Adventtiseurakunnassa vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki. Henki toimii aina rauhallisesti ilman tunteiden kiihotusta tai melua. Totuus tuodaan kuitenkin esille voimakkaasti ja häpeilemättä. Vääryyksistä nuhdellaan ja antikristuksen väärentämät opit korjataan alkuperäisiksi. Vastustus on suoraan paholaisesta, valheen isästä, joka on häviöllä ja voimistaa otteitaan Jumalan pyhiä vastaan. Tästä näemme lopun olevan lähellä ja suurien valheihmeiden ajan olevan tulossa eksyttämään, jos mahdollista niin valitutkin. Mutta jotka turvaavat Jumalaan ja hänen profeettaansa pysyvät ikuisesti.
Lähtekää pian ulos saastaisista seurakunnista, joissa seurataan Bileamin oppeja ja Iisebelin taikoja. Paavin vaikutus näkyy kaikkialla. Lepopäivä on muutettu ja tullaan pian pakottamaan lain voimalla kaikille pedonmerkkinä. Onneksi Jumala rakastaa omiaan niin paljon että hän on varoittanut kansaansa jo yli 150 vuotta sitten. Kiitos Herralle!!!!
Seurakuntamme perustuu Kristus kalliolle. Jumalan sanansaattja Ellen White turvasi koko elämänsä Jeesukseen ja se näkyy hänen perinössään seurakunnalle. Olemme saaneet taivaasta mannaa sieluillemme.
Jumala vihaa tottelemattomuutta. Israelin kansan vaellus pitäisi olla varoittava esimerkki tottelemattomuuden tiestä. Raamattu on kaiken totuuden lähde. Miksi ihmiset eivät ota sitä tosissaan? Jumalan täytyi antaa sanomia profetian hengen kautta kun Raamatun totuudet olivat pimennetty kansalta paavinkirkon toimesta. Nyt valo loistaa adventtikansan keskuudesta koko maailmaan ja varoitushuuto leviää kulovalkean tavoin. Pian on saapuva hän joka on Kuninkaamme!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedoksi IP: ja ID: koodisi näkyy. Tarvittaessa asia selvitetään ja osoitteesi saadaan selville.
En ota kantaa kolmannen enkelin kirjoituksiin, enkä paljon muidenkaan enää.
IP- ja muitakaan osoitteita ei saa täällä selville muut kuin virkamiehet ja silloinkin VAIN jos epäillään rikoksesta, josta minimirangaistus on 0,5 vuotta vankeutta.
IP-osoitteet ovat vaihtuvia siviileillä, firmat ovat erikseen.
Siinäpä sinulle tehtävää. Kerro kuitenkin ensin rikokseni. Olet kai rikospoliisista? Tuleeko mellakkajoukot ovelle (firman)?
Sapatti käskyn rikkomisesta sinua syytetään. Ei poliisit puutu millään tavalla sinun tekemisiin. Sinun kirkkosi vanhimmat tulossa ojentamaan.
Ota sinä vaan omat lääkkeesi!
2.mooses 14. Tämä vastasi: "Kuka on asettanut sinut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme? Aiotko tappaa minutkin, niinkuin tapoit egyptiläisen?" Silloin Mooses peljästyi ja ajatteli: "Se on siis tullut ilmi".
he ovat noita joita ei ole valittu päämiehiksi mutta valtaa hamuavat kuitenkin.