Millaisessa työssä olette jännittäjät ja pelkääjät?
Mm. sosiaalisten tilanteiden ja kiusaamispelon vuoksi olen ollut kauan työtön. Yritän nyt miettiä pääni puhki, missä työssä saisi olla rauhassa, niin ettei tarvitse revetä näiden pelkojen kanssa? Onko ideoita, tai miten te olette ratkaisseet asian?
Lääkkeitä en halua syödä. Ihanne olisi jokin etätyö, muttei niitä noin vain saa. vai?
Mm. sosiaalisten tilanteiden ja kiusaamispelon vuoksi olen ollut kauan työtön. Yritän nyt miettiä pääni puhki, missä työssä saisi olla rauhassa, niin ettei tarvitse revetä näiden pelkojen kanssa? Onko ideoita, tai miten te olette ratkaisseet asian?
Lääkkeitä en halua syödä. Ihanne olisi jokin etätyö, muttei niitä noin vain saa. vai?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Etä työssä? tai koita päästä peloista irti (ei helppoa mutta ei muutakaan tapaa ole), tai ehkä helpoin olisi kelan korvaus johon edunvalvoja ja sen kautta saat koti palvelun ja saat olla 4 seinän sisällä piilossa koko loppu elämäsi.. piilossa elämän pelkoasi.
tai tietenki voihan sitä junan allekkin hypätä. (olen ite tommoisessa 4 seinän sisäisessä loukussa, ja ei koskaan olisi pitäny edes alkaa vältteleen ärsyttäviä tilanteita).
sanottakoot että mitä pitemmälle ton päästät niin sen vaikeampi siitä on päästä eroon.
Muista aina riippuu työkavereista, millaista työtä voi tehdä ja missä pärjää. Kannustava yhteisö ja yleensäkin sellainen jossa ei etsitä syyllisiä, kun tapahtuu moka. Hurtti huumori auttaa aina vaikeissakin tilanteissa. Olen itse työnopastaja ja niiden työ on huomata toisen avut. Älä sulje pois kuin ainoastaan ne työt joissa joutuu olemaan yksin toisten edessä.
Kiitos vastauksistanne. Lisää kokemuksia kuitenkin kaipailisin työpaikoista. Tuo kiusaamisen pelko taitaa olla suurin, koska kyllä minä kaupassa uskallan vielä käydä! Neljän seinän sisälle en jää muuten kuin mielellään työssäni. Mikä olisi autuaampaa, kuin saada tehdä työtä AIVAN rauhassa.
Ei tarvitsisi ajatella tai panikoida muuta, kuin että saisi työnsä kunnialla tehdyksi. Lisäksi en taida muutenkaan sopeutua niin hyvin muiden pariin.
sama olis mullakin..pitäs löytää semnen duuni. ois kiva mennä semmosee työhön. Entä siivooja? Kun kaikki lähteny jo..tai postinjako yöllä pimeällä?=)
Hih.. oon miettinyt noitakin... ja siivoojana olen joskus ollutkin. Muttei sekään saa välttämättä yksin siivota aina. On useita paikkoja, toimistot yms. niissähän on immeisiä paikalla ja siivoojia usein kyttäillään, miten ne työskentelee. Toi postimies on kokeilematta :) Eiks ne hae joka aamu postit jostain konttorilta, lajittelee ne ennenkuin lähtee jakelemaan postit?
Mutta hyvähyvä... lisää?
tehdas missä ei tarvitse puhua toisille? kokoonpanotyö? Tietty niissä kai työskentelee paljon ihmisiä mut eikai siellä kukaan töllää??
Usko tai älä, mutta olen kokeillut sitäkin! Siis tehdastyötä ja nimenomaan kokoonpanotyötä. Todellakin, tehdashalli on kuin
"avoin konttori" jossa kaikki huutelevat toisilleen. Ainakin tuo, missä itse olin. Jouduin silmätikuksi taas kerran ja yöt olivat yhtä itkemistä ja päivät pelkoa. Tietysti luulin, että tehtaassa saisi tehdä rauhassa työtä, eikä tarvitsisi välittää muusta ympäristöstä. Siksihän sinne meninkin, mutta kakat! Pahempi kuin olisin voinut ikinä kuvitella.
Sitä on tullut nyt niin realistiseksi, että työpaikkaa valitessa täytyy oikeasti ottaa kaikki seikat huomioon!
oli pakko kirjoittaa...tehdastyö on aivan kamalaa!itse olen ollut ja ennen sitä ei ollut edes mitään ns sosiaalisten tilanteiden pelkoa eikä muutakaan,tuntuu kuin se työmaa olisi aiheuttanut kaikki ahdistukseni ja pelkoni!ykskaks huomasin olevani hyvin eristäytynyt,ahdistunut ja pelkääväni ihmisisä ja kaikkia sosiaalisia tilanteita! työnteostani ei mainannut tulla mitään kun pelkäsin koko ajan että teen jotain väärin ja saan haulut jne...pomo kun tuli jutulle,menin ihan lukkoon,hyvä jos kuulin mitä asiaa sillä oli!niin että mitä tälläinen ihminen sitten voi tehdä työkseen,olisi kiva myös tietää.....
minä myös koin tehdastön raskaaksi, mikään ei ole kamalampaa kuin se, että pomo tai joku muu tulee selän taakse vahtaamaan kun yrität värkätä jotain pikkutarkkaa hommaa!!! ja ei sen aina tarvi olla ees pikkutarkkaa, tympäsee tosiaan ne maleksijat jotka häiritsee työntekoa... ja homma ei kyllä muutenkaan ole hääviä, jonkinsortin vittumaisuuslisä tai ykstoikkosuuslisä sais kyllä olla...
mut toiset voi tykätä, eipä siinä.. ja jonkunhan ne on nekin hommat tehtävä.
Minä pelkään ihmisiä, ahtaita paikkoja, kaikkea pakottavuutta edustavaa yms. Nyt teen työtä lasten parissa ja työni on luovaa ja itsenäistä. Pärjään tässä työssä.
Tulen toimeen myös vanhempiensa kanssa, koska lähes ainoa asia mistä keskustellaan liittyy heidän lapsiinsa ja minun on helppo jutella siitä.
Olen tavallaan itse sivuhenkilö ja lapset ovat aina pääroolissa, siksi viihdyn. Viihtyisin kyllä myös eläinten hoitajana tai puutarhassa ja myös muissa ulkotöissä.
Kaikki sellainen missä saan liikkua vapaasti on minun lunteelleni sopivaa, ja ei sitten esimiestä samassa huoneessa tai päivittäisessä yhteydessä. Ei myöskään minuutti aikatauluja vaan mahdollisuus liukumatyöhön ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Myöskin esimiesasema käy minulle jos on vain pari alaista ja mahdollisuus itse päättää omasta johtamistyylistään.
Tällaiset työolosuhteet sopivat minulle.
Kuulostaa aivan ihanalta! Luulen, että olen hyvin samantyyppinen ihminen kuin sinäkin. Samoja asioita pelkään ja kammoksun. Tietynlainen "vapaus" ja oma reviiri tuo minulle turvallisuudentunnetta. Minua ahdistaa kaikki kyttääminen ja kaikkinainen arvostelu ja se, että ihmiset lokeroidaan pakolla samaan muottiin.
Haluaisin oman rauhan ja vapauden tehdä työtä. Silloin ei tarvitse edes pelätä ahdistavaa kiusatuksi tai mahdollista silmätikuksi joutumista. Eikä tarvitsisi elää jatkuvasti muiden energioissa/pelossa.
Ainut, mihin en välttämättä haluaisi, on esimiesasema. Siihen ei ehkä olisi tarvittavaa itseluottamusta.
Oletko mahdollisesti pp-hoitaja? Päiväkodissa, vai miten työskentelet?
Itse olen miettinyt näitä aloja myös. Eläimistä pidän myös, ja niiden kanssa työskentely on luultavasti aika palkitsevaakin, ainakin henkisessä mielessä. Puutarhatyö ei ole myöskään poissuljettua..
Sitä kun on kokenut kaikenlaista, kaipaa varmaan siksi jotenkin lähemmäs luontoa. Se rauhoittaa ja hoitaa. Hyvä olo ja terveys on tärkein asia. Siitä pidän kiinni, ei niinkään palkka.
Olen työssä koululaisten iltapäiväkerhossa vastaavana ohjaajana! Kolmas vuosi ja pärjään mukavasti. Työni on aika itsenäistä, luovaa ja positiivista. Olen kiitollinen ja onnellinen työpaikastani.Olisi kiva kuulla kuin sulla se ammatin valinta edistyy? Mukava jos vinkkini auttaisivat sinua.
Kun olet vastaava ohjaaja, sinulla on varmasti muitakin työntekijöitä siinä mukana, vai oletko yksin lapsiryhmän kanssa? Olet käynyt tuohon varmaan aikanaan jonkin kunnon koulutuksenkin?
Eikai minulla ole vielä edistynyt kummemmin tämä homma... mutta mitä nyt olen miettinyt, sopiva voisi olla tuo lastenhoitoala jossain muodossa.
Kyllä olen käynyt opistotasoisen koulun hieman eri suuntauksella, mutta koulutus on riittävä. Taiteellisuus,kädentaidot ja personallisuus ovat tässä kerhossa ehkä ratkaisevin tekijä, kun koululaisia ei varsinaisesti hoideta. Riippuu paljon mihin kerho on suuntautnut, on olemassa esim. liikuntapainotteisiakin kerhoja. Työntekijöitä on yleensä kolme.
Ehkä sinun kannattaa hakeutua harjottelijaksi ja kokeilla. Näin kevätlukukaudella ei tarvitse sitoutua pitempään ja muutenkin ollaan paljon ulkona, kun on jo iltaisin valoisaa. Ja kevät on muutenkin kerhossa parasta aikaa. Erittäin positiivinen ja antoisa ammatti.
Minä taidan nyt olla niin toivoton tapaus, etten kestäisi tuollaista kolmenkaan ihmisen piiriä. Joko minun naamaani kyllästyttäisiin tai itse kyllästyisin muihin/alkaisin pelätä pahanpuhumista, kiusaamista tms. (ja silloinhan se aina tapahtuu, kun vähänkin pelkää)
Muuten kuulostaa kyllä kivalta. Jos vain voisi vielä yksin olla tekemistensä "herra"... Jokin yksityisesti toteutettava hoitoala olisi ehkä omiaan minulle. Muuta vaihtoehtoa en oikein löydä, vaikka haluaisin. Kiitos kuitenkin sinulle, kun kerroit työstäsi! Sain siitä joitakin uusia ajatuksia...
hei!
kirjoituksia luettuani huomasin että itselläni on ollut samanlaista ammattikamppailua, ja kokemuksesta huomasin että perhepäivähoitajan työ oli itselleni sopivinta. palkkahan on ihan perseestä mutt homma kivaa eikä tarttis miettiä tota jännittääkö vai ei, kun kukaan AIKUINEN ei oo kyttäämässä. olin siis lasten omassa kodissa hoitamassa. siitä sain kimmokkeen lähteä lukemaan lähihoitajaksi, ja kohta siis valmistun lapsiin suuntautuneena ;) koulu tosin on pitänyt tarpoa propralin avulla mutta pääasia että saan koulutuksen.
niin, siis perhepäivähoitajaksi pääsee kyllä useilla paikkakunnilla ilman koulutustakin koska niistä on pulaa, eli jos vain kiinnostaa niin kannattaisi ottaa yhteyttä paikalliseen päivähoitotoimistoon?
tsemppiä!
Heippa sinullekkin!
Tuo pph:n työ on ollut jonkunaikaa mielessäni ja sinun tarinasi vaan vahvistaa omia näkemyksiäni.
Se olisi luultavasti sopiva työ minulle. Kiva kuulla, ettei välttämättä tarvitse käydä siihen erikseen koulutustakaan. Mutta sinä siis kävit? Opiskelitko lähihoitajaksi ja siitä suuntauduit pph:ksi? Anteeksi, en tiedä paljon tämän tyyppisestä koulutuksesta.
Palkka ei tuossa tosiaan kai huima ole, mutta minusta on paljon tärkeämpää, että viihtyy työssään ja saa työskennellä omassa rauhassa, ilman että joku on jatkuvasti selän takana.
...Kiva että jaoit sinäkin kokemuksiasi!
.. olin perhepäivähoitajana ennen opiskelemaan lähtöä, eikä mulla ollut sillon alalle mitään koulutusta. täälläpäin ainakin siihen hommaan pääsee ilman koulutustakin, toki siihen voi käydä perhepäivähoitajan tutkinnonkin jolloin on vielä parempi mahis työllistyä alalle. ise siis suuntaudun nyt lapsiin ja nuoriin ja valmistun lähihoitajaksi. ennen tämä oli nimikkeellä lastenhoitaja, nyt lähihoitaja joka on suuntautunut lapsiin ja nuoriin.voin työskennellä nyt esim. päiväkodissa lastenhoitajana.
mut toivottavasti tämä selvensi asiaa ja saat rohkeutta mennä päivähoitotoimiston tätien juttusille ;)
toki aikaisempi kokemus lasten kanssa on eduksi.
Minä uskon että meillä pärjäisit kyllä. Työpaikallani on kodinomainen tunnelma jotta lapsilla on mukava olla. Aikuiset eivät arvostele tai kilpaile keskenään. Kaikilla työntekijöillä on ymmärtäväinen työote ja salliva asenne. Ja aikuiset tukevat myöskin toisiansa. Siksi kerhossa kaikki saavat toteuttaa omaa itseään ja kun aikuisilla on mukava olla, on myöskin ilmapiiri kodikas ja kaikilla hyvä olla. Tarkoittaa että pahasta mielestäkin saa puhua avoimesti.
puutarhurina saa olla ulkona, tehdä työtä itsenäisesti, ei tarvitse olla sosiaalinen koko ajan ja se on luovaa ja terapeuttista.
Voisit vaikka koota linnun pönttöjä kehitysvammaisten kanssa. Kukaan ei pilkkaisi jos olisit vähän hidas ja ujon puoleinen.
Voi kulta, kun en ole mitenkään kehitysvammainen enkä hidas.
Säälin sinua.
Minulla on hirveä epäonnistumisen pelko, nykyisessä työssäni lähinnä. En uskalla ottaa haasteita vastaan, koska pelkään etten onnistu työtehtävissäni.
Pelkään myös sitä, että en osaa pitää omia puoliani, ja että minua käytetään hyväksi. Haluaisin, että työpaikalla olisi reilu ilmapiiri, mutta se näyttäisi olevan kaukana siitä. Pullollaan kaksinaamaisia ihmisiä, etkä tiedä keneen voisit luottaa, tai miten pitäisi käyttäytyä. Erittäin ulkopuolinen olo!
Koulu meni suhteellisen hyvin aina. Esiintyminen ja esitykset minua ovat jännittäneet myös aina, mutta vaikka ne olisivat menneet huonosti, en ole niitä jälkikäteen murehtinut.
Minulle sopisi juuri etätyö, ja jos olen saanut nykyisessä työssäni rauhassa tehdä töitä, ilman että joku kurkkii koko ajan olan takana, on ollut helpompaa. Vaikka tiedän pystyväni monenlaisiin asioihin, ei tällaista jännitystä kohta kestä enää. Siitä kärsii myös lähipiiri, lähinnä poikaystävä, jonka on vaikea käsittää miten teen niin pienistä asioista niin suuria.
Onko muilla vastaavanlaisia pelkoja. Pelko epäonnistumisesta? Pelko itsensä haastamisesta? Halu tehdä vain helppoja töitä, joissa tietää onnistuvansa ja joista tietää suoriutuvansa helposti.
-Onneton-
Moi!
Minulla on kyllä ihan samoja pelkoja. Näköjään tällaisia on muitakin. Tuntuu, että kun saa tehdä rauhassa (yksin) työnsä, ei tarvitse ottaa niin paineita muiden tuijotuksesta tms. Se syö ihan hirveästi energiaa ja voimia! Energia pitäisi olla käytettävissä tehtävään työhön, eikä jännittämiseen tai pelkäämiseen, stressaamiseen. Oli se pelko sitten mikä tahansa.
Joskus olen myös kouluttautunut ammattiin, mutten voi mielestäni tehdä tuota työtä. Se on liiaksi tiimissä työskentelyä ja silloin joutuu hyvinkin helposti kritisoitavaksi. Jännittäjää ja paniikkihäiriöistä ei sellainen tilanne auta.
Minulle sopii työ, jota voin tehdä yksin, jolloin ei tarvitse jännittää mitään. Saa vaan keskittyä työhön. Sinänsä se on sama, mitä työtä se on, helppoa tai vaikeaa.
Joo..Mulla aivan mieletön sosiaalisten tilanteiden pelko. Olin tehtaassa töissä ja pelot senkun pahenivat. Musta tuli paljon ahdistuneempi ja sulkeutuneempi siitä sitten seuras masennus..On kokeiltu myös siivoojan ammattia ja vaikka mitä muitakin. Jonkilainen luova ala kyllä kiinnostaisi, mutta tilanne on niin paha etten uskalla mennä kouluunkaan..mites siinä sitte opiskelee ittelleen ammatin :/
Mä tekisin mitä vaan kunhan pystyisin unohtamaan itseni suuressa ja pienessä ryhmässä..En tajua miksi turhaan jännitän. Tarkkailen liikaa itseäni, miten siitä irti? Kai tässä on jokin epäonnistumisen pelko, siis ei uskalla epäonnistua. Vaikka tiedän että kun uskaltaa epäonnistua niin silloin elämä sujuu paljon paremmin ja epäonnistumiset, ne kasvattavat ja opettavat..Miksen mä lähde epäonnistumaan ja antaisin palaa vaan ja välittämättä muista ihmisistä eli siis heitettävä miettimästä sitä mitä muut ihmiset ajattelevat minusta.. Miksi on niin vaikeaa alkaa elää.. Kyllä mä muuten tulen toimeen ihmisten kanssa mutta sitten kun ihmisiä on useampi ympärilläni niin tuntuu että ajatuksetkin puuroutuvat, tulee sellainen lukko tila. Mietin sanoja eikä mitään tule ulos ja kun tilanne ohi niin sitten tulee mieleen että jaaha, minun olisi pitänyt sanoa noin. Päivä on sen jälkeen pilalla ja taas nollaamaan tilanne ja aloittamaan alusta.. Elämä numero 2775..
Itse olen joutunut keskeyttämään kaksikin koulua osaksi tän jännittämisen ja sos.tilanteiden pelon takia...Nyt alan olla jo niin vanha, että koko kouluun meno ahdistaa entistäkin enemmän vaikka on varmasti vielä pakosta edessä :/ Mutta jotain hyvää olen näiden kotona istumien vuosien aikana saanut aikaan, eli sain pienen tytön ja nyt odotan toista :) Tytön kanssa on ihana olla kotona ja puuhata kaikenlaista, ja kotona saan olla vielä ainakin 3vuotta vauvankin kanssa :)