heti alusta lähtien ccn:ltä ja sky new:lä.Joten minun on täällä nyt ihmeteltävä sellaista asiaa,että muka hävittäjät eivät olleet ilmassa tapahtuman aikaan.Minä näin alussa pienen pätkän lujaa kiitävästä matkustajakoneesta jota jahtasi pienempi kone.Tuota pikku pätkää ei sitten enää milloinkaan näytetty enää toisten missään uusinnoissa?mitä minä näin?Muutenkin koko touhu ihmetytti minua jo siinä tunnin telkkua tuijottaessani että siinä on jotain pielessä.Minusta koko touhu oli jotenkin omituinen,ikäänkuin valmiiksi lavastettu.No oli miten oli,harmittaa kun ei ollut videoita.Tämä tällä foorumilla oli ensimmäinen ja viimeinen minun sepustus.Näkemiin.
Livenä katselin
vtc:tä
131014
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kukaan missään ole sitä näkemääsi näkyä saanut nauhalle.
Siihen sopii luultavasti sama selitys kuin siihenkin että miksi UFOista ei ole ainuttakaan valokuvaa, ei nimittäin ole vielä olemassa kameraa jolla kuvattaisiin jonkun mielikuvituksen tuottamia näkymiä.
"Tämä tällä foorumilla oli ensimmäinen ja viimeinen minun sepustus.Näkemiin."
Hyvä niin.
Todennäköisesti näit oikein. Videot ovat jälkikäteen manipuloitu ja todisteita on pyyhitty. Pelkkää cover uppia koko juttu. Olisi hauska nähdä jos nuo alkuperäiset lähetykset olisi jossain nähtäväissä.
ne tuhannet videot joita ihmiset ovat nauhoittaneet.
Kerropa millaisella tekniikalle se tehdään, alkoi kovin kiinnostamaan!
Montako epävirallista videota olet nähnyt? Veikkaan että et yhtään. Jos olet niin kerro ihmeessä missä ne on ladattavissa?
epävirallisista nauhoituksista vaan julkisten TV-lähetysten nauhoittamisesta. Sitä kun aika monet sattuvat harrastamaan.
Mistä nämä yksityisten ihmisten nauhoitukset on saatavana, niin voidaan varmentaa viestiketjun aloittajan havainto. Jos löytyisi edes yksi henkilö jolla on nauhalla tuo hävittäjän niin se todistaisi havainnot. Suurin osa katsojista ei todennäköisesti kiinnittänyt tuohon mitään huomiota.
Itse en epäile tuota havaintoa virheelliseksi. Hävittäjähavaintoja on ollut muillakin.
huomion,että sen filminpätkän jälkeen uutistoimittajat katselivat toisiaan silmät pyöreinä,selvästi erittäin hämmentyneinä.Joudun työkseni seuraamaan ihmisten käyttäytymistä ja siksi kiinnitin tv toimittajiin myös huomioni.Ihmettilin myös sitä että miten ihmeessä nämä suuret tv yhtiöt olivat valmiiksi turvallisen matkan päässä korkeissa rakennuksissa ihan napakymppipaikassa?Kun taas pienemmät selostivat tapahtumaa katutasolta.Kun luin kirjan syyskuun 11 eräs johtotehtävissä oleva palopäällikkö sanoi tästä newarkiin putoavasta koneesta,että kone hajosi ilmassa ja ja se oli terrori teko sanoi fpi tai cia mitä hyvänsä.Minustakin alun perinkin oli vaikeaa olettaa tätä koneen putoamista sattumaksi.No luulisin että tämäkin joskus 30 vuoden päästä aukeaa ihmisille,tosin hiukan liian myöhään,kun uutta tulee ja aina vaan pahempaa.Olettaisin.
Minkä TV-yhtiöitten kuvaajat ovat olleet kuvaamassa valmiiksi hyvissä paikoissa ykköstorniin tapahtunutta törmäystä?
Mikä oli Newarkiin pudonnut kone?
Seurailin itse kanssa livenä tuota joltakin italian kieliseltä kanavalta.
Kun Pentagoniin oli isketty, niin minäkin näin uutismateriaalia, jossa kuvattiin lentokonetta joka pyöri taivaalla.
En muista minkä tyypin kone oli, mutta valkoinen väri jäi mieleen.
Heti törmäysten jälkeen siellä lensi joku lentokone. Muistan itsekkin kun se livenä tuli. Näin liveä isoista telkkareista helsingin stokkalla.
Mutta onhan siellä ollut vielä ihan normaalia lentoliikennettä, joita on määrätty laskeutumaan tai muuttamaan määränpäätään. Se kone saattoi olla myös paljon kauempana miltä se televisiokuvissa näytti.
seurasin heti kun ensimmäinen torni paloi.Ja ihmettelin jenkkien hyvää telvisiointia olin ihan aitiopaikalla toisen koneen törmäystä seuraamassa.Minun mielestä se kone joka siinä pikku pätkässä vilahti oli matkustajakone ja sitä jahtasi sotilaskone hävittäjä.Minä asun paikassa missä suomen yli lentää pitkänmatkan koneita iltapäivisin todella paljon,ja minä erotin tuosta filminpätkästä sen että vauhti tällä matkustajakoneella oli todella kova.Mutta saletisti takaa jahdannut oli sotilaskone.
säilyttää.
Nyt nämä urpot horisee että ovat telkusta livenä nähneet kuka isommalta kuka pienemmältä ruudulta hävittäjän jahtaavan matkustajakonetta ja jostain ihme syystä tuota tapahtumaa ei kukaan olisi onnistunut nauhoittamaan. Eikö olekin ihmeellistä?!
Koittakaa nyt tajuta että joulu meni jo taas ohi...