Poikani perhe on hajonnut ja vaimo on muuttanut erilleen pienten lasten kanssa.
Rukoilisitteko sopua tälle perheelle,että he taas palaisivat yhteen,jottei pienten lasten tarvitsisi ajatella ristiriitaisesti ja kaivata
isää.Jouluilo oli poissa ja se oli poissa ITSEKKYYDEN takia.
Rukoilisitteko tämän perheen puolesta.
Rukoilisitteko sopua tälle perheelle,että he taas palaisivat yhteen,jottei pienten lasten tarvitsisi ajatella ristiriitaisesti ja kaivata
isää.Jouluilo oli poissa ja se oli poissa ITSEKKYYDEN takia.
Rukoilisitteko tämän perheen puolesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että haluat apua itsellesi etkä elämää menemään siihen suuntaan kuin läheisesi ovat päättäneet. Jumala ei voi kääntää ihmisten tekoja vain anopin mielen mukaan, vaikka koko internet yhteisö sitä pyytäisi.
Perheellä on omat asiansa ja ongelmansa, toivottavasti ne selviävät parhain päin. Jos perhe hajoaa, on takana yleensä niin voimakkaat syyt ettei niitä auta ulkopuolisen vähätellä vain itsekkyydeksi. Ei ole itsekästä tuntea kipua ja tuskaa omassa elämäntilanteessa ja tehdä ratkaisua siitä irtautua.
Itsekästä on sen sijaan väittää toista itsekkääksi kuin ei haluaisi toisen tuskaa tunnustaa. Ole tukena lapsille, älä myrkytä heitä kumpaakaan aikuista vastaan. Ole turvallinen tuki, älä syyllistä ketään äläkä valitse puolia.
Mikäli perheellä on paremmat olot eronneena niin ero tulee pysymään. Silloin on paras olla välit aikuisiin kunnossa, jotta itse saa olla osana molempien perheenpuoliskoiden elämää ja täysipainoisesti läsnä lapsille.
Voimia!
Ei Anopin pyynnöstä voi rikkoutunutta suhdetta korjata jos ero on tullut on kuin eheään lasiin olisi tullut lovi, paikatahan voi yrittää, päältä saattaa näyttää kauniilta. mutta mitä kipua se lasin käyttäjälle (suhteessa oikeasti eläville) aiheuttaakaan.
Ajattele lapsenlapsiasi, ei heidän ole hyvä kasvaa elämässä jossa vanhemmat eivät tule toimeen keskenään! huom! elän itse onnellisessa parisuhteessa, eikäongelmia ole. mutta jos olisi tiedän mitä pitäisi tehdä. Et sinä pysty kääntämään käskystä kenenkään elämän laatua et fyysistä etkä psyykkistä, jos pariskunta ei itse siihen pysty, miksi sinä voisit vaikuttaa?
tIEDÄN AINAKIN PAREMMIN KUIN SINÄ,MITEN PIENET LAPSET KÄRSIVÄT RIKKOUTUNEESTA PERHEESTÄ.
äIDIN MUKANA HE TODELLA OVAT JOUTUNEET JUOKSUN PÄÄLLE,SILLÄ ÄITI ON MENEVÄÄ SORTTIA.
eSKARIN JA ILTAPÄIVÄHOIDON JÄLKEEN KOTONA JUGURTIT
JA EI KUN MENOKSI!
oN SYNTTÄREITÄ,NIMMAREITA,TUPAREITA-JA KOHTA RÄISKYVÄT UUDENVUODENBILEET.
tOINEN KEHUI MUMMOLLE TUONNOTTAIN,ETTÄ ON JUONUT KOTISIIDERIÄ!sanon vain,että HALOO,MISSÄ MENNÄÄN?
Mutta toiselta anopilta saan jatkuvasti viestejä
kuinka syyt ovat yksinomaan pojassani.
Katin kontit.Paremminkin syy oli taloudellinen kiristäminen ja toisen tahtoon jatkuvasti alista-
minen.Lapsetkin vei miniä sinne kouluun,minne
HÄN halusi .Eikö pojallani saisi olla mitään sanan valtaa lapsiinsa nähden ?
Sinun tahtosi on perheen pysyminen ehjänä.Pienet lapset tarvitsevat sekä äitiä että isää.
Herra, tämän esirukouspyynnön lähettäjä pyytää sopua tälle perheelle ja se on ehdottomasti myös Sinun tahtosi Jeesus.
Sinulle Herramme mikään ei ole mahdotonta.Siksi kiitämme Sinua siitä, että annat rakkautta tähän perheeseen, niin että koko perhe voi pysyä yhdessä.
Ylistetty olkoon Sinun veresi voima!
Tarkoitin.Voisitko rukoilla sitä kanssani joka ilta ennen nukkumaanmenoa?
Lupaan muistaa asiaa, kun rukoilen.
Siunausta sinulle ja poikasi perheelle!
Luotetaan ihmeitä tekevään Jumalaan, jonka tahto on pitää perheet kokonaisina, niin että perheenjäsenet voivat olla toinen toistensa tukena ja rakastaa toinen toistaan.