KASTEEN HISTORIAA.
Ensimmäisen lapsikasteen hylkäävän ryhmän historia tuntee vasta 1200 luvun alussa. Neljän ensimmäisen vuosisadan aikana kukaan ei vastustanut lapsikastetta. Myöskään kastetavasta ei kiistelty, ennekuin vasta oikeastaan 1600 luvulla jolloin syntyi liikkeitä jotka kielsivät lapsikasteen ja vaativat upotuskastetta.
Historia kertoo :
”1200 luvun alussa: Etelä- Ranskassa Petrobrusianit olivat ensimmäisiä uudelleenkastajia. Tosin on kirkossa aikaisemminkin tunnettu uudesti kastamista, siinä on ilmestynyt epäilemistä lasten kastamisen suhteen, vaan sitä (siis lapsikastetta) ei ole hylätty, joka hylkääminen juuri on uudestikastamisen tuntomerkki”.
Tuolla lahkolla oli omituisia oppeja jotka juontavat tähän aikaankin. Heillä oli oppi jonka mukaan ”Hengen kasteesta tulivat osalliseksi täydelliset, hyvät ihmiset. Alhaisempiin luokkiin kuuluivat; ”uskovaiset” sekä ; ” kuuliaiset”.
Heillä oli Uusi testamentti, mutta Vanhan testamentin he hylkäsivät.”
Uudestikastaminen tuli käyttöön liikkeessä jota nimitettiin ”Pyhän Hengen lahkoksi”. Lahkolla oli Pariisissa mm kokonainen opisto. Opiston opettaja Amalrik Benalainen kutsui: ” jokaisen hyvän ihmisen Kristukseksi, jossa Jumala on tullut ihmiseksi.”
Nuo 1200 luvun alussa perustut kastajaliikkeet käyttivät valelukastetta aina 1642 asti. Uudestikastajat perustivat 1525 ensimmäisen seurakunnan ja pääsiäisenä kastoivat 300 miestä vedellä täytetystä maitokulhosta.
Baptistien perustaja kastoi itse itsensä VALELEMALLA v 1608
Vasta myöhemmin alettiin opettamaan, että oli kaskettava upottamalla.
Kastetavasta ei sitä ennen kiistelty vaan käytössä oli monia kastetapoja kuten Didakhessa käy ilmi.
Lapsikasteesta ovat lausuneet tunnetut kirkkoisät kirjoituksissaan seuraavasti:
AUGUSTINUS (354-430)
”Kirkko on aina lapsikastanut. Se on aina pitänyt siitä kiinni. En ole koskaan kukaan harhaoppinut olisi niin jumalaton, että olisi kieltänyt lapsikasteen”
”Lapsikaste ei olisi uskottava ellei se olisi apostolien tapa”
ORIGENES (185-254)
Hänet kastettiin vauvana v 185. Myöskin Origeneksen äiti ja isoisä oli kastettu lapsena. Origeneksen isoisä oli siis elänyt aikana jolloin Johannes eli.
Origenes lausuu: ”Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pienet lapset….Kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi vain yhden päivän ikäinen.
Koska synnynnäinen saasta pestään pois kasteen kautta, pienetkin lapset tulee kastaa. Sillä joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
HIPPOLYTOS (170-236)
Hän kirjoitti Rooman seurakunnan kastejuhlasta jota tapa vallitsi toisen vuosisadan puolivälissä: ”ensin tulee KASTAA LAPSET. Kaikkien jotka voivat puhua puolestaan, on puhuttava, mutta niiden puolesta, jotka eivät voi puhua, on heidän vanhempansa tai jonkun perheeseen kuuluvan puhua ”(huomaa kummijärjestelmä jo tuolloin). Lapsikatsetta ei tarvinnut puolustaa, vaan se oli selviö.
CYPRIANUS ( 200-258 kuoli marttyyrina)
Hän oli Karthagon piispa. Hänen johdollaan pidettiin kirkolliskokous v 253.
Syy siihen oli aika kummallinen ja lapsikastetta kuvaavaa. Nimittäin oli piispa nimeltä Fidus joka noudatti pilkuntarkasti Raamatun ohjetta tervehtiä toista kristittyä pyhällä suudelmalla. Fidus ei kuitenkaan jostain syystä voinut suudella vastasyntynyttä lasta (otti kai luonnon päälle). Siksi hän kyseli, että pitääkö lapsi kastaa heti syntymän jälkeen, vai voidaanko kaste lykätä kahdeksaan päivään asti, kuten ympärileikkauskin.
Tämän asian ratkaisemiseksi Cyprianus kutsui koolle 67 seurakunnan johtajaa
Kokous ei ollenkaan käsitellyt sitä tuleeko lapsia kastaa vai ei, vaan kaikki 67 piispaa olivat yksimielisiä siitä ,että lapset oli kastettava ja että se oli apostolien alkuperää.
Kokous päätti yksimielisesti, että lapset on kaskettava HETI syntymän jälkeen, viimeistään toisena tai kolmantena päivänä.
TERTULLIANUS (160-225)
Hän on vapaiden suuntien ”toivo” sillä hän vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Kuinka olisi vastustanut ellei se olisi ollut yleinen tapa.
On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta.
Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203:
”On hyödyllistä viivyttää kastetta VARSINKIN pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa KUMMEJA vaaraan” (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä). ”Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN?…
Yhtä suurella syyllä myös NAIMATTOMIEN henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita… kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä”.
Jos lapsikatsetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut.
Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi.
Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi.
IRENAEUS (140-202 kuoli marttyyrina)
Hän oli Polykarpoksen oppilas, joka taasen oli Johanneksen oppilas.
Ireneaus kirjoittaa: ”Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia jotka hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle. RINTALAPSIA, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia” Hän viittaa kastekäskyyn Mt 28:18-20.
Irenaeus oli arvostettu teologi- lähetyssaarnaaja, ja opettaja.
Hän puhuu lapsikasteesta täysin luonnollisena asiana, EIKÄ TIEDÄ mitään lapsikasteen vastustamisesta.
JUSTINUS MARTTYYRI (100-165)
Hän kirjoittaa: ”sitten me johdamme heidät paikkaan jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymisen tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä… Meidän joukossamme on monia 60-70 vuotiaita miehiä ja naisia, jotka jo LAPSENA on tehty opetuslapsiksi”
Nuo 60-70 vuotiaat olivat siis kastettu lapsina vuosien 80-90 välillä, eli aikana jolloin Johannes vielä eli.
KLEMENSIN KIRJE
Varhainen kirkkohistorioitsija Eusebios ( kuoli 340) mainitsee Klemensin olleen Rooman piispa vuosina 92-101. Hänestä lausutaan: ”Matkoillaan Klemens tapasi sellaisia miehiä jotka olivat säilyttäneet oikean perimätiedon autuaallisesta opista, joka oli kulkenut isiltä pojalle aina Pietarin, Jaakobin ja Paavalin ajoista asti.”
Klemens kehottaa pitämään kasteen puhtaana ja tahrattomana. Kasteella oli siis keskeinen merkitys jo alussa apostolisena aikana.
HERMAAN PAIMEN
Hermas on kirjoittanut kirjoituksensa noin vuoden 100 paikkeilla:
”Niiden on välttämättä noustava veden kautta, jotta tulisivat eläviksi. Muulla tavalla he eivät voineet päästä Jumalan valtakuntaan kuin panemalla pois aikaisemman elämänsä kuolevaisuuden. Näin siis nämä poisnukkuneet saivat Jumalan Pojan SINETIN ja pääsevät Jumalan valtakuntaan….
Ihminen on kuollut ennekuin hänellä on Jumalan Pojan nimi. Mutta kun hän saa SINETIN ,hän panee pois kuolevaisuuden ja saa elää. SINETTI ON VESI. He astuvat veteen kuolleina ja nousevat siitä elävinä”
BARNABAAN KIRJE . (Kirjoitettu 117-135 )
”Tutkikaamme nyt onko Herra huolenpidossaan antanut ilmoitusta myös vedestä ja rististä. VEDESTÄ onkin kirjoitettuna Israelia koskeva sana, koska he eivät tule ottamaan vastaan kastetta, joka tuo SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEN, vaan rakentuvat omaan varaansa”
DIDAKHE (Herran oppi pakanoille kahdentoista apostolin kautta)
Kirjoitettu noin v 100. (v 70-100)
Dinakhessa kirjoitetaan:
”Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti: Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, KASTAKAA Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmään veteen kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, VALELE PÄÄHÄN kolmesti vettä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Mutta ennen kasetta tulee sen, joka kasettaan, paastota ja vielä muidenkin, jos mahdollista. Mutta käske sitä, joka kasettava on, päivän tahi kaksi ennen toimitusta paastoomaan”
Mitään ehdotonta kastemenetelmää ei siis ollut, vaan sai toimia olosuhteiden kukaan. Paastoaminen “jos mahdollista” ei siis sulje lapsia pois. Paastohan oli kiinteästä ruuasta pidättäytymistä ja lapsihan elää ilman kiiteää tuokaa monia kuukausia pelkällä maidolla.
POLYKARPOKSEN KIRJE (70-156/157- kuoli marttyyrina)
Hän oli Smyrnan piispa ja Johanneksen oppilas.
Kun Polykarpos tuotiin petojen eteen Roomassa häntä kehotettiin pilkkaamaan Kristusta henkensä säästämiseksi. Tähän Polykarpos vastasi:
”Jo kahdeksankymmentä kyysi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut.”
Tuossa 86 vuotias Polykarpos ilmoittaa siis syntymästään saakka palvelleensa Kristusta, eli hänet oli kastettu siis vauvana v 67/68. Kastamaton oli tuohon aikaan pakana. Kun Johannes kuoli noin v 100, niin Polykarpos ehti olla hänen oppilaanaan yli kaksikymmentä vuotta. Johannesta muuten pidetään piispanviran perustajana.
IGNATIOKSEN KIRJEET ( kuoli marttyyrina v 110)
Hän käyttää ensimmäisenä sanaa ”katolinen kirkko” (katolinen tarkoittaa –yhteinen, yleinen) Tämä sanonta tarkoitta paikallisseurakunnat ylittävää kristillistä yhteisöä jonka johtajana on piispa.
Hän kirjoittaa: ”Olkoon kaste teille kuin pysyvä aseistus, usko kypärinä, rakkaus keihäänä, kärsivällisyys asevarustuksena”.
KASVATTAJA.
Klemes aleksadrialainen( jonka oppilas Origenes oli) kirjoitti teoksen ”Kasvattaja”, jossa hän mm mainitsee, että: ”kasteessa saamme lapsioikeuden.” (tullaan Jumalan lapseksi) Ja hän viittaa teoksessaan usein kasteenliitoon.
YHTEENVETO.
Kukaan ei siis neljän ensimmäisen vuosisadan aikana kiellä lapsikastetta, eikä väitä sitä epäapostoliseksi. Lapsikasteen apostolista alkuperästä ei koskaan kiistelty.
Donatalaisia nuhdeltiin Augustinuksen (s. v-354) aikana uudelleen kastamisesta sanomalla:
”Tehdä kaste riippuvaiseksi ihmisestä olisi samaa kuin toivoa ihmiseen HERRAN SIJASTA”
Tuo kertoo sen, että kaste pidettiin totaalisena Jumalan tekona IHMISELLE, jossa Kristus toimii Kastajana ja kastettava on vastaanottajana.
Nyt kaste on uudelleenkastajilla kääntyneet päinvastaiseksi, - ihmisen teoksi Jumalalle.
Vasta kun yli tuhat vuotta oli kulunut Jeesuksen ylösnousemuksesta löytyy ensimmäiset lapsikasteen hylkäävä ”uskovien kastetta” puolustava ryhmittymä.
Uudelleenkaste (mutta ei lapsikasteen hylkääminen) lienee saanut alkunsa siitä, että erinäiset lahkot kastoivat uudelleen niitä jotka liittyivät heihin. (esim. Marjonesin puolue Afrikassa, kuin myöskin Donatalaiset ja novationolaiset.)
Toki kristitytkin kastoivat uudelleen niitä joiden kastetta ei pidetty kristillisenä kasteena. Toisen vuosisadan lopulla gnostikot ja monarkiaanit kastettiin aina uudelleen kun he liittyvät seurakuntaan. Näiden aikaisemmin saamaa kastetta pidettiin kerettiläiskasteena, koska he olivat sisällyttäneen kasteeseen aivan muuta kuin mitä kristillinen uskontunnustus edellytti.
Rooman seurakunta ei sitä vastoin vaatinut, että heihin liittyvä kastetut novatianolaiset olisivat kaskettava uudelleen. Rooman piispan lähtökohtana ei ollut se kuka kasteen oli suorittanut, vaan oliko kaste toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Tällaiset otettiin Rooman seurakuntaan kätten päällepanemisella
Oli myöskin esim 300-400 luvuilla niitä, jotka siirsivät kasteen vasta kuolinvuoteelle, koska ymmärsivät kasteen tarkoittavan ennen kaikkea syntien anteeksisaamista, ja halusivat siten kasteen vasta kuolinvuoteellaan, varmistuakseen että kaikki on anteeksiannettu.
Peräti synkät ovat siis uudelleenkastajien historiallisen lähtökohdat.
Varhaisempana aikana oli kastetta jo käytetty lahkoon liittämisen yhteydessä. Mutta vasta 1200 luvulla tuli käyttöön lapsena kastettujen uudelleen kastaminen, jossa kasteessa lapsikaste hylättiin, eli kelvottomana ”pestiin pois”, ja vasta aikuiskaste katsottiin päteväksi.
Gnostisismi eli loistoaikaansa toisella vuosisadalla. ”Se oli nuoren kristinuskon vaarallisin vihollinen.” Nykyisissä lahkoissa on tuon liikkeen piirteitä ( henkikaste, tulikaste, voitelu) Liikkeen oppiin tutustuminen antaa selityksen moneen nykyajan lahkon opinkohtiin.
Kasteen historiaan tutustuessaan on syytäkin kysyä: Onko siis nyt vajaa 100 vuotta sitten syntynyt oppikunta luotettavampi tietolähde kuin Johanneksen opetuslapset, ja satoja vuosia ilman kritiikkiä seurakunnissa marttyyriudenkin keskellä vallalla ollut lapsikaste?
Vastustusta lapsikasteen kieltämiseksi ei löydy Raamatusta, eikä tuhannen ensimmäisen kristillisen vuoden aikana.
Jos lapsikaste ei ole Jumalasta, niin olisiko Jumala säilyttänyt lapsikasteen olemassa yli tuhat vuotta ennekuin antoi sitä hylkäävät ryhmittymät tuomaan toisenlaista tietoa. Jos näin olisi ollut niin koko kristinusko ei olisi varjeltunut noiden yli tuhannen vuoden aikana, vaan olisi hävinnyt olemattomiin.
Ja vasta nytkö ,- 1900 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen Jumala olisi antanut ”oikeaa tietoa” asiasta laajemmin?
Raamatusta ei löydy mitään vihjettä siitä, ett kristikunta tulisi vaipumaan heti alussa ”synkkään kerettiläisyyteen” ja vasta vähää ennen Jeesusten tuloa annettaisiin oikeaa tietoa kasteesta ja pelastuksen oikeasta tiestä.
Huomattavaa on, että lapsikaste on ollut käytössä niin Idän kuin Lännenkin kirkossa niiden alusta alkaen.
PAAVIN OSUUS.
Rooman paavin kirkolla ei ole ollut mitään osuutta lapsikasteen syntyyn, ei edes sen yleisyyteen.
Huomattavaa on,että myöskin ortodoksisessa kirkossa on lapsikaste ollut ainan vallalla.
Vasta Nikean kirkolliskokouksen ( 325) edellä asetettiin Rooman piispa Aleksandrian, Antiokian ja muiden idän piispojen rinnalle.
Roomassa oleva seurakunnan johtaja (piispa) alkoi saamaan jotakin valtaa vasta vuoden 343 Sardicaan kirkolliskokouksen myötä kun tehtiin päätös: ”Kunnioittaakseen apostoli Pietarin muistoa sallittiin virasta erotettujen piispojen vedota silloiseen Rooman piispaan”. Paavilla oli ainoastaan valta päättää viedäänkö asia uudelleen kirkolliskokouksen käsiteltäväksi vai ei. Paavilla ei siis ollut valtaa rarkaista asiaa.
Theodosiuksen julistuksen (380) jälkeen Rooman piispat alkoivat ilmoittaa tahtonsa useiden kirkko-oikeudellisten asioiden suhteen Espanjassa ja Afrikan seurakunnille.
Paavi nimeä käytettiin aluksi Aleksandrian piispasta ennekuin nimitys tuli Rooman piispan omaksi.(Jotain vahvempaa opetus- ja valvontavirkaa olisi ollut hyvä harjoittaa mm Afrikan seurakuntiin, sillä jo ennen vuotta 700 kristinusko sieltä hävisi käytännössä olemattomiin , muhamettilaisten vallattua alueet)
402-417 Rooman piispana ollut INNOCENTIUS; ”meni niin pitkälle, että vaati kaikkia tärkeänpuoleisia asioita alistettavaksi Roomaan”. Tuota päätösvaltaa hänelle ei kuitenkaan myönnetty.
Vasta piispa LEO ( 440-461) sai keisari Valentinianus III:n antamaan säädöksen jonka jossa sanottiin: ”Vasta silloin rauha syntyisi kaikissa kirkoissa kun koko maailma tunnustaisi Rooman piispan johtajakseen”
Varsinainen paavius ja Rooman kirkon määräysvalta tuli NIKOLAUKSEN aikana (v 858-867) esille.
Mutta ; ”Vielä Henrik III aikana (kuoli 1056) ei kirkon JOHDON siirtymistä Roomaan ollut ULKONAISESTI huomattavissa”
Ja vasta :
”INNOCENTIUS III:n (1198-1216) aikana paavinvalta nousi huippuunsa. 12:n vuosisadan loppuun saakka paavit sanoivat itseään Pietarin sijaisiksi, Innocentius III:sta lähtien tuli tämän nimityksen tilalle ”Kristuksen sijainen.” Alkujaan piispoista käytettiin tätä nimeä, mutta nyt tuli siitä paavin yksinomainen kunnianimi.
Roomaan vetoamien tuli tästä lähtien niin yleiseksi, että paavius pääsi sekaantumaan kaikkiin kaukaisempienkin maiden pieniin ja suuriin asioihin.”
Voitto Ramu
Lähteet:
Nilsen-Gummerus: Kristillisen kirkon historia.
Hammerich: Kirkon historia osa I (v 1881)
Ivar A. Heikel: Eusebiuksen kirkkohistoria
Heikki Koskenniemi: Apostoliset isät
Matti Väisänen: Pyhä kaste Raamatussa
Ensimmäisen lapsikasteen hylkäävän ryhmän historia tuntee vasta 1200 luvun alussa. Neljän ensimmäisen vuosisadan aikana kukaan ei vastustanut lapsikastetta. Myöskään kastetavasta ei kiistelty, ennekuin vasta oikeastaan 1600 luvulla jolloin syntyi liikkeitä jotka kielsivät lapsikasteen ja vaativat upotuskastetta.
Historia kertoo :
”1200 luvun alussa: Etelä- Ranskassa Petrobrusianit olivat ensimmäisiä uudelleenkastajia. Tosin on kirkossa aikaisemminkin tunnettu uudesti kastamista, siinä on ilmestynyt epäilemistä lasten kastamisen suhteen, vaan sitä (siis lapsikastetta) ei ole hylätty, joka hylkääminen juuri on uudestikastamisen tuntomerkki”.
Tuolla lahkolla oli omituisia oppeja jotka juontavat tähän aikaankin. Heillä oli oppi jonka mukaan ”Hengen kasteesta tulivat osalliseksi täydelliset, hyvät ihmiset. Alhaisempiin luokkiin kuuluivat; ”uskovaiset” sekä ; ” kuuliaiset”.
Heillä oli Uusi testamentti, mutta Vanhan testamentin he hylkäsivät.”
Uudestikastaminen tuli käyttöön liikkeessä jota nimitettiin ”Pyhän Hengen lahkoksi”. Lahkolla oli Pariisissa mm kokonainen opisto. Opiston opettaja Amalrik Benalainen kutsui: ” jokaisen hyvän ihmisen Kristukseksi, jossa Jumala on tullut ihmiseksi.”
Nuo 1200 luvun alussa perustut kastajaliikkeet käyttivät valelukastetta aina 1642 asti. Uudestikastajat perustivat 1525 ensimmäisen seurakunnan ja pääsiäisenä kastoivat 300 miestä vedellä täytetystä maitokulhosta.
Baptistien perustaja kastoi itse itsensä VALELEMALLA v 1608
Vasta myöhemmin alettiin opettamaan, että oli kaskettava upottamalla.
Kastetavasta ei sitä ennen kiistelty vaan käytössä oli monia kastetapoja kuten Didakhessa käy ilmi.
Lapsikasteesta ovat lausuneet tunnetut kirkkoisät kirjoituksissaan seuraavasti:
AUGUSTINUS (354-430)
”Kirkko on aina lapsikastanut. Se on aina pitänyt siitä kiinni. En ole koskaan kukaan harhaoppinut olisi niin jumalaton, että olisi kieltänyt lapsikasteen”
”Lapsikaste ei olisi uskottava ellei se olisi apostolien tapa”
ORIGENES (185-254)
Hänet kastettiin vauvana v 185. Myöskin Origeneksen äiti ja isoisä oli kastettu lapsena. Origeneksen isoisä oli siis elänyt aikana jolloin Johannes eli.
Origenes lausuu: ”Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pienet lapset….Kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi vain yhden päivän ikäinen.
Koska synnynnäinen saasta pestään pois kasteen kautta, pienetkin lapset tulee kastaa. Sillä joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
HIPPOLYTOS (170-236)
Hän kirjoitti Rooman seurakunnan kastejuhlasta jota tapa vallitsi toisen vuosisadan puolivälissä: ”ensin tulee KASTAA LAPSET. Kaikkien jotka voivat puhua puolestaan, on puhuttava, mutta niiden puolesta, jotka eivät voi puhua, on heidän vanhempansa tai jonkun perheeseen kuuluvan puhua ”(huomaa kummijärjestelmä jo tuolloin). Lapsikatsetta ei tarvinnut puolustaa, vaan se oli selviö.
CYPRIANUS ( 200-258 kuoli marttyyrina)
Hän oli Karthagon piispa. Hänen johdollaan pidettiin kirkolliskokous v 253.
Syy siihen oli aika kummallinen ja lapsikastetta kuvaavaa. Nimittäin oli piispa nimeltä Fidus joka noudatti pilkuntarkasti Raamatun ohjetta tervehtiä toista kristittyä pyhällä suudelmalla. Fidus ei kuitenkaan jostain syystä voinut suudella vastasyntynyttä lasta (otti kai luonnon päälle). Siksi hän kyseli, että pitääkö lapsi kastaa heti syntymän jälkeen, vai voidaanko kaste lykätä kahdeksaan päivään asti, kuten ympärileikkauskin.
Tämän asian ratkaisemiseksi Cyprianus kutsui koolle 67 seurakunnan johtajaa
Kokous ei ollenkaan käsitellyt sitä tuleeko lapsia kastaa vai ei, vaan kaikki 67 piispaa olivat yksimielisiä siitä ,että lapset oli kastettava ja että se oli apostolien alkuperää.
Kokous päätti yksimielisesti, että lapset on kaskettava HETI syntymän jälkeen, viimeistään toisena tai kolmantena päivänä.
TERTULLIANUS (160-225)
Hän on vapaiden suuntien ”toivo” sillä hän vastusti silloin yleistä lapsikastetta. Kuinka olisi vastustanut ellei se olisi ollut yleinen tapa.
On huomattava, että Tertullianus hyväksyi kyllä aivan pienten lasten kasteen tapauksessa jossa pelättiin lapsen kuolevan, silloin hänen mukaansa rintalapsikin oli kastettava. Hän kannatti siis hätäkastetta.
Hän kirjoittaa kastetta käsittelevässä kirjassaan v 203:
”On hyödyllistä viivyttää kastetta VARSINKIN pienten lasten suhteen. Sillä miksi tarvitsee kastaa pieniä, ellei välttämättä tahdota saattaa KUMMEJA vaaraan” (kummijärjestelmä oli siis jo tuolloin käytössä). ”Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEEN?…
Yhtä suurella syyllä myös NAIMATTOMIEN henkilöiden kaste on syytä jättää tuonnemmaksi ,sillä he ovat kiusauksille alttiita… kunnes he ovat joko naidut tai tulleet niin voimakkaiksi että voivat hillitä itsensä”.
Jos lapsikatsetta ei siis tuolloin olisi pidetty apostolisena tapana, niin Tertullianuksen olisi ollut helppo vedota siihen, että se ei olisi ollut apostolinen tapa. Apostolista tapaa kastaa lapsia hän ei kuitenkaan epäillyt eikä kumonnut.
Huomattavaa on, että Tertullianus opetti, että kasteessa saadaan synnit anteeksi.
Hän opetti myöskin, että lapsi on kastehetkeen saakka Aadamissa, perisynnin saastuttama. Siksi hengenvaarassa oleva lapsi oli hänen mukaansa kastettava välittömästi.
IRENAEUS (140-202 kuoli marttyyrina)
Hän oli Polykarpoksen oppilas, joka taasen oli Johanneksen oppilas.
Ireneaus kirjoittaa: ”Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia jotka hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle. RINTALAPSIA, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia” Hän viittaa kastekäskyyn Mt 28:18-20.
Irenaeus oli arvostettu teologi- lähetyssaarnaaja, ja opettaja.
Hän puhuu lapsikasteesta täysin luonnollisena asiana, EIKÄ TIEDÄ mitään lapsikasteen vastustamisesta.
JUSTINUS MARTTYYRI (100-165)
Hän kirjoittaa: ”sitten me johdamme heidät paikkaan jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymisen tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä… Meidän joukossamme on monia 60-70 vuotiaita miehiä ja naisia, jotka jo LAPSENA on tehty opetuslapsiksi”
Nuo 60-70 vuotiaat olivat siis kastettu lapsina vuosien 80-90 välillä, eli aikana jolloin Johannes vielä eli.
KLEMENSIN KIRJE
Varhainen kirkkohistorioitsija Eusebios ( kuoli 340) mainitsee Klemensin olleen Rooman piispa vuosina 92-101. Hänestä lausutaan: ”Matkoillaan Klemens tapasi sellaisia miehiä jotka olivat säilyttäneet oikean perimätiedon autuaallisesta opista, joka oli kulkenut isiltä pojalle aina Pietarin, Jaakobin ja Paavalin ajoista asti.”
Klemens kehottaa pitämään kasteen puhtaana ja tahrattomana. Kasteella oli siis keskeinen merkitys jo alussa apostolisena aikana.
HERMAAN PAIMEN
Hermas on kirjoittanut kirjoituksensa noin vuoden 100 paikkeilla:
”Niiden on välttämättä noustava veden kautta, jotta tulisivat eläviksi. Muulla tavalla he eivät voineet päästä Jumalan valtakuntaan kuin panemalla pois aikaisemman elämänsä kuolevaisuuden. Näin siis nämä poisnukkuneet saivat Jumalan Pojan SINETIN ja pääsevät Jumalan valtakuntaan….
Ihminen on kuollut ennekuin hänellä on Jumalan Pojan nimi. Mutta kun hän saa SINETIN ,hän panee pois kuolevaisuuden ja saa elää. SINETTI ON VESI. He astuvat veteen kuolleina ja nousevat siitä elävinä”
BARNABAAN KIRJE . (Kirjoitettu 117-135 )
”Tutkikaamme nyt onko Herra huolenpidossaan antanut ilmoitusta myös vedestä ja rististä. VEDESTÄ onkin kirjoitettuna Israelia koskeva sana, koska he eivät tule ottamaan vastaan kastetta, joka tuo SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEN, vaan rakentuvat omaan varaansa”
DIDAKHE (Herran oppi pakanoille kahdentoista apostolin kautta)
Kirjoitettu noin v 100. (v 70-100)
Dinakhessa kirjoitetaan:
”Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti: Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, KASTAKAA Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmään veteen kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, VALELE PÄÄHÄN kolmesti vettä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Mutta ennen kasetta tulee sen, joka kasettaan, paastota ja vielä muidenkin, jos mahdollista. Mutta käske sitä, joka kasettava on, päivän tahi kaksi ennen toimitusta paastoomaan”
Mitään ehdotonta kastemenetelmää ei siis ollut, vaan sai toimia olosuhteiden kukaan. Paastoaminen “jos mahdollista” ei siis sulje lapsia pois. Paastohan oli kiinteästä ruuasta pidättäytymistä ja lapsihan elää ilman kiiteää tuokaa monia kuukausia pelkällä maidolla.
POLYKARPOKSEN KIRJE (70-156/157- kuoli marttyyrina)
Hän oli Smyrnan piispa ja Johanneksen oppilas.
Kun Polykarpos tuotiin petojen eteen Roomassa häntä kehotettiin pilkkaamaan Kristusta henkensä säästämiseksi. Tähän Polykarpos vastasi:
”Jo kahdeksankymmentä kyysi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut.”
Tuossa 86 vuotias Polykarpos ilmoittaa siis syntymästään saakka palvelleensa Kristusta, eli hänet oli kastettu siis vauvana v 67/68. Kastamaton oli tuohon aikaan pakana. Kun Johannes kuoli noin v 100, niin Polykarpos ehti olla hänen oppilaanaan yli kaksikymmentä vuotta. Johannesta muuten pidetään piispanviran perustajana.
IGNATIOKSEN KIRJEET ( kuoli marttyyrina v 110)
Hän käyttää ensimmäisenä sanaa ”katolinen kirkko” (katolinen tarkoittaa –yhteinen, yleinen) Tämä sanonta tarkoitta paikallisseurakunnat ylittävää kristillistä yhteisöä jonka johtajana on piispa.
Hän kirjoittaa: ”Olkoon kaste teille kuin pysyvä aseistus, usko kypärinä, rakkaus keihäänä, kärsivällisyys asevarustuksena”.
KASVATTAJA.
Klemes aleksadrialainen( jonka oppilas Origenes oli) kirjoitti teoksen ”Kasvattaja”, jossa hän mm mainitsee, että: ”kasteessa saamme lapsioikeuden.” (tullaan Jumalan lapseksi) Ja hän viittaa teoksessaan usein kasteenliitoon.
YHTEENVETO.
Kukaan ei siis neljän ensimmäisen vuosisadan aikana kiellä lapsikastetta, eikä väitä sitä epäapostoliseksi. Lapsikasteen apostolista alkuperästä ei koskaan kiistelty.
Donatalaisia nuhdeltiin Augustinuksen (s. v-354) aikana uudelleen kastamisesta sanomalla:
”Tehdä kaste riippuvaiseksi ihmisestä olisi samaa kuin toivoa ihmiseen HERRAN SIJASTA”
Tuo kertoo sen, että kaste pidettiin totaalisena Jumalan tekona IHMISELLE, jossa Kristus toimii Kastajana ja kastettava on vastaanottajana.
Nyt kaste on uudelleenkastajilla kääntyneet päinvastaiseksi, - ihmisen teoksi Jumalalle.
Vasta kun yli tuhat vuotta oli kulunut Jeesuksen ylösnousemuksesta löytyy ensimmäiset lapsikasteen hylkäävä ”uskovien kastetta” puolustava ryhmittymä.
Uudelleenkaste (mutta ei lapsikasteen hylkääminen) lienee saanut alkunsa siitä, että erinäiset lahkot kastoivat uudelleen niitä jotka liittyivät heihin. (esim. Marjonesin puolue Afrikassa, kuin myöskin Donatalaiset ja novationolaiset.)
Toki kristitytkin kastoivat uudelleen niitä joiden kastetta ei pidetty kristillisenä kasteena. Toisen vuosisadan lopulla gnostikot ja monarkiaanit kastettiin aina uudelleen kun he liittyvät seurakuntaan. Näiden aikaisemmin saamaa kastetta pidettiin kerettiläiskasteena, koska he olivat sisällyttäneen kasteeseen aivan muuta kuin mitä kristillinen uskontunnustus edellytti.
Rooman seurakunta ei sitä vastoin vaatinut, että heihin liittyvä kastetut novatianolaiset olisivat kaskettava uudelleen. Rooman piispan lähtökohtana ei ollut se kuka kasteen oli suorittanut, vaan oliko kaste toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Tällaiset otettiin Rooman seurakuntaan kätten päällepanemisella
Oli myöskin esim 300-400 luvuilla niitä, jotka siirsivät kasteen vasta kuolinvuoteelle, koska ymmärsivät kasteen tarkoittavan ennen kaikkea syntien anteeksisaamista, ja halusivat siten kasteen vasta kuolinvuoteellaan, varmistuakseen että kaikki on anteeksiannettu.
Peräti synkät ovat siis uudelleenkastajien historiallisen lähtökohdat.
Varhaisempana aikana oli kastetta jo käytetty lahkoon liittämisen yhteydessä. Mutta vasta 1200 luvulla tuli käyttöön lapsena kastettujen uudelleen kastaminen, jossa kasteessa lapsikaste hylättiin, eli kelvottomana ”pestiin pois”, ja vasta aikuiskaste katsottiin päteväksi.
Gnostisismi eli loistoaikaansa toisella vuosisadalla. ”Se oli nuoren kristinuskon vaarallisin vihollinen.” Nykyisissä lahkoissa on tuon liikkeen piirteitä ( henkikaste, tulikaste, voitelu) Liikkeen oppiin tutustuminen antaa selityksen moneen nykyajan lahkon opinkohtiin.
Kasteen historiaan tutustuessaan on syytäkin kysyä: Onko siis nyt vajaa 100 vuotta sitten syntynyt oppikunta luotettavampi tietolähde kuin Johanneksen opetuslapset, ja satoja vuosia ilman kritiikkiä seurakunnissa marttyyriudenkin keskellä vallalla ollut lapsikaste?
Vastustusta lapsikasteen kieltämiseksi ei löydy Raamatusta, eikä tuhannen ensimmäisen kristillisen vuoden aikana.
Jos lapsikaste ei ole Jumalasta, niin olisiko Jumala säilyttänyt lapsikasteen olemassa yli tuhat vuotta ennekuin antoi sitä hylkäävät ryhmittymät tuomaan toisenlaista tietoa. Jos näin olisi ollut niin koko kristinusko ei olisi varjeltunut noiden yli tuhannen vuoden aikana, vaan olisi hävinnyt olemattomiin.
Ja vasta nytkö ,- 1900 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen Jumala olisi antanut ”oikeaa tietoa” asiasta laajemmin?
Raamatusta ei löydy mitään vihjettä siitä, ett kristikunta tulisi vaipumaan heti alussa ”synkkään kerettiläisyyteen” ja vasta vähää ennen Jeesusten tuloa annettaisiin oikeaa tietoa kasteesta ja pelastuksen oikeasta tiestä.
Huomattavaa on, että lapsikaste on ollut käytössä niin Idän kuin Lännenkin kirkossa niiden alusta alkaen.
PAAVIN OSUUS.
Rooman paavin kirkolla ei ole ollut mitään osuutta lapsikasteen syntyyn, ei edes sen yleisyyteen.
Huomattavaa on,että myöskin ortodoksisessa kirkossa on lapsikaste ollut ainan vallalla.
Vasta Nikean kirkolliskokouksen ( 325) edellä asetettiin Rooman piispa Aleksandrian, Antiokian ja muiden idän piispojen rinnalle.
Roomassa oleva seurakunnan johtaja (piispa) alkoi saamaan jotakin valtaa vasta vuoden 343 Sardicaan kirkolliskokouksen myötä kun tehtiin päätös: ”Kunnioittaakseen apostoli Pietarin muistoa sallittiin virasta erotettujen piispojen vedota silloiseen Rooman piispaan”. Paavilla oli ainoastaan valta päättää viedäänkö asia uudelleen kirkolliskokouksen käsiteltäväksi vai ei. Paavilla ei siis ollut valtaa rarkaista asiaa.
Theodosiuksen julistuksen (380) jälkeen Rooman piispat alkoivat ilmoittaa tahtonsa useiden kirkko-oikeudellisten asioiden suhteen Espanjassa ja Afrikan seurakunnille.
Paavi nimeä käytettiin aluksi Aleksandrian piispasta ennekuin nimitys tuli Rooman piispan omaksi.(Jotain vahvempaa opetus- ja valvontavirkaa olisi ollut hyvä harjoittaa mm Afrikan seurakuntiin, sillä jo ennen vuotta 700 kristinusko sieltä hävisi käytännössä olemattomiin , muhamettilaisten vallattua alueet)
402-417 Rooman piispana ollut INNOCENTIUS; ”meni niin pitkälle, että vaati kaikkia tärkeänpuoleisia asioita alistettavaksi Roomaan”. Tuota päätösvaltaa hänelle ei kuitenkaan myönnetty.
Vasta piispa LEO ( 440-461) sai keisari Valentinianus III:n antamaan säädöksen jonka jossa sanottiin: ”Vasta silloin rauha syntyisi kaikissa kirkoissa kun koko maailma tunnustaisi Rooman piispan johtajakseen”
Varsinainen paavius ja Rooman kirkon määräysvalta tuli NIKOLAUKSEN aikana (v 858-867) esille.
Mutta ; ”Vielä Henrik III aikana (kuoli 1056) ei kirkon JOHDON siirtymistä Roomaan ollut ULKONAISESTI huomattavissa”
Ja vasta :
”INNOCENTIUS III:n (1198-1216) aikana paavinvalta nousi huippuunsa. 12:n vuosisadan loppuun saakka paavit sanoivat itseään Pietarin sijaisiksi, Innocentius III:sta lähtien tuli tämän nimityksen tilalle ”Kristuksen sijainen.” Alkujaan piispoista käytettiin tätä nimeä, mutta nyt tuli siitä paavin yksinomainen kunnianimi.
Roomaan vetoamien tuli tästä lähtien niin yleiseksi, että paavius pääsi sekaantumaan kaikkiin kaukaisempienkin maiden pieniin ja suuriin asioihin.”
Voitto Ramu
Lähteet:
Nilsen-Gummerus: Kristillisen kirkon historia.
Hammerich: Kirkon historia osa I (v 1881)
Ivar A. Heikel: Eusebiuksen kirkkohistoria
Heikki Koskenniemi: Apostoliset isät
Matti Väisänen: Pyhä kaste Raamatussa
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kristuksen Voitto :)