Tietääks kukaan pitääkö kissat omia reviireitään sisälläkin. Nuorempi kolli on ajanut vanhemman ohi ja aikoo omia minut itselleen. Toinen kuikkii pelokkaana tuolin alta yrittäen välttää toisen terävät kynnet. Nuorempi syö ensin, vaikk on kummallakin oma kuppi, se tahtois haalia kaiken itselleen. Pitääkö minun osallistua niiden rajakiistoihin? Tästähän syttyy maailmansota!
Ahne paska
vai Alfauros
11383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
että kissat alkavat käyttäytyä kuten ihmisetkin, vanhempia ja enemmän elämää nähneitä ei enää kunnioiteta, vaan tyrkätään tylysti sivuun. Ja kuten ihmisetkin, kissasikin alkaa ajatella tyyliin "kaikki-mulle-heti-nyt".
Nuorilla, olipa kyseessä kissa tai ihminen, ei tunnu olevan enää minkäänlaisia käytöstapoja. Neuvoni onkin että otat tämän kissasi puhutteluun! Toisin kuin ihmislapset, kissaltasi voi löytyä hivenen auktoriteetin pelkoa ja kunnioitusta hoitajaansa kohtaan joten äkäiset sanat saattavat mennä perille, ainakin muutaman toistokerran jälkeen. Nuorison kohdalla tarvitaan järeämpiä otteita, mutta se on asia erikseen.
välillä. Samalla laillahan niitä mellakoitakin hajotetaan. Pistin nuoremman ulos jäähylle. (En tosin kastellut ensin, enkä pyöritelly höyhenissä)...Toinen alkoi syömään raksujaan ja kattoi vaan ett: Hyi ulos, tuonne en mee!
Säännöt ne pitää olla kateillakin! Jos ne eivät itse tajua paikkaansa, se pitää näyttää niille. Pidä se "mellakkapyssysi" valmiina vastaisuuden varaltakin, sillä en usko että kissasi luovuttaa näin helposti. Takuulla se miettii siellä ulkona parhaillaan tulevia konnankoukkujaan.
itseasiassa. Vanhempi on 2,5 v Persialainen, Karvinen, ja nuorempi on vajaa 1 v kollipoika.
Vanhempi on leikattu ja sen hipiä oikein oheni sen jälkeen. Se tahtoisi istuskella rauhassa, mutt toinen on aika riiviö, nuoruuden innollaan. Toki pidän molemmista yhtä paljon. Mutt tää on niinkun aviopari: puhelias ja hiljainen yhdess tuvas.
Muistin vain että ollaan taidettu kasvattaa lapset väärin. Mullakin monta lasta, mutt kun nyt oon kipeenä, niin ketään en voi pyytää lattiaani luutaamaan. Syy: lapset passattu pilalle. Oma vika: eivät palvele ketään. Ei tarvinnut tehdä mitään työtä, melkein koulutehtävätkin tein, kun olivat pieniä! Työn teko, se olisi tärkein taito opettaa lapsille! Nyt sen huomaa. He odottavat valmista vieläkin!
ruiskuttaa päälleni pippurikaasua. Onko tämä normaalia vai merkki suuremmastakin rakkaudesta?
kerran, hän yrittää häätää sinua pois. Mutta jos saat kaksi tuhausta, niin se on merkki siitä että hän haluaa sinut lähelleen. Jos saat kolme ruiskausta, niin se kertoo palavasta rakkaudesta ja hän haluaa naimisiin kanssasi.
Lähde: W. Donnelly - S. Compton - Naiset ja pippurikaasu (1999) Suom. Riitta Helläpuro
että se johtuisi henkilökohtaisesta hygieniasta; jopa pippurikaasun haju on parempi kuin ominaishajuni. Näin ollen minulla siis ei ole hätää rakkauden osalta, on sitä niin paljon ruiskutettu...
Vai oikein kirjassa kirjoitettu.
silkkaa huuhaata koko opus :)
vielä. Kissoista en tiedä, mutta koirat ainakin käyttäytyvät niin (oletuksena useampi koira talossa), että jos nuorempi aistii vanhemman sairauden tms. ja heikkenemisen, niin vanhempaa aletaan hyljeksimään (suden perintöä??). Meillä ensin vanhempi koira oli pomo, mutta pikkuhiljaa nuorempi otti vallan, eikä päästänyt vanhempaa ruokakupille jollei omistaja (that's me) ollut paikalla "laumanjohtajana". Samoin valtasi parhaan nukkumapaikan, kiilasi väliin jos vanhempi sai rapsutuksia jne.
Tuo ei kyllä mainittavasti näyttänyt haittaavan vanhusta, enkä hirveästi pyrkinyt muuttamaan tilannetta, koska lajityypillisesti käyttäytyivät. Sittemmin kun kävikin niin, että nuorempi koira sairastui vakavasti ja jouduttiin lopettamaan, vanhus ikävöi ja suri tätä kovasti ja kuoli n. vuosi sen jälkeen.
Kissojen kanssa en tiedä, miten pitäisi toimia, kun eikös ne ole vähän sellaisia pirullisia otuksia, etteivät huoli ihmistä "pomokseen", vaan haluavat säilyttää itsemääräämisoikeutensa?:)
- itsemääräämisoikeus kunniaan!