Vastaus XANTIOIDEN huokeuteen!

Suomalaiset ovat jukuripäistä metsäläiskansaa - se on yksi syy, miksi XANTIAT eivät mene kaupan ja miksi niitä vierastetaan. Koska XANTIA on myös ulkonäöltään maailman kauneimpia autoja ellei jopa kaunein, niin se pelottaa arkisia suomalaisia työnsankareita! Suomalaiselle Toyota tai Volkswagen tuntuu niin turvalliselta, koska ko. autot ovat muotoilultaan samanlaisia persejalkaisia könttyröitä kuin suomalaiset ihmisetkin ovat. Ts. suomalaiset harmaina, rumina sekä käytännöllisyyttä ja arkipäiväisyyttä yli kaiken arvostavina valitsevat autokseen auton, joka ei herätä tunteita eikä erotu massasta!

Katsokaa nykyistä presidenttiämme ja ymmärtäkää, ettei tuollaisen pressan kansalaiset voi ajaa XANTIALLA, koska se ”jopa vain keskiluokkaisena” autona on ylettömän kaunis! Halosen suosio perustuu siihen, että hänet koetaan olevan ”yksi meistä” – varmaan siksi kun hänkään ei ole kauneudella pilattu. Suomalaiset valitsevat samaan tapaan autonsakin – auton pitää olla ”yksi meistä” eli tavanomainen ja huomiota herättämättömän näköinen. Jos on ”hynää”, niin silloin ostetaan Mersu, koska niin muutkin rahamiehet täällä tekee ja ovat aina tehneet! Yksilöllisyys ja sooloilu on koettu täällä tundralla aina uhaksi ja pelottavaksi, joten turvallisinta on ostaa Mersu tai korkeintaan Bemari. ”Kyllä Volkkari on hyvä auto, kun se on niin rumakin!”

Yksikään suomalainen autolehti ei ole kehunut XANTIAN ulkoista olemusta - miksi? Siksi, etteivät nuo VW:n, BMW:n ja Toyotan lumoissa olevat entiset moponrassaajat ja nykyiset toimittajat tajua kauneudesta yhtään mitään! Heille muotoilu on aina ollut pelkkää aggressiivista auton keulaa ja dynaamista isoa rengaskokoa tai typerien muskelipakoputkien ihannointia – viittako pakoputkien ihannointi seksuaaliseen poikkeavuuteen? Kyllä nuo toimittajat puhuvat autojen A-palkeista, etuylityksistä ja muotoiluprässeistä jne. mutta vain hämätäkseen lukijaa – eivät nuo toimittajat todellisuudessa muotoilusta mitään ymmärrä. Vain Mersu tai BMW on noille ammattikoulun käyneille toimittajasopuleille kaunista, suurenmoista ja ihmeellistä! Mutta CITROEN pelottaa, kun se on liian outo ja joskus liian kaunis.

XANTIA valittiin aikoinaan Ranskan kauneimmaksi autoksi – ja sehän tarkoittaa käytännössä, että se oli myös maailman kaunein auto! Vai kuvitteleeko joku, että esim. Saksasta, USASTA tai Japanista olisi löytynyt kauniimpi auto? Ei noiden maiden sen aikaisista peltihäkkyröistä mitään jalosukuisen muotoista löydy. Onkohan tuota XANTIAN titteliä koskaan kerrottu esimerkiksi TM:ssä vai onko vain ihailtu AUDIN nelivetoa silmät kyynelissä?

XANTIAN kuten muutkin kaasunestejousiset Citroenit pystyy ajattavuudeltaan pitämään yhtä hyvinä kuin ne olivat uutena vain nestekaasupallot paineistamalla tai uusimalla! Ajoin Xantiallani lähes 300 tkm - eikä ongelmia ollut missään, ei myöskään kaasunestejousituksessa!

Ostakaa hyvät ihmiset esim. -99 tai -00 vuosimallinen XANTIA, jolla ajettu esim. 100-150 tkm. Sellainen ylivoimainen kaiken maailman saksalais- japanilaismuotoiluvalioihin nähden. Lisäksi se on käytettynä halvempi. Itselläni vuosimalli oli -97!
11912431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Myös itselläni on vain hyviä kokemuksia Citroeneista (BX, CX, Xantia, C5). CX oli ylivoimaisesti mukavin ja paras (lue persoonallisin) kulkine. Asiallisella käytöllä ja ennaltaehkäisevällä huollolla kaikki ovat toimineet moitteetta.

Le Citroen, kiitos taas hyvästä jutusta, keep on good work!

Äänestä
  • juu jutusta, vaan tällä kertaa en ole samaa mieltä kanssasi. Citroenin edellinen sukupolvi (Xsara, Xantia jne) on mielestäni Citroenin heikointa muotoilua kautta aikojen: tylsää ja tasapaksua. Uudetkin Citroenit ovat personaalisempia ja muodoiltaan kiinnostavampia... Puhumattakaan GS:stä ja CX:stä joiden kauneusarvo nuosee nousemistaan...

    Äänestä

  • Ålander kirjoitti:

    juu jutusta, vaan tällä kertaa en ole samaa mieltä kanssasi. Citroenin edellinen sukupolvi (Xsara, Xantia jne) on mielestäni Citroenin heikointa muotoilua kautta aikojen: tylsää ja tasapaksua. Uudetkin Citroenit ovat personaalisempia ja muodoiltaan kiinnostavampia... Puhumattakaan GS:stä ja CX:stä joiden kauneusarvo nuosee nousemistaan...

    Tiedän syyllistyväni typeryyteen, kun makuasioihin kantaa otan - tai no, mitä typeryyttää se sitten on: Ei tässä parempaakaan tekemistä ole kun kirjoitella tätä ja katsella uutisia.

    Olen samaa mieltä siitä, että Xsara ei mikään muotoilun kukkanen ollut, mutta eipä ole tämä C-sarjakaan. Tosin se on alkanut petrata: C4 on ihan mukiinmenevä ja C5:kin koheni huomattavasti faceliftauksen myötä. C6 vaikuttaa tosi upealta - luonnossa en ole sitä nähnyt. GS ei mielestäni koskaan ole ollut kaunis eikä myöskään Visa. Persoonallisia ne toki olivat kummatkin

    Sitikka on aina tehnyt välillä vähän kummallisen näköisiä autoja. Varsinkin prototyyppien joukossa on ollut aikamoisia hirvityksiä.

    Vielä teillämme yleisenä näkyvän BX:n ulkoista olemusta minusta (vielä) arvosteta tarpeeksi. Se oli omana aikanaan upeasti muotoiltu auto ja edelleenkin se miellyttää silmää. Persoonallisempi se on kuin Xantia, joka on ulkoisesti vähän niin kuin arkipäiväisempi XM.

    Äänestä

kysyntää ei ole kun tuote on huono

Äänestä
  • ... ennakkoluulot jylläävät. Autojen historia tuntee monta ns. hyvää autoa ja historian merkkipaaluiksi jäänyttä auto, joiden myynti aikoinaan floppasi.

    Äänestä

Totta, onhan se kaunis, siis berline, mutta muotoiluhan onkin _italialaisen_ Bertonen käsialaa. Farkku taas on aivan kamala. Xantia (se 5-ovinen) sopii kyllä ihasteltavaksi, kunhan ei ajamaan ryhdy. Siihen löytyy parempiakin AUTOJA.

Äänestä
  • En ole koskaan Xantiaa omistanut, mutta ajanut kyllä. Minusta Xantia on nimenomaan hyvä auto ajaa. Ainakin Volvot ja Mersut jäävät toiseksi.

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    En ole koskaan Xantiaa omistanut, mutta ajanut kyllä. Minusta Xantia on nimenomaan hyvä auto ajaa. Ainakin Volvot ja Mersut jäävät toiseksi.

    No minäkin esteetikkona hankin Xantian aikoinaan paljolti muotoilusyistä, ajamatta sitä tarpeeksi. Täytyy myöntää, että xantian muotoilu miellyttää yhä silmää enemmän kuin nykyisen auton tiiliskividesign, mutta se onkin ainut parempi asia siinä sitikassa. Ajettavuus on nykybiilissä NIIN paljon parempi, samoin moottori, vaihteisto, sähköt, alusta, ohjaus, jarrut (varsinkin ne!), ...

    Sisusta oli kans xantiassa ihan tyylikäs (musta alcantara) ja tilava, sekä takaluukku käytännöllinen. Harmi ettei tyylikkyys vielä lähellekään riitä.

    Äänestä

  • shit-roen kokemusta kirjoitti:

    on eli päihittää 12 vuotta vanhan Sitikan. Epäilenpä ettei sinusta ole kertojaksi vaan olet joku Tojo-Räksy.

    Anna palaa!

    Äänestä

  • se nykyautosi kirjoitti:

    on eli päihittää 12 vuotta vanhan Sitikan. Epäilenpä ettei sinusta ole kertojaksi vaan olet joku Tojo-Räksy.

    Anna palaa!

    Volvo V70 SE -99. Tietysti eri hintaluokan auto, mutta kyllä se hinta vaan korreloi laatuun ja ajettavuuteen, ei voi mitään. Ei sekään mikään uusi ole, enemmän kilsoja kuin sitikassa oli, mutta silti tuntuu uudemmalta. Ei syö öljyä (sitikka söi 5dl/1000), kaikki toimii, tunnokas ajettava (ja ihan turha tulla puhumaan traktorista jos ei ole ikinä edes ajanut tuota), arvo säilyy paremmin, koneessa potkua, ei pelkää pakkasta, ym. Ei varmaan täydellinen auto sekään mutta minulle riittää.

    Miksi ne sitikat oikein syö sitä öljyä? Kuulostaa olevat varsinkin xantioiden tapa?

    Äänestä

  • öljy kirjoitti:

    Mulla oli vikana ilmeisesti tehtaalla liian karkeiksi koneistetut sylinterit. Oli yleinen vika yhteen aikaan noissa, joissakin oli lisäksi "unohtunut" tehtaalla porata joku öljyreikä, jonka seurauksena tuli nokka- ym. voiteluvaurioita. Huonoa laadunvalvontaa selvästi. Ranskalaisille tyypillistä leväperäisyyttä ja huolimattomuutta.

    vika joka johtui uudesta mallista. Eikös sinulla ollut joku -93 Xantia? Toisaalta en ole koskaan kuullutkaan Sitikan tai Pösön moottorin kuluttavan öljyä. Itselläni oli 415 tkm ajettu 1.6 405 Pösö eikä paljonkaan vienyt öljyä (vaihtovälillä 10 tkm ylämerkistä alamerkkiin ja osan vuoti).

    Ainakaan -97 mallissa ajettuna 210 tkm öljynpinta ei tipu vaihtovälillä (10 tkm) niin, että sen huomaisi.

    Onpa tullut ajettua V70 Volvolla ja en missään nimessä Xantiaa sellaiseen vaihtaisi. Xantia on paljon parempi ajettava. Kaverilta ei koskaan saatu Webastoa kuntoon vaikka aivan uusikin pistettiin tilalle (kesti alle puoli vuotta). Ohjausniveliä on mennyt repullinen. Kyseessä uudemman korimallin V70. Turbokin on pitänyt vaihtaa. Siitä saa kohta halvalla(?) joku V70 Volvon.

    Kumpiko lie tilavampi farkku Xantia vai V70? Volvolla ajettuani ja silmäiltyäni se vaikutti samankokoiselle.

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    Volvosta hajosi automaattilaatikko 200 kilometrin päähän. Auto piti jättää sinne ja tulla junalla takaisin! Itseasiassa laatikko ei hajonnut mekaanisesti vaan joku säätöyksikkö pimeni. Ja tiedoksi vielä: jos Volvossasi on Webasto se sattaa pimentää melkein koko auton. Lämmityslaitteen puhallin ei toimi, eivät myöskään vilkut tai mittariston valot ja mitä kaikkea oli en muista.

    Hyvä kun kerroit valintasi, tulemme joukolla Volvo-palstalle häiriköimään niinkuin sinä täällä! Noh, ei vaineskaan, me Sitikkakuskit olemme fiksumpaa porukkaa emmekä roiku muilla palstoilla paskaa puhumassa niinkuin sinä tai "elvis" (sama tyyppi?).

    Äänestä

  • se kun kirjoitti:

    >jos Volvossasi on Webasto se sattaa pimentää melkein koko auton. Lämmityslaitteen puhallin ei toimi, eivät myöskään vilkut tai mittariston valot ja mitä kaikkea oli en muista. >

    Ei ole Volvossa Webastoa missään mallissa vakiona, dieseleissä on Ardic-merkkinen lämmitin, joka ei todella ole maailman paras... ja jos mikään sähköinen ei toimi, akku lienee tyhjä, se kun tollanen lämmitin kuluttaa sitä. Mulla on kuitenkin bensamalli, ei lämmitintä. En epäile etteikö Volvoonkin voi vikoja tulla, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.

    Äänestä

  • shit-roen kokemusta kirjoitti:

    No minäkin esteetikkona hankin Xantian aikoinaan paljolti muotoilusyistä, ajamatta sitä tarpeeksi. Täytyy myöntää, että xantian muotoilu miellyttää yhä silmää enemmän kuin nykyisen auton tiiliskividesign, mutta se onkin ainut parempi asia siinä sitikassa. Ajettavuus on nykybiilissä NIIN paljon parempi, samoin moottori, vaihteisto, sähköt, alusta, ohjaus, jarrut (varsinkin ne!), ...

    Sisusta oli kans xantiassa ihan tyylikäs (musta alcantara) ja tilava, sekä takaluukku käytännöllinen. Harmi ettei tyylikkyys vielä lähellekään riitä.

    ... C5:sta mulla, eikä ole kamalasti Xantiastakaan. Sitikoista Dyanea, BX:ää ja XM:ää olen ajanut runsaasti ja Xantiaa ikään kuin vain kokeillut. Sen perusteella Xantia on aivan OK. Paljon olen ajanut myös Alfa 156:lla ja GTV:llä ja nämä ovat myös erinomaisen hyviä ajajan autoja. Sitikka ei oikeastaan sellainen olekaan. Luonteeltaan ne ovat ihan toisenlaisia, huomattavan paljon rauhallisempia, ei ollenkaan mitään machoja kuten Alfat. Sitikkaa ei oikeastaan pidäkään ajaa, siinä vaan ollaan ja lillutaan. Yksinkertaistetusti minä koen sitikan niin. Sitikan arvot ovat muualla, kuten Lecitroén - ei tainnut mennä nimi oikein, sori vaan, Le - ansiokkaasti tässä Xantia-jutussaan selittää.

    Äänestä

  • shit-roen kokemusta kirjoitti:

    Volvo V70 SE -99. Tietysti eri hintaluokan auto, mutta kyllä se hinta vaan korreloi laatuun ja ajettavuuteen, ei voi mitään. Ei sekään mikään uusi ole, enemmän kilsoja kuin sitikassa oli, mutta silti tuntuu uudemmalta. Ei syö öljyä (sitikka söi 5dl/1000), kaikki toimii, tunnokas ajettava (ja ihan turha tulla puhumaan traktorista jos ei ole ikinä edes ajanut tuota), arvo säilyy paremmin, koneessa potkua, ei pelkää pakkasta, ym. Ei varmaan täydellinen auto sekään mutta minulle riittää.

    Asun tässä nykyisen Volvo-miehen naapurina. Toinen työsuhde-Volvo on menossa, samoja malleja kuten edellisellä kirjoittajalla. Naapuri on ylennyt urallaan lääkefirman varatoimitusjohtajaksi ja niinpä kolmen vuoden välein vaihtuva työsuhdeauto on muuttunut vähän arvokkaammaksi.

    Ennen Volvoja naapurillani oli työsuhdeautona kaksi Xantiaa. Sitä ekaa Xantiaa kävin vannoutuneena sitikkamiehenä koeajamassa, toisen faceliftatun Xantian vain koeistumassa, kuten my;s Xantioiden jalkeiset Volvot.

    Naapuri on sit' mielt', ett' ajettavuudeltaan Volvot eiv't sitkoille parjaa.

    Yhtakkia aakkoset lopettivat toimintansa!

    Äänestä

  • öljy kirjoitti:

    Miksi ne sitikat oikein syö sitä öljyä? Kuulostaa olevat varsinkin xantioiden tapa?

    Sitikat eivat luonnostaan oljya syo.

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    vika joka johtui uudesta mallista. Eikös sinulla ollut joku -93 Xantia? Toisaalta en ole koskaan kuullutkaan Sitikan tai Pösön moottorin kuluttavan öljyä. Itselläni oli 415 tkm ajettu 1.6 405 Pösö eikä paljonkaan vienyt öljyä (vaihtovälillä 10 tkm ylämerkistä alamerkkiin ja osan vuoti).

    Ainakaan -97 mallissa ajettuna 210 tkm öljynpinta ei tipu vaihtovälillä (10 tkm) niin, että sen huomaisi.

    Onpa tullut ajettua V70 Volvolla ja en missään nimessä Xantiaa sellaiseen vaihtaisi. Xantia on paljon parempi ajettava. Kaverilta ei koskaan saatu Webastoa kuntoon vaikka aivan uusikin pistettiin tilalle (kesti alle puoli vuotta). Ohjausniveliä on mennyt repullinen. Kyseessä uudemman korimallin V70. Turbokin on pitänyt vaihtaa. Siitä saa kohta halvalla(?) joku V70 Volvon.

    Kumpiko lie tilavampi farkku Xantia vai V70? Volvolla ajettuani ja silmäiltyäni se vaikutti samankokoiselle.

    ... Volvo ei ajettavuudeltaan ole Xantian veroinen.

    Mulla on kolme sitikkaa ja mikaan niista ei syo oljya. Ja BXlla on ajettu jo 250 000 km.

    Äänestä

  • se kun kirjoitti:

    Volvosta hajosi automaattilaatikko 200 kilometrin päähän. Auto piti jättää sinne ja tulla junalla takaisin! Itseasiassa laatikko ei hajonnut mekaanisesti vaan joku säätöyksikkö pimeni. Ja tiedoksi vielä: jos Volvossasi on Webasto se sattaa pimentää melkein koko auton. Lämmityslaitteen puhallin ei toimi, eivät myöskään vilkut tai mittariston valot ja mitä kaikkea oli en muista.

    Hyvä kun kerroit valintasi, tulemme joukolla Volvo-palstalle häiriköimään niinkuin sinä täällä! Noh, ei vaineskaan, me Sitikkakuskit olemme fiksumpaa porukkaa emmekä roiku muilla palstoilla paskaa puhumassa niinkuin sinä tai "elvis" (sama tyyppi?).

    ... oli noissa viime vuosikymmenen lopun ja nykyisen alun 70 Volvoissa. Serkkuni vaihtoi sellaisen Bemariin, eika elamassaan toista Volvoa ota, vaikka lienevat ne lastentaudit nyt jo korjattu.

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    ... C5:sta mulla, eikä ole kamalasti Xantiastakaan. Sitikoista Dyanea, BX:ää ja XM:ää olen ajanut runsaasti ja Xantiaa ikään kuin vain kokeillut. Sen perusteella Xantia on aivan OK. Paljon olen ajanut myös Alfa 156:lla ja GTV:llä ja nämä ovat myös erinomaisen hyviä ajajan autoja. Sitikka ei oikeastaan sellainen olekaan. Luonteeltaan ne ovat ihan toisenlaisia, huomattavan paljon rauhallisempia, ei ollenkaan mitään machoja kuten Alfat. Sitikkaa ei oikeastaan pidäkään ajaa, siinä vaan ollaan ja lillutaan. Yksinkertaistetusti minä koen sitikan niin. Sitikan arvot ovat muualla, kuten Lecitroén - ei tainnut mennä nimi oikein, sori vaan, Le - ansiokkaasti tässä Xantia-jutussaan selittää.

    Matti täsmensi asiaa. Citroen ei ole niinkään aktiivisen urheiluhenkisen kaasuttelijan auto, vaan sillä mennään nautiskellen.

    Monet tykkää koirista lemmikkeinä, koska niitä voi käskeä. Mutta minusta kissat on paljon makeempia. Sakuautot on koiria ja omaa itseään täynnä olevat tykkää sellaisista, kun niitä voi läksyttää. Sitikat on kissoja, jos haluat liikaa olla johtaja sitikalle, niin se ei taivu sille!

    Äänestä

  • Le Citroen kirjoitti:

    Ei muuta.

    Äänestä

  • shit-roen kokemusta kirjoitti:

    >jos Volvossasi on Webasto se sattaa pimentää melkein koko auton. Lämmityslaitteen puhallin ei toimi, eivät myöskään vilkut tai mittariston valot ja mitä kaikkea oli en muista. >

    Ei ole Volvossa Webastoa missään mallissa vakiona, dieseleissä on Ardic-merkkinen lämmitin, joka ei todella ole maailman paras... ja jos mikään sähköinen ei toimi, akku lienee tyhjä, se kun tollanen lämmitin kuluttaa sitä. Mulla on kuitenkin bensamalli, ei lämmitintä. En epäile etteikö Volvoonkin voi vikoja tulla, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.

    siis on aivan varmasti Volvossa vakiona ja tehdasasennettuna. Eikä toimi kauan. Tai oli merkki mikä oli mutta Webastoksi sitä sanoivat (ehkä yleisnimi) ja samahan se minkä merkin Volvo on valinnut sinänsä mutta ei sitten varmasti ole toiminut!!! Auto oli vuosimallia -02 ja suunnilleen kaikissa oli hajonnut!!! Ja usein aiheuttaa matkan keskeytymisen. Voin tuosta soittaa kaverille jos et usko! Manasi muutenkin Volvon alimpaan h******iin!

    bensamallista. Eikä ole syynä akun tyhjeneminen kun on monta kertaa korjattu ja uusi vaihdettu tilalle. Volvon piirimyyjän (huollon siis) vastine: sitä ei saada toimimaan luotettavasti (noin suunnilleen). Eli piti asentaa normaali lohkolämmitin. Pistän tämän kuitenkin Volvo-palstalle niin selviää enemmän.

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    vika joka johtui uudesta mallista. Eikös sinulla ollut joku -93 Xantia? Toisaalta en ole koskaan kuullutkaan Sitikan tai Pösön moottorin kuluttavan öljyä. Itselläni oli 415 tkm ajettu 1.6 405 Pösö eikä paljonkaan vienyt öljyä (vaihtovälillä 10 tkm ylämerkistä alamerkkiin ja osan vuoti).

    Ainakaan -97 mallissa ajettuna 210 tkm öljynpinta ei tipu vaihtovälillä (10 tkm) niin, että sen huomaisi.

    Onpa tullut ajettua V70 Volvolla ja en missään nimessä Xantiaa sellaiseen vaihtaisi. Xantia on paljon parempi ajettava. Kaverilta ei koskaan saatu Webastoa kuntoon vaikka aivan uusikin pistettiin tilalle (kesti alle puoli vuotta). Ohjausniveliä on mennyt repullinen. Kyseessä uudemman korimallin V70. Turbokin on pitänyt vaihtaa. Siitä saa kohta halvalla(?) joku V70 Volvon.

    Kumpiko lie tilavampi farkku Xantia vai V70? Volvolla ajettuani ja silmäiltyäni se vaikutti samankokoiselle.

    mutta vastaan silti. siis nimimerkille "sellainen".

    Se minun hirmuöljysyöppöxantia oli tosiaan mallia 93. Muuten mukava kyyti, mutta kaikenlaista vikaa tuli paljon. Auto oli varmaan ns. maanantaikappale tai sitten sillä oli ajettu pirun paljon enemmän kuin huoltokirja väitti. Toisaalta oli kyllä autobonin leimat, mutta pirustako minä niitä tunnistan onko oikeita!
    Lopulta meni litra tonnilla.

    LHM:ää meni tosi vähän vaikka ohjaustehostimessa tiputteli keltaisia pisaroita joskus nolottavastikin. LHMn tippuminen näytti jotenkin liittyvän johonkin sellaiseen mistä en koskaan päässyt perille! 80 tonnin matkalla taisin ostaa kolme litraa, joista osa jäi käyttämättä.

    Volvo 70:llä olen ajanut lähinnä takapenkillä taksissa, tilojen puolesta lähellä xantiaa, mutta ehkä kuitenkin vähän avarampi, hieman korkeamman oloinen penkki niin jalat saa järjestettyä paremmin. Lapsille molemmissa autoissa on tosiaan takana turhankin paljon tilaa!

    Äänestä

  • Le Citroen kirjoitti:

    Matti täsmensi asiaa. Citroen ei ole niinkään aktiivisen urheiluhenkisen kaasuttelijan auto, vaan sillä mennään nautiskellen.

    Monet tykkää koirista lemmikkeinä, koska niitä voi käskeä. Mutta minusta kissat on paljon makeempia. Sakuautot on koiria ja omaa itseään täynnä olevat tykkää sellaisista, kun niitä voi läksyttää. Sitikat on kissoja, jos haluat liikaa olla johtaja sitikalle, niin se ei taivu sille!

    Oikeestihan se kissa on semmoinen elukka että se käyttää sua hyväkseen, syö sun tarjoamat safkat, ohimennessään hieraisee sua pohkeeseen jos huvittaa, antaa rapsuttaa jos siltä tuntuu ja antaa vastineeksi hiljaista urinaa.

    Jos itse olisin valitsemassa autoa niin en ehkä kuitenkaan mieluiten haluaisi sellaista, joka tulee luokse jos haluaa, katoaa retkilleen jos siltä tuntuu, käynnistyy vain oikeanlaisella rapsutuksella (jos huvittaa) ja on valmis siirtymään houkuttelevamman tarjouksen perään tilaisuuden tullen. Minusta on ihan paikallaan että auto tottelee ohjausta ja kaasua. Kiva sekin jos vaihteet menee päälle ilman ylimääräistä työstöä.

    Jos minulle tarjotaan koiran ominaisuuksilla varustettua autoa, eli se tekee niinkuin pyydän, juoksee, pysähtyy, noutaa ja on tyytyväinen vaikka vähän töpeksinkin, niin kyllä mä mieluummin sen otan kuin kissa-auton!

    Tämä eläinsymboliikka varmaan sopii paremmin auton ulkonäön kuin ominaisuuksien kuvailuun. Ainoastaan huumorintajuttomat ihmiset haluavat kissa-autoja!

    Äänestä

  • Webasto kirjoitti:

    siis on aivan varmasti Volvossa vakiona ja tehdasasennettuna. Eikä toimi kauan. Tai oli merkki mikä oli mutta Webastoksi sitä sanoivat (ehkä yleisnimi) ja samahan se minkä merkin Volvo on valinnut sinänsä mutta ei sitten varmasti ole toiminut!!! Auto oli vuosimallia -02 ja suunnilleen kaikissa oli hajonnut!!! Ja usein aiheuttaa matkan keskeytymisen. Voin tuosta soittaa kaverille jos et usko! Manasi muutenkin Volvon alimpaan h******iin!

    ... oli serkulla V70sta samanlaisia kokemuksia. Sille riitti Volvolla ajo, kun ei siita enaa paassy pois.

    Kaikki kirjaimet ei tassa koneessa toimi, sori vaan.

    Äänestä

  • kissahan on kirjoitti:

    Oikeestihan se kissa on semmoinen elukka että se käyttää sua hyväkseen, syö sun tarjoamat safkat, ohimennessään hieraisee sua pohkeeseen jos huvittaa, antaa rapsuttaa jos siltä tuntuu ja antaa vastineeksi hiljaista urinaa.

    Jos itse olisin valitsemassa autoa niin en ehkä kuitenkaan mieluiten haluaisi sellaista, joka tulee luokse jos haluaa, katoaa retkilleen jos siltä tuntuu, käynnistyy vain oikeanlaisella rapsutuksella (jos huvittaa) ja on valmis siirtymään houkuttelevamman tarjouksen perään tilaisuuden tullen. Minusta on ihan paikallaan että auto tottelee ohjausta ja kaasua. Kiva sekin jos vaihteet menee päälle ilman ylimääräistä työstöä.

    Jos minulle tarjotaan koiran ominaisuuksilla varustettua autoa, eli se tekee niinkuin pyydän, juoksee, pysähtyy, noutaa ja on tyytyväinen vaikka vähän töpeksinkin, niin kyllä mä mieluummin sen otan kuin kissa-auton!

    Tämä eläinsymboliikka varmaan sopii paremmin auton ulkonäön kuin ominaisuuksien kuvailuun. Ainoastaan huumorintajuttomat ihmiset haluavat kissa-autoja!

    ... mutta sellaisia noi sitikat ovat. Persoonia. Kulkevat omia polkujaan, kuten edesmennyt mies Camelit jalassaan. Siksi sitikat ovatkin hieno harrastus.

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    ... mutta sellaisia noi sitikat ovat. Persoonia. Kulkevat omia polkujaan, kuten edesmennyt mies Camelit jalassaan. Siksi sitikat ovatkin hieno harrastus.

    ohi on päästy niin kaipaisin täsmennystä.

    Onko tämän kissateeman aiheena se, että 50-luvun lopulla esitelty DS (vai oliko ID tms) nimettiin isoksi kissaksi pehmeän kulkunsa vuoksi vai onko siihen joku muukin syy?

    Ei auto ole persoona! Ihmiset on. Ei eläimetkään ole yleensä persoonia, omasta olemassaolostaan tietoisia kovinkaan syvällisesti. Eläimillä on itsesuojeluvaisto. Sitikoilla ei sitäkään.

    Sitikat ovat varmasti hieno harrastus silti.

    Äänestä

  • eläinsymboliikan kirjoitti:

    ... ja se laskettakoot sinulle eduksi. Iso kissa nimitys sai alkunsa nimenomaan DS mallista, joka oli kaasunestejousituksensa puolesta kulki todella pehmeasti. Nykyisiinkiin sitikoihin on saatavissa ns. comfortjousipalloja, jotka tuovat mukanaan taannoisen DSn pehmeyden.

    Näin tosiaan kävi minullekin silloin kun sitikalla vielä ajoin.

    Oulun Kennohuollon pojat suosittelivat pitkien pallojen vaihtoa koviksi menneitten tilalle. Vaihdettiin, ja seuraavat 5 vuotta Xantialla olivat taikamatolla liitoa. Tosin joissakin tilanteissa keinahtelu oli lähes koomista (vaiva ilmeisesti parannettiin myöhemmissä malleissa).

    Vaihdon eteen tullessa vaan Oulun veho ei ollut tilanteen tasalla. Merkki vaihtui ja samalla huomasin, että se yletön kiinnostus jousituksen toimintaan ei sittenkään ollut minun heiniäni. Nimittäin sitikalla ajaessa sitä tarkkaili aika paljon enemmän kuin nykyisellä rautajousisella autolla. Enää ei ole tarvetta vakuuttua toiminnan paremmuudesta kun tietää, että suunnilleen samanlaisia nämä kaikki on!

    Vaikka kyllä nykyisen valintaan vaikutti myös se, että jousitus on pehmeähkö.

    Äänestä

  • eläinsymbolikko kirjoitti:

    ... ei elämä auton jousituksesta kiinni ole. Suurimmaksi osaksi rautajousilla ajelen minäkin nykyään. Kun on herrasteluolo, kaivan tallista XM:n comfort-palloilla...

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    ... ei elämä auton jousituksesta kiinni ole. Suurimmaksi osaksi rautajousilla ajelen minäkin nykyään. Kun on herrasteluolo, kaivan tallista XM:n comfort-palloilla...

    välillä kun sellainenkin perheessä on. Kyllä tuntui pakkasilla kovalle koppuralle! Rautajousiautot eivät ole tehtykään ihan Suomen talven paukkupakkasille. Kesällä niilläkin ajelee jos se parempi on menossa.

    Äänestä

Xantia on mielestäni varsinkin sedan mallisena ruma. Halpoja on käytetyt sitikat siinä kuin muutkin ranskalaiset. Hydraulijousitus laskee enempi citikan jälleenmyyntiarvoa kuin muiden ranskalaisautojen.Ilmeisesti Xantia on luotettavampi ja tunnokkaampi ohjauksetaan kuin C5.

Äänestä

No on sulla vakavasti silmät kierossa, jos joidenkin xantioiden muodot erottuvat massasta. Muutenkin omien kokemuksien perusteella ihan paskoja letkuja, joissa ei huollettavuudelle ole käytetty yhtään ajatusta.

Äänestä

Tosin Tarja Halosen,vanhan vasemmistoradikaalin ja pervojen puolustajan kannattajakunnan tulisi ajaa vaan Lada 1200L-mallilla,meinaan siinä olisi auto joka on yhtä ruma ja oikukas kuin itse ehdokaskin.

Mutta kun EU,tuo oikeistolainen salaliitto,on kieltänyt tuon kunnon perus-Ladan maahantuonnin johonkin epämääräisiin turvallisuussyihin vedoten.

Voi perkele,kun olisi vielä UKK ja YYA,olisi moiset kieroilut lopetettu alkuunsa ja kansa saisi onnellisena ajaa kunnollisilla siperian oloihin tehdyillä autoilla.

Äänestä
  • Puhun seuraavassa Berline-malleista en Breakeista!

    Monet Citroen-tyypitkään eivät näytä tajunneen Xantian muotojen estetiikkaa!! En väitä, etteikö DS:t ym. vanheammat mallit olisi olleet persoonallisia ja jopa kauniita!

    Xantian kauneus olikin aivan toisen tyylistä: Se ei ollut muotoilultaan mitenkään ylipersoonallinen, vaan nimenomaan kaunis ja hienostunut!! Esimerkiksi vanhemmat Citroenin mallit saattoivat kauneudessaan olla hiukan "lipeviä". Xantian muotoilussa ei langettu sellaiseen - sanoisinko lievään räikeyteen!

    Esimerkiksi lyhyt ETUYLITYS (matka eturenkaista nokkaan) tekee autosta tietyllä tavalla dynaamisen ja vahvan tuntuisen mutta samalla se vie pois kauneuden. Auto muistuttaa tällöin hiukan kuin paremmin muotoiltua mönkijää. Tällaisia autoja ovat juuri Mersut ja Bemarit.

    Kaikissa Citroeneissa etuylitys on taas pitkä ja takaylitys lyhyt, jolloin auto näyttää isonakin sirolta ja kauniilta. XANTIASSA TÄMÄ ON ONNISTUNUT ERITTÄIN KAUNIILLA TAVALLA. XM:ssä em. ominaisuudet olivat jo liioteltuja, jolloin XM antoi kuvan tietyllä tavalla ylisuuresta mutta sirosta rohjake -autosta. Xsara taas näyttää Xantiaan verrattuna enää "pikkunätiltä", koska se pienempänä autona ei kykene enää tuomaan parhaalla mahdollisella tavalla esiin sitä muotoilua, joka Xantiassa esiintyi lähes optimissaan.

    C5:n jatkaa jossain mielessä Xantian linjoilla mutta esteettisesti ottaen auto liian muhkea ollakseen kaunis - vähän kuin bodannut tai steroideja käyttänyt Xantia! C5:ssa sirous on menetetty, jos sitä vertaa suunnilleen saman kokoluokan autoon eli XM:ään. Toisaalta C5 näyttää selvästi luotettavammalta ja kiinteämmältä kuin suuri ja silti jotenkin siro XM.

    Kyllä Xantia - ottaen huomioon viimeisen 13 vuoden aikaiset automallit - on mitä kaunein auto ihan selvästi. Se on jopa kaikki Citroen-mallit huomioon oattaen todella minimalistisen kaunis. Kauneus puhtaimmillaan ei ole liian huomiota herättävää, vaan se on sulautumista ympäristöön ja samalla erottautumista itseään korottamattomalla tavalla!

    Äänestä

  • Le Citroen kirjoitti:

    Puhun seuraavassa Berline-malleista en Breakeista!

    ... kyllä se on niin, että muotoilultaan Xantia ei klassikoksi yllä. Se on Bertone-projektin jäähdyttelymalli BX:n ja XM:n jälkeen. Näitä kahta pidän muotoilultaan ylivertaisina Xantiaan nähden. Minä en koe Xantian piirteitä hienostuneen muotoilun jalostumisena vaan yrityksenä miellyttää mahdollisimman monia, valtavirtaa siis. Ilmankos Xantiaa myytiinkin aika mukavasti Suomessakin.

    Xantiassa ei ole samaa munaa kuin CX:ssä, BX:ssä ja XM:ssä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Xantia ei olisi kaunis ja onnistunut auto. BX ja XM ovat Xantiaan verrattuna puhtaampia Bertonen malleja. Xantiassa sitikan oma muotoilutoimisto sai kädenjälkeään näkyviin enemmän kuin Bertonen kahdessa edellisessä sitikkaprojektissa.

    Muuten, tänä vuonna suomennetussa automuotoilun kirjassa, Penny Sparken "Auto, sata vuotta muotoilua" sitikoista esitetään Traction Avant, 2CV seuralaisineen, DS ja BX.

    mutta minua ei vakuuta. Jos puhutaan pelkästä muotoilusta, niin XM on varmaan tyylipuhtaampi ja alkuperäisempi linjauksiltaan mutta ei kyllä kauniimpi! XM on rohjake - sillä tavalla tosin hyvin citroenmainen.

    BX:ää voikin lähestyä pelkän muotoilun kautta mutta muuten se on kuitenkin rumahko. Sen muodoissa on kyllä ns. munaa ainakin jonkin taiteilijan tai muotoilijan mielestä.

    Tosin taas ns. "munan oleminen" jossakin ei oikeastaan mielestäni todista mitään - ehkä perverssiydestä!

    Tuollaiset kulttuurikirjaset, joita muka jotkin asiantuntijat ovat väsänneet, eivät ainakaan minulle todista mitään!

    Hienoa, etta otit asian puheeksi.

    Koneestani on aakkoset sekaisin edelleen / sori vaan...

    Äänestä

Sinullahan ei ole ollut tapana kommentoida aloittamiasi ketjuja.

Miksi nyt vai varastitko nimimerkin?

Äänestä
  • ei ole pakinasta kyse! Pakinathan tosin perustuu aina tosielämän tapahtumiin.

    Aion laajentaa vaikutuspiiriäni - eräänä päiväänä uskon olevani PSA-konsernin johdossa!

    Äänestä

  • Le Citroen kirjoitti:

    ei ole pakinasta kyse! Pakinathan tosin perustuu aina tosielämän tapahtumiin.

    Aion laajentaa vaikutuspiiriäni - eräänä päiväänä uskon olevani PSA-konsernin johdossa!

    asia vilpitön! voin siis jatkaa patongin puremista ja punkun kittaamista kevein mielin tietäessäni ettei nimimerkkisi takana tehdä kelmintemppuja.

    Äänestä

  • Siis langoltani. - Ompas hieno auto! Mikäs tämä...
    Lähemmäksi päästyään tunnisti Citroenin merkin. Tauko.

    - Niin... nämähän ovat hyviä ajaa...

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Siis langoltani. - Ompas hieno auto! Mikäs tämä...
    Lähemmäksi päästyään tunnisti Citroenin merkin. Tauko.

    - Niin... nämähän ovat hyviä ajaa...

    Näytti langon Mersun mittari.
    Citikkani oli myös nuorikko. 158000km.
    Hyvin pitkälle vertaisin näitä vaunuja keskenään.
    Molemmat hyvin tehtyjä. Laatuautoja.
    Mersu ehkä hitusen jäykempi, takavetoinen.

    Äänestä

  • ... kreikankielen sana xanthos merkitsi valkeutta...

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Näytti langon Mersun mittari.
    Citikkani oli myös nuorikko. 158000km.
    Hyvin pitkälle vertaisin näitä vaunuja keskenään.
    Molemmat hyvin tehtyjä. Laatuautoja.
    Mersu ehkä hitusen jäykempi, takavetoinen.

    ... vetotakoinen.

    Äänestä

  • ...niin ylivoimasta laittaa kaikki kuvat samaan postaukseen, jos niitä niin haluat esitellä. No enivei, xantia ei eroa jostain saman aikakauden tojotacorollista sun muista yhtään mitenkään muotoilun osalta. Tai kerropa mikä sinun mielestäsi tuossa muotoilussa on niin ihmeellistä. Eiköhän noita xantian kuvia jokainen löydä netistä joka niitä haluaa.

    Äänestä

  • elvis kirjoitti:

    ...niin ylivoimasta laittaa kaikki kuvat samaan postaukseen, jos niitä niin haluat esitellä. No enivei, xantia ei eroa jostain saman aikakauden tojotacorollista sun muista yhtään mitenkään muotoilun osalta. Tai kerropa mikä sinun mielestäsi tuossa muotoilussa on niin ihmeellistä. Eiköhän noita xantian kuvia jokainen löydä netistä joka niitä haluaa.

    osoittaa! Mutta minäpä yritän: 1)Konepelli kaartuu upeasti alas pitkänä. 2)Perä on lyhyt ja juuri oikean muotoinen sivulta ja takaa päin. 3)Takalamput on ehkä vähän vanhan aikaiset mutta sopivat kokonaisuuteen hienosti. 4)Perä on hiukan pystyssä, joka luo "pitkäjalkaisen" ja ylvään vaikutelman.

    Ei Toyotaa voi todellakaan verrata - sorry vaan

    Niin no, makuasioita, sano mäyräkoira kun muniansa nuoli.

    Miten vaan, tuossa Xantian muotoilussa ei kertakaikkiaan ole mitään ihmeellistä, ei niin mitään. Se ei todellakaan mitenkään erotu (etenkään edukseen) muista saman aikakauden autoista. Tai, no, ihan samalla tavalla se erottuu kuin joku Corolla, Mazda, Golf tai joku muu - sorry vaan.

    No, eihän sitä tarvitse hävetä, jollei ole äidin maidossa saanut kauneustajua tai kykyä nähdä kauneutta. Useimmista juuri Audi, Toyota tms. on "ihan kiva", joten varmaan suuren massan ajatttelua kuvaat ihan hyvin. Varmaan sinullakin on oma paikka maailmassa jossakin muissa ympyröissä.

    Hyvää uutta vuotta!

    noinhan se varmaan menee. Makuasioista ei oikein voi kiistellä

    ..täällä on Le Citroen jonka mielipide on virallinen totuus. Kiitos siitä, että valistat meitä jotka emme ymmärrä sitikoiden muotoilun päälle. Vai mitä?

    Niin joo, en minä häpeä mitään. Se nyt vaan on niin, että 95% autoista on tyylikkäämmin muotoiltuja kuin Xantia tai kolhot sitikat yleensä.

    Hyvää uutta vuotta vaan sinullekin. Ota ensi vuodeksi ne sitikkalasit pois päästä niin näet että muitakin automerkkejä on olemassa. Käy vaikka koeajamassa jotain muuta merkkiä, veikkaan että yllätyt. Arvelenpa että et koskaan ole edes ajanut muuta autoa kuin sitikkaa.

    Äänestä

  • Xantia - Valkeus kirjoitti:

    noinhan se varmaan menee. Makuasioista ei oikein voi kiistellä

    niistähän nimenomaan voi kiistellä. Faktoista on hiukka vaikeampi kiistellä...

    Äänestä

  • elvis kirjoitti:

    ..täällä on Le Citroen jonka mielipide on virallinen totuus. Kiitos siitä, että valistat meitä jotka emme ymmärrä sitikoiden muotoilun päälle. Vai mitä?

    Niin joo, en minä häpeä mitään. Se nyt vaan on niin, että 95% autoista on tyylikkäämmin muotoiltuja kuin Xantia tai kolhot sitikat yleensä.

    Hyvää uutta vuotta vaan sinullekin. Ota ensi vuodeksi ne sitikkalasit pois päästä niin näet että muitakin automerkkejä on olemassa. Käy vaikka koeajamassa jotain muuta merkkiä, veikkaan että yllätyt. Arvelenpa että et koskaan ole edes ajanut muuta autoa kuin sitikkaa.

    mielestäni noin 20 % autoista on paremmin muotoiltuja kuin Sitikat. Muilla autoilla olen ajanut yli miljoona kilometriä ja kyllä perheessämme tulee aina olemaan kaasunestejousituksella varustettu Sitikka tulevaisuudessa. Tämä ensimmäinen on ollut vasta kolme vuotta.Japsit tuntuvat muuten aivan naurettavilta kuoppaimureilta Xantian jälkeen. Japsia ei enää tule ikinä meidän talliin.

    Mazda 6, Peugeot 307 ja 407, Renault Lagunaa ja Meganea, Nissan Primeran, Audi 4, VW Golf, Toyota avensiksen, Alfa Romeo 156.... sanotaan noin 2 vuoden aikana.

    C5 oli paras ja toiseksi paras oli mielestäni ALfa Romeo.

    Renault Laguna - uusi malli - on muuten hyvännäköien sekä sedanina että farmarina. Kyllä jää sakut ja japsit toiseksi.

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    jo elvis nimimerkki kertoo minkä tasoisesta kaverista on kyse.

    ajakoon jollakin 70 luvun jenkillä ja olkoon onnellinen

    Citroen on rautaa muotoilussa ja muussa paitti jousituksessa

    en muistaakseni missään niin väittänykään.
    No se on hyvä jos olet tyytyväinen sitikkaasi.

    Äänestä

  • Bonbon kirjoitti:

    jo elvis nimimerkki kertoo minkä tasoisesta kaverista on kyse.

    ajakoon jollakin 70 luvun jenkillä ja olkoon onnellinen

    Citroen on rautaa muotoilussa ja muussa paitti jousituksessa

    hehheh, oujee, noin sanoo mies jonka nimimerkki on Bonbon. Arvaatko yhtään mitä se kertoo sinusta. No, otapa selvää....

    Mulla ei ole 70-luvun jenkkiä. Mistä niin päättelit? nimimerkistäkö. Ei kannata vetää hätiköityjä johtopäätöksiä. Tosin en kyllä tiedä miten nimimerkki elvis liittyy 70-luvun jenkkiautoihin. Tosin kyllä mä 70-luvun jenkilläkin mieluummin ajaisin kuin sitikalla.

    Äänestä

  • elvis kirjoitti:

    en muistaakseni missään niin väittänykään.
    No se on hyvä jos olet tyytyväinen sitikkaasi.

    etenkin verrattuna edelliseen autoon joka oli Toyota.

    Äänestä

  • elvis kirjoitti:

    ..täällä on Le Citroen jonka mielipide on virallinen totuus. Kiitos siitä, että valistat meitä jotka emme ymmärrä sitikoiden muotoilun päälle. Vai mitä?

    Niin joo, en minä häpeä mitään. Se nyt vaan on niin, että 95% autoista on tyylikkäämmin muotoiltuja kuin Xantia tai kolhot sitikat yleensä.

    Hyvää uutta vuotta vaan sinullekin. Ota ensi vuodeksi ne sitikkalasit pois päästä niin näet että muitakin automerkkejä on olemassa. Käy vaikka koeajamassa jotain muuta merkkiä, veikkaan että yllätyt. Arvelenpa että et koskaan ole edes ajanut muuta autoa kuin sitikkaa.

    ... koeajamassa kahta muuta merkkia kuin sitikkaa, Chrysleria ja Alfaa. Ihmettelin entista enemman! Miten sitikka voi olla niin hyva! C5n muotoilusta en kuitenkaan pida. Esteetikkona ostinkin sitikkojeni seuraksi kaksi Alfaa.

    Äänestä

  • Le Citroen kirjoitti:

    Mazda 6, Peugeot 307 ja 407, Renault Lagunaa ja Meganea, Nissan Primeran, Audi 4, VW Golf, Toyota avensiksen, Alfa Romeo 156.... sanotaan noin 2 vuoden aikana.

    C5 oli paras ja toiseksi paras oli mielestäni ALfa Romeo.

    Renault Laguna - uusi malli - on muuten hyvännäköien sekä sedanina että farmarina. Kyllä jää sakut ja japsit toiseksi.

    paitsi jos muotoilua ja ajettavuutta ajatellaan, ykkonen listastasi on Alfa. Turvallisuudessa sitikka vie voiton.

    Äänestä

  • Toiseksi rumin sitikka, C5:n jälkeen.

    Äänestä

  • ... tama on pienoismalli, ei oikea auto ollenkaan. Naissa vareissa XM vuonna 1989 esiteltiin. Upea auto!

    Äänestä

  • elvis kirjoitti:

    Toiseksi rumin sitikka, C5:n jälkeen.

    Toiseksi kaunein! DSn jalkeen.

    Äänestä

eikö TM:n ja muiden lehtien toimittajat ole samaa mieltä kanssasi Xantiasta. Jooooo, nehän onkin lahjottuja ja ammattitaidottomia eikä ne autoista mitään tiedä. Ei ne varmaan ole ylioppilaitakaan ja niillä on varmaan tuulipukukin, jopa useita. Lippiskin saattaa olla. Näinhän se on.
Ihan vaan pikkuisen katkeruus paistaa läpi...

Äänestä
  • koska Xantia voitti TM:n suuren talvitestinkin. Katkeruus paistaa läpi joidenkin muiden kuin Sitikan omistajien kirjoituksista ja paljon.

    Äänestä

  • täältä vänkäämään tai ajele sillä sakullas.
    Elämän asenteesta se on kiinni. Ihminen voi olla tyytyväinen ajaessaan volkkarillakin.

    Äänestä

  • jousipallo kirjoitti:

    täältä vänkäämään tai ajele sillä sakullas.

    Vuorilla?

    Kiville karahti, palomies kai sinne laskeutui?
    Tai autonasentaja?
    Wv- ukko kai?

    Äänestä

  • jousipallo kirjoitti:

    täältä vänkäämään tai ajele sillä sakullas.
    Elämän asenteesta se on kiinni. Ihminen voi olla tyytyväinen ajaessaan volkkarillakin.

    helvettiä sinä siellä itket. Eikö kommentti miellyttänyt, kun en ollut samaa mieltä L.C:n kanssa? Mitä itseasiassa yritit edes sanoa?

    Tässä olis taas "jousipallo", Le Citroenin suurin fani ja p***eennuolija. Oletko perustanut jo fanclubin?

    Äänestä

  • ja hehheh kirjoitti:

    Le Citroenin kaveri. Mutta automerkki on sama.

    Jos tuntisin sinut "hehheh", vetäisin lärviin.
    En ole niin hieno mies kuin le Citroen.

    Äänestä

  • jousipallo kirjoitti:

    Le Citroenin kaveri. Mutta automerkki on sama.

    Jos tuntisin sinut "hehheh", vetäisin lärviin.
    En ole niin hieno mies kuin le Citroen.

    Hui oletpa sä kova jätkä, ihan pelottaa. Oikeinko antaisit lärviin. Niin no, kun argumentit loppuu niin alkaa nämä turpiinantoviestit, hehheh. Missä järki loppuu, siitä voima alkaa, oletko koskaan kuullut sitä sanontaa?

    Juu, jos et ole niin "hieno mies" kuin L.C. niin voin vain kuvitella millainen olet. No sehän on tullut selväksi jo moneen kertaan. Ja vaikka mitä väität niin L.C. taitaa olla suurin idolisi. Näytät ihailevan moista provopelleä ihan varauksettomasti.

    Äänestä

Xantian farmarimallin sen tyylikkyyden takia. Tarvitsin ja edelleenkin tarvitsen farmaria. Minulla oli kiikarissa useamman merkkisiä farmareita. Yksikään niistä ei täyttänyt Xantian ominaisuuksia niin tiloiltaan, varusteitaan kuin tyyliltään. Sen lämpimyys muihin -99 mallisiin verrattuna oli ylivoimainen. Mitä tulee väittämiin, että Xantia syö öljyä on täyttä puppua. Toisaalta väite jostakin Volvon erinomaisuudesta jääköön omaan arvoonsa. Oma vuoden ikäinen Volvoni on ainoa omistamistani autoista (n. 15 eri merkistä) joka on jättänyt minut kaksi kertaa taipaleelle. Ensimmäisellä kerralla hajosi boksi ja toisella kerralla puhkesi mäntä. Molemmat ennen kuin autolla oli ajettu 40000 km. Kaiken lisäksi se oli kovilla pakkasilla kylmä (Varmasti nykyiset Volvot ovat lämpimiä).
Kaikesta huolimatta pidän Volvoa hyvänä autona. Sen ainoa suuri vika on liian korkea hinta laatuunsa verrattuna, kuten monessa muussa ns. statusmerkissä. Olkoon tämä ainoastaan esimerkkinä: ei pidä koskaan vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden auton, saatika yhden kokemuksen perusteella.

Äänestä
  • En pidä muuten Xsaran ulkonäköä kovin erinomaisena, mutta mk1 (97-00) VTS 2.0 varustettuna 17" vanteilla, ilman muita jälkiasennushärpäkkeitä on varsin kaunis ja siro esitys. Puhumattakaan moottorin ominaisuuksista ja tarkasta ajettavuudesta sekä hallittavuudesta.

    Saman konsernin P405 edustaa mielestäni muotoilultaan aikaa kestavää linjaa ainakin verrattuna aikalaisiin kilpailijoihinsa. Taisi sama tuntematon hemmo piirtää Alfa 164:kin linjat; niin paljon samaa niissä on.

    Tiukan, täsmällisen ajettavuuden ystävänä en malta olla mainitsematta vanhempaa silmänmukaista automallia, mk1 Escortia (joko levityksillä tai ilman).
    http://www.classicrsfords.co.uk/escort/yellowmk1bubble.jpg

    Niin oma lehmä todella ojassa; kaikki nämä mallit ovat olleet omistuksessani eri viritysastein (Xsara vieläkin). Kaikissa vain se piirre, että jälkeenkinpäin katsottuna miellyttävät kovasti silmää.

    Äänestä

  • ojassa kirjoitti:

    En pidä muuten Xsaran ulkonäköä kovin erinomaisena, mutta mk1 (97-00) VTS 2.0 varustettuna 17" vanteilla, ilman muita jälkiasennushärpäkkeitä on varsin kaunis ja siro esitys. Puhumattakaan moottorin ominaisuuksista ja tarkasta ajettavuudesta sekä hallittavuudesta.

    Alfa 164 tuli Pininfarinan piirustuspöydältä. En muista, että Peugeot 405 olisi myös ko. firman suunnittelema. En ole kuitenkaan asiasta varma. Peugeot 406 Coupé taas oli Pininfarinan tekeleitä.

    Jos joku löytää tiedon 405:n suunnittelijasta, ilmoittakoot! Hieno auto aikanaan se joka tapauksessa oli.

    Äänestä

  • ojassa kirjoitti:

    En pidä muuten Xsaran ulkonäköä kovin erinomaisena, mutta mk1 (97-00) VTS 2.0 varustettuna 17" vanteilla, ilman muita jälkiasennushärpäkkeitä on varsin kaunis ja siro esitys. Puhumattakaan moottorin ominaisuuksista ja tarkasta ajettavuudesta sekä hallittavuudesta.

    Saman konsernin P405 edustaa mielestäni muotoilultaan aikaa kestavää linjaa ainakin verrattuna aikalaisiin kilpailijoihinsa. Taisi sama tuntematon hemmo piirtää Alfa 164:kin linjat; niin paljon samaa niissä on.

    Tiukan, täsmällisen ajettavuuden ystävänä en malta olla mainitsematta vanhempaa silmänmukaista automallia, mk1 Escortia (joko levityksillä tai ilman).
    http://www.classicrsfords.co.uk/escort/yellowmk1bubble.jpg

    Niin oma lehmä todella ojassa; kaikki nämä mallit ovat olleet omistuksessani eri viritysastein (Xsara vieläkin). Kaikissa vain se piirre, että jälkeenkinpäin katsottuna miellyttävät kovasti silmää.

    oli/on mielestäni todella hyvin muotoiltu auto. Jo silloin 1990-luvun alussa sanoinkin kerran vaimolleni, että se on kauneimpia autoja.

    Myös Peugeot 406 on kaunis auto - ehkä Faceliftin myötä aikoinaan vähän massivoitui. Jossain välissä pidinkin Xantiaa ja 406 todella silmää miellyttäviltä ja lähes tasavertaisina.

    Kyllä Xantia ja 406 hakkaavat mielestäni 5-0 vastaavan kokoluokan japsit ja sakut.

    oli Citroenin (tietysti) ohella jälleen kerran surkeimpia autoja. Jos käytetään asteikkoa 0-5 niin kehnompia olivat ehkä vain jotkut -70 luvun Englantilaiset Morris Marinat, Leyland Sherpat jne. Entisöity Mossekin on haluttavampi kuin joku BX:n tai 405:sen oksennus.

    Äänestä

  • Saku kirjoitti:

    vaikeaa. Eikö sillä oo autoo?

    Tässäpä pukkaa mieleen, että onkohan Saku 405:tä ajanutkaan. Ns. ajotuntuma oli tossa Pösössä ihan urheiluautomaista luokkaa ja se puoli hakkasi vannnoutuneen sitikkamiehenkin mielestä sitikat mennen tullen. Muistan, että yhden viikonlopun oli 405 mullakin koeajossa ja vähältä piti, että en silloin ostanut ensimmäistä merkkiä sitikkaperheen ulkopuolelta. No en silloin vielä langennut, mutta vaikutuksen 405 teki.

    En muuten ollut ainoa 405:n ihastelija. Autolehdistö muisti kyllä 405:n ajo-ominaisuuksia suitsuttaa ja koko Pösöä muutenkin. Ihan toisella tapaa kuin sitikoita, jotka eivät koskaan oikein ole olleet noiden tekniikanmaailmamiesten suosiossa.

    No, Pösö on Pösö ja sitikka on sitikka. Ei hakannut Pösö silloin omassa mielessäni sitikkaa, eikä hakkaa vieläkään.

    Äänestä

  • jousipallo kirjoitti:

    vaikeaa. Eikö sillä oo autoo?

    josuiapllo "älykkäät" konttisi. Sinilla ei tunnu olevan mitään sanottavaa.

    Äänestä

  • Le Citroen kirjoitti:

    oli/on mielestäni todella hyvin muotoiltu auto. Jo silloin 1990-luvun alussa sanoinkin kerran vaimolleni, että se on kauneimpia autoja.

    Myös Peugeot 406 on kaunis auto - ehkä Faceliftin myötä aikoinaan vähän massivoitui. Jossain välissä pidinkin Xantiaa ja 406 todella silmää miellyttäviltä ja lähes tasavertaisina.

    Kyllä Xantia ja 406 hakkaavat mielestäni 5-0 vastaavan kokoluokan japsit ja sakut.

    nykyaikaan. 405:n ja Xantian muotoilua tyylikkäänä pitävä elää vahvasti menneessä, ei voi muuta sanoa. Ehkä ne aikanaan olivat "ihan OK:n" näköisiä autoja. Ei enää. Enää ne eivät ole muuta kuin vaan vanhoja autoja..tai oikeastaan vaan vanhoja.

    Äänestä

  • KRS kirjoitti:

    parempi kuin monessa uudessa tekeleessä.
    Lisäksi monet uudet tekeleet näyttävät olevan enemmän tai vähemmän Citroenin kopioita. Yleensä laahaavat 3 - 5 vuotta perässä. Citikka on siis automaailman valonnäyttäjä. Siihen viittaa jälleen edellisen vuoden autonäyttelyjen uutuudet.

    Äänestä

  • vara kirjoitti:

    "...Lisäksi monet uudet tekeleet näyttävät olevan enemmän tai vähemmän Citroenin kopioita. Yleensä laahaavat 3 - 5 vuotta perässä..."

    Niin, ihan varmasti haluat myös perustella väitteesi ja kertoa muutaman esimerkin, jos pystyt?

    Äänestä

  • KRS kirjoitti:

    nykyaikaan. 405:n ja Xantian muotoilua tyylikkäänä pitävä elää vahvasti menneessä, ei voi muuta sanoa. Ehkä ne aikanaan olivat "ihan OK:n" näköisiä autoja. Ei enää. Enää ne eivät ole muuta kuin vaan vanhoja autoja..tai oikeastaan vaan vanhoja.

    Peugeot 405:n on ainakin voinut vaikuttaa aikoinaan Xantian muotoihin. Peräpäässä on samaa. No olivathan ne saman tehtaan autoja.

    Muutamia vuosia sitten faceliftin saanut Renault Laguna muistuttaa aika tavalla Xantiaa. Tosin on hiúkan pyöreämpi.

    Tila-autoissa Renault Scenicin muotoja on kopioitu aika rankasti mm. japseihin ja pikkuautoissa ainakin Peugeot 206:n muotoja on matkittu kovasti.

    Scenic ja 206 olivat ko. suuntauksen autoista ensimmäisiä, joten aina hyvin asioita kopioivat japsit tulivat perässä.

    Onhan tosiasia - lehdistössäkin usein esitetty - että mm. Peugeotin malleja mm. japanilaiset tutkivat ahkerasti. Syynä on varmaan sekin, että ranskalaiset autot ovat hyvin eurooppalaisia, joten japsit ja muut automerkit tutkivat niitä saadakseen markkinoille eurooppalaisia miellyttäviä autoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Le Citroen kirjoitti:

Suomalaiset ovat jukuripäistä metsäläiskansaa - se on yksi syy, miksi XANTIAT eivät mene kaupan ja miksi niitä vierastetaan. Koska XANTIA on myös ulkonäöltään maailman kauneimpia autoja ellei jopa kaunein, niin se pelottaa arkisia suomalaisia työnsankareita! Suomalaiselle Toyota tai Volkswagen tuntuu niin turvalliselta, koska ko. autot ovat muotoilultaan samanlaisia persejalkaisia könttyröitä kuin suomalaiset ihmisetkin ovat. Ts. suomalaiset harmaina, rumina sekä käytännöllisyyttä ja arkipäiväisyyttä yli kaiken arvostavina valitsevat autokseen auton, joka ei herätä tunteita eikä erotu massasta!

Katsokaa nykyistä presidenttiämme ja ymmärtäkää, ettei tuollaisen pressan kansalaiset voi ajaa XANTIALLA, koska se ”jopa vain keskiluokkaisena” autona on ylettömän kaunis! Halosen suosio perustuu siihen, että hänet koetaan olevan ”yksi meistä” – varmaan siksi kun hänkään ei ole kauneudella pilattu. Suomalaiset valitsevat samaan tapaan autonsakin – auton pitää olla ”yksi meistä” eli tavanomainen ja huomiota herättämättömän näköinen. Jos on ”hynää”, niin silloin ostetaan Mersu, koska niin muutkin rahamiehet täällä tekee ja ovat aina tehneet! Yksilöllisyys ja sooloilu on koettu täällä tundralla aina uhaksi ja pelottavaksi, joten turvallisinta on ostaa Mersu tai korkeintaan Bemari. ”Kyllä Volkkari on hyvä auto, kun se on niin rumakin!”

Yksikään suomalainen autolehti ei ole kehunut XANTIAN ulkoista olemusta - miksi? Siksi, etteivät nuo VW:n, BMW:n ja Toyotan lumoissa olevat entiset moponrassaajat ja nykyiset toimittajat tajua kauneudesta yhtään mitään! Heille muotoilu on aina ollut pelkkää aggressiivista auton keulaa ja dynaamista isoa rengaskokoa tai typerien muskelipakoputkien ihannointia – viittako pakoputkien ihannointi seksuaaliseen poikkeavuuteen? Kyllä nuo toimittajat puhuvat autojen A-palkeista, etuylityksistä ja muotoiluprässeistä jne. mutta vain hämätäkseen lukijaa – eivät nuo toimittajat todellisuudessa muotoilusta mitään ymmärrä. Vain Mersu tai BMW on noille ammattikoulun käyneille toimittajasopuleille kaunista, suurenmoista ja ihmeellistä! Mutta CITROEN pelottaa, kun se on liian outo ja joskus liian kaunis.

XANTIA valittiin aikoinaan Ranskan kauneimmaksi autoksi – ja sehän tarkoittaa käytännössä, että se oli myös maailman kaunein auto! Vai kuvitteleeko joku, että esim. Saksasta, USASTA tai Japanista olisi löytynyt kauniimpi auto? Ei noiden maiden sen aikaisista peltihäkkyröistä mitään jalosukuisen muotoista löydy. Onkohan tuota XANTIAN titteliä koskaan kerrottu esimerkiksi TM:ssä vai onko vain ihailtu AUDIN nelivetoa silmät kyynelissä?

XANTIAN kuten muutkin kaasunestejousiset Citroenit pystyy ajattavuudeltaan pitämään yhtä hyvinä kuin ne olivat uutena vain nestekaasupallot paineistamalla tai uusimalla! Ajoin Xantiallani lähes 300 tkm - eikä ongelmia ollut missään, ei myöskään kaasunestejousituksessa!

Ostakaa hyvät ihmiset esim. -99 tai -00 vuosimallinen XANTIA, jolla ajettu esim. 100-150 tkm. Sellainen ylivoimainen kaiken maailman saksalais- japanilaismuotoiluvalioihin nähden. Lisäksi se on käytettynä halvempi. Itselläni vuosimalli oli -97!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu