uutta minulle

Hei kaikille uskoville, uskottomille ja uskomattomille. Löysin nyt vasta tällaisen keskustelupalstan täältä netistä. Tämä onkin tosi mielenkiintoinen. Täällä haukutaan Jehovan todistajia jonkin verran, mutta melko sivistyneesti kuitenkin. En ota kantaa tähän uskonnolliseen puoleen vaan millaisia Jt.n ovat ihmisinä. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni keski-suomessa valtakunnansalin ja 2.n Jt perheen naapurina. Meidän perhe ei ollut uskovia mutta joskus keskiviikkoisin toisen perheen pää kävi meillä lukemassa raamattua ja ehkä yrittää käännyttää meitä. Ehkä noin vuoden raamatun luku hetkien jälkeen isäni sanoi heille: että kyllä te meillä saatte raamattua käydä lukemassa mutta ei meistä kuitenkaan Jehovan todistajia tule. No luku hetket sitten pikku hiljaa siitä väheni ja loppui kokonaan mutta muuten se ei suhteisiimme vaikuttanut. Nämä kaksi perhettä oli todella ystävällisiä ja auttavaisia meitä ja muitakin naapureita kohtaan, pl. toisen perheen isä oli kyllä täysin hermoheikko tyyppi mutta niitähän on meissäkin. Juuri sen vuoksi että he olivat niin mukavaa sakkia niin en oikein osaa suhtautua heihin kovin negatiivisesti. Se oli kuitenkin hyvää aikaa, Toisen perheen väkeä asuu vieläkin samalla alueella ja toiset myivät tilansa hevos toimintaan. Muistot heistä on hyvinkin positiiviset
7732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olla.

Äänestä
  • Niin osaavat luterilaiset, ortodoksit ja muslimit.

    Äänestä

  • Suomi24 ei anna kirjautua kirjoitti:

    Niin osaavat luterilaiset, ortodoksit ja muslimit.

    mutta ne 999 ovat täysiä tekohurskaita ja teeskentelijöitä.
    Tämä on faktaa.

    Äänestä

  • uskovainen tosissaan kirjoitti:

    Ja montaks tuhatta on ollut tutkittavanas kun noin tarkkaan esität. Ja vielä "faktaa". Ihan samaan tyyliin kun nuo mielot ja muut rassarit. Esitteles vähän sitä faktaa täällä. Ettei jää vaan tollaseks tyhmäks huudoks!

    Äänestä

  • uskovainen tosissaan kirjoitti:

    mutta ne 999 ovat täysiä tekohurskaita ja teeskentelijöitä.
    Tämä on faktaa.

    Kun olin jt-seurakunnan aktiivinen jäsen niin huomasin että osa uskonveljistä todellakin oli ulkokultaisia teeskentelijöitä. Mielestäni osa oli kuitenkin pieni. Suurin osa jt-seurakunnan jäsenistä on mielestäni ihan hyviä ja vilpittömiä tyyppejä.

    Tietenkin on niin, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan ja voin myöntää että omaa uskoani koettelia joidenkin vanhinten omituiset käsitykset moraalista ja rehellisyydestä. 999/1000 on kuitenkin aika rankkaa liioittelu.

    Äänestä

  • sööpäri kirjoitti:

    "Suurin osa jt-seurakunnan jäsenistä on mielestäni ihan hyviä ja vilpittömiä tyyppejä."

    Todellisuudessa vilpittömiä jt:ia ei juurikaan ole. Sanoisin että pikemminkin on niin että suurimman osan vilpittömyyttä ei ole vielä koeteltu.

    Äänestä

  • uskovainen tosissaan kirjoitti:

    mutta ne 999 ovat täysiä tekohurskaita ja teeskentelijöitä.
    Tämä on faktaa.

    Joo, luterilaiset kun kastetaan, niin eipä sitä paljon suurempaa osuutta voi odottaakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alf-05 kirjoitti:

Hei kaikille uskoville, uskottomille ja uskomattomille. Löysin nyt vasta tällaisen keskustelupalstan täältä netistä. Tämä onkin tosi mielenkiintoinen. Täällä haukutaan Jehovan todistajia jonkin verran, mutta melko sivistyneesti kuitenkin. En ota kantaa tähän uskonnolliseen puoleen vaan millaisia Jt.n ovat ihmisinä. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni keski-suomessa valtakunnansalin ja 2.n Jt perheen naapurina. Meidän perhe ei ollut uskovia mutta joskus keskiviikkoisin toisen perheen pää kävi meillä lukemassa raamattua ja ehkä yrittää käännyttää meitä. Ehkä noin vuoden raamatun luku hetkien jälkeen isäni sanoi heille: että kyllä te meillä saatte raamattua käydä lukemassa mutta ei meistä kuitenkaan Jehovan todistajia tule. No luku hetket sitten pikku hiljaa siitä väheni ja loppui kokonaan mutta muuten se ei suhteisiimme vaikuttanut. Nämä kaksi perhettä oli todella ystävällisiä ja auttavaisia meitä ja muitakin naapureita kohtaan, pl. toisen perheen isä oli kyllä täysin hermoheikko tyyppi mutta niitähän on meissäkin. Juuri sen vuoksi että he olivat niin mukavaa sakkia niin en oikein osaa suhtautua heihin kovin negatiivisesti. Se oli kuitenkin hyvää aikaa, Toisen perheen väkeä asuu vieläkin samalla alueella ja toiset myivät tilansa hevos toimintaan. Muistot heistä on hyvinkin positiiviset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu