Pussieläimet?

Mietin, että mitenkäs se Nooa sai noi Australian pussieläimet sinne arkkiinsa. Kai se tulva sielläkin vaikutti? Eihän sellaisia eläimiä edes muualla esiinny. Eikä ne niin hyviä uimareitakaan liene, että kuukausitolkulla pinnalla pysyy?
16912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mieti miksi prinsessa ruusunen nukkui sata vuotta.
Tosi pitkä uni.
Samanlaisia kummallisuuksia kumpainenkin.
Molemmat tarinat kirjoittivat tuntemamme immeiset.

Äänestä

Pussieläimet ovat joko olleet aivan eri lajeja eli ovat kehittyneet pussieläimeksi myöhemmin. Toinen vaiihtoehto, että pussieläimiä vietiin australiaan myöhemmällä ajanjaksolla. Kolmas vaihtoehto on, että pussieläimet matkasivat puunrungoilla tms. australian rannikolle saakka.

Äänestä
  • Luojahan loi kaikki? ja sitten lepäsi ja sitten tuli tulva. Vai?

    Äänestä

  • niin tarkkaan, ettei yhtään jäänyt Aasiaan tai muualle lisääntymään? Tosi siistiä siivousta, ei edes nykyään onnistuisi. Vaikka rotat pois muualta kuin ausraliasta.

    Äänestä

  • 1.Ehkä vedenpaisumus ei ulottunut Australiaan asti.

    2. Ehkä pussieläimiä suojeltiin jotenki Jumalan/enkelien avulla vedenpaisumuksessa.

    3. Ehkä pussieläimet ym. erikoiset eläimet toisella puolen maapalloa alkoivat syntymään uudestaan vedenpaisumuksen jälkeen.

    Äänestä

  • teorioita kirjoitti:

    1.Ehkä vedenpaisumus ei ulottunut Australiaan asti.

    2. Ehkä pussieläimiä suojeltiin jotenki Jumalan/enkelien avulla vedenpaisumuksessa.

    3. Ehkä pussieläimet ym. erikoiset eläimet toisella puolen maapalloa alkoivat syntymään uudestaan vedenpaisumuksen jälkeen.

    aboriginaalitkin.(onko oikein kirjoitettu?)

    Äänestä

  • timotei kirjoitti:

    aboriginaalitkin.(onko oikein kirjoitettu?)

    Eiköhän, jos Jumalalla on sormet pelissä, niin mikä tahansa ole mahdollista?!?!?!

    Ihmisillä on sellainen pieni ongelma, että se mitä he eivät ymmärrä, sellaista ei ole voinut tapahtua.... Se ei missään tapauksessa voi olla mahdollista mitä he eivät ymmärrä!!!!

    Äänestä

  • AliBaba kirjoitti:

    sanassa sanotaan, että hukutti kaiken, Eiks siloin pitänyt kaikkien hukkua, paitsi niiden jotka seilas siinä arkissa?

    Äänestä

Jumala hukutti koko tunnetun maailman joka tarkoittaa sitä, että silloin tunnettiin vain lähi-itä. Eli muut maailman kolkat säästyivät ilmeisesti vedenpaisumukselta

Äänestä
  • olivat tulleet, jos koko ihmiskunta on Adamin ja Eevan jälkeläisiä.

    Toisin sanoen raamatun henkilöt, eli romaanihenkilöt. Jos ei tunnettu muuta maailmaa, niin eikö muut kuin Lähi-Idän asukkaat olleet A:n ja E:n jälkeläisiä.

    Äänestä

  • timotei kirjoitti:

    olivat tulleet, jos koko ihmiskunta on Adamin ja Eevan jälkeläisiä.

    Toisin sanoen raamatun henkilöt, eli romaanihenkilöt. Jos ei tunnettu muuta maailmaa, niin eikö muut kuin Lähi-Idän asukkaat olleet A:n ja E:n jälkeläisiä.

    Niin, aika vinhaan tosiaan täytyi ihmisrodun erilaistumisen tapahtua, jos oletetaan, että vedenpaisumuksesta lähtien vasta alkoi ihmisrotu elämään... Mustat, valkoiset, eri intiaaniheimot, mongoolit, intialaiset, latinot, kiinalaiset jne.

    Äänestä

  • troyen kirjoitti:

    Mihin kategoriaan panet hänet?

    Äänestä

  • älä unohda häntä kirjoitti:

    Mihin kategoriaan panet hänet?

    Eihän JT-uskonto tunne Neandertalin ihmistä ollenkaan... Neandertalin ihminen on elänyt miljoonia vuosia sitten, vedenpaisumus oli (muka)muutamia tuhansia vuosia sitten...

    Äänestä

  • älä unohda häntä kirjoitti:

    Mihin kategoriaan panet hänet?

    ihminen oli niin syntinen, että jumala päätti hävittää ne jo aikoja sitten sukupuuttoon maanpäältä.
    Tai jos olen väärässä.
    Neandertahlin ihmiset herätetään paratiisiin maanpäälle.

    Äänestä

  • älä unohda häntä kirjoitti:

    Mihin kategoriaan panet hänet?

    JT usko ei tunne eikä myönnä sellaisia olleen olemassakaan. Löytyneet ns. Neandertahlin ihmisen kallot olivatkin itseasiassa jotain sukupuuttoon kuolleiden apinalajien kalloja.

    Äänestä

  • apinoita kirjoitti:

    JT usko ei tunne eikä myönnä sellaisia olleen olemassakaan. Löytyneet ns. Neandertahlin ihmisen kallot olivatkin itseasiassa jotain sukupuuttoon kuolleiden apinalajien kalloja.

    TV:stä tuli jonkinaikaa sitten mielenkiintoinen Dokkari Neandertahlin ihmisestä: Löydettyjen kallojen sekä luiden perusteella on voitu pitkälle päätellä millaisia Neandertahlin ihmiset olivat: Tämän dokumentin mukaan he olivat älyllisiä ihmisiä jotka myös kommuikoivat keskenään, ja elivät muuten samaan aikaan nykyihmisen kanssa. Mutta sehän Dokumenttiohjelma oli vaan sitä tiedettä, ja tunnetusti tiedemiehet ovat pitkälti ateisteja. Joten koko Neandertahlin ihmimen on satua ja raamattu on totuus:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kenkuru kirjoitti:

Mietin, että mitenkäs se Nooa sai noi Australian pussieläimet sinne arkkiinsa. Kai se tulva sielläkin vaikutti? Eihän sellaisia eläimiä edes muualla esiinny. Eikä ne niin hyviä uimareitakaan liene, että kuukausitolkulla pinnalla pysyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu