väittelyistäkö

Aktiivinen kirjoittaminen netissä,ei välttämättä
eduksi uskovalle,ainakin minusta siltä tuntuu,jo-
tenkin menetän jotakin itsestäni pois.
Johtuukohan se siitä että on helpompi antautua
väittelylle ja muullekin epäkrisillisille lausun-
noille,joihinka ei muutoin syyllistyisi keskus-
teltaessa naamasta naamaan jonkun kanssa.
Onko tämä minussa luulottelua,onko kenties muil-
lakin vastaavaa.
7355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Monesti näillä keskustelu-palstoilla kirjoittaa sellaista, mitä ei luonnollisessa maailmassa tekisi. Monesti olen poistanut joitakin kommentteja, jotka ovat olleet mieltä vailla olevaisia; koska ne eivät rakenna, vaan ennemminkin tuottavat häpeää.

Esimerkkinä viesteistä, jotka on myöhemmin luettuaan huomannut turhiksi, on joku tämän kaltainen viesti: "Kyllä oli, mutta et vain huomannut", tai sitten: "Miksi sitten vastasit?", sekä muita saman tapaisia viestejä, jotka ovat itsestään selvyyksiä.

Ja tietenkin kaikki turhat väittelyt, niitäkin olen muutaman kerran katkaissut, jotta kiista ei jatkuisi.

Äänestä

Olen itsekin huomannut,ettei ole rakentavaa,eikä miellyttävää vastailla ihmisille,jotka pyrkivät mollaamaan toisten uskonvakaumusta.Tarvitaan usein Jumalalta paljon kärsivällisyyttä ja lempeyttä,ettei laukoisi sanaa sanasta.Viisainta olisikin olla vastaamatta provokaatioihin ja jutella pelkästään toisten uskovien kanssa sellaisista asioista,jotka ovat rakentavaisia,tarpeellisia ja mieluisia,niin kuin Sana meitä ohjaa.Lisäksi Raamatussa neuvotaan meitä harrastamaan vanhurskautta,uskoa,rakkautta,rauhaa niiden kanssa,jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä(2Tim2:22). Kaiken kaikkiaan tarvitsemme kirjoitteluumme Jumalalta tulevaa viisautta ja rakkautta.

Äänestä
  • kaikenlainen kriittinen keskustelu jumalan olemuksesta ja merkityksestä tai merkitsemättömyydestä pitäisi lopettaa? Eli esimerkiksi helsingin yliopiston teologinen ja filosofinen tiedekunta pitäisi siis lakkauttaa? Siellä kun näistä asioista väännetään peistä päivittäin. Jos teitä uskovia kerran "Sana meitä ohjaa". Niin ja missään nimessä ei myökään saisi myöskään keskutella aiheesta "Uskonto osa vallankäyttöä".

    Äänestä

  • periaatteella kirjoitti:

    kaikenlainen kriittinen keskustelu jumalan olemuksesta ja merkityksestä tai merkitsemättömyydestä pitäisi lopettaa? Eli esimerkiksi helsingin yliopiston teologinen ja filosofinen tiedekunta pitäisi siis lakkauttaa? Siellä kun näistä asioista väännetään peistä päivittäin. Jos teitä uskovia kerran "Sana meitä ohjaa". Niin ja missään nimessä ei myökään saisi myöskään keskutella aiheesta "Uskonto osa vallankäyttöä".

    Kyllä RAKENTAVA keskustelu ja väittely on ihan hyvä ja kannatettava asia,mutta "keskustelu",jossa nimimerkin suojissa heitellään pilkkakirveitä on harrastus,jota meidän on välttäminen.Itse kullakin on tässä kohden tarkistamisen varaa.

    Äänestä

  • veli riepu kirjoitti:

    voi edes syntyä, kun toinen puoli (arvaa kumpi) ei suostu noudattamaan minkäänlaista alkeellista logikkaa ja on heti uhkaamassa helvetin tulella ja vastaavalla? miten muuten tuohon voi vasta muuta kuin ironialla ja huumorilla? kun olen esimerkiksi kysynyt, että mitkä olivat jeesuksen viimeiset sanat ristillä niin tähän vastattiin täysin käsittämättömällä vuodatuksella.

    eli kolme versiota ovat "isä, sinun käsiisi minä anna henkeni", "se on täytetty" ja "jumalani, jumalani miksi minut hylkäsit". Vastaus oli että kyllähän sitä autokolaristakin kerrotaan aina eri näkökulmia. Niin kerrotaankin, mutta ne eivät ole ristiriitaisia keskenään kuten tässä tapauksessa. Ensimmäinen ja viimeinen sanonta ovat nimittäin täysin toistensa vastakohtia.

    Ensimmäinen on uskonnollinen, siinä uskotaan että elämä jatkuu. Kolmas taas on "ateistinen", suorastaan syyttävä. Ei tässä nyt kovinkaan kummoista semiotiikon koulutusta tarvita, etteikö tätä asiaa huomaisi. Mutta sitten kun kysyy, että miten tämä nyt näin on, niin silloin saa taivaan tuomion päällensä.

    Äänestä

  • keskustelua kirjoitti:

    Minusta nuo tuovat esiin selkeästi sen, miten Jeesus on yhtä aikaa ristillä ihminen ja Jumalan Poika.

    Inhimillinen kärsimys näkyy, mutta Jumalan Poika selviää kuitenkin kuoleman kautta elämään voittajana.

    Ei mitään ristiriitaa. Riidellä ei kannata. Rukoilen siunausta kaikille riidanhaluisille, jotta Jumala vapauttaisi heidätkin ystävyyteen ja rakkauden palvelukseen ja pois riidanhaluisuudesta. Aamen.

    Äänestä

Jos uskova huomaa töpänneensä tai häntä siitä
huomautetaan,hänen on mielestäni koitettava sel-
vittää asia.
Eilisessä Ritari O.On pakko lopettaa!!! ketjussa
eräs uskova antoi ymmärtää,on vain muutama ja lo-
put on mitä on,siis tarkoitti uskovia.
Närkästyin tietenkin ja laitoin kyselyn,kyselyyni
ei vastattu,kuitenkin tänään huomasin,hänen lait-
tama, sekä minun kysely viesti oli poistettu.
Edelleen olen hiukan närkästynyt ,näinkö
halpana tämä uskova piti minua,ettei itse nöyrtynyt vastaamaan ja hän kyllä mielestäni
on täällä selkeästi tuonut uskoaan julki.
Luulen että hän poistatti viestit ,jos hoksaat
tästä kyseinen uskova,voit vastata jos haluat,
se olisi miehen työ,kuitenkin me uskovat ja usko-
mattomatkin voisin näin sanoa, olemme kaikki sa-
malla lähtöviivalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

johtuvaa kirjoitti:

Aktiivinen kirjoittaminen netissä,ei välttämättä
eduksi uskovalle,ainakin minusta siltä tuntuu,jo-
tenkin menetän jotakin itsestäni pois.
Johtuukohan se siitä että on helpompi antautua
väittelylle ja muullekin epäkrisillisille lausun-
noille,joihinka ei muutoin syyllistyisi keskus-
teltaessa naamasta naamaan jonkun kanssa.
Onko tämä minussa luulottelua,onko kenties muil-
lakin vastaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu