Hupaisaa

Joskus aiemmin kirjoitin, etten tiedä tuttavapiirissäni ketään joka aikoisi edes harkita Halosen äänestämistä tulevissa vaaleissa.

Kyseenalaistin jopa galluppien luotettavuuden juuri syystä, etten todellakaan tunne ketään Halosen kannattajaa ja minä tunnen sentään melkoisen joukon ihmisiä.

Selitys on tietenkin yksinkertaisempi, tuttavapiiriini ei vain kuulu ainoatakaan yksinkertaista, massojen mukana ajelehtivaa tuulipukutallukkaa joka äänestää sdp.n median (yle&H.S) "käskystä" jopa itselleen vahingollisesti.

ps. varokaahan että ette polta tuulipukuihinne reikiä iltasella kun kännissä sohlaatte paukkujenne kanssa :)
8265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sanovatko ihmiset aina suoraan, mitä ajattelevat?

Äänestä
  • Sinäkin voit miettiä kohdallasi mitä suomalaisten kannalta mainittavaa Halonen on saanut aikaan tai edes sanonut kuudessa vuodessa?

    Koska hän ei ole saanut mitään mainittavaa aikaan (korjaa jos erehdyn) niin miten hän saisi jotain aikaan seuraavien kuuden vuoden aikana?

    Äänestä

  • sanon kirjoitti:

    Sinäkin voit miettiä kohdallasi mitä suomalaisten kannalta mainittavaa Halonen on saanut aikaan tai edes sanonut kuudessa vuodessa?

    Koska hän ei ole saanut mitään mainittavaa aikaan (korjaa jos erehdyn) niin miten hän saisi jotain aikaan seuraavien kuuden vuoden aikana?

    Kukaan Suomen presidentti ei ole jakanut niin vähän armahduksia elinkautisvangeille. Tämä saamaton linja saattaisi jatkua seuraavallakin virkakaudella.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Kukaan Suomen presidentti ei ole jakanut niin vähän armahduksia elinkautisvangeille. Tämä saamaton linja saattaisi jatkua seuraavallakin virkakaudella.

    Osa äänestää Halosta koska hän on nainen.

    Osa siksi, että hän on setalainen.

    Osa siksi, että media esittelee hänet voittajana ja tämä osa haluaa olla voittajan puolella.

    Osa siksi, ettei oikein tiedä miksi.

    Osa siksi, ettei hän ole armahtanut kylliksi elinkautisvankeja.

    Itse en äänestä ketään tämäntyyppisistä syistä mutta kukin väkertäköön tyylillään.

    Äänestä

  • sanon kirjoitti:

    Sinäkin voit miettiä kohdallasi mitä suomalaisten kannalta mainittavaa Halonen on saanut aikaan tai edes sanonut kuudessa vuodessa?

    Koska hän ei ole saanut mitään mainittavaa aikaan (korjaa jos erehdyn) niin miten hän saisi jotain aikaan seuraavien kuuden vuoden aikana?

    Kerro sinä mitä hänen OLISI pitänyt saada aikaan. Valmistaudun nauramaan vastauksen saatuani, sillä tiedän jo ennalta, ettet pysty vastaamaan uskottavasti.

    Äänestä

http://www.mielenterveysseura.fi/

Kannattaa etsi apua myös tuttavapiiriisi, joka ei ole ollenkaan ajan tasalla ja hermolla, etkä ole sinäkään. Harhaisuus sattaa parantua hoidossa.

Tuulipuku on ihan hyvä asuste varsikin tuulella ja käyttäähän sitä Salekin ja muutkin ulkoilevat tyypit, joihin sinä et tietenkään kuulu, kun mätänenet siellä läävässäsi. Kuulut siis häviäjiin ja samoin kuuluvat nuo tuttavasi.

Kai tulet sentääm Halosen voitonjuliin. Varaan arvollesi sopivan paikan juhlapöydän alta:-D

Äänestä
  • Kun vuoden kyykkijäksi äänestetty tuhnake ilmoittautuu Halosen kannattajaksi niin olen entistä vakuuttuneempi, etten tunne, enkä myöskään halua tuntea ketään sellaista hyypiötä.

    Äänestä

  • hupaisaa kirjoitti:

    Kun vuoden kyykkijäksi äänestetty tuhnake ilmoittautuu Halosen kannattajaksi niin olen entistä vakuuttuneempi, etten tunne, enkä myöskään halua tuntea ketään sellaista hyypiötä.

    Hitman 1 johtaa ja iromikesiä äänestävät vain hänelle hävinneet. Siinä sulle totuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomata kirjoitti:

Joskus aiemmin kirjoitin, etten tiedä tuttavapiirissäni ketään joka aikoisi edes harkita Halosen äänestämistä tulevissa vaaleissa.

Kyseenalaistin jopa galluppien luotettavuuden juuri syystä, etten todellakaan tunne ketään Halosen kannattajaa ja minä tunnen sentään melkoisen joukon ihmisiä.

Selitys on tietenkin yksinkertaisempi, tuttavapiiriini ei vain kuulu ainoatakaan yksinkertaista, massojen mukana ajelehtivaa tuulipukutallukkaa joka äänestää sdp.n median (yle&H.S) "käskystä" jopa itselleen vahingollisesti.

ps. varokaahan että ette polta tuulipukuihinne reikiä iltasella kun kännissä sohlaatte paukkujenne kanssa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu