..kyseenalaistaa uskoans vaikka siinä epäloogisuuksia näkiskin?
Syyt lienee loppujen lopuks aika yksinkertaset, lähtösin ihmismielen ominaisuuksista.
1. Mustavalkoinen valinnan paikka. Useimmiten valintatilanteet elämässä sisältää useampia valintamahdollisuuksia ja voi olla vaikea tietää mikä on paras vaihtoehto, kun muutkaan ei niin huonoja ole. On vain valittava jokin.
Kristinuskon (samaten islaminuskon) mukaan vaihtoehtoja elämän "kulkusuunnan" valitsemisesa on tasan kaksi: toinen vie tuhoon ja toinen paratiisiin. Jos henkilö on uskovainen (on siis josain vaiheesa hyväksynyt teorian kahdesta vaihtoehdosta ihmiselle), hänellä on jatkuvasti tämä mielesä eikä tohdi asettua kovin paljoa poikkiteloin Jumalaansa vastaan, siis epäillä uskoaan eli omaksumaansa teoriaa elämästä ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Kun vielä oma uskonteoria mm. kertoo epäilyjen olevan "pimeyden ruhtinas Lucifeeruksen" juonitteluja, on asetelma vankkumattomasta uskosa pysymisestä valmis.
Huonompi vaihtoehdoista siis johtaa uskovaista peloittavaan helvettiin. Kristinuskon tarjoama valintakysymys on mielestäni naiivin mustavalkoinen.
2. Uskovaisen on vaikeaa ja pelottavaa heittäytyä tilanteestaan, jossa kaikki tiedetään (Raamattu lupaa iankaikkisen elämän kuoleman jälkeen) tilaan, josa tunnustetaan, ettei voi tietää miten asioiden lopullinen laita on. Ei siis voisi enää pitää varmana taivaspaikkaans ja elämän jatkumista kuoleman jälkeen. Kuolleitten sukulaisten tai muitten tuttujen näkeminenkään enää olis epävarmaa.
Kristinuskon tarjoama ajatus ihmiselämän päämäärästä on lohdullinen ja turvallinen, ja maanpäällisen elämän aikana haikaillaan jo siitä "varmasta" paikasta paremmassa elämäsä taivaasa, jonka saavuttaa kuhan vain täyttää Jumalansa asettamat kriteerit. Ikävää on nähä tapauksia, jotka voimakkaasti vain haikailee Jeesuksen toisen tulemisen perään ja unohtaa elämisen tässä ajassa, joka mahdollisesti kuitenkin on se meiän ainut elämä. Näiden tapausten kohdalla jo melkein toivookin elämän jatkumista viikatemiehen saapumisen jälkeenkin..
3. Ihmiselle on tyypillistä uskoa yliluonnollisiin asioihin, jotka on tuntemiemme luonnon lainalaisuuksien vastaisia. Kristinuskon oppikirja on niitä pullollaan johtuen siitä, että Raamatunki on kirjoittannu ihmiset jotka samaten lienevät mielellään nähny asioissa yliluonnollisia piirteitä. Kristinusko sopii siis hyvään rakoon myös ihmismielen uteliaisuuden tyydyttämisessä yliluonnollisten asioiden suhteen.
4. Ei tuu mieleen muita mahollisia juttuja jotka saattas olla asian takana. Lisätkää ite. Ajatuskaan ei enää juokse tähän kellonaikaan.
Jostain mielenkiintoisesta syystä jotkin ihmiset kuitenkin pystyvät irtautumaan sokeasta uskomisestaan, joka on useimmille kerennyt muuttua oikeastaan jo tiedonasiaksi. Oon monesti ihmetellyt miks näin on. Toisaalta oon havainnu sen, että usein näillä irtautujilla on paljon yhteistä suhtautumistavoissaan asioihin.
Miten muuten voi sanoa, että "MINÄ USKON JA TIEDÄN että Jumala on olemassa"? Uskominen sisältää kuitenkin epätietoisuuden asian paikkansapitävyydestä johon uskotaan. Tietäminen ei niinkään.. Heittomerkeissä oleva tuntuu olevan aika monen ellei jopa suurimman osan uskovaisista kanta. Eikö tällön USKOvainen vois paremminkin todeta, että minä TIEDÄN Jumalan olevan olemasa? Ristiriitaista?
Syyt lienee loppujen lopuks aika yksinkertaset, lähtösin ihmismielen ominaisuuksista.
1. Mustavalkoinen valinnan paikka. Useimmiten valintatilanteet elämässä sisältää useampia valintamahdollisuuksia ja voi olla vaikea tietää mikä on paras vaihtoehto, kun muutkaan ei niin huonoja ole. On vain valittava jokin.
Kristinuskon (samaten islaminuskon) mukaan vaihtoehtoja elämän "kulkusuunnan" valitsemisesa on tasan kaksi: toinen vie tuhoon ja toinen paratiisiin. Jos henkilö on uskovainen (on siis josain vaiheesa hyväksynyt teorian kahdesta vaihtoehdosta ihmiselle), hänellä on jatkuvasti tämä mielesä eikä tohdi asettua kovin paljoa poikkiteloin Jumalaansa vastaan, siis epäillä uskoaan eli omaksumaansa teoriaa elämästä ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Kun vielä oma uskonteoria mm. kertoo epäilyjen olevan "pimeyden ruhtinas Lucifeeruksen" juonitteluja, on asetelma vankkumattomasta uskosa pysymisestä valmis.
Huonompi vaihtoehdoista siis johtaa uskovaista peloittavaan helvettiin. Kristinuskon tarjoama valintakysymys on mielestäni naiivin mustavalkoinen.
2. Uskovaisen on vaikeaa ja pelottavaa heittäytyä tilanteestaan, jossa kaikki tiedetään (Raamattu lupaa iankaikkisen elämän kuoleman jälkeen) tilaan, josa tunnustetaan, ettei voi tietää miten asioiden lopullinen laita on. Ei siis voisi enää pitää varmana taivaspaikkaans ja elämän jatkumista kuoleman jälkeen. Kuolleitten sukulaisten tai muitten tuttujen näkeminenkään enää olis epävarmaa.
Kristinuskon tarjoama ajatus ihmiselämän päämäärästä on lohdullinen ja turvallinen, ja maanpäällisen elämän aikana haikaillaan jo siitä "varmasta" paikasta paremmassa elämäsä taivaasa, jonka saavuttaa kuhan vain täyttää Jumalansa asettamat kriteerit. Ikävää on nähä tapauksia, jotka voimakkaasti vain haikailee Jeesuksen toisen tulemisen perään ja unohtaa elämisen tässä ajassa, joka mahdollisesti kuitenkin on se meiän ainut elämä. Näiden tapausten kohdalla jo melkein toivookin elämän jatkumista viikatemiehen saapumisen jälkeenkin..
3. Ihmiselle on tyypillistä uskoa yliluonnollisiin asioihin, jotka on tuntemiemme luonnon lainalaisuuksien vastaisia. Kristinuskon oppikirja on niitä pullollaan johtuen siitä, että Raamatunki on kirjoittannu ihmiset jotka samaten lienevät mielellään nähny asioissa yliluonnollisia piirteitä. Kristinusko sopii siis hyvään rakoon myös ihmismielen uteliaisuuden tyydyttämisessä yliluonnollisten asioiden suhteen.
4. Ei tuu mieleen muita mahollisia juttuja jotka saattas olla asian takana. Lisätkää ite. Ajatuskaan ei enää juokse tähän kellonaikaan.
Jostain mielenkiintoisesta syystä jotkin ihmiset kuitenkin pystyvät irtautumaan sokeasta uskomisestaan, joka on useimmille kerennyt muuttua oikeastaan jo tiedonasiaksi. Oon monesti ihmetellyt miks näin on. Toisaalta oon havainnu sen, että usein näillä irtautujilla on paljon yhteistä suhtautumistavoissaan asioihin.
Miten muuten voi sanoa, että "MINÄ USKON JA TIEDÄN että Jumala on olemassa"? Uskominen sisältää kuitenkin epätietoisuuden asian paikkansapitävyydestä johon uskotaan. Tietäminen ei niinkään.. Heittomerkeissä oleva tuntuu olevan aika monen ellei jopa suurimman osan uskovaisista kanta. Eikö tällön USKOvainen vois paremminkin todeta, että minä TIEDÄN Jumalan olevan olemasa? Ristiriitaista?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Uskoa Jumalan olemassaoloon,ei ketään pelasta.On satojamiljoonia "uskovaisia"jotka uskottelevat OMALLA uskollaan.Raamattu sanoo...usko joka meille on ylhäältä annettu...ja se on Jeesuksen Kristuksen usko joka meidät pelastaa.Room.4:3 ...:Aabraham USKOI JUMALAA,ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.Nikodemus joka oli lukenut mies ja opettaja,ei tiennyt,että ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä.Siis usko Jumalaan ei ketään pelasta.
Aabraham on myyttinen hahmo, sellaiset eivät voi uskoa mihinkään.
Ja Tex Willer ratsasti pilvissä lehmipoika joukon etunenässä.Tarvitaan paljon uskottelua,jos sinun taruihisi ja selityksiisi uskoo.
ei paha ole kenkaan ihminen--vaan ,toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk`ei aina se esille loista."
"Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
näin sitä einosetä kirjoitti vuosia takaperin.
olisiko jotakin oppimista?
miksi pitaisi/////..kyseenalaistaa uskoansa//////?
pida sina omasi---mina pidan omani...loppusuoralla punnitaan jyvat akanoista...
ole kenkään ihminen, vaan toinen on laihempi toista!
Apostolit sanoivat,"minä tiedän mihin minä uskon,sen tähden me puhumme"!
Sanovat vielä,"ja tämä Sana on VARMA,ja vastaanottamisen arvoinen."
Ja kun minä uskon,niin minä myös puhun,siitä mihin uskon.
Ja siksi uskovaiset yleensä puhuu,koska he tietävät,mihin uskovat,se ei ole mitään oman aivoperäisen mietiskelyn ja ajatuksen tuomaa illuusiota,vaan Jumalalta saatua elävää uskoa elävään Jumalaan Jeesuksen kautta,ja Hänessä.
Että sinun surkea yrityksesi mitätöidä jonkun uskoa,on naurettavan epätoivoista rimpuilua Jumalaa vastaan.
nousee huomenna? Vai uskotko sinä vain siihen?
Kyllä Ritari, itsekin tosiaan toivon että tietäisit edes mihin uskot. Niin sekaisten konseptit sulla näyttää välillä olevan. ERI ASIA on se, että tiedätkö uskonteoriasi todeksi. Tuskin.
>Ja kun minä uskon,niin minä myös puhun,siitä mihin uskon.<
Kyllä. Käsittääkseni me muutkin täällä enemmän tai vähemmän puhumme siitä mihin uskomme. Et tee poikkeusta.
>Ja siksi uskovaiset yleensä puhuu,koska he tietävät,mihin uskovat<
Onks järkee vai ei? Yleisesti ottaen mainitsemas seikka on ihan hyvä syy puhumiseen:) Kyllä Ritari. Negaation kautta asias ilmaisten: varsin suositeltavaa on jättää puheenvuoro käyttämättä jos ei itsekään tiedä mistä puhuu.
>se ei ole mitään oman aivoperäisen mietiskelyn ja ajatuksen tuomaa illuusiota,vaan Jumalalta saatua elävää uskoa elävään Jumalaan Jeesuksen kautta,ja Hänessä.<
Sarjassamme Ritarin käyttämiä uskiksille tyypillisiä kielikuvia/termejä vailla sisältöä.
>Että sinun surkea yrityksesi mitätöidä jonkun uskoa,on naurettavan epätoivoista rimpuilua Jumalaa vastaan.<
Ritari, milloin muistat sen jo aikaisemmin mainitsemani pointin, että on paha rimpuilla Jumalaa vastaan silloin, jos tyyppi ei Jumalaanne edes uskokaan?
Ihan vain teidän uskisten juttuja täällä kommentoin. Ne juttunne kyllä liittyvät Jumalaan mutta muista: Jumalaanne vastaan en voi rimpuilla, en usko siihen.
mutta kun tiedämme, mistä sädekehät, risti symbolina ja jopa joulunvietto on alunperin lähtöisin, joutuu usko koetukselle?
Vai onko parempi olla vain autuaan tietämättömänä ja pitää härkäpäisesti uskostaan kiinni.
http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/historia.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ankh
uskoon liittyy epäily, epäilyyn usko. elämä on.
uskoisempaa uutta vuotta, hanspeettär!
..pahastikin erilaiset käsitykset uskomisesta?
jukka.finland alempana:
>Usko on mitä varmin asia. Missä tahansa on "epätietoisuus asia paikkansa pitävyydestä" siellä ei ole ensinkään uskoa.<
tode' taas yksmalkaan todeten:
>uskoon liittyy epäily, epäilyyn usko. elämä on.<
Elämä on.
Onko kyseessä ero itseään pettävän ja rehellisen uskovaisen välillä? Toinen tarrautuu uskonvarmuuteen, toinen myöntää epäuskon.
Tosin en niin hyvin näitä kahta edes tunnekaan, että huono lähteä luokittelemaan.
Ja toisaalta uskovaisilla on jo itsellään monesti vaihtelua kannanotoissaan siinä, onko se heidän uskonsa varma vai epävarma juttu.. Miten lie sitten tode':lla ja Jukalla.
Jännää kuitenkin, jos on jo näinkin perustavanlaatuisia näkemyseroja saman katon alla. Vai kuuluvatko sitten aivan eri kuppikuntiin?
Uskovaista kohtaavat samat elämänlait kuin uskomatontakin. Olen saanut olla auttamassa monenlaisten ongelmien ja sairauksien kanssa kamppailevia ihmisiä noin 30 vuoden ajan; uskovaiset erottuvat merkittävästi joukosta myönteisessä mielessä. Matkan lopussa, kuolinvuoteella, ero on ollut suunnaton uskovaisen hyväksi.
Kirjoitit
>>Uskominen sisältää kuitenkin epätietoisuuden asian paikkansapitävyydestä johon uskotaan
>Usko on mitä varmin asia. Missä tahansa on "epätietoisuus asia paikkansa pitävyydestä" siellä ei ole ensinkään uskoa.<
Kiteytit sen, miten oon todennut uskisten ajattelevan. "Rienasin" kerran erästä tällaista uskoaan varmana pitävää hellaria kysymyksillä ja lopusa hän sitte totes mulle käsillään kapean keilan muodotaen että "minä en edes tohdi katsoa sivuille ja epäillä uskoani, haluan suunnata katseeni (=keilani) vain Jeesukseen".
Siinäpä se. Uskovaiset eivät edes halua epäillä/kyseenalaistaa uskonajatteluaan, sillä mahdollisuus joutua pelottavalle helvettiin johtavalle tielle on heille hyvinkin konkreettisesti mielissään olemassa. Tämä taas johtuu jo mainitusta kristinuskon tarjoamasta mustavalkoisen naiivista valintatilanteesta. Tämän vuoksi useimmat uskovaiset haluavatkin luoda kuvitelman varmasta uskostaan (usko on mitä varmin asia..).
Uskoa ajatellaan yleisesti olevan kahdenlaista: uskonnollista uskoa ja uskomista loogisin perustein ja havaintojen pohjalta esitettyihin väittämiin (mm. tieteen antamiin tuloksiin uskominen). Jälkimmäinenkin uskonlaji kuitenkin sisältänee epävarmuuden: voimmeko koskaan saada lopullista tietoa asioiden luonteesta. Itse ajattelen, ettemme voi. Uskon, että lopullista totuutta (ei jumalien olemassaolosta, ei aika-avaruuden luonteesta, ei mistään) ei tule kukaan koskaan tietämäänkään.
Uskonnollinen usko on jo aivan oma lajinsa. Siinä uskotaan asioihin, joista ihminen ei edes voi tehdä havaintoja vaikka toisinkin väitetään. Joku väittää nähneensä enkelin, toinen jumalansa kasvattaneen lyhempää jalkaansa silmänräpäyksssä, kolmas jumalan sotajoukkojen tuhonneen vihollisen taistelupartion kiperässä tilanteessa. Nämä sitten muka riittävät konkreettiseksi todistusaineistoksi uskonteorian paikkansapitävyydestä. Koskaan en kuitenkaan en ole esim. lääkärintodistuksia ihmeparantumisista nähnyt. Toisaalta uskovainen lääkäri voisi tällaisen sopivassa tilanteessa tekaistakin..
Loppujen lopuksi kyseessä on jokaisen ihmisen kohdalla valintatilanne, minkälaisen katsantokannan omaksuu. Itse en usko näihin yliluonnollisiin ilmiöihin tapahtuvaksi ainakaan ihmisen havaitsemassa fysikaalisessa todellisuudessa. Eri asia on, onko tämän kaiken takana laajempia todellisuuksia uusine ulottuvuuksineen. Sitä tuskin voi kukaan ihminen tietää.
Ymmärrätkö Jukka nyt, mitä tarkoitan uskomiseen liittyvällä epävarmuudella? Onko täällä mikään varmaa? Onko uskovaisilla hämärtynyt sanojen USKOA ja TIETÄÄ merkitysero? Toisaalta varmana asiana voidaan mm. pitää sitä, että monet uskovaiset ovat hyvin varmoja uskostaan.. :)
Hyvää uutta vuotta 2006 sinullekin! Kymmenluku- ja kalenterijärjestelmässämme tosiaan kalenteri näyttää nyt lukua 2006, luonnosta tuskin kuitenkaan löytyy tietoa tästä.. :)
Ihmiselle on tyypillistä muodostaa uskomuksia hyvinkin hatarin perustein. Todistusaineiston rehellinen käsittely vaatii ponnistuksia, joihin moni ei kykene tai ei pidä syystä tai toisesta tarpeellisena.
Uskovaisia on kahta tyyppiä: ne jotka ymmärtävät, että heidän jumalansa olemassaolosta ei ole todisteita, mutta uskovat silti (rehelliset uskovaiset) ja ne jotka ovat uskotelleet itselleen, että heidän uskonsa perustuu todistusaineistoon, vaikka tiedämme hyvin että minkään jumalan olemassaoloa ei vielä tähän mennessä ole onnistuttu todistamaan. Jälkimmäiset ovat joko yksinkertaisia tai itsensäpettäjiä.
Pyrkimys sisäisesti ristiriidattoman maailmankuvan luomiseen vaikuttaa mainitsemaasi kyvyttömyyteen kyseenalaistaa uskoaan. Ihminen voi uskotella itselleen mitä mielikuvituksellisimpia asioita, kunhan hänet muut uskomuksensa eivät ole ristiriidassa näiden kanssa. Niinpä jonkin uskomuksen kyseenalaistaminen voi viedä pohjan kaikelta, minkä varaan ihminen on elämänsä rakentanut. Kyseessä on siis isot asiat.