Pitäisikö virkavallalla olla mahdollisuus erottaa väkivaltainen pari parisuhteesta - myös silloin vaikka he haluaisivat jatkaa suhdetta? Äärimmäisenä keinona voisi olla vaikkapa molemminpuolinen elinkautinen lähestymiskielto. Siksi molemminpuolinen koska uskon, että myös uhri saattaa vastoin omaa etuaan ottaa väkivaltaiseen ex-kumppaniin yhteyttä.
Lähinnä tarkoitan paria, joiden välillä on esiintynyt toistuvasti virnomaisten tietoon tullutta väkivaltaa eli todistettavasti pari ei yksinkertaisesti tule keskenään toimeen. En ota nyt kantaa siihen kenessä on syy, vaan lähinnä niihin keinoihin, joilla parisuhdeväkivaltaa voitaisiin vähentää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuota noin. Olisipa siinä virkavallalla eivan uusi työsarka. Estää ihmisiä tapaamasta toisiaan.
Hyvä idea, toteutus mahdoton.
On aika helppo todistettavasti todeta, että pari hääräilee taas yhdessä kun poliisit kutsuttaisiin jälleen kerran selvitteleen välejä. Tässä oikeastaan toimisivat ihan yksinkertaisesti samat menetelmät kuin lähetymiskiellon valvonnassa koska sitähän se olisi. Ainoa ero olisi, että viranomainen määräisi kiellon. Älä ole aina vastaan ehdotuksiani.
On paljon vaikeammin valvottavia (mahd.) lakeja, kuten vaikkapa tuo seksin ostokielto.
Kirjoitti taannoin, että naiset lyövät ensin useammin kuin miehet...
Yksi hyvä keino tällaiselle väkivaltaiselle naiselle on määrätä kuonokkoppa määräajaksi
sakon tai vankilatuomion uhalla.
Tällöin ei tarvitse vastata ja hermostuttaa häntä sanan miekalla.