että tänä vuonna kerätään ilotulitusjätteet pois, eikä jätetä niitä luontoon kuukausitolkuksi. Ovathan esim. koiramulkoiluttajat jo saatu korjaamaan jätökset. - Niin ja noudatetaan lakia, jonka mukaan saa paukutella aattona klo 18.00 - 06.00. josta finnimaamat eivät tunnu välittävän.
eiköhän
sovita,
6376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
enkä osta myöskään tänä vuonna. Sehän on kuin ampuisi rahaa ilmaan.
harvoja viisaita, joihin minäkin lukeudun. Kyllä vituttaa kuunnella sitä jatkuvaa paukuttelua, joka alkaa monta päivää ennen aattoa ja aattona ei voi ulos mennä, kun ilman harmaana pahanhajuisesta kärystä. Oletko muuten koskaan nähnyt, että joku korjaisi roskansa ? - En minäkään !
Kuulun siihen joukkoon ei joka tulitteita osta.
Aikaisempinakaan vuosina rahoja niihin en ole tuhlannut, enkä tänäkään vuonna sitä tee.
Johan tuolla ulkona nyt jo räiskitään.
Eikö huomenna ole vasta se todellinen räiskitä päivä? Akaisempia vuosia muistellen, paukut kovenee vuosi vuodelta. Saapi sitte nähdä mitä nyt vuoden vaihde tuo tullessaan? T, Mirkku
kerran vuodessa toiset ampuvat muutamia raketteja,anteeksi kovasti.
ilmahan siinä saastuu.....=)
umpikuuro ? " Muutamia raketteja"...- Joopa joo, kumpa asia olisikin niin, ainakin meillä päin alkoi paukuttelu monta päivää ennen aattoa ja jatkui perinteisesti vielä toista vuorokautta uuden vuoden puolella. Vain idiootit " nauttivat" kuunnella jatkuvaa, jopa yöllä kuuluvaa paukuttelua.
ei ni.