Perustietoa reservinkieltäytymisestä
Reservistä voi kieltäytyä hakeutumalla täydennyspalvelukseen. Hakemuksen voi jättää koska vain varusmiespalveluksen jälkeen. Hakeminen tapahtuu täyttämällä täydennyspalvelushakemus (sama kaavake, jolla haetaan myös siviilipalvelukseen) ja toimittamalla se "oman" sotilasläänin esikuntaan tai Lapinjärven siviilipalveluskeskukseen. Lomaketta saa yllämainittujen paikkojen lisäksi myös Aseistakieltäytyjäliitosta. Hakemuksen jätettyäsi sinut on vapautettu Suomen armeijan reservistä rauhan ajaksi.
Lain mukaan ne, jotka hakevat täydennyspalvelukseen silloin kun on voimassa oleva kutsu kertausharjoituksiin, kutsutaan automaattisesti ns. täydennyspalvelukseen. Muut kutsutaan työministeriön harkinnan mukaan. Viime aikoina täydennyspalveluksen järjestämisestä vastaava Lapinjärven koulutuskeskus on harkinnut oikeaksi kutsua kaikki.
Täydennyspalvelus on viikon mittainen maastoleiri, jonka aikana toteutetaan jotakin käytännön projektia. Esimerkiksi luonnonsuojelualueiden kunnostus, virkistysalueiden rakentaminen, rakennusten kunnostus ja vesistöjen kunnostus voivat olla täydennyspalveluksen kohteena. Kyse on konkreettisesta ulkotyöstä ja myös yöpyminen tapahtuu paljolti maasto-olosuhteissa. Viiden päivän leiriin sisältyy toki myös tietopuolista ainesta ja ehkä hupipuoltakin. Siviilipalveluskeskus toimittaa tarkemmat tiedot kunkin täydennyspalvelusjakson yhteydessä.
Täydennyspalvelusajalta maksetaan päivärahaa (3,60 €/päivä) ja veronalaista täydennyspalveluspalkkaa samalla tavoin kuin kertausharjoituksissakin.
Täydennyspalveluksesta kieltäytymisestä seuraa oikeudenkäynti ja sakkorangaistus. Sakkojen maksaminen ei vapauta velvollisuudesta osallistua täydennyspalvelukseen - toisin sanoen ne maksettuasi sinut kutsutaan uudelleen. Täydennyspalvelukseen määrätään käytännössä vain kerran.
RESERVISTÄ KIELTÄYTYMINEN
21
3029
Vastaukset
- realisti
Eikö teillä Aseistakieltäytyjäliiton sivuilla käy riittävästi väkeä kun pitää tänne tuota tarinaa postata? Ja mistä se kertoo?
- LaCarna
Siitä on kysymys, että Suomi on vähitellen muuttumasta sieltä 30-40 -luvun ahdasmielisyydestä. Ymmärretään jotakin ihan muuta kuin tämän isänmaallisen valtion puolustamisen! Ja monella reservin kieltäytyjällä taitaa olla varmaan perhe, penskat ja paljon todellisempi elämä, eivätkä lähde mihinkään leikkeihin enää mukaan...ja mielellään ovat töissä tienaamassa kuin jonkun helvetin armeijan päivärahoilla!
- realisti
LaCarna kirjoitti:

Niin, mutta mistä kertoo se, että tuota tekstiä pitää epätoivoisesti suoltaa tänne, kun sitä ei AKL:n sivuilta kukaan halua käydä lukemassa?
- LaCarna
realisti kirjoitti:
Niin, mutta mistä kertoo se, että tuota tekstiä pitää epätoivoisesti suoltaa tänne, kun sitä ei AKL:n sivuilta kukaan halua käydä lukemassa?
Jos kerran olet "realisti", niin etkö voisi ajatella myös kolikon toista puolta. Miehet tekevät nykyisin vähemmän ruumiillista työtä kuin silloin 30-40 luvulla ja olivat näin ollen esimerkiksi sota-aikana parempikuntoisia. Kuten sanoin maailma muuttuu ja nyt on enemmän bisnesmäistä työtä ja jokainen sentin puolikaskin on tervetullutta perheeseen, koska suomessa eläminen on kallista. Nykyhetki ei ole sama kuin mennyt aika!

Et muuten vastannut ollenkaan esittämääni kysymykseen, tauti, joka teitä pasifisteja tuntuu vaivaavan. Otetaan siis uudestaan:
Eikö teillä Aseistakieltäytyjäliiton sivuilla käy riittävästi väkeä kun pitää tänne tuota tarinaa postata? Ja mistä se kertoo? - LaCarna
realisti kirjoitti:
Et muuten vastannut ollenkaan esittämääni kysymykseen, tauti, joka teitä pasifisteja tuntuu vaivaavan. Otetaan siis uudestaan:
Eikö teillä Aseistakieltäytyjäliiton sivuilla käy riittävästi väkeä kun pitää tänne tuota tarinaa postata? Ja mistä se kertoo?Oletko sä lukutaitoinen!? Kato tämä on "Sivarit & totaalit" -keskustelupalsta tai ainakin minun mielestäni tuolla lukee, mutta eihän armeijan käynyt körmyniskat osaa edes lukea niin miten voisi tuolloin järkeänsäkään käyttää ja jollet ole kumpaakaan niin lähe täältä itse pois...te punanahat teette miten teitä käsketään tai omaatuntoa kolottaa (varsinkin se häpeä että tässä maassa on sivareitakin, jotka ovat asevelvollisuutensa suorittaneet). Itse en kato käy missään aseistakieltäytyjien liiton sivuilla ja tämä Suomikin on vapaa maa meille sivareillekin, joten minä ainakin postaan siellä missä huvittaa!
- realisti
LaCarna kirjoitti:
Oletko sä lukutaitoinen!? Kato tämä on "Sivarit & totaalit" -keskustelupalsta tai ainakin minun mielestäni tuolla lukee, mutta eihän armeijan käynyt körmyniskat osaa edes lukea niin miten voisi tuolloin järkeänsäkään käyttää ja jollet ole kumpaakaan niin lähe täältä itse pois...te punanahat teette miten teitä käsketään tai omaatuntoa kolottaa (varsinkin se häpeä että tässä maassa on sivareitakin, jotka ovat asevelvollisuutensa suorittaneet). Itse en kato käy missään aseistakieltäytyjien liiton sivuilla ja tämä Suomikin on vapaa maa meille sivareillekin, joten minä ainakin postaan siellä missä huvittaa!
Kun nyt kerran olet itse niin vakuuttunut lukutaidostasi, voinet kertoa missä kohtaa viestejäni kielsin sinua tekemästä yhtään mitään? Lukutaito olisi auttanut huomaamaan etten sellaista kieltoa esittänyt. Pyysin vastausta siihen, mistä kertoo se, että teidän Aseistakieltäytyjäliiton sivut eivät kiinnosta tarpeeksi, vaan joudutte postaamaan tuota hölynpölyänne väkipakolla tänne. Tähän en saanut tietenkään vastausta, en tiedä johtuuko se lukutaidostasi vai luetun ymmärtämisen taidosta. Valitettavaa jokatapauksessa, mutta istuu hyvin profiiliisi.

"Valitettavaa jokatapauksessa, mutta istuu hyvin profiiliisi."
Ja sun profiilisi tyhmälle suomalaiselle, joka osaa vain "tapella" ja jauhaa samaa paskaa! - realisti
LaCarna kirjoitti:
"Valitettavaa jokatapauksessa, mutta istuu hyvin profiiliisi."
Ja sun profiilisi tyhmälle suomalaiselle, joka osaa vain "tapella" ja jauhaa samaa paskaa!"Ja sun profiilisi tyhmälle suomalaiselle, joka osaa vain "tapella" ja jauhaa samaa paskaa!"
Osaan muuten lisäksi myös lukea. Tappelemaan en myöskään ole koskaan joutunut. Voisitko jossain vaiheessa solvaamisen sekaan laittaa vastauksen kysymykseeni? Voisi olla piristävä poikkeus tämän monumentaalisen pakoilun seassa!
Onkohan teistä "pasifisteista" kukaan miettinyt sitä, että tämä palsta on todellakin keskustelua varten? Millainen keskustelunavaus on tällainen reservinkieltäytymistä koskeva tiedonanto, jossa ei ole juurikaan edes henkilökohtaisia mielipiteitä? Siinä mielessä kehno, että se herättää keskustelua ainoastaan viestin typeryydestä. Ymmärrän, että Aseistakieltäytyjäliitolla on hätä saada viestiään näkyville, kun sen omat nettisivut eivät suomalaisia kiinnosta. Tätä viestiä olisi mielestäni syytä kirjoittaa keskustelupalstalle sellaisessa muodossa, että sen tarkoituksena on herättää keskustelua. Ne, jotka haluavat pestä aivonsa nettisivuillanne, varmasti löytävät sinne. - LaCarna
realisti kirjoitti:
"Ja sun profiilisi tyhmälle suomalaiselle, joka osaa vain "tapella" ja jauhaa samaa paskaa!"
Osaan muuten lisäksi myös lukea. Tappelemaan en myöskään ole koskaan joutunut. Voisitko jossain vaiheessa solvaamisen sekaan laittaa vastauksen kysymykseeni? Voisi olla piristävä poikkeus tämän monumentaalisen pakoilun seassa!
Onkohan teistä "pasifisteista" kukaan miettinyt sitä, että tämä palsta on todellakin keskustelua varten? Millainen keskustelunavaus on tällainen reservinkieltäytymistä koskeva tiedonanto, jossa ei ole juurikaan edes henkilökohtaisia mielipiteitä? Siinä mielessä kehno, että se herättää keskustelua ainoastaan viestin typeryydestä. Ymmärrän, että Aseistakieltäytyjäliitolla on hätä saada viestiään näkyville, kun sen omat nettisivut eivät suomalaisia kiinnosta. Tätä viestiä olisi mielestäni syytä kirjoittaa keskustelupalstalle sellaisessa muodossa, että sen tarkoituksena on herättää keskustelua. Ne, jotka haluavat pestä aivonsa nettisivuillanne, varmasti löytävät sinne.Näytä mulle lakipykälä, jossa on sanottu että keskustelulle pitää olla joku peruste kirjoittamalle tarinallleen ja vielä toinen lakipykälä, jossa sanotaan "että reservin kieltäytyjän/sivarin/totaalin tulee kirjoittaa VAIN aseistäkieltäytyjän liiton keskustelupalstalle (ja lisäksi tuossa lukee sinunkaltaisille lukutaidottomille idiooteille "Sivarit & totaalit", pitääkö tavata?) ja sitäpaitsi mielestäni "Reservin kieltäytyjä" ei ole todellakaan aseistakieltäytyjä!! minusta yhteiskunnalle pitäisi riittää asevelvollisuuden suorittaminen ilman minkäänlaista pakollisia kertausharjoituksia, koska ihmiselle sattuu ehkä olemaan työ...tai noh, eihän sitäkään yhteiskunta pysty edes kaikille järjestämään sukupuolesta tai sotilasarvostakaan riippumatta! :)
Nämä lakipykälät tulee punaniskoille, jossa ei osata tulkita "siviilipalveluslakia" oikein vai kaduttaako kun tuli aikoinaan mentyä isäukon vyön saattelemana armeijaan!? - realisti
LaCarna kirjoitti:
Näytä mulle lakipykälä, jossa on sanottu että keskustelulle pitää olla joku peruste kirjoittamalle tarinallleen ja vielä toinen lakipykälä, jossa sanotaan "että reservin kieltäytyjän/sivarin/totaalin tulee kirjoittaa VAIN aseistäkieltäytyjän liiton keskustelupalstalle (ja lisäksi tuossa lukee sinunkaltaisille lukutaidottomille idiooteille "Sivarit & totaalit", pitääkö tavata?) ja sitäpaitsi mielestäni "Reservin kieltäytyjä" ei ole todellakaan aseistakieltäytyjä!! minusta yhteiskunnalle pitäisi riittää asevelvollisuuden suorittaminen ilman minkäänlaista pakollisia kertausharjoituksia, koska ihmiselle sattuu ehkä olemaan työ...tai noh, eihän sitäkään yhteiskunta pysty edes kaikille järjestämään sukupuolesta tai sotilasarvostakaan riippumatta! :)
Nämä lakipykälät tulee punaniskoille, jossa ei osata tulkita "siviilipalveluslakia" oikein vai kaduttaako kun tuli aikoinaan mentyä isäukon vyön saattelemana armeijaan!?EN ole kieltänyt kirjoittamasta tälle palstalle. Kyllä Suomessa saa kirjoittaa typeryyksiäkin. Mutta eihän tämä mikään Aseistakieltäytyjäliiton ilmoitustaulu silti ole. Siksi keskustelupalstalla (jos järkeä sattuu päässä olemaan, mitä ei teikäläiseltä ilmeisesti liikoja löydy...) olisi järkevää aloittaa keskustelu siten, että siitä aloituksesta olisi mahdollista keskustella, oli keskustelun aihe sitten vaikka reservin kieltäytyminen. Olisi siis esitettävä mielipiteitä ja, jos mahdollista, kysymyksiä. On lähinnä säälittävää, että Aseistakieltäytyjäliitto käyttää tätä palstaa omana propagandakoneistona, kun heidän omat nettisivunsa ei ketään kiinnosta.
Ei Suomessa laki ääliömäisyyttä kiellä, mutta ei se silti ole tavoiteltavaa.
Ja kyllä tässä nyt vaikuttaa siltä, että sinäkin osaat lukea. Et vain valitettavasti tajua lukemaasi. Live with it! - isukki_+
realisti kirjoitti:
EN ole kieltänyt kirjoittamasta tälle palstalle. Kyllä Suomessa saa kirjoittaa typeryyksiäkin. Mutta eihän tämä mikään Aseistakieltäytyjäliiton ilmoitustaulu silti ole. Siksi keskustelupalstalla (jos järkeä sattuu päässä olemaan, mitä ei teikäläiseltä ilmeisesti liikoja löydy...) olisi järkevää aloittaa keskustelu siten, että siitä aloituksesta olisi mahdollista keskustella, oli keskustelun aihe sitten vaikka reservin kieltäytyminen. Olisi siis esitettävä mielipiteitä ja, jos mahdollista, kysymyksiä. On lähinnä säälittävää, että Aseistakieltäytyjäliitto käyttää tätä palstaa omana propagandakoneistona, kun heidän omat nettisivunsa ei ketään kiinnosta.
Ei Suomessa laki ääliömäisyyttä kiellä, mutta ei se silti ole tavoiteltavaa.
Ja kyllä tässä nyt vaikuttaa siltä, että sinäkin osaat lukea. Et vain valitettavasti tajua lukemaasi. Live with it!Älkää nyt tapelko, vaan sopikaa riitanne!
- Eugen Schaumann
Noi Aseistakieltäytyjäliittolaiset huumehörhöineen ovat yhteiskuntamme arvottominta ja vähäarvoisinta väkeä.
Ryssän kätyreitä ja siinä kaikki.
Sossusta rahaa, punalippu käteen ja Venäjän lähetystön eteen runkkaamaan. - Hitler1941
LaCarna kirjoitti:
Siitä on kysymys, että Suomi on vähitellen muuttumasta sieltä 30-40 -luvun ahdasmielisyydestä. Ymmärretään jotakin ihan muuta kuin tämän isänmaallisen valtion puolustamisen! Ja monella reservin kieltäytyjällä taitaa olla varmaan perhe, penskat ja paljon todellisempi elämä, eivätkä lähde mihinkään leikkeihin enää mukaan...ja mielellään ovat töissä tienaamassa kuin jonkun helvetin armeijan päivärahoilla!
Kyllähän se niin on, että armeijan käyneet ovat miehiä ja pilvenpolttajat & kasvissyöjät HOMOJA!
Tollaset saatanan ryssät pitäisi pistää tetsaamaan täysvarustus päällä suohon ja ampua rumputulta perään. - SuurSuomi
Hitler1941 kirjoitti:
Kyllähän se niin on, että armeijan käyneet ovat miehiä ja pilvenpolttajat & kasvissyöjät HOMOJA!
Tollaset saatanan ryssät pitäisi pistää tetsaamaan täysvarustus päällä suohon ja ampua rumputulta perään.Täysin samaa mieltä!!!! Kenelle kuuluu kiitos Talvisodan voitosta ja Maamme itsenäistymisestä 1939? Ei ainakaan kasvis syöjä homoille vaan Suomen rautaisille soturille!! Kiitos veteraarit 39-45!
- valtio=0
Eugen Schaumann kirjoitti:
Noi Aseistakieltäytyjäliittolaiset huumehörhöineen ovat yhteiskuntamme arvottominta ja vähäarvoisinta väkeä.
Ryssän kätyreitä ja siinä kaikki.
Sossusta rahaa, punalippu käteen ja Venäjän lähetystön eteen runkkaamaan.kutsu tulee kertausharjoitukseen
Jos nyt ryhtyisin res.kielt. niin joutuisin sinne reskielt kertauksiin.
En pidä lainkaan valtion palvelemisesta! realisti kirjoitti:
EN ole kieltänyt kirjoittamasta tälle palstalle. Kyllä Suomessa saa kirjoittaa typeryyksiäkin. Mutta eihän tämä mikään Aseistakieltäytyjäliiton ilmoitustaulu silti ole. Siksi keskustelupalstalla (jos järkeä sattuu päässä olemaan, mitä ei teikäläiseltä ilmeisesti liikoja löydy...) olisi järkevää aloittaa keskustelu siten, että siitä aloituksesta olisi mahdollista keskustella, oli keskustelun aihe sitten vaikka reservin kieltäytyminen. Olisi siis esitettävä mielipiteitä ja, jos mahdollista, kysymyksiä. On lähinnä säälittävää, että Aseistakieltäytyjäliitto käyttää tätä palstaa omana propagandakoneistona, kun heidän omat nettisivunsa ei ketään kiinnosta.
Ei Suomessa laki ääliömäisyyttä kiellä, mutta ei se silti ole tavoiteltavaa.
Ja kyllä tässä nyt vaikuttaa siltä, että sinäkin osaat lukea. Et vain valitettavasti tajua lukemaasi. Live with it!Missä on muuten mainittu, ettei Aseistäkieltäytyjäliiton sivut kiinnosta KETÄÄN, vaikka Puolustusvoimat samalla yrittäisikin tuota omaa propagandaansa iskostaa suomalaisiin?
http://akl-web.fiEugen Schaumann kirjoitti:
Noi Aseistakieltäytyjäliittolaiset huumehörhöineen ovat yhteiskuntamme arvottominta ja vähäarvoisinta väkeä.
Ryssän kätyreitä ja siinä kaikki.
Sossusta rahaa, punalippu käteen ja Venäjän lähetystön eteen runkkaamaan."Sossusta rahaa, punalippu käteen ja Venäjän lähetystön eteen runkkaamaan. "
Kerro lisää tyhmiä stereotypioitasi!- Anonyymi
realisti kirjoitti:
Kun nyt kerran olet itse niin vakuuttunut lukutaidostasi, voinet kertoa missä kohtaa viestejäni kielsin sinua tekemästä yhtään mitään? Lukutaito olisi auttanut huomaamaan etten sellaista kieltoa esittänyt. Pyysin vastausta siihen, mistä kertoo se, että teidän Aseistakieltäytyjäliiton sivut eivät kiinnosta tarpeeksi, vaan joudutte postaamaan tuota hölynpölyänne väkipakolla tänne. Tähän en saanut tietenkään vastausta, en tiedä johtuuko se lukutaidostasi vai luetun ymmärtämisen taidosta. Valitettavaa jokatapauksessa, mutta istuu hyvin profiiliisi.
Haistakaa vittu kaikki intin käyneet miehet!
- avuton7
Mitenköhän siinä tapauksessa jos on palveluksen aikana siirretty varareserviin C-luokituksen takia, ja haluaa kieltäytyä reservistä. Onko pakko käydä koulutus kun C-luokituksen saaneita ei tietääkseni sivariinkaan passiteta?
- Anonyymi
Minulla ei ole mitään syytä kieltäytyä reservistä, koska en ole kertaakaan saanut kertausharjoituskutsua. Tiesin jo etukäteen, ettei kutsua tulisi, koska esimieheni lupasi merkitä tietoihini, ettei minua tulla kutsumaan koskaan kertaamaan.
Mukavaa vai mitä? Perustelu oli se, että suoritin varusmiespalvelukseni niin hyvin, että tarvetta kertaukselle ei ole.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982