Anteeksi vain

mutta näin tuolla toissakesänä Puumalan lähettyvillä asfaltti tiellä ajaessani jonkun tumman otuksen, enkä tiedä mikä se olisi voinut olla. Tien ympärillä oli metsää ja otus tallusteli sieltä tiheiköstä tielle suoraan autoni eteen. Jarrutin, mutta otus käpertyi kerälle kuin siili. Kun sain pysäytettyä se jatkoi taas matkaansa, mutta vilaukselta näytti että karvaturri olisi kävellyt kahdella jalalla! Lisäksi se näytti muuteenkin osaksi apinalta ja osaksi kissalta. Lähdin varovasti sen perään metsään, mutta elukka oli kadonnut pusikkoon, ennenkuin sen tavoitin. Mitään jälkiäkään ei näkynyt. Otus oli kuitenkin tumma, luultavasti täysin musta ja pienen villakoiran kokoinen. Mikähän se mahtoi olla?????????????? /= /= /=
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voisin veikata mustaa Pusikkovillakoiraa. Se on aika harvinainen näillä leveysasteilla kun taas pusikkoisemmilla seuduilla niistä tehdään jumppereita ja villapuseroita, mustana.

Äänestä
  • googlettamalla, valitan! ):

    Äänestä

  • Mikähän???? kirjoitti:

    googlettamalla, valitan! ):

    mutta sieltä tuli kauheasti noita googleja. Sitten siirryin Altavistaan ja nyt kehittyessäni olenkin käyttänyt Astalavistaa. Kokeileppa ja hämmästy. Siellä oli myös tarinaa googlejen ilmestymistiheyksistä. Eli Astalavista.com

    Äänestä

  • Kuunkulkija kirjoitti:

    mutta sieltä tuli kauheasti noita googleja. Sitten siirryin Altavistaan ja nyt kehittyessäni olenkin käyttänyt Astalavistaa. Kokeileppa ja hämmästy. Siellä oli myös tarinaa googlejen ilmestymistiheyksistä. Eli Astalavista.com

    olen käynyt, mutta sekin on vain hakukone ja google on sitä parempi, joten ei sieltäkään voi löytyä mitään mitä googlesta ei löydä!! =-0

    Äänestä

  • Mikähän???? kirjoitti:

    olen käynyt, mutta sekin on vain hakukone ja google on sitä parempi, joten ei sieltäkään voi löytyä mitään mitä googlesta ei löydä!! =-0

    Altavistaa ja hämmästy. Muuttivat sitä muutama kuukausi sitten ja siinä on kaksi etua: Se löytää tarkemmin ja enemmän ja nopeammin ja sitten toinen on että koneeltasi ei lähde niin paljon tietoa maailmalle. Katso tuo astalavista.com jossa on tarinaa juuri tästä. Ja käytä esim ZoneAlarmia porttien vahtaamiseen.

    Tuosta elikosta en kyllä saanut enempää irti jos se vipelsi vielä kahdella jalalla....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikähän???? kirjoitti:

mutta näin tuolla toissakesänä Puumalan lähettyvillä asfaltti tiellä ajaessani jonkun tumman otuksen, enkä tiedä mikä se olisi voinut olla. Tien ympärillä oli metsää ja otus tallusteli sieltä tiheiköstä tielle suoraan autoni eteen. Jarrutin, mutta otus käpertyi kerälle kuin siili. Kun sain pysäytettyä se jatkoi taas matkaansa, mutta vilaukselta näytti että karvaturri olisi kävellyt kahdella jalalla! Lisäksi se näytti muuteenkin osaksi apinalta ja osaksi kissalta. Lähdin varovasti sen perään metsään, mutta elukka oli kadonnut pusikkoon, ennenkuin sen tavoitin. Mitään jälkiäkään ei näkynyt. Otus oli kuitenkin tumma, luultavasti täysin musta ja pienen villakoiran kokoinen. Mikähän se mahtoi olla?????????????? /= /= /=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu