OVATKO "POJAT" OIKEALLA TIELLÄ?

Torstaina 15.8.2002 oli KESKISUOMALAISESSA Kauko Tuupaisen kirjoitus Puheenvuoro-palstalla.

Se herätti joitakin ajatuksia, kun luin sen läpi aj kirjoitin vastineen, joka oheisena.

Keskisuomalainen 20.8.2002

OVATKO "POJAT" OIKEALLA TIELLÄ?

Kauko Tuupainen (Puheenvuorot 15.8)kirjoittaa mm. seuraavaa:

"Nythän joka kunnassa on kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, useita valtuuston valitsemia lauta- ja johtokuntia ja kunnanjohtaja ja usein vielä kunnansihteeri, sosiaalijohtaja, sivistystoimenjohtaja, tekninen johtaja, elinkeinoasiamies jne...."

"Toki tiedostan, että monelle poliitikolle asema valtuuston, hallituksen tai johtokunnan puheenjohtajana on tärkeä, joten siitä on vaikea luopua."

"Ei kunnan itsenäisyys saa olla tabu, että kuntalaiset sen varjolla jäävät ilman heille kuuluvia perus- yms. palveluja."

Kauko olet itsekin poliitikko ja olet mukana monessa niin kunnallisessa yms. luottamustehtävässä esimerkiksi JE Oy:n hallituksessa.

Oletko nyt kääntänyt takkisi, kun toisaalta olet valmis muuttamaan demokraattisesti valitut luottamushenkilöt ja heidän valitsemansa virkamiehet työpaikkoineen kansalaisten perus- yms palveluiksi - vähän erikoinen konsepti.

Minun ymmärrykseni mukaan juuri nämä luottamus- ja virkahenkilöt ovat pitämässä palveluja yllä omalla työpanoksellaan ja hehän ovat kansalaisten valitsemia, eivät he voi toimia ilman tuota demokraattista taustatukea.

Jos me itse mollaamme toisia demokraattisesti valittuja päättäjiä ja heidän valitsemiaan viranhaltijoita, niin sahaamme kyllä myös omaa oksaamme ja se on lyhytnäköistä politiikkaa!

Toisin sanoen tuolla takinkäännölläsi olet valmis luopumaan myös omista luottamuspaikoistasi ja olet valmis myymään esimerkiksi JE:n kansalaisten peruspalvelujen turvaamiseksi.

Näin tuosta kirjoituksestasi voi ymmärtää, varsinkin nyt kun Jyväskylänkin ensi vuoden budjettia laaditaan kovien karsimisvaateiden saattelemina.

Itse en haluaisi olla luomassa lisää työttömyyttä ja päätösvallan pakenemista "merten taakse".

Kauko olet puhunut esimerkiksi JE:sta sukukalleutena, jota ei saa myydä, ehkäpä monet luottamus- ja virkahenkilöt, joita olet nyt "myymässä" muissa kunnissa, kokevat nyt samoin kuin sinä ja minä olemme kokeneet JE:n kohdalla.

Pienten niin kuin suurtenkin kuntien asukkaat ovat ottaneet silloin ohjat omiin käsiinsä, kun ovat valinneet päättäjänsä eli niin sinut kuin minutkin tekemään päätöksiä oman kuntamme ja kaupunkimme tai maakuntamme tms. parhaaksi tai ovat itse asettuneet ehdokkaaksi ja tulleet valituksi luottamustehtäviin.

Vaaleissahan "veri" punnitaan eli jokainen meistä on sen edessä, olemmeko kansalaisten antaman luottamuksen arvoisia!?

En halua kehoittaa kansalaisia epädemokraattiseen toimintaan valitsemiaan päättäjiään vastaan, vaan löytämään yhdessä keinot, miten voisimme edelleen päättää omista asioistamme.

Nyt on aika muuttaa kurssia vastakkainasettelusta ja mollaamisesta sekä hajoita ja hallitse-mentaliteetista todelliseen demokratiaan ja asioiden avoimeen ja positiiviseen käsittelyyn niiden tahojen kesken, joille valta on annettu.

Tee toiselle niin kuin tahtoisit hänen tekevän itsellesi!

Juhani Starczewski
krist.dem
maakuntavaltuutettu
Jyväskylä
[email protected]: http://www.saunalahti.fi/~juhanist/
3188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..."tee toiselle niinkuin tahtoisit hänen tekevän itsellesi"..
...hassua näin vuosien jälkeen nähdä entisen koulukiusaajan kääntymyksen ja oikein kristilliseksi.
Hieno asia.

Äänestä
  • Sekö, että kristillisten maine menee vai että koulukiusaaja kiusaa nykyään
    aikuisia?

    Äänestä

  • pyhä kirjoitti:

    Sekö, että kristillisten maine menee vai että koulukiusaaja kiusaa nykyään
    aikuisia?

    maailma muuttuu ja takit kääntyy
    Kirjoittanut: pietari, 21.8.2002 klo 12.51

    ..."tee toiselle niinkuin tahtoisit hänen tekevän itsellesi"..
    ...hassua näin vuosien jälkeen nähdä entisen koulukiusaajan kääntymyksen ja oikein kristilliseksi.
    Hieno asia.

    Mikä on hienoa?
    Kirjoittanut: pyhä, 22.8.2002 klo 12.31

    Sekö, että kristillisten maine menee vai että koulukiusaaja kiusaa nykyään
    aikuisia?
    --------------------------------------------------------------------------

    Vastaanpa molemmille samalla kertaa.

    Olen kyllä yhden vastauksen tänne jo laittanut, mutta on näköjään poistettu!?

    Mutta asiaan:

    Ensimmäistä kertaa näiden elämieni vuosikymmenien jälkeen (46v) minua nyt kuvataan koulukiusaajaksi.

    Toivoisin kyllä vähän tarkempaa analyysia asian tiimoilta, koska tuollaiset kannanotot nimimerkin takaa ovat kyllä ikäviä.

    Vaikkapa henkilökohtainenkin sähköposti minulle voisi valottaa asiaa paremmin, koska tuollaiset heitot kieltämättä kiusaavat nyt minua - sehän varmaan kirjoittajien perimmäinen tarkoitus onkin!?

    Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra.
    Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra.

    Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
    Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhani Starczewski kirjoitti:

Torstaina 15.8.2002 oli KESKISUOMALAISESSA Kauko Tuupaisen kirjoitus Puheenvuoro-palstalla.

Se herätti joitakin ajatuksia, kun luin sen läpi aj kirjoitin vastineen, joka oheisena.

Keskisuomalainen 20.8.2002

OVATKO "POJAT" OIKEALLA TIELLÄ?

Kauko Tuupainen (Puheenvuorot 15.8)kirjoittaa mm. seuraavaa:

"Nythän joka kunnassa on kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, useita valtuuston valitsemia lauta- ja johtokuntia ja kunnanjohtaja ja usein vielä kunnansihteeri, sosiaalijohtaja, sivistystoimenjohtaja, tekninen johtaja, elinkeinoasiamies jne...."

"Toki tiedostan, että monelle poliitikolle asema valtuuston, hallituksen tai johtokunnan puheenjohtajana on tärkeä, joten siitä on vaikea luopua."

"Ei kunnan itsenäisyys saa olla tabu, että kuntalaiset sen varjolla jäävät ilman heille kuuluvia perus- yms. palveluja."

Kauko olet itsekin poliitikko ja olet mukana monessa niin kunnallisessa yms. luottamustehtävässä esimerkiksi JE Oy:n hallituksessa.

Oletko nyt kääntänyt takkisi, kun toisaalta olet valmis muuttamaan demokraattisesti valitut luottamushenkilöt ja heidän valitsemansa virkamiehet työpaikkoineen kansalaisten perus- yms palveluiksi - vähän erikoinen konsepti.

Minun ymmärrykseni mukaan juuri nämä luottamus- ja virkahenkilöt ovat pitämässä palveluja yllä omalla työpanoksellaan ja hehän ovat kansalaisten valitsemia, eivät he voi toimia ilman tuota demokraattista taustatukea.

Jos me itse mollaamme toisia demokraattisesti valittuja päättäjiä ja heidän valitsemiaan viranhaltijoita, niin sahaamme kyllä myös omaa oksaamme ja se on lyhytnäköistä politiikkaa!

Toisin sanoen tuolla takinkäännölläsi olet valmis luopumaan myös omista luottamuspaikoistasi ja olet valmis myymään esimerkiksi JE:n kansalaisten peruspalvelujen turvaamiseksi.

Näin tuosta kirjoituksestasi voi ymmärtää, varsinkin nyt kun Jyväskylänkin ensi vuoden budjettia laaditaan kovien karsimisvaateiden saattelemina.

Itse en haluaisi olla luomassa lisää työttömyyttä ja päätösvallan pakenemista "merten taakse".

Kauko olet puhunut esimerkiksi JE:sta sukukalleutena, jota ei saa myydä, ehkäpä monet luottamus- ja virkahenkilöt, joita olet nyt "myymässä" muissa kunnissa, kokevat nyt samoin kuin sinä ja minä olemme kokeneet JE:n kohdalla.

Pienten niin kuin suurtenkin kuntien asukkaat ovat ottaneet silloin ohjat omiin käsiinsä, kun ovat valinneet päättäjänsä eli niin sinut kuin minutkin tekemään päätöksiä oman kuntamme ja kaupunkimme tai maakuntamme tms. parhaaksi tai ovat itse asettuneet ehdokkaaksi ja tulleet valituksi luottamustehtäviin.

Vaaleissahan "veri" punnitaan eli jokainen meistä on sen edessä, olemmeko kansalaisten antaman luottamuksen arvoisia!?

En halua kehoittaa kansalaisia epädemokraattiseen toimintaan valitsemiaan päättäjiään vastaan, vaan löytämään yhdessä keinot, miten voisimme edelleen päättää omista asioistamme.

Nyt on aika muuttaa kurssia vastakkainasettelusta ja mollaamisesta sekä hajoita ja hallitse-mentaliteetista todelliseen demokratiaan ja asioiden avoimeen ja positiiviseen käsittelyyn niiden tahojen kesken, joille valta on annettu.

Tee toiselle niin kuin tahtoisit hänen tekevän itsellesi!

Juhani Starczewski
krist.dem
maakuntavaltuutettu
Jyväskylä
[email protected]: http://www.saunalahti.fi/~juhanist/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu