Tällainen aukko minun sivistyksessäni on. Oikeastaan koko länsirannikko ja Pohjanmaa on minulle täysin tuntematonta seutua. Turku on jokseenkin tuttu kaupunki mutta siitä pohjoisemmaksi noustaessa alkaa minulle tuntematon maailma.
Kenties ensi kesänä paikkaan aukkoni. Kotimaa kuitenkin kiinnostaa minua ja onkin hieman käsittämätöntä, että Porissa ei ole tullut käytyä. Se, että en ole käynyt Oulussa johtuu ainoastaan siitä, että Oulu on oikeasti niin hemmetin kaukana mutta eihän Pori ole edes kaukana. Yhtä kaukana kuin esim Jyväskylä, jossa tullut käytyä monen monta kertaa. No, Keski-Suomi on entistä kotiseutua, annettakoon sen verran anteeksi. Kuitenkin, Tampere, Turku ja Lahti ovat kaikki tosi tuttuja kaupunkeja niin miksei yhtä hyvin myös Porikin. Ainakin mitä olen kuvia katsellut kaupungistanne, niin mieli tekee tulla käymään mutta ehdottomasti vasta kesällä. Talvella ei ole missään yhtään kivaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Porissa ei ole mitään nähtävää. Se on degeneroituva muuttotappiopaikkakunta, jossa on aina sama nauha soimassa päällä ja rikollisuutta aika paljon kuten kuvaan sopii.
Mutta juuri sen takia Poriin kannattaa tullakin. Aikoinaan teimme luokkaretken samasta syystä Glasgowin taantuvaan teollisuuskaupunkiin. Sellaisten paikkojen tunnelma on aivan ainutlaatuinen extreme-kokemus jollaista ei saa jossain Helsingissä tahi Turussa.
Suosittelen lämpimästi Poria!
Pori on Suomen johtavia kaupunkeja.
Monessa asiat ovat jo arkipäivää Porissa, kun vasta muualla niitä mietitään !
Olen syntynyt, viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Porissa. Ainoastaan hyvää sanottavaa on Porista. Pääkaupunki seudulla asuu ihmisiä, jotka eivät osaa sanoa asioita niinku ne on. Aina pitää kierrellä ja selitellä. Harkitsen vakavasti muuttoa takaisin Poriin.
hohohoho----ooooooo-maiskis-röh---yhyyyy-hohoooo.hohoho-vittusaatana, mikä,.....
Itse tiedän mitä tarkoitat !
Käy lapissa, sallassa tai savukoskella, näe syrjä Suomen realiteetit. Pisti kaiken nähneen porilaisenkin aikoinaan hiljaiseksi.
Olen kuullut monen suusta - ettei he ole käyneet Porissa koskaan !
PORI JAZZ on siten aivan erilainen kuin he osasivat kuvitella !