Ongelmia

Nyt kullä iski piru mertaan. Kun tuossa kiljupäissäni hoksasin navetan takana hirvilauman seisovan, olivat varmaan tänne syrjäkylille tulleet paukuttelua pakoon, niin iski pieni kujeenpoikanen. Kävin liiteristä hakemassa toissa vuotisia raketteja, kun olin ilotulitusmestarina kylillä, ja ajattelin vähän hirviä pelästyttää. Ja mitenkö kävi; Yksi kuoli niille sijoilleen sydänkohtauksen saaneena, ainakin luulen; toinen ryntäsi pirttiin ja akka, korjaan rakas vaimoni, huitaisi kirveellä kallon halki; oli kyllä kirves varattuna minun kotiin tuloa varten; luulisin. Ja kolme hirveä ryntäsi pakettiautoon takaovista, jotka loksahtivat kiinni, sieltä jotain mölinää kuuluu vieläkin, kaippa yrittävät etsiä avaimia, että pääsisi ajelulle.

Pitäisikö ilmoittaa poliisille, jahka olen kiljupöntöt saanut piiloon, vai pidänkö lihat itselläni, tosin akka, korjaan rakas vaimoni, on pahana rikotusta ulko-ovesta. Odottelen tässä vastauksi kannettavalla tietokoneella, jonka lainasin viime sairaalareisulta, se on toinen juttu se.
8401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

joka meinas sitä että kahvit purskahti taas paidalle. No, olisi se pesuun mennyt kuitenkin.

Äänestä

millekkään polliisille. Minä tuun auttamaan lihojen pilkkomisessa. Tuon vielä muassani planninkia pirtuun, pietään kunnon uuenvuuen pilleet..
Pistä vaan nuotiot valmiiksi pihhaan, kyllä me se akkakii saahaan lepytettyy...

Äänestä

Kävin kuulostelemassa auton luona ja hoksasin, ne hirvet oli päissään, kuin ellun kana. Muistin jättäneeni sinne viisi laatikkoa pirtua, jotka takavarikoin venäläisiltä rekkakuskeilta; kun oli näytelmäkerhosta jäänyt vallesmannin puku päälle; tosin puku oli jo ollut päällä pari vuorokautta. Oltiin siinä kavereiden kanssa kylän raitilla keventämässä rakkoa, kun muutama rekka pysähtyi lähistölle. Pitihän minun mennä pitämään suomalaisen virkakunnan arvokkuutta yllä, ratsasin tekat ja revin jotkut sinetit pois lukoista, sekä kurkkasin lastia. Alkoivat vielä jotain huutelemaan vieraalla kielellä, jooloin pistin kuskit amerikan malliin seisomaan jalat leveellään rekkaa vasten, oli onnenksi se rekvisiitta pyssykin mukana. Kaverit kaivoivat yhdestä kuormasta, olivat yritelleet piilotella viinaksi, takavarikkoon 30 laatikoa pirtua. Vielä otatin rekisterikilvet pois ja käskin kuskien ilmottautua Helsingin piiritullikamarille, jossa asia lopullisesti ruodittaisiin, vaikka olivat menossa itään päin. No , jaettiin kristillisesti laatikot, sain 12 laatikkoa ja 2 kaveria loput. Vähän poikkesi asiasta, mutta mielestä oleellisesti kuului asiaan. Joten mitä tehdä ympärikännissä olevilla hirvillä???? Puhumattaakaan sydänkohtauksen saaneesta tai siitä, jolla on kirves vartta myöten kallossa.
Jos se muijan lyönti olisi osunut meikäläiseen, taatusti olisi joutunut käymään päivytävällä terveysasemalla tikkauttamassa pää. Auttakaa hyvät ihmiset miestä pulassa !!!

Äänestä
  • Mölinä autossa jatkuu ja lommoja on tullut auton kylkiin, nimittäin alkoivat varmaan hirvet tappelemaan siellä tavaratilassa. Pitäisiköhän käydä viemässä lisää pirtua jotenkin, jos kuolla kupsahtavat; olisivat valmiiksi marinaadissa ja pilaantumista vastaan käsiteltyjä. Samallahan jos liekittää haluaa, ei tarvitsisi kallista konjakkia tuhlata.
    Kävin katsomassa sitä luultavasti sydänkohtaukseen kuollutta hirveä, en ole ihan varma että kuoliko se siihen sydänkohtaukseen, vai kuuluko asiaan persauksista törrättävä raketin tikku??

    Äänestä

  • Akuperäinen jatkaa kirjoitti:

    Mölinä autossa jatkuu ja lommoja on tullut auton kylkiin, nimittäin alkoivat varmaan hirvet tappelemaan siellä tavaratilassa. Pitäisiköhän käydä viemässä lisää pirtua jotenkin, jos kuolla kupsahtavat; olisivat valmiiksi marinaadissa ja pilaantumista vastaan käsiteltyjä. Samallahan jos liekittää haluaa, ei tarvitsisi kallista konjakkia tuhlata.
    Kävin katsomassa sitä luultavasti sydänkohtaukseen kuollutta hirveä, en ole ihan varma että kuoliko se siihen sydänkohtaukseen, vai kuuluko asiaan persauksista törrättävä raketin tikku??

    aikoo urakalla koisia, koko ensi viikon.
    Tules hakeen nosturi lainaa, saat ihan ilmaiseksi. Voit riiputtaa siinä valmiiksi vartaassa olevaa hirvee.
    Saat samalla 30 litraa menneen kesän punaviinimarjoista tehtyä viinin litkua jota ei juonut edes naapurin Erkki. Hirviää ainetta mutta hirville sopivaa marinaadia sinne auton kotteroon kaadettavaksi.
    Mullon tuossa pihan perällä vanha savusauna jossa loppu viikosta voit riiputetun ja viinissä marinoidut lihat savustaa, on nääs melkoinen häköpönttö ja siksi käytöstä poistettu.
    Säästyy sulle tuo pirtu palan painikkeeksi kun hirviän määrän hirviää hirvenlihaa yrität pureskella.

    Äänestä

  • urakoitsija kirjoitti:

    Niin, alkuperäisessä viestissä kyselin vallesmannille ilmoittamisesta. Kun en ole käyttänyt kivääriä ja kumminkin kaksi kuollutta hirveä ja kolme kaatokännissä pakettiauton tavaratilassa. Kiljupöntöt on jo kyllä piiloitettu hyvin. Se hirvi, millä on raketin keppi persuuksissa on jo hinattu navetan orsille riippumaan ja ajattelin sen pilkkoa varmuuden vuoksi ettei keväällä ala haisemaan, mutta onnistuuko se paremmin normaalilla moottorisahalla, vai vesakoille tarkoitetulle raivaussahalla ???

    Jotain se akka, korjaan rakas vaimo juonii, kun huhuili juomaan tuoretta maitoa ja syömään vastaleivottua pullaa; Maidon kyllä ymmärrän, kun aamusella käytiin lypsyllä ja vähän muullakin, mutta pullaa meillä on leivottu muistaakseni joulun aatonaattona, joku siinä kyllä mättää, ja kun kuulemma olin ihan siivosti jouluvierailulla anopin luona.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Ei missään nimessä kannata asiaan sotkea. Vaikket hirveesti kiväriä ole käyttänytkään saat syytteen salakaadosta kun se patukka hirven peräpäässä on todisteena tulitteiden luvattomasta käytöstä.
    Niin ja syytteen tulet saamaan myös ajaneuvon luovuttamisesta päihtyneille ja kortittomille eikä selityksenä suvaita humalikkojen takakontissa oloa sillä epäilen hirvien jättäneen hirveesti jälkiä myös etupäähän auton sisätiloja.
    Minä pilkkoisin hirvet sirkkelillä niin kuin pölliä ikään, olethan joka tapauksessa valtiolta pöllinyt luvatonta lihaa.

    Tuo pullamaito haiskahtaa ihan eltaantuneelta. Vaimosi yrittää ilmiselvästi, ellei ole pirtuasi salaa naukkaillut, saada sinut toimimaan haluamallaan tavalla huomenissa. Jos siis olet vain pullalle etkä piipille perso.

    taidat olla oikeassa, mutta taas pulmaa; kummalla pilkon hirvet, kenttäsirkkelillä vai käsisirkkelillä???
    Ja tiedoksi vaan; muija, siis rakas vaimo on saanut kirveen irti sen hirven kallosta, on senverran komea patti meikäläisen otsassa, ettei ole täällä kylällä näkynyt. Ja se toinenkin hirvi on raahattu, siis vaimo raahasi sen, toisen viereen. Mutta mölinää sieltä pakettiautosta edelleen kuuluu, vaikka vein kaksi laatikkoa pirtua lisää salaa kattoluukusta tiputtamalla. Ilmankos meidän kylillä ei metssästys onnistu, kun kaatajat sammuvat ennenmin, kuin kaadettavat; kyllä on hirmuinen viinapää hirvillä ja ilman lantrinkeja. Täytyy hattua nostaa, tai nostaisin, jos saisin sen patin yli vedettyä hikinauhan.

    Kirjoitan lisää tässä, jahka löydän ne piilottamani kiljupöntöt.

    Jk. Siitä pullajutusta; oli vaimo leiponut pullaa tapaninpäivänä, oli kuulemma vieraita käynyt, mutta kummaa, kun en oikein muista, johtuisiko tuosta patista???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uudelle wuodelle kirjoitti:

Nyt kullä iski piru mertaan. Kun tuossa kiljupäissäni hoksasin navetan takana hirvilauman seisovan, olivat varmaan tänne syrjäkylille tulleet paukuttelua pakoon, niin iski pieni kujeenpoikanen. Kävin liiteristä hakemassa toissa vuotisia raketteja, kun olin ilotulitusmestarina kylillä, ja ajattelin vähän hirviä pelästyttää. Ja mitenkö kävi; Yksi kuoli niille sijoilleen sydänkohtauksen saaneena, ainakin luulen; toinen ryntäsi pirttiin ja akka, korjaan rakas vaimoni, huitaisi kirveellä kallon halki; oli kyllä kirves varattuna minun kotiin tuloa varten; luulisin. Ja kolme hirveä ryntäsi pakettiautoon takaovista, jotka loksahtivat kiinni, sieltä jotain mölinää kuuluu vieläkin, kaippa yrittävät etsiä avaimia, että pääsisi ajelulle.

Pitäisikö ilmoittaa poliisille, jahka olen kiljupöntöt saanut piiloon, vai pidänkö lihat itselläni, tosin akka, korjaan rakas vaimoni, on pahana rikotusta ulko-ovesta. Odottelen tässä vastauksi kannettavalla tietokoneella, jonka lainasin viime sairaalareisulta, se on toinen juttu se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu