älykkyys

ei ole rasismia sanoa mustaa nopeammaksi pikamatkalla,mutta on rasismia kertoa,että hänen aivonsa ovat pienemmät..Fakataa molemmat,mutta "sivistyneet" ei halveksi kuin omiaan..erikoista
13693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sikaa muslimiksi, vaikka faktaahan sekin on.

Äänestä

mainita ettei se koko vaan ryppysyys. neandertalin ihmisillä oli isommat aivot kuin nyky ihmisillä,silti ne kuoli sukupuuttoon. ei isoilla aivoilla pitkälle pötkitä, jollei ne ole ryppyset

Äänestä
  • eikös se ollu näin?

    Äänestä

  • En tiedä muuta, kun että viisaat ovat olleet viisaita jo vuosituhansia sitten, eikä tyhmienkään kohdalla edistystä ole tapahtunut.
    Ja sen olen havainnut myöskin, että kun pienesttä kakarasta asti on saanut hyvää ja ravitsevaa ruokaa syödäkseen, eikä kertakaan mieltä ole pahoitettu, eikä raskaseen työhön patistettu, voi kasvaa isomaksi kun isänsä, mutta ei välttämättä viisaamaksi.

    Äänestä

älykkyydessä vakavasti otettavissa tutkimuksissa.

Äänestä
  • mitään muutakaan eroa. Rotuja ei ole.

    Äänestä

  • affa kirjoitti:

    mitään muutakaan eroa. Rotuja ei ole.

    uskottavampaa osannu kirjoittaa?
    Hyvä ihminen ,oletko sokea?

    Äänestä

  • eihän eroja ole hvaittavissa mitenkään mustien, valkoisten ja aasialaisten kulttuureissa ja niiden kehitysasteessa...

    Mites erot vaikka tieteen Nobelistien eli älykkyyden huippujen vertailussa? Montako mustaa on per valkoinen tai aasialainen? Niinpä.

    Mitään eroahan ei ole Afrikan maiden ja Euroopan välillä hyvinvoinnissa?

    Äänestä

  • nojustjooo kirjoitti:

    eihän eroja ole hvaittavissa mitenkään mustien, valkoisten ja aasialaisten kulttuureissa ja niiden kehitysasteessa...

    Mites erot vaikka tieteen Nobelistien eli älykkyyden huippujen vertailussa? Montako mustaa on per valkoinen tai aasialainen? Niinpä.

    Mitään eroahan ei ole Afrikan maiden ja Euroopan välillä hyvinvoinnissa?

    on tuo afrikkalaisten hyysäys- homma, senverran karannut käsistä, että takapakkia kivikaudelle täälläkin mennään.

    Äänestä

  • affa kirjoitti:

    mitään muutakaan eroa. Rotuja ei ole.

    Rotuja on olemassa, kuten myös rodusta johtuvia haittoja.
    Rodun perusteella tapahtuva syrjintäkin on sallittua, kunhan syrjinnän kohde
    on valkoihoinen.

    Wikipedia positiivisesta syrjinnästä:

    Positiivinen syrjintä (engl. Affirmative action) on nimitys erityisten palvelujen tai etujen tarjoamisesta jollekin vähemmistölle tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomiseksi. Tyypillisesti positiivista syrjintää toteutetaan koulutuksessa, työhönotossa, sairaanhoidossa tai sosiaaliturvassa. Positiivinen syrjintä voi johtaa myös vaikeisiin eettisiin kysymyksiin, koska jonkin vähemmistön suosimista voidaan pitää enemmistön syrjintänä.

    Positiivinen syrjintä on Euroopan unionin direktiivin mukaan sallittua rajoitetusti: "Täydellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi käytännössä, yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja."

    Äänestä

Negridisen rodun aivoja on tutkittu ja verrattu niiden painoja valkoiseen rotuun nähden.
Tutkijoina olleet mm.:
Kuroe / Molleson 2004
Dippets / Nolte 2002
Hanihara 1996
Meindl / Lovejoy 1985

Kaikki saivat tulokseksi painoltaan pienemmät aivot. Keskimäärin aivojen paino on noin 100grammaa kevyempi. Eräs syy on se, että kallo sulkeutuu nopeammin.

Muita tutkimuksia esim. agressiivisuudesta on myös tehty:
Spitz & Co 1998
Ramisetty / Mikler 2007
Haff & Co 2006
Sink & Co 2004

...joissa kaikissa todettiin agressiivisen käytöksen olevan herkemmässä kuin valkoisilla.

Muitakin mielenkiintoisia tutkimuksia on tehty. En viitsi niitä nyt laittaa tähän. Nämäkin kun ilmeisesti poistetaan. Kaikenkaikkiaan negridinen rotu on heikkolahjaisempaa kuin valkoinen.

Äänestä
  • EU:n lainsäädännön mukaan saa syrjiä rodun perusteella, kunhan
    tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.

    Mitähän nuo rotuun liittyvät haitat voisivat olla?

    Äänestä

Milloin alkaa seuraava kirjoittelu:

"Eroja pikamatkan juoksussa ei kansallisuuksien välillä ole,
eikä rytmitajussa, ainakaan yhdenkään vakavasti otettavan
tutkimuksen mukaan."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nopeus kirjoitti:

ei ole rasismia sanoa mustaa nopeammaksi pikamatkalla,mutta on rasismia kertoa,että hänen aivonsa ovat pienemmät..Fakataa molemmat,mutta "sivistyneet" ei halveksi kuin omiaan..erikoista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu