntunee ärsyttävän miestä, kun sanon että samaa palloa me katsomme, mutta hän katselee sitä varjopuolelta, mä auringosta. Kyllä se ärsyttäisi minuakin jos en uskoisi asioihin. - Ehkä jonain päivänä, ehkä jopa nopeammin kuin jaksa uskaltaa odottaa ehkä pian kuulen elämänuskoisia sanoja niihin sopivilta huulilta. ( En nyt väitä, että tämä ihminen nyt suoltaisi suustaan pelkkää myrkkyä ja vihaa, hän on kovin miellyttävä ja huomioonottavainen - ainakin näin päälisin puolin arvioiden, taitanee olla ihan vaakojen yleistä käyttäytymistä tasapuolisesti kaikille - tarkoitan lähinnä tätä emotionaalista lukkoa joka pitkälti johtuu hänen omista pettymyksistään ihmisiin. Se on aika viiltävän kylmää ja jäädyttää hieman myös kuulijaa jollei sillä ole vahva usko elämän hyvyyteen. Ei viitsi ronkkia, jollei toinen ole valmis puhumaan. Uskon että ihmiset puhuvat itse kun on sen aika. )

        Tällaiset asiat vaan saavat epäilemään että ollaanko tässä oikealla tiellä - kaipaako tuo ystävää vai jotain enemmän? Haluaisin uskoa että aineksia on tuohon jälkimmäiseen. On kamalaa pistää kädet taskuun ja jutella vaikkapa uutisista kun toisella on huono hetki - kun tekisi niin kovin mieli ottaa halaava kuristusote toisesta ja sanoa jotain niin kaunista kuin ikinä keksii. - Aika ja paikka kaikelle, tiedän.

        Olen cut the corners - tyyppiä, haluan mennä ytimeen heti ja jos totean sen oikeanlaiseksi, pystyn katsomaan sormien läpi paljon kosmeettisia asioita ja luonteen räsäyksiä. Räiskyvä luonne on aito. Näen kauniin ytimen, mutta vain ristikon takaa ja häiritsee kovasti kun portissa lukee: "avataan lähiaikoina."

        Totuuden nimissä puhuttakoon, että olemme tienneet toisemme jo pidemmän aikaa mutta vasta muutama kuukausi sitten olemme ajautuneet tähän.. miten sitä nyt kuvaisi.. samaan veneeseen. Tämä juttu ei juuri tuosta tunnelukosta (ja kenties omasta varovaisuudestani) johtuen täytä nk suhteen tunnusmerkkejä mutta ainakin toistaiseksi tuntuu, ettei minua systätä pois enkä usko että tähän liittyy mitään ulkopuolisia tahoja hänenkään puoleltaan.
        nimim. never say never..

        Minun tuska taitaa olla vähän verestävämpää kuin viehättävän jäämiehen.

        ... sun tekstiäs.. Olet näköjään joutunut mietiskelemään paljon.. Tiedän, että usko voi loppua jossakin vaiheessa ja pinna itselläkin kiristyä liikaa, eikä se haittaakaan. Ihan samalla tavalla, kuin voit ottaa kaulasta kiinni ja sanoa kauniisti, niin toki voi "räjähtääkin" jos sinua kohdellaan huonosti.. (et jaksa jos keräät kaiken sisällesi ja muutenkin rajat pitää olla selkeät. Lapsikin tuntee turvallisuutta selkeistä olemassa olevista rajoista)molempia silti harkiten... välillä hellästi härnätenkin, niin kyllä se sieltä tulee ulos.. pahaolo.. ehkä huutamalla, mutta tulee ajan kanssa kumminkin. Kyllä sinä vielä löydät sen öpnäs här-merkinkin.

        Kun omat tunteet on pelissä on vaikea toimia koko ajan harkitusti.. laskelmoidusti. Ilkeä kohtelu tai sanat loukkaavat joskus todella paljon, mutta "Rakkaus on pitkämielinen..."

      • sans seigneur
        vaakamieheltä kirjoitti:

        ... sun tekstiäs.. Olet näköjään joutunut mietiskelemään paljon.. Tiedän, että usko voi loppua jossakin vaiheessa ja pinna itselläkin kiristyä liikaa, eikä se haittaakaan. Ihan samalla tavalla, kuin voit ottaa kaulasta kiinni ja sanoa kauniisti, niin toki voi "räjähtääkin" jos sinua kohdellaan huonosti.. (et jaksa jos keräät kaiken sisällesi ja muutenkin rajat pitää olla selkeät. Lapsikin tuntee turvallisuutta selkeistä olemassa olevista rajoista)molempia silti harkiten... välillä hellästi härnätenkin, niin kyllä se sieltä tulee ulos.. pahaolo.. ehkä huutamalla, mutta tulee ajan kanssa kumminkin. Kyllä sinä vielä löydät sen öpnäs här-merkinkin.

        Kun omat tunteet on pelissä on vaikea toimia koko ajan harkitusti.. laskelmoidusti. Ilkeä kohtelu tai sanat loukkaavat joskus todella paljon, mutta "Rakkaus on pitkämielinen..."

        Kun ymmärtää ei ymmärrä olla ymmärtämättä. En koe saavani huonoa kohtelua vaan miehen sisimmän sielunkuoren ympärillä on kenttä josta saa sähköiskun kun sitä lähentelee. En oikein osaa kiukutella. Taidan itse hiljentyä komeroon sulkien rautaiset mieleni portit koko maailmankaikkeudelta kun olen loukkaantunut tai suruisa. Jos minua ärsytetään saa hetken verran tomppia varpaita ennenkuin hiillyn. Riitelen vain sen verran, että saan toisen pois iholta, mulla ei ole minkäänlaista halua haavoittaa (heikompiani)elleivät he väenvänkää sitä itse halua.

        Omasta varovaisenhyökkäävästä luonteestani johtuen olen yrittänyt lähestyä tätä haastetta huolettomasti sieltä ja huolettomasti täältä - olen haastanut hänet mukaan aiheisiin joista hän tuntuu intoutuvan niin hyvässä kuin pahassa.
        -Alan päästä jyvälle, hän huudahtaa suurennuslasinsa takaa.

        Elo psyyken salapoliisina voisi olla kiintoisaa noin vaikka ammattina. Mutta tosiasiassa olen kyllä sitä tyyppiä etten pysty ajattelemaan harrastavani koko elämäni ajan moista tiirailua. Jokainen ihmislapsi on aina mielenkiintoinen tuttu tai tuntematon. Ei se viehätystä lisää että "miehessä on jotain niin outoa ja salaperäistä". Höh. Outo on outoa. Kyllähän ihmisen on itse aukaistava mielensä portit jakaakseen tuskaa tahi onnea toisen kanssa.. (hiljenee hetkeksi aprikoimaan:) onkohan (kaltaisesi itseänsä sivistävä) vaaka luonne, joka avaa ovensa selkosen selälleen läheisilleen vai pitääkö tässä nyt sitten hyväksyä se fakta ettei tämä tyyppi tunne itseään mukavaksi jos toínen ihminen tiirikoi itsensä hänen sieluunsa tuntee hänen mielensä sopukat aina eteisestä siihen olohuoneen kulmakaapiin piiloitettuun viskipulloon asti? Tuleeko mieli (sydän)siitä haavoittuvammaksi jos tietää että tuolla toisella ihmisellä on nyt valta vahingoittaa näin halutessaan? Miettiikö (kaltaisesi)vaaka itsepuolustusta etukäteen?

        Minun pitänee hipelöidä ja hypistellä koristusta vielä muutama hetki. Kun hiljenee kuuntelemaan saattaa ymmärtää autioiden huoneiden laskeutuneen pölyn tarkoituksen tai miksi ihmeessä kirjastohuoneessa on jalkarahi, jossa on verhoiltu höyhenkuvio..

      • Vaakamieheltä
        sans seigneur kirjoitti:

        Kun ymmärtää ei ymmärrä olla ymmärtämättä. En koe saavani huonoa kohtelua vaan miehen sisimmän sielunkuoren ympärillä on kenttä josta saa sähköiskun kun sitä lähentelee. En oikein osaa kiukutella. Taidan itse hiljentyä komeroon sulkien rautaiset mieleni portit koko maailmankaikkeudelta kun olen loukkaantunut tai suruisa. Jos minua ärsytetään saa hetken verran tomppia varpaita ennenkuin hiillyn. Riitelen vain sen verran, että saan toisen pois iholta, mulla ei ole minkäänlaista halua haavoittaa (heikompiani)elleivät he väenvänkää sitä itse halua.

        Omasta varovaisenhyökkäävästä luonteestani johtuen olen yrittänyt lähestyä tätä haastetta huolettomasti sieltä ja huolettomasti täältä - olen haastanut hänet mukaan aiheisiin joista hän tuntuu intoutuvan niin hyvässä kuin pahassa.
        -Alan päästä jyvälle, hän huudahtaa suurennuslasinsa takaa.

        Elo psyyken salapoliisina voisi olla kiintoisaa noin vaikka ammattina. Mutta tosiasiassa olen kyllä sitä tyyppiä etten pysty ajattelemaan harrastavani koko elämäni ajan moista tiirailua. Jokainen ihmislapsi on aina mielenkiintoinen tuttu tai tuntematon. Ei se viehätystä lisää että "miehessä on jotain niin outoa ja salaperäistä". Höh. Outo on outoa. Kyllähän ihmisen on itse aukaistava mielensä portit jakaakseen tuskaa tahi onnea toisen kanssa.. (hiljenee hetkeksi aprikoimaan:) onkohan (kaltaisesi itseänsä sivistävä) vaaka luonne, joka avaa ovensa selkosen selälleen läheisilleen vai pitääkö tässä nyt sitten hyväksyä se fakta ettei tämä tyyppi tunne itseään mukavaksi jos toínen ihminen tiirikoi itsensä hänen sieluunsa tuntee hänen mielensä sopukat aina eteisestä siihen olohuoneen kulmakaapiin piiloitettuun viskipulloon asti? Tuleeko mieli (sydän)siitä haavoittuvammaksi jos tietää että tuolla toisella ihmisellä on nyt valta vahingoittaa näin halutessaan? Miettiikö (kaltaisesi)vaaka itsepuolustusta etukäteen?

        Minun pitänee hipelöidä ja hypistellä koristusta vielä muutama hetki. Kun hiljenee kuuntelemaan saattaa ymmärtää autioiden huoneiden laskeutuneen pölyn tarkoituksen tai miksi ihmeessä kirjastohuoneessa on jalkarahi, jossa on verhoiltu höyhenkuvio..

        Niin eihän sitä loputtomiin kukaan jaksa yhtä ja samaa, onhän sitä elämää ehdittävä elääkin.

        Todellakin tuosta viinasta tuli mieleen takavuosilta eräs koulukaverini. Asui Ruotsissa ja oli hiukka viinankin perään. Otti sitten tavakseen soitella mulle kolmen aikoihin maanantaiaamuisin. Laskuhumalassa varmaan, apeilla mielin ja itsemurhaa hautoen. Kuuntelin ja ymmärsin kerta toisensa jälkeen, vaikka oli aamuseitsemäksi töihin meno. Väsytti ja pakkas jo vituttamaankin joka viikonloppuisin toistuva kuvio. Minulla on aika pitkä pinna ns. isommissa asioissa. Pikkuasioissa saatan ärähtää heti, mutta se onkin sitten samantien ohi. Tais mennä ainakin kolme kuukautta, ennen kuin hermo loppui. Sanoin hänelle, että jos vielä kerran soitat mulle aamuyöllä tai yleensäkään kännissä, niin minä tulen ja hirtän sinut itse! Meni kai vajaa vuosi, kun hän eräänä päivänä varovasti puhuen soitti ja pyysi saada tulla käymään. Lupasin ja hän tuli nolona ja selvinpäin. Kertoi kohta lopettaneensa juomisen kokonaan sen viimeisen puhelun jälkeen. Sanoi että hän uskoi, että olisin mennytkin ja tehnyt lopun siitä soittelusta tavalla tai toisella.. oli pelännyt sitä toista. Nyt hän on jo vuosia elättänyt paria narkkarinaisen hänelle tekemää lasta ja asustelee ihan mukavankokoisessa omakotitalossa.

        Eli kukin toipuu tavallaan.. toiset eivät ollenkaan... ne kaikki vivahteet kun tietäiski etukäteen.

      • saa kaiken säryn päähänsä
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Niin eihän sitä loputtomiin kukaan jaksa yhtä ja samaa, onhän sitä elämää ehdittävä elääkin.

        Todellakin tuosta viinasta tuli mieleen takavuosilta eräs koulukaverini. Asui Ruotsissa ja oli hiukka viinankin perään. Otti sitten tavakseen soitella mulle kolmen aikoihin maanantaiaamuisin. Laskuhumalassa varmaan, apeilla mielin ja itsemurhaa hautoen. Kuuntelin ja ymmärsin kerta toisensa jälkeen, vaikka oli aamuseitsemäksi töihin meno. Väsytti ja pakkas jo vituttamaankin joka viikonloppuisin toistuva kuvio. Minulla on aika pitkä pinna ns. isommissa asioissa. Pikkuasioissa saatan ärähtää heti, mutta se onkin sitten samantien ohi. Tais mennä ainakin kolme kuukautta, ennen kuin hermo loppui. Sanoin hänelle, että jos vielä kerran soitat mulle aamuyöllä tai yleensäkään kännissä, niin minä tulen ja hirtän sinut itse! Meni kai vajaa vuosi, kun hän eräänä päivänä varovasti puhuen soitti ja pyysi saada tulla käymään. Lupasin ja hän tuli nolona ja selvinpäin. Kertoi kohta lopettaneensa juomisen kokonaan sen viimeisen puhelun jälkeen. Sanoi että hän uskoi, että olisin mennytkin ja tehnyt lopun siitä soittelusta tavalla tai toisella.. oli pelännyt sitä toista. Nyt hän on jo vuosia elättänyt paria narkkarinaisen hänelle tekemää lasta ja asustelee ihan mukavankokoisessa omakotitalossa.

        Eli kukin toipuu tavallaan.. toiset eivät ollenkaan... ne kaikki vivahteet kun tietäiski etukäteen.

        Hirttoköysi on aika vaikeaa käsitellä, paksuun köyteen pitäisi tehdä asianmukainen solmu, pitäväkin. Perin hankalaa. Seuraavaksi kannattaa iskeä lisälaitteena puhelimeen jokin kännykkään aktivoitava yliääniaalto joka räjäyttää koomalaisen korvakäytävän ja siinä samalla puolen kilometrin Säteellä kaiken. "Oletko kyllästynyt aamuöiseen häirintään, kiusaavatko vanhat naisystäväsi häirintäsoitoillaan? - Hanki Ultrabombalic 2333!(ei siemensin eikä samsungin puhelimiin, sillä niissä ei joka tapauksessa ole kenttää). -Hiukkaskiihdytin ei sisälly hintaan."

        Noh joo... kyllähän noita nyyhkyttäjiä tulisi ladon takaa suurina ryhminä jos syli avoinna odottelisi... the truth could remain there.. mun mielestä tuo oli ihan hyvä kommentti oikeaan paikkaan. Hätä ja marina on eri asia.

        Mulla on sama juttu, pienistä asioista voi kivahtaa mutta ei niillä niin väliä ole vaikka joku haluaisikin vängätä pikkuriidoista sen viimeisen sanan. Mä sain myös tuta eräästä "ihalijasta" lue: tapasin kerran työasioissa. Se soitteli (salaiseen) puhelinnumerooni ja jätti viestejä kuten Jim Carrey elokuvassaan Sähköputkimies. Ajattelin että kyllä se siitä tokenee, känniläiset ovat tuollaisia en vain vastaile puhelimeen. Kului viikko kului kaksi, kolmatta vieri. Kuukauden jälkeen otin selville kuka tämä mies oikeastaan oli. Kävi niin hyvin että tämä toivottoman rakkauden kätyri sattui olemaan naimisissa. Sovin triplatreffit. Minä ja hän ja hänen vaimonsa. Mies ei tiennyt elämänkumppaninsa tulosta ja muistan hänen pyytäneen että laittaisin päälleni punaisen mekon. (?!) Olin vielä niin ilkeä että pyysin miehen laittamaan neilikan rintaansa. Tapasimme ulkokahvilassa koleissa tunnelmissa. Kuuntelutin onnelliselle pariskunnalle miehen horinat sanelukoneesta ja sanoin miehelle että seuraavasta lähestymisestä tulee merkintä rikosrekisteriin ja naiselle annoin kimpun neilikoita jotka sopivat täydellisesti miehen neilikkaan rinnuksissa. Sillä hetkellä halusin uskoa että olin tehnyt hyvän työn. Enpä tiedä miten mahtoi tarinassa käydä. Luulen että mies esitti asiat itselleen parhain päin ja nainen uskoi kaiken ja nykyään silittelee neitsytmäisesti hysterian lailla räsymaton narutupsuja ojennukseen. Tai sitten ei..
        ; )

        Lapset usein vähän hillitsevät hulluja. Jokin suojelusenkeli sulautuu nahan alle ja sitä varmasti alkaa ajatella hieman eri tavalla kun näkee pienen mytyn ja tajuaa että se kuolee ilman vanhempiaan ja että loppujen lopuksi se on aika hellyyttävä. Kukaties niin, sanoo lapseton lapsekas. Se on muuten kamalaa kun jotkut pukkaavat lapsia maailmaan korjatakseen jotain itserikkomaansa suhteessa. Niitä on yllättävän paljon (brrh..)

      • vaakamieheltä
        saa kaiken säryn päähänsä kirjoitti:

        Hirttoköysi on aika vaikeaa käsitellä, paksuun köyteen pitäisi tehdä asianmukainen solmu, pitäväkin. Perin hankalaa. Seuraavaksi kannattaa iskeä lisälaitteena puhelimeen jokin kännykkään aktivoitava yliääniaalto joka räjäyttää koomalaisen korvakäytävän ja siinä samalla puolen kilometrin Säteellä kaiken. "Oletko kyllästynyt aamuöiseen häirintään, kiusaavatko vanhat naisystäväsi häirintäsoitoillaan? - Hanki Ultrabombalic 2333!(ei siemensin eikä samsungin puhelimiin, sillä niissä ei joka tapauksessa ole kenttää). -Hiukkaskiihdytin ei sisälly hintaan."

        Noh joo... kyllähän noita nyyhkyttäjiä tulisi ladon takaa suurina ryhminä jos syli avoinna odottelisi... the truth could remain there.. mun mielestä tuo oli ihan hyvä kommentti oikeaan paikkaan. Hätä ja marina on eri asia.

        Mulla on sama juttu, pienistä asioista voi kivahtaa mutta ei niillä niin väliä ole vaikka joku haluaisikin vängätä pikkuriidoista sen viimeisen sanan. Mä sain myös tuta eräästä "ihalijasta" lue: tapasin kerran työasioissa. Se soitteli (salaiseen) puhelinnumerooni ja jätti viestejä kuten Jim Carrey elokuvassaan Sähköputkimies. Ajattelin että kyllä se siitä tokenee, känniläiset ovat tuollaisia en vain vastaile puhelimeen. Kului viikko kului kaksi, kolmatta vieri. Kuukauden jälkeen otin selville kuka tämä mies oikeastaan oli. Kävi niin hyvin että tämä toivottoman rakkauden kätyri sattui olemaan naimisissa. Sovin triplatreffit. Minä ja hän ja hänen vaimonsa. Mies ei tiennyt elämänkumppaninsa tulosta ja muistan hänen pyytäneen että laittaisin päälleni punaisen mekon. (?!) Olin vielä niin ilkeä että pyysin miehen laittamaan neilikan rintaansa. Tapasimme ulkokahvilassa koleissa tunnelmissa. Kuuntelutin onnelliselle pariskunnalle miehen horinat sanelukoneesta ja sanoin miehelle että seuraavasta lähestymisestä tulee merkintä rikosrekisteriin ja naiselle annoin kimpun neilikoita jotka sopivat täydellisesti miehen neilikkaan rinnuksissa. Sillä hetkellä halusin uskoa että olin tehnyt hyvän työn. Enpä tiedä miten mahtoi tarinassa käydä. Luulen että mies esitti asiat itselleen parhain päin ja nainen uskoi kaiken ja nykyään silittelee neitsytmäisesti hysterian lailla räsymaton narutupsuja ojennukseen. Tai sitten ei..
        ; )

        Lapset usein vähän hillitsevät hulluja. Jokin suojelusenkeli sulautuu nahan alle ja sitä varmasti alkaa ajatella hieman eri tavalla kun näkee pienen mytyn ja tajuaa että se kuolee ilman vanhempiaan ja että loppujen lopuksi se on aika hellyyttävä. Kukaties niin, sanoo lapseton lapsekas. Se on muuten kamalaa kun jotkut pukkaavat lapsia maailmaan korjatakseen jotain itserikkomaansa suhteessa. Niitä on yllättävän paljon (brrh..)

        Tykkään tarinoista.. etenkin hyvin kirjoitetuista tarinoista. Mutta tarina kuin tarina, aina se parin sanan tai lauseen mielipiteen voittaa. Ei ole niin kuin se kaveri, jonka tuomari pyysi omin sanoin mahdollisimman tarkkaan kertomaan, että miten se pahoinpitely oikein tapahtui.. "No ku se rupes vittuileen." vastasi syytetty.. Tuomari kysyi, että mitenkä ne tapahtumat sen jälkeen etenivät. "No ku se rupes taas vittuileen."

        Kirjoittamasi tapaiset tarinat ja mielipiteet tuovat kyllä hiukan erilaisen ilmeen näillekin horoskooppisivuille. Ja vastaavathan ne käytännön tasollakin paremmin siihen miten kukin asioitaan hoitaa.. tai jättää hoitamatta.

        Lisää tuollaisia....

        Niin tehdään lapsi aivan muissa tarkoitusperissä, kuin missä sellainen pitäisi hankkia... Tai painutaan silmät kiiluen, jonkun pikkuritsan perässä ja hajotetaan perhe lapsineen rrrkele. Sitten itketään tuopin äärellä, kun vaimo jätti, eikä lapsiakaan näy.. tai niinkuin yks äiti Joulupäivän aamuna kaljabaarissa (kävin aamukahvilla, kun muut paikat ei ollu auki) itkeä vollotti sitä, kun lapset eivät olleet laittaneet edes lahjaa, eikä kukaan tullut käymään.. Kuinka ilkeitä lapset voivatkaan olla juopolle äitiressukalle, kun eivät pidä hänestä huolta. Siellä sitä sitten istuttiin ringissä pöydän ääressä ja surkuteltiin maailman kovuutta ja... otettiin olutta... hyvästä syystä.

      • laudalla makasi
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Heips vaakanainen.. ja muutkin..

        Vois ajatella niinkin, että ottais vähän opiksi noista horoskoopeista. Tutkii sieltä oman merkkinsä heikkouksia ja hyviä puolia. Sitten yrittää koulia sieltä ja itsestään löytämiä huonoja puolia paremmiksi ja vahvistaa hyviä puoiaan. Tuossa on tullut sätittyä puolin ja toisin eri horoskooppimerkkien edustajia ja tullut niputettua heitä omien kokemusten perusteella samaan läjään.. siis paskaläjään. Se onkin ihmiselle enemmän tavallista, kuin hyvien puolien löytäminen.. valitettavaa, mutta totta. Vai oletteko usein sattuneet seurueeseen, missä ylistettäisiin jonkun paikalta poissa olevan hyvyyttä. Tuskin kovin usein sellaiseen seuraan törmääkään.

        Neitsyt vaaka suhteeseen palaisin sen verran, kun tuota kokemustakin on kerran kertynyt. :)) Kun vaakamiehelle on ominaista "paapoa" naista, niin neitsytnainen sisäisine ristiriitoineen olisi oivallinen kohde. Mutta, sitten tulee se iso mutta... Kun neitsytnainen sulkee sisimpänsä keinotekoisen ulkokuoren sisälle, niin hän tekee sen pikkutarkalla perusteellisuudellaan. Hän sulkee samalla tien silmistä sydämeensä, siksi vaakamies on ymmällään hänen edessään. Eihän sellainen voi johtaakaan muuhun kuin kahden ihmisen keskinäiseen kyräilyyn ja suhteen vähittäiseen kuolemiseen. Ei synny tuollaista välittämistä, kuin näkyy vaikkapa runoissani. Vaikka toki ymmärrän, että sellaista haluaa neitsyt siinä kuin joku muukin nainen. Jokainen kai sisimmässään haluaa, että hänet "hellitään hengiltä"..

        Ehkä se mitä voimme oppia on se, että uskalla avata sydäntäsi, se ei ainakaan johda huonompaan.. Älä pelkästään rakenna kulissia unelmistasi, vaan elä unelmissasi. Silloin on vain voitettavaa. Voita itsesi, niin silloin olet melkein valloittanut koko maailman.

        Jos sanoista voisi tehdä ruokaa mä olisin suursyömäri. Suursyömäristä tulee mieleen tv 2 "käytöksen kukka", oman lapsuuteni sivistysohjelma. Siinä oli paperista revittyjä paloja jotka söivät paperista revittyjä paloja. En muista mikä siinä oli tarkoituksena mutta siinä oli revittyjä paperipaloja. Kai käsinrevittyjä. Siellä oli myös käsinrevitty Suursyömäri joka söi.. äh olkoon.

        Mä rakastan tarinoita, siksi pidän vanhemmista ihmisisitä joilla on pärekorillinen juttuja. Entisillä juopoilla on hauskimmat jutut (jos ne ovat päässeet kuiville)

        Baarit ovat oiva keino päästä tämän hullun kansan päähän. Eräs miekkonen kysyi kerran nimeäni kaljajuottolassa jossa olin ystävieni kanssa viettämässä teemailtaa (asuin tuolloin piskuisessä kylässä). Sanoin nimeni ja ajattelin ihan kätellä että oltaisiin virallisia. Siten kunnioittavasti kun juopporetku oli niin ryvettynyt ja ajattelin että se olisi mielissään kun tyttö kättelee eikä säti sitä. Miespä yltyi meuhkaamaan: Luuletkos sie %&/¤:n &%&, etten minä vittuilua ymmärrä.P&&%! Kyllä sitä oman nimensä voisi sanoa miksi sitä pittää alkaa valehtelemaan ja vielä lompakkoakin yrittää varastaa!! Sa/&/! Siinä se teutaroi ja jatkoi yksinpuheluaan useita minuutteja kunnes agitoi itsensä tilaan, jossa henkilökunta päättäväisesti ohjaa lehmänpaskaläjän viereen. Hyperventilointi on vakava juttu. Onneksi puistokemistien brenkkupullojen paperikääreet toimivat hyvin rauhoittavana tekijänä. Paperipussi on parasta lääkettä hullulle juopolle!

        Meni hetken ennenkuin tokenin luojan hylkäämässä juottolassa mutta kyllä siinä hieman nauratti katsoa epäluuloista resupekkaa joka rystyset valkoisena piti lompuukistaan kiinni ja osoitteli pitkillä kynsillään minua silmät selällään. Ymmärrän, olisihan siinä voinut mennä kaljarahat, aina pitää olla varuillaan. Niistä syöjättäristähän on luettu sanomalehdistä. Eräs venäläissyntyinen huijasi Erkiltäkin sata markkaa vuonna 1988.

        - Se mies oli varmastikin pahemman luokan oinas tai häiriintynyt leijona (Laitettiin nyt vähän horoskooppiasiaakin.)
        -krrsh-

      • : )
        vaakamieheltä kirjoitti:

        Tykkään tarinoista.. etenkin hyvin kirjoitetuista tarinoista. Mutta tarina kuin tarina, aina se parin sanan tai lauseen mielipiteen voittaa. Ei ole niin kuin se kaveri, jonka tuomari pyysi omin sanoin mahdollisimman tarkkaan kertomaan, että miten se pahoinpitely oikein tapahtui.. "No ku se rupes vittuileen." vastasi syytetty.. Tuomari kysyi, että mitenkä ne tapahtumat sen jälkeen etenivät. "No ku se rupes taas vittuileen."

        Kirjoittamasi tapaiset tarinat ja mielipiteet tuovat kyllä hiukan erilaisen ilmeen näillekin horoskooppisivuille. Ja vastaavathan ne käytännön tasollakin paremmin siihen miten kukin asioitaan hoitaa.. tai jättää hoitamatta.

        Lisää tuollaisia....

        Niin tehdään lapsi aivan muissa tarkoitusperissä, kuin missä sellainen pitäisi hankkia... Tai painutaan silmät kiiluen, jonkun pikkuritsan perässä ja hajotetaan perhe lapsineen rrrkele. Sitten itketään tuopin äärellä, kun vaimo jätti, eikä lapsiakaan näy.. tai niinkuin yks äiti Joulupäivän aamuna kaljabaarissa (kävin aamukahvilla, kun muut paikat ei ollu auki) itkeä vollotti sitä, kun lapset eivät olleet laittaneet edes lahjaa, eikä kukaan tullut käymään.. Kuinka ilkeitä lapset voivatkaan olla juopolle äitiressukalle, kun eivät pidä hänestä huolta. Siellä sitä sitten istuttiin ringissä pöydän ääressä ja surkuteltiin maailman kovuutta ja... otettiin olutta... hyvästä syystä.

        Tuo oli kanssa vitun hyvä ; )
        ---
        Tiedäthän kansan mylväyksen: niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Harvemmin tulee tilaisuus vaihtaa Ajatuksia. -krrsh-

      • Vaakamieheltä
        laudalla makasi kirjoitti:

        Jos sanoista voisi tehdä ruokaa mä olisin suursyömäri. Suursyömäristä tulee mieleen tv 2 "käytöksen kukka", oman lapsuuteni sivistysohjelma. Siinä oli paperista revittyjä paloja jotka söivät paperista revittyjä paloja. En muista mikä siinä oli tarkoituksena mutta siinä oli revittyjä paperipaloja. Kai käsinrevittyjä. Siellä oli myös käsinrevitty Suursyömäri joka söi.. äh olkoon.

        Mä rakastan tarinoita, siksi pidän vanhemmista ihmisisitä joilla on pärekorillinen juttuja. Entisillä juopoilla on hauskimmat jutut (jos ne ovat päässeet kuiville)

        Baarit ovat oiva keino päästä tämän hullun kansan päähän. Eräs miekkonen kysyi kerran nimeäni kaljajuottolassa jossa olin ystävieni kanssa viettämässä teemailtaa (asuin tuolloin piskuisessä kylässä). Sanoin nimeni ja ajattelin ihan kätellä että oltaisiin virallisia. Siten kunnioittavasti kun juopporetku oli niin ryvettynyt ja ajattelin että se olisi mielissään kun tyttö kättelee eikä säti sitä. Miespä yltyi meuhkaamaan: Luuletkos sie %&/¤:n &%&, etten minä vittuilua ymmärrä.P&&%! Kyllä sitä oman nimensä voisi sanoa miksi sitä pittää alkaa valehtelemaan ja vielä lompakkoakin yrittää varastaa!! Sa/&/! Siinä se teutaroi ja jatkoi yksinpuheluaan useita minuutteja kunnes agitoi itsensä tilaan, jossa henkilökunta päättäväisesti ohjaa lehmänpaskaläjän viereen. Hyperventilointi on vakava juttu. Onneksi puistokemistien brenkkupullojen paperikääreet toimivat hyvin rauhoittavana tekijänä. Paperipussi on parasta lääkettä hullulle juopolle!

        Meni hetken ennenkuin tokenin luojan hylkäämässä juottolassa mutta kyllä siinä hieman nauratti katsoa epäluuloista resupekkaa joka rystyset valkoisena piti lompuukistaan kiinni ja osoitteli pitkillä kynsillään minua silmät selällään. Ymmärrän, olisihan siinä voinut mennä kaljarahat, aina pitää olla varuillaan. Niistä syöjättäristähän on luettu sanomalehdistä. Eräs venäläissyntyinen huijasi Erkiltäkin sata markkaa vuonna 1988.

        - Se mies oli varmastikin pahemman luokan oinas tai häiriintynyt leijona (Laitettiin nyt vähän horoskooppiasiaakin.)
        -krrsh-

        Aamut on mulle parasta aikaa.. nousen hyvällä tuulella.. pari motillista kahvia.. leipää. Siihenkö lisää vielä tällaisen jutun, jota lukiessa meinas mennä leivänmurut aivan väärästä rööristä sisälle, niin voin todeta, että päiväni alkoi todellakin hymyssä suin. Näkee sielunsa silmin kuvaamasi tilanteen ja hirittää itsekseen.

        Tästä sivun alalaidasta on tulossa näköjään tarinanurkkaus.. horoskoopeista viis.. Mistä tämäkin sivu on oikein alkanut.. ai niin, kun neitsytnaiset sättivät vaakamiestä. :))) ...jotka ovat tosi hyviä tyyppejä, mutta kuten kaikki miehet, tarvitsevat oman tapansa kietoa pikkurillin ympärille... jotkut eivät sitä taitoa kumminkaan osaa :)))

      • sivustaseuraaja***
        laudalla makasi kirjoitti:

        Jos sanoista voisi tehdä ruokaa mä olisin suursyömäri. Suursyömäristä tulee mieleen tv 2 "käytöksen kukka", oman lapsuuteni sivistysohjelma. Siinä oli paperista revittyjä paloja jotka söivät paperista revittyjä paloja. En muista mikä siinä oli tarkoituksena mutta siinä oli revittyjä paperipaloja. Kai käsinrevittyjä. Siellä oli myös käsinrevitty Suursyömäri joka söi.. äh olkoon.

        Mä rakastan tarinoita, siksi pidän vanhemmista ihmisisitä joilla on pärekorillinen juttuja. Entisillä juopoilla on hauskimmat jutut (jos ne ovat päässeet kuiville)

        Baarit ovat oiva keino päästä tämän hullun kansan päähän. Eräs miekkonen kysyi kerran nimeäni kaljajuottolassa jossa olin ystävieni kanssa viettämässä teemailtaa (asuin tuolloin piskuisessä kylässä). Sanoin nimeni ja ajattelin ihan kätellä että oltaisiin virallisia. Siten kunnioittavasti kun juopporetku oli niin ryvettynyt ja ajattelin että se olisi mielissään kun tyttö kättelee eikä säti sitä. Miespä yltyi meuhkaamaan: Luuletkos sie %&/¤:n &%&, etten minä vittuilua ymmärrä.P&&%! Kyllä sitä oman nimensä voisi sanoa miksi sitä pittää alkaa valehtelemaan ja vielä lompakkoakin yrittää varastaa!! Sa/&/! Siinä se teutaroi ja jatkoi yksinpuheluaan useita minuutteja kunnes agitoi itsensä tilaan, jossa henkilökunta päättäväisesti ohjaa lehmänpaskaläjän viereen. Hyperventilointi on vakava juttu. Onneksi puistokemistien brenkkupullojen paperikääreet toimivat hyvin rauhoittavana tekijänä. Paperipussi on parasta lääkettä hullulle juopolle!

        Meni hetken ennenkuin tokenin luojan hylkäämässä juottolassa mutta kyllä siinä hieman nauratti katsoa epäluuloista resupekkaa joka rystyset valkoisena piti lompuukistaan kiinni ja osoitteli pitkillä kynsillään minua silmät selällään. Ymmärrän, olisihan siinä voinut mennä kaljarahat, aina pitää olla varuillaan. Niistä syöjättäristähän on luettu sanomalehdistä. Eräs venäläissyntyinen huijasi Erkiltäkin sata markkaa vuonna 1988.

        - Se mies oli varmastikin pahemman luokan oinas tai häiriintynyt leijona (Laitettiin nyt vähän horoskooppiasiaakin.)
        -krrsh-

        tosielämän tarinoita täällä;)))

        Vielä tulee mieleeni yleesäkin toisilleen rakkaiden ihmisten kyvystä "aistia toisensa", vaikka välissä olisi hyvin hyvin pitkä matka... En uskalla kovin ääneen kailottaa, mutta usein iltaisin varsinkin tunnen rakkaani lähelläni, ikään kuin käsivarret ympärilläni. Aluksi kiittelin vilkasta mielikuvitustani, tyyliin -pitäisikö tutkituttaa pää!-... mutta keskustellessani hänen kanssaan en enää voi nojata siihen. Tälle palstalle kirjoitelleen vaakamiehen kehotusta sopia kellonaika tms. sille, että valuu ikään kuin rakkaansa syleilyyn... yllätti ja sai hymyilemään, sillä ilman sopimusta olin kokenut sitä. Että noinkin ihania sopimuksia voi tehdä itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

      • sivustaseuraaja***
        kulkija herää korahtaen.. kirjoitti:

        Koska ajattelet kuten minä teen ja maistat sanoja tavalla joka on minun makuuni, uskaltaudun kysymään sinulta vaakalainen - onko mitään tehtävissä kun vaaka on kovettanut itsensä - ei usko taivaaseen, maahan rakkauden tunteeseen, vain vihan kylmänvalkoista liekkiä roihuttelee? Hän ärsyyntyy kun sanon että mielestäni maailma on kaunis vaikkakin julma. Hän pistelee helposti ympärilleen muttei ole sohaissut minua - ainakaan muuta kuin vähän yrittänyt pehmeästi raapaista itsepuolustukseksi - tämä haluaa sulkea itsensä pois maailmasta ja nähdä sen pimeän puolen.
        Sydämeni on surullinen sillä näen näissä silmissä omia ajatuksiani ja tunnen että hän voisi olla minun hermafrodiittini. Ketään ei voi pakolla rakastaa ja otan kyllä askeleen taaksepäin jos tilanne niin vaatii. Onko parempi olla hyvä ystävä? Haluaisin auttaa tätä miestä ja nähdä hänen kauniit kasvonsa sulavan hymyyn.. jollei minun vuokseni niin jonkun muun vuoksi... eeposta kerrakseen.. uskoisin että osaisit valaista oman elämäsi kautta ongelmaaani. Jotenkin haistaisin sinusta sen. Et taida olla laisinkaan tyhmä : )

        ..olen nainen, tuo tilanteesi muistuttaa käänteisesti omaani... Voisin sanoa, että ole kärsivällinen ja taas kärsivällinen... vaikka tekstistäsi ilmenee, että niin oletkin.

        Kuljin hyvin pitkän matkan tähän päivään, ja paras "ase" vaakamiehellä oli kärsivällisyys. Kauan aikaa epäsin kaiken sen kauneuden, jota hän tarjosi. Tänä päivänä voin jopa kirjoittaa näistä kokemuksistani tänne, mutta vuosi sitten - ehei.

        Oli aiemminkin "yrittäjiä", pelkkiä ihon pintaan kaipaajia, heidät kykenin jättämään, ottamaan, nauraen...

        Ei enää niin, ei milloinkaan.

      • Vaakamieheltä
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        tosielämän tarinoita täällä;)))

        Vielä tulee mieleeni yleesäkin toisilleen rakkaiden ihmisten kyvystä "aistia toisensa", vaikka välissä olisi hyvin hyvin pitkä matka... En uskalla kovin ääneen kailottaa, mutta usein iltaisin varsinkin tunnen rakkaani lähelläni, ikään kuin käsivarret ympärilläni. Aluksi kiittelin vilkasta mielikuvitustani, tyyliin -pitäisikö tutkituttaa pää!-... mutta keskustellessani hänen kanssaan en enää voi nojata siihen. Tälle palstalle kirjoitelleen vaakamiehen kehotusta sopia kellonaika tms. sille, että valuu ikään kuin rakkaansa syleilyyn... yllätti ja sai hymyilemään, sillä ilman sopimusta olin kokenut sitä. Että noinkin ihania sopimuksia voi tehdä itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

      • Vaakamieheltä
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        tosielämän tarinoita täällä;)))

        Vielä tulee mieleeni yleesäkin toisilleen rakkaiden ihmisten kyvystä "aistia toisensa", vaikka välissä olisi hyvin hyvin pitkä matka... En uskalla kovin ääneen kailottaa, mutta usein iltaisin varsinkin tunnen rakkaani lähelläni, ikään kuin käsivarret ympärilläni. Aluksi kiittelin vilkasta mielikuvitustani, tyyliin -pitäisikö tutkituttaa pää!-... mutta keskustellessani hänen kanssaan en enää voi nojata siihen. Tälle palstalle kirjoitelleen vaakamiehen kehotusta sopia kellonaika tms. sille, että valuu ikään kuin rakkaansa syleilyyn... yllätti ja sai hymyilemään, sillä ilman sopimusta olin kokenut sitä. Että noinkin ihania sopimuksia voi tehdä itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

        Ulkonäöltäni olen enemmänkin sellainen välimerentyyppinen, niin paljon, että espanjalaiset puhuttelevat minua espanjaksi, italialaiset italiaksi, kreikkalaiset kreikaksi ja turkkilaiset turkiksi. Mitään noista kielistä en itse osaa:( , mutta sattumuksia se kyllä on tuonut.

        80-luvulla olin entisen vaimoni kanssa Kanarialla viikon lomalla. Asuimme sellaisessa kaksikerroksisessa bungalovissa, jota joka aamu tuli espanjalainen naissiivooja siivoamaan. Puhui minulle, kuin vanhalle tutulle... espanjaa tietysti.. Toisestakin kerroksesta huuteli tämän tästä jostakin asiasta.. olin hiljaa, koska en tietysti ymmärtänyt sanaakaan. Exänikin jo hermostui ja kehotti sanomaan, että en ymmärtänyt espanjaa.. Antaahan tytön puhua... Tätä jatkui koko viikon, siivooja selitti sinnikkäästi minulle asioitaan ja minä vaiti.. Rannalla kulkiessani exäni kanssa baarien ja ruokapaikkojen pitäjämiehet vaimoni selän takana kohottelivat peukaloitaan ja iskivät merkitsevästi silmää, kuin espanjalaisgigololle ikään... Viimein tuli poislähdön aika ja odotimme linja-autoa respan edessä. Silloin ilmestyi tutut kasvot respan ikkunaan, siivojakin halusi sanoa viimeiset sanansa. Päättelin kasvojen ilmeestä ja sanojen rytmikkäästä soinnusta, että kyseessä olisi voinut olla jonkinlainen pilkkaruno??? Siitä sain oivallisen ajatuksen ja vastasin hänelle:"Ärrän kierrän orren ympäri ja ässän pistän taskuun!" Olisittepa nähneet sen naisparan ilmeen, kun vihdoinkin ui tajuntaan se, etten ollut ymmärtänyt viikkoon sanaakaan. Jos leuka olis ollu huonommin kiinni, niin se olis jatkanut matkaansa ikkunalaudalle saakka.

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Ulkonäöltäni olen enemmänkin sellainen välimerentyyppinen, niin paljon, että espanjalaiset puhuttelevat minua espanjaksi, italialaiset italiaksi, kreikkalaiset kreikaksi ja turkkilaiset turkiksi. Mitään noista kielistä en itse osaa:( , mutta sattumuksia se kyllä on tuonut.

        80-luvulla olin entisen vaimoni kanssa Kanarialla viikon lomalla. Asuimme sellaisessa kaksikerroksisessa bungalovissa, jota joka aamu tuli espanjalainen naissiivooja siivoamaan. Puhui minulle, kuin vanhalle tutulle... espanjaa tietysti.. Toisestakin kerroksesta huuteli tämän tästä jostakin asiasta.. olin hiljaa, koska en tietysti ymmärtänyt sanaakaan. Exänikin jo hermostui ja kehotti sanomaan, että en ymmärtänyt espanjaa.. Antaahan tytön puhua... Tätä jatkui koko viikon, siivooja selitti sinnikkäästi minulle asioitaan ja minä vaiti.. Rannalla kulkiessani exäni kanssa baarien ja ruokapaikkojen pitäjämiehet vaimoni selän takana kohottelivat peukaloitaan ja iskivät merkitsevästi silmää, kuin espanjalaisgigololle ikään... Viimein tuli poislähdön aika ja odotimme linja-autoa respan edessä. Silloin ilmestyi tutut kasvot respan ikkunaan, siivojakin halusi sanoa viimeiset sanansa. Päättelin kasvojen ilmeestä ja sanojen rytmikkäästä soinnusta, että kyseessä olisi voinut olla jonkinlainen pilkkaruno??? Siitä sain oivallisen ajatuksen ja vastasin hänelle:"Ärrän kierrän orren ympäri ja ässän pistän taskuun!" Olisittepa nähneet sen naisparan ilmeen, kun vihdoinkin ui tajuntaan se, etten ollut ymmärtänyt viikkoon sanaakaan. Jos leuka olis ollu huonommin kiinni, niin se olis jatkanut matkaansa ikkunalaudalle saakka.

        Mies, joka kuuntelee hiljaa ja vaiti viikon päivät koko elämäntarinan;))))

        Eli siis varo vain välimerellistä temperamenttia, tai opettele sanomaan nätisti 'no hablo espanol'. Tosin ei välttämättä mene täydestä. Itse toistin kerran sinnikkäästi espanjaksi, etten pidä tanssimisesta... ei pidä sanoa sanaakaan, jos ei halua seuraa, mutta näköjään saa varoa leukojaan;)

      • Olaolaolla
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Ulkonäöltäni olen enemmänkin sellainen välimerentyyppinen, niin paljon, että espanjalaiset puhuttelevat minua espanjaksi, italialaiset italiaksi, kreikkalaiset kreikaksi ja turkkilaiset turkiksi. Mitään noista kielistä en itse osaa:( , mutta sattumuksia se kyllä on tuonut.

        80-luvulla olin entisen vaimoni kanssa Kanarialla viikon lomalla. Asuimme sellaisessa kaksikerroksisessa bungalovissa, jota joka aamu tuli espanjalainen naissiivooja siivoamaan. Puhui minulle, kuin vanhalle tutulle... espanjaa tietysti.. Toisestakin kerroksesta huuteli tämän tästä jostakin asiasta.. olin hiljaa, koska en tietysti ymmärtänyt sanaakaan. Exänikin jo hermostui ja kehotti sanomaan, että en ymmärtänyt espanjaa.. Antaahan tytön puhua... Tätä jatkui koko viikon, siivooja selitti sinnikkäästi minulle asioitaan ja minä vaiti.. Rannalla kulkiessani exäni kanssa baarien ja ruokapaikkojen pitäjämiehet vaimoni selän takana kohottelivat peukaloitaan ja iskivät merkitsevästi silmää, kuin espanjalaisgigololle ikään... Viimein tuli poislähdön aika ja odotimme linja-autoa respan edessä. Silloin ilmestyi tutut kasvot respan ikkunaan, siivojakin halusi sanoa viimeiset sanansa. Päättelin kasvojen ilmeestä ja sanojen rytmikkäästä soinnusta, että kyseessä olisi voinut olla jonkinlainen pilkkaruno??? Siitä sain oivallisen ajatuksen ja vastasin hänelle:"Ärrän kierrän orren ympäri ja ässän pistän taskuun!" Olisittepa nähneet sen naisparan ilmeen, kun vihdoinkin ui tajuntaan se, etten ollut ymmärtänyt viikkoon sanaakaan. Jos leuka olis ollu huonommin kiinni, niin se olis jatkanut matkaansa ikkunalaudalle saakka.

        Otsikko tarkoittaa erästä aika surkeaa viintä. Tai sitten ostin jonkin korkkivikaisen mallin . Sain moisesta lipevästä myrkystä miltei tukehtumiskohtauksen. Jotain allergisoivaa siinä oli. Olikohan se ne prosentit..

        Kävin joskus espanjanalkeet yössä läpi ja sain hieman alle keskitason arvosanan. Ei paha.
        Mutta eipä siitä mitään hyväksikäytettäviä muistijälkiä ole jäänyt. Kokeessa pyydettiin kääntämään epsanjaksi lause "Minä rakastuin mieheeni ensi hetkestä lähtien". Laitoin siihen Soy soltero=Olen kissojen kanssa elävä puolihullu vanhapiika. Se oli a) totuudenmukaisempaa ja b)helpompi kirjoittaa kun yhdessä yössä nuo aikamuodot hieman heitteli kirjoittajalla. Tällä logiikalla vastailin ja sain kunniamaininnan kekseliäisyydestä. Jätin sanomatta mistä kekseliäisyyteni johtui - uskon että opettaja sen tiesi.

        Mulle puhutaan myös italiassa italiaa ja espanjassa espanjaa. (ollaanko me veljet? ; ) ) Ranskalaiset ovat innoissan, kun "arvasivat minun puhuvan ranskaa, manifik!" (=Ui,Non,sö ne paa, Tuueefutuu.) Yleensä vastaan muutamalla hyvältä kuulostavalta sanalla ja sitten annan ihmisten puhua. Ymmärrys muuttuu päättelyksi ja hymyilen tyhjäpäisenäni lopun "keskustelua". Sinänsä se on hyvä etteivät nuot etelämaalaiset edes odota naisen puhuvan vaan punastellen hymyilevän. Silloin katselen näitä puhuvia ihmisiä ja teen niistä ilmeiden ja eleiden ja puhetavan perusteella erilaisia luonnehdintoja ja mietin millainen lapsuus heillä on ollut. (Heh)

        Viimeksi ollessani eräässä espanjan kaupungissa hetken lomalla puhuttelin erästä resepsuunin miestä vahingossa italiaksi (siis sikaitaliaksi:skuussi,sinjoore). Tämä lähestulkoon sylki päälleni ja koko lomani ajan ohittaessani miehen omistaman kahvilan kuulin sapekasta puhetta. Taisi kuvailla minua kevytkenkäiseksi näin kauniisti sanottuna. Yksinäisen matkalla olevan naisihmisen ei kannata haastaa raavaiden hikisten hispaanien kanssa riitaa joten heilutin vaan joka kerta körmyille iloisesti ja näytin kieltä. Loman lopussa kärttyisä kaffettelija jopa taisi hymyillä vaikkakin vielä hampaidensa välistä jotain vähemmän arvostavaa sihisi. Matsoilla on matsojen egot.

        Eikö olekin kivaa antaa ilkeiden ihmisten jatkaa piikittelyään, kunnes sopivalla hetkellä sivaltaa typeryydeltä pään poikki? En ole missään mielessä kostajatyyppiä mutta minua miellyttää sellainen oikeanlainen siipienkatkominen vääriltä asioilta? Tulee vähän sellainen ritari-olo. Luulee että hyvyyden merkeissä sitä on tehnyt jotain maailmaaparantavaa (=Luhistanut yhden pienen hauraan ihmisegon hetkeksi maanrakoon ja samalla on tullut hankittua huono omatunto).

        Vaakalaisissa minua miellyttää tällainen yllämainittu taito; olen aiemmin vähän niputtanut näitä puntareita ¤¤¤nuolijoiden kastiin mutta myöhemmin tajunnut ettei se olekkaan niin. Tietty vahva psykologinen silmä leimaa tuntemiani vaakoja vaikka ympärillä leijuukin hienoinen Dolce vita- henkinen elegantti tuoksu joka huumaa pään uskomaan vaaán edustavan enemmänkin elämän pinnallisempia asioita kuin mitään niin kovin merkityksellistä. Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan. Harvoin olen iloissani tekemistäni virhearvioinneista mutta vaa´an (kuinkamontaaatavaakaanmahtuu..onko se sittenkin "vaakan") suhteen olen siinä enemmän kuin mielissäni. (HAA. Sain jälleen niputettua tämän vähän horahtavan skooppiseen muotoon..)

      • suustasi..
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Aamut on mulle parasta aikaa.. nousen hyvällä tuulella.. pari motillista kahvia.. leipää. Siihenkö lisää vielä tällaisen jutun, jota lukiessa meinas mennä leivänmurut aivan väärästä rööristä sisälle, niin voin todeta, että päiväni alkoi todellakin hymyssä suin. Näkee sielunsa silmin kuvaamasi tilanteen ja hirittää itsekseen.

        Tästä sivun alalaidasta on tulossa näköjään tarinanurkkaus.. horoskoopeista viis.. Mistä tämäkin sivu on oikein alkanut.. ai niin, kun neitsytnaiset sättivät vaakamiestä. :))) ...jotka ovat tosi hyviä tyyppejä, mutta kuten kaikki miehet, tarvitsevat oman tapansa kietoa pikkurillin ympärille... jotkut eivät sitä taitoa kumminkaan osaa :)))

        NE lukevat myös näitä juttuja. Odottaessaan manikyyrinsä kuivumista NE kirjoittavat vaikka nenällään sinulle katkeransulos... katkerankitkerän vastauksensa ja lopettavat sen sanoihin: ET IKINÄ PYSTY SANOMAAN MITÄÄN NÄTTIÄ JA AIINA ITTE OOT ISO ISOMPI ISOIN PASKA JA MINUA TAAS MOLLATAAN, VAIKKA MINÄ OLEN PIENI JA KIVA. Siis ole varoitettu: NE voivat lyödä sinut kuoliaaksi tärkkipaketillaan.

        Hihittelee hiljaa pienet kasvavat sarvet päässään..

        Aamuni on mitä parahin jos minulla on aikaa (jota ei ikinä ole, aina myöhässä), saan juotua maittavan pidennetyn espresson maustettuna pikku paketillisella sokeria ja jotain mukavaa maukasta.Pitää olla suolaista ja makeaa. Silloin tällöin kiusaan itseäni jollakin lesepuuron hirvityksellä mutta etenkin viikonloppuna rauhallinen, maittava aamiainen on oletusarvo nro 1 ruuasta puhuttaessa.

      • Vaakamieheltä
        suustasi.. kirjoitti:

        NE lukevat myös näitä juttuja. Odottaessaan manikyyrinsä kuivumista NE kirjoittavat vaikka nenällään sinulle katkeransulos... katkerankitkerän vastauksensa ja lopettavat sen sanoihin: ET IKINÄ PYSTY SANOMAAN MITÄÄN NÄTTIÄ JA AIINA ITTE OOT ISO ISOMPI ISOIN PASKA JA MINUA TAAS MOLLATAAN, VAIKKA MINÄ OLEN PIENI JA KIVA. Siis ole varoitettu: NE voivat lyödä sinut kuoliaaksi tärkkipaketillaan.

        Hihittelee hiljaa pienet kasvavat sarvet päässään..

        Aamuni on mitä parahin jos minulla on aikaa (jota ei ikinä ole, aina myöhässä), saan juotua maittavan pidennetyn espresson maustettuna pikku paketillisella sokeria ja jotain mukavaa maukasta.Pitää olla suolaista ja makeaa. Silloin tällöin kiusaan itseäni jollakin lesepuuron hirvityksellä mutta etenkin viikonloppuna rauhallinen, maittava aamiainen on oletusarvo nro 1 ruuasta puhuttaessa.

        Neitsyestä :)))

        Neitsyt on ilkeydessään todellakin aivan harmiton... jopa reppana. Hän saattaa intoutua heittämään hentoiseksi osoittautuvalla pikkutikarilla ja senkin vaappuvasti yleensä ohi. Sen jos ottaa ilmasta kiinni ja palauttaa takaisin, niin se osuu, vaikka olisi tähdännyt ohikin. Ja jää sitten jopa vuosikausiksi kiinni sydänlihaan aiheuttaen pikku neitsyelle loppumattomalta tuntuvaa kipua.

        Toisin, kuin ilkeimmäksi tähtimerkin edustajaksi kerrotulla kaksosetnaisella. Sieltä tulee, ei mitään pikkutikareita, vaan oikeita heittoveitsia. Ne tulevat viuhumalla ilman halki ja varmasti tarkoin suunnattuna. Ne tekevät kipeää ja saavat heikomman kääntämään selkänsä ja luikkimaan pois paikalta. Mutta jos jää vain järkähtämättömästi paikalleen ja heittää ne takaisin samalla mitalla, niin ne eivät teekään kipeää, vaan sulavat hänen sydämeensä pieninä osoituksina rakkaudesta!!! Tämän ymmärtämiseen meni hiukka aikaa...

        Keittelen aamuisin kunnon pannukahvit.. paljon sokeria ja leivän päälle suolaista.. yleensä lohta useita palasia. Kyllä suolaista ja makeaa pitää olla. Viikonlopun aamiaisesta olen samaa mieltä.. nam.

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        Mies, joka kuuntelee hiljaa ja vaiti viikon päivät koko elämäntarinan;))))

        Eli siis varo vain välimerellistä temperamenttia, tai opettele sanomaan nätisti 'no hablo espanol'. Tosin ei välttämättä mene täydestä. Itse toistin kerran sinnikkäästi espanjaksi, etten pidä tanssimisesta... ei pidä sanoa sanaakaan, jos ei halua seuraa, mutta näköjään saa varoa leukojaan;)

        ... tarkoittaa vielä enemmän, kuin meille kotimaisille, naisen ei = ehkä.. ehkä = kyllä ja jos sanoo kyllä = (no antaa olla tällä kertaa) Eli kun yleensä puhut, niin se on jo merkki kiinnostuksesta... Ystävällinen hymy ja kiitos ei kääntyy heidän korvissaan sanoiksi.. "Ihana mies tule yöksi sänkyyni niin rakastellaan rajusti." Se on kyllä usein tottakin, sen he ovat vuosien saatossa oppineet monelta suomalaiseltakin naiselta. Varsinkin... no eipä sotketa niitä horoskooppimerkkejä tähän..

      • Vaakamieheltä
        Olaolaolla kirjoitti:

        Otsikko tarkoittaa erästä aika surkeaa viintä. Tai sitten ostin jonkin korkkivikaisen mallin . Sain moisesta lipevästä myrkystä miltei tukehtumiskohtauksen. Jotain allergisoivaa siinä oli. Olikohan se ne prosentit..

        Kävin joskus espanjanalkeet yössä läpi ja sain hieman alle keskitason arvosanan. Ei paha.
        Mutta eipä siitä mitään hyväksikäytettäviä muistijälkiä ole jäänyt. Kokeessa pyydettiin kääntämään epsanjaksi lause "Minä rakastuin mieheeni ensi hetkestä lähtien". Laitoin siihen Soy soltero=Olen kissojen kanssa elävä puolihullu vanhapiika. Se oli a) totuudenmukaisempaa ja b)helpompi kirjoittaa kun yhdessä yössä nuo aikamuodot hieman heitteli kirjoittajalla. Tällä logiikalla vastailin ja sain kunniamaininnan kekseliäisyydestä. Jätin sanomatta mistä kekseliäisyyteni johtui - uskon että opettaja sen tiesi.

        Mulle puhutaan myös italiassa italiaa ja espanjassa espanjaa. (ollaanko me veljet? ; ) ) Ranskalaiset ovat innoissan, kun "arvasivat minun puhuvan ranskaa, manifik!" (=Ui,Non,sö ne paa, Tuueefutuu.) Yleensä vastaan muutamalla hyvältä kuulostavalta sanalla ja sitten annan ihmisten puhua. Ymmärrys muuttuu päättelyksi ja hymyilen tyhjäpäisenäni lopun "keskustelua". Sinänsä se on hyvä etteivät nuot etelämaalaiset edes odota naisen puhuvan vaan punastellen hymyilevän. Silloin katselen näitä puhuvia ihmisiä ja teen niistä ilmeiden ja eleiden ja puhetavan perusteella erilaisia luonnehdintoja ja mietin millainen lapsuus heillä on ollut. (Heh)

        Viimeksi ollessani eräässä espanjan kaupungissa hetken lomalla puhuttelin erästä resepsuunin miestä vahingossa italiaksi (siis sikaitaliaksi:skuussi,sinjoore). Tämä lähestulkoon sylki päälleni ja koko lomani ajan ohittaessani miehen omistaman kahvilan kuulin sapekasta puhetta. Taisi kuvailla minua kevytkenkäiseksi näin kauniisti sanottuna. Yksinäisen matkalla olevan naisihmisen ei kannata haastaa raavaiden hikisten hispaanien kanssa riitaa joten heilutin vaan joka kerta körmyille iloisesti ja näytin kieltä. Loman lopussa kärttyisä kaffettelija jopa taisi hymyillä vaikkakin vielä hampaidensa välistä jotain vähemmän arvostavaa sihisi. Matsoilla on matsojen egot.

        Eikö olekin kivaa antaa ilkeiden ihmisten jatkaa piikittelyään, kunnes sopivalla hetkellä sivaltaa typeryydeltä pään poikki? En ole missään mielessä kostajatyyppiä mutta minua miellyttää sellainen oikeanlainen siipienkatkominen vääriltä asioilta? Tulee vähän sellainen ritari-olo. Luulee että hyvyyden merkeissä sitä on tehnyt jotain maailmaaparantavaa (=Luhistanut yhden pienen hauraan ihmisegon hetkeksi maanrakoon ja samalla on tullut hankittua huono omatunto).

        Vaakalaisissa minua miellyttää tällainen yllämainittu taito; olen aiemmin vähän niputtanut näitä puntareita ¤¤¤nuolijoiden kastiin mutta myöhemmin tajunnut ettei se olekkaan niin. Tietty vahva psykologinen silmä leimaa tuntemiani vaakoja vaikka ympärillä leijuukin hienoinen Dolce vita- henkinen elegantti tuoksu joka huumaa pään uskomaan vaaán edustavan enemmänkin elämän pinnallisempia asioita kuin mitään niin kovin merkityksellistä. Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan. Harvoin olen iloissani tekemistäni virhearvioinneista mutta vaa´an (kuinkamontaaatavaakaanmahtuu..onko se sittenkin "vaakan") suhteen olen siinä enemmän kuin mielissäni. (HAA. Sain jälleen niputettua tämän vähän horahtavan skooppiseen muotoon..)

        Joo se on varmaan sama italialaisten ja espanjalaisten välillä, kuin näkyi olevan kreikkalaisten ja turkkilaistenkin välillä. Eivät kovin maireaaan sävyyn keskustele toisistaan.

        Olen huomannut tuon ilmeisesti vaa`alle kuuluvan luonteenpiirteen vallan oivalliseksi. Monesti hiljaa sisälläni nautin jonkun tollon yrityksistä horjuttaa itsetuntoani. Kaikessa rauhassa touhuan hänen siinä ympärillä räkyttäessään. Kuin huomaamatta kerään silti koko ajan sanoja, joista rakennan ensin hänen päälleen telineen. Seuraavaksi valmistelen niistä sanoista lauseita, jotka kasaan sen telineen päälle isoksi kiviröykkiöksi. Kun kiviä on sopiva määrä, niin päästän kivimäärän putoamaan alas luhistamaan tämän jo itsevarmaksi ja röyhkeäksi käyneen ahdistajan. Katselen hetken röykkiön alta sojottavia jalkoja ja käsiä sekä typertynyttä ilmettä ja käännyn pois. Joskus jopa hienoinen hymynvirne suupielissäni.

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        ... tarkoittaa vielä enemmän, kuin meille kotimaisille, naisen ei = ehkä.. ehkä = kyllä ja jos sanoo kyllä = (no antaa olla tällä kertaa) Eli kun yleensä puhut, niin se on jo merkki kiinnostuksesta... Ystävällinen hymy ja kiitos ei kääntyy heidän korvissaan sanoiksi.. "Ihana mies tule yöksi sänkyyni niin rakastellaan rajusti." Se on kyllä usein tottakin, sen he ovat vuosien saatossa oppineet monelta suomalaiseltakin naiselta. Varsinkin... no eipä sotketa niitä horoskooppimerkkejä tähän..

        "Ystävällinen hymy ja kiitos ei kääntyy heidän korvissaan sanoiksi.. "Ihana mies "

        Joo-o, jos kyseessä olisi edes ollut ystävällinen hymy... Kun kyseessä on jatkuvaan jankutukseen tarjottu avoimen vihamielinen kunnon suomalainen raivonpurkaus, sekään ei välttämättä mene perille. Pahus vie, kun sekin voidaan käsittää haasteeksi. Parhaaksi todettu suhtautumistapa on: "täällä on pahanhajuista ilmaa..." ja poistuminen paikalta. Tai yleensäkin paikkoihin hakeutuminen kunnollisen "henkivartijan" seurassa!:))

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        "Ystävällinen hymy ja kiitos ei kääntyy heidän korvissaan sanoiksi.. "Ihana mies "

        Joo-o, jos kyseessä olisi edes ollut ystävällinen hymy... Kun kyseessä on jatkuvaan jankutukseen tarjottu avoimen vihamielinen kunnon suomalainen raivonpurkaus, sekään ei välttämättä mene perille. Pahus vie, kun sekin voidaan käsittää haasteeksi. Parhaaksi todettu suhtautumistapa on: "täällä on pahanhajuista ilmaa..." ja poistuminen paikalta. Tai yleensäkin paikkoihin hakeutuminen kunnollisen "henkivartijan" seurassa!:))

        Se on kyllä valitettavaa, että useilla etelän miehillä, poissulkematta osaa suomalaisistakaan, on jatkuvan alaspäin virtaavan veren mukana vähä kerrallaan valuneet aivotkin alemmas. Se pitäisi osata huomioida ja kääntää keskustelun kulku sille tasolle, kuin se ansaitseekin. Tekee eittämättä vaikutuksen, kun latasee ne vihaiset sanansa etumuksen korkeudelle, kuin kivekset olisivat miehen korvat. Jos ne sanojen voimasta hetken aikaa lepattavat taaksepäin, niin eiköhän sanoma ole mennyt lopullisesti perille.

      • Vaakamieheltä
        sans seigneur kirjoitti:

        Kun ymmärtää ei ymmärrä olla ymmärtämättä. En koe saavani huonoa kohtelua vaan miehen sisimmän sielunkuoren ympärillä on kenttä josta saa sähköiskun kun sitä lähentelee. En oikein osaa kiukutella. Taidan itse hiljentyä komeroon sulkien rautaiset mieleni portit koko maailmankaikkeudelta kun olen loukkaantunut tai suruisa. Jos minua ärsytetään saa hetken verran tomppia varpaita ennenkuin hiillyn. Riitelen vain sen verran, että saan toisen pois iholta, mulla ei ole minkäänlaista halua haavoittaa (heikompiani)elleivät he väenvänkää sitä itse halua.

        Omasta varovaisenhyökkäävästä luonteestani johtuen olen yrittänyt lähestyä tätä haastetta huolettomasti sieltä ja huolettomasti täältä - olen haastanut hänet mukaan aiheisiin joista hän tuntuu intoutuvan niin hyvässä kuin pahassa.
        -Alan päästä jyvälle, hän huudahtaa suurennuslasinsa takaa.

        Elo psyyken salapoliisina voisi olla kiintoisaa noin vaikka ammattina. Mutta tosiasiassa olen kyllä sitä tyyppiä etten pysty ajattelemaan harrastavani koko elämäni ajan moista tiirailua. Jokainen ihmislapsi on aina mielenkiintoinen tuttu tai tuntematon. Ei se viehätystä lisää että "miehessä on jotain niin outoa ja salaperäistä". Höh. Outo on outoa. Kyllähän ihmisen on itse aukaistava mielensä portit jakaakseen tuskaa tahi onnea toisen kanssa.. (hiljenee hetkeksi aprikoimaan:) onkohan (kaltaisesi itseänsä sivistävä) vaaka luonne, joka avaa ovensa selkosen selälleen läheisilleen vai pitääkö tässä nyt sitten hyväksyä se fakta ettei tämä tyyppi tunne itseään mukavaksi jos toínen ihminen tiirikoi itsensä hänen sieluunsa tuntee hänen mielensä sopukat aina eteisestä siihen olohuoneen kulmakaapiin piiloitettuun viskipulloon asti? Tuleeko mieli (sydän)siitä haavoittuvammaksi jos tietää että tuolla toisella ihmisellä on nyt valta vahingoittaa näin halutessaan? Miettiikö (kaltaisesi)vaaka itsepuolustusta etukäteen?

        Minun pitänee hipelöidä ja hypistellä koristusta vielä muutama hetki. Kun hiljenee kuuntelemaan saattaa ymmärtää autioiden huoneiden laskeutuneen pölyn tarkoituksen tai miksi ihmeessä kirjastohuoneessa on jalkarahi, jossa on verhoiltu höyhenkuvio..

        Todellakin asioita noin yleensä tulee mietittyä laajemmastakin perspektiivistä.

        Kuten tätä sinun kirjoitustakin.. vaikka en sitä juurikaan ensin kommentoinut, niin silti se jäi kiertelemään sisälle.. sen kokonaisuus. Se kuinka kerrot, se mistä kerrot ja miten samalla tutkailet itseäsi. Sitä urheuttakin millä lähestyt toisen ihmisen sisällä olevia ongelmia.

        Houkuttelin täällä vierailevia ihmisiä kertomaan tarinoita, että voisin niistä päätellä millaiset ihmiset näitä tekstejä lukevat. On ollut todella miellyttävä huomata, kuinka monella tavalla upeita ihmisiä onkaan olemassa. Kirjoituksista näkee pientä pilkkaa toisia kohtaan, mutta myöskin itselle osataan nauraa. Huomaan lukevani itserakkaiden ihmisten tekstejä.. OIKEALLA TAVALLA itserakkaiden. Tekstien iloisesta kulusta huomaa, kuinka paljon kirjoittajat välittävät itsestään.. hyväksyvät itsensä sellaisina, kuin ovat... hyvine ja huonoine puolineen. Se onkin ainoa edellytys auttaa jotakin muuta! Sanotaan, että rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Se tarkoittaa myöskin sitä, että et voi rakastaa lähimmäistäsi jos et hyväksy itsestäsikään kaikkea, etkä näin ollen rakasta. Siksi pitää myöskin pitää itsestään jatkuvasti huolta. Ei saa antaa käyttää itseään hyväksi. Eikä hyysätä ketään pelkästään itsesäälissä kieriskelevää ihmistä. Jokaiselle on silti hyvä antaa mahdollisuus, mutta on muistettava, ettei ketään voi loppuikäänsä pönkittämällä pitää pystyssä. Siksi avun pitäisi olla sopivassa määrin vähäistä, niin että autettava voi sen turvin nousta omille jaloilleen. Tuntea itse siitä hyvää mieltä, tuntea itse onnistuneensa. Silloin hän jää myöskin pystyyn.

        Kirjoitteleminen omista asioistaan, vaikka näin tuntemattomana toiselle tuntemattomalle tekee hyvää, vaikka siihen ei kukaan edes vastaisi. Samalla, kun kirjoittaa tulee jäsennelleeksi ja järjestelleeksi asiat myöskin omassa päässään. Ne monet irrallaan sekasotkuisena vyyhtenä edestakaisin pyörivät ajatukset saavat uusia ulottuvuuksia pelkästään sillä, että kirjoittaa niistä. Näkee ne itsekin edessään, kuin ulkopuolisen silmin.

        Siksi on hyvä ja turvallista kirjoittaa tänne. Jo oman itsensä vuoksi, mutta myöskin siksi, että täällä näkyy liikkuvan toisistaan välittäviä ja huolta kantavia ihmisiä. Vastaavia elämänkohtaloita löytyy, sellaisiakin jotka ovat jo ratkenneet. Toivon mukaan sellainen sattuu juuri silloin kohdalle, kun sitä eniten tarvitsee.

      • Vaakamieheltä
        Olaolaolla kirjoitti:

        Otsikko tarkoittaa erästä aika surkeaa viintä. Tai sitten ostin jonkin korkkivikaisen mallin . Sain moisesta lipevästä myrkystä miltei tukehtumiskohtauksen. Jotain allergisoivaa siinä oli. Olikohan se ne prosentit..

        Kävin joskus espanjanalkeet yössä läpi ja sain hieman alle keskitason arvosanan. Ei paha.
        Mutta eipä siitä mitään hyväksikäytettäviä muistijälkiä ole jäänyt. Kokeessa pyydettiin kääntämään epsanjaksi lause "Minä rakastuin mieheeni ensi hetkestä lähtien". Laitoin siihen Soy soltero=Olen kissojen kanssa elävä puolihullu vanhapiika. Se oli a) totuudenmukaisempaa ja b)helpompi kirjoittaa kun yhdessä yössä nuo aikamuodot hieman heitteli kirjoittajalla. Tällä logiikalla vastailin ja sain kunniamaininnan kekseliäisyydestä. Jätin sanomatta mistä kekseliäisyyteni johtui - uskon että opettaja sen tiesi.

        Mulle puhutaan myös italiassa italiaa ja espanjassa espanjaa. (ollaanko me veljet? ; ) ) Ranskalaiset ovat innoissan, kun "arvasivat minun puhuvan ranskaa, manifik!" (=Ui,Non,sö ne paa, Tuueefutuu.) Yleensä vastaan muutamalla hyvältä kuulostavalta sanalla ja sitten annan ihmisten puhua. Ymmärrys muuttuu päättelyksi ja hymyilen tyhjäpäisenäni lopun "keskustelua". Sinänsä se on hyvä etteivät nuot etelämaalaiset edes odota naisen puhuvan vaan punastellen hymyilevän. Silloin katselen näitä puhuvia ihmisiä ja teen niistä ilmeiden ja eleiden ja puhetavan perusteella erilaisia luonnehdintoja ja mietin millainen lapsuus heillä on ollut. (Heh)

        Viimeksi ollessani eräässä espanjan kaupungissa hetken lomalla puhuttelin erästä resepsuunin miestä vahingossa italiaksi (siis sikaitaliaksi:skuussi,sinjoore). Tämä lähestulkoon sylki päälleni ja koko lomani ajan ohittaessani miehen omistaman kahvilan kuulin sapekasta puhetta. Taisi kuvailla minua kevytkenkäiseksi näin kauniisti sanottuna. Yksinäisen matkalla olevan naisihmisen ei kannata haastaa raavaiden hikisten hispaanien kanssa riitaa joten heilutin vaan joka kerta körmyille iloisesti ja näytin kieltä. Loman lopussa kärttyisä kaffettelija jopa taisi hymyillä vaikkakin vielä hampaidensa välistä jotain vähemmän arvostavaa sihisi. Matsoilla on matsojen egot.

        Eikö olekin kivaa antaa ilkeiden ihmisten jatkaa piikittelyään, kunnes sopivalla hetkellä sivaltaa typeryydeltä pään poikki? En ole missään mielessä kostajatyyppiä mutta minua miellyttää sellainen oikeanlainen siipienkatkominen vääriltä asioilta? Tulee vähän sellainen ritari-olo. Luulee että hyvyyden merkeissä sitä on tehnyt jotain maailmaaparantavaa (=Luhistanut yhden pienen hauraan ihmisegon hetkeksi maanrakoon ja samalla on tullut hankittua huono omatunto).

        Vaakalaisissa minua miellyttää tällainen yllämainittu taito; olen aiemmin vähän niputtanut näitä puntareita ¤¤¤nuolijoiden kastiin mutta myöhemmin tajunnut ettei se olekkaan niin. Tietty vahva psykologinen silmä leimaa tuntemiani vaakoja vaikka ympärillä leijuukin hienoinen Dolce vita- henkinen elegantti tuoksu joka huumaa pään uskomaan vaaán edustavan enemmänkin elämän pinnallisempia asioita kuin mitään niin kovin merkityksellistä. Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan. Harvoin olen iloissani tekemistäni virhearvioinneista mutta vaa´an (kuinkamontaaatavaakaanmahtuu..onko se sittenkin "vaakan") suhteen olen siinä enemmän kuin mielissäni. (HAA. Sain jälleen niputettua tämän vähän horahtavan skooppiseen muotoon..)

        Kirjoitat... kivasti.. vaikea kuvata sanoilla.. tuo sellaisen mukavan fiiliksen. Voisin melkein sanoa ihanasti, mutta kun ei tiedä mihin tänne kirjoittajat vielä yltävät, niin ei uskalla. Suomenkielessä on kumminkin loppujen lopuksi hirmu vähän sanoja joilla voi kuvata hyvältä tuntuvia tai näyttäviä asioita. Jos kättelyssä valitsee parhaimmat ja jatkossa senku paranee, niin mitä silloin voi enää käyttää?

      • ss***
        Olaolaolla kirjoitti:

        Otsikko tarkoittaa erästä aika surkeaa viintä. Tai sitten ostin jonkin korkkivikaisen mallin . Sain moisesta lipevästä myrkystä miltei tukehtumiskohtauksen. Jotain allergisoivaa siinä oli. Olikohan se ne prosentit..

        Kävin joskus espanjanalkeet yössä läpi ja sain hieman alle keskitason arvosanan. Ei paha.
        Mutta eipä siitä mitään hyväksikäytettäviä muistijälkiä ole jäänyt. Kokeessa pyydettiin kääntämään epsanjaksi lause "Minä rakastuin mieheeni ensi hetkestä lähtien". Laitoin siihen Soy soltero=Olen kissojen kanssa elävä puolihullu vanhapiika. Se oli a) totuudenmukaisempaa ja b)helpompi kirjoittaa kun yhdessä yössä nuo aikamuodot hieman heitteli kirjoittajalla. Tällä logiikalla vastailin ja sain kunniamaininnan kekseliäisyydestä. Jätin sanomatta mistä kekseliäisyyteni johtui - uskon että opettaja sen tiesi.

        Mulle puhutaan myös italiassa italiaa ja espanjassa espanjaa. (ollaanko me veljet? ; ) ) Ranskalaiset ovat innoissan, kun "arvasivat minun puhuvan ranskaa, manifik!" (=Ui,Non,sö ne paa, Tuueefutuu.) Yleensä vastaan muutamalla hyvältä kuulostavalta sanalla ja sitten annan ihmisten puhua. Ymmärrys muuttuu päättelyksi ja hymyilen tyhjäpäisenäni lopun "keskustelua". Sinänsä se on hyvä etteivät nuot etelämaalaiset edes odota naisen puhuvan vaan punastellen hymyilevän. Silloin katselen näitä puhuvia ihmisiä ja teen niistä ilmeiden ja eleiden ja puhetavan perusteella erilaisia luonnehdintoja ja mietin millainen lapsuus heillä on ollut. (Heh)

        Viimeksi ollessani eräässä espanjan kaupungissa hetken lomalla puhuttelin erästä resepsuunin miestä vahingossa italiaksi (siis sikaitaliaksi:skuussi,sinjoore). Tämä lähestulkoon sylki päälleni ja koko lomani ajan ohittaessani miehen omistaman kahvilan kuulin sapekasta puhetta. Taisi kuvailla minua kevytkenkäiseksi näin kauniisti sanottuna. Yksinäisen matkalla olevan naisihmisen ei kannata haastaa raavaiden hikisten hispaanien kanssa riitaa joten heilutin vaan joka kerta körmyille iloisesti ja näytin kieltä. Loman lopussa kärttyisä kaffettelija jopa taisi hymyillä vaikkakin vielä hampaidensa välistä jotain vähemmän arvostavaa sihisi. Matsoilla on matsojen egot.

        Eikö olekin kivaa antaa ilkeiden ihmisten jatkaa piikittelyään, kunnes sopivalla hetkellä sivaltaa typeryydeltä pään poikki? En ole missään mielessä kostajatyyppiä mutta minua miellyttää sellainen oikeanlainen siipienkatkominen vääriltä asioilta? Tulee vähän sellainen ritari-olo. Luulee että hyvyyden merkeissä sitä on tehnyt jotain maailmaaparantavaa (=Luhistanut yhden pienen hauraan ihmisegon hetkeksi maanrakoon ja samalla on tullut hankittua huono omatunto).

        Vaakalaisissa minua miellyttää tällainen yllämainittu taito; olen aiemmin vähän niputtanut näitä puntareita ¤¤¤nuolijoiden kastiin mutta myöhemmin tajunnut ettei se olekkaan niin. Tietty vahva psykologinen silmä leimaa tuntemiani vaakoja vaikka ympärillä leijuukin hienoinen Dolce vita- henkinen elegantti tuoksu joka huumaa pään uskomaan vaaán edustavan enemmänkin elämän pinnallisempia asioita kuin mitään niin kovin merkityksellistä. Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan. Harvoin olen iloissani tekemistäni virhearvioinneista mutta vaa´an (kuinkamontaaatavaakaanmahtuu..onko se sittenkin "vaakan") suhteen olen siinä enemmän kuin mielissäni. (HAA. Sain jälleen niputettua tämän vähän horahtavan skooppiseen muotoon..)

        "Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan."

        Sama kokemus! Kerran eräs vaakanainen sanoi mulle vaakamiehestä arvoitukselliset sanat: "sen miehen varpaille ei astuta... hän jos kuka pitää puolensa, mutta tekee sen usein niin pirullisesti, että sitä tuskin huomaa..." Olin juuri pitänyt seikkaperäisen luennon siitä, miten ärsyttävän herkkä mies on, miten altis nöyrästi kumartamaan jokaisen reppanan vastaantulijan kohdalla.

        Tein herralle pari hiuksianostattavaa jäynää (no joo, tietty MUN mielestä hiuksianostattavia), niin otti kupoliin se tyyneys. Masokistisesti sitten pidin reaktioista, siitä miten sain kiukun nousemaan silmiin; kun se kiukku kohdistui suoraan minuun tuolta Itse Tyyneydeltä... Kunnes ymmärsin, että voin jopa mennä liian pitkällekin. Ehkä? Aina välillä sitä pitää ajatella. Koskaan en kuitenkaan käytä aseina toisia ihmisiä (mikä lienee aika tyypillistä sukupuoleni edustajille, että näytetään "voimaa" toisten miesten kautta... hmh, jos ymmärrätte mitä tarkoitan) vaan epäämällä kauniit sanat, polkemalla ne jalkoihini. Noh, luulenpa, että alan pikku hiljaa aikuistua. Hah.

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        "Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan."

        Sama kokemus! Kerran eräs vaakanainen sanoi mulle vaakamiehestä arvoitukselliset sanat: "sen miehen varpaille ei astuta... hän jos kuka pitää puolensa, mutta tekee sen usein niin pirullisesti, että sitä tuskin huomaa..." Olin juuri pitänyt seikkaperäisen luennon siitä, miten ärsyttävän herkkä mies on, miten altis nöyrästi kumartamaan jokaisen reppanan vastaantulijan kohdalla.

        Tein herralle pari hiuksianostattavaa jäynää (no joo, tietty MUN mielestä hiuksianostattavia), niin otti kupoliin se tyyneys. Masokistisesti sitten pidin reaktioista, siitä miten sain kiukun nousemaan silmiin; kun se kiukku kohdistui suoraan minuun tuolta Itse Tyyneydeltä... Kunnes ymmärsin, että voin jopa mennä liian pitkällekin. Ehkä? Aina välillä sitä pitää ajatella. Koskaan en kuitenkaan käytä aseina toisia ihmisiä (mikä lienee aika tyypillistä sukupuoleni edustajille, että näytetään "voimaa" toisten miesten kautta... hmh, jos ymmärrätte mitä tarkoitan) vaan epäämällä kauniit sanat, polkemalla ne jalkoihini. Noh, luulenpa, että alan pikku hiljaa aikuistua. Hah.

        Mustasukkaiseksi tekeminenhän ei olekaan kovin ihailtavaa, se on aika surkea ase, eikä oikealla tavalla aja tarkoitusperiään.

        Mutta tuo mitä sanoit kauniiden sanojen polkemisesta jalkoihisi on ainakin minulle lopun alku.. kaikkea muuta kestää tulla, mutta halveksia tunteitani... Tietysti se on paikallaan jos ei halua olla tekemisissäkään tunteiden merkeissä... Voi silti säilyä.. ehkä.. kaukaisena.. hyvin kaukaisena ihmisenä, siellä etäällä toisten takana. Jos sitten sattuu haluamaan uudelleen kauniita sanojani, niin sieltähän ne löytyvät käyttämättöminä maasta poljettuina. Että eiku silitysrauta kuumaksi ja oikomaan muiden menneiden muistojen joukkoon.

      • Kauris-tyttö
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Kirjoitat... kivasti.. vaikea kuvata sanoilla.. tuo sellaisen mukavan fiiliksen. Voisin melkein sanoa ihanasti, mutta kun ei tiedä mihin tänne kirjoittajat vielä yltävät, niin ei uskalla. Suomenkielessä on kumminkin loppujen lopuksi hirmu vähän sanoja joilla voi kuvata hyvältä tuntuvia tai näyttäviä asioita. Jos kättelyssä valitsee parhaimmat ja jatkossa senku paranee, niin mitä silloin voi enää käyttää?

        esim. vanhan kertausta, niin kuin tämänkin pitkän ketjun aikana on jo ehtinyt tapahtua :)
        Ja verbaalivirtuoosi tekee kielelle ihmeitä, vaikka muuttamalla sanojen järjestystä lauseessa.

      • Vaakamieheltä
        Kauris-tyttö kirjoitti:

        esim. vanhan kertausta, niin kuin tämänkin pitkän ketjun aikana on jo ehtinyt tapahtua :)
        Ja verbaalivirtuoosi tekee kielelle ihmeitä, vaikka muuttamalla sanojen järjestystä lauseessa.

        Voi vaikka kuvata kuinka se kutittaa masussa tai on kuin kutitettaisiin höyhenellä selästä.. jne

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Mustasukkaiseksi tekeminenhän ei olekaan kovin ihailtavaa, se on aika surkea ase, eikä oikealla tavalla aja tarkoitusperiään.

        Mutta tuo mitä sanoit kauniiden sanojen polkemisesta jalkoihisi on ainakin minulle lopun alku.. kaikkea muuta kestää tulla, mutta halveksia tunteitani... Tietysti se on paikallaan jos ei halua olla tekemisissäkään tunteiden merkeissä... Voi silti säilyä.. ehkä.. kaukaisena.. hyvin kaukaisena ihmisenä, siellä etäällä toisten takana. Jos sitten sattuu haluamaan uudelleen kauniita sanojani, niin sieltähän ne löytyvät käyttämättöminä maasta poljettuina. Että eiku silitysrauta kuumaksi ja oikomaan muiden menneiden muistojen joukkoon.

        kuin vain voi:( Sanottaisko, että meri jäätyi... Käteeni ei jäänyt lopulta mitään. Mutta sittenkin, se kokemus oli tarpeellinen itseni kannalta... luulen niin!

        Ehkä en lopultakaan mennyt liian pitkälle, ehkä menin. Se selvinnee vielä. Joka tapauksessa -muistoissanikin- tuo mies säilyy yhtenä esimerkkinä todellisesta Miehestä, jota kykenen kunnioittamaan. Miehestä, joka sanoo mielestäni pahan vedon jälkeenkin vielä: "rakas..." Voida kunnioittaa jotain, aivan mahtava tunne. Oppia kunnioittamaan itseään myös sitä kautta, ja sitä kautta edelleen toisia... pikku hiljaa. Oppia näkemään itsensä huonot puolet rujoudessaan, yrittäen oppia jotain tämän vaelluksen puitteissa...

        Loistavia kirjoituksia tälläkin saitilla tuntemattomilta ihmisiltä, kunnioitettavia, kauniita, humoristisia... kirjallisia lahjakkuuksia, kuten te kaksi tarinankertojaa tämän linkin loppunurkkauksessa:)

        Ilo oppia sanomaan näinkin tällaisella foorumilla rehellisiä sanoja tuntemattomille ihmisille. Järjestää ajatuksiaan itse kirjoitellessaan, peilata tunteitaan hyvillä kommenteilla maustettuina...

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        kuin vain voi:( Sanottaisko, että meri jäätyi... Käteeni ei jäänyt lopulta mitään. Mutta sittenkin, se kokemus oli tarpeellinen itseni kannalta... luulen niin!

        Ehkä en lopultakaan mennyt liian pitkälle, ehkä menin. Se selvinnee vielä. Joka tapauksessa -muistoissanikin- tuo mies säilyy yhtenä esimerkkinä todellisesta Miehestä, jota kykenen kunnioittamaan. Miehestä, joka sanoo mielestäni pahan vedon jälkeenkin vielä: "rakas..." Voida kunnioittaa jotain, aivan mahtava tunne. Oppia kunnioittamaan itseään myös sitä kautta, ja sitä kautta edelleen toisia... pikku hiljaa. Oppia näkemään itsensä huonot puolet rujoudessaan, yrittäen oppia jotain tämän vaelluksen puitteissa...

        Loistavia kirjoituksia tälläkin saitilla tuntemattomilta ihmisiltä, kunnioitettavia, kauniita, humoristisia... kirjallisia lahjakkuuksia, kuten te kaksi tarinankertojaa tämän linkin loppunurkkauksessa:)

        Ilo oppia sanomaan näinkin tällaisella foorumilla rehellisiä sanoja tuntemattomille ihmisille. Järjestää ajatuksiaan itse kirjoitellessaan, peilata tunteitaan hyvillä kommenteilla maustettuina...

        Satutit niin kipeään paikkaan, että.... rrrkele!!!

        Jokaisella ihmisellä on arka kohtansa, minulla on vain yksi... juuri tuo. Avaan sydämeni todella harvoin kenellekään, ehkäpä juuri tuosta syystä. Se on ollut myöskin ainoa ehdoton periaate, kerrasta poikki!! Sattuneista syistä johtuen olen joutunut luopumaan kolmenkohdan periaatteistakin... Jos minua loukataan kolmesti samalla asialla, niin silloin sen asian puitteissa asia on loppuun käsitelty. Huomasin, ettei ehkä aina kannata olla niin ehdoton, ei ainakaan kaikkien kohdalla, koska toisella puolen voi olla vielä vahvemmat syyt sellaisen asian toistumiseen. Siksi jokin aika sitten päätin luopua kolmen kohdan ohjelmastani silloin, kun kysymys on rakkaudeksi luokitelluista tunteista... Siksi on ehkäpä viisainta luopua ehdottomuudesta myöskin tuossa kipessä kohdassa.. oppia siinäkin kohtaa nauramaan itselleen.

        Joten kiitokset oikeaan aikaan oikeaan kohtaan osuneista sanoistasi. :)))

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Satutit niin kipeään paikkaan, että.... rrrkele!!!

        Jokaisella ihmisellä on arka kohtansa, minulla on vain yksi... juuri tuo. Avaan sydämeni todella harvoin kenellekään, ehkäpä juuri tuosta syystä. Se on ollut myöskin ainoa ehdoton periaate, kerrasta poikki!! Sattuneista syistä johtuen olen joutunut luopumaan kolmenkohdan periaatteistakin... Jos minua loukataan kolmesti samalla asialla, niin silloin sen asian puitteissa asia on loppuun käsitelty. Huomasin, ettei ehkä aina kannata olla niin ehdoton, ei ainakaan kaikkien kohdalla, koska toisella puolen voi olla vielä vahvemmat syyt sellaisen asian toistumiseen. Siksi jokin aika sitten päätin luopua kolmen kohdan ohjelmastani silloin, kun kysymys on rakkaudeksi luokitelluista tunteista... Siksi on ehkäpä viisainta luopua ehdottomuudesta myöskin tuossa kipessä kohdassa.. oppia siinäkin kohtaa nauramaan itselleen.

        Joten kiitokset oikeaan aikaan oikeaan kohtaan osuneista sanoistasi. :)))

        ...töytäistä heikkoa kohtaa.

        Mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että se tekee itse kellekin (minulle ainakin on hyvää tehnyt!) säikähtää joskus siitä, että kokeilee liikaa rajojaan. Jos onkin oppinut vaikkapa vihaamaan (tai inhoamaan) itseään, ei se loppujen lopuksi kelpaa loputtomasti aiheeksi "antaa takaisin" ja juuri heille, joita on alkanut arvostaa, kunnioitaa, jopa rakastaa! Sitä pohtii vain, että kunpa itsessä olisi samanlaista kunnioittamisen aihetta. Ei se (inho)realistisuus niin kovin kaunista ole, mutta onkin uskomatonta löytää senkin kuoren sisältä Hölmö Romantikko, Iloinen Yllättäjä tai muuta soopaa;))

        Loma lähenee loppuaan, täytynee sukeltaa töihin pikku hiljaa, mutta ah tämä keskustelu on ollut tooooodella hyvä aloitus vuodelle. Vuodelle, josta tulee Hyvä Vuosi, olen sen päättänyt. Vuosi, jolloin aion antaa rakkaalleeni takaisin sitä kaikkea ihanuutta mitä olen kokenut saaneeni. Mulla on "tuntuma", intuitio, että en ole mennyt liian pitkälle piikkeineni ja jos tuntuma osuu oikeaan, täältä pesee - myös pehmeämpää sisintä (miten voin kirjoittaa tällaista soopaa??????);)))

        Välimatka lyhenee lähikuukausina huomattavasti ja yritän tottua näkemään hänet taas useamman kerran päivässä... kun enää joka kerta en hyppää puolustuskannalle tai ole "sulaa vahaa", vaan normaali ihminen... hmmmm, mielelläni välillä olen sitäkin, mutta ei elo ole elämää jos silkkiä vain. Tarvitaan särmiäkin:)

        Hyvää vuotta 2006 itse kullekin! Mulla on olo, että voisin syleillä koko maailmaan yhden pienen hetken, joten on parempi avata työkone ja sukeltaa hommiin;)

        t. Sivusta seurannut, elämään sukeltava käärme (joka kiinalaisessa mentaliteetissa ei ole niinkään huono asia, kuin tässä paikoin mädäntyneessä länsimaisessa)... Länsimaisessa horoskoopissa leijona, joka skooppimerkkinä melko parjattu... Tehkää vain johtopäätöksiä;D

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        ...töytäistä heikkoa kohtaa.

        Mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että se tekee itse kellekin (minulle ainakin on hyvää tehnyt!) säikähtää joskus siitä, että kokeilee liikaa rajojaan. Jos onkin oppinut vaikkapa vihaamaan (tai inhoamaan) itseään, ei se loppujen lopuksi kelpaa loputtomasti aiheeksi "antaa takaisin" ja juuri heille, joita on alkanut arvostaa, kunnioitaa, jopa rakastaa! Sitä pohtii vain, että kunpa itsessä olisi samanlaista kunnioittamisen aihetta. Ei se (inho)realistisuus niin kovin kaunista ole, mutta onkin uskomatonta löytää senkin kuoren sisältä Hölmö Romantikko, Iloinen Yllättäjä tai muuta soopaa;))

        Loma lähenee loppuaan, täytynee sukeltaa töihin pikku hiljaa, mutta ah tämä keskustelu on ollut tooooodella hyvä aloitus vuodelle. Vuodelle, josta tulee Hyvä Vuosi, olen sen päättänyt. Vuosi, jolloin aion antaa rakkaalleeni takaisin sitä kaikkea ihanuutta mitä olen kokenut saaneeni. Mulla on "tuntuma", intuitio, että en ole mennyt liian pitkälle piikkeineni ja jos tuntuma osuu oikeaan, täältä pesee - myös pehmeämpää sisintä (miten voin kirjoittaa tällaista soopaa??????);)))

        Välimatka lyhenee lähikuukausina huomattavasti ja yritän tottua näkemään hänet taas useamman kerran päivässä... kun enää joka kerta en hyppää puolustuskannalle tai ole "sulaa vahaa", vaan normaali ihminen... hmmmm, mielelläni välillä olen sitäkin, mutta ei elo ole elämää jos silkkiä vain. Tarvitaan särmiäkin:)

        Hyvää vuotta 2006 itse kullekin! Mulla on olo, että voisin syleillä koko maailmaan yhden pienen hetken, joten on parempi avata työkone ja sukeltaa hommiin;)

        t. Sivusta seurannut, elämään sukeltava käärme (joka kiinalaisessa mentaliteetissa ei ole niinkään huono asia, kuin tässä paikoin mädäntyneessä länsimaisessa)... Länsimaisessa horoskoopissa leijona, joka skooppimerkkinä melko parjattu... Tehkää vain johtopäätöksiä;D

        Pelkästään kaiken tuon oppiminen ja sisäistäminen on jo kunnioitettava saavutus:)))

        Onnenmyöteiset toivotukset... myöskin käärmeeltä, joka on jälleen luikerrellut yhden kivenmurikan verran ylemmäs kohden auringon lämmittämää kalliota.

      • kaks kakkaa..
        kulkija herää korahtaen.. kirjoitti:

        Koska ajattelet kuten minä teen ja maistat sanoja tavalla joka on minun makuuni, uskaltaudun kysymään sinulta vaakalainen - onko mitään tehtävissä kun vaaka on kovettanut itsensä - ei usko taivaaseen, maahan rakkauden tunteeseen, vain vihan kylmänvalkoista liekkiä roihuttelee? Hän ärsyyntyy kun sanon että mielestäni maailma on kaunis vaikkakin julma. Hän pistelee helposti ympärilleen muttei ole sohaissut minua - ainakaan muuta kuin vähän yrittänyt pehmeästi raapaista itsepuolustukseksi - tämä haluaa sulkea itsensä pois maailmasta ja nähdä sen pimeän puolen.
        Sydämeni on surullinen sillä näen näissä silmissä omia ajatuksiani ja tunnen että hän voisi olla minun hermafrodiittini. Ketään ei voi pakolla rakastaa ja otan kyllä askeleen taaksepäin jos tilanne niin vaatii. Onko parempi olla hyvä ystävä? Haluaisin auttaa tätä miestä ja nähdä hänen kauniit kasvonsa sulavan hymyyn.. jollei minun vuokseni niin jonkun muun vuoksi... eeposta kerrakseen.. uskoisin että osaisit valaista oman elämäsi kautta ongelmaaani. Jotenkin haistaisin sinusta sen. Et taida olla laisinkaan tyhmä : )

        Mistä tuo luku kolme tulee, vaakalainen?
        Mä toitotan aina ympärilleni että annan idiootille 3 mahdollisuutta. Ensin sanon kohteliaan vastalauseen toista kunnioittaen, seuraavan negaatiovihjeen annan jo hieman pienemmällä hymynkareella hieman arroganttiin sävyyn, kolmas onkin sitten jo selvä varoitus/uhkaus. Sitten jos ruman (kaikki paha on rumaa) ilkeily jatkuu, on minun vuoroni avata suu täynnä tikareita. Ne tulevat nopeasti ja "täyslaidallisena" niin rauhallisesti jutellen että huomaan jopa hymyileväni "ojentaessani" tollouden lyömää ihmistä. Tällä ihmisellä ei ole minulle enää ikinä mitään asiaa, siitä hetkestä hän on ilmaa. -Toisaalta olen kahdessa tapauksessa pyörtänyt puheeni koska kyseessä oli kolmannen osapuolen järjestämä panettelu. Kolmannen osapuolen tarina kerrottakoon joskus, kun laitan takkaan tulen ja avaan paremman punkun kuin ESTESTEST( kuusi huutomerkkiä)

        Läheisilleni en laita tikaria aataminomenaan, sillä sitä en henno ikinä tehdä - tiedän että ne sanat ovat lopullisia ja tarkoitettu ihmisille, joista en välitä. Läheiseni saavat katsella mielenosoituksellisen symbolisen esineen murskausta ja kantapäitäni tai muuta ei-verbaalista. Lähden hetkeksi pois ja palaan tyynenä kuin öinen lammenpoukama suviyössä. Jäällä toisen murran, en sanoilla. Kun toinen on valmis tulemaan lähelle tulen aina puolitiehen vastaan. Aina. Mutta kuten sanottu en pidä tappelusta. Kunnon torailu ja debattimainen väittely asioista on eri juttu. Se saa veren liikkeelle ja nautin siitä kovin. Silloin kuin asiat tappelevat eivät ihmiset. Siis persoonat eivät alennu tökkimään toistensa huonoja puolia. Olen aina vihannut ihmisiä jotka "puolileikillään" ihmisten keskellä mollaavat miehiään/naisiaan ilkkuen toisen ulkonäköä tai muuta asiaa, jolle kiusattavana oleva raukka ei voi mitään. Vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä itseironia ei se muita oikeuta olemaan kuin apinalauma..

        Mä olen seurustellut kahden kaksosen kanssa. (Tosin eri aikakausina). Pidin molempien aitoudesta ja tietystä kaunistelemattomuudesta. Kaksosia kuvaa pitkälti sana oveluus tai järjenkäyttö. En sanoisi näitä levottomia sieluja "viisaiksi" sen perimmäisessä merkityksessä vaan he ovat mielestäni pikemminkin ihmisiä jotka käyttävät aivoja omaan elämäänsä.. miten sen sanoisi- ei niinkään skorpionimaisesti haluna velloa "perimmäisissä totuuksissa ja synkkien salaisuuksien selvittelyissä" (vaikka siihen löytyy kapasiteettia) vaan tehdä juuri sitä mitä tahto sanoo kulloisellakin hetkellä. Sana "totuus" on kaksosen suussa hieman laaja käsite. Tosin en voi sanoa joutuneeni mitenkään petetyksi molempia lämmöllä ajattelen. Multitalentteja, verbaalisia, eläväisiä ja silmät täynnä tarinoita. Kerrassaan viehättäviä otuksia. Kaksoset elävät joka hetki omassa totuudessaan - se vaan voi vaihtua monta kertaa saman keskustelun aikana. Hykerryttävää seurata aprikoivan kaksosen puheenporinaa. Oikein viihdyttävää ; ) Naiskaksosia en jaksa montaa tuntia kerrallaan ellei meillä ole yhteisiä intressejä. Kamala pätemisenhalu. Kaksoselle pitää antaa joku osa-alue jossa se saa päteä, se on ystävyyden nro 2. Toisaalta nämä ovat niin fiksuja että huomaavat teeskennellyn arvostuksen. Ja siitäkös ne kiukkuuntuvat. Ainakin jotkut niistä. Ne alteregot.

      • Vaakamieheltä
        Olaolaolla kirjoitti:

        Otsikko tarkoittaa erästä aika surkeaa viintä. Tai sitten ostin jonkin korkkivikaisen mallin . Sain moisesta lipevästä myrkystä miltei tukehtumiskohtauksen. Jotain allergisoivaa siinä oli. Olikohan se ne prosentit..

        Kävin joskus espanjanalkeet yössä läpi ja sain hieman alle keskitason arvosanan. Ei paha.
        Mutta eipä siitä mitään hyväksikäytettäviä muistijälkiä ole jäänyt. Kokeessa pyydettiin kääntämään epsanjaksi lause "Minä rakastuin mieheeni ensi hetkestä lähtien". Laitoin siihen Soy soltero=Olen kissojen kanssa elävä puolihullu vanhapiika. Se oli a) totuudenmukaisempaa ja b)helpompi kirjoittaa kun yhdessä yössä nuo aikamuodot hieman heitteli kirjoittajalla. Tällä logiikalla vastailin ja sain kunniamaininnan kekseliäisyydestä. Jätin sanomatta mistä kekseliäisyyteni johtui - uskon että opettaja sen tiesi.

        Mulle puhutaan myös italiassa italiaa ja espanjassa espanjaa. (ollaanko me veljet? ; ) ) Ranskalaiset ovat innoissan, kun "arvasivat minun puhuvan ranskaa, manifik!" (=Ui,Non,sö ne paa, Tuueefutuu.) Yleensä vastaan muutamalla hyvältä kuulostavalta sanalla ja sitten annan ihmisten puhua. Ymmärrys muuttuu päättelyksi ja hymyilen tyhjäpäisenäni lopun "keskustelua". Sinänsä se on hyvä etteivät nuot etelämaalaiset edes odota naisen puhuvan vaan punastellen hymyilevän. Silloin katselen näitä puhuvia ihmisiä ja teen niistä ilmeiden ja eleiden ja puhetavan perusteella erilaisia luonnehdintoja ja mietin millainen lapsuus heillä on ollut. (Heh)

        Viimeksi ollessani eräässä espanjan kaupungissa hetken lomalla puhuttelin erästä resepsuunin miestä vahingossa italiaksi (siis sikaitaliaksi:skuussi,sinjoore). Tämä lähestulkoon sylki päälleni ja koko lomani ajan ohittaessani miehen omistaman kahvilan kuulin sapekasta puhetta. Taisi kuvailla minua kevytkenkäiseksi näin kauniisti sanottuna. Yksinäisen matkalla olevan naisihmisen ei kannata haastaa raavaiden hikisten hispaanien kanssa riitaa joten heilutin vaan joka kerta körmyille iloisesti ja näytin kieltä. Loman lopussa kärttyisä kaffettelija jopa taisi hymyillä vaikkakin vielä hampaidensa välistä jotain vähemmän arvostavaa sihisi. Matsoilla on matsojen egot.

        Eikö olekin kivaa antaa ilkeiden ihmisten jatkaa piikittelyään, kunnes sopivalla hetkellä sivaltaa typeryydeltä pään poikki? En ole missään mielessä kostajatyyppiä mutta minua miellyttää sellainen oikeanlainen siipienkatkominen vääriltä asioilta? Tulee vähän sellainen ritari-olo. Luulee että hyvyyden merkeissä sitä on tehnyt jotain maailmaaparantavaa (=Luhistanut yhden pienen hauraan ihmisegon hetkeksi maanrakoon ja samalla on tullut hankittua huono omatunto).

        Vaakalaisissa minua miellyttää tällainen yllämainittu taito; olen aiemmin vähän niputtanut näitä puntareita ¤¤¤nuolijoiden kastiin mutta myöhemmin tajunnut ettei se olekkaan niin. Tietty vahva psykologinen silmä leimaa tuntemiani vaakoja vaikka ympärillä leijuukin hienoinen Dolce vita- henkinen elegantti tuoksu joka huumaa pään uskomaan vaaán edustavan enemmänkin elämän pinnallisempia asioita kuin mitään niin kovin merkityksellistä. Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan. Harvoin olen iloissani tekemistäni virhearvioinneista mutta vaa´an (kuinkamontaaatavaakaanmahtuu..onko se sittenkin "vaakan") suhteen olen siinä enemmän kuin mielissäni. (HAA. Sain jälleen niputettua tämän vähän horahtavan skooppiseen muotoon..)

        Vuosia sitten olin lasteni kanssa parin viikon lomalla Rhodoksella. Ensimmäisenä iltana lähdin yksin vaeltelemaan kaupungin katuja.. tutustumaan vähän paikkoihin. Jonkin aikaa kierreltyäni tulin ravintolan eteen jonka terassin ylälaitoja koristi suomen pienoisliput. Tällaiselle ujolle miehelle se tuntui helpolta ensimmäiseksi paikaksi, niinpä menin sisälle. Kuljin kohti baaritiskiä.. olin vielä useiden metrien päässä, kun baarimikkona toiminut kreikkalaismies tervehti ystävällisesti ja aloitti viralliselta tuntuvan puhetulvan kääntyen samalla laskemaan olutta tuoppiin. Sellaisen olin ajatellut pyytääkin, mutta en ollut vielä ehtinyt muuta kuin baaritiskin viereen. Mies ojensi oluen ja kaivoin kuvettani, mutta puheesta ja käsinestelystä päätellen hän ei tuntunut haluavan rahaa. Jatkoi vain hyvin tärkeänä juttelemistaan... jäykkänä, kuin se tikku siinä... olin aivan ymmälläni.. käännyin ohi kulkevan suomalaistarjoilijan puoleen ja kysyin ihan selevällä suomenkielellä, että mitä se tuo ukko oikein horisee, en ymmärrä mitään. Nainen kääntyi kysymään, siinä vaiheessa jo nolonkin näköiseltä baarimikolta, että mistä oli kysymys.. Mies jo nauroi ja selitti naiselle nopeasti kreikkaa puhuen ja nauruaan pidätellen. Kohta nauroi nainenkin. Toiset tarjoilijat kääntyivät.. koko paikalla ollut henkilökunta kääntyi kyselemään ja nämä kaksi kuorossa nauruun tukehtumaisillaan selittivät tapahtumaa... isolla äänellä ja kreikaksi tietysti!! Muut aloittivat tietysti samanmoisen hirinän ja vielä osoittelivat sormillaan minua!!! Kaikki paikalla olleet, etupäässä suomalaisasiakkaat, tuijottivat ja ihmettelivät orvon näköisenä keskellä lattiaa yksin seisovaa miestä, jonka posket paloivat punaisina... minua. Kieltämättä poskeni olivat alkaneet kuumottaa siinä vaiheessa toden teolla. En ymmärtänyt yhtään miksi naurettiin.. hemeletti nolotti ja penteleesti. Kysyin sitten siltä suomalaistarjoilijalta, että josko mullekin kertoisit... Nainen sitten selittämään, että baarimikko oli paikan omistaja, joka oli koittanut lahjoa minua sillä oluella..., Kun olin tullut sisälle hän oli luullut, että olisin siviilipukuinen alkoholitarkastustehtävissä oleva kreikkalainen poliisi.

        Arvaatte varmaan, ettei se olut silti maksanut mitään, eikä parina muunakaan iltana. Joka kerta ohikulkiessani sen kahden viikon ajan sain iloisen kädenheilautuksen henkilökunnalta.. ei kuulunut hampaiden raosta sihinää, mutta hymy irtosi :)))

      • on suorastaan sanaton.
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Kirjoitat... kivasti.. vaikea kuvata sanoilla.. tuo sellaisen mukavan fiiliksen. Voisin melkein sanoa ihanasti, mutta kun ei tiedä mihin tänne kirjoittajat vielä yltävät, niin ei uskalla. Suomenkielessä on kumminkin loppujen lopuksi hirmu vähän sanoja joilla voi kuvata hyvältä tuntuvia tai näyttäviä asioita. Jos kättelyssä valitsee parhaimmat ja jatkossa senku paranee, niin mitä silloin voi enää käyttää?

        Hei vaaka - ei suuhusi sovi superlatiivi. Kaunista kaunein sana voi olla vähemmän kaunis kuin se seuraava, älä pakota itseäsi valitsemaan.
        Aina voi tulla..

        Seuraava sana.
        Joka kenties voi olla sulavan jumalainen aivan,
        ajatuksen purjeena tuon mielen valkoisen laivan, voittaen mietinnän, tuskan, kaiken sen vaivan. Se sana. Pieni, suuri, hiljainen, mykkä. Seuraava sana. Se juo, luo ja tuo perässään huutomerkin, kuiskaa kysymyksen sinne minne lie tie vie, pisteellään lopettaa,merkeillään ripottaa rapottaa,opettaa. Seuraava sana. Hiljaisuuden jälkeen se ratkoo katkoo mietinnän suuret juuret, sen rosoiset polut, kierot pulmat; antaa vastauksen, suoristaa voimallaan mielen julmatkin kulmat.


        Lapsekkaat loppuriimit ovat hauskoja. Omalla tavalla minua miellyttää esimerkiksi Red Hot Chili Pippureiden soljuva sanailu, sillä siitä tulee sellainen riimittely.

      • Vaakamieheltä
        kaks kakkaa.. kirjoitti:

        Mistä tuo luku kolme tulee, vaakalainen?
        Mä toitotan aina ympärilleni että annan idiootille 3 mahdollisuutta. Ensin sanon kohteliaan vastalauseen toista kunnioittaen, seuraavan negaatiovihjeen annan jo hieman pienemmällä hymynkareella hieman arroganttiin sävyyn, kolmas onkin sitten jo selvä varoitus/uhkaus. Sitten jos ruman (kaikki paha on rumaa) ilkeily jatkuu, on minun vuoroni avata suu täynnä tikareita. Ne tulevat nopeasti ja "täyslaidallisena" niin rauhallisesti jutellen että huomaan jopa hymyileväni "ojentaessani" tollouden lyömää ihmistä. Tällä ihmisellä ei ole minulle enää ikinä mitään asiaa, siitä hetkestä hän on ilmaa. -Toisaalta olen kahdessa tapauksessa pyörtänyt puheeni koska kyseessä oli kolmannen osapuolen järjestämä panettelu. Kolmannen osapuolen tarina kerrottakoon joskus, kun laitan takkaan tulen ja avaan paremman punkun kuin ESTESTEST( kuusi huutomerkkiä)

        Läheisilleni en laita tikaria aataminomenaan, sillä sitä en henno ikinä tehdä - tiedän että ne sanat ovat lopullisia ja tarkoitettu ihmisille, joista en välitä. Läheiseni saavat katsella mielenosoituksellisen symbolisen esineen murskausta ja kantapäitäni tai muuta ei-verbaalista. Lähden hetkeksi pois ja palaan tyynenä kuin öinen lammenpoukama suviyössä. Jäällä toisen murran, en sanoilla. Kun toinen on valmis tulemaan lähelle tulen aina puolitiehen vastaan. Aina. Mutta kuten sanottu en pidä tappelusta. Kunnon torailu ja debattimainen väittely asioista on eri juttu. Se saa veren liikkeelle ja nautin siitä kovin. Silloin kuin asiat tappelevat eivät ihmiset. Siis persoonat eivät alennu tökkimään toistensa huonoja puolia. Olen aina vihannut ihmisiä jotka "puolileikillään" ihmisten keskellä mollaavat miehiään/naisiaan ilkkuen toisen ulkonäköä tai muuta asiaa, jolle kiusattavana oleva raukka ei voi mitään. Vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä itseironia ei se muita oikeuta olemaan kuin apinalauma..

        Mä olen seurustellut kahden kaksosen kanssa. (Tosin eri aikakausina). Pidin molempien aitoudesta ja tietystä kaunistelemattomuudesta. Kaksosia kuvaa pitkälti sana oveluus tai järjenkäyttö. En sanoisi näitä levottomia sieluja "viisaiksi" sen perimmäisessä merkityksessä vaan he ovat mielestäni pikemminkin ihmisiä jotka käyttävät aivoja omaan elämäänsä.. miten sen sanoisi- ei niinkään skorpionimaisesti haluna velloa "perimmäisissä totuuksissa ja synkkien salaisuuksien selvittelyissä" (vaikka siihen löytyy kapasiteettia) vaan tehdä juuri sitä mitä tahto sanoo kulloisellakin hetkellä. Sana "totuus" on kaksosen suussa hieman laaja käsite. Tosin en voi sanoa joutuneeni mitenkään petetyksi molempia lämmöllä ajattelen. Multitalentteja, verbaalisia, eläväisiä ja silmät täynnä tarinoita. Kerrassaan viehättäviä otuksia. Kaksoset elävät joka hetki omassa totuudessaan - se vaan voi vaihtua monta kertaa saman keskustelun aikana. Hykerryttävää seurata aprikoivan kaksosen puheenporinaa. Oikein viihdyttävää ; ) Naiskaksosia en jaksa montaa tuntia kerrallaan ellei meillä ole yhteisiä intressejä. Kamala pätemisenhalu. Kaksoselle pitää antaa joku osa-alue jossa se saa päteä, se on ystävyyden nro 2. Toisaalta nämä ovat niin fiksuja että huomaavat teeskennellyn arvostuksen. Ja siitäkös ne kiukkuuntuvat. Ainakin jotkut niistä. Ne alteregot.

        Puuttumatta vielä sen kummemmin teksiisi.. iltatoimet jo odottavat... tärkeät!:)))

        Siihen kolmeen.. minulla tulevat seuraavasti: Ensimmäinen loukkaus.. se voi olla vahinko.. epähuomiossa tehty.. lievä huomautus!

        Toinen loukkaus samasta asiasta.. ei ole enää vahinko, se ihminen on tuossa kohtaa aina tuollainen.. jos esimerkiksi mies lyö naista toisen kerran, niin tulee takomaan samaa naista aina!!!

        Vaikka sen jo vuosien kokemuksesta tiedän.. toistuvuuden lain näissä asioissa, niin silti... ISO huomautus ja yksi mahdollisuus yrittää.. se on periaate, jokaiselle pitää antaa se viimeinen mahdollisuus..

        Joka tietysti tulee kohta käytettyä, sama toistuu.. siinäpä se sitten on. Jos asia on iso, kovasti merkitsevä, niin ihminen lentää ulos elämästäni. Rauhallisesti hymyillen jätän hyvästit.. Paluuta ei ole, vaikka henkilö ei sitä ehkä juuri silloin vielä tajua.

      • poliiseja
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Vuosia sitten olin lasteni kanssa parin viikon lomalla Rhodoksella. Ensimmäisenä iltana lähdin yksin vaeltelemaan kaupungin katuja.. tutustumaan vähän paikkoihin. Jonkin aikaa kierreltyäni tulin ravintolan eteen jonka terassin ylälaitoja koristi suomen pienoisliput. Tällaiselle ujolle miehelle se tuntui helpolta ensimmäiseksi paikaksi, niinpä menin sisälle. Kuljin kohti baaritiskiä.. olin vielä useiden metrien päässä, kun baarimikkona toiminut kreikkalaismies tervehti ystävällisesti ja aloitti viralliselta tuntuvan puhetulvan kääntyen samalla laskemaan olutta tuoppiin. Sellaisen olin ajatellut pyytääkin, mutta en ollut vielä ehtinyt muuta kuin baaritiskin viereen. Mies ojensi oluen ja kaivoin kuvettani, mutta puheesta ja käsinestelystä päätellen hän ei tuntunut haluavan rahaa. Jatkoi vain hyvin tärkeänä juttelemistaan... jäykkänä, kuin se tikku siinä... olin aivan ymmälläni.. käännyin ohi kulkevan suomalaistarjoilijan puoleen ja kysyin ihan selevällä suomenkielellä, että mitä se tuo ukko oikein horisee, en ymmärrä mitään. Nainen kääntyi kysymään, siinä vaiheessa jo nolonkin näköiseltä baarimikolta, että mistä oli kysymys.. Mies jo nauroi ja selitti naiselle nopeasti kreikkaa puhuen ja nauruaan pidätellen. Kohta nauroi nainenkin. Toiset tarjoilijat kääntyivät.. koko paikalla ollut henkilökunta kääntyi kyselemään ja nämä kaksi kuorossa nauruun tukehtumaisillaan selittivät tapahtumaa... isolla äänellä ja kreikaksi tietysti!! Muut aloittivat tietysti samanmoisen hirinän ja vielä osoittelivat sormillaan minua!!! Kaikki paikalla olleet, etupäässä suomalaisasiakkaat, tuijottivat ja ihmettelivät orvon näköisenä keskellä lattiaa yksin seisovaa miestä, jonka posket paloivat punaisina... minua. Kieltämättä poskeni olivat alkaneet kuumottaa siinä vaiheessa toden teolla. En ymmärtänyt yhtään miksi naurettiin.. hemeletti nolotti ja penteleesti. Kysyin sitten siltä suomalaistarjoilijalta, että josko mullekin kertoisit... Nainen sitten selittämään, että baarimikko oli paikan omistaja, joka oli koittanut lahjoa minua sillä oluella..., Kun olin tullut sisälle hän oli luullut, että olisin siviilipukuinen alkoholitarkastustehtävissä oleva kreikkalainen poliisi.

        Arvaatte varmaan, ettei se olut silti maksanut mitään, eikä parina muunakaan iltana. Joka kerta ohikulkiessani sen kahden viikon ajan sain iloisen kädenheilautuksen henkilökunnalta.. ei kuulunut hampaiden raosta sihinää, mutta hymy irtosi :)))

        Ja toisiin päin. Sinun kannattaa käyttää tuota taktiikkaa espanjassakin. Nettikaupoissa myydään kaikkea alaan liittyvää. Hyvin oikeantuntuisia tähtiä ja koppalakkeja... ; ) Niihin hispaani-ihmisiin ei tunnu saavan eloa muulla kuin kuolemalla tai poliiseilla.
        Tosin he tuntuvat olevan yhtä lainkuuliaisia kuin kuollutta rottaa nakertava torakan lehtolapsi poika.

        Matkatarinat ovat hauskoja.
        Mieleeni muistui kanssa ei niin mairitteleva muisto -kuppilasta tietenkin - Olin naismaiseen tapaan mennyt törsäämään italialaisesta merkkiliikkeestä aivan mahtavan hameen ja kuvittelin olevani todella trendikäs. Menimme roomalaisittain erääseen arvostettuun yökerhoon ja kun ei ollut tullut juhlavampaa niin pakkailtua niin uusi hame sopi kuin nakutettu. Lähestyimme kerhoa ja oven eteen oli levitetty punainen matto. -Paskat, ajattelin katkeroituneena turistina, ei ikunas sisään noista ovista. Menin kuitenkin lähemmäksi ja kolmisen virallisen näköistä miestä viittoilivat minulle - Tule, tule! Suljin suuni ja ajattelin että tämä on nyt joku tuurijuttu, he valitsevat nyt yleisöstä pitkällä tikulla muutamia turistiraukkoja. Nappasin hölmistyneen ystäväni mukaan punaiselle matolle. Miehet kurtistivat kulmiaan mutteivat sanoneet mitään. Vanhempi herrasmies tarttui minua kohteliaasti käsikynkästä ja hieman ihmettelin mistä tuulee. Otin silti käsikynkkään kiinni, sillä ympärillä oli paljon ihmisiä ja turvamiehiä ja kaiken lisäksi sisällä ottivat kuvia verenhimoiset kuvaajat. Meidätkin kuvattiin harmaapartaisen miehen kanssa (takanamme ihmettelevä kaverini). Ajattelin että pelataan nyt tyhmänä tyttönä mestaan sisään, uteliaisuuteni oli noussut. Kun vihdoin olimme sisällä viinilasi käsissä, minun ei tarvinnut kysyä mikä oli pelin henki. Korkeiden pylväiden päällä oli 13 esitanssijaa jolla oli aivan samanlainen mekko (siis se oli tyylikäs, pitkä hillitty hame..) päällään kuin minulla. He toimivat jonkun juhlallisuuden seuralaisina. Aluksi naurutti, mutta känniläiset pikkunilkkipolitikot Italiasta eivät ole hauskoja. Hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, mutta siinä tarvittiin poliiseja. He eivät suostuneet auttamaan ennenkuin heittäytyi taas siksi tyhmäksi ihmiseksi joka miellyttää niitä aivolaskuisia enemmän. Ja karkuun. Paitsi että taksikuski oli nilkeistä nilkein. Hyppäsimme kadulle, siihen aikaan oli kovat mielenosoitukset ja mm. bussit olivat tukkineet koko keskustan.
        Jälkeenpäin näitä naureskelee kyllä aika sydämellisesti...

      • Vaakamieheltä
        poliiseja kirjoitti:

        Ja toisiin päin. Sinun kannattaa käyttää tuota taktiikkaa espanjassakin. Nettikaupoissa myydään kaikkea alaan liittyvää. Hyvin oikeantuntuisia tähtiä ja koppalakkeja... ; ) Niihin hispaani-ihmisiin ei tunnu saavan eloa muulla kuin kuolemalla tai poliiseilla.
        Tosin he tuntuvat olevan yhtä lainkuuliaisia kuin kuollutta rottaa nakertava torakan lehtolapsi poika.

        Matkatarinat ovat hauskoja.
        Mieleeni muistui kanssa ei niin mairitteleva muisto -kuppilasta tietenkin - Olin naismaiseen tapaan mennyt törsäämään italialaisesta merkkiliikkeestä aivan mahtavan hameen ja kuvittelin olevani todella trendikäs. Menimme roomalaisittain erääseen arvostettuun yökerhoon ja kun ei ollut tullut juhlavampaa niin pakkailtua niin uusi hame sopi kuin nakutettu. Lähestyimme kerhoa ja oven eteen oli levitetty punainen matto. -Paskat, ajattelin katkeroituneena turistina, ei ikunas sisään noista ovista. Menin kuitenkin lähemmäksi ja kolmisen virallisen näköistä miestä viittoilivat minulle - Tule, tule! Suljin suuni ja ajattelin että tämä on nyt joku tuurijuttu, he valitsevat nyt yleisöstä pitkällä tikulla muutamia turistiraukkoja. Nappasin hölmistyneen ystäväni mukaan punaiselle matolle. Miehet kurtistivat kulmiaan mutteivat sanoneet mitään. Vanhempi herrasmies tarttui minua kohteliaasti käsikynkästä ja hieman ihmettelin mistä tuulee. Otin silti käsikynkkään kiinni, sillä ympärillä oli paljon ihmisiä ja turvamiehiä ja kaiken lisäksi sisällä ottivat kuvia verenhimoiset kuvaajat. Meidätkin kuvattiin harmaapartaisen miehen kanssa (takanamme ihmettelevä kaverini). Ajattelin että pelataan nyt tyhmänä tyttönä mestaan sisään, uteliaisuuteni oli noussut. Kun vihdoin olimme sisällä viinilasi käsissä, minun ei tarvinnut kysyä mikä oli pelin henki. Korkeiden pylväiden päällä oli 13 esitanssijaa jolla oli aivan samanlainen mekko (siis se oli tyylikäs, pitkä hillitty hame..) päällään kuin minulla. He toimivat jonkun juhlallisuuden seuralaisina. Aluksi naurutti, mutta känniläiset pikkunilkkipolitikot Italiasta eivät ole hauskoja. Hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, mutta siinä tarvittiin poliiseja. He eivät suostuneet auttamaan ennenkuin heittäytyi taas siksi tyhmäksi ihmiseksi joka miellyttää niitä aivolaskuisia enemmän. Ja karkuun. Paitsi että taksikuski oli nilkeistä nilkein. Hyppäsimme kadulle, siihen aikaan oli kovat mielenosoitukset ja mm. bussit olivat tukkineet koko keskustan.
        Jälkeenpäin näitä naureskelee kyllä aika sydämellisesti...

        Sulle kans sattuu ja tapahtuu...

      • kilpalaulantaa kaksosetnais...
        kaks kakkaa.. kirjoitti:

        Mistä tuo luku kolme tulee, vaakalainen?
        Mä toitotan aina ympärilleni että annan idiootille 3 mahdollisuutta. Ensin sanon kohteliaan vastalauseen toista kunnioittaen, seuraavan negaatiovihjeen annan jo hieman pienemmällä hymynkareella hieman arroganttiin sävyyn, kolmas onkin sitten jo selvä varoitus/uhkaus. Sitten jos ruman (kaikki paha on rumaa) ilkeily jatkuu, on minun vuoroni avata suu täynnä tikareita. Ne tulevat nopeasti ja "täyslaidallisena" niin rauhallisesti jutellen että huomaan jopa hymyileväni "ojentaessani" tollouden lyömää ihmistä. Tällä ihmisellä ei ole minulle enää ikinä mitään asiaa, siitä hetkestä hän on ilmaa. -Toisaalta olen kahdessa tapauksessa pyörtänyt puheeni koska kyseessä oli kolmannen osapuolen järjestämä panettelu. Kolmannen osapuolen tarina kerrottakoon joskus, kun laitan takkaan tulen ja avaan paremman punkun kuin ESTESTEST( kuusi huutomerkkiä)

        Läheisilleni en laita tikaria aataminomenaan, sillä sitä en henno ikinä tehdä - tiedän että ne sanat ovat lopullisia ja tarkoitettu ihmisille, joista en välitä. Läheiseni saavat katsella mielenosoituksellisen symbolisen esineen murskausta ja kantapäitäni tai muuta ei-verbaalista. Lähden hetkeksi pois ja palaan tyynenä kuin öinen lammenpoukama suviyössä. Jäällä toisen murran, en sanoilla. Kun toinen on valmis tulemaan lähelle tulen aina puolitiehen vastaan. Aina. Mutta kuten sanottu en pidä tappelusta. Kunnon torailu ja debattimainen väittely asioista on eri juttu. Se saa veren liikkeelle ja nautin siitä kovin. Silloin kuin asiat tappelevat eivät ihmiset. Siis persoonat eivät alennu tökkimään toistensa huonoja puolia. Olen aina vihannut ihmisiä jotka "puolileikillään" ihmisten keskellä mollaavat miehiään/naisiaan ilkkuen toisen ulkonäköä tai muuta asiaa, jolle kiusattavana oleva raukka ei voi mitään. Vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä itseironia ei se muita oikeuta olemaan kuin apinalauma..

        Mä olen seurustellut kahden kaksosen kanssa. (Tosin eri aikakausina). Pidin molempien aitoudesta ja tietystä kaunistelemattomuudesta. Kaksosia kuvaa pitkälti sana oveluus tai järjenkäyttö. En sanoisi näitä levottomia sieluja "viisaiksi" sen perimmäisessä merkityksessä vaan he ovat mielestäni pikemminkin ihmisiä jotka käyttävät aivoja omaan elämäänsä.. miten sen sanoisi- ei niinkään skorpionimaisesti haluna velloa "perimmäisissä totuuksissa ja synkkien salaisuuksien selvittelyissä" (vaikka siihen löytyy kapasiteettia) vaan tehdä juuri sitä mitä tahto sanoo kulloisellakin hetkellä. Sana "totuus" on kaksosen suussa hieman laaja käsite. Tosin en voi sanoa joutuneeni mitenkään petetyksi molempia lämmöllä ajattelen. Multitalentteja, verbaalisia, eläväisiä ja silmät täynnä tarinoita. Kerrassaan viehättäviä otuksia. Kaksoset elävät joka hetki omassa totuudessaan - se vaan voi vaihtua monta kertaa saman keskustelun aikana. Hykerryttävää seurata aprikoivan kaksosen puheenporinaa. Oikein viihdyttävää ; ) Naiskaksosia en jaksa montaa tuntia kerrallaan ellei meillä ole yhteisiä intressejä. Kamala pätemisenhalu. Kaksoselle pitää antaa joku osa-alue jossa se saa päteä, se on ystävyyden nro 2. Toisaalta nämä ovat niin fiksuja että huomaavat teeskennellyn arvostuksen. Ja siitäkös ne kiukkuuntuvat. Ainakin jotkut niistä. Ne alteregot.

        "Naiskaksosia en jaksa montaa tuntia kerrallaan ellei meillä ole yhteisiä intressejä. Kamala pätemisenhalu. Kaksoselle pitää antaa joku osa-alue jossa se saa päteä, se on ystävyyden nro 2. Toisaalta nämä ovat niin fiksuja että huomaavat teeskennellyn arvostuksen. Ja siitäkös ne kiukkuuntuvat. Ainakin jotkut niistä. Ne alteregot."

        Kysymys: ootko itse skorppari?:)
        Joskus aattelen, ett tietyt merkit eivät välttämättä stemmaa keskenään kovin hyvin, mutta kyseessä ei välttämättä oo kuin se, että yhteisiä osa-alueita/uomia ei löydy. Tai kilpaillaan niin pirusti, ainakin naisten kesken;)

        Skorpparinainen ei tuu hyvin juttuun kenenkään toisen naisen kanssa, koska skope haluaa olla nainen numero 1 seurassa kuin seurassa. Mut, miekin sanon tämän vain oman kokemukseni perusteella. Yksi parhaimmasta ystävistäni on skorppioninainen... Tyyppi vetää aina "parhaimmat päältä" kaveripiirin juttuja kuunnellessani... Joskus se voi pistää meil toisilla naisilla vähän kateuden puolelle;)

      • vaakamieheltä
        on suorastaan sanaton. kirjoitti:

        Hei vaaka - ei suuhusi sovi superlatiivi. Kaunista kaunein sana voi olla vähemmän kaunis kuin se seuraava, älä pakota itseäsi valitsemaan.
        Aina voi tulla..

        Seuraava sana.
        Joka kenties voi olla sulavan jumalainen aivan,
        ajatuksen purjeena tuon mielen valkoisen laivan, voittaen mietinnän, tuskan, kaiken sen vaivan. Se sana. Pieni, suuri, hiljainen, mykkä. Seuraava sana. Se juo, luo ja tuo perässään huutomerkin, kuiskaa kysymyksen sinne minne lie tie vie, pisteellään lopettaa,merkeillään ripottaa rapottaa,opettaa. Seuraava sana. Hiljaisuuden jälkeen se ratkoo katkoo mietinnän suuret juuret, sen rosoiset polut, kierot pulmat; antaa vastauksen, suoristaa voimallaan mielen julmatkin kulmat.


        Lapsekkaat loppuriimit ovat hauskoja. Omalla tavalla minua miellyttää esimerkiksi Red Hot Chili Pippureiden soljuva sanailu, sillä siitä tulee sellainen riimittely.

        Kivaa luritusta.. käytin kerran samantyyppistä soljuvaa luritusta.. muutaman sanan verran erääseen runooni.. kyllä se siihen ainakin sopi.

        Ehkä tämä kirjoittelukin on kehitettävissä paremmaksi juuri käyttämällä erilaisia tyylejä.. sotkemalla niitä sopivassa suhteessa sekaisin...

        Kuten muissakin taidelajeissa.. jos esimerkiksi lyijykynällä piirtää kuvan.. varjostaa sen, että saa siihen kolmiulotteisuutta, niin se näyttää jo paljon paremmalta. Mutta jos siihen vetää muutamaan oikein valittuun kohtaan terävän viivan selkeyttämään joitakin muotoja, niin kolmiulotteisuus paranee entisestään ja lisäksi siitä alkujaan ehkä hieman himmeästä... epäselvästä kuvasta tuleekin hyvin tarkan ja terävän näköinen.. siis muutamalla pienellä viivalla.. kuva ei ole silti terävä, mutta näyttää siltä.

        Aivan samalla tavalla jos on upea valmis taulu ja sen laittaa seinälle, missä on voimakkaasti kuvioitu tapetti, niin taulu katoaa siihen. Mutta jos sen laittaa vaikka pelkistetylle rapatulle seinälle, niin jopas onkin hieno.

        Muuhun sisustamiseen sopivat samat säännöt... jos on kovasti koukeroita seinällä, niin lattian pitää ehdottomasti olla suoraviivaisen selkeä ja mielellään myöskin katon.. jos kaikki ovat kiemuraisia, niin lopputulos on hyvin rauhaton ja epämiellyttävän sekava.

        Samat säännöt pätevät varmaankin kirjoittamiseen.. itse kirjoituksen on syytä olla suoraviivaisen selkeää eteenpäin vievää, mutta sitä olisi syytä elävöittää erilaisilla tehokeinoilla tai lurituksilla. Pieni pätkä sinne tänne, silloin se ei riko kokonaisuutta vaan terävöittää sen.

        Sen kun oppiskin :))

      • tämäkin
        kilpalaulantaa kaksosetnais... kirjoitti:

        "Naiskaksosia en jaksa montaa tuntia kerrallaan ellei meillä ole yhteisiä intressejä. Kamala pätemisenhalu. Kaksoselle pitää antaa joku osa-alue jossa se saa päteä, se on ystävyyden nro 2. Toisaalta nämä ovat niin fiksuja että huomaavat teeskennellyn arvostuksen. Ja siitäkös ne kiukkuuntuvat. Ainakin jotkut niistä. Ne alteregot."

        Kysymys: ootko itse skorppari?:)
        Joskus aattelen, ett tietyt merkit eivät välttämättä stemmaa keskenään kovin hyvin, mutta kyseessä ei välttämättä oo kuin se, että yhteisiä osa-alueita/uomia ei löydy. Tai kilpaillaan niin pirusti, ainakin naisten kesken;)

        Skorpparinainen ei tuu hyvin juttuun kenenkään toisen naisen kanssa, koska skope haluaa olla nainen numero 1 seurassa kuin seurassa. Mut, miekin sanon tämän vain oman kokemukseni perusteella. Yksi parhaimmasta ystävistäni on skorppioninainen... Tyyppi vetää aina "parhaimmat päältä" kaveripiirin juttuja kuunnellessani... Joskus se voi pistää meil toisilla naisilla vähän kateuden puolelle;)

        Itselläni on vaakamies. Vaaka(m)-kaksoset(n) tuntuupi olevan ihanteellinen team, edellisiin verrattuna. Skorpparimiehen mustasukkaisuus meni fysiikan puolelle:-(

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        ...töytäistä heikkoa kohtaa.

        Mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että se tekee itse kellekin (minulle ainakin on hyvää tehnyt!) säikähtää joskus siitä, että kokeilee liikaa rajojaan. Jos onkin oppinut vaikkapa vihaamaan (tai inhoamaan) itseään, ei se loppujen lopuksi kelpaa loputtomasti aiheeksi "antaa takaisin" ja juuri heille, joita on alkanut arvostaa, kunnioitaa, jopa rakastaa! Sitä pohtii vain, että kunpa itsessä olisi samanlaista kunnioittamisen aihetta. Ei se (inho)realistisuus niin kovin kaunista ole, mutta onkin uskomatonta löytää senkin kuoren sisältä Hölmö Romantikko, Iloinen Yllättäjä tai muuta soopaa;))

        Loma lähenee loppuaan, täytynee sukeltaa töihin pikku hiljaa, mutta ah tämä keskustelu on ollut tooooodella hyvä aloitus vuodelle. Vuodelle, josta tulee Hyvä Vuosi, olen sen päättänyt. Vuosi, jolloin aion antaa rakkaalleeni takaisin sitä kaikkea ihanuutta mitä olen kokenut saaneeni. Mulla on "tuntuma", intuitio, että en ole mennyt liian pitkälle piikkeineni ja jos tuntuma osuu oikeaan, täältä pesee - myös pehmeämpää sisintä (miten voin kirjoittaa tällaista soopaa??????);)))

        Välimatka lyhenee lähikuukausina huomattavasti ja yritän tottua näkemään hänet taas useamman kerran päivässä... kun enää joka kerta en hyppää puolustuskannalle tai ole "sulaa vahaa", vaan normaali ihminen... hmmmm, mielelläni välillä olen sitäkin, mutta ei elo ole elämää jos silkkiä vain. Tarvitaan särmiäkin:)

        Hyvää vuotta 2006 itse kullekin! Mulla on olo, että voisin syleillä koko maailmaan yhden pienen hetken, joten on parempi avata työkone ja sukeltaa hommiin;)

        t. Sivusta seurannut, elämään sukeltava käärme (joka kiinalaisessa mentaliteetissa ei ole niinkään huono asia, kuin tässä paikoin mädäntyneessä länsimaisessa)... Länsimaisessa horoskoopissa leijona, joka skooppimerkkinä melko parjattu... Tehkää vain johtopäätöksiä;D

        Sun Mies kunnioittaa sinua, muuten hän ei rakastaisikaan. Se, että olet pystynyt kohtaamaan suuret vastoinkäymiset pystypäin tulematta nyyhkyttäväksi raunioksi, on enemmän kuin vain kunnioituksen arvoinen suoritus. Jos kokemasi asiat ovat tehneetkin sinusta rakkauden edessä pelkurin, niin se on siltikin niin... suloista. Taistelusi lopputulos osoittaa miehellesi sen, kuinka paljon häntä rakastatkaan. Mitään muuta tietoa hän ei tarvitse.

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Sun Mies kunnioittaa sinua, muuten hän ei rakastaisikaan. Se, että olet pystynyt kohtaamaan suuret vastoinkäymiset pystypäin tulematta nyyhkyttäväksi raunioksi, on enemmän kuin vain kunnioituksen arvoinen suoritus. Jos kokemasi asiat ovat tehneetkin sinusta rakkauden edessä pelkurin, niin se on siltikin niin... suloista. Taistelusi lopputulos osoittaa miehellesi sen, kuinka paljon häntä rakastatkaan. Mitään muuta tietoa hän ei tarvitse.

        Ei neitsytnainen arvannut tätäkään keskustelua aloittaessaan, miten paljon aiheesta löytyy... Harrastin kauan aikaa "pelkkää" lueskelua erilaisilla foorumeilla. Mielellään sitä näitä lueskelee, ajatuksiaan järjestelee. Täytyy kyllä sanoa, että sun "yllykkeestä" vaakamies rohkaistun hiukan yksityiselämässänikin. Ehkä olisin tehnyt sen täällä pyörimättäkin, mutta ehkä juuri oikealla ajalla selailin keskustelunalkuja täällä(kin).

        Vaikka periaatteessa (en pääse skeptisestä minästäni tässä suhteessa eroon, enkä toisaalta haluukaan) horoskoopit ohjenuorana parisuhteessa kyllästyttää. Esim. en ole useinkaan tuntenut itseäni oman horoskooppimerkkini kuvauksista (ja usein esim. leijonanaista pidetään pahemman luokan v*tuilijana), *naurattaa*, voihan pitää paikkaansakin. Ja tähtikartassa, loppujen lopuks, voi olla koko tähtitaivaan ihanuus. Itselläni esim. kuu, venus, mars, jupiter (ja joitakin muitakin, joita en jaksa muistaa. Otin kerran selvää:) ovat kaksosissa. Leijona vain auringossa. Silti olen mielelläni aurinkoleijona:)) Leijonahan edustaa eläinmaailmassa hillittyä voimaa yms. mukavia seikkoja.

        Rohkeus on lopulta se, josta en ole koskaan halunnut luopua. Vaikka joskus se on tuntunut uhkarohkeudelta ja jopa tyhmänrohkeudelta.

        "Se, että olet pystynyt kohtaamaan suuret vastoinkäymiset pystypäin tulematta nyyhkyttäväksi raunioksi"

        Ja kaikkihan on suhteellista. Mikä itselleni on suuri vastoinkäyminen, voi olla sitä pieni toiselle. (Tosin epäilen, että pienelle lapselle tietynlaiset kokemukset ovat aina raakoja ja "maailman pahimpia kokemuksia".) Ja joskus kun ajattelen lapsia maailmalla, hylättyjä, hyväksikäytettyjä... tunnen mustaa ja pohjatonta tuskaa. Siitä tuleekin mieleeni, kun kirjoitit tänne yhden runon pikku enkelistä ja sen äidistä... Olen aina ajatellut, että itse en kykenisi omien kokemusteni vuoksi suojelemaan yhtään pientä enkeliä tässä maailmassa... parhaimmassa tapauksessa olisin ylisuojeleva tukahduttaja? Viime aikoina ystäväni puolivuotiasta, suurisilmäistä tyttöstä hellitellessäni olen löytänyt itsestäni kuitenkin puolia, joita en tiennyt olevankaan. Ehkä joskus, kuka tietää, kykenisin olemaan jollekin joku. Kuka tietää. Lasta ei kuitenkaan saa tehdä mielestäni "täyttämään" mitään aukkoja. Ja ainakin omassa tapauksessani tarvitaan vahva mies, joka tietää/tuntee taustat ja osaa tunnistaa heikot paikat... auttaa oikealla tavalla, oikean verran, niiden yli.

        Tällaisia mietteitä, tauolla.

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        Ei neitsytnainen arvannut tätäkään keskustelua aloittaessaan, miten paljon aiheesta löytyy... Harrastin kauan aikaa "pelkkää" lueskelua erilaisilla foorumeilla. Mielellään sitä näitä lueskelee, ajatuksiaan järjestelee. Täytyy kyllä sanoa, että sun "yllykkeestä" vaakamies rohkaistun hiukan yksityiselämässänikin. Ehkä olisin tehnyt sen täällä pyörimättäkin, mutta ehkä juuri oikealla ajalla selailin keskustelunalkuja täällä(kin).

        Vaikka periaatteessa (en pääse skeptisestä minästäni tässä suhteessa eroon, enkä toisaalta haluukaan) horoskoopit ohjenuorana parisuhteessa kyllästyttää. Esim. en ole useinkaan tuntenut itseäni oman horoskooppimerkkini kuvauksista (ja usein esim. leijonanaista pidetään pahemman luokan v*tuilijana), *naurattaa*, voihan pitää paikkaansakin. Ja tähtikartassa, loppujen lopuks, voi olla koko tähtitaivaan ihanuus. Itselläni esim. kuu, venus, mars, jupiter (ja joitakin muitakin, joita en jaksa muistaa. Otin kerran selvää:) ovat kaksosissa. Leijona vain auringossa. Silti olen mielelläni aurinkoleijona:)) Leijonahan edustaa eläinmaailmassa hillittyä voimaa yms. mukavia seikkoja.

        Rohkeus on lopulta se, josta en ole koskaan halunnut luopua. Vaikka joskus se on tuntunut uhkarohkeudelta ja jopa tyhmänrohkeudelta.

        "Se, että olet pystynyt kohtaamaan suuret vastoinkäymiset pystypäin tulematta nyyhkyttäväksi raunioksi"

        Ja kaikkihan on suhteellista. Mikä itselleni on suuri vastoinkäyminen, voi olla sitä pieni toiselle. (Tosin epäilen, että pienelle lapselle tietynlaiset kokemukset ovat aina raakoja ja "maailman pahimpia kokemuksia".) Ja joskus kun ajattelen lapsia maailmalla, hylättyjä, hyväksikäytettyjä... tunnen mustaa ja pohjatonta tuskaa. Siitä tuleekin mieleeni, kun kirjoitit tänne yhden runon pikku enkelistä ja sen äidistä... Olen aina ajatellut, että itse en kykenisi omien kokemusteni vuoksi suojelemaan yhtään pientä enkeliä tässä maailmassa... parhaimmassa tapauksessa olisin ylisuojeleva tukahduttaja? Viime aikoina ystäväni puolivuotiasta, suurisilmäistä tyttöstä hellitellessäni olen löytänyt itsestäni kuitenkin puolia, joita en tiennyt olevankaan. Ehkä joskus, kuka tietää, kykenisin olemaan jollekin joku. Kuka tietää. Lasta ei kuitenkaan saa tehdä mielestäni "täyttämään" mitään aukkoja. Ja ainakin omassa tapauksessani tarvitaan vahva mies, joka tietää/tuntee taustat ja osaa tunnistaa heikot paikat... auttaa oikealla tavalla, oikean verran, niiden yli.

        Tällaisia mietteitä, tauolla.

        Sattuma on joskus yllättävän hyvin kohdalleen sopiva, jopa niin, että olen tosissani alkanut epäillä koko sattuman olemassaoloa.

        Laitoin omalle kullalleni syntymäpäivälahjaksi kauniin pienen valkoisen enkelin.. istuvan enkelin noin 30 senttiä korkean. Tietämättä vielä lainkaan sitä kuinka kohdalleen osunut lahja se olikaan. Pikkuenkeli sylissään vierelläni autossa näin ja tunsin tuskan.. pohjattoman tuskan hänen sisältään. Hän silitti pientä enkeliä, kuin omaa menetettyä pikkuistaan. Tuntuu hirveältä kun ei voi auttaa, ei voi viedä sitä tuskaa mihinkään, ei koko loppuelämän aikanakaan.. voi vain yrittää tarjota sylin, joka sekin tuntuu niin riittämättömältä. On kuin yrittäisi tarjota tikkaria... Ei edes äidin suojeluvaisto tai suurinkaan tahto voi estää kaikkia tapahtumia vaikka haluaisikin. On monia ikäviä, surullisia ja sisikunnan rikkirepiviä "sattumia", joille ei vain yksinkertaisesti voi mitään. Yht`äkkiä on vain tilanteessa missä tyhjin silmin katsoo kaukaisuuteen ja ihmettelee, että miksi mulle on käynyt näin... miksi mulle on tehty näin, miksei vaikka naapurille, miksi minut on valittu.. Ehkä kenellekään ei kuitenkaan anneta isompaa kuormaa, kuin pystyy kantamaan, näin sanotaan.. Mutta ei varmasti silti tarkoiteta sitä, että annettu kuorma olisi kokonaan yksin kannettava.. Meitä on tämmösiä "vaakoja", jotka tuntevat tuskan, vaikka eivät ole juuri täsmälleen samanalaista kokeneetkaan.. ehkäpä he siksi ovatkin kokeneet toisenlaista, juuri sellaista, joka on kasvattanut heidät teitä varten... Ehkä todellakaan ei ole sitä sattumaa.

        Jokaiselle oma tuska on ainutkertainen, sitä ei voi toinen silti tuntea täsmälleen samalla tavoin jos ei koe sitä täsmälleen samoissa olosuhteissa ja samoista lähtökohdista. Se miten siitä selviää on aivan sama, siitä ei jaeta tyylipisteitä. Oleellista on vain se, että selviää.. Ei ole niin väliä millä tyylillä siipeen ammuttu vesilinnunpoikanen räpistelee rantaan, oleellisinta on se, että jääkö se henkiin ja pystyykö jatkamaan elämää. Siksi sillä ei myöskää taida olla paljon mitään tekemistä myöskään horoskoopimerkkien kanssa. Sama se on missä kuussa on syntynyt, tuska repii silti samalla tavalla.

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Sattuma on joskus yllättävän hyvin kohdalleen sopiva, jopa niin, että olen tosissani alkanut epäillä koko sattuman olemassaoloa.

        Laitoin omalle kullalleni syntymäpäivälahjaksi kauniin pienen valkoisen enkelin.. istuvan enkelin noin 30 senttiä korkean. Tietämättä vielä lainkaan sitä kuinka kohdalleen osunut lahja se olikaan. Pikkuenkeli sylissään vierelläni autossa näin ja tunsin tuskan.. pohjattoman tuskan hänen sisältään. Hän silitti pientä enkeliä, kuin omaa menetettyä pikkuistaan. Tuntuu hirveältä kun ei voi auttaa, ei voi viedä sitä tuskaa mihinkään, ei koko loppuelämän aikanakaan.. voi vain yrittää tarjota sylin, joka sekin tuntuu niin riittämättömältä. On kuin yrittäisi tarjota tikkaria... Ei edes äidin suojeluvaisto tai suurinkaan tahto voi estää kaikkia tapahtumia vaikka haluaisikin. On monia ikäviä, surullisia ja sisikunnan rikkirepiviä "sattumia", joille ei vain yksinkertaisesti voi mitään. Yht`äkkiä on vain tilanteessa missä tyhjin silmin katsoo kaukaisuuteen ja ihmettelee, että miksi mulle on käynyt näin... miksi mulle on tehty näin, miksei vaikka naapurille, miksi minut on valittu.. Ehkä kenellekään ei kuitenkaan anneta isompaa kuormaa, kuin pystyy kantamaan, näin sanotaan.. Mutta ei varmasti silti tarkoiteta sitä, että annettu kuorma olisi kokonaan yksin kannettava.. Meitä on tämmösiä "vaakoja", jotka tuntevat tuskan, vaikka eivät ole juuri täsmälleen samanalaista kokeneetkaan.. ehkäpä he siksi ovatkin kokeneet toisenlaista, juuri sellaista, joka on kasvattanut heidät teitä varten... Ehkä todellakaan ei ole sitä sattumaa.

        Jokaiselle oma tuska on ainutkertainen, sitä ei voi toinen silti tuntea täsmälleen samalla tavoin jos ei koe sitä täsmälleen samoissa olosuhteissa ja samoista lähtökohdista. Se miten siitä selviää on aivan sama, siitä ei jaeta tyylipisteitä. Oleellista on vain se, että selviää.. Ei ole niin väliä millä tyylillä siipeen ammuttu vesilinnunpoikanen räpistelee rantaan, oleellisinta on se, että jääkö se henkiin ja pystyykö jatkamaan elämää. Siksi sillä ei myöskää taida olla paljon mitään tekemistä myöskään horoskoopimerkkien kanssa. Sama se on missä kuussa on syntynyt, tuska repii silti samalla tavalla.

        on miltei aina sanaton.
        Se, että uskaltaa nähdä rakkaansa tuskan ja myös raottaa omaa sisintään eikä pyrkiä kantamaan liikaa rakkaansa kuormaa itsensä kustannuksella -se kasvattaa luottamusta. Pelko omassa suhteessani on se, että rakkaani pyrkisi sulkemaan minut kaiken kuvittelemansa pahan ulkopuolelle, suojellakseen. Myös sen pahan, mitä itse on ehkä elämässään kokenut. Sitä haluaa olla sellainen, johon luotetaan -niin hyvässä kuin pahassa.

        Edellisessä suhteessani exäni teki pahan virheen kuvittelemalla olevansa suuren luokan maailmanparantaja. Hän ikään kuin halusi "maalata uudelleen" elämäni taulun, kauniiseen kuosiin pastellisävyillä, yäk.

        Se, että uskaltaa nähdä toisen tuskan (jos sen vielä aistii ja "kokee" jollain tavalla), on niin suuri asia, että sen enempää ei uskalla toivoakaan. Ja vaikka joskus tuntuu, että mikään ei voi koskaan korvata jotain menetettyä, luotettava ja rakastettu kumppani vierellä on jotain niin suurta... että jos sen arvon kokee kirkkaampana kokemustensa myötä, niin joskus voi hetken aikaa nähdä tuskan haaleimmissa väreissä. Tietenkään tiettyjä asioita ei olisi toivonut kokevansa, mutta jos sattumaa ei ole - tarkoitus on jossakin.

      • Vaakamieheltä
        ss*** kirjoitti:

        on miltei aina sanaton.
        Se, että uskaltaa nähdä rakkaansa tuskan ja myös raottaa omaa sisintään eikä pyrkiä kantamaan liikaa rakkaansa kuormaa itsensä kustannuksella -se kasvattaa luottamusta. Pelko omassa suhteessani on se, että rakkaani pyrkisi sulkemaan minut kaiken kuvittelemansa pahan ulkopuolelle, suojellakseen. Myös sen pahan, mitä itse on ehkä elämässään kokenut. Sitä haluaa olla sellainen, johon luotetaan -niin hyvässä kuin pahassa.

        Edellisessä suhteessani exäni teki pahan virheen kuvittelemalla olevansa suuren luokan maailmanparantaja. Hän ikään kuin halusi "maalata uudelleen" elämäni taulun, kauniiseen kuosiin pastellisävyillä, yäk.

        Se, että uskaltaa nähdä toisen tuskan (jos sen vielä aistii ja "kokee" jollain tavalla), on niin suuri asia, että sen enempää ei uskalla toivoakaan. Ja vaikka joskus tuntuu, että mikään ei voi koskaan korvata jotain menetettyä, luotettava ja rakastettu kumppani vierellä on jotain niin suurta... että jos sen arvon kokee kirkkaampana kokemustensa myötä, niin joskus voi hetken aikaa nähdä tuskan haaleimmissa väreissä. Tietenkään tiettyjä asioita ei olisi toivonut kokevansa, mutta jos sattumaa ei ole - tarkoitus on jossakin.

        Niin tarkoitus voi olla jopa se, että uskalsit kirjoittaa kokemuksistasi... Luulen ja melkeinpä tiedän, että jollekin näillä sivuilla vierailleelle tämä kirjoittelumme on antanut paljon.. Eikä missän nimessa minun kirjoittamiseni, vaan nimenomaan sinun. Jollekin se on ollut tuhat kertaa arvokkaampaa, kuin minun sanani sinulle.

        Tämä elämä on niin täynnä pieniä kummallisuuksia.. pieniä polkuja, jotka ensi katsomalta eivät oikein johda mihinkään... mutta jonakin päivänä sitä katsoo yllättyneenä kirjoitusta, joka on kuin kopio toisesta parhaillaan kulkevasta tarinasta.. Kuin kaksi rinnakkain kulkevaa polkua... kuin jotakin tarkoitusta varten

      • Vaakamieheltä
        poliiseja kirjoitti:

        Ja toisiin päin. Sinun kannattaa käyttää tuota taktiikkaa espanjassakin. Nettikaupoissa myydään kaikkea alaan liittyvää. Hyvin oikeantuntuisia tähtiä ja koppalakkeja... ; ) Niihin hispaani-ihmisiin ei tunnu saavan eloa muulla kuin kuolemalla tai poliiseilla.
        Tosin he tuntuvat olevan yhtä lainkuuliaisia kuin kuollutta rottaa nakertava torakan lehtolapsi poika.

        Matkatarinat ovat hauskoja.
        Mieleeni muistui kanssa ei niin mairitteleva muisto -kuppilasta tietenkin - Olin naismaiseen tapaan mennyt törsäämään italialaisesta merkkiliikkeestä aivan mahtavan hameen ja kuvittelin olevani todella trendikäs. Menimme roomalaisittain erääseen arvostettuun yökerhoon ja kun ei ollut tullut juhlavampaa niin pakkailtua niin uusi hame sopi kuin nakutettu. Lähestyimme kerhoa ja oven eteen oli levitetty punainen matto. -Paskat, ajattelin katkeroituneena turistina, ei ikunas sisään noista ovista. Menin kuitenkin lähemmäksi ja kolmisen virallisen näköistä miestä viittoilivat minulle - Tule, tule! Suljin suuni ja ajattelin että tämä on nyt joku tuurijuttu, he valitsevat nyt yleisöstä pitkällä tikulla muutamia turistiraukkoja. Nappasin hölmistyneen ystäväni mukaan punaiselle matolle. Miehet kurtistivat kulmiaan mutteivat sanoneet mitään. Vanhempi herrasmies tarttui minua kohteliaasti käsikynkästä ja hieman ihmettelin mistä tuulee. Otin silti käsikynkkään kiinni, sillä ympärillä oli paljon ihmisiä ja turvamiehiä ja kaiken lisäksi sisällä ottivat kuvia verenhimoiset kuvaajat. Meidätkin kuvattiin harmaapartaisen miehen kanssa (takanamme ihmettelevä kaverini). Ajattelin että pelataan nyt tyhmänä tyttönä mestaan sisään, uteliaisuuteni oli noussut. Kun vihdoin olimme sisällä viinilasi käsissä, minun ei tarvinnut kysyä mikä oli pelin henki. Korkeiden pylväiden päällä oli 13 esitanssijaa jolla oli aivan samanlainen mekko (siis se oli tyylikäs, pitkä hillitty hame..) päällään kuin minulla. He toimivat jonkun juhlallisuuden seuralaisina. Aluksi naurutti, mutta känniläiset pikkunilkkipolitikot Italiasta eivät ole hauskoja. Hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, mutta siinä tarvittiin poliiseja. He eivät suostuneet auttamaan ennenkuin heittäytyi taas siksi tyhmäksi ihmiseksi joka miellyttää niitä aivolaskuisia enemmän. Ja karkuun. Paitsi että taksikuski oli nilkeistä nilkein. Hyppäsimme kadulle, siihen aikaan oli kovat mielenosoitukset ja mm. bussit olivat tukkineet koko keskustan.
        Jälkeenpäin näitä naureskelee kyllä aika sydämellisesti...

        Käytin eilen iltasella vanhempiani yksillä 80-vuotispäivillä. Tunsin kyllä itseni aika kakaraksi siinä seurassa, kun lähes kaikki paikalla olleet ihmiset olivat kahta laitaa 80 vuotiaita. Itsekseni kämmenen suojassa osan aikaa nauraa hihitin, kuin pikkupoika ikään.

        Joskus olen huolissani ajatellut omaa vanhenemistani, mutta en ole siihen viime vuosina enää kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt katsellessani ihmisiä, joiden elinaika saattaa huonoimmassa tapauksessa olla vain päiviä.. parhaimmassa vielä kymmeniä vuosia.. Niin katselin noita vanhuuttaan ihanan pieniksi kutistuneita ihmisiä.. tunsin itseni jättiläiseksi lilliputtien maassa.. Kuuntelin heidän tarinointiaan.. tai oikeammin ei se sitä ollutkaan.. tarinointia. Pikemminkin, kuin nuorten sanaleikkiä.. flirttailuakin.. :))) kaikenlaista sellaista pientä kiusantekoa, mitä jo nuorena tehdään naisten ja miesten kesken... sitä ei ollut aika vieläkään poistanut.. Kulku on jo vaivalloista ja kädetkin, saati jalatkin jo vapisevat, eikä ne tarvittavat paikatkaan taida enää niin viriilisti toimia kuin aikoinaan, mutta sanojen käyttöä se ei silti ollut vähentänyt. Samanlaisia kikertäjiä he olivat, kuin olivat olleet koko elämänsä.. Vanhuushan voi olla ihan kivaakin jos se kerran tällaisena poikamaisena loppuun asti säilyy.

        Oli tosi miellyttävä kokemus, vaikka ensin ajattelinkin, että paskat mihinkään 80-vuotispäiville...

      • ss***
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Käytin eilen iltasella vanhempiani yksillä 80-vuotispäivillä. Tunsin kyllä itseni aika kakaraksi siinä seurassa, kun lähes kaikki paikalla olleet ihmiset olivat kahta laitaa 80 vuotiaita. Itsekseni kämmenen suojassa osan aikaa nauraa hihitin, kuin pikkupoika ikään.

        Joskus olen huolissani ajatellut omaa vanhenemistani, mutta en ole siihen viime vuosina enää kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt katsellessani ihmisiä, joiden elinaika saattaa huonoimmassa tapauksessa olla vain päiviä.. parhaimmassa vielä kymmeniä vuosia.. Niin katselin noita vanhuuttaan ihanan pieniksi kutistuneita ihmisiä.. tunsin itseni jättiläiseksi lilliputtien maassa.. Kuuntelin heidän tarinointiaan.. tai oikeammin ei se sitä ollutkaan.. tarinointia. Pikemminkin, kuin nuorten sanaleikkiä.. flirttailuakin.. :))) kaikenlaista sellaista pientä kiusantekoa, mitä jo nuorena tehdään naisten ja miesten kesken... sitä ei ollut aika vieläkään poistanut.. Kulku on jo vaivalloista ja kädetkin, saati jalatkin jo vapisevat, eikä ne tarvittavat paikatkaan taida enää niin viriilisti toimia kuin aikoinaan, mutta sanojen käyttöä se ei silti ollut vähentänyt. Samanlaisia kikertäjiä he olivat, kuin olivat olleet koko elämänsä.. Vanhuushan voi olla ihan kivaakin jos se kerran tällaisena poikamaisena loppuun asti säilyy.

        Oli tosi miellyttävä kokemus, vaikka ensin ajattelinkin, että paskat mihinkään 80-vuotispäiville...

        *nauraa itsekseen tietokoneen ruudulle*

      • skorpion ja joku muu
        tämäkin kirjoitti:

        Itselläni on vaakamies. Vaaka(m)-kaksoset(n) tuntuupi olevan ihanteellinen team, edellisiin verrattuna. Skorpparimiehen mustasukkaisuus meni fysiikan puolelle:-(

        Heipsis!
        En ole skorppari mutta heikäläisten kanssa tulen paremmin toimeen. Kun olin pikkutyttö, skorppioonit olivat tosi ilkeitä kavereita, halusivat huvikseen viillellä. En tiedä miten luonnehtia kaksosta, ehkä päteminen on väärä termi.. Olen tullut huomanneeksi että jos olen tehnyt esim. asiakorjauksen jos tilanne on sitä vaatinut kaksonen ei sitä oikein siedä ja yrittää nokitella. En mä itseäni tuo esille mutta jos kyse on asiasta jossa virhe voi aiheuttaa vahinkoa on pakko avata suu. En ikinä lähde nokittelutaistoon, sillä sanailu voi johtaa siihen että sivallan liian syvältä. Silti pidän kaksosista - sekä miehistä että naisista. Yleensä nämä vaan vievät koko ilmatilan ja jos huone on pieni siinä on silloin vaikea hengittää. (Ja tämänkin sanottuani: paras kaverini on kaksonen, sietämätön ja rakastettava..)

      • se kaksoset
        skorpion ja joku muu kirjoitti:

        Heipsis!
        En ole skorppari mutta heikäläisten kanssa tulen paremmin toimeen. Kun olin pikkutyttö, skorppioonit olivat tosi ilkeitä kavereita, halusivat huvikseen viillellä. En tiedä miten luonnehtia kaksosta, ehkä päteminen on väärä termi.. Olen tullut huomanneeksi että jos olen tehnyt esim. asiakorjauksen jos tilanne on sitä vaatinut kaksonen ei sitä oikein siedä ja yrittää nokitella. En mä itseäni tuo esille mutta jos kyse on asiasta jossa virhe voi aiheuttaa vahinkoa on pakko avata suu. En ikinä lähde nokittelutaistoon, sillä sanailu voi johtaa siihen että sivallan liian syvältä. Silti pidän kaksosista - sekä miehistä että naisista. Yleensä nämä vaan vievät koko ilmatilan ja jos huone on pieni siinä on silloin vaikea hengittää. (Ja tämänkin sanottuani: paras kaverini on kaksonen, sietämätön ja rakastettava..)

        teksteistäsi täällä:-) Intellektuelli, verbaalisesti lahjakas. Hauska lukee!

      • hhhhhhhhhhhhhh
        ss*** kirjoitti:

        "Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan."

        Sama kokemus! Kerran eräs vaakanainen sanoi mulle vaakamiehestä arvoitukselliset sanat: "sen miehen varpaille ei astuta... hän jos kuka pitää puolensa, mutta tekee sen usein niin pirullisesti, että sitä tuskin huomaa..." Olin juuri pitänyt seikkaperäisen luennon siitä, miten ärsyttävän herkkä mies on, miten altis nöyrästi kumartamaan jokaisen reppanan vastaantulijan kohdalla.

        Tein herralle pari hiuksianostattavaa jäynää (no joo, tietty MUN mielestä hiuksianostattavia), niin otti kupoliin se tyyneys. Masokistisesti sitten pidin reaktioista, siitä miten sain kiukun nousemaan silmiin; kun se kiukku kohdistui suoraan minuun tuolta Itse Tyyneydeltä... Kunnes ymmärsin, että voin jopa mennä liian pitkällekin. Ehkä? Aina välillä sitä pitää ajatella. Koskaan en kuitenkaan käytä aseina toisia ihmisiä (mikä lienee aika tyypillistä sukupuoleni edustajille, että näytetään "voimaa" toisten miesten kautta... hmh, jos ymmärrätte mitä tarkoitan) vaan epäämällä kauniit sanat, polkemalla ne jalkoihini. Noh, luulenpa, että alan pikku hiljaa aikuistua. Hah.

        Mä tunsin kerran erään Jousimiehen ja ronkin sen mielen syöverit niin että tiesin ne paremmin kuin omat taskuni. Pelko ilmeni tällä miehellä aina käsittämättömänä käytöksenä. Hän oli kovin mustasukkainen (ja hänellä oli tyypillinen jousimies-syndrooma: naisen pitää olla vahva mutta prinsessa ei saa intää vastaan) ja uskoi enemmän omiin epäluuloihinsa kuin mun sanoihin. Loukkaannuin sillä en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä. Ajan myötä sulkeuduin kuoreen kun Jousimies pisteli: -Olen kuullut herra tai rouva x:ltä että sinä ja herra y olette vähän olleet niinkuin xxxtaamassa. -Aina ilmestyi joku ihme herra tai rouva mappi öö tai nimetön viesti. Nämä "huolettomat" kysymykset hän ajoitti aina herkimpiin hetkiin jolloin tunsin suurinta yhteenkuuluvuutta miehen kanssa. Se oli julmaa ja sattui vaikka tiesin että rakkauden tunne nosti samaan aikaan miehessä pelon menetyksestä ja sitä kautta epäluulo virisi. Niinkuin Pavlovin kuolaavan koiran kello rakkaus tai hellät tunteet nostattivat vaistomaisesti epäluulon ja omistushaluan. Yritin niellä pihinääni, sillä tiesin että nämä kaikki olivat epävarman ihmisen testejä itseäni kohtaan. Ajattelin että joskus tulee päivä jolloin olen voittanut hänen luottamuksensa. Hmph.- Eräänä kertana menetin itsehillintäni ja karjuin lasit helisten keskellä vilkasta kaupungin keskustaa mielipiteeni asioista. Pidin huolta että olimme paikassa, joka oli "asioiden f ja öö syntypaikka", sillä tämä mies uteli jopa henkilökunnalta (jota hädin tuskin tunsin) mitä teen ja missä. Siten rupatellen, fiksusti. Hän oli hyvä siinä. Hän ei ikinä ottanut kulmieni rutisteluista tai varotuksistani (joita oli aika paljon enemmän kuin 3) vaaria vaan jatkoi silmille hyppimistä. Kyllä isonkin varpaita polttaa kun joku tarpeeksi tomppii päällä. Räjähdin (tapojeni vastaisesti) ja hän kutistui ja sydäntäni kouraisi kun näin pienen koiran pelästyneet silmät kun se on häpeissään ja avuton. Inhoan vieläkin itseäni tuosta "itsepuolustuksesta".

        Tuo mies sai mitä halusi. Tunneryöpyn, suuren ratkeamisen. Harmi, että hän ei saanut itkunsekaista anteeksipyyntöä, jota odotti. Hän sai todellisuuden jossa ymmärsi pilanneensa sen. Olimme viikon tai pari vielä yhdessä. Hänen epätoivonsa siivittämä epävarmuus muuttui tämän jälkeen suuremmaksi mustasukkaisuudeksi. Hän vihasi ja rakasti minua. Hän päätteli että olin järjestänyt "show"n henkilökunnan seassa lymyilevän "poikaystäväni" vuoksi. Tilanne saa paradoksaalisen tympeän lopun; Oli vappu. Astuin ovesta ulos, menin toiseen kaupunkiin ja petin häntä jonkun aivan yhdentekevän joskin kivanoloisen nuoren miehen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti. Ympyrä sulkeutui; hän sai oman illusiomaailmansa ja minä lähdin tallaamaan omaa polkuani eteenpäin. En ikinä kertonut mitä kaupungissa tapahtui eikä hän ikinä kysynyt sitä itsekään. Kauhun tasapaino oli täydellisessä balanssissa. Pääsin hänestä vihdoin lopullisesti eroon ja hän sai antamassani pienessä kylmässä katseessa todisteen sille, minä aina "oli tiennyt" (mielikuvitusmaailmassaan)todeksi. "Tiesinhän, tiesinhän", pieni piru varmasti kuiskutti katkeransuloisesti tämän korvaan. -Voisi sanoa että menetyksen pelossa pettäminen tuntui olevan asia jonka hän halusi niin epätoivoisesti paljastaa että oli pakko antaa poloiselle tilaus ennenkuin mielen keitto läikkyy matalalta lautaselta yli.

        En ole tapahtuneesta ylpeä, en niin katkera, en tunne vihaa enkä parjaa itseäni - tunnen lähinnä syvää surua. Vieläkin, vaikka kuluneesta on vuosia, pieni pala surua tästäkin tapauksesta seuraa mukanani. -Kuinka voikaan 2 ihmistä toisiaan kiduttaa rakkauden tähden ja kuinka tyhmä ja valoton on epäluulon ja arvostamattomuuden maailma. Sydän lepää luottamuksessa ja hyväksynnässä.

        Mutta siksi että toinen on toivottoman kiltti tai tasainen ei pidä lähteä soljumaan väärään, säihkädysten ja pelottelun, virtaan, sillä se virta laskee aina särkyneen sydämen jättiläismäiseen lampeen. Sen pohja on ikiroutaa ja vesi on lumetta hapettoman nesteen soljuessa alastomaksi huuhtoutuneisiin rannan töyräisiin.

        Tiedän että tarkoituksesi oli varmasti ottaa todelliset värit miehestä irti. Mutta joskus on parempi käyttää kaikkeja muita kykyjään kun voimaa.

        Huomasithan - käytin vanhaa suomalaissatutekniikkaa: Ole kiltti tai syöjätär raatelee elävän sydämesi irti kehostasi.

        Julmia nuo suomalaistarinat... ; )

      • persoonallisuuksillesi:
        se kaksoset kirjoitti:

        teksteistäsi täällä:-) Intellektuelli, verbaalisesti lahjakas. Hauska lukee!

        Kiitos. Olen kuin sieni mitä tulee lämpimiin sanoihin, imen kaiken itseeni suurella kiitollisuudella. Kiva jos olet hieman viihtynyt.

      • elämän polut..kierrätetäänk...
        Olaolaolla kirjoitti:

        Otsikko tarkoittaa erästä aika surkeaa viintä. Tai sitten ostin jonkin korkkivikaisen mallin . Sain moisesta lipevästä myrkystä miltei tukehtumiskohtauksen. Jotain allergisoivaa siinä oli. Olikohan se ne prosentit..

        Kävin joskus espanjanalkeet yössä läpi ja sain hieman alle keskitason arvosanan. Ei paha.
        Mutta eipä siitä mitään hyväksikäytettäviä muistijälkiä ole jäänyt. Kokeessa pyydettiin kääntämään epsanjaksi lause "Minä rakastuin mieheeni ensi hetkestä lähtien". Laitoin siihen Soy soltero=Olen kissojen kanssa elävä puolihullu vanhapiika. Se oli a) totuudenmukaisempaa ja b)helpompi kirjoittaa kun yhdessä yössä nuo aikamuodot hieman heitteli kirjoittajalla. Tällä logiikalla vastailin ja sain kunniamaininnan kekseliäisyydestä. Jätin sanomatta mistä kekseliäisyyteni johtui - uskon että opettaja sen tiesi.

        Mulle puhutaan myös italiassa italiaa ja espanjassa espanjaa. (ollaanko me veljet? ; ) ) Ranskalaiset ovat innoissan, kun "arvasivat minun puhuvan ranskaa, manifik!" (=Ui,Non,sö ne paa, Tuueefutuu.) Yleensä vastaan muutamalla hyvältä kuulostavalta sanalla ja sitten annan ihmisten puhua. Ymmärrys muuttuu päättelyksi ja hymyilen tyhjäpäisenäni lopun "keskustelua". Sinänsä se on hyvä etteivät nuot etelämaalaiset edes odota naisen puhuvan vaan punastellen hymyilevän. Silloin katselen näitä puhuvia ihmisiä ja teen niistä ilmeiden ja eleiden ja puhetavan perusteella erilaisia luonnehdintoja ja mietin millainen lapsuus heillä on ollut. (Heh)

        Viimeksi ollessani eräässä espanjan kaupungissa hetken lomalla puhuttelin erästä resepsuunin miestä vahingossa italiaksi (siis sikaitaliaksi:skuussi,sinjoore). Tämä lähestulkoon sylki päälleni ja koko lomani ajan ohittaessani miehen omistaman kahvilan kuulin sapekasta puhetta. Taisi kuvailla minua kevytkenkäiseksi näin kauniisti sanottuna. Yksinäisen matkalla olevan naisihmisen ei kannata haastaa raavaiden hikisten hispaanien kanssa riitaa joten heilutin vaan joka kerta körmyille iloisesti ja näytin kieltä. Loman lopussa kärttyisä kaffettelija jopa taisi hymyillä vaikkakin vielä hampaidensa välistä jotain vähemmän arvostavaa sihisi. Matsoilla on matsojen egot.

        Eikö olekin kivaa antaa ilkeiden ihmisten jatkaa piikittelyään, kunnes sopivalla hetkellä sivaltaa typeryydeltä pään poikki? En ole missään mielessä kostajatyyppiä mutta minua miellyttää sellainen oikeanlainen siipienkatkominen vääriltä asioilta? Tulee vähän sellainen ritari-olo. Luulee että hyvyyden merkeissä sitä on tehnyt jotain maailmaaparantavaa (=Luhistanut yhden pienen hauraan ihmisegon hetkeksi maanrakoon ja samalla on tullut hankittua huono omatunto).

        Vaakalaisissa minua miellyttää tällainen yllämainittu taito; olen aiemmin vähän niputtanut näitä puntareita ¤¤¤nuolijoiden kastiin mutta myöhemmin tajunnut ettei se olekkaan niin. Tietty vahva psykologinen silmä leimaa tuntemiani vaakoja vaikka ympärillä leijuukin hienoinen Dolce vita- henkinen elegantti tuoksu joka huumaa pään uskomaan vaaán edustavan enemmänkin elämän pinnallisempia asioita kuin mitään niin kovin merkityksellistä. Ja toisaalta olen luullut vaakoja lampaiksi, siis kykenemättömäksi pitämään puoliaan. Harvoin olen iloissani tekemistäni virhearvioinneista mutta vaa´an (kuinkamontaaatavaakaanmahtuu..onko se sittenkin "vaakan") suhteen olen siinä enemmän kuin mielissäni. (HAA. Sain jälleen niputettua tämän vähän horahtavan skooppiseen muotoon..)

        Polkujen kohtaamiset ja kännökset.

        On mielenkiintoista, miten jotkut ihmiset, joilla ei näennäisesti katsoen ole paljonkaan yhteissä, omaavat samat mielipiteet. Heidän erilaiset elämänsä ovat soljuneet samojen tunnetilojen kautta, heidän kokemuksensakin ovat kovin samanlaisia. Eri vuosikymmenien kasvatit ovat eläneet eri paikoissa tismalleen samanrakenteisen elämän - kokemukset eivät ole identtisiä vaan toistavat samat kaarevat ja rosoiset muodot. Silloin kun ei tarvitse kommentoida tällaiselle ihmiselle asioita, katse riittää yhteisymmärrykseksi. Kaksi palaa, palapeli kauneimmassa yksinkertaisuudessaan. Olen kerran ollut niin onnekas että saanut tuntea tuon tunteen.

        Sitten on niitä toisia polkujen törmäyksiä. Mä itse törmään yhä uudelleen samaan mieheen ihan ohimennen, joskus se on viihdyttämässä joukkoja jossakin laskettelukeskuksessa ja taistelemme viimeisestä tuolista leikillämme kunnes taas hämmästyneenä katsomme toisiamme. Toisena kertana ajaudumme saman sateensuojan alle, joskus siellä joskus täällä.. kerran kohtasin hänet keskellä ei mitään. Siis kirjaimellisesti pellon reunassa, jossa ei normaalisti kukaan kuolevainen ilman siemenvilja-ajatuksia tai lannotusmietteitä kulje. Tämä kaupunkilainen satojen kilometrien päästä pysähtyi kohdalleni kysyäkseen tietä. Muutettuani ensimmäiseksi törmäsin tähän pikkukahvilassa jossa kuvittelin ettei kukaan elollinen ollut käynyt pula-ajan jälkeen. Tervehdimme kohteliaasti. Kurtistin hetken kulmia mutta olen varma ettei tämä ole mikään kyttärihiippari. Me emme ole tuttuja, samasta paikasta kotoisin, ihastuneita toisiimme emmekä tunne mitään suurta Kohtalon Kosketusta - mutta yhtä kaikki näiden kaikkien vuosien jälkeen ihmettelen, miksi jotkut toisilleen merkityksettömät polut kohtaavat, entä miksi jotkut kulkevat aina vierekkäin? Vaikket edes pitäisi asiasta. -Kuin elokuvat Sininen, Valkoinen, Punainen. Jokaisen tarinan taustalla sivuaa toinen tarina, kaikki liittyvät jotenkin toisiinsa ja sitten ei taas lainkaan.
        Todellisia rinnakkaistodellisuuksia.. vai haemmeko sittenkin mielissämme mystiikkaa näille elämän tavallisille jutuille? Hmmm.. Joskus sitä käy mietteliääksi rankan viikon uuvuttama, jorisee jonninjoutavia ja kiusaa viattomia horoskoopin varjolla. Hyvää yötä ja huomenta. : )

      • niin..
        sivustaseuraaja*** kirjoitti:

        ..olen nainen, tuo tilanteesi muistuttaa käänteisesti omaani... Voisin sanoa, että ole kärsivällinen ja taas kärsivällinen... vaikka tekstistäsi ilmenee, että niin oletkin.

        Kuljin hyvin pitkän matkan tähän päivään, ja paras "ase" vaakamiehellä oli kärsivällisyys. Kauan aikaa epäsin kaiken sen kauneuden, jota hän tarjosi. Tänä päivänä voin jopa kirjoittaa näistä kokemuksistani tänne, mutta vuosi sitten - ehei.

        Oli aiemminkin "yrittäjiä", pelkkiä ihon pintaan kaipaajia, heidät kykenin jättämään, ottamaan, nauraen...

        Ei enää niin, ei milloinkaan.

        Kiitoksia kommentista, muuten. Luin kyllä tekstisi mitä suurimmalla mielenkiinnolla. - Sikäli mikäli olet maisemissa tätä vastaanottamassa. Voin huutaa tän myös tuuletusluukusta ja leikkiä että sä kuulet huudon omasta tuuletusluukustasi. Hih.

      • ss...
        hhhhhhhhhhhhhh kirjoitti:

        Mä tunsin kerran erään Jousimiehen ja ronkin sen mielen syöverit niin että tiesin ne paremmin kuin omat taskuni. Pelko ilmeni tällä miehellä aina käsittämättömänä käytöksenä. Hän oli kovin mustasukkainen (ja hänellä oli tyypillinen jousimies-syndrooma: naisen pitää olla vahva mutta prinsessa ei saa intää vastaan) ja uskoi enemmän omiin epäluuloihinsa kuin mun sanoihin. Loukkaannuin sillä en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä. Ajan myötä sulkeuduin kuoreen kun Jousimies pisteli: -Olen kuullut herra tai rouva x:ltä että sinä ja herra y olette vähän olleet niinkuin xxxtaamassa. -Aina ilmestyi joku ihme herra tai rouva mappi öö tai nimetön viesti. Nämä "huolettomat" kysymykset hän ajoitti aina herkimpiin hetkiin jolloin tunsin suurinta yhteenkuuluvuutta miehen kanssa. Se oli julmaa ja sattui vaikka tiesin että rakkauden tunne nosti samaan aikaan miehessä pelon menetyksestä ja sitä kautta epäluulo virisi. Niinkuin Pavlovin kuolaavan koiran kello rakkaus tai hellät tunteet nostattivat vaistomaisesti epäluulon ja omistushaluan. Yritin niellä pihinääni, sillä tiesin että nämä kaikki olivat epävarman ihmisen testejä itseäni kohtaan. Ajattelin että joskus tulee päivä jolloin olen voittanut hänen luottamuksensa. Hmph.- Eräänä kertana menetin itsehillintäni ja karjuin lasit helisten keskellä vilkasta kaupungin keskustaa mielipiteeni asioista. Pidin huolta että olimme paikassa, joka oli "asioiden f ja öö syntypaikka", sillä tämä mies uteli jopa henkilökunnalta (jota hädin tuskin tunsin) mitä teen ja missä. Siten rupatellen, fiksusti. Hän oli hyvä siinä. Hän ei ikinä ottanut kulmieni rutisteluista tai varotuksistani (joita oli aika paljon enemmän kuin 3) vaaria vaan jatkoi silmille hyppimistä. Kyllä isonkin varpaita polttaa kun joku tarpeeksi tomppii päällä. Räjähdin (tapojeni vastaisesti) ja hän kutistui ja sydäntäni kouraisi kun näin pienen koiran pelästyneet silmät kun se on häpeissään ja avuton. Inhoan vieläkin itseäni tuosta "itsepuolustuksesta".

        Tuo mies sai mitä halusi. Tunneryöpyn, suuren ratkeamisen. Harmi, että hän ei saanut itkunsekaista anteeksipyyntöä, jota odotti. Hän sai todellisuuden jossa ymmärsi pilanneensa sen. Olimme viikon tai pari vielä yhdessä. Hänen epätoivonsa siivittämä epävarmuus muuttui tämän jälkeen suuremmaksi mustasukkaisuudeksi. Hän vihasi ja rakasti minua. Hän päätteli että olin järjestänyt "show"n henkilökunnan seassa lymyilevän "poikaystäväni" vuoksi. Tilanne saa paradoksaalisen tympeän lopun; Oli vappu. Astuin ovesta ulos, menin toiseen kaupunkiin ja petin häntä jonkun aivan yhdentekevän joskin kivanoloisen nuoren miehen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti. Ympyrä sulkeutui; hän sai oman illusiomaailmansa ja minä lähdin tallaamaan omaa polkuani eteenpäin. En ikinä kertonut mitä kaupungissa tapahtui eikä hän ikinä kysynyt sitä itsekään. Kauhun tasapaino oli täydellisessä balanssissa. Pääsin hänestä vihdoin lopullisesti eroon ja hän sai antamassani pienessä kylmässä katseessa todisteen sille, minä aina "oli tiennyt" (mielikuvitusmaailmassaan)todeksi. "Tiesinhän, tiesinhän", pieni piru varmasti kuiskutti katkeransuloisesti tämän korvaan. -Voisi sanoa että menetyksen pelossa pettäminen tuntui olevan asia jonka hän halusi niin epätoivoisesti paljastaa että oli pakko antaa poloiselle tilaus ennenkuin mielen keitto läikkyy matalalta lautaselta yli.

        En ole tapahtuneesta ylpeä, en niin katkera, en tunne vihaa enkä parjaa itseäni - tunnen lähinnä syvää surua. Vieläkin, vaikka kuluneesta on vuosia, pieni pala surua tästäkin tapauksesta seuraa mukanani. -Kuinka voikaan 2 ihmistä toisiaan kiduttaa rakkauden tähden ja kuinka tyhmä ja valoton on epäluulon ja arvostamattomuuden maailma. Sydän lepää luottamuksessa ja hyväksynnässä.

        Mutta siksi että toinen on toivottoman kiltti tai tasainen ei pidä lähteä soljumaan väärään, säihkädysten ja pelottelun, virtaan, sillä se virta laskee aina särkyneen sydämen jättiläismäiseen lampeen. Sen pohja on ikiroutaa ja vesi on lumetta hapettoman nesteen soljuessa alastomaksi huuhtoutuneisiin rannan töyräisiin.

        Tiedän että tarkoituksesi oli varmasti ottaa todelliset värit miehestä irti. Mutta joskus on parempi käyttää kaikkeja muita kykyjään kun voimaa.

        Huomasithan - käytin vanhaa suomalaissatutekniikkaa: Ole kiltti tai syöjätär raatelee elävän sydämesi irti kehostasi.

        Julmia nuo suomalaistarinat... ; )

        Huomenta vaan...
        Kylläpä osut naulan kantaan pelkoja eritellessäsi.... kuin käsikirjoitus jostain:O Kiitoksia tuosta elämäsi yhden vaiheen muotokuvasta.

        Kirjoitit,
        "-Voisi sanoa että menetyksen pelossa pettäminen tuntui olevan asia jonka hän halusi niin epätoivoisesti paljastaa että oli pakko antaa poloiselle tilaus ennenkuin mielen keitto läikkyy matalalta lautaselta yli."

        ...josta voi todeta, että mies sai lopulta sen, mitä koko ajan 'tilasi'.

        Siis todella hyvä kirjoitus. Miksi tuo otsikko -siksi- koska tämäkin esimerkki vahvistaa käsitystäni, että pelkojaan pitäisi tunnistaa ja käsitellä pläjäyttämättä niitä kovin usein rakkaansa kasvoille.

        Huh, joskus tuntuu, että on niin paljon opittavaa, että tarvitsee pitkän aikalisän elämästä. Ajatus istumisesta hötteisen nevan reunalla puolukanvarsia tuijotellen ei tunnu pahalta vaihtoehdolta :)

      • Vaakamieheltä
        hhhhhhhhhhhhhh kirjoitti:

        Mä tunsin kerran erään Jousimiehen ja ronkin sen mielen syöverit niin että tiesin ne paremmin kuin omat taskuni. Pelko ilmeni tällä miehellä aina käsittämättömänä käytöksenä. Hän oli kovin mustasukkainen (ja hänellä oli tyypillinen jousimies-syndrooma: naisen pitää olla vahva mutta prinsessa ei saa intää vastaan) ja uskoi enemmän omiin epäluuloihinsa kuin mun sanoihin. Loukkaannuin sillä en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä. Ajan myötä sulkeuduin kuoreen kun Jousimies pisteli: -Olen kuullut herra tai rouva x:ltä että sinä ja herra y olette vähän olleet niinkuin xxxtaamassa. -Aina ilmestyi joku ihme herra tai rouva mappi öö tai nimetön viesti. Nämä "huolettomat" kysymykset hän ajoitti aina herkimpiin hetkiin jolloin tunsin suurinta yhteenkuuluvuutta miehen kanssa. Se oli julmaa ja sattui vaikka tiesin että rakkauden tunne nosti samaan aikaan miehessä pelon menetyksestä ja sitä kautta epäluulo virisi. Niinkuin Pavlovin kuolaavan koiran kello rakkaus tai hellät tunteet nostattivat vaistomaisesti epäluulon ja omistushaluan. Yritin niellä pihinääni, sillä tiesin että nämä kaikki olivat epävarman ihmisen testejä itseäni kohtaan. Ajattelin että joskus tulee päivä jolloin olen voittanut hänen luottamuksensa. Hmph.- Eräänä kertana menetin itsehillintäni ja karjuin lasit helisten keskellä vilkasta kaupungin keskustaa mielipiteeni asioista. Pidin huolta että olimme paikassa, joka oli "asioiden f ja öö syntypaikka", sillä tämä mies uteli jopa henkilökunnalta (jota hädin tuskin tunsin) mitä teen ja missä. Siten rupatellen, fiksusti. Hän oli hyvä siinä. Hän ei ikinä ottanut kulmieni rutisteluista tai varotuksistani (joita oli aika paljon enemmän kuin 3) vaaria vaan jatkoi silmille hyppimistä. Kyllä isonkin varpaita polttaa kun joku tarpeeksi tomppii päällä. Räjähdin (tapojeni vastaisesti) ja hän kutistui ja sydäntäni kouraisi kun näin pienen koiran pelästyneet silmät kun se on häpeissään ja avuton. Inhoan vieläkin itseäni tuosta "itsepuolustuksesta".

        Tuo mies sai mitä halusi. Tunneryöpyn, suuren ratkeamisen. Harmi, että hän ei saanut itkunsekaista anteeksipyyntöä, jota odotti. Hän sai todellisuuden jossa ymmärsi pilanneensa sen. Olimme viikon tai pari vielä yhdessä. Hänen epätoivonsa siivittämä epävarmuus muuttui tämän jälkeen suuremmaksi mustasukkaisuudeksi. Hän vihasi ja rakasti minua. Hän päätteli että olin järjestänyt "show"n henkilökunnan seassa lymyilevän "poikaystäväni" vuoksi. Tilanne saa paradoksaalisen tympeän lopun; Oli vappu. Astuin ovesta ulos, menin toiseen kaupunkiin ja petin häntä jonkun aivan yhdentekevän joskin kivanoloisen nuoren miehen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti. Ympyrä sulkeutui; hän sai oman illusiomaailmansa ja minä lähdin tallaamaan omaa polkuani eteenpäin. En ikinä kertonut mitä kaupungissa tapahtui eikä hän ikinä kysynyt sitä itsekään. Kauhun tasapaino oli täydellisessä balanssissa. Pääsin hänestä vihdoin lopullisesti eroon ja hän sai antamassani pienessä kylmässä katseessa todisteen sille, minä aina "oli tiennyt" (mielikuvitusmaailmassaan)todeksi. "Tiesinhän, tiesinhän", pieni piru varmasti kuiskutti katkeransuloisesti tämän korvaan. -Voisi sanoa että menetyksen pelossa pettäminen tuntui olevan asia jonka hän halusi niin epätoivoisesti paljastaa että oli pakko antaa poloiselle tilaus ennenkuin mielen keitto läikkyy matalalta lautaselta yli.

        En ole tapahtuneesta ylpeä, en niin katkera, en tunne vihaa enkä parjaa itseäni - tunnen lähinnä syvää surua. Vieläkin, vaikka kuluneesta on vuosia, pieni pala surua tästäkin tapauksesta seuraa mukanani. -Kuinka voikaan 2 ihmistä toisiaan kiduttaa rakkauden tähden ja kuinka tyhmä ja valoton on epäluulon ja arvostamattomuuden maailma. Sydän lepää luottamuksessa ja hyväksynnässä.

        Mutta siksi että toinen on toivottoman kiltti tai tasainen ei pidä lähteä soljumaan väärään, säihkädysten ja pelottelun, virtaan, sillä se virta laskee aina särkyneen sydämen jättiläismäiseen lampeen. Sen pohja on ikiroutaa ja vesi on lumetta hapettoman nesteen soljuessa alastomaksi huuhtoutuneisiin rannan töyräisiin.

        Tiedän että tarkoituksesi oli varmasti ottaa todelliset värit miehestä irti. Mutta joskus on parempi käyttää kaikkeja muita kykyjään kun voimaa.

        Huomasithan - käytin vanhaa suomalaissatutekniikkaa: Ole kiltti tai syöjätär raatelee elävän sydämesi irti kehostasi.

        Julmia nuo suomalaistarinat... ; )

        Aikaisemmin kirjoitin siitä, että itsestään tulisi pitää hyvää huolta. Kuvailemasi tilanne on juuri sellainen missä et pitänyt itsestäsi huolta.. ei saa antaa käyttää hyväkseen.. ei saa antaa loukata. Mikä voisi olla naiselle suurempi loukkaus, kuin oma kumppani epäilee huoraksi (anteeksi suora ilmaisu). Sellaiselta pitää katkaista siivet heti, koska sellainen vain pahenee. Tuo on yhtä loukkaavaa naiselle, kuin miehellekin, aivan kuten on pelätä omien kokemusten perusteella tai heikosta itsetunnosta miestä väkivaltaiseksi.. sekin jankutettuna johtaa viimein siihen, että mies lyö.. tai nainenkin ottaa paistinpannun ja mätkäisee.. Saadakseen toisen hiljaiseksi. Kukaan ei loputtomasti kuuntele loukkauksia, kuten et sinäkään sitten tehnyt. Tuollaisia asioita ei saa toisesta pois muuten, kuin "lujalla kädellä". Heti ensimmäisestä kerrasta tuoda esille se mitä asiasta ajattelee. Kertoa se selvin sanoin, ettei mitään jää epäselväksi. Toisella kerralla ottaa vaikka etäisyyttä muutaman päivän tai viikkoja. Kolmannen kerran jälkeen olis kyllä sitten syytä jo lopettaa kokonaan, sillä se tie vie helvettiin!

      • ss...
        hhhhhhhhhhhhhh kirjoitti:

        Mä tunsin kerran erään Jousimiehen ja ronkin sen mielen syöverit niin että tiesin ne paremmin kuin omat taskuni. Pelko ilmeni tällä miehellä aina käsittämättömänä käytöksenä. Hän oli kovin mustasukkainen (ja hänellä oli tyypillinen jousimies-syndrooma: naisen pitää olla vahva mutta prinsessa ei saa intää vastaan) ja uskoi enemmän omiin epäluuloihinsa kuin mun sanoihin. Loukkaannuin sillä en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä. Ajan myötä sulkeuduin kuoreen kun Jousimies pisteli: -Olen kuullut herra tai rouva x:ltä että sinä ja herra y olette vähän olleet niinkuin xxxtaamassa. -Aina ilmestyi joku ihme herra tai rouva mappi öö tai nimetön viesti. Nämä "huolettomat" kysymykset hän ajoitti aina herkimpiin hetkiin jolloin tunsin suurinta yhteenkuuluvuutta miehen kanssa. Se oli julmaa ja sattui vaikka tiesin että rakkauden tunne nosti samaan aikaan miehessä pelon menetyksestä ja sitä kautta epäluulo virisi. Niinkuin Pavlovin kuolaavan koiran kello rakkaus tai hellät tunteet nostattivat vaistomaisesti epäluulon ja omistushaluan. Yritin niellä pihinääni, sillä tiesin että nämä kaikki olivat epävarman ihmisen testejä itseäni kohtaan. Ajattelin että joskus tulee päivä jolloin olen voittanut hänen luottamuksensa. Hmph.- Eräänä kertana menetin itsehillintäni ja karjuin lasit helisten keskellä vilkasta kaupungin keskustaa mielipiteeni asioista. Pidin huolta että olimme paikassa, joka oli "asioiden f ja öö syntypaikka", sillä tämä mies uteli jopa henkilökunnalta (jota hädin tuskin tunsin) mitä teen ja missä. Siten rupatellen, fiksusti. Hän oli hyvä siinä. Hän ei ikinä ottanut kulmieni rutisteluista tai varotuksistani (joita oli aika paljon enemmän kuin 3) vaaria vaan jatkoi silmille hyppimistä. Kyllä isonkin varpaita polttaa kun joku tarpeeksi tomppii päällä. Räjähdin (tapojeni vastaisesti) ja hän kutistui ja sydäntäni kouraisi kun näin pienen koiran pelästyneet silmät kun se on häpeissään ja avuton. Inhoan vieläkin itseäni tuosta "itsepuolustuksesta".

        Tuo mies sai mitä halusi. Tunneryöpyn, suuren ratkeamisen. Harmi, että hän ei saanut itkunsekaista anteeksipyyntöä, jota odotti. Hän sai todellisuuden jossa ymmärsi pilanneensa sen. Olimme viikon tai pari vielä yhdessä. Hänen epätoivonsa siivittämä epävarmuus muuttui tämän jälkeen suuremmaksi mustasukkaisuudeksi. Hän vihasi ja rakasti minua. Hän päätteli että olin järjestänyt "show"n henkilökunnan seassa lymyilevän "poikaystäväni" vuoksi. Tilanne saa paradoksaalisen tympeän lopun; Oli vappu. Astuin ovesta ulos, menin toiseen kaupunkiin ja petin häntä jonkun aivan yhdentekevän joskin kivanoloisen nuoren miehen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti. Ympyrä sulkeutui; hän sai oman illusiomaailmansa ja minä lähdin tallaamaan omaa polkuani eteenpäin. En ikinä kertonut mitä kaupungissa tapahtui eikä hän ikinä kysynyt sitä itsekään. Kauhun tasapaino oli täydellisessä balanssissa. Pääsin hänestä vihdoin lopullisesti eroon ja hän sai antamassani pienessä kylmässä katseessa todisteen sille, minä aina "oli tiennyt" (mielikuvitusmaailmassaan)todeksi. "Tiesinhän, tiesinhän", pieni piru varmasti kuiskutti katkeransuloisesti tämän korvaan. -Voisi sanoa että menetyksen pelossa pettäminen tuntui olevan asia jonka hän halusi niin epätoivoisesti paljastaa että oli pakko antaa poloiselle tilaus ennenkuin mielen keitto läikkyy matalalta lautaselta yli.

        En ole tapahtuneesta ylpeä, en niin katkera, en tunne vihaa enkä parjaa itseäni - tunnen lähinnä syvää surua. Vieläkin, vaikka kuluneesta on vuosia, pieni pala surua tästäkin tapauksesta seuraa mukanani. -Kuinka voikaan 2 ihmistä toisiaan kiduttaa rakkauden tähden ja kuinka tyhmä ja valoton on epäluulon ja arvostamattomuuden maailma. Sydän lepää luottamuksessa ja hyväksynnässä.

        Mutta siksi että toinen on toivottoman kiltti tai tasainen ei pidä lähteä soljumaan väärään, säihkädysten ja pelottelun, virtaan, sillä se virta laskee aina särkyneen sydämen jättiläismäiseen lampeen. Sen pohja on ikiroutaa ja vesi on lumetta hapettoman nesteen soljuessa alastomaksi huuhtoutuneisiin rannan töyräisiin.

        Tiedän että tarkoituksesi oli varmasti ottaa todelliset värit miehestä irti. Mutta joskus on parempi käyttää kaikkeja muita kykyjään kun voimaa.

        Huomasithan - käytin vanhaa suomalaissatutekniikkaa: Ole kiltti tai syöjätär raatelee elävän sydämesi irti kehostasi.

        Julmia nuo suomalaistarinat... ; )

        Tuo kirjoitus edelleen mietityttää mua... Olen näköjään aukaisemassa taas yhtä solmua, joka on häiritsevästi jäänyt pikkuisen kii.

        Vaikka en TOKI tunnusta, että itse olisin noin rankkaa kaliiberia käyttänyt peloissani, kuin kertomasti jousimies... Mutta tekstistäsi hypähti silmiin seuraava: "en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä."

        Huomaan, että itse olen vaatinut todistuksia omaan itseeni kohdistavia karkeuksia vastaan. Ikään kuin itse osoittanut itseäni: katso millainen paska, ja kipeästi odottanut yhä uudelleen, että toinen sanoisi "ei noin!".

        Huh, se on raakaa ottamista/vaatimista toiselle. En ole sitä vähään aikaan harrastanut raskaassa sarjassa, kuten joskus:( mutta vielä joskus harvoin se pulpahtaa kevyessä sarjassa pintaan. Yleensä kyllä nykyään itse huomaan sen ja otan siitä itseni kiinni.

        Voisin kuvata tunnetta silläkin tavalla, että on ikänsä kävellyt koko keho jäykkänä, hartiat hiukan pystyssä, puolustusasennossa mahdollista nurkan takaa hyökkäävää IHAN VARMASTI TULEVAA pahaa vastaan. Kun sitten useiden ns. kehitysvaiheiden kautta asteittain oppii rentouttamaan ruumiinsa, oppii kävelemään kauniisti ja joustavasti, aina välillä tulee jostain signaali jonka käsittää uhaksi. Kroppa jäykistyy ja pelko loistaa takuulla kilometrien päähän, ellei sitä ole naamioitu tolkuttomaksi humalaksi, väkivallaksi tms.

        Sanotaan, että vaikkapa väkivaltaa kokeneet lapset ovat alttiita toistamaan kokemansa. Ehkä? Itseni pitäisi olla todella sekaisin, täysin "out" tästä mitä olen nyt, jos niin tapahtuisi. Joskus tunnen väkivaltaisia ajatuksia lukiessani vaikkapa lehtikirjoitusta siitä, miten toinen on loukannut toisen yksityisyyttä omaan kehoon. On tietty rikollisryhmä, jonka saisi mielestäni pyyhkäistä yhdellä kauniilla liikkeellä pois maan päältä (eikä elättää heitä esim. vankiloissa). Onneksi en ole minkään alan päättäjä. Julmuutta itsessään säikähtää joskus!

        Inhoan pitkiä lauseita ja huutomerkkejä :)
        Innostuin näin aamutuimaan.

      • ss...
        ss... kirjoitti:

        Tuo kirjoitus edelleen mietityttää mua... Olen näköjään aukaisemassa taas yhtä solmua, joka on häiritsevästi jäänyt pikkuisen kii.

        Vaikka en TOKI tunnusta, että itse olisin noin rankkaa kaliiberia käyttänyt peloissani, kuin kertomasti jousimies... Mutta tekstistäsi hypähti silmiin seuraava: "en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä."

        Huomaan, että itse olen vaatinut todistuksia omaan itseeni kohdistavia karkeuksia vastaan. Ikään kuin itse osoittanut itseäni: katso millainen paska, ja kipeästi odottanut yhä uudelleen, että toinen sanoisi "ei noin!".

        Huh, se on raakaa ottamista/vaatimista toiselle. En ole sitä vähään aikaan harrastanut raskaassa sarjassa, kuten joskus:( mutta vielä joskus harvoin se pulpahtaa kevyessä sarjassa pintaan. Yleensä kyllä nykyään itse huomaan sen ja otan siitä itseni kiinni.

        Voisin kuvata tunnetta silläkin tavalla, että on ikänsä kävellyt koko keho jäykkänä, hartiat hiukan pystyssä, puolustusasennossa mahdollista nurkan takaa hyökkäävää IHAN VARMASTI TULEVAA pahaa vastaan. Kun sitten useiden ns. kehitysvaiheiden kautta asteittain oppii rentouttamaan ruumiinsa, oppii kävelemään kauniisti ja joustavasti, aina välillä tulee jostain signaali jonka käsittää uhaksi. Kroppa jäykistyy ja pelko loistaa takuulla kilometrien päähän, ellei sitä ole naamioitu tolkuttomaksi humalaksi, väkivallaksi tms.

        Sanotaan, että vaikkapa väkivaltaa kokeneet lapset ovat alttiita toistamaan kokemansa. Ehkä? Itseni pitäisi olla todella sekaisin, täysin "out" tästä mitä olen nyt, jos niin tapahtuisi. Joskus tunnen väkivaltaisia ajatuksia lukiessani vaikkapa lehtikirjoitusta siitä, miten toinen on loukannut toisen yksityisyyttä omaan kehoon. On tietty rikollisryhmä, jonka saisi mielestäni pyyhkäistä yhdellä kauniilla liikkeellä pois maan päältä (eikä elättää heitä esim. vankiloissa). Onneksi en ole minkään alan päättäjä. Julmuutta itsessään säikähtää joskus!

        Inhoan pitkiä lauseita ja huutomerkkejä :)
        Innostuin näin aamutuimaan.

        Itseä on opittava rakastamaan, toinen ei voi tehdä sitä puolestani, vaikka rakastaisi minua.
        Jos en rakasta itseäni terveellä tavalla, en voi rakastaa niin toistakaan. Auttajaksi minusta ei ole, eikä hänestäkään, suuret oivallukset täytyy tehdä yksin. Niitä voi jakaa, mutta ei lainata toiselta.
        (Kirjoitettu lähinnä vain itselleni, muistoläksy heh. *hengästynyt melkein* ja rientää juomaan mustaa ja väkevää kahvia.)

      • Vaakamieheltä
        ss... kirjoitti:

        Itseä on opittava rakastamaan, toinen ei voi tehdä sitä puolestani, vaikka rakastaisi minua.
        Jos en rakasta itseäni terveellä tavalla, en voi rakastaa niin toistakaan. Auttajaksi minusta ei ole, eikä hänestäkään, suuret oivallukset täytyy tehdä yksin. Niitä voi jakaa, mutta ei lainata toiselta.
        (Kirjoitettu lähinnä vain itselleni, muistoläksy heh. *hengästynyt melkein* ja rientää juomaan mustaa ja väkevää kahvia.)

        Eikö olekin kiva, kun sisäistää jonkin tärkeän asian...

        Sinusta huokuu ulospäin suuntautuvaa elämän nälkää.. sellaista pehmeää ja mukavaa.. uskoa parempaan.. elät nyt toiveikkaana.. etunojassa etten sanoisi :))

      • ss...
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Eikö olekin kiva, kun sisäistää jonkin tärkeän asian...

        Sinusta huokuu ulospäin suuntautuvaa elämän nälkää.. sellaista pehmeää ja mukavaa.. uskoa parempaan.. elät nyt toiveikkaana.. etunojassa etten sanoisi :))

        kauniista sanoista.

        (Ei niistäkään kiittäminen niin vaikeaa ole kuin luulisi? Ainakin omaan kultaani teki vaikutuksen kerran jos toisenkin omasta aloitteestani lähteneet kiitoksen sanat... Siitäkin "vaikutuksesta" piti ensin vähän säikähtää, "mitähän se mahtaa tarkoittaa, kun tuo nyt hyvistä sanoistani noin avautuu" -tyylillä).

        Musta kahvi saa yön karisemaan silmistä ja tämä nuori nainen ryhtyy töihin!:)

      • Vaakamieheltä
        ss... kirjoitti:

        kauniista sanoista.

        (Ei niistäkään kiittäminen niin vaikeaa ole kuin luulisi? Ainakin omaan kultaani teki vaikutuksen kerran jos toisenkin omasta aloitteestani lähteneet kiitoksen sanat... Siitäkin "vaikutuksesta" piti ensin vähän säikähtää, "mitähän se mahtaa tarkoittaa, kun tuo nyt hyvistä sanoistani noin avautuu" -tyylillä).

        Musta kahvi saa yön karisemaan silmistä ja tämä nuori nainen ryhtyy töihin!:)

        On ollut ilo seurata sinun muuttumistasi tekstiesi mukana.. varovaisesta ja arasta nuoresta naisesta, kaltevalle pinnalle pudotetuksi elohopeapisaraksi, joka iloisesti vierien on lähtenyt kohti uutta elämää.

        Vastaavaa tietä vaakamiehesi kanssa viimeiset kuukaudet kulkeneena, en voi muuta kuin iloita sisimmässäsi aikojen kuluessa tapahtuneesta muutoksesta. Itse olen silti tainnut suuressa viisaudessani pilata mahdollisuuteni:(
        On helppo teoriassa tietää se mitä pitää tehdä, mutta omat tunteet sotkevat aika-ajoin hyvänkin sydämen tekemiset. Toisaalta en edes tiedä mitä pitäs tehdä tai mitä vois enää tehdä, en edes sitä jaksaisinkokaan enää.. siksi jäin vain paikalleni... Ajankuluksi kirjoittelemaan tänne.. sattumaako?

      • ss...
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        On ollut ilo seurata sinun muuttumistasi tekstiesi mukana.. varovaisesta ja arasta nuoresta naisesta, kaltevalle pinnalle pudotetuksi elohopeapisaraksi, joka iloisesti vierien on lähtenyt kohti uutta elämää.

        Vastaavaa tietä vaakamiehesi kanssa viimeiset kuukaudet kulkeneena, en voi muuta kuin iloita sisimmässäsi aikojen kuluessa tapahtuneesta muutoksesta. Itse olen silti tainnut suuressa viisaudessani pilata mahdollisuuteni:(
        On helppo teoriassa tietää se mitä pitää tehdä, mutta omat tunteet sotkevat aika-ajoin hyvänkin sydämen tekemiset. Toisaalta en edes tiedä mitä pitäs tehdä tai mitä vois enää tehdä, en edes sitä jaksaisinkokaan enää.. siksi jäin vain paikalleni... Ajankuluksi kirjoittelemaan tänne.. sattumaako?

        Ei sattumaa...
        Koskaan ei tiedä, mitä tässä elämässä tapahtuu. Siinä kai se juju piilee!

        Sinun paikkasi oli täällä, minulle siitä ainakin oli suuri ilo ja paljon olen kokenut saavani. Varmasti moni muukin saanut uutta ensikäden "tietoa" vaakamiehestä... Kun mehän vannomme horoskooppien nimiin;) Ja, käärmeet pärjäävät:)

        Sulla on sana hallussa. Joskus on ehkä hyvä "jäädä paikalleen", ottaa takapakkia, vaikka juosta pakoon... ratkaisut odottavat -jossakin, uskon niin.

        Toivon sulle sydämestäni hyvää, tuntematon kulkija Suomi24 palstalla

      • ss...
        hhhhhhhhhhhhhh kirjoitti:

        Mä tunsin kerran erään Jousimiehen ja ronkin sen mielen syöverit niin että tiesin ne paremmin kuin omat taskuni. Pelko ilmeni tällä miehellä aina käsittämättömänä käytöksenä. Hän oli kovin mustasukkainen (ja hänellä oli tyypillinen jousimies-syndrooma: naisen pitää olla vahva mutta prinsessa ei saa intää vastaan) ja uskoi enemmän omiin epäluuloihinsa kuin mun sanoihin. Loukkaannuin sillä en ole todistelijatyyppiä, en halua inttää ja inttää itsestäänselvyyksiä ja otan itseeni jos minuun kohdistetaan suurista suurin epäluulo ja minun rakkauttani pidetään vitsinä. Ajan myötä sulkeuduin kuoreen kun Jousimies pisteli: -Olen kuullut herra tai rouva x:ltä että sinä ja herra y olette vähän olleet niinkuin xxxtaamassa. -Aina ilmestyi joku ihme herra tai rouva mappi öö tai nimetön viesti. Nämä "huolettomat" kysymykset hän ajoitti aina herkimpiin hetkiin jolloin tunsin suurinta yhteenkuuluvuutta miehen kanssa. Se oli julmaa ja sattui vaikka tiesin että rakkauden tunne nosti samaan aikaan miehessä pelon menetyksestä ja sitä kautta epäluulo virisi. Niinkuin Pavlovin kuolaavan koiran kello rakkaus tai hellät tunteet nostattivat vaistomaisesti epäluulon ja omistushaluan. Yritin niellä pihinääni, sillä tiesin että nämä kaikki olivat epävarman ihmisen testejä itseäni kohtaan. Ajattelin että joskus tulee päivä jolloin olen voittanut hänen luottamuksensa. Hmph.- Eräänä kertana menetin itsehillintäni ja karjuin lasit helisten keskellä vilkasta kaupungin keskustaa mielipiteeni asioista. Pidin huolta että olimme paikassa, joka oli "asioiden f ja öö syntypaikka", sillä tämä mies uteli jopa henkilökunnalta (jota hädin tuskin tunsin) mitä teen ja missä. Siten rupatellen, fiksusti. Hän oli hyvä siinä. Hän ei ikinä ottanut kulmieni rutisteluista tai varotuksistani (joita oli aika paljon enemmän kuin 3) vaaria vaan jatkoi silmille hyppimistä. Kyllä isonkin varpaita polttaa kun joku tarpeeksi tomppii päällä. Räjähdin (tapojeni vastaisesti) ja hän kutistui ja sydäntäni kouraisi kun näin pienen koiran pelästyneet silmät kun se on häpeissään ja avuton. Inhoan vieläkin itseäni tuosta "itsepuolustuksesta".

        Tuo mies sai mitä halusi. Tunneryöpyn, suuren ratkeamisen. Harmi, että hän ei saanut itkunsekaista anteeksipyyntöä, jota odotti. Hän sai todellisuuden jossa ymmärsi pilanneensa sen. Olimme viikon tai pari vielä yhdessä. Hänen epätoivonsa siivittämä epävarmuus muuttui tämän jälkeen suuremmaksi mustasukkaisuudeksi. Hän vihasi ja rakasti minua. Hän päätteli että olin järjestänyt "show"n henkilökunnan seassa lymyilevän "poikaystäväni" vuoksi. Tilanne saa paradoksaalisen tympeän lopun; Oli vappu. Astuin ovesta ulos, menin toiseen kaupunkiin ja petin häntä jonkun aivan yhdentekevän joskin kivanoloisen nuoren miehen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti. Ympyrä sulkeutui; hän sai oman illusiomaailmansa ja minä lähdin tallaamaan omaa polkuani eteenpäin. En ikinä kertonut mitä kaupungissa tapahtui eikä hän ikinä kysynyt sitä itsekään. Kauhun tasapaino oli täydellisessä balanssissa. Pääsin hänestä vihdoin lopullisesti eroon ja hän sai antamassani pienessä kylmässä katseessa todisteen sille, minä aina "oli tiennyt" (mielikuvitusmaailmassaan)todeksi. "Tiesinhän, tiesinhän", pieni piru varmasti kuiskutti katkeransuloisesti tämän korvaan. -Voisi sanoa että menetyksen pelossa pettäminen tuntui olevan asia jonka hän halusi niin epätoivoisesti paljastaa että oli pakko antaa poloiselle tilaus ennenkuin mielen keitto läikkyy matalalta lautaselta yli.

        En ole tapahtuneesta ylpeä, en niin katkera, en tunne vihaa enkä parjaa itseäni - tunnen lähinnä syvää surua. Vieläkin, vaikka kuluneesta on vuosia, pieni pala surua tästäkin tapauksesta seuraa mukanani. -Kuinka voikaan 2 ihmistä toisiaan kiduttaa rakkauden tähden ja kuinka tyhmä ja valoton on epäluulon ja arvostamattomuuden maailma. Sydän lepää luottamuksessa ja hyväksynnässä.

        Mutta siksi että toinen on toivottoman kiltti tai tasainen ei pidä lähteä soljumaan väärään, säihkädysten ja pelottelun, virtaan, sillä se virta laskee aina särkyneen sydämen jättiläismäiseen lampeen. Sen pohja on ikiroutaa ja vesi on lumetta hapettoman nesteen soljuessa alastomaksi huuhtoutuneisiin rannan töyräisiin.

        Tiedän että tarkoituksesi oli varmasti ottaa todelliset värit miehestä irti. Mutta joskus on parempi käyttää kaikkeja muita kykyjään kun voimaa.

        Huomasithan - käytin vanhaa suomalaissatutekniikkaa: Ole kiltti tai syöjätär raatelee elävän sydämesi irti kehostasi.

        Julmia nuo suomalaistarinat... ; )

        on kummallinen juttu. Pienenä annoksena sen väitetään virkistävän, suurena tappavan. Pahasti mustasukkainen siippa ei sallisi edes tällaista anonyymikeskustelua. Täällähän eräät kilvan kehuu vastakkaisen sukupuolen edustajia (minäminä). Toisaalta, vasta hyppäsi jossain eteeni artikkeli aiheesta: hanki ruokahalu ulkona, syö kotona. Jotain sellaista oli aiheen sisältö.

        Exäni - luulen ja väitän - olisi pahastunut erittäin suuresti siitä, että oon poikennut viime päivinä tällaisella kanavalla. Tuskin olisin nyrkistä saanut (ei, herrasmies ei lyö ja hän oli herrasmies), mutta sinnikästä keskustelua en olisi päässyt pakoon. "Henkistä pettämistä", olisi ollut vakaa tuomio.

        Nykyiseni sanoo: olisit runoilija... että muutkin saisivat jotain sanoistasi. Mitä? Enkö saa olla - yksin sinulle, ihmettelen. Tunnen pettymystä. Pelkoa. Ahaa, haluat pikku hiljaa päästä lukemasta minua, kuulemasta minua.

        Epäluottamuskin taitaa olla mustasukkaisuutta. Kerran mulla oli treffit hänen kanssaan. Emme olleet vielä "mitään". Jostakin oli tarttunut mukaansa "vanha ystävä vuosien takaa", nainen kuten minä. Ja mielestäni vielä kaunis ja viehko nainen.

        Kun olen mustasukkainen, olen kohtelias, ystävällinen ynnä muuta sellaista kivaa. Niin tuollakin kertaa. Jopa nöyrä, jota piirrettä suuresti inhoan itsessäni. Ehkä siksi, että se ei sittenkään ole aito tunnetila vaan puolustukseksi rakennettu naamio, joka on alkanut jo tuntua aidolta. Ei, sisimmässäni siinä tilanteessa olin ylimielinen ja ylpeä. Mutta uskallan olla melko varma, että huomaamatta jäi muilta. Luulen jopa, että "se kohtalokas toinen nainen" piti mua hiukkasen yksinkertaisena tapauksena.

        Vaakamies selittää ennen tapaamista puhelimessa hiukkasen vaikean oloisena, että joku vanha tuttava on tulossa mukaan: "törmättiin, tiedäthän". Sitten tulee vielä selitys, että nainen on hänelle merkityksetön.

        Vieläkin joskus mietin, miksi tuo selitys? Merkityksetön = ei tarvitse selittää. Hmm, olikohan se joku ex-heila. En koskaan tullut kysyneeksi, enkä koskaan kysy.

        Niin sitä vain on mustasukkainen. Joskus kuvittelen, että en ole... saattaa mennä pitkiäkin aikoja ilman kyseisiä tuntemuksia. Joskus sitten korttitalo romahtaa ja saan ainakin nauraa omalle erinomaisuudelleni.

        Minä luulen, että vaakamies (leimataan nyt merkki!) ihastuu helposti. Ei auta muuta, kuin hyväksyä se, mrr.

      • ss...
        ss... kirjoitti:

        on kummallinen juttu. Pienenä annoksena sen väitetään virkistävän, suurena tappavan. Pahasti mustasukkainen siippa ei sallisi edes tällaista anonyymikeskustelua. Täällähän eräät kilvan kehuu vastakkaisen sukupuolen edustajia (minäminä). Toisaalta, vasta hyppäsi jossain eteeni artikkeli aiheesta: hanki ruokahalu ulkona, syö kotona. Jotain sellaista oli aiheen sisältö.

        Exäni - luulen ja väitän - olisi pahastunut erittäin suuresti siitä, että oon poikennut viime päivinä tällaisella kanavalla. Tuskin olisin nyrkistä saanut (ei, herrasmies ei lyö ja hän oli herrasmies), mutta sinnikästä keskustelua en olisi päässyt pakoon. "Henkistä pettämistä", olisi ollut vakaa tuomio.

        Nykyiseni sanoo: olisit runoilija... että muutkin saisivat jotain sanoistasi. Mitä? Enkö saa olla - yksin sinulle, ihmettelen. Tunnen pettymystä. Pelkoa. Ahaa, haluat pikku hiljaa päästä lukemasta minua, kuulemasta minua.

        Epäluottamuskin taitaa olla mustasukkaisuutta. Kerran mulla oli treffit hänen kanssaan. Emme olleet vielä "mitään". Jostakin oli tarttunut mukaansa "vanha ystävä vuosien takaa", nainen kuten minä. Ja mielestäni vielä kaunis ja viehko nainen.

        Kun olen mustasukkainen, olen kohtelias, ystävällinen ynnä muuta sellaista kivaa. Niin tuollakin kertaa. Jopa nöyrä, jota piirrettä suuresti inhoan itsessäni. Ehkä siksi, että se ei sittenkään ole aito tunnetila vaan puolustukseksi rakennettu naamio, joka on alkanut jo tuntua aidolta. Ei, sisimmässäni siinä tilanteessa olin ylimielinen ja ylpeä. Mutta uskallan olla melko varma, että huomaamatta jäi muilta. Luulen jopa, että "se kohtalokas toinen nainen" piti mua hiukkasen yksinkertaisena tapauksena.

        Vaakamies selittää ennen tapaamista puhelimessa hiukkasen vaikean oloisena, että joku vanha tuttava on tulossa mukaan: "törmättiin, tiedäthän". Sitten tulee vielä selitys, että nainen on hänelle merkityksetön.

        Vieläkin joskus mietin, miksi tuo selitys? Merkityksetön = ei tarvitse selittää. Hmm, olikohan se joku ex-heila. En koskaan tullut kysyneeksi, enkä koskaan kysy.

        Niin sitä vain on mustasukkainen. Joskus kuvittelen, että en ole... saattaa mennä pitkiäkin aikoja ilman kyseisiä tuntemuksia. Joskus sitten korttitalo romahtaa ja saan ainakin nauraa omalle erinomaisuudelleni.

        Minä luulen, että vaakamies (leimataan nyt merkki!) ihastuu helposti. Ei auta muuta, kuin hyväksyä se, mrr.

        Luulen, että en voisi antaa anteeksi. Mutta mitä se on? Fyysinen pettäminen versus henkinen pettäminen? Luottamuksen pettäminen? Fyysistä pettämistä edellyttää henkinen, tai ainakin itsepetos. Nooo, nyt menee sanat jo niin sekaisin, että en tiedä itsekään mitä yritän sanoa. Mutta petos parisuhteessa: kerrasta poikki. Aina ja ikuisesti.

        Onko olemassa viatonta flirttiä?

        Mulle vaikeita kysymyksiä. Tapan usein hauskan flirtin kuivalla asiallisuudella. Tosin joskus joku kuiva tyyppi sitten viehtyy siitäkin. Sitten saattaa kaksi toisilleen suht tuntematonta ihmistä heittää toisilleen niin noloa juttua, että joku viaton sivustakuulija häpeää heidän puolestaan.

        No jaa, kyllä itsekin ihailen muitakin, kuin omaani. En sentään ole sokea enkä kuuro. Mutta jään ihailemaan kaukaa, oon fossiilinen jäänne.

        Siis pata kattilaa soimaa... molemmilla musta kylki.

      • Vaakamieheltä
        ss... kirjoitti:

        on kummallinen juttu. Pienenä annoksena sen väitetään virkistävän, suurena tappavan. Pahasti mustasukkainen siippa ei sallisi edes tällaista anonyymikeskustelua. Täällähän eräät kilvan kehuu vastakkaisen sukupuolen edustajia (minäminä). Toisaalta, vasta hyppäsi jossain eteeni artikkeli aiheesta: hanki ruokahalu ulkona, syö kotona. Jotain sellaista oli aiheen sisältö.

        Exäni - luulen ja väitän - olisi pahastunut erittäin suuresti siitä, että oon poikennut viime päivinä tällaisella kanavalla. Tuskin olisin nyrkistä saanut (ei, herrasmies ei lyö ja hän oli herrasmies), mutta sinnikästä keskustelua en olisi päässyt pakoon. "Henkistä pettämistä", olisi ollut vakaa tuomio.

        Nykyiseni sanoo: olisit runoilija... että muutkin saisivat jotain sanoistasi. Mitä? Enkö saa olla - yksin sinulle, ihmettelen. Tunnen pettymystä. Pelkoa. Ahaa, haluat pikku hiljaa päästä lukemasta minua, kuulemasta minua.

        Epäluottamuskin taitaa olla mustasukkaisuutta. Kerran mulla oli treffit hänen kanssaan. Emme olleet vielä "mitään". Jostakin oli tarttunut mukaansa "vanha ystävä vuosien takaa", nainen kuten minä. Ja mielestäni vielä kaunis ja viehko nainen.

        Kun olen mustasukkainen, olen kohtelias, ystävällinen ynnä muuta sellaista kivaa. Niin tuollakin kertaa. Jopa nöyrä, jota piirrettä suuresti inhoan itsessäni. Ehkä siksi, että se ei sittenkään ole aito tunnetila vaan puolustukseksi rakennettu naamio, joka on alkanut jo tuntua aidolta. Ei, sisimmässäni siinä tilanteessa olin ylimielinen ja ylpeä. Mutta uskallan olla melko varma, että huomaamatta jäi muilta. Luulen jopa, että "se kohtalokas toinen nainen" piti mua hiukkasen yksinkertaisena tapauksena.

        Vaakamies selittää ennen tapaamista puhelimessa hiukkasen vaikean oloisena, että joku vanha tuttava on tulossa mukaan: "törmättiin, tiedäthän". Sitten tulee vielä selitys, että nainen on hänelle merkityksetön.

        Vieläkin joskus mietin, miksi tuo selitys? Merkityksetön = ei tarvitse selittää. Hmm, olikohan se joku ex-heila. En koskaan tullut kysyneeksi, enkä koskaan kysy.

        Niin sitä vain on mustasukkainen. Joskus kuvittelen, että en ole... saattaa mennä pitkiäkin aikoja ilman kyseisiä tuntemuksia. Joskus sitten korttitalo romahtaa ja saan ainakin nauraa omalle erinomaisuudelleni.

        Minä luulen, että vaakamies (leimataan nyt merkki!) ihastuu helposti. Ei auta muuta, kuin hyväksyä se, mrr.

        Vuosi sitten lopettelin päättyvää suhdetta ja päätin, että nyt on aika etsiä se oikea!

        Yli kolmenkymmenen vuoden aikana olin keräillyt pieniä yksityiskohtia naisista, osasia, jotka halusin kaikki yhdeltä. Eli sisimmässäni oli kuva naisesta, joka olisi minun sydämeni valtiatar, minun kuningattareni. Häntä ryhdyin etsimään. Kävin läpi erilaisia senssipalstoja.. vastailin muutamille, joku vastaili takaisin, mutta ei oikein. Sitten aloin systemaattisesti käydä läpi cityn kuvagalleriaa, olisko sitten ollut se vaisto vai mikä. Muutamassa viikossa olin kahlannut ainakin kolmen tuhannen naisen kasvot läpi. Jokunen oli ulkonäöltään vähän sinne päin, kuin etsinkin. Taas kirjoitin jollekin, mutta...

        Sitten 9.4. viime keväänä löysin. Epäröin ensin, koska löytö oli todella upean näköinen ja epäilin josko aivan liian nuorikin mulle. Ensimmäisen viestini alku meni näin:"Katselin kuvasarjat ja kävin kotisivullasi. Ilmoituksessasi lukee vieteltävissä, mutta siihen saakka en usko pystyväni.... Mutta hänpä vastasikin. Kirjoittelimme kolmisen viikkoa, mikä oli todella miellyttävää aikaa. Hän kirjoittaa aivan ihastuttavan ihanasti, muutamalla lauseella kertoo saman, kuin minä puolella arkilla.

        Sovimme tapaamisen hänen kotikaupunkinsa rautatieasemalle lauantai neljäksi. Olin hyvissä ajoin paikalla ja jo ennen neljää kännykkääni tuli viestikin. Hän kysyi missä olen, vastasin olevani aseman kahviossa. Kohta kuulin, kuinka asema-aulasta alkoi kuulua lähestyvien korkokenkien reipas kopse. Ihana ääni.. ette usko kuinka voin pitää sellaisesta äänestä. Se on kuin musiikkia korvissani.. ääni lähestyi ja sitten näin hänet ensi kerran luonnossa. Hän oli kuin Italian lahja maailmalle.. Ehdin jo ajatella tuosta häkellyttävän kauniista naisesta, ettei ikinä ala tämmösen miehen kanssa. Hän askelsi lähemmäs.. nousin ylös tervehtiäkseni.. oikein käsipäivää ajattelin, mutta hän tulikin lähelle.. ihan kiinni minuun. Otti hartioistani kiinni ja suuteli minua molemmille poskille. En yleensä kovin helposti häkelly, mutta nyt olin hetken aivan sanaton.

        Lähdimme siitä sitten kuleksimaan kaupungille ja päätimme mennä erään hotellin baariin istumaan ja juttelemaan. Istuimme pyöreän pöydän ääreen kahdelle vinottain toisiaan vasten olevalle sohvalle. Tilasimme malliksi jotakin juomista ja ryhdyimme tutustumaan toisiimme. Kuin huomaamatta jo muutamien ensi minuuttien jälkeen kätemme kulkivat toisiaan kohti.. koskettivat toisiinsa.. hivelivät toisiaan. Hitaasti kallistuimme toisiamma vasten.. viimein huulemme kohtasivat.. ensin varovaisesti.. hellästi, kuin tunnustellen. Hetkeksi pää taaksepäin katsomaan toisiamme silmiin ja uudelleen huulet huulille. Kädet toistemme käsissä hyväillen hellästi, muutaman sanan välillä vaihtaen halailimme ja suutelimme... tunteja.. tais mennä seitsemisen tuntia.. suukottelua.

        En ollut milloinkaan aikaisemmin tuntenut kenenkään läheisyyttä niin täydesti. Tunsin olevani yhtä hänen kanssaan. En milloinkaan ole myöskään tuntenut oloani niin varmaksi ja turvalliseksi, kuin hänen lähellään. Meistä molemmista tuntui, kuin olisimme tunteneet aina.. kuin olisimme pitkältä matkalta vihdoinkin löytäneet kotiin.

      • väärinymmärrettyä
        ss... kirjoitti:

        Luulen, että en voisi antaa anteeksi. Mutta mitä se on? Fyysinen pettäminen versus henkinen pettäminen? Luottamuksen pettäminen? Fyysistä pettämistä edellyttää henkinen, tai ainakin itsepetos. Nooo, nyt menee sanat jo niin sekaisin, että en tiedä itsekään mitä yritän sanoa. Mutta petos parisuhteessa: kerrasta poikki. Aina ja ikuisesti.

        Onko olemassa viatonta flirttiä?

        Mulle vaikeita kysymyksiä. Tapan usein hauskan flirtin kuivalla asiallisuudella. Tosin joskus joku kuiva tyyppi sitten viehtyy siitäkin. Sitten saattaa kaksi toisilleen suht tuntematonta ihmistä heittää toisilleen niin noloa juttua, että joku viaton sivustakuulija häpeää heidän puolestaan.

        No jaa, kyllä itsekin ihailen muitakin, kuin omaani. En sentään ole sokea enkä kuuro. Mutta jään ihailemaan kaukaa, oon fossiilinen jäänne.

        Siis pata kattilaa soimaa... molemmilla musta kylki.

        Hyvä jos tylsät jutut aiheuttavat mietiskelyä ja kenties itsetutkiskelua. Jos yksikin ihminen kehittyy elämässään, hän huomaamattaan kehittää myös ympäristöään.

        Hesuksen väitetään sanoneen että käännelkää sitä toista poskeanne. Myöskin meille opetettu malli hyvyydestä on kovin lammasmainen. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kaiken se tappaa marttyriudellaan... myönnän yhä vielä muutamaa vuotta vajaan kolmikymppisen kokemuksellani syyllistyneeni aiemmin tuohon. Ajattelin ja ehkä ajattelen vieläkin että mä olen vahva ja muut heikkoja ja siksi mun pitää ymmärtää heitä. Pelkään käyttää vahvaa voimaani väärin sillä tiedän, kuinka vahingoittavaa se voi olla. Pelkään muiden vahingoittamista niin paljon että siinä sivussa vahingoitan itseäni. (Täytynee täsmentää että puhutaan nyt läheisistä, kusipäille osaan kyllä olla julma ja silloin jopa nautin vastustajan totaalisesta luhistumisesta kulmahampaiden kasvaessa ja terävöityessä samanaikaisesti päässä kohoavien sarvien kanssa.)

        On hyvä että ihmiset tekevät virheitä - ilman niitä eivät pakkaa oppimaan. Tarvitsemme sopivan määrän menetystä ja menestystä jotta meistä kehittyisi se saveen piirretty malli, jollaiseksi meitä kenties alunperin kaavailtiin. Olemme fyysisesti jo (hieman) kehittyneet siitä vedessä polskuttelevasta yksisoluisesta - mutta entä onko henkinen kehityksemme seurannut tässä positiivisessa korrelaatiossa? Hm. rohkenen epäillä. (ajattelee useaa aivolaskuista)

        Yhtä kaikki. Elämä ei aina ole tuskaa ja itsensätutkiskelua ja syvällistä mietintää hyvä-paha-oikein-väärin ja niin edelleen... Otetaanpa tämä flirtti esimerkiksi.

        Menet ostamaan kevään ensi esikkoja mieheltä. Pilke silmäkulmassaan hän sanoo; sinunkaltaisesi kaunottaren rinnalla nämä minun kukkani kuihtuvat kuin syksyn käpristyvät lehdet. Et kuule tai näe miestä sen koomin.

        vaihtoehto 2
        Menet ostamaan kevään ensi esikkoja naiselta. Pilke silmäkulmassaan hän sanoo; sinunkaltaisesi kaunottaren rinnalla nämä minun kukkani kuihtuvat kuin syksyn käpristyvät lehdet. Et kuule tai näe naista sen koomin.

        Mitä sanot tai ajattelet vaihtoehdossa 1 tai 2?
        Yrittikö mies iskeä sinua? Oliko nainen kiinnostunut sinusta? Miten sinä itse suhtauduit asiaan - teitkö siitä seksismiä ja pilasit kohteliaisuuden iljettävänä flirttinä, yrityksenä päästä sänkyysi vai osasitko arvostaa yksittäisen ihmisen vilpitöntä mielipidettä sinun ulkomuodostasi?

        Kenties tuo ei esimerkkinä ole parahin mutta kertonee sen ettei flirtti katso sukupuolta ei se katso välttämättä edes ikää. Flirtti on luokiteltu ilkikuriseksi henkilöiden väliseksi leikkimieliseksi kohteliaisuudeksi jonka ei ole tarkoitus johtaa minnekään. Hassu ele ja siihen sopiva silmänisku. Tilannekoomisissa tilanteissa yhteinen katse ja hymy. - Nämähän tapaukset maustavat elämäämme. Iskuyritykset ja suorat julkeat "silmäniskut" eivät ole flirttiä vaan sitä itseään. Me päivittäin flirttailemme maailmalle. Se ei ole keikistelyä vaan leikkiä ja positiivista suhtautumista lähimmäisiin.

        Se miten itse koemme flirtin tai lähestymisen toiseen ihmiseen on meidän oman päämme ongelma. Tiedämme sisimmissämme missä kulkee raja.

        Itse harrastan flirttiä - siis hyväntahtoista, ilkikurista lähestymistä kaikkiin ihmisiin joka päivä. Siksi usein törmään hymyileviin ihmisiin. Vain harva on väärinymmärtänyt elämäntuoksuisen pilkahduksen silmissäni. Mä flirttailen kaikelle, sinulle, itselleni, puille, mille vaan. Harmaa pieni ihminen sulaa kauniiseen hymyyn kun on iloinen ja ilkikurisen kohtelias. Ja pitänee sanoa etten todellakaan ole mikään virkattua laukkua kantava puunhalaaja tai muukaan kiihkoilija. Hymy on hieno palkkio vaikka ei ikinä edes puhuisi ihmisen kanssa. Joskus kaupungilla kävellessäni väläytän näteimmän hymyn vanhukselle tai sanon teinille kuinka kauniit housut tällä on. Joskus. Yllättämättä. Flirtissä on vain muutama seikka muistettavana: flirtti on kunnioittavaa ja flirtti on totuudenmukaista. Et flirttaile asioille josta et pidä. Flirtti ja iskeminen on eri asia mutta monet eivät erota niitä edes kirkkaimmassa valonheittimen valossa. Mikseivät? Sillä mustasukkainen pappi elodominus on jossakin päin tuppuhovia sanonut että se on perkeleestä ja mustasukkainen nais/miesystäväsi tukee sitä asiaa. Flirtillä on ikävä sivumaku suloisessa kuoressaan. Miksi? Siksikö koska tunnet pienen vihlaisun vatsanpohjassasi sillä tuo tuntemattoman positiivinen lähestyminen on niin outoa ja yllättävän ihastuttavaa? Jos nuolaisen sinua tekstilläni, pidätkö siitä vai tuhoatko viestini hullun kirjoituksina?

      • jjjjjjjjjjjjjjjj
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Vuosi sitten lopettelin päättyvää suhdetta ja päätin, että nyt on aika etsiä se oikea!

        Yli kolmenkymmenen vuoden aikana olin keräillyt pieniä yksityiskohtia naisista, osasia, jotka halusin kaikki yhdeltä. Eli sisimmässäni oli kuva naisesta, joka olisi minun sydämeni valtiatar, minun kuningattareni. Häntä ryhdyin etsimään. Kävin läpi erilaisia senssipalstoja.. vastailin muutamille, joku vastaili takaisin, mutta ei oikein. Sitten aloin systemaattisesti käydä läpi cityn kuvagalleriaa, olisko sitten ollut se vaisto vai mikä. Muutamassa viikossa olin kahlannut ainakin kolmen tuhannen naisen kasvot läpi. Jokunen oli ulkonäöltään vähän sinne päin, kuin etsinkin. Taas kirjoitin jollekin, mutta...

        Sitten 9.4. viime keväänä löysin. Epäröin ensin, koska löytö oli todella upean näköinen ja epäilin josko aivan liian nuorikin mulle. Ensimmäisen viestini alku meni näin:"Katselin kuvasarjat ja kävin kotisivullasi. Ilmoituksessasi lukee vieteltävissä, mutta siihen saakka en usko pystyväni.... Mutta hänpä vastasikin. Kirjoittelimme kolmisen viikkoa, mikä oli todella miellyttävää aikaa. Hän kirjoittaa aivan ihastuttavan ihanasti, muutamalla lauseella kertoo saman, kuin minä puolella arkilla.

        Sovimme tapaamisen hänen kotikaupunkinsa rautatieasemalle lauantai neljäksi. Olin hyvissä ajoin paikalla ja jo ennen neljää kännykkääni tuli viestikin. Hän kysyi missä olen, vastasin olevani aseman kahviossa. Kohta kuulin, kuinka asema-aulasta alkoi kuulua lähestyvien korkokenkien reipas kopse. Ihana ääni.. ette usko kuinka voin pitää sellaisesta äänestä. Se on kuin musiikkia korvissani.. ääni lähestyi ja sitten näin hänet ensi kerran luonnossa. Hän oli kuin Italian lahja maailmalle.. Ehdin jo ajatella tuosta häkellyttävän kauniista naisesta, ettei ikinä ala tämmösen miehen kanssa. Hän askelsi lähemmäs.. nousin ylös tervehtiäkseni.. oikein käsipäivää ajattelin, mutta hän tulikin lähelle.. ihan kiinni minuun. Otti hartioistani kiinni ja suuteli minua molemmille poskille. En yleensä kovin helposti häkelly, mutta nyt olin hetken aivan sanaton.

        Lähdimme siitä sitten kuleksimaan kaupungille ja päätimme mennä erään hotellin baariin istumaan ja juttelemaan. Istuimme pyöreän pöydän ääreen kahdelle vinottain toisiaan vasten olevalle sohvalle. Tilasimme malliksi jotakin juomista ja ryhdyimme tutustumaan toisiimme. Kuin huomaamatta jo muutamien ensi minuuttien jälkeen kätemme kulkivat toisiaan kohti.. koskettivat toisiinsa.. hivelivät toisiaan. Hitaasti kallistuimme toisiamma vasten.. viimein huulemme kohtasivat.. ensin varovaisesti.. hellästi, kuin tunnustellen. Hetkeksi pää taaksepäin katsomaan toisiamme silmiin ja uudelleen huulet huulille. Kädet toistemme käsissä hyväillen hellästi, muutaman sanan välillä vaihtaen halailimme ja suutelimme... tunteja.. tais mennä seitsemisen tuntia.. suukottelua.

        En ollut milloinkaan aikaisemmin tuntenut kenenkään läheisyyttä niin täydesti. Tunsin olevani yhtä hänen kanssaan. En milloinkaan ole myöskään tuntenut oloani niin varmaksi ja turvalliseksi, kuin hänen lähellään. Meistä molemmista tuntui, kuin olisimme tunteneet aina.. kuin olisimme pitkältä matkalta vihdoinkin löytäneet kotiin.

        Minua häiritsee sinussa vaakalainen se seikka että osaan löytää tarinoillesi omista tarinoistasi vastaparin.

        Kaksi vuotta sitten päätin erään merkittävän suhteen elämässäni. Vuoteen en halunnut edes hakea mitään ja vieläkin haluaa karttaa ihmisiä jotka uivat tyrkyttävät seuraansa ja yrittävät rautaisia portteja vaatimattomilla aseillaan murtaa. Ehei. Mieluummin olen yksin.

        Mä olen yrittänyt koko elämäni omilla hakukriteereilläni etsiä omaa sydämenpuolikastani ja luullut sen muutavan kerran jopa löytäneeni.-Mutta sydän sanoi; -Älä pysähdy, älä vielä - hänen sielunsa ei ole sinun sielusi värinen. Jatkoin matkaani. Etsin kaukaa ja etsin läheltä, hetken tunsin jotain kaunista mutta se riistettiin pimeyden mustaan kuiluun ja hautasin hänen lisäkseen hetkeksi myös sydämeni.

        Tällä hetkellä maistelen ja haistelen ja hypistelen vaakamiestä joka vastaa "hakukriteerejäni" täysin. Minun pitää jopa pidätellä itseäni sillä tämä tarvitsee selväsi happea koko maailmasta sekä luotettavan ystävän. Jos hän tosiaan voisi olla minun sydämeni puolikas, minulla ei ole mitään kiirettä "projektissani". Jos voin kuiskaten toivoa pimeydeltä että kenties joskus voisin jakaa hänen kanssaan sieluni suurimman liekin ja sen mustimmat hiilet ja jos pimeys hymyilisi minulle ja sanoisi; nuku, lapsi, nuku, teidän päivänne on koittava pian, nukahtaisin hymy huulillani ja lämmittäisin pakahtuvan sydämeni pelkällä tyhjyyden lupauksella.

        Sovimme toisiimme kuin rannan kivi sopii aallon myötäilyyn. Kaksi luonnetta, yksi mieli. Myönnän jopa pelkääväni jotain näin täydellistä. Uskallan vain toivoa ja minulla on rohkeutta kohdata pelkoni. Mitä tapahtuukaan olen onnekas tavatessani näin kauniin mielen niin kauniissa kuorissa.

      • ss...
        väärinymmärrettyä kirjoitti:

        Hyvä jos tylsät jutut aiheuttavat mietiskelyä ja kenties itsetutkiskelua. Jos yksikin ihminen kehittyy elämässään, hän huomaamattaan kehittää myös ympäristöään.

        Hesuksen väitetään sanoneen että käännelkää sitä toista poskeanne. Myöskin meille opetettu malli hyvyydestä on kovin lammasmainen. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kaiken se tappaa marttyriudellaan... myönnän yhä vielä muutamaa vuotta vajaan kolmikymppisen kokemuksellani syyllistyneeni aiemmin tuohon. Ajattelin ja ehkä ajattelen vieläkin että mä olen vahva ja muut heikkoja ja siksi mun pitää ymmärtää heitä. Pelkään käyttää vahvaa voimaani väärin sillä tiedän, kuinka vahingoittavaa se voi olla. Pelkään muiden vahingoittamista niin paljon että siinä sivussa vahingoitan itseäni. (Täytynee täsmentää että puhutaan nyt läheisistä, kusipäille osaan kyllä olla julma ja silloin jopa nautin vastustajan totaalisesta luhistumisesta kulmahampaiden kasvaessa ja terävöityessä samanaikaisesti päässä kohoavien sarvien kanssa.)

        On hyvä että ihmiset tekevät virheitä - ilman niitä eivät pakkaa oppimaan. Tarvitsemme sopivan määrän menetystä ja menestystä jotta meistä kehittyisi se saveen piirretty malli, jollaiseksi meitä kenties alunperin kaavailtiin. Olemme fyysisesti jo (hieman) kehittyneet siitä vedessä polskuttelevasta yksisoluisesta - mutta entä onko henkinen kehityksemme seurannut tässä positiivisessa korrelaatiossa? Hm. rohkenen epäillä. (ajattelee useaa aivolaskuista)

        Yhtä kaikki. Elämä ei aina ole tuskaa ja itsensätutkiskelua ja syvällistä mietintää hyvä-paha-oikein-väärin ja niin edelleen... Otetaanpa tämä flirtti esimerkiksi.

        Menet ostamaan kevään ensi esikkoja mieheltä. Pilke silmäkulmassaan hän sanoo; sinunkaltaisesi kaunottaren rinnalla nämä minun kukkani kuihtuvat kuin syksyn käpristyvät lehdet. Et kuule tai näe miestä sen koomin.

        vaihtoehto 2
        Menet ostamaan kevään ensi esikkoja naiselta. Pilke silmäkulmassaan hän sanoo; sinunkaltaisesi kaunottaren rinnalla nämä minun kukkani kuihtuvat kuin syksyn käpristyvät lehdet. Et kuule tai näe naista sen koomin.

        Mitä sanot tai ajattelet vaihtoehdossa 1 tai 2?
        Yrittikö mies iskeä sinua? Oliko nainen kiinnostunut sinusta? Miten sinä itse suhtauduit asiaan - teitkö siitä seksismiä ja pilasit kohteliaisuuden iljettävänä flirttinä, yrityksenä päästä sänkyysi vai osasitko arvostaa yksittäisen ihmisen vilpitöntä mielipidettä sinun ulkomuodostasi?

        Kenties tuo ei esimerkkinä ole parahin mutta kertonee sen ettei flirtti katso sukupuolta ei se katso välttämättä edes ikää. Flirtti on luokiteltu ilkikuriseksi henkilöiden väliseksi leikkimieliseksi kohteliaisuudeksi jonka ei ole tarkoitus johtaa minnekään. Hassu ele ja siihen sopiva silmänisku. Tilannekoomisissa tilanteissa yhteinen katse ja hymy. - Nämähän tapaukset maustavat elämäämme. Iskuyritykset ja suorat julkeat "silmäniskut" eivät ole flirttiä vaan sitä itseään. Me päivittäin flirttailemme maailmalle. Se ei ole keikistelyä vaan leikkiä ja positiivista suhtautumista lähimmäisiin.

        Se miten itse koemme flirtin tai lähestymisen toiseen ihmiseen on meidän oman päämme ongelma. Tiedämme sisimmissämme missä kulkee raja.

        Itse harrastan flirttiä - siis hyväntahtoista, ilkikurista lähestymistä kaikkiin ihmisiin joka päivä. Siksi usein törmään hymyileviin ihmisiin. Vain harva on väärinymmärtänyt elämäntuoksuisen pilkahduksen silmissäni. Mä flirttailen kaikelle, sinulle, itselleni, puille, mille vaan. Harmaa pieni ihminen sulaa kauniiseen hymyyn kun on iloinen ja ilkikurisen kohtelias. Ja pitänee sanoa etten todellakaan ole mikään virkattua laukkua kantava puunhalaaja tai muukaan kiihkoilija. Hymy on hieno palkkio vaikka ei ikinä edes puhuisi ihmisen kanssa. Joskus kaupungilla kävellessäni väläytän näteimmän hymyn vanhukselle tai sanon teinille kuinka kauniit housut tällä on. Joskus. Yllättämättä. Flirtissä on vain muutama seikka muistettavana: flirtti on kunnioittavaa ja flirtti on totuudenmukaista. Et flirttaile asioille josta et pidä. Flirtti ja iskeminen on eri asia mutta monet eivät erota niitä edes kirkkaimmassa valonheittimen valossa. Mikseivät? Sillä mustasukkainen pappi elodominus on jossakin päin tuppuhovia sanonut että se on perkeleestä ja mustasukkainen nais/miesystäväsi tukee sitä asiaa. Flirtillä on ikävä sivumaku suloisessa kuoressaan. Miksi? Siksikö koska tunnet pienen vihlaisun vatsanpohjassasi sillä tuo tuntemattoman positiivinen lähestyminen on niin outoa ja yllättävän ihastuttavaa? Jos nuolaisen sinua tekstilläni, pidätkö siitä vai tuhoatko viestini hullun kirjoituksina?

        "Asiallinen" kirjoitus;))

        Oppikaamme kunnioittavaa ja totuudenmukaista flirttiä!

      • ss...
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Vuosi sitten lopettelin päättyvää suhdetta ja päätin, että nyt on aika etsiä se oikea!

        Yli kolmenkymmenen vuoden aikana olin keräillyt pieniä yksityiskohtia naisista, osasia, jotka halusin kaikki yhdeltä. Eli sisimmässäni oli kuva naisesta, joka olisi minun sydämeni valtiatar, minun kuningattareni. Häntä ryhdyin etsimään. Kävin läpi erilaisia senssipalstoja.. vastailin muutamille, joku vastaili takaisin, mutta ei oikein. Sitten aloin systemaattisesti käydä läpi cityn kuvagalleriaa, olisko sitten ollut se vaisto vai mikä. Muutamassa viikossa olin kahlannut ainakin kolmen tuhannen naisen kasvot läpi. Jokunen oli ulkonäöltään vähän sinne päin, kuin etsinkin. Taas kirjoitin jollekin, mutta...

        Sitten 9.4. viime keväänä löysin. Epäröin ensin, koska löytö oli todella upean näköinen ja epäilin josko aivan liian nuorikin mulle. Ensimmäisen viestini alku meni näin:"Katselin kuvasarjat ja kävin kotisivullasi. Ilmoituksessasi lukee vieteltävissä, mutta siihen saakka en usko pystyväni.... Mutta hänpä vastasikin. Kirjoittelimme kolmisen viikkoa, mikä oli todella miellyttävää aikaa. Hän kirjoittaa aivan ihastuttavan ihanasti, muutamalla lauseella kertoo saman, kuin minä puolella arkilla.

        Sovimme tapaamisen hänen kotikaupunkinsa rautatieasemalle lauantai neljäksi. Olin hyvissä ajoin paikalla ja jo ennen neljää kännykkääni tuli viestikin. Hän kysyi missä olen, vastasin olevani aseman kahviossa. Kohta kuulin, kuinka asema-aulasta alkoi kuulua lähestyvien korkokenkien reipas kopse. Ihana ääni.. ette usko kuinka voin pitää sellaisesta äänestä. Se on kuin musiikkia korvissani.. ääni lähestyi ja sitten näin hänet ensi kerran luonnossa. Hän oli kuin Italian lahja maailmalle.. Ehdin jo ajatella tuosta häkellyttävän kauniista naisesta, ettei ikinä ala tämmösen miehen kanssa. Hän askelsi lähemmäs.. nousin ylös tervehtiäkseni.. oikein käsipäivää ajattelin, mutta hän tulikin lähelle.. ihan kiinni minuun. Otti hartioistani kiinni ja suuteli minua molemmille poskille. En yleensä kovin helposti häkelly, mutta nyt olin hetken aivan sanaton.

        Lähdimme siitä sitten kuleksimaan kaupungille ja päätimme mennä erään hotellin baariin istumaan ja juttelemaan. Istuimme pyöreän pöydän ääreen kahdelle vinottain toisiaan vasten olevalle sohvalle. Tilasimme malliksi jotakin juomista ja ryhdyimme tutustumaan toisiimme. Kuin huomaamatta jo muutamien ensi minuuttien jälkeen kätemme kulkivat toisiaan kohti.. koskettivat toisiinsa.. hivelivät toisiaan. Hitaasti kallistuimme toisiamma vasten.. viimein huulemme kohtasivat.. ensin varovaisesti.. hellästi, kuin tunnustellen. Hetkeksi pää taaksepäin katsomaan toisiamme silmiin ja uudelleen huulet huulille. Kädet toistemme käsissä hyväillen hellästi, muutaman sanan välillä vaihtaen halailimme ja suutelimme... tunteja.. tais mennä seitsemisen tuntia.. suukottelua.

        En ollut milloinkaan aikaisemmin tuntenut kenenkään läheisyyttä niin täydesti. Tunsin olevani yhtä hänen kanssaan. En milloinkaan ole myöskään tuntenut oloani niin varmaksi ja turvalliseksi, kuin hänen lähellään. Meistä molemmista tuntui, kuin olisimme tunteneet aina.. kuin olisimme pitkältä matkalta vihdoinkin löytäneet kotiin.

        kahden ihmisen kohtaamisesta, rakkaustarinasta.

        "Kotona" on uskomaton kokemus. Kohdatessani ensi kerran omani, jäin mykistyneenä sen tunteen kouriin: se moukaroi sisintäni, hellästi.

      • Vaakamieheltä
        jjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        Minua häiritsee sinussa vaakalainen se seikka että osaan löytää tarinoillesi omista tarinoistasi vastaparin.

        Kaksi vuotta sitten päätin erään merkittävän suhteen elämässäni. Vuoteen en halunnut edes hakea mitään ja vieläkin haluaa karttaa ihmisiä jotka uivat tyrkyttävät seuraansa ja yrittävät rautaisia portteja vaatimattomilla aseillaan murtaa. Ehei. Mieluummin olen yksin.

        Mä olen yrittänyt koko elämäni omilla hakukriteereilläni etsiä omaa sydämenpuolikastani ja luullut sen muutavan kerran jopa löytäneeni.-Mutta sydän sanoi; -Älä pysähdy, älä vielä - hänen sielunsa ei ole sinun sielusi värinen. Jatkoin matkaani. Etsin kaukaa ja etsin läheltä, hetken tunsin jotain kaunista mutta se riistettiin pimeyden mustaan kuiluun ja hautasin hänen lisäkseen hetkeksi myös sydämeni.

        Tällä hetkellä maistelen ja haistelen ja hypistelen vaakamiestä joka vastaa "hakukriteerejäni" täysin. Minun pitää jopa pidätellä itseäni sillä tämä tarvitsee selväsi happea koko maailmasta sekä luotettavan ystävän. Jos hän tosiaan voisi olla minun sydämeni puolikas, minulla ei ole mitään kiirettä "projektissani". Jos voin kuiskaten toivoa pimeydeltä että kenties joskus voisin jakaa hänen kanssaan sieluni suurimman liekin ja sen mustimmat hiilet ja jos pimeys hymyilisi minulle ja sanoisi; nuku, lapsi, nuku, teidän päivänne on koittava pian, nukahtaisin hymy huulillani ja lämmittäisin pakahtuvan sydämeni pelkällä tyhjyyden lupauksella.

        Sovimme toisiimme kuin rannan kivi sopii aallon myötäilyyn. Kaksi luonnetta, yksi mieli. Myönnän jopa pelkääväni jotain näin täydellistä. Uskallan vain toivoa ja minulla on rohkeutta kohdata pelkoni. Mitä tapahtuukaan olen onnekas tavatessani näin kauniin mielen niin kauniissa kuorissa.

        Ikuinen rakkaus

        Kaksi toisilleen läheistä ihmistä kulki muinoin merenrantahietikolla toisiinsa kevyesti nojaten ja haaveillen rauhasta ja ajasta olla toistensa lähellä ikuisesti. Heidän luunsa makaavat rinnakkain vielä tänäkin päivänä siellä samalla rannalla, mutta sielunsa ovat jättäneet sen ajan ja paikan. Kulkeneet kauan toisiaan etsien tunteet muuttumattomina, edelleenkin toisiaan syvästi rakastaen. Jos se on kestänyt muuttumattomana läpi ajan tuhannet vuodet, niin miksi olisikaan enää mitään kiirettä. Aika on ohikiitäviä sekuntteja, mutta rakkaus on pysyvää, sillä se vahvistaa itseään ohikiitävästä ajasta. Lähettää viestejä toisilleen läpi ajan ja avaruuden, aistien toisensa kaukaa. Tuntien rakkaansa sisimmän täydesti, kietoutuen sen lämpöön ja läheisyyteen etäältäkin. Jokainen hellä kaunis pieni ajatus hyväilee toisen sisintä.. välimatkalla ei ole enää merkitystä. Nauttii siitä, että toinen on nyt samassa elämässä yhtäaikaa, tietää molempien odottavan.. tietää, että he kuuluvat yhteen. Miksi siis kiirehtiäkään, kun jokainen hetki lähemmäs kulkiessaan on aina uusi ihme, jota voi pysähtyä tuntikausiksi ihmettelemään. Tunnustella sen sisällä aiheuttamia tuntemuksia, sen hiljaista kuiskausta. Tietää, että tällä tarinalla on vain kaksi tapaa jatkua.. kaunis ja vielä kauniimpi.

      • ss...
        väärinymmärrettyä kirjoitti:

        Hyvä jos tylsät jutut aiheuttavat mietiskelyä ja kenties itsetutkiskelua. Jos yksikin ihminen kehittyy elämässään, hän huomaamattaan kehittää myös ympäristöään.

        Hesuksen väitetään sanoneen että käännelkää sitä toista poskeanne. Myöskin meille opetettu malli hyvyydestä on kovin lammasmainen. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kaiken se tappaa marttyriudellaan... myönnän yhä vielä muutamaa vuotta vajaan kolmikymppisen kokemuksellani syyllistyneeni aiemmin tuohon. Ajattelin ja ehkä ajattelen vieläkin että mä olen vahva ja muut heikkoja ja siksi mun pitää ymmärtää heitä. Pelkään käyttää vahvaa voimaani väärin sillä tiedän, kuinka vahingoittavaa se voi olla. Pelkään muiden vahingoittamista niin paljon että siinä sivussa vahingoitan itseäni. (Täytynee täsmentää että puhutaan nyt läheisistä, kusipäille osaan kyllä olla julma ja silloin jopa nautin vastustajan totaalisesta luhistumisesta kulmahampaiden kasvaessa ja terävöityessä samanaikaisesti päässä kohoavien sarvien kanssa.)

        On hyvä että ihmiset tekevät virheitä - ilman niitä eivät pakkaa oppimaan. Tarvitsemme sopivan määrän menetystä ja menestystä jotta meistä kehittyisi se saveen piirretty malli, jollaiseksi meitä kenties alunperin kaavailtiin. Olemme fyysisesti jo (hieman) kehittyneet siitä vedessä polskuttelevasta yksisoluisesta - mutta entä onko henkinen kehityksemme seurannut tässä positiivisessa korrelaatiossa? Hm. rohkenen epäillä. (ajattelee useaa aivolaskuista)

        Yhtä kaikki. Elämä ei aina ole tuskaa ja itsensätutkiskelua ja syvällistä mietintää hyvä-paha-oikein-väärin ja niin edelleen... Otetaanpa tämä flirtti esimerkiksi.

        Menet ostamaan kevään ensi esikkoja mieheltä. Pilke silmäkulmassaan hän sanoo; sinunkaltaisesi kaunottaren rinnalla nämä minun kukkani kuihtuvat kuin syksyn käpristyvät lehdet. Et kuule tai näe miestä sen koomin.

        vaihtoehto 2
        Menet ostamaan kevään ensi esikkoja naiselta. Pilke silmäkulmassaan hän sanoo; sinunkaltaisesi kaunottaren rinnalla nämä minun kukkani kuihtuvat kuin syksyn käpristyvät lehdet. Et kuule tai näe naista sen koomin.

        Mitä sanot tai ajattelet vaihtoehdossa 1 tai 2?
        Yrittikö mies iskeä sinua? Oliko nainen kiinnostunut sinusta? Miten sinä itse suhtauduit asiaan - teitkö siitä seksismiä ja pilasit kohteliaisuuden iljettävänä flirttinä, yrityksenä päästä sänkyysi vai osasitko arvostaa yksittäisen ihmisen vilpitöntä mielipidettä sinun ulkomuodostasi?

        Kenties tuo ei esimerkkinä ole parahin mutta kertonee sen ettei flirtti katso sukupuolta ei se katso välttämättä edes ikää. Flirtti on luokiteltu ilkikuriseksi henkilöiden väliseksi leikkimieliseksi kohteliaisuudeksi jonka ei ole tarkoitus johtaa minnekään. Hassu ele ja siihen sopiva silmänisku. Tilannekoomisissa tilanteissa yhteinen katse ja hymy. - Nämähän tapaukset maustavat elämäämme. Iskuyritykset ja suorat julkeat "silmäniskut" eivät ole flirttiä vaan sitä itseään. Me päivittäin flirttailemme maailmalle. Se ei ole keikistelyä vaan leikkiä ja positiivista suhtautumista lähimmäisiin.

        Se miten itse koemme flirtin tai lähestymisen toiseen ihmiseen on meidän oman päämme ongelma. Tiedämme sisimmissämme missä kulkee raja.

        Itse harrastan flirttiä - siis hyväntahtoista, ilkikurista lähestymistä kaikkiin ihmisiin joka päivä. Siksi usein törmään hymyileviin ihmisiin. Vain harva on väärinymmärtänyt elämäntuoksuisen pilkahduksen silmissäni. Mä flirttailen kaikelle, sinulle, itselleni, puille, mille vaan. Harmaa pieni ihminen sulaa kauniiseen hymyyn kun on iloinen ja ilkikurisen kohtelias. Ja pitänee sanoa etten todellakaan ole mikään virkattua laukkua kantava puunhalaaja tai muukaan kiihkoilija. Hymy on hieno palkkio vaikka ei ikinä edes puhuisi ihmisen kanssa. Joskus kaupungilla kävellessäni väläytän näteimmän hymyn vanhukselle tai sanon teinille kuinka kauniit housut tällä on. Joskus. Yllättämättä. Flirtissä on vain muutama seikka muistettavana: flirtti on kunnioittavaa ja flirtti on totuudenmukaista. Et flirttaile asioille josta et pidä. Flirtti ja iskeminen on eri asia mutta monet eivät erota niitä edes kirkkaimmassa valonheittimen valossa. Mikseivät? Sillä mustasukkainen pappi elodominus on jossakin päin tuppuhovia sanonut että se on perkeleestä ja mustasukkainen nais/miesystäväsi tukee sitä asiaa. Flirtillä on ikävä sivumaku suloisessa kuoressaan. Miksi? Siksikö koska tunnet pienen vihlaisun vatsanpohjassasi sillä tuo tuntemattoman positiivinen lähestyminen on niin outoa ja yllättävän ihastuttavaa? Jos nuolaisen sinua tekstilläni, pidätkö siitä vai tuhoatko viestini hullun kirjoituksina?

        Ja pistää nastat nurkkiin pitämään paperiarkkia paikallaan seinällä?

        "Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kaiken se tappaa marttyriudellaan..."

        Naurattaa:)

        Marttyyrius on laji, joka puistattaa selkäpiitäni, saa poistumaan äkkiä takavasemmalle. Luoja paratkoon, että en milloinkaan sortuisi tietämättäni siihen... Kaiken järjen mukaan varmaan pitäisi, sillä lähin kasvattajani oli takuulla lajin kruunaamaton kuningatar.

      • ss...
        jjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        Minua häiritsee sinussa vaakalainen se seikka että osaan löytää tarinoillesi omista tarinoistasi vastaparin.

        Kaksi vuotta sitten päätin erään merkittävän suhteen elämässäni. Vuoteen en halunnut edes hakea mitään ja vieläkin haluaa karttaa ihmisiä jotka uivat tyrkyttävät seuraansa ja yrittävät rautaisia portteja vaatimattomilla aseillaan murtaa. Ehei. Mieluummin olen yksin.

        Mä olen yrittänyt koko elämäni omilla hakukriteereilläni etsiä omaa sydämenpuolikastani ja luullut sen muutavan kerran jopa löytäneeni.-Mutta sydän sanoi; -Älä pysähdy, älä vielä - hänen sielunsa ei ole sinun sielusi värinen. Jatkoin matkaani. Etsin kaukaa ja etsin läheltä, hetken tunsin jotain kaunista mutta se riistettiin pimeyden mustaan kuiluun ja hautasin hänen lisäkseen hetkeksi myös sydämeni.

        Tällä hetkellä maistelen ja haistelen ja hypistelen vaakamiestä joka vastaa "hakukriteerejäni" täysin. Minun pitää jopa pidätellä itseäni sillä tämä tarvitsee selväsi happea koko maailmasta sekä luotettavan ystävän. Jos hän tosiaan voisi olla minun sydämeni puolikas, minulla ei ole mitään kiirettä "projektissani". Jos voin kuiskaten toivoa pimeydeltä että kenties joskus voisin jakaa hänen kanssaan sieluni suurimman liekin ja sen mustimmat hiilet ja jos pimeys hymyilisi minulle ja sanoisi; nuku, lapsi, nuku, teidän päivänne on koittava pian, nukahtaisin hymy huulillani ja lämmittäisin pakahtuvan sydämeni pelkällä tyhjyyden lupauksella.

        Sovimme toisiimme kuin rannan kivi sopii aallon myötäilyyn. Kaksi luonnetta, yksi mieli. Myönnän jopa pelkääväni jotain näin täydellistä. Uskallan vain toivoa ja minulla on rohkeutta kohdata pelkoni. Mitä tapahtuukaan olen onnekas tavatessani näin kauniin mielen niin kauniissa kuorissa.

        nimimerkissäni alkaa käydä jo hermoon;)

        Lukiessani näitä kirjoituksianne, hyppäsivät jostain mieleeni sanat, jostain runosta:
        "How can I wait until you come to me"...

        Tuntuu kohtuuttomalta, että toisen osapuolen täytyy olla kärsivällinen... loputtomiin... Kärsivällinen ihminen (joka ei ole pukenut ylleen marttyyrin kaapua, valmiina astumaan roviolle koko maailman puolesta) omaa suuren sisäisen voiman, luulisin.

        Omalla kohdallani löysin yhtäkkiä aarteen. Tuntuu kohtalonomaiselta, vaikka kenties teen siitä vain suuren numeron oman elämäni näyttämölle;) Mielellään sitä näkee Suuria Asioita vähäisessä elämänkulussaan, varsinkin jos kokee jääneensä liian monista iloista paitsi silloin kun kaiken oikeuden mukaan pitäisi olla naurun, ilon, leikin - ja itkunkin aika. Ettei saa itkeä, sehän se kaikista pahinta.

        Kohtalonomaisesti kuljin valtavan pitkän matkan maantieteellisesti paikasta A paikkaan B. Minun ei pitänyt. Se oli viimeinen vaihtoehto, se huonoin, enkä paikassa B edes kovin hyvin viihtynyt. No jaa, olihan se mukiinmenevää. Sitten hyvä ystäväni ilmoittaa: "sun pitää käydä paikassa C". Pitää ja pitää, huvikseni aloin suunnitella asia. Otin yhteyttä asiaankuuluvaan ihmiseen, kirjoitin... Samana iltana, samalla aikavyöhykkeellä parin tunnin päästä saapunut viesti hyppäsi silmilleni.

        Muistan tuon hetken kolmen vuoden takaa varmasti loppu elämäni. Ehkä hetki oli otollinen, kuka tietää... jokin mieleni maisemassa, niin pahasti keskeneräisessä, oli muokattu vastaanottamaan jotain.

        Tuijotin ruutua, päätäni hiukan huimasi, seikkailumieli kurkisteli arasti silmieni edessä olevaa lyhyttä, asiallista viestiä. Siinä ei ollut mitään erikoista. Tavallinen kutsu. Mutta, silloin koin vahvan ennakkoaavistuksen. Minun pimeyteni sanoi: tässä on tie. Tässä on tie.

        Siirryin paikasta B C:hen. Fyysisesti olin melko väsynyt, mutta ajatukseni leijuivat jossain sfääreissä. Valvottu matkustusyö ei väsyttänyt silmiäni... vieressäni lentokoneessa istuva tumma nainen sai minusta omituisen keskustelukumppanin. Hymyilin koko ajan ja pidin itseäni hulluna. Matkalla tuntemattoman ihmisen luo... ei mitään erikoista, ei mitään erikoisia sanoja, ja kun minä olen niin sanojen perään.

        Portilla kohdatessani hänet jysähti: nuo silmät, tuo kaunis kuori. Varma askel kohti minua, lämmin ote molemmista käsistä, katse suoraan silmissäni ja kysymys äidinkielelläni: "oletko se sinä?" ja kevyt posken hipaisu.

        Tuskin hän koki asiaa niin voimakkaana kuin minä. Minä katselin niitä silmiä seuraavat päivät, pelkäsin hukkuvani niihin. Alkuinnostuksen jälkeen pakenin ja aloin valuttaa myrkkyä.

        Voi olla, että valutin sitä liikaa.

        En sano, että olen kokemusta rikkaampi. Se tuntuu vähättelevältä. Olen väsynyt kuljetusta matkasta, joskus väsymys uhkaa niellä. Sellaisen väsymyksen saumaa eksyin tälle palstalle ja mieleni huoneentaulu on saanut monta ajatusta lisää.

      • Vaakamieheltä
        ss... kirjoitti:

        nimimerkissäni alkaa käydä jo hermoon;)

        Lukiessani näitä kirjoituksianne, hyppäsivät jostain mieleeni sanat, jostain runosta:
        "How can I wait until you come to me"...

        Tuntuu kohtuuttomalta, että toisen osapuolen täytyy olla kärsivällinen... loputtomiin... Kärsivällinen ihminen (joka ei ole pukenut ylleen marttyyrin kaapua, valmiina astumaan roviolle koko maailman puolesta) omaa suuren sisäisen voiman, luulisin.

        Omalla kohdallani löysin yhtäkkiä aarteen. Tuntuu kohtalonomaiselta, vaikka kenties teen siitä vain suuren numeron oman elämäni näyttämölle;) Mielellään sitä näkee Suuria Asioita vähäisessä elämänkulussaan, varsinkin jos kokee jääneensä liian monista iloista paitsi silloin kun kaiken oikeuden mukaan pitäisi olla naurun, ilon, leikin - ja itkunkin aika. Ettei saa itkeä, sehän se kaikista pahinta.

        Kohtalonomaisesti kuljin valtavan pitkän matkan maantieteellisesti paikasta A paikkaan B. Minun ei pitänyt. Se oli viimeinen vaihtoehto, se huonoin, enkä paikassa B edes kovin hyvin viihtynyt. No jaa, olihan se mukiinmenevää. Sitten hyvä ystäväni ilmoittaa: "sun pitää käydä paikassa C". Pitää ja pitää, huvikseni aloin suunnitella asia. Otin yhteyttä asiaankuuluvaan ihmiseen, kirjoitin... Samana iltana, samalla aikavyöhykkeellä parin tunnin päästä saapunut viesti hyppäsi silmilleni.

        Muistan tuon hetken kolmen vuoden takaa varmasti loppu elämäni. Ehkä hetki oli otollinen, kuka tietää... jokin mieleni maisemassa, niin pahasti keskeneräisessä, oli muokattu vastaanottamaan jotain.

        Tuijotin ruutua, päätäni hiukan huimasi, seikkailumieli kurkisteli arasti silmieni edessä olevaa lyhyttä, asiallista viestiä. Siinä ei ollut mitään erikoista. Tavallinen kutsu. Mutta, silloin koin vahvan ennakkoaavistuksen. Minun pimeyteni sanoi: tässä on tie. Tässä on tie.

        Siirryin paikasta B C:hen. Fyysisesti olin melko väsynyt, mutta ajatukseni leijuivat jossain sfääreissä. Valvottu matkustusyö ei väsyttänyt silmiäni... vieressäni lentokoneessa istuva tumma nainen sai minusta omituisen keskustelukumppanin. Hymyilin koko ajan ja pidin itseäni hulluna. Matkalla tuntemattoman ihmisen luo... ei mitään erikoista, ei mitään erikoisia sanoja, ja kun minä olen niin sanojen perään.

        Portilla kohdatessani hänet jysähti: nuo silmät, tuo kaunis kuori. Varma askel kohti minua, lämmin ote molemmista käsistä, katse suoraan silmissäni ja kysymys äidinkielelläni: "oletko se sinä?" ja kevyt posken hipaisu.

        Tuskin hän koki asiaa niin voimakkaana kuin minä. Minä katselin niitä silmiä seuraavat päivät, pelkäsin hukkuvani niihin. Alkuinnostuksen jälkeen pakenin ja aloin valuttaa myrkkyä.

        Voi olla, että valutin sitä liikaa.

        En sano, että olen kokemusta rikkaampi. Se tuntuu vähättelevältä. Olen väsynyt kuljetusta matkasta, joskus väsymys uhkaa niellä. Sellaisen väsymyksen saumaa eksyin tälle palstalle ja mieleni huoneentaulu on saanut monta ajatusta lisää.

        Ehkäpä todellisen rakkauden tunteekin juuri siitä, että se on pitkämielinen, eikä vaadi omaansa.
        Ehkäpä rakkaus onkin paikka toisen sydämessä, johon voi vapaasti mennä ja jonka ovet eivät sulkeudu vankilaksi selkäsi takana.
        Ehkäpä rakkaus onkin täydellisen avoin sydän, jonka ovet ovat auki vain sinua varten, jonne voit vapaasti tulla ja sieltä lähteä.
        Ehkäpä rakkaus onkin turvallinen sydän, jonka avaimet ovat vain sinulla.
        Ehkäpä se onkin juuri se oikea sydämien koti, jonka ovet voit itse sulkea takanasi vain teitä kahta varten.

      • Vaakamieheltä
        jjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        Minua häiritsee sinussa vaakalainen se seikka että osaan löytää tarinoillesi omista tarinoistasi vastaparin.

        Kaksi vuotta sitten päätin erään merkittävän suhteen elämässäni. Vuoteen en halunnut edes hakea mitään ja vieläkin haluaa karttaa ihmisiä jotka uivat tyrkyttävät seuraansa ja yrittävät rautaisia portteja vaatimattomilla aseillaan murtaa. Ehei. Mieluummin olen yksin.

        Mä olen yrittänyt koko elämäni omilla hakukriteereilläni etsiä omaa sydämenpuolikastani ja luullut sen muutavan kerran jopa löytäneeni.-Mutta sydän sanoi; -Älä pysähdy, älä vielä - hänen sielunsa ei ole sinun sielusi värinen. Jatkoin matkaani. Etsin kaukaa ja etsin läheltä, hetken tunsin jotain kaunista mutta se riistettiin pimeyden mustaan kuiluun ja hautasin hänen lisäkseen hetkeksi myös sydämeni.

        Tällä hetkellä maistelen ja haistelen ja hypistelen vaakamiestä joka vastaa "hakukriteerejäni" täysin. Minun pitää jopa pidätellä itseäni sillä tämä tarvitsee selväsi happea koko maailmasta sekä luotettavan ystävän. Jos hän tosiaan voisi olla minun sydämeni puolikas, minulla ei ole mitään kiirettä "projektissani". Jos voin kuiskaten toivoa pimeydeltä että kenties joskus voisin jakaa hänen kanssaan sieluni suurimman liekin ja sen mustimmat hiilet ja jos pimeys hymyilisi minulle ja sanoisi; nuku, lapsi, nuku, teidän päivänne on koittava pian, nukahtaisin hymy huulillani ja lämmittäisin pakahtuvan sydämeni pelkällä tyhjyyden lupauksella.

        Sovimme toisiimme kuin rannan kivi sopii aallon myötäilyyn. Kaksi luonnetta, yksi mieli. Myönnän jopa pelkääväni jotain näin täydellistä. Uskallan vain toivoa ja minulla on rohkeutta kohdata pelkoni. Mitä tapahtuukaan olen onnekas tavatessani näin kauniin mielen niin kauniissa kuorissa.

        Tarinoiden vastapareista..

        Sain monta vuotta sitten ennustuksen, jonka mukaan se minulle oikea nainen omien kokemuksiensa perusteella tuntisi asiat sisällään samoin kuin minä.

        Ajattelin silloin enemmän mammonaan liittyviä kokemuksia, että kokisimme menestystä ja todellisen alamäen samalla tavoin molemmat, siksi tietäisimme. Se ajatus vei moneksi vuodeksi harhaan, mutta ehkä niin oli tarkoitus, ehkei silloin vielä ollut oikea aika.. ehkä minun piti vielä oppia sekin näkemys. Karistaa materian tärkeys mielestäni tärkeämpien arvojen tieltä.

        Nyt ajattelenkin toisin.. on kysymys joidenkin samalla tavalla kokemiemme asioiden ja tapahtumien lisäksi tunteista, sen millä tavalla tunnemme tunteet sisällämme. Elämänkokemuksemme ovat jo senkin vuoksi erilaiset, että minä olen mies ja hän on nainen. En voisi milloinkaan kokea kaikkia sellaisia asioita, en hyviä, enkä niitä pahojakaan samalla tavalla. Mutta kokemukset ovat kasvattaneet kyvyn tuntea noita asioita toisen sisältä, siksi tunnemme samat asiat samalla tavalla. Jos kerron jostakin minulle sattuneesta kipeästä asiasta, niin hän tuntee sisällään sen kivun sellaisena, kuin minä olen sen tuntenut ja päinvastoin, minä tunnen hänen tunteensa, kuin omina kokemuksina.

        Ehkä olen väärässä, ehkä en.. tarttee varmaan vielä pohtia... vaisto sanoo, että jäljillä ollaan:))

      • Vaakamieheltä
        jjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        Minua häiritsee sinussa vaakalainen se seikka että osaan löytää tarinoillesi omista tarinoistasi vastaparin.

        Kaksi vuotta sitten päätin erään merkittävän suhteen elämässäni. Vuoteen en halunnut edes hakea mitään ja vieläkin haluaa karttaa ihmisiä jotka uivat tyrkyttävät seuraansa ja yrittävät rautaisia portteja vaatimattomilla aseillaan murtaa. Ehei. Mieluummin olen yksin.

        Mä olen yrittänyt koko elämäni omilla hakukriteereilläni etsiä omaa sydämenpuolikastani ja luullut sen muutavan kerran jopa löytäneeni.-Mutta sydän sanoi; -Älä pysähdy, älä vielä - hänen sielunsa ei ole sinun sielusi värinen. Jatkoin matkaani. Etsin kaukaa ja etsin läheltä, hetken tunsin jotain kaunista mutta se riistettiin pimeyden mustaan kuiluun ja hautasin hänen lisäkseen hetkeksi myös sydämeni.

        Tällä hetkellä maistelen ja haistelen ja hypistelen vaakamiestä joka vastaa "hakukriteerejäni" täysin. Minun pitää jopa pidätellä itseäni sillä tämä tarvitsee selväsi happea koko maailmasta sekä luotettavan ystävän. Jos hän tosiaan voisi olla minun sydämeni puolikas, minulla ei ole mitään kiirettä "projektissani". Jos voin kuiskaten toivoa pimeydeltä että kenties joskus voisin jakaa hänen kanssaan sieluni suurimman liekin ja sen mustimmat hiilet ja jos pimeys hymyilisi minulle ja sanoisi; nuku, lapsi, nuku, teidän päivänne on koittava pian, nukahtaisin hymy huulillani ja lämmittäisin pakahtuvan sydämeni pelkällä tyhjyyden lupauksella.

        Sovimme toisiimme kuin rannan kivi sopii aallon myötäilyyn. Kaksi luonnetta, yksi mieli. Myönnän jopa pelkääväni jotain näin täydellistä. Uskallan vain toivoa ja minulla on rohkeutta kohdata pelkoni. Mitä tapahtuukaan olen onnekas tavatessani näin kauniin mielen niin kauniissa kuorissa.

        Kun minä kirjoitin äsken noin pitkästi, niin sinä sanoit sen saman näin lyhyesti: "Kaksi luonnetta yksi mieli."

      • Vaakamieheltä
        ss... kirjoitti:

        nimimerkissäni alkaa käydä jo hermoon;)

        Lukiessani näitä kirjoituksianne, hyppäsivät jostain mieleeni sanat, jostain runosta:
        "How can I wait until you come to me"...

        Tuntuu kohtuuttomalta, että toisen osapuolen täytyy olla kärsivällinen... loputtomiin... Kärsivällinen ihminen (joka ei ole pukenut ylleen marttyyrin kaapua, valmiina astumaan roviolle koko maailman puolesta) omaa suuren sisäisen voiman, luulisin.

        Omalla kohdallani löysin yhtäkkiä aarteen. Tuntuu kohtalonomaiselta, vaikka kenties teen siitä vain suuren numeron oman elämäni näyttämölle;) Mielellään sitä näkee Suuria Asioita vähäisessä elämänkulussaan, varsinkin jos kokee jääneensä liian monista iloista paitsi silloin kun kaiken oikeuden mukaan pitäisi olla naurun, ilon, leikin - ja itkunkin aika. Ettei saa itkeä, sehän se kaikista pahinta.

        Kohtalonomaisesti kuljin valtavan pitkän matkan maantieteellisesti paikasta A paikkaan B. Minun ei pitänyt. Se oli viimeinen vaihtoehto, se huonoin, enkä paikassa B edes kovin hyvin viihtynyt. No jaa, olihan se mukiinmenevää. Sitten hyvä ystäväni ilmoittaa: "sun pitää käydä paikassa C". Pitää ja pitää, huvikseni aloin suunnitella asia. Otin yhteyttä asiaankuuluvaan ihmiseen, kirjoitin... Samana iltana, samalla aikavyöhykkeellä parin tunnin päästä saapunut viesti hyppäsi silmilleni.

        Muistan tuon hetken kolmen vuoden takaa varmasti loppu elämäni. Ehkä hetki oli otollinen, kuka tietää... jokin mieleni maisemassa, niin pahasti keskeneräisessä, oli muokattu vastaanottamaan jotain.

        Tuijotin ruutua, päätäni hiukan huimasi, seikkailumieli kurkisteli arasti silmieni edessä olevaa lyhyttä, asiallista viestiä. Siinä ei ollut mitään erikoista. Tavallinen kutsu. Mutta, silloin koin vahvan ennakkoaavistuksen. Minun pimeyteni sanoi: tässä on tie. Tässä on tie.

        Siirryin paikasta B C:hen. Fyysisesti olin melko väsynyt, mutta ajatukseni leijuivat jossain sfääreissä. Valvottu matkustusyö ei väsyttänyt silmiäni... vieressäni lentokoneessa istuva tumma nainen sai minusta omituisen keskustelukumppanin. Hymyilin koko ajan ja pidin itseäni hulluna. Matkalla tuntemattoman ihmisen luo... ei mitään erikoista, ei mitään erikoisia sanoja, ja kun minä olen niin sanojen perään.

        Portilla kohdatessani hänet jysähti: nuo silmät, tuo kaunis kuori. Varma askel kohti minua, lämmin ote molemmista käsistä, katse suoraan silmissäni ja kysymys äidinkielelläni: "oletko se sinä?" ja kevyt posken hipaisu.

        Tuskin hän koki asiaa niin voimakkaana kuin minä. Minä katselin niitä silmiä seuraavat päivät, pelkäsin hukkuvani niihin. Alkuinnostuksen jälkeen pakenin ja aloin valuttaa myrkkyä.

        Voi olla, että valutin sitä liikaa.

        En sano, että olen kokemusta rikkaampi. Se tuntuu vähättelevältä. Olen väsynyt kuljetusta matkasta, joskus väsymys uhkaa niellä. Sellaisen väsymyksen saumaa eksyin tälle palstalle ja mieleni huoneentaulu on saanut monta ajatusta lisää.

        Taisteluhautojen tällä puolen on tullut mietittyä ensin sitäkin vaihtoehtoa, että mitäs jos olisit heti aluksi kertonut, että tykkäystä olis, vaan pelot on suuremmat.. Mutta ei se silti olis toiminut toivotulla tavalla. Minä ainakin olisin kohta leiriytynyt telttani kanssa ovenpieleen kielloista huolimatta, joten kyllähän sitä tulta ja tulikiveä olisi satanut sittenkin. Eli oikein se on mennyt ja hengissä on selvitty ainakin tähän saakka.

        Mutta nyt tässä vaiheessa, kuten sinäkin kerrot, että olet taisteluusi väsynyt.. niin sama se on tällä toisellakin puolella. Ainakin itsestä tuntuu siltä... Niin eikö tässä vaiheessa olisi syytä kertoa totuudenmukaisesti kaikki. En minä ainakaan syöksyisi enää mihinkään päin, eiköhän se oppi ole mennyt perille!! Asioiden selkiyttäminen poistaisi epävarmuuden, silloin jaksaisi odottaa.. vois nuolla haavansa kaikessa rauhassa.. oikeasta sodastakin pääsee joskus lomalle. Samalla tavalla se poistasi sinun pelkosi siitä, että olisit oman kultasi kohdalla mennyt liian pitkälle. Jos toinen lupaa odottaa ja toinen tulla silloin kun tuntee pystyvänsä, niin molemmat voisivat jäädä rauhassa paikalleen.. toinen odottamaan ja toinen pelkäämään :))) Toivo tulevasta poistaisi epävarmuuden molemmilta ja toisi rauhan.

        Tällä puolella linjoja epävarmuus on kyllä pahinta. Tuntee sisällään, että toinen tykkää kovasti, mutta lähestyminen on kuin yrittäisi tarjota ruusukimppua purkautuvalle tulivuorelle. Yritä siinä sitten olla kiltti ja ystävällinen, kun kukat on karrella ja käsistäkin nahka palanut. On tosiaankin ollut joskus semmoinen olo, kuin olisi liekinheittimellä kärvennetty. Että osaakin pieni ihminen olla ärhäkkä :))) Ihan oikesti alkaa jo naurattaa.. ei pilkallisesti, vaan silleen, kuin vois olettaa, että jälkeen päin yhdessä kultansa kanssa tällaiselle ajalle liekona nauraa.. että osaskin mennä kovvaa.

      • ss.
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Taisteluhautojen tällä puolen on tullut mietittyä ensin sitäkin vaihtoehtoa, että mitäs jos olisit heti aluksi kertonut, että tykkäystä olis, vaan pelot on suuremmat.. Mutta ei se silti olis toiminut toivotulla tavalla. Minä ainakin olisin kohta leiriytynyt telttani kanssa ovenpieleen kielloista huolimatta, joten kyllähän sitä tulta ja tulikiveä olisi satanut sittenkin. Eli oikein se on mennyt ja hengissä on selvitty ainakin tähän saakka.

        Mutta nyt tässä vaiheessa, kuten sinäkin kerrot, että olet taisteluusi väsynyt.. niin sama se on tällä toisellakin puolella. Ainakin itsestä tuntuu siltä... Niin eikö tässä vaiheessa olisi syytä kertoa totuudenmukaisesti kaikki. En minä ainakaan syöksyisi enää mihinkään päin, eiköhän se oppi ole mennyt perille!! Asioiden selkiyttäminen poistaisi epävarmuuden, silloin jaksaisi odottaa.. vois nuolla haavansa kaikessa rauhassa.. oikeasta sodastakin pääsee joskus lomalle. Samalla tavalla se poistasi sinun pelkosi siitä, että olisit oman kultasi kohdalla mennyt liian pitkälle. Jos toinen lupaa odottaa ja toinen tulla silloin kun tuntee pystyvänsä, niin molemmat voisivat jäädä rauhassa paikalleen.. toinen odottamaan ja toinen pelkäämään :))) Toivo tulevasta poistaisi epävarmuuden molemmilta ja toisi rauhan.

        Tällä puolella linjoja epävarmuus on kyllä pahinta. Tuntee sisällään, että toinen tykkää kovasti, mutta lähestyminen on kuin yrittäisi tarjota ruusukimppua purkautuvalle tulivuorelle. Yritä siinä sitten olla kiltti ja ystävällinen, kun kukat on karrella ja käsistäkin nahka palanut. On tosiaankin ollut joskus semmoinen olo, kuin olisi liekinheittimellä kärvennetty. Että osaakin pieni ihminen olla ärhäkkä :))) Ihan oikesti alkaa jo naurattaa.. ei pilkallisesti, vaan silleen, kuin vois olettaa, että jälkeen päin yhdessä kultansa kanssa tällaiselle ajalle liekona nauraa.. että osaskin mennä kovvaa.

        "Niin eikö tässä vaiheessa olisi syytä kertoa totuudenmukaisesti kaikki."

        Minä tein sen. Tältä saitilta sain kimmokkeen siihen. Ehkäpä, tietyt rohkaisun sanat tuntemattomilta ihmisiltä saivat tekemään uhkarohkeita.

        Miksi et itse voisi tehdä myös niin? Oletko kertonut itse tarpeeksi selvästi... Itselläni ainakin pelko saattaa värittää signaalit, jotka ns. normaalille naiselle ovat selvääkin selvempiä, aivan päinvastaiseksi.

        Ja loppujen lopuksi, nyt alan huomata, että vaakamies ei taida olla itsekään enää niin rohkea. Siksi mietin sitä, olenko sittenkin mennyt liian pitkälle.

        Tietty vaikutus yhtäkkisellä rohkeudenpuuskallani oli kyllä. Hän on yhtäkkiä aktiivinen. Kuin mykkä olisi alkanut puhua. Mutta niitä sanoja, joita minä odotan, en kuule. Ehkä hän on "vaakamaiseen" tyyliin rakennellut sanoista kasaa pääni päälle... kohta romahtaa, ja hän voi pilkallisesti hymyillä hämmästyneelle ilmeelleni.

        Ehkä esitin asian väärällä tavalla? En minä tunne käyttäytymissääntöjä, en normaalia käytäntöä. Jos sitä onkaan.

        Eivät hänen sanansa pahojakaan ole, päinvastoin.

        Kuitenkin, päätin tänään töitä paiskiessani (maailman paras lääke vaivaan kuin vaivaan) hirveän alkavan migreenin kourissa (joka onneksi nyt kadonnut), että tapahtui mitä tapahtui, en ota tätä kaikkea "minähän arvasin" -pelkoja vahvistavaksi esimerkiksi.
        Kiitokseni saa leijua avaruuteen. Yksinäisyys on tuttua, ei pelottavaa.

      • ss.
        ss. kirjoitti:

        "Niin eikö tässä vaiheessa olisi syytä kertoa totuudenmukaisesti kaikki."

        Minä tein sen. Tältä saitilta sain kimmokkeen siihen. Ehkäpä, tietyt rohkaisun sanat tuntemattomilta ihmisiltä saivat tekemään uhkarohkeita.

        Miksi et itse voisi tehdä myös niin? Oletko kertonut itse tarpeeksi selvästi... Itselläni ainakin pelko saattaa värittää signaalit, jotka ns. normaalille naiselle ovat selvääkin selvempiä, aivan päinvastaiseksi.

        Ja loppujen lopuksi, nyt alan huomata, että vaakamies ei taida olla itsekään enää niin rohkea. Siksi mietin sitä, olenko sittenkin mennyt liian pitkälle.

        Tietty vaikutus yhtäkkisellä rohkeudenpuuskallani oli kyllä. Hän on yhtäkkiä aktiivinen. Kuin mykkä olisi alkanut puhua. Mutta niitä sanoja, joita minä odotan, en kuule. Ehkä hän on "vaakamaiseen" tyyliin rakennellut sanoista kasaa pääni päälle... kohta romahtaa, ja hän voi pilkallisesti hymyillä hämmästyneelle ilmeelleni.

        Ehkä esitin asian väärällä tavalla? En minä tunne käyttäytymissääntöjä, en normaalia käytäntöä. Jos sitä onkaan.

        Eivät hänen sanansa pahojakaan ole, päinvastoin.

        Kuitenkin, päätin tänään töitä paiskiessani (maailman paras lääke vaivaan kuin vaivaan) hirveän alkavan migreenin kourissa (joka onneksi nyt kadonnut), että tapahtui mitä tapahtui, en ota tätä kaikkea "minähän arvasin" -pelkoja vahvistavaksi esimerkiksi.
        Kiitokseni saa leijua avaruuteen. Yksinäisyys on tuttua, ei pelottavaa.

        ...jotain minussa avautui avautumiseni myötä. Monta päivää on ollut kevyt olo ja helppo hengittää. Kuin olisin sälyttänyt painavan kuorman harteiltani.
        Puolestani vaakamies saa kaivaa pesän vaikka keskelle suota. Mun on hyvä olla.
        Oon iloinen, että satuin seuraanne... erityisesti Vaakamies ja sinä nimimerkitön naiskirjoittaja. Älkää antako kirjoitussuonenne ehtyä:)

      • Vaakamieheltä
        ss. kirjoitti:

        ...jotain minussa avautui avautumiseni myötä. Monta päivää on ollut kevyt olo ja helppo hengittää. Kuin olisin sälyttänyt painavan kuorman harteiltani.
        Puolestani vaakamies saa kaivaa pesän vaikka keskelle suota. Mun on hyvä olla.
        Oon iloinen, että satuin seuraanne... erityisesti Vaakamies ja sinä nimimerkitön naiskirjoittaja. Älkää antako kirjoitussuonenne ehtyä:)

        Kiitos sinun avautumisen sain lisää uskoa siihen, että mielitiettyni pohdiskelee asioita täsmälleen samalla tavoin, kuin nimimerkitön naiskirjoittaja kirjoitti. Rohkeuteni riittäisi mainiosti mennä hänen ovelleen, mutta en tee sitä.. en pakota häntä valitsemaan pelon ja minun välillä. Aika on kumminkin paras luottamuksen kasvattaja, sillä ajatukseni ja tunteeni hän varmasti tietää.. Ihmettelisin jos kaiken tapahtuneen jälkeen olisi jäänyt jotakin epäselväksi. Vaikka emme enää kohtaisi, hän ei unohda minua koskaan, muistaa aina hyvällä, sen tiedän. Olen jonkun nätin kirjeenkin tainnut kirjoittaa ja joskus olen jonkin pienen lahjankin laittanut.. semmoista pientä :)))

        Jos minun kultani osoittaisi minulle nuo sanat, jotka nimimerkitön nainen kirjoitti tunteistaan ja peloistaan, niin voisin nukahtaa hymy huulillani ja unessa kulkisin hänen luokseen ja pitäisin hellästi sylissäni koko yön.. valvoisin hänen untaan.. Silittäisin häntä hiuksista ja sanoisin, että nuku rauhassa.. olen lähelläsi, olen vierelläsi.. samalla tavalla kuin viimeisenä yhteisenä yönämme.. sinä yönä, kun näin rakkauden hänen silmistään.. sinä yönä, kun tiesin rakastuneeni..

      • asiaa miettii..
        ss... kirjoitti:

        Ja pistää nastat nurkkiin pitämään paperiarkkia paikallaan seinällä?

        "Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kaiken se tappaa marttyriudellaan..."

        Naurattaa:)

        Marttyyrius on laji, joka puistattaa selkäpiitäni, saa poistumaan äkkiä takavasemmalle. Luoja paratkoon, että en milloinkaan sortuisi tietämättäni siihen... Kaiken järjen mukaan varmaan pitäisi, sillä lähin kasvattajani oli takuulla lajin kruunaamaton kuningatar.

        ..Mielellään. Isontaa fonttia vähän voisi. Marttyrismi on kuoleva aate.. hih.

      • Nainen ilman nimeä
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Vuosi sitten lopettelin päättyvää suhdetta ja päätin, että nyt on aika etsiä se oikea!

        Yli kolmenkymmenen vuoden aikana olin keräillyt pieniä yksityiskohtia naisista, osasia, jotka halusin kaikki yhdeltä. Eli sisimmässäni oli kuva naisesta, joka olisi minun sydämeni valtiatar, minun kuningattareni. Häntä ryhdyin etsimään. Kävin läpi erilaisia senssipalstoja.. vastailin muutamille, joku vastaili takaisin, mutta ei oikein. Sitten aloin systemaattisesti käydä läpi cityn kuvagalleriaa, olisko sitten ollut se vaisto vai mikä. Muutamassa viikossa olin kahlannut ainakin kolmen tuhannen naisen kasvot läpi. Jokunen oli ulkonäöltään vähän sinne päin, kuin etsinkin. Taas kirjoitin jollekin, mutta...

        Sitten 9.4. viime keväänä löysin. Epäröin ensin, koska löytö oli todella upean näköinen ja epäilin josko aivan liian nuorikin mulle. Ensimmäisen viestini alku meni näin:"Katselin kuvasarjat ja kävin kotisivullasi. Ilmoituksessasi lukee vieteltävissä, mutta siihen saakka en usko pystyväni.... Mutta hänpä vastasikin. Kirjoittelimme kolmisen viikkoa, mikä oli todella miellyttävää aikaa. Hän kirjoittaa aivan ihastuttavan ihanasti, muutamalla lauseella kertoo saman, kuin minä puolella arkilla.

        Sovimme tapaamisen hänen kotikaupunkinsa rautatieasemalle lauantai neljäksi. Olin hyvissä ajoin paikalla ja jo ennen neljää kännykkääni tuli viestikin. Hän kysyi missä olen, vastasin olevani aseman kahviossa. Kohta kuulin, kuinka asema-aulasta alkoi kuulua lähestyvien korkokenkien reipas kopse. Ihana ääni.. ette usko kuinka voin pitää sellaisesta äänestä. Se on kuin musiikkia korvissani.. ääni lähestyi ja sitten näin hänet ensi kerran luonnossa. Hän oli kuin Italian lahja maailmalle.. Ehdin jo ajatella tuosta häkellyttävän kauniista naisesta, ettei ikinä ala tämmösen miehen kanssa. Hän askelsi lähemmäs.. nousin ylös tervehtiäkseni.. oikein käsipäivää ajattelin, mutta hän tulikin lähelle.. ihan kiinni minuun. Otti hartioistani kiinni ja suuteli minua molemmille poskille. En yleensä kovin helposti häkelly, mutta nyt olin hetken aivan sanaton.

        Lähdimme siitä sitten kuleksimaan kaupungille ja päätimme mennä erään hotellin baariin istumaan ja juttelemaan. Istuimme pyöreän pöydän ääreen kahdelle vinottain toisiaan vasten olevalle sohvalle. Tilasimme malliksi jotakin juomista ja ryhdyimme tutustumaan toisiimme. Kuin huomaamatta jo muutamien ensi minuuttien jälkeen kätemme kulkivat toisiaan kohti.. koskettivat toisiinsa.. hivelivät toisiaan. Hitaasti kallistuimme toisiamma vasten.. viimein huulemme kohtasivat.. ensin varovaisesti.. hellästi, kuin tunnustellen. Hetkeksi pää taaksepäin katsomaan toisiamme silmiin ja uudelleen huulet huulille. Kädet toistemme käsissä hyväillen hellästi, muutaman sanan välillä vaihtaen halailimme ja suutelimme... tunteja.. tais mennä seitsemisen tuntia.. suukottelua.

        En ollut milloinkaan aikaisemmin tuntenut kenenkään läheisyyttä niin täydesti. Tunsin olevani yhtä hänen kanssaan. En milloinkaan ole myöskään tuntenut oloani niin varmaksi ja turvalliseksi, kuin hänen lähellään. Meistä molemmista tuntui, kuin olisimme tunteneet aina.. kuin olisimme pitkältä matkalta vihdoinkin löytäneet kotiin.

        Sinulle SS; olen ylpeä sinusta. Niin kauan kun joudut luonteesi vastaisesti olemaan pakotetussa olotilassa sielusi ei ymmärrettävästi tule ikinä olemaan vapaa. Rakkaintaan ja hänen toimiaan ei tule ikinä pelätä - kunnioittaa kylläkin. Joskus näilläkin käsitteillä on välissään ohuen ohut punertava viiva. Voit mitata rakkautesi sillä, rakastatko toista niin paljon että voisit päästää hänestä irti sen vuoksi että tiedät sen olevan hänelle hyväksi. Rakkauteen liitetään usein käsite omistamisesta - minun mieheni, minun naiseni. Emme omista ketään emmekä mitään, olemme syntyneet tähän maahan alastomina ryppyisinä myttyinä ja sellaisena myös kuolemme. Rakkaus on niin epäitsekäs tunne että se on valmis itsensä kuolettamiseen sen itsensä vuoksi. - Pelottavaa, mutta totta. Usein ihmiset pelkäävät menetystä niin paljon että työntävät kaiken rakastettavan pois luotaan. Kasvattavat ko-oorkean muurin ympärilleen. Se on niiin korkea että kun itse katsoo ylöspäin ja näkee sen halkovan pilviä jotka lipuvat taivaalla, huimaa, tuntuu kuin itsekasattu jyrkkä seinä kaatuisi päälle. Ja millähän tikkailta sieltä pääsee pois. - Juupa juu, ei niin millään. Siitä täytyy tulla joku läpi ja lujaa. Ja se, joka sen tekee on sinun "oma" sydämenpuolikkaasi.
        Toisaalta; ei sinulla mikään jyrkkä seinä ole. Se on hyvinkin hauras. Sinun puolikkaasi pitää olla tunteva niinkuin sinä. Hänen pitää kertoa sinulle, todistaa sinulle, palaa sinulle ja näyttää rakkautensa liekit. Käsittääkseni se ei ole lähtökohtaisesti vaakamainen luonteenpiirre. Vaaka on nk. elegantti eikä riehuminen (hyvässä tai pahassa) taida olla tälle luonteenomaista.
        Jos teillä on vaakalaisen kanssa toivoa, kaikkea hyvää. Jos päädytte sulautumaan samaksi mieleksi, sinun pitää opettaa tälle (hyväksyvästi) itseilmaisua vaikka tällä ei olekkaan artikulointiongelmia.
        Hm.
        Tänään laitoin söpöläisen postiluukkuun ruusun ja huumoriviestin. Tai ainakin omasta mielestäni hyväntahtoisen huomenentoivotuksen.
        Pidelkää peukkuja, sinäkin herkkäsielu-vaakalainen. (sinun naisesi kuulostaa täydelliseltä - vaikutat siltä ettet ole rakastunut rakkauden tunteeseen vaan aitoon ihmiseen.)

      • Vaakamieheltä
        Nainen ilman nimeä kirjoitti:

        Sinulle SS; olen ylpeä sinusta. Niin kauan kun joudut luonteesi vastaisesti olemaan pakotetussa olotilassa sielusi ei ymmärrettävästi tule ikinä olemaan vapaa. Rakkaintaan ja hänen toimiaan ei tule ikinä pelätä - kunnioittaa kylläkin. Joskus näilläkin käsitteillä on välissään ohuen ohut punertava viiva. Voit mitata rakkautesi sillä, rakastatko toista niin paljon että voisit päästää hänestä irti sen vuoksi että tiedät sen olevan hänelle hyväksi. Rakkauteen liitetään usein käsite omistamisesta - minun mieheni, minun naiseni. Emme omista ketään emmekä mitään, olemme syntyneet tähän maahan alastomina ryppyisinä myttyinä ja sellaisena myös kuolemme. Rakkaus on niin epäitsekäs tunne että se on valmis itsensä kuolettamiseen sen itsensä vuoksi. - Pelottavaa, mutta totta. Usein ihmiset pelkäävät menetystä niin paljon että työntävät kaiken rakastettavan pois luotaan. Kasvattavat ko-oorkean muurin ympärilleen. Se on niiin korkea että kun itse katsoo ylöspäin ja näkee sen halkovan pilviä jotka lipuvat taivaalla, huimaa, tuntuu kuin itsekasattu jyrkkä seinä kaatuisi päälle. Ja millähän tikkailta sieltä pääsee pois. - Juupa juu, ei niin millään. Siitä täytyy tulla joku läpi ja lujaa. Ja se, joka sen tekee on sinun "oma" sydämenpuolikkaasi.
        Toisaalta; ei sinulla mikään jyrkkä seinä ole. Se on hyvinkin hauras. Sinun puolikkaasi pitää olla tunteva niinkuin sinä. Hänen pitää kertoa sinulle, todistaa sinulle, palaa sinulle ja näyttää rakkautensa liekit. Käsittääkseni se ei ole lähtökohtaisesti vaakamainen luonteenpiirre. Vaaka on nk. elegantti eikä riehuminen (hyvässä tai pahassa) taida olla tälle luonteenomaista.
        Jos teillä on vaakalaisen kanssa toivoa, kaikkea hyvää. Jos päädytte sulautumaan samaksi mieleksi, sinun pitää opettaa tälle (hyväksyvästi) itseilmaisua vaikka tällä ei olekkaan artikulointiongelmia.
        Hm.
        Tänään laitoin söpöläisen postiluukkuun ruusun ja huumoriviestin. Tai ainakin omasta mielestäni hyväntahtoisen huomenentoivotuksen.
        Pidelkää peukkuja, sinäkin herkkäsielu-vaakalainen. (sinun naisesi kuulostaa täydelliseltä - vaikutat siltä ettet ole rakastunut rakkauden tunteeseen vaan aitoon ihmiseen.)

        Kiitokset kauniista sanoistasi

        Todellakin yli kolmekymmentä vuotta etsin minulle täydellistä naista ja löysin. Löysin samalla sisältäni tunteita, joita en tiennyt siellä olevankaan. Vastaavaa ei helpolla tule eteeni, siksi tiedän, että jaksan myöskin odottaa. Taisteluvaihe on ohi, molemmat ovat saaneet sen tuta, kummallekaan se ei ollut helppoa. Nyt on aika antaa pölyn laskeutua ja luonnon kylvää uudet siemenet taistelun tuoksinassa tallautuneeseen maahan. Katsoa niiden itämistä ja ehkä jonakin päivänä makoilla oman kultansa kanssa viheriöivällä ruohopatjalla. Katsella hänen kauniista vihreistä silmistä heijastuvia tunteita ja taivaalla lipuvia pilvenhattaroita.. tuntea ympärillään huumaavana uuden ruohon ja ympäröivän luonnon tuoksu ja olla lähekkäin.. vain me kaksi.. auringon lämmössä.. rakkauden keväässä.

      • ss.
        Nainen ilman nimeä kirjoitti:

        Sinulle SS; olen ylpeä sinusta. Niin kauan kun joudut luonteesi vastaisesti olemaan pakotetussa olotilassa sielusi ei ymmärrettävästi tule ikinä olemaan vapaa. Rakkaintaan ja hänen toimiaan ei tule ikinä pelätä - kunnioittaa kylläkin. Joskus näilläkin käsitteillä on välissään ohuen ohut punertava viiva. Voit mitata rakkautesi sillä, rakastatko toista niin paljon että voisit päästää hänestä irti sen vuoksi että tiedät sen olevan hänelle hyväksi. Rakkauteen liitetään usein käsite omistamisesta - minun mieheni, minun naiseni. Emme omista ketään emmekä mitään, olemme syntyneet tähän maahan alastomina ryppyisinä myttyinä ja sellaisena myös kuolemme. Rakkaus on niin epäitsekäs tunne että se on valmis itsensä kuolettamiseen sen itsensä vuoksi. - Pelottavaa, mutta totta. Usein ihmiset pelkäävät menetystä niin paljon että työntävät kaiken rakastettavan pois luotaan. Kasvattavat ko-oorkean muurin ympärilleen. Se on niiin korkea että kun itse katsoo ylöspäin ja näkee sen halkovan pilviä jotka lipuvat taivaalla, huimaa, tuntuu kuin itsekasattu jyrkkä seinä kaatuisi päälle. Ja millähän tikkailta sieltä pääsee pois. - Juupa juu, ei niin millään. Siitä täytyy tulla joku läpi ja lujaa. Ja se, joka sen tekee on sinun "oma" sydämenpuolikkaasi.
        Toisaalta; ei sinulla mikään jyrkkä seinä ole. Se on hyvinkin hauras. Sinun puolikkaasi pitää olla tunteva niinkuin sinä. Hänen pitää kertoa sinulle, todistaa sinulle, palaa sinulle ja näyttää rakkautensa liekit. Käsittääkseni se ei ole lähtökohtaisesti vaakamainen luonteenpiirre. Vaaka on nk. elegantti eikä riehuminen (hyvässä tai pahassa) taida olla tälle luonteenomaista.
        Jos teillä on vaakalaisen kanssa toivoa, kaikkea hyvää. Jos päädytte sulautumaan samaksi mieleksi, sinun pitää opettaa tälle (hyväksyvästi) itseilmaisua vaikka tällä ei olekkaan artikulointiongelmia.
        Hm.
        Tänään laitoin söpöläisen postiluukkuun ruusun ja huumoriviestin. Tai ainakin omasta mielestäni hyväntahtoisen huomenentoivotuksen.
        Pidelkää peukkuja, sinäkin herkkäsielu-vaakalainen. (sinun naisesi kuulostaa täydelliseltä - vaikutat siltä ettet ole rakastunut rakkauden tunteeseen vaan aitoon ihmiseen.)

        Onnea sulle ja olkoon ruusullasi toivottu vaikutus!:) Huumorista... olen itse tosikkouteen taipuvainen ja yksi piirre vaakamiehessä on saanut mielialan toodella korkealle: hän saa minut nauramaan. Se ei ole vähäistä, se. Viimeksi toissapäivänä hän nauratti minua sähköpostin välityksellä, tietäen huvittavansa.

        Kirjoitit: "Rakkaus on niin epäitsekäs tunne että se on valmis itsensä kuolettamiseen sen itsensä vuoksi. - Pelottavaa, mutta totta."

        Oon miettinyt tuota siitä saakka, kun aloin exäni kanssa seurustella hänen periaatteellaan: "Jos emme voi olla enemmän, en tahdo ystävyyttäsikään". Aloin, niin säälittävä raukka silloin vielä olin! Ihan hävettää tunnustaa.

        Kirjoitin vaakamiehelle viiseimmäksi, että milloin tahansa hän tahtoo jatkaa omaa polkuaan, minä oon siihen valmis myös. Että yhtäkkinen rohkeuteni ei ole vaatimuksella kyllästetty, vaan haluan itse nähdä rohkeuden tunteen lahjana, jonka sain jostakin- Kyllä se satuttaisi minua, jos hän haluaisi katkaista tämän kolme vuotta säilyneen hennon siteen... mutta uudella tielläni en tahdo välttää satuttavia asioita.

        Hän on -elegantti- kuten määrittelit vaakaa:) Otetaas vähän horoskooppiasiaa tähän mukaan. Leijonanaista pidetään toisenlaisena monissakin asioissa. Mutta itsekään en ole koskaan pitänyt "ryminästä", olen siitä saanut tarpeeksi kokea kauan sitten. Juuri tietty viileys vaakamiehessä on vetänyt mua koko ajan puoleensa. Se rauhan ilmapiiri, joka kuin kehänä leviää hänen lähellään. Hän on jollain tapaa humaani, vaistoaa herkästi mielestäni haavoittuneen, auttaa tielle kaatuneita. Ehkä olen ollut yksi siinä joukossa. Ja ehkä mulla on liian kaunis kuva hänestä? Mutta kuten sanottua, rakkaus on sokeaa:)

        Kiitos, että tunnet ylpeyttä minusta "Nainen ilman nimeä":) Näinkin, se tuntuu hyvältä.

      • ss.
        ss. kirjoitti:

        Onnea sulle ja olkoon ruusullasi toivottu vaikutus!:) Huumorista... olen itse tosikkouteen taipuvainen ja yksi piirre vaakamiehessä on saanut mielialan toodella korkealle: hän saa minut nauramaan. Se ei ole vähäistä, se. Viimeksi toissapäivänä hän nauratti minua sähköpostin välityksellä, tietäen huvittavansa.

        Kirjoitit: "Rakkaus on niin epäitsekäs tunne että se on valmis itsensä kuolettamiseen sen itsensä vuoksi. - Pelottavaa, mutta totta."

        Oon miettinyt tuota siitä saakka, kun aloin exäni kanssa seurustella hänen periaatteellaan: "Jos emme voi olla enemmän, en tahdo ystävyyttäsikään". Aloin, niin säälittävä raukka silloin vielä olin! Ihan hävettää tunnustaa.

        Kirjoitin vaakamiehelle viiseimmäksi, että milloin tahansa hän tahtoo jatkaa omaa polkuaan, minä oon siihen valmis myös. Että yhtäkkinen rohkeuteni ei ole vaatimuksella kyllästetty, vaan haluan itse nähdä rohkeuden tunteen lahjana, jonka sain jostakin- Kyllä se satuttaisi minua, jos hän haluaisi katkaista tämän kolme vuotta säilyneen hennon siteen... mutta uudella tielläni en tahdo välttää satuttavia asioita.

        Hän on -elegantti- kuten määrittelit vaakaa:) Otetaas vähän horoskooppiasiaa tähän mukaan. Leijonanaista pidetään toisenlaisena monissakin asioissa. Mutta itsekään en ole koskaan pitänyt "ryminästä", olen siitä saanut tarpeeksi kokea kauan sitten. Juuri tietty viileys vaakamiehessä on vetänyt mua koko ajan puoleensa. Se rauhan ilmapiiri, joka kuin kehänä leviää hänen lähellään. Hän on jollain tapaa humaani, vaistoaa herkästi mielestäni haavoittuneen, auttaa tielle kaatuneita. Ehkä olen ollut yksi siinä joukossa. Ja ehkä mulla on liian kaunis kuva hänestä? Mutta kuten sanottua, rakkaus on sokeaa:)

        Kiitos, että tunnet ylpeyttä minusta "Nainen ilman nimeä":) Näinkin, se tuntuu hyvältä.

        ei hän mikään pyhimys mielestäni kuitenkaan ole: pyhimykset ja marttyyrit kuuluvat samaan kehään -puistatus- :)

        Ehkä minä olen nähnyt tietyn puolen hänessä, ehkä jos en olisi sitä "nähnyt", en olisi koskaan rakastunut häneen. Se, tuleeko näky omasta päästäni vai onko sille todellista katetta, on eri asia... Siitä ei kuitenkaan pääse, että hänen ympärillään on se aistimani kehä.:)

        Vaakamies täällä kirjoitteli unessa kulkevansa rakkaansa luo. Käykö kenellekään koskaan niin, että herää yhtäkkiä yöllä johonkin, tuntee lämmön ja hyvänolontunteen ympärillään (ilman vettä väkevämpää;), toistelee unisena rakkautensa kohteen nimeä. Se on merkillistä... ja mistä se tuleekaan, puolestani saa tulla. Ei se ketään vahingoita, kaikkein vähiten mua.

      • ss.
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Vuosi sitten lopettelin päättyvää suhdetta ja päätin, että nyt on aika etsiä se oikea!

        Yli kolmenkymmenen vuoden aikana olin keräillyt pieniä yksityiskohtia naisista, osasia, jotka halusin kaikki yhdeltä. Eli sisimmässäni oli kuva naisesta, joka olisi minun sydämeni valtiatar, minun kuningattareni. Häntä ryhdyin etsimään. Kävin läpi erilaisia senssipalstoja.. vastailin muutamille, joku vastaili takaisin, mutta ei oikein. Sitten aloin systemaattisesti käydä läpi cityn kuvagalleriaa, olisko sitten ollut se vaisto vai mikä. Muutamassa viikossa olin kahlannut ainakin kolmen tuhannen naisen kasvot läpi. Jokunen oli ulkonäöltään vähän sinne päin, kuin etsinkin. Taas kirjoitin jollekin, mutta...

        Sitten 9.4. viime keväänä löysin. Epäröin ensin, koska löytö oli todella upean näköinen ja epäilin josko aivan liian nuorikin mulle. Ensimmäisen viestini alku meni näin:"Katselin kuvasarjat ja kävin kotisivullasi. Ilmoituksessasi lukee vieteltävissä, mutta siihen saakka en usko pystyväni.... Mutta hänpä vastasikin. Kirjoittelimme kolmisen viikkoa, mikä oli todella miellyttävää aikaa. Hän kirjoittaa aivan ihastuttavan ihanasti, muutamalla lauseella kertoo saman, kuin minä puolella arkilla.

        Sovimme tapaamisen hänen kotikaupunkinsa rautatieasemalle lauantai neljäksi. Olin hyvissä ajoin paikalla ja jo ennen neljää kännykkääni tuli viestikin. Hän kysyi missä olen, vastasin olevani aseman kahviossa. Kohta kuulin, kuinka asema-aulasta alkoi kuulua lähestyvien korkokenkien reipas kopse. Ihana ääni.. ette usko kuinka voin pitää sellaisesta äänestä. Se on kuin musiikkia korvissani.. ääni lähestyi ja sitten näin hänet ensi kerran luonnossa. Hän oli kuin Italian lahja maailmalle.. Ehdin jo ajatella tuosta häkellyttävän kauniista naisesta, ettei ikinä ala tämmösen miehen kanssa. Hän askelsi lähemmäs.. nousin ylös tervehtiäkseni.. oikein käsipäivää ajattelin, mutta hän tulikin lähelle.. ihan kiinni minuun. Otti hartioistani kiinni ja suuteli minua molemmille poskille. En yleensä kovin helposti häkelly, mutta nyt olin hetken aivan sanaton.

        Lähdimme siitä sitten kuleksimaan kaupungille ja päätimme mennä erään hotellin baariin istumaan ja juttelemaan. Istuimme pyöreän pöydän ääreen kahdelle vinottain toisiaan vasten olevalle sohvalle. Tilasimme malliksi jotakin juomista ja ryhdyimme tutustumaan toisiimme. Kuin huomaamatta jo muutamien ensi minuuttien jälkeen kätemme kulkivat toisiaan kohti.. koskettivat toisiinsa.. hivelivät toisiaan. Hitaasti kallistuimme toisiamma vasten.. viimein huulemme kohtasivat.. ensin varovaisesti.. hellästi, kuin tunnustellen. Hetkeksi pää taaksepäin katsomaan toisiamme silmiin ja uudelleen huulet huulille. Kädet toistemme käsissä hyväillen hellästi, muutaman sanan välillä vaihtaen halailimme ja suutelimme... tunteja.. tais mennä seitsemisen tuntia.. suukottelua.

        En ollut milloinkaan aikaisemmin tuntenut kenenkään läheisyyttä niin täydesti. Tunsin olevani yhtä hänen kanssaan. En milloinkaan ole myöskään tuntenut oloani niin varmaksi ja turvalliseksi, kuin hänen lähellään. Meistä molemmista tuntui, kuin olisimme tunteneet aina.. kuin olisimme pitkältä matkalta vihdoinkin löytäneet kotiin.

        kommenttia kirjoittavan vaakamiehen tekstiin "Rohkeudesta" tai sinne päin... (ei voinut vastata siihen, koska viestin hierarkia oli kuulemma liian syvä, ilmoitti tämä ohjelma;)

        Vaakamies osaa parhaimmillaan olla hellä. Se vetoaa, vaikka muutakaan puolta makuuhuoneen puolella ei vierastaisi. Minuun se ainakin vetoaa. En ole koskaan pitänyt miehistä, jotka "kiirehtivät ihon pintaan" noin niin kuin kauniisti sanottuna. Voisin sanoa paljon rumemmastikin, mutta enpä sano. Toki heihinkin, vaakamiehiin, mahtunee monenlaista. Mutta sanoinkin "parhaimmillaan", ja se on mun mielipide.

        Paras tapa vietellä on oikealla hetkellä osata katsoa silmiin. Paras tapa nähdä mun kaltaisen katoavan horisonttiin, on väärällä hetkellä katsoa jonnekin muualle.

      • Vaakamieheltä
        ss. kirjoitti:

        kommenttia kirjoittavan vaakamiehen tekstiin "Rohkeudesta" tai sinne päin... (ei voinut vastata siihen, koska viestin hierarkia oli kuulemma liian syvä, ilmoitti tämä ohjelma;)

        Vaakamies osaa parhaimmillaan olla hellä. Se vetoaa, vaikka muutakaan puolta makuuhuoneen puolella ei vierastaisi. Minuun se ainakin vetoaa. En ole koskaan pitänyt miehistä, jotka "kiirehtivät ihon pintaan" noin niin kuin kauniisti sanottuna. Voisin sanoa paljon rumemmastikin, mutta enpä sano. Toki heihinkin, vaakamiehiin, mahtunee monenlaista. Mutta sanoinkin "parhaimmillaan", ja se on mun mielipide.

        Paras tapa vietellä on oikealla hetkellä osata katsoa silmiin. Paras tapa nähdä mun kaltaisen katoavan horisonttiin, on väärällä hetkellä katsoa jonnekin muualle.

        Kun katson taakseni näen pitkän.. kivikkoisenkin tien, mutta näen myöskin tien, joka on opettanut paljon. Minulle on suotu vaiherikas koulu naisten sisimpään. Vierelläni on viivähtänyt lyhyempiä ja pidempiä aikoja monenlaisia naisia. On ollut ulkokultaista, kierojakin.. mukaan on mahtunut hetken hurmaa.. irstailuakin, mutta eniten sisältä rikki revittyjä naisia, monta. Aistini nähdä sisälle ja tunnistaa kipu pelkällä vaistollani on ohjannut monet kerrat kohtelemaan oikein. Kainaloni on ollut paikka, mistä on noustu eri ihmisenä ylös. Vaikka näin jälkikäteen huomaankin, että on ollut kysymyksessä enemmänkin ihmisrakkauteni, kuin oikeat rakkauden tunteeni, niin silti olen tyytyväinen saamaani oppiin.

        Mutta tällä kertaa en saanut häntä kainalooni, jonka tehon tiedän. Kunnioitan silti hänen päätöstään, jonka oletan olevan halu nousta sieltä yksin omin voimin. Suon sen hänelle mielelläni, niin jokaisen pitäisikin uskaltaa tehdä, nähdä itsensä uudessa valossa. Nähdä itsensä yhtä kauniina ja puhtaana, kuin minä näen hänet. Olen silti lähellä.. varalta jos tarvitaan, mutta myöskin vahvasti hengessä mukana. Näyttämässä sen, että arvostan ja kunnioitan häntä kokonaisuutena, niin hyviä, kuin huonojakin puolia. Ajattelen jokaista osaa hänessä suunnattomalla hellyydellä ja rakkaudella. Toivon, että se saa minunkin toiveeni jonakin päivänä täyttymään; saan painaa hänet syliini ehjänä ihmisenä.

      • Vaakamieheltä
        elämän polut..kierrätetäänk... kirjoitti:

        Polkujen kohtaamiset ja kännökset.

        On mielenkiintoista, miten jotkut ihmiset, joilla ei näennäisesti katsoen ole paljonkaan yhteissä, omaavat samat mielipiteet. Heidän erilaiset elämänsä ovat soljuneet samojen tunnetilojen kautta, heidän kokemuksensakin ovat kovin samanlaisia. Eri vuosikymmenien kasvatit ovat eläneet eri paikoissa tismalleen samanrakenteisen elämän - kokemukset eivät ole identtisiä vaan toistavat samat kaarevat ja rosoiset muodot. Silloin kun ei tarvitse kommentoida tällaiselle ihmiselle asioita, katse riittää yhteisymmärrykseksi. Kaksi palaa, palapeli kauneimmassa yksinkertaisuudessaan. Olen kerran ollut niin onnekas että saanut tuntea tuon tunteen.

        Sitten on niitä toisia polkujen törmäyksiä. Mä itse törmään yhä uudelleen samaan mieheen ihan ohimennen, joskus se on viihdyttämässä joukkoja jossakin laskettelukeskuksessa ja taistelemme viimeisestä tuolista leikillämme kunnes taas hämmästyneenä katsomme toisiamme. Toisena kertana ajaudumme saman sateensuojan alle, joskus siellä joskus täällä.. kerran kohtasin hänet keskellä ei mitään. Siis kirjaimellisesti pellon reunassa, jossa ei normaalisti kukaan kuolevainen ilman siemenvilja-ajatuksia tai lannotusmietteitä kulje. Tämä kaupunkilainen satojen kilometrien päästä pysähtyi kohdalleni kysyäkseen tietä. Muutettuani ensimmäiseksi törmäsin tähän pikkukahvilassa jossa kuvittelin ettei kukaan elollinen ollut käynyt pula-ajan jälkeen. Tervehdimme kohteliaasti. Kurtistin hetken kulmia mutta olen varma ettei tämä ole mikään kyttärihiippari. Me emme ole tuttuja, samasta paikasta kotoisin, ihastuneita toisiimme emmekä tunne mitään suurta Kohtalon Kosketusta - mutta yhtä kaikki näiden kaikkien vuosien jälkeen ihmettelen, miksi jotkut toisilleen merkityksettömät polut kohtaavat, entä miksi jotkut kulkevat aina vierekkäin? Vaikket edes pitäisi asiasta. -Kuin elokuvat Sininen, Valkoinen, Punainen. Jokaisen tarinan taustalla sivuaa toinen tarina, kaikki liittyvät jotenkin toisiinsa ja sitten ei taas lainkaan.
        Todellisia rinnakkaistodellisuuksia.. vai haemmeko sittenkin mielissämme mystiikkaa näille elämän tavallisille jutuille? Hmmm.. Joskus sitä käy mietteliääksi rankan viikon uuvuttama, jorisee jonninjoutavia ja kiusaa viattomia horoskoopin varjolla. Hyvää yötä ja huomenta. : )

        Joskus todellakin tuntuu, että jotakin taianomaista tässä elossa on. Yrität kovasti jotakin, niin tapahtuu aivan muuta. No sitten kun hyväksyy sen muun tuoman elämänmuutoksen, niin saakin sen mitä ensin yritti väkisin tavoitella.

        Minulla ei ole ollut vuosiin "aikaa" pitää lomaa, mutta nyt pidin. Uusi rakkaus pani vipinää itseenikin. Pidin kuusi kuukautta lomaa.. hemmottelin ja kosiskelin häntä.. tietäisittepä.. järjestelin kaikki keskeneräiset asiat kuntoon.. kunnostin talon sisältä valmiiksi.. laajensin vähän taloakin.. tein kullalle oman huoneen vain häntä varten.. aikalailla vuosia rempallaan olleet raha-asiatkin järjestyivät,kuin itsestään.. panin pisteen usealle paikallaan polkeneelle kärhämälle.. siivosin taloni kaikesta vanhoista muistoista, kuten sydämenikin.. tein todellisen suursiivouksen.

        Heti, kun nostin tunteet.. rakkauden tärkeimmäksi asiaksi elämässäni.. reilusti ohi mammonan, niin puolessa vuodessa tavoitin pyytämättä senkin. Asiani eivät ole milloinkaan olleet näin hyvin ja kaikki on "sattuman" ja minun itseni aikaansaamaa, sen rakkauden voimalla minkä sain. Siksi kai itsetuntonikin on vahvempi, kuin koskaan.. tiedän ja tunnen itseni.. pidän siitä.. minusta.. niin peilin kautta, kuin sisimmästänikin. Pidän kodistani, sen avaruudesta, sen erikoisuudesta.. ainutlaatuisuudesta.. siitä hyvästä hengestä mikä täällä on. Tiedän nyt itsekin olevani erityinen.. aivan kuten minun Pikkunenkin tietää sen itsestään.

        Ei pidä aliarvioida tunteiden vaikutusta elämäämme.

      • ss.
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Joskus todellakin tuntuu, että jotakin taianomaista tässä elossa on. Yrität kovasti jotakin, niin tapahtuu aivan muuta. No sitten kun hyväksyy sen muun tuoman elämänmuutoksen, niin saakin sen mitä ensin yritti väkisin tavoitella.

        Minulla ei ole ollut vuosiin "aikaa" pitää lomaa, mutta nyt pidin. Uusi rakkaus pani vipinää itseenikin. Pidin kuusi kuukautta lomaa.. hemmottelin ja kosiskelin häntä.. tietäisittepä.. järjestelin kaikki keskeneräiset asiat kuntoon.. kunnostin talon sisältä valmiiksi.. laajensin vähän taloakin.. tein kullalle oman huoneen vain häntä varten.. aikalailla vuosia rempallaan olleet raha-asiatkin järjestyivät,kuin itsestään.. panin pisteen usealle paikallaan polkeneelle kärhämälle.. siivosin taloni kaikesta vanhoista muistoista, kuten sydämenikin.. tein todellisen suursiivouksen.

        Heti, kun nostin tunteet.. rakkauden tärkeimmäksi asiaksi elämässäni.. reilusti ohi mammonan, niin puolessa vuodessa tavoitin pyytämättä senkin. Asiani eivät ole milloinkaan olleet näin hyvin ja kaikki on "sattuman" ja minun itseni aikaansaamaa, sen rakkauden voimalla minkä sain. Siksi kai itsetuntonikin on vahvempi, kuin koskaan.. tiedän ja tunnen itseni.. pidän siitä.. minusta.. niin peilin kautta, kuin sisimmästänikin. Pidän kodistani, sen avaruudesta, sen erikoisuudesta.. ainutlaatuisuudesta.. siitä hyvästä hengestä mikä täällä on. Tiedän nyt itsekin olevani erityinen.. aivan kuten minun Pikkunenkin tietää sen itsestään.

        Ei pidä aliarvioida tunteiden vaikutusta elämäämme.

        kuin vaakamies, josta oon täällä niin paljon kirjoitellut. Kerroin, että rohkaisin itseäni tämänkin palstan kautta ja avauduin hänelle niin hyvin kuin kykenen. Nyt on tapahtunut jotain "kummallista", mukavaa sellaista. Ikään kuin tämä ystävyys(suhteemme) olisi saanut uuden ulottuvuuden. Kerroin, että hänellä tulee nyt sanoja... Ennen oli niin, että minä puhuin. Puhuin pienestä ympyrästäni, puolustusasemista. Hän seisoi vakaana vaakana purkauksiani vastaan, hymyillen tai katsellen surullisesti, riippuen tilanteesta.
        Nyt, kun mulla on jotenkin hyvä olo (askel on edelleen kevyt ja ihmettelen vähän väliä mitä tässä oikeastaan on tapahtunut:), hän kertoilee itsestään, elämästään ja minä otan tietoa kiitollisena ja kiinnostuneena vastaan. Minusta tuntuu, kuin olisimme vihdoin vastakkain samalla tasolla, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ennen olin aina "altavastaaja", taistelin jotain pelottavaa vastaan ja nyt ymmärrän, että olin itse suurin pelkoni.

        En tiedä mitä tässä tapahtuu ja milloin. Mutta tiedän, että tuon ihmisen ystävyyttä en halua menettää. Mitä koskaan tapahtuukaan, hän on ollut tähän astisen vaellukseni merkityksellinen henkilö. Iloitsen siitä:) Iloitsen niistä sanoista, jotka juuri sain, että hän "on odottanut hetkeä". En kysy, mitä hetkeä. Hän saa itse kertoa, kun/jos joskus haluaa. Hän on ikään kuin hiukan hämillään, hämmästyneen oloinen.

        Niin olen minäkin. Oon sellainen ihminen, että jokin ongelma päässäni saattaa jäytää jopa vuosia. Niin kuin palapelin viimeinen palanen olisi hukassa, enkä saa siksi selvää kuvasta lainkaan. Sitten ratkaisu saattaa löytyä yllättäen, tapahtuu ehkä ns. kehityspyrähdys.

        Hyvä olo näkyy minussa myös selvästi ulospäin (kuten pahakin). Työkaveri, joka yleensä huitelee nopeasti ohitseni, pysähtyy yllättäen, katsoo tutkivasti tai tervehtii kauniisti. Vieras vanhus kauppajonossa nyökkää. Ja minä - mun tekee mieli kirjoittaa, kirjoittaa:) Tuntuu hyvältä.

      • ss.
        ss. kirjoitti:

        kuin vaakamies, josta oon täällä niin paljon kirjoitellut. Kerroin, että rohkaisin itseäni tämänkin palstan kautta ja avauduin hänelle niin hyvin kuin kykenen. Nyt on tapahtunut jotain "kummallista", mukavaa sellaista. Ikään kuin tämä ystävyys(suhteemme) olisi saanut uuden ulottuvuuden. Kerroin, että hänellä tulee nyt sanoja... Ennen oli niin, että minä puhuin. Puhuin pienestä ympyrästäni, puolustusasemista. Hän seisoi vakaana vaakana purkauksiani vastaan, hymyillen tai katsellen surullisesti, riippuen tilanteesta.
        Nyt, kun mulla on jotenkin hyvä olo (askel on edelleen kevyt ja ihmettelen vähän väliä mitä tässä oikeastaan on tapahtunut:), hän kertoilee itsestään, elämästään ja minä otan tietoa kiitollisena ja kiinnostuneena vastaan. Minusta tuntuu, kuin olisimme vihdoin vastakkain samalla tasolla, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ennen olin aina "altavastaaja", taistelin jotain pelottavaa vastaan ja nyt ymmärrän, että olin itse suurin pelkoni.

        En tiedä mitä tässä tapahtuu ja milloin. Mutta tiedän, että tuon ihmisen ystävyyttä en halua menettää. Mitä koskaan tapahtuukaan, hän on ollut tähän astisen vaellukseni merkityksellinen henkilö. Iloitsen siitä:) Iloitsen niistä sanoista, jotka juuri sain, että hän "on odottanut hetkeä". En kysy, mitä hetkeä. Hän saa itse kertoa, kun/jos joskus haluaa. Hän on ikään kuin hiukan hämillään, hämmästyneen oloinen.

        Niin olen minäkin. Oon sellainen ihminen, että jokin ongelma päässäni saattaa jäytää jopa vuosia. Niin kuin palapelin viimeinen palanen olisi hukassa, enkä saa siksi selvää kuvasta lainkaan. Sitten ratkaisu saattaa löytyä yllättäen, tapahtuu ehkä ns. kehityspyrähdys.

        Hyvä olo näkyy minussa myös selvästi ulospäin (kuten pahakin). Työkaveri, joka yleensä huitelee nopeasti ohitseni, pysähtyy yllättäen, katsoo tutkivasti tai tervehtii kauniisti. Vieras vanhus kauppajonossa nyökkää. Ja minä - mun tekee mieli kirjoittaa, kirjoittaa:) Tuntuu hyvältä.

        että sinun tunteesi ovat selkeät, ilmaiset itseäsi hyvin. Vaakamies-ystäväni tuottaa vähemmän sanoja, mutta jokainen sana häneltä on mulle mielenkiintoinen ja innostava.

      • no omnen
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Kiitokset kauniista sanoistasi

        Todellakin yli kolmekymmentä vuotta etsin minulle täydellistä naista ja löysin. Löysin samalla sisältäni tunteita, joita en tiennyt siellä olevankaan. Vastaavaa ei helpolla tule eteeni, siksi tiedän, että jaksan myöskin odottaa. Taisteluvaihe on ohi, molemmat ovat saaneet sen tuta, kummallekaan se ei ollut helppoa. Nyt on aika antaa pölyn laskeutua ja luonnon kylvää uudet siemenet taistelun tuoksinassa tallautuneeseen maahan. Katsoa niiden itämistä ja ehkä jonakin päivänä makoilla oman kultansa kanssa viheriöivällä ruohopatjalla. Katsella hänen kauniista vihreistä silmistä heijastuvia tunteita ja taivaalla lipuvia pilvenhattaroita.. tuntea ympärillään huumaavana uuden ruohon ja ympäröivän luonnon tuoksu ja olla lähekkäin.. vain me kaksi.. auringon lämmössä.. rakkauden keväässä.

        Kun pidät tarpeeksi kauan hyvyyden vehreää oksaa sydämelläsi, rakkauden lintu laskeutuu siihen laulamaan kuten päivä on aina seurannut yötä ja miten aamun ensi säteet suutelevat vanhan ladon seinää.

        Ja nyt vikittelemään söpöläistä. ; )

      • kultaseni
        ss. kirjoitti:

        Onnea sulle ja olkoon ruusullasi toivottu vaikutus!:) Huumorista... olen itse tosikkouteen taipuvainen ja yksi piirre vaakamiehessä on saanut mielialan toodella korkealle: hän saa minut nauramaan. Se ei ole vähäistä, se. Viimeksi toissapäivänä hän nauratti minua sähköpostin välityksellä, tietäen huvittavansa.

        Kirjoitit: "Rakkaus on niin epäitsekäs tunne että se on valmis itsensä kuolettamiseen sen itsensä vuoksi. - Pelottavaa, mutta totta."

        Oon miettinyt tuota siitä saakka, kun aloin exäni kanssa seurustella hänen periaatteellaan: "Jos emme voi olla enemmän, en tahdo ystävyyttäsikään". Aloin, niin säälittävä raukka silloin vielä olin! Ihan hävettää tunnustaa.

        Kirjoitin vaakamiehelle viiseimmäksi, että milloin tahansa hän tahtoo jatkaa omaa polkuaan, minä oon siihen valmis myös. Että yhtäkkinen rohkeuteni ei ole vaatimuksella kyllästetty, vaan haluan itse nähdä rohkeuden tunteen lahjana, jonka sain jostakin- Kyllä se satuttaisi minua, jos hän haluaisi katkaista tämän kolme vuotta säilyneen hennon siteen... mutta uudella tielläni en tahdo välttää satuttavia asioita.

        Hän on -elegantti- kuten määrittelit vaakaa:) Otetaas vähän horoskooppiasiaa tähän mukaan. Leijonanaista pidetään toisenlaisena monissakin asioissa. Mutta itsekään en ole koskaan pitänyt "ryminästä", olen siitä saanut tarpeeksi kokea kauan sitten. Juuri tietty viileys vaakamiehessä on vetänyt mua koko ajan puoleensa. Se rauhan ilmapiiri, joka kuin kehänä leviää hänen lähellään. Hän on jollain tapaa humaani, vaistoaa herkästi mielestäni haavoittuneen, auttaa tielle kaatuneita. Ehkä olen ollut yksi siinä joukossa. Ja ehkä mulla on liian kaunis kuva hänestä? Mutta kuten sanottua, rakkaus on sokeaa:)

        Kiitos, että tunnet ylpeyttä minusta "Nainen ilman nimeä":) Näinkin, se tuntuu hyvältä.

        Mielestäni Samuli Edelmanin jossakin kappaleessa on kiva sananparsi... "mun sydämellä on kypärä". Se nostaa hymyn mun huulille. Aito sydän, joka ei ole niin tyhmä ettei ymmärtäisi elämän kolhivan mutta kuitenkin niin aito ettei sonnustaudu elottomaan kokohaarniskaan. - Mä lähden oikeeseen elämään ja jätän kypärän kotiin, se puristaa. Mutta suosittelen silti sen käyttöä. "Älkää tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin minä sanon..." ; )

      • ruusu
        kultaseni kirjoitti:

        Mielestäni Samuli Edelmanin jossakin kappaleessa on kiva sananparsi... "mun sydämellä on kypärä". Se nostaa hymyn mun huulille. Aito sydän, joka ei ole niin tyhmä ettei ymmärtäisi elämän kolhivan mutta kuitenkin niin aito ettei sonnustaudu elottomaan kokohaarniskaan. - Mä lähden oikeeseen elämään ja jätän kypärän kotiin, se puristaa. Mutta suosittelen silti sen käyttöä. "Älkää tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin minä sanon..." ; )

        jäätyi ulkona eikä sitä löydetty.
        Pitänee ostaa uusi. Se olikin vähän vääränsävyinen. Hih.

      • ss.
        ruusu kirjoitti:

        jäätyi ulkona eikä sitä löydetty.
        Pitänee ostaa uusi. Se olikin vähän vääränsävyinen. Hih.

        Mene, pistä ruusun piikki hänen sydämeensä (noin niin kuin kuvaannollisesti) ja suutele suoraan suulle (noin niin kuin oikeasti).
        Paha neuvo, sorry:)

      • Vaakamieheltä
        ss. kirjoitti:

        että sinun tunteesi ovat selkeät, ilmaiset itseäsi hyvin. Vaakamies-ystäväni tuottaa vähemmän sanoja, mutta jokainen sana häneltä on mulle mielenkiintoinen ja innostava.

        No nyt ei sanat riitäkään...

        Kutkuttavanihananmukavanhyvältä tuntuu lukea teidän viestejänne nyt... kumpikin olette, kuin talvihorroksesta heränneitä perhosia.. ette tunnu pysyvän paikallanne olette niin innoissanne.. elämä.. ihana elämä.

        Kuuntelen samalla netistä radiota.. "...Maybe we start to see.." Jesse Cook - Maybe
        Nätti kappale ku mikä.. (iTunes/Classical/Classical Guitar on Sky.fm)
        Klassista espanjalais- ja flamengokitaramusiikkia, jotkin kappaleet tosi mukaansatempaavia.. pitää joskus jokunen tanssiaskelkin oikein ottaa.

      • rita
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        No nyt ei sanat riitäkään...

        Kutkuttavanihananmukavanhyvältä tuntuu lukea teidän viestejänne nyt... kumpikin olette, kuin talvihorroksesta heränneitä perhosia.. ette tunnu pysyvän paikallanne olette niin innoissanne.. elämä.. ihana elämä.

        Kuuntelen samalla netistä radiota.. "...Maybe we start to see.." Jesse Cook - Maybe
        Nätti kappale ku mikä.. (iTunes/Classical/Classical Guitar on Sky.fm)
        Klassista espanjalais- ja flamengokitaramusiikkia, jotkin kappaleet tosi mukaansatempaavia.. pitää joskus jokunen tanssiaskelkin oikein ottaa.

        Olen parin päivän aikana lukenut viestejänne mielenkiinnolla.Nyt tuntui,että on ihan"pakko" itsekin sanoa jotain.Olen vilpittömästi onnellinen puolestanne ss ja vaakamies,kun tuntuu siltä,että olette saavuttamassa sitä tärkeintä elämässä l.tasapainoa,ja nimenomaan oman itsen kanssa.Jos siihen vielä löytyy tasapainoinen rakkaussuhde,niin mikä parempaa.Ehkä tekstistäni arvaakin,että minäkin olen vaaka!Itselläni vaakakupit vähän heilahtelevat,tunnen nimittäin,etten omassa suhteessani voi olla oma itseni.On vaikeaa enää puhua kumppanin kanssa rehellisesti tunteista,ilman että hän loukkaantuu/suuttuu/masentuu.Itsetunto huono(valitettavasti minäkin olen siihen ollut tyhmyyttäni-tai mitä lienee-vaikuttamassa),masennusta ym ollut.On tarvinnut hurjan paljon pönkitystä,ja mistä minä sitä voimaa itse jaksan aina ammentaa.Haluaisin itsekin,että minut huomioitaisiin,ja vielä lisäksi,että myös naiseuteni huomioitaisiin.Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa.Ei niin huonoa,ettei jotain hyvääkin;olen tässä oppinut itsestäni paljon,ja oppinut hemmottelemaan itseäni,kun ei sitä kukaan muukaan tee.Tämä on ollut kasvun paikka,olen alkanut pitää itsestäni uudella tavalla,huomannut,etten voi elää kenenkään kautta.Olen arvokas tällaisena ja pidän itsestäni tällaisena.Annan itse sitä huomiota itselleni,vaikkei se 100%:sti ole samaa kuin mieheltä saatu.Ja kiitän teitä näistä kirjoituksistanne,sillä,niin kuin jossain kohdassa totesitte,muut lukijat voivat saada niistä jotain itselleen.Minä ainakin olen saanut.Hyvää yötä.

      • ss.
        rita kirjoitti:

        Olen parin päivän aikana lukenut viestejänne mielenkiinnolla.Nyt tuntui,että on ihan"pakko" itsekin sanoa jotain.Olen vilpittömästi onnellinen puolestanne ss ja vaakamies,kun tuntuu siltä,että olette saavuttamassa sitä tärkeintä elämässä l.tasapainoa,ja nimenomaan oman itsen kanssa.Jos siihen vielä löytyy tasapainoinen rakkaussuhde,niin mikä parempaa.Ehkä tekstistäni arvaakin,että minäkin olen vaaka!Itselläni vaakakupit vähän heilahtelevat,tunnen nimittäin,etten omassa suhteessani voi olla oma itseni.On vaikeaa enää puhua kumppanin kanssa rehellisesti tunteista,ilman että hän loukkaantuu/suuttuu/masentuu.Itsetunto huono(valitettavasti minäkin olen siihen ollut tyhmyyttäni-tai mitä lienee-vaikuttamassa),masennusta ym ollut.On tarvinnut hurjan paljon pönkitystä,ja mistä minä sitä voimaa itse jaksan aina ammentaa.Haluaisin itsekin,että minut huomioitaisiin,ja vielä lisäksi,että myös naiseuteni huomioitaisiin.Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa.Ei niin huonoa,ettei jotain hyvääkin;olen tässä oppinut itsestäni paljon,ja oppinut hemmottelemaan itseäni,kun ei sitä kukaan muukaan tee.Tämä on ollut kasvun paikka,olen alkanut pitää itsestäni uudella tavalla,huomannut,etten voi elää kenenkään kautta.Olen arvokas tällaisena ja pidän itsestäni tällaisena.Annan itse sitä huomiota itselleni,vaikkei se 100%:sti ole samaa kuin mieheltä saatu.Ja kiitän teitä näistä kirjoituksistanne,sillä,niin kuin jossain kohdassa totesitte,muut lukijat voivat saada niistä jotain itselleen.Minä ainakin olen saanut.Hyvää yötä.

        (Vielä mahtui tähän keskustelupolkuun juttua...)
        Niin! Mulle merkkaa paljon, kun sanot saaneesi jotain näistä kirjoituksista:) Tuosta minä juuri vaakaystävissäni pidän (mulla on pari hyvää naisvaakaystävää). He sanovat antavat herkästi niin hyvää kuin vähemmänkin hyvää;) palautetta. Sinnä annoit hyvää tällä kertaa, kiitos. Minun on itseni vaikea antaa huonoa palautetta kenenllekään. Vaikka oon täällä esiintynyt ehkä kirjoittamani vaakamiehen suhteen räiskähtelevänä ja tuittupäisenäkin, yleensä vieraammat eivät näe sitä piirrettä itsessäni. Mua pidetään hyvinkasvatettuna ja sopuisana ihmisenä:/ Huh, tietäisivätpä sellaiset ihmiset, miten pinnan alla usein kuohuu, säikähtäisivät!

        Onkoha se vaakamainen ominaisuus noin yleisesti ottaen, mistä sinäkin kirjoitit: "Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa." Koet olevasi tukihenkilö, mutta samassa lausessa toteat "vaivasi" tärkeäksi. Sitä vaa'an ihmisrakkautta ja tasapainon hakua? En osaa oikein mitään sanoa. Sydämestäni toivon, että jonain päivänä voit iloksesi ja onneksesi saada sen kaiken huomion, jota jokainen nainen & mies tarvitsee. Minä alan vasta oppia sen, että itsensä hemmottelun kautta tulee se aito toisenkin hemmottelu. Jostain syystä en sitä lapsuudessani ja teini-iässäni oppinut. Ja vaikka vaakaihminen elämässäni ei tulisi siksi mitä nyt toivon, sydämeni "laulaa" kiitoksen sanoja siitä, että kohtasin hänet.

        Huomasin oikeastaan eilen, että pikkuinen miehenalku, jonka kauan sitten pienenä naisenalkuna itse menetin, oli maailmaasyleilevä pikkuinen vaa'an alku. Meillä ihmisillä on taipumusta nähdä jo täältä lähtenee lapset kauniissa valossa eikä siinä kai mitään pahaa. Tuo pieni poika, lapsuuteni rakkain ystävä, omasi hyvin valoisan luonteen. Ja vaikka vuosia luulin kadottaneeni valon hänen myötään,... jäljelle jäi vain väljähtänyt hehkulamppu joka sekin uhkasi koko ajan palaa loppuun... huomaan nyt, että ei se valokaan ole todennäköisesti minnekään kadonnut. Mut vain syöstiin syvälle varjoihin, josta oon pikku hiljaa löytämässä ehkä pois.

        Hyvää aamuyötä. (Yöt ovat nukkumista varten;)

      • ss.
        ss. kirjoitti:

        (Vielä mahtui tähän keskustelupolkuun juttua...)
        Niin! Mulle merkkaa paljon, kun sanot saaneesi jotain näistä kirjoituksista:) Tuosta minä juuri vaakaystävissäni pidän (mulla on pari hyvää naisvaakaystävää). He sanovat antavat herkästi niin hyvää kuin vähemmänkin hyvää;) palautetta. Sinnä annoit hyvää tällä kertaa, kiitos. Minun on itseni vaikea antaa huonoa palautetta kenenllekään. Vaikka oon täällä esiintynyt ehkä kirjoittamani vaakamiehen suhteen räiskähtelevänä ja tuittupäisenäkin, yleensä vieraammat eivät näe sitä piirrettä itsessäni. Mua pidetään hyvinkasvatettuna ja sopuisana ihmisenä:/ Huh, tietäisivätpä sellaiset ihmiset, miten pinnan alla usein kuohuu, säikähtäisivät!

        Onkoha se vaakamainen ominaisuus noin yleisesti ottaen, mistä sinäkin kirjoitit: "Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa." Koet olevasi tukihenkilö, mutta samassa lausessa toteat "vaivasi" tärkeäksi. Sitä vaa'an ihmisrakkautta ja tasapainon hakua? En osaa oikein mitään sanoa. Sydämestäni toivon, että jonain päivänä voit iloksesi ja onneksesi saada sen kaiken huomion, jota jokainen nainen & mies tarvitsee. Minä alan vasta oppia sen, että itsensä hemmottelun kautta tulee se aito toisenkin hemmottelu. Jostain syystä en sitä lapsuudessani ja teini-iässäni oppinut. Ja vaikka vaakaihminen elämässäni ei tulisi siksi mitä nyt toivon, sydämeni "laulaa" kiitoksen sanoja siitä, että kohtasin hänet.

        Huomasin oikeastaan eilen, että pikkuinen miehenalku, jonka kauan sitten pienenä naisenalkuna itse menetin, oli maailmaasyleilevä pikkuinen vaa'an alku. Meillä ihmisillä on taipumusta nähdä jo täältä lähtenee lapset kauniissa valossa eikä siinä kai mitään pahaa. Tuo pieni poika, lapsuuteni rakkain ystävä, omasi hyvin valoisan luonteen. Ja vaikka vuosia luulin kadottaneeni valon hänen myötään,... jäljelle jäi vain väljähtänyt hehkulamppu joka sekin uhkasi koko ajan palaa loppuun... huomaan nyt, että ei se valokaan ole todennäköisesti minnekään kadonnut. Mut vain syöstiin syvälle varjoihin, josta oon pikku hiljaa löytämässä ehkä pois.

        Hyvää aamuyötä. (Yöt ovat nukkumista varten;)

        "Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa."

        Unohdin mainita, että tuossa lauseessa onkin sitten viimeisimmäksi vielä se toivo... Omalla kohdallani se on ollu vaa'assa piirre, joka yhä uudestaan on saanut ihailemaan. Tietynlainen usko tulevaan, mikä sunkin tekstiäsi läpivalaisee.

      • ss.
        rita kirjoitti:

        Olen parin päivän aikana lukenut viestejänne mielenkiinnolla.Nyt tuntui,että on ihan"pakko" itsekin sanoa jotain.Olen vilpittömästi onnellinen puolestanne ss ja vaakamies,kun tuntuu siltä,että olette saavuttamassa sitä tärkeintä elämässä l.tasapainoa,ja nimenomaan oman itsen kanssa.Jos siihen vielä löytyy tasapainoinen rakkaussuhde,niin mikä parempaa.Ehkä tekstistäni arvaakin,että minäkin olen vaaka!Itselläni vaakakupit vähän heilahtelevat,tunnen nimittäin,etten omassa suhteessani voi olla oma itseni.On vaikeaa enää puhua kumppanin kanssa rehellisesti tunteista,ilman että hän loukkaantuu/suuttuu/masentuu.Itsetunto huono(valitettavasti minäkin olen siihen ollut tyhmyyttäni-tai mitä lienee-vaikuttamassa),masennusta ym ollut.On tarvinnut hurjan paljon pönkitystä,ja mistä minä sitä voimaa itse jaksan aina ammentaa.Haluaisin itsekin,että minut huomioitaisiin,ja vielä lisäksi,että myös naiseuteni huomioitaisiin.Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa.Ei niin huonoa,ettei jotain hyvääkin;olen tässä oppinut itsestäni paljon,ja oppinut hemmottelemaan itseäni,kun ei sitä kukaan muukaan tee.Tämä on ollut kasvun paikka,olen alkanut pitää itsestäni uudella tavalla,huomannut,etten voi elää kenenkään kautta.Olen arvokas tällaisena ja pidän itsestäni tällaisena.Annan itse sitä huomiota itselleni,vaikkei se 100%:sti ole samaa kuin mieheltä saatu.Ja kiitän teitä näistä kirjoituksistanne,sillä,niin kuin jossain kohdassa totesitte,muut lukijat voivat saada niistä jotain itselleen.Minä ainakin olen saanut.Hyvää yötä.

        Vielä tässä (itserakkaasti?) viivähdän. Äkäilystä... minulta on suuri luottamuksenosoitus näyttää huonot tunteeni, negatiiviset puoleni toiselle ihmiselle. Nyt sen ymmärrän. Toisaalta oon aina vaistomaisesti alkanu piirtämään itsestäni huonoa kuvaa, kun oon tavannut ihmisen josta sisimpäni kuiskaa: hän voisi olla sulle jotain merkityksellistä. Ikään kuin teoillani olisin yrittänyt karkottaa ihmisen pois. Ja taustalla vain se, että oon ajatellut jotenkin näin "jos hän alkaa pitää minusta ja minä hänestä, KUITENKIN hän tai minä siitä vielä katoaa"... Nyt ehkä ymmärrän, toivottavasti ymmärrän! että polkujen kohtaamiset, hetkittäiset yhdessäkulkemiset... eivät ole pelottavia asioita.

      • ss.
        rita kirjoitti:

        Olen parin päivän aikana lukenut viestejänne mielenkiinnolla.Nyt tuntui,että on ihan"pakko" itsekin sanoa jotain.Olen vilpittömästi onnellinen puolestanne ss ja vaakamies,kun tuntuu siltä,että olette saavuttamassa sitä tärkeintä elämässä l.tasapainoa,ja nimenomaan oman itsen kanssa.Jos siihen vielä löytyy tasapainoinen rakkaussuhde,niin mikä parempaa.Ehkä tekstistäni arvaakin,että minäkin olen vaaka!Itselläni vaakakupit vähän heilahtelevat,tunnen nimittäin,etten omassa suhteessani voi olla oma itseni.On vaikeaa enää puhua kumppanin kanssa rehellisesti tunteista,ilman että hän loukkaantuu/suuttuu/masentuu.Itsetunto huono(valitettavasti minäkin olen siihen ollut tyhmyyttäni-tai mitä lienee-vaikuttamassa),masennusta ym ollut.On tarvinnut hurjan paljon pönkitystä,ja mistä minä sitä voimaa itse jaksan aina ammentaa.Haluaisin itsekin,että minut huomioitaisiin,ja vielä lisäksi,että myös naiseuteni huomioitaisiin.Tunnen itseni tällä hetkellä tukihenkilöksi-mikä onkin tietysti tärkeää,pois se minusta,ettei olisi.Onneksi on kevät sentään tulossa.Ei niin huonoa,ettei jotain hyvääkin;olen tässä oppinut itsestäni paljon,ja oppinut hemmottelemaan itseäni,kun ei sitä kukaan muukaan tee.Tämä on ollut kasvun paikka,olen alkanut pitää itsestäni uudella tavalla,huomannut,etten voi elää kenenkään kautta.Olen arvokas tällaisena ja pidän itsestäni tällaisena.Annan itse sitä huomiota itselleni,vaikkei se 100%:sti ole samaa kuin mieheltä saatu.Ja kiitän teitä näistä kirjoituksistanne,sillä,niin kuin jossain kohdassa totesitte,muut lukijat voivat saada niistä jotain itselleen.Minä ainakin olen saanut.Hyvää yötä.

        Kirjoitusintoni. Lupaan nyt vetäytyä enemmän kuuntelemaan muita. Alkaako minussa nousta esiin hyvin leijonamainen piirre, että minäminäminä, haluan olla esillä. Outoa. Oon oppinut, että en ole sellainen. Mutta jos selaan juttujani, huomaan olevani minäminä-ihminen pahimmasta päästä. No, en halua tuo itsekritiikkiäni kadottaa:) Pysy vain vierelläni, rakas piirteeni.

        Kirjoitin pienestä vaakapojasta. Hänen muistolleen tahdon jonkun sanan kirjoittaa. Ajatelkaa edessänne 6-vuotias ilosilmäinen miehenalku. Hän tutkii luontoa, löytää koko ajan kaikkea mielenkiintoista. Hänen huudahduksensa täyttävät kesäisen iltapäivän. Katso! On piiiitkä mato! Hän kantaa hellästi kädessään kovakuoriaisia, muurahaiset kulkevat hänen kättään pitkin... Hän katsoo silmiini kuin vanha viisas ihminen ja sanoo: näitä ei saa tappaa, nämä ovat kivoja. Kerran lintu laskeutui hänen kädelleen. Pyrähti siihen hetkeksi. Pitäisin tätä muistoa unena, jos sitä ei olisi nähnyt moni muukin.

        Hän oli -enkeli.

      • ss.
        ss. kirjoitti:

        Kirjoitusintoni. Lupaan nyt vetäytyä enemmän kuuntelemaan muita. Alkaako minussa nousta esiin hyvin leijonamainen piirre, että minäminäminä, haluan olla esillä. Outoa. Oon oppinut, että en ole sellainen. Mutta jos selaan juttujani, huomaan olevani minäminä-ihminen pahimmasta päästä. No, en halua tuo itsekritiikkiäni kadottaa:) Pysy vain vierelläni, rakas piirteeni.

        Kirjoitin pienestä vaakapojasta. Hänen muistolleen tahdon jonkun sanan kirjoittaa. Ajatelkaa edessänne 6-vuotias ilosilmäinen miehenalku. Hän tutkii luontoa, löytää koko ajan kaikkea mielenkiintoista. Hänen huudahduksensa täyttävät kesäisen iltapäivän. Katso! On piiiitkä mato! Hän kantaa hellästi kädessään kovakuoriaisia, muurahaiset kulkevat hänen kättään pitkin... Hän katsoo silmiini kuin vanha viisas ihminen ja sanoo: näitä ei saa tappaa, nämä ovat kivoja. Kerran lintu laskeutui hänen kädelleen. Pyrähti siihen hetkeksi. Pitäisin tätä muistoa unena, jos sitä ei olisi nähnyt moni muukin.

        Hän oli -enkeli.

        etsinyt sitä enkeliä tästä maailmasta, ymmärtämättä, etten voi koskaan löytää. Tuntuu, kuin olisin päässyt suruni ytimeen. Vapauttavat kyyneleet virtaavat silmistäni. Ne, jotka silloin eivät vuotaneet.

        Kuiskaan hiljaa tuulelle hyvästit. Ehkä se on hän, jonka olen niin usein tuntenut lähelläni... rakkauden ilmapiiri. On hyvä nähdä tämä suru erillään rakkaudestani isoon vaakamieheen. Eheyttävää.

      • ss.
        Vaakamieheltä kirjoitti:

        Kun katson taakseni näen pitkän.. kivikkoisenkin tien, mutta näen myöskin tien, joka on opettanut paljon. Minulle on suotu vaiherikas koulu naisten sisimpään. Vierelläni on viivähtänyt lyhyempiä ja pidempiä aikoja monenlaisia naisia. On ollut ulkokultaista, kierojakin.. mukaan on mahtunut hetken hurmaa.. irstailuakin, mutta eniten sisältä rikki revittyjä naisia, monta. Aistini nähdä sisälle ja tunnistaa kipu pelkällä vaistollani on ohjannut monet kerrat kohtelemaan oikein. Kainaloni on ollut paikka, mistä on noustu eri ihmisenä ylös. Vaikka näin jälkikäteen huomaankin, että on ollut kysymyksessä enemmänkin ihmisrakkauteni, kuin oikeat rakkauden tunteeni, niin silti olen tyytyväinen saamaani oppiin.

        Mutta tällä kertaa en saanut häntä kainalooni, jonka tehon tiedän. Kunnioitan silti hänen päätöstään, jonka oletan olevan halu nousta sieltä yksin omin voimin. Suon sen hänelle mielelläni, niin jokaisen pitäisikin uskaltaa tehdä, nähdä itsensä uudessa valossa. Nähdä itsensä yhtä kauniina ja puhtaana, kuin minä näen hänet. Olen silti lähellä.. varalta jos tarvitaan, mutta myöskin vahvasti hengessä mukana. Näyttämässä sen, että arvostan ja kunnioitan häntä kokonaisuutena, niin hyviä, kuin huonojakin puolia. Ajattelen jokaista osaa hänessä suunnattomalla hellyydellä ja rakkaudella. Toivon, että se saa minunkin toiveeni jonakin päivänä täyttymään; saan painaa hänet syliini ehjänä ihmisenä.

        "Kunnioitan silti hänen päätöstään, jonka oletan olevan halu nousta sieltä yksin omin voimin."

        Pidän tuosta. Ja oon ikuisesti kiitollinen, että elämäni vaakamies ei koskaan saapunut sydämeni oven taakse, pakottaen valitsemaan... Oon onnellinen, että sain itse löytää paljon. Vaikka tuntuu, että paljon on vielä kesken. Tuskin ihminen koskaan mitenkään "valmis" kuitenkaan on?

        Tuntuu, kuin olisin löytänyt surun maasta uudenlaisen seudun, lempeämmän, keväisen. Sellaisen, jonka jokainen puu ei riiputa murheellisena lehdettömiä oksiaan... Sellainen, jossa on hentoa vehreyttä, kauneutta ja niitä pitkiä matoja:)

        Sen päivän varjo... kun julma käsi tuntui kesken kauneimman leikin heilauttavan sauvaansa. Joka väkivalloin, yhtäkkiä repäisi pienen sielun tomustaan vapaaksi... Sen päivän varjo ei näytä värejään enää niin synkkänä. Tummat sävyt sieltä kuitenkin löytyvät, mutta ehkä nekin näyttävät mulle tietä, opastavat oikeisiin valintoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Useita puukotettu Tampereella

      Mikäs homma tämä nyt taas on? "Useaa henkilöä on puukotettu Tampereen keskustassa kauppakeskus Ratinan lähistöllä." ht
      Tampere
      148
      2879

    2. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      367
      2037

    3. Leipivaaran päällä on kuoleman hiljaista.

      Suru vai suuri helpotus...
      Puolanka
      40
      1767

    4. Kuka rääkkää eläimiä Puolangalla?

      Poliisi ampui toistakymmentä nälkiintynyttä eläintä Puolangalla Tilalta oli ollut karkuteillä lähes viisikymmentä nälkii
      Puolanka
      37
      1722

    5. Meneeköhän sulla

      oikeasti pinnan alla yhtä huonosti kuin mulla? Tai yhtä huonosti mutta jollain eri tyylillä? Ei olisi pitänyt jättää sua
      Ikävä
      32
      1411

    6. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      94
      1213

    7. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      54
      1173

    8. Muutama kysymys ja huomio hindulaisesta kulttuurista.

      Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koul
      Hindulaisuus
      328
      955

    9. Jumala puhui minulle

      Hän kertoi sinusta asioita, joiden takia jaksan, uskon ja luotan. Hän kuvaili sinua minulle ja pakahduin onnesta kuulles
      Ikävä
      110
      938

    10. Annan meille mahdollisuuden

      Olen avoimin mielin ja katson miten asiat etenevät. Mutta tällä kertaa sun on tehtävä eka siirto.Sen jälkeen olen täysil
      Ikävä
      53
      782
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt