Tapulissa nuoriso (ainakin luulisin, että on nuorisoa) ei edes tiedä, mikä päivä on menossa! Jo on tyhmää porukkaa. Illalla kahdeksan aikaa eilen (30.12.) ilotulitus oli meneillään. Joka puolella raketit singahtelivat. Eikös lain mukaan ilotulitusta saa harjoittaa vasta 31.12. klo 18 jälkeen? Olen kyllä monessa muussakin asiassa huomannut, että täällä Tapulissa ei ymmärretä suomen kieltä eikä merkkejä. Luulin, että täällä asuu enimmäkseen suomalaisia, mutta taitaakin olla jotain valkoihoisia pakolaisia. Vähimmäisvaatimus olisi opettaa heille suomen kieltä ja suomen lakia, ennenkuin pääsevät asumaan omiin oloihinsa. Muualla asuessani ilotulitus on aloitettu vasta viimeisenä päivänä, joskin aivan liian aikaisin. Eihän tämä Tapulin nuoriso varmaan ymmärrä edes suojalaseja käyttää. Jos silmiin tulee vahinkoja, vanhemmat pitäisi laittaa kaltereitten taa. Ja omasta pussista kaikki sairaalamaksut, ei yhteiskunnan varoilla.
Onneksi kohtapuoliin muutan pois täältä karmeasta paikasta. En ikinä ole asunut näin kammottavassa paikassa. Poliisi "jahtaa" ilotyttöjä ja kaikenlaisia huumehörhöjä ihan melkein toisella puolella tietä.Ihmisiä tapetaan tuon tuosta. Tosi kammottava paikka asua!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni ilotulitteilla leikkimisen saa mielestäni aloittaa jo edellisenä iltana klo 18.
annapa osoitteesi, niin tulemme kaikki joukolla...
Uutena vuotena saa ilotulitteiden ampumisen alottaa 31.12 klo 18 ja siitä 12h eteenpäin saa ammuskella.