LAITAN TÄMÄN NYT TÄNNEKIN, KOSKA LUKIJAKUNTA ON ISOMPI!
No minähän en ole koskaan minuuttia kauemmin ko. skeidaa seurannut, mutta nyt aaton jälkeen oli vähän olo mikä oli niin ajattelin, että katsotaan jotain P*askaa tyhjentää viikon sitten siihen!
Kyllä oli naurussa pitelemistä ja sitten piti pokkaa siinä koko päivä pitää! Ihan ensiksi mielestäni sarjan "Created- / Written -osasto kuuluisi suoraan saunantaakse tai sitten Mussolinin kohtalo! Lisäksi kaikki vastaavat tuottajat ja tuottajat sekä ohjaajat edesvastuusern täyden kakan levittämisestä ja Chirac voisi vielä lähettää pari mannertenvälistä 20th Century Foxin rakennuksille saataisiin ne typerät pamputkin selviksi kuin tuommaoista junneilua suoltavat!
Oli kyllä niin P*ska ohjelma! Muutama epäkohta näin alkuun!
FBI ei varmasti antaisi tietojaan CTU:lle FBI:llä on ollut 2000 luvulla omat terroristintorjunta ryhmänsä! Ja nimenomaan 2001 WTC:kin johtui CIA:n, NSA:n ja FBI:n peittelyistä ja kyräilyistä! Kukaan taho ei koskaan anna mitään toisilleen! FBI olisi itse hoitanut asian! JA TAKUULLA PAREMMIM!
FBI istui nyt toimettona kun lähinnä muutama ihminen ratkaisi koko homman muka päivässä!
CTU:ssa toiminta oli kuin sunnuntaisessa Martta-kerhon bingoillassa! väki vain iski toisiaan ja ties mitä laittomuuksia tekikään ainut kunnon pelimies ja auktoriteetti oli Ryan Chappelle jonka "sankari" isolla P:llä Jaakko Bauer teloitti kylmän viileästi! Presidentin käsky!! HEHE ehkä jossain Pakistanissa, muttaq antoi käskyn sitten presidentti, paavi tai vaikka shaahi niin se on aina kylmäverinen murha!
Jaska olisi varmaan ampunut Kiminkin yhtä tyynesti, äijän paska halusi vain kostaa koko CTU:n L.A:n osaston ainoalle kunnon virkamiehelle, saipahan martta kerho taas jatkua..
Tämähän onkin aika epeli tämä David Palmer! Hänellä on suorat yhteydet tähän oikeaan laupiaaseen samarialaiseen Jaakko Baueriin, siitä vain motorolasta valinnasta suoraan soittoja Baueriin ja hallituksen kokouksessa jauhetaan tästä Jackista ihan etunimellä niinkuin olisi jokin julkkis! Tämä Palmerin rakastaja Jack se vain meni ja järjesti ilman johdon lupaa vankimellakan siinä sivussa potki vartijoita ja aiheutta vähintään 10 viattoman vartijan kuoleman, samalla kuin olisi saatu Salazar vapaaksi ilman uhreja ja paljon helpommin, kuin olisi käyttänyt niitä aivoja jotka Bauerilta näyttää tyystin puuttuvan!
Olisi lähes naurattavaa ajatella, että vaikkapa George W. Bush soittelisi vähän väliä jollekin CIA agentille ja kyselisi tyylliin: "No onkos Osama paikannettu, ja kyllä annan sinulle luvat laittomuuksiin... voi vee, kaikki Presidentin puhelut nauhoitetaan halusipa tämä tai ei!!!
Näyttää siltä, että CTU:lla on vain operatiivista johtoa ja kaikki isot pamput loistavat poissaolollaan! Bauerin poika se vain otti lopuksi Tonylta johdon omiin käsiinsä! Ajatellaan esimerkkinä vaikka FBI:tä joku rivi agentti vain ottaa vaikka kylmän sodan aikana johdon sanoen Hooverille, että sinulla on yhteyksiä Sam Giancanaan meneppä lepämään minä otan johdon ehehehehuerh!! Näinhän se menee!
Oli 45min aikaa Chapppellen ruumiin luovuttamiseen, olisi ollut täysin mahdollista löytää vastaavan näköinen henkilö FBI:n tietokannasta ja naamioida sormen jäljet vastaaviksi esim leikkaamalla päällysnahan pois sillä terroristit eivät pysty tarkastamaan hammastietoja!
Tämä yksi seikka naurattaa eniten Jaskalla oli varmaan joka tunti ase ohimolla, mutta aina hän vain selvisi anelemalla ja mahdottomalla viekkaudellaan hui!
Näitä suuria huumeparoneita Salazarin veljeksiäkin Jaska pisti ihan 6-0... vielä Ramon ampui veljensäkin vaikka se yhdenilmeen hintti bauer virnisteli vieressä ja koko muun ajan Ramon oli halunnut tappaa juuri tämän!
Tämä Edmundshan olikin aika epeli... vastusti pomojaan, meni Meksikoon ilman passia tai mitään ja mitä saivat nämä mahdottoman mahtavat Huumeparonit 100 miehen armeijallaan aikaiseksi? Ampuivat miestä hitto käteen! ammattitappajia kyllä! Ja se, että huumeparonit lähtevät itse hankkimaan virusta ja uhraavat mahdollisesti henkensä on täyttä pasjaa!! Kaikilla rikollispomoilla on operatiiviset johtajat ja he tekevät likaisen homman, ettei nimenomaan isot pamput jää kiinni!!
Oli mahtavaa katsella, kun Jaska, Edmunds ja Kim hoitivat lähes kolmistaan kaiken... olise oikeaa perhe ihanuutta, kun isukki ja vävy ehdokas istui autossa ja Kim tyttö löysi kaiken ja tiesi kaiken sekunnissa!!! Nepotismin riemujuhlaa!!!
Niin ja se hotelli isku 1000 ihmistä ja 3 selvisi? Agentti Dresdrell (tai jokin sinnepäin) Tonyn rakas selvisi olipas siinä tuuria kerrakseen!
Oli hienoa myös havaita miten MI6 siis salaisen järjestön julkisessa toimitalossa L.A:ssa!!! oli kerroksen ikkunan luona 4 ihmistä tuli tuhansia luoteja kaksi kuoli, mutta isä ja vävy Edmunds
&Jaska selvisi ilman osumia!! Jeejeje Ja eipä sitä Edmundsia paljon se käsi vamma haitannut!!!
Nämä suhteet! Yhdysvalloissa on tarkka sääntö viranopmaisilla, etenkin kenttätyössä EI SAA OLLA keskenään mitään teereenpeliä tai joutuu vaikkapa arkistoon! Juuri sen takia ettei toisia pystytä kiristämään... Kuten tässä vähän väliä tapahtui!!
Pelle Jaska käytti huumeita, aiheutti vankila mellakan, tappoi / tapatti vartijoita, uhkaili esimeihiään, muita viranomaisia, rikkoi lukuisia lakipykäliä, tappoi todistajan, tappoi rikollisia taloitti pomonsa, etc... Ja vain kiitosta tuli, ja tottahan Tony pidätettiin heti parin virhearvioinnin takia!
JepJep, eniten ihmetyttää miksi tuottajat otti sen yhdenilmeen hintiltä näyttävän natsin Sutherlandin pääosaan! Ja taas alkaa uusi tällä viikolla!!! Apua!!

Vastaukset 9
Vanhimmat
kuluu tänne mitenkään, tv-maksu menee YLE:lle. Toisaalta on kyllä aivan liikuttavaa jos joku ottaa viihdesarjan noinkin vakavasti. Jos haluaa ottaa tv:n vakavasti kannattaa katsella jotain muuta kuin kaupallisia kanavia.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/
Oliko huono aamu? Missä mättää! Realistiseen (Kuten tuotantoyhtiö/tuottajat lupaavat) sarjaan voisi ujuttaa edes YHDEN realistisen tapahtuman"
Jenkkilapset ja tyhmät aikuiset tätä pasjaa kuluttaa, toivon, ettei Suomesta löydy yhtä tyhmiä aikuisia, nuoret amispellet ymmärtää!
Pellen jos haluat nähdä niin katso peiliin. Oli sen verran sujuvaa kielenkäyttöä että onkohan kirjoittaja karannut lastentarhasta?
...kannattaako sitä tv-viihdettä ottaa niin vakavasti? Käsittääkseni CTU on täysin kuvitteellinen yksikkö, jonkinlainen FBI:n ja NSA:n yhdistelmä. Jenkeissä noita liittovaltion poliisiyksiköitä on pilvin pimein ja todellakin määrärahakilpailu on kovaa ja tehokasta työaikaa kuluu naapuriviraston mustamaalaamiseen silloinkin kun pitäisi tehdä yhteistyötä.
Mutta totuuskin vaihteeksi on tarua ihmeellisempää.
Vai väitätkö todella ettei Irakissa paljastuneita kidutustapauksia ja Quantanamon tukikohdassa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia tehdä Bush juniorin suostumuksella? Entä ne kaikki miehittämättömien lentokoneiden avulla tehdyt terroristijohtajien salamurhat?
Sarjan ensimmäinen kausi oli ihan mainio ja kakkonenkin meni... Mutta sitten alkoi homma hyytyä. Kuinka samat tyypit muka voi joutua äkillisiin kriiseihin vähän väliä? Ja joka kauteen pitää keksiä entistä hurjempia juonenkäänteitä ja rosvon pitää olla aina pahempi ja armottomampi... Ja niin myös CTU-porukan toiminnan.
on se, että USA:n johto pyysi muutama vuosi sitten joitakin kirjailijoita ja elokuvantekijöitä yms. kuvailemaan maahan mahdollisesti kohdistuvia uhkia ja mahdollisia ratkaisuja, asia uutisoitiin joissakin lehdissä jopa suomessa asti.
olla sulla tylsä elämä ku kirjotat jostain sun mielestä paskasta noin pitkän tekstin!
Vaikka oon ko. sarjan fani en olis ikinä viittiny kirjottaa sitä noin pitkästi!
...sinusta ja 24 fanien lahjoista!
yleistä.
Voi herranen aika. Kyseessähän on täysin kuvitteellinen viihdeohjelma. Sitä on tarkoitus katsoa aivot narikassa liikoja ajattelematta, ihan niinkuin melkein kaikkea amerikkalaista tv-tuotantoa. Taidat olla aikamoinen tosikko.