Fundamentalismi islamissa on nähtävästi yhtä vanha kun itse uskonto. Vääräuskoisten viha kohdistuu eniten Israeliin ja USA:n kansalaisiin, mutta viha länsimaisia kohtaan on vanhaa perua. Georg August Wallin Turun yliopistosta teki tutkimusmatkoja arabien pariin 1840-luvulla henkensä kaupalla. Hänen loistava kielitaitonsa, koraanin tuntemus ja arabityyppien ulkoinen habitus pelasti miehen monasti varmalta kuolemalta. Kaikki tutkimusmatkailijat eivät olleet yhtä taitavia kun Wallin ja monelta lähti henki Allahin nimissä. Wallinin aikaan ns. älymystö suhtautui Kairossa suopeasti myös länsimaisiin ja hänelläkin oli omat uskottunsa. Papisto kiihotti kansaa vääräuskoisten kimppuun aivan kuten nykyisin, joten ei mitään uutta auringon alla.
Tässä hiukan faktaa siitä mihin Islam on tähtäämässä.
Muslimiveljeskunnan perustaja Hasan al-Banna määrittelee islamistisen ihannevaltion nykyajan vaatimusten mukaisesti ja hänen näkemyksensä nauttii suhteellisen laajaa kannatusta niin sanottujen islamistien keskuudessa. Al-Banna kuvailee autoritaarisen ihannevaltionsa järjestäytymistä seuraavalla tavalla:
- valtio koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäinen on
- Koraanin pohjaava perustuslaki, toinen on neuvonantoon,
- šuuraan, perustuva yksipuolueinen parlamentti
- kolmas on oikeudenmukainen hallitsija, joka noudattaisi islamin lakeja ja kansan enemmistön tahtoa.
Tällaisessa valtiomallissa ei ole tilaa oppositiolle tai uskonnollisille vähemmistöille ja al-Banna itsekin korosti, ettei valtio voisi pysyä yhtenäisenä, jollei vältettäisi keskustelua muun muassa filosofiasta ja metafysiikasta. Klassinen poliittisen islamin teoria pitää islamilaisen valtion tunnusmerkkinä jumalakeskeisyyttä, jolloin koko islamilainen yhteiskunta on valjastettu jumalan lain, šarian toteuttamiseen.
Hallinnon tärkein tehtävä on luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat elää Jumalan tahdon mukaisesti. Käytännössä fundamentalistisissa valtioissa – kuten Talibanien vuosina 1995–2001 hallitsemassa Afganistanissa – ihmisten on täytynyt elää hallinnon tulkitseman ja politisoiman Jumalan tahdon mukaisesti.
Poliittiset radikaali-islamilaiset liikkeet ja aseelliset ryhmät (kuten Al-Qaida) nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin, kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite pyhä sota, joka merkitsee Jumalan johtamaa taistelua vääräuskoisia vastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin kauan kuin mitään uskontoa ei ole todistettu oikeaksi, on olemassa vain vääräuskoisia. Mikähän minä mahdan olla kun en usko mihinkään? Ja minkä helvetin takia yleensä tarvitsee uskoa mihinkään?