Näyttää tosi hyvältä. Yli puolet äänestäjistä sanoo antavansa äänensä Tarja Haloselle eikä vaaleihin ole aikaa kun kaksi viikkoa enää. Jesss...
Tarjan voitto kulku
Make
11427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Muut ovatkin mukana statisteina ja puolueittensa pakottamina. Eihän kukaan muuten menisi vaaleihin tietäen etukäteen häviävänsä.
Halosen ydinjoukkoa on luku- ja kirjoitustaidottomat ääliöt, jotka ei osaa edes yhdyssanoja kirjoittaa.
Ei ihme, että Halosen huttu uppoaa teihin. Olette kuitenkin säälittävä vähemmistö.
mutta voitamme kuitenkin vaalit ja Tarja jatkaa hyvin kulkenutta uraansa vielä toiset kuusi vuotta.
Aivonsa ja älynsä juopotelleet tuulipukusauvakävelijät rientävät tuulipuku kahisten äänestämään Tarjaa. Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus taas jatkaa presidentti-instituution lokaan vetämistä ja kosto naapurin yrittäjälle, joka on hankkinut uuden mersun. Mersua ei saada sosialisotua sixpäkeiksi, mutta äänestetään nyt ainakin eri ehdokasta kuin tämä elämässään onnistunut naapuri. Muuta hallaa kun ei pystytä tekemään koiranpaskottamisen ja mersun naarmuttamisen lisäksi.
Toinen naapuri, jolla on iso Volvo onkin demari, mutta eiköhän sillekin jotain jäynää keksitä.
Kun pakosta joutuu samaa ehdokasta äänestämään niin suunnattiin ainakin ilotulitusraketit sinne. Saapahan siivota keväällä..
Nyt kaljalle.. Missäs se tuulipuku olikaan?
Salen tuulipukukansa, jota työläisväestöksi nykyään jo kutsutaan, joutuu tyytymään parhaan, eli Halosen voittoon:-)) Pikkukaupunki Salon pikkumies joutuuu suuntamaan tiensä otsa kurtussa kauas suurimman vallan saleista.
Ankea pankkiura jatkuu poissa Suomesta. Ei tule Saulista presidenttiä, ei noilla eväillä, eikä Saulin kannattajistakaan muita kuin häviäjiä.
Osta tuhkaa sinäkin muiden Halosen vastustajien ja ripoittele sitä tyhmään päähäsi, kun Halonen voittaa 100% varmuudella.
että olet massan mukana menevä pelkuri, joka pelkää muutosta.
Minä en häviä mitään vaikka Saulia äänestäisinkin, olisin ainakin yrittänyt vaikuttaa myöntempään kehitykseen. Jos sitten typerys joukko toisin päättää niin siihen on tyytyminen.
Toivottavasti kuitenkin ihmiset tulevat järkiinsä valitsevat Suomelle perhaan presidentin, joka siis ei ole Haloska.
Haloskaa, sen verran on tullut seurattua hänen toimiaan. Rikkaille hän toivoo lisää rikastumista ja köyhille köyhtymistä. Kuten on nähty ja kuultu.
Massa kuitenkin voittaa demokratissa ja sinä häviät. Meillä on siis suuri ero. Sinä tyydyt häviöön, mutta minä en pelkää voittaa:-)))
Me voittajat teemme historiaa, ette te häviäjät. Oletko itse se kehityksen jarruna, sillä tunnut vain valittavan, eli sinulla menee siis huonosti, toisin kuin minulla, vaikka äänestänkin parasta, eli Halosta.
työväen presidenttiä? Ovat maailmankirjat pahasti jälleen sekaisin, pelkään ettei vaan taas tulisi maailmansota.
että sinulle omilla "aivoilla" (jos niitä yleensäkään on) ajattelu on erittäin vaikeaa ja jope ehkä tuskallista.
Tästä syystä kuljet muiden vietävänä kuin pässi narussa. Jos usemampi idiootti kannatta Halosta on sinunkin pakko kannattaa, jos useampi tuntee patologista vihaa Yhdysvaltoja kohtaan on sinunkin pakko tuntea.
Mutta yhtään perustelua Halosen toiminnan hyvyydestä en muista sinun koskaan esittäneen.
Mutta kaikista meistä ei ole itsenäiseen ajatteluun ja valitettavasti näyttäisi siltä, että olet yksi heistä.
Toisaalta se on kohdallasi täysin ymmärrettävää sillä itsenäien ajatteluhan on kommunismissa, jonka propagandaa tänne suollat, kiellettyä vrt. toisinajattelija.
työväen ja kokomuksen välillä. Kaikki, jotka tekevät työtä ovat työväestöä ja työn tekeminen tuottaa hyvinvointia maahamme toisille ehkä vähän enemmän kuin toisille mutta jokatapauksessa kokonaisuutena kaikille.
Ja nyt pitää siis termi työväki nähdä oikeassa valossa. Jos yritysjohtaja tai yksityisyrittäjä tekee 16 tuntisia tai pidenpiä työpäiviä niin sitä kyllä voidaan pitää työntekona jopa rasittavampana kuin raksaduunarin jobia, jonka ei tarvitse työpäivän päättyttyä työtään pahemmin ajatella.
Työläinen taas jota täälläkin on virheellisesti Saulin mainokseen tuputettu on kommunistien (=kaikki vasemmistolaiset) termi.
Itse olen ollut sekä urakkasorvari kärkisorvilla, yritysjohtaja ja yksityisyrittäjä.
Yksityisyrittäjä olen vieläkin vaikka se ei tässä sosialistissa (=lähes kommunistisessa) maassa helppoa olekkaan.
Joten miksi kokoomuslainen ei voisi äänestää presidenttiä, joka kannattaa työntekoa ja kannattaa yrittämistä vaikka varsinaista merkittävää sisäpoliittista päätöksentekomahdollisuutta ei olisikaan. Mutta vaikutus mahdollisuuksia kylläkin.