Olette aivan oikeassa. Olen ollut täysin väärässä. Tiede on roskaa. Niinpä pyydän anteeksi ja samalla ehdotan että ryhtyisimme heti keräämään nimilistaa, jonka puitteissa kaikki tähän vääristelevään tieteeseen liittyvä kouluopetus poistetaan heti kouluista.
Sen tilalle tulee tulla raamatun lukua, määrättyjen jakeiden ulkoaopettelua sekä tietenkin virren veisuuta. Näin saamme Suomen kansataloudenkin aivan uusiin uomiin. Minä lupaan olla hankeen ensimmäinen allekirjoittaja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tekisimme.
Parasta on luottaa tiedemieheen ja heidän saavutuksiin.
Raamattu tarinakirjana voitaisiin hyvin poistaa ja ottaa tilalle Tuhannen ja yhden yön tarinat.
Nääs vaihtelu virkistäisi uskovaisten luutuneita mieliä.
jotka haluaa lähteä tähän projektiin mukaan? pitääkö minun itseni uhrautua kaikkien puolesta...
Lueppa Saarnaajan kirjasta luku 1 jae 13...