Wäinä,Wäinä
lähti innoissaan
saittiansa lukemaan,
vaan on toinen siellä.
Wäinällä on
puolipää,
kas vartillakin
pärjätään.
Voi Herra
nähköön sentään.
Näin me Wäinät erotamme,
sinut,minut,
toisetkin.
Laadi ensin
laulu alle.
Muuttu sanat toistenkin.
Suorastaan hingun
4
362
Vastaukset
- Wäinä
Lipsahti näin ruokottoman juovuksissa aamuyöstä käsi napillle,lähetin.Loppuun piti laittaa,vaihdappa kahden nelisäkeen aikana juttu joululaulusta partisaanivalssiin.Tai nyt ainakin sen tapailuun.
HYV. toinen päivä ensi vuotta käydään taas lujasti kiinni murikkaan.Ethän ihan oikeasti usko kaikkeen,ethän?
Iso Omena on iso.Osavaltio piti aikoinaan tarkkaa lukua liberaaleista.Philadelphia,esikaupunki oikeastaan,piti kaikista eniten lukua ihmisistä,jotka ajattelivat toisin.
Isä Bush pahoitteli aikanaan sitä,että CIA saa aina syyt toisten tiedustelujen töistä.
Kun sisäisen tiedustelun erikoisyksikkö,FBI perusti esikaupunkiin kommunistisen solun tiedustelutarkoituksessa,niin se toimi 12 vuotta.
Kahdentoista vuoden jälkeen se lakkautettiin,kaikki sen jäsenet olivat eri tiedotuspalvelujen palkkalistoilla.
Huomaa amerikkalainen tapa ilmaista asia - ei Tiedustelupalvelun vaan tiedotuspalvelun.Siis pienellä alkukirjaimella.
Vielä vähän asiaa tuolta ylemmältä riviltä.Etkö tosiaan erottanut trollia tavastani sanoa?
Kun noin en ole tehnyt aiemminkaan,miksi tekisin sen juuri sivuille palatessasi?- herra yksilön vapaus
enhän minä ole mikään selvännäkijä ja tupakkalakkokin painaa päälle.
uskotaan, että trolli siellä trollaili. - Wäinä
herra yksilön vapaus kirjoitti:
enhän minä ole mikään selvännäkijä ja tupakkalakkokin painaa päälle.
uskotaan, että trolli siellä trollaili.Jup,sanoisi Kalle.
Pidetään vanha suhde.Haastellaan,ei koeteta muuttaa toisiamme. Wäinä kirjoitti:
Jup,sanoisi Kalle.
Pidetään vanha suhde.Haastellaan,ei koeteta muuttaa toisiamme.Wäinä, pettymyksen tuotit! "Herra yksil" olisi mielestäni käännytettävissä futuristien ri-
veihin!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477