kirkkoruhtinaat

Kysymys oli siitä, että joku en muista kuka ...

Halusi todisteen siitä, että Suomen piispoilla olisi ollut sotilaita komennossaan.

No todiste on annettu, ei ollut puhetta siitä kuinka monta sotilasta tai missä ...

Mistä noin naivi tulkinta ...

Tottakai Suomi oli olemassa keskiajalla ja Suomalaiset.

Suomi on sanana niin vanha, että se on ollut varmasti jo ajanlaskun alussa eli jeesuksen syntymän aikoihin.

1495 on mitä suurimmassa määrin keskiaikaa ja Turussa on ollut piispanistuin jo 1100-luvulta lähtien. Eli koko argumenttisi oli virheellinen alusta saakka.

... kirjoitti:

1495 on mitä suurimmassa määrin keskiaikaa ja Turussa on ollut piispanistuin jo 1100-luvulta lähtien. Eli koko argumenttisi oli virheellinen alusta saakka.

näin:Paavi antoi luvan siirtää piispan palli Koroisiin eli Turkuun 1229. Se ei ole 1100-luvulla.

Jerry_Falwell kirjoitti:

näin:Paavi antoi luvan siirtää piispan palli Koroisiin eli Turkuun 1229. Se ei ole 1100-luvulla.

Toisaalta silloin kun piispan pallia siirretään, iin sillin siirretään jo olemassa olevaa piispan pallia ...

Eli 1229 siirrettiin piispanpallia joka jo oli Suomessa, eli sitä ei "perustettu" koska se oli jo perustettu aiemmin ja vain "siirrettiin" Koroisiin ...

Jerry_Falwell kirjoitti:

näin:Paavi antoi luvan siirtää piispan palli Koroisiin eli Turkuun 1229. Se ei ole 1100-luvulla.

oli ennen vuotta 1229 sijainnut Nousiaisissa. Se puolestaan oli jo 1100-luvulla olemassa.

Tuomas vain siirsi olemassaolevan piispanistuimen Nousiaisista Koroisten Turkuun eikä perustanut uutta.

Ei ole mahdollista, että Suomen lähetyspiispalla olisi ollut enemmän joukkoja kuin sydän-Euroopan varakkailla kirkkoruhtinailla.

Ja sen verran vielä, että kyllä se ratsuväki oli aika ylivoimaista, myös Suomen maastossa, kouluttamatonta jalkaväkeä vastaan. Koulutettu jalkaväki ilmestyi Suomeen taistelemaan varsin myöhään. Euroopassakin jalkaväki alkoi olal taistleukenttien kuningas vasta myöhäiskeskiajalla, juuri heikosta koulutuksesta johtuen.

Väittääköhän Vaka vanha tai "..." kohta että Suomessa oltiin jalkaväen koulutuksessa sata vuotta Keski-Eurooppaa edellä...

Englannin normannin ja anglien mittelöistä saen verran, että loppujen lopuksihan jalkaväki murtui aina tarpeeksi monen ratsuväen rynnäkön jälkeen. Aluksi muuri kesti, mutta ei loputtomiin.

eli gens d'armes tai man-at-arms tarkoittaa samaa kuin latinan miles eli täysin haarniskoitu ratsumies, suomeksi ritari.

Jos Toursin piispa on varustanut 40 ritaria, luku tuntuu uskottavalta. Sen lisäksi hänellä on ollut huonekunta sekä sadoittain kersantteja, huoveja ja nihtejä sotajoukossaan. Jos Tarton piispa on kyennyt varustamaan 2000 miehen joukon ja Kuressaaren piispa on saanut Saaremaalta kasaan 1500 miestä, niin on täysin oletettavaa, että Turun piispan huonekuntaan on kuulunut viitisenkymmentä huovia ja nihtiä, ja jos armeijaa on tarvinnut värvätä, Turunmaan ja Satakunnan väestöstä on riittänyt värvättyjä ilman, että ledungia on tarvinnut kutsua aseisiin. Plus sitten Riian, Kuressaaren, Räävelin jne palkkasoturit.

On myös muistettava, että syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Suomi oli jatkuvan sodankäynnin tanner, ja täällä sota oli enemmän nykyaikaista liikunta- ja sissisotaa kuin Keski-Euroopassa.

meikämie kirjoitti:

Ei ole mahdollista, että Suomen lähetyspiispalla olisi ollut enemmän joukkoja kuin sydän-Euroopan varakkailla kirkkoruhtinailla.

Ja sen verran vielä, että kyllä se ratsuväki oli aika ylivoimaista, myös Suomen maastossa, kouluttamatonta jalkaväkeä vastaan. Koulutettu jalkaväki ilmestyi Suomeen taistelemaan varsin myöhään. Euroopassakin jalkaväki alkoi olal taistleukenttien kuningas vasta myöhäiskeskiajalla, juuri heikosta koulutuksesta johtuen.

Väittääköhän Vaka vanha tai "..." kohta että Suomessa oltiin jalkaväen koulutuksessa sata vuotta Keski-Eurooppaa edellä...

Englannin normannin ja anglien mittelöistä saen verran, että loppujen lopuksihan jalkaväki murtui aina tarpeeksi monen ratsuväen rynnäkön jälkeen. Aluksi muuri kesti, mutta ei loputtomiin.

1) Turun piispalla on tuskin ollut 40 gens d'armes (sanatarkka käännös "asemies") eli ritaria joukoissaan, mutta hänen huonekuntaansa on varmasti kuulunut nelisenkymmentä huovia, holoppaa ja nihtiä.

Toursin piispalla on 40 ritarin lisäksi ollut taatusti epälukuinen määrä muita sotilaita joukossaan. Jos lasketaan, että jokaista ritaria on seurannut "lance" eli neljän miehen ryhmä, hänen huonekuntansa vahvuus on ollut vähintään 120 miestä, todennäköisesti 400-500. Plus tarpeen mukaan värvätyt palkkasoturit siihen päälle.

2) Hastingsin Senlac Hill 1066 ei ole missään muodoin rinnastettavissa Suomen olosuhteisiin.

Ensinnäkin Senlac Hillillä maasto on tasaista, puutonta ja maastoesteetöntä ruohikkoa, jossa on esteetön näkyvyys ja jossa maasto ei tarjoa ylämäen ohella minkäänlaista näkösuojaa. Ratsuväki kykenee keräämään täyden vauhdin ja laukkaamaan ylös miten haluaa.

Toiseksi itse taistelu ratkesi vasta valepakoon. Herttua Guillaume le Batard (eufemistisesti vilhlm Valloittaja) totesi, ettei hän kykene murtamaan huscarlien eikä fyrdin rintamaa ritarihyökkäyksellä. Niinpä hän käytti vanhaa sotajuonta, valepakoa, murtamaan fyrdin rivit. Rynnäkön päätyttyä Guillaume käski lipunkantajansa pudottaa lipun ja levittää tietoa herttuan kuolemasta, ja komentaa normannit teeskentelemään pakoa. Niinpä anglosaksien heikosti koulutettu fyrd sitten jätti vahvat asemansa ja säntäsi päätä pahkaa ajamaan heitä takaa - rivit murtuivat. Nyt Guillaume nosti lippunsa, nosti kypäränsä näyttääkseen olevansa hengissä, ja normannit rynnäköivät jälleen - nyt hajallaan olevaa fyrdiä vastaan, joka murtui ja lähti hurjaan pakoon. Pakeneva fyrd osui huscarlien rintamaan, joka joutui epäjärjestykseen, ja normannit iskivät päälle. Tässä vaiheessa Harold sai nuolen silmäänsä, ja sitä irrottaessaan joutui normanniritarin miekaniskun uhriksi.

Ilman tuota valepakoa päivä olisi päättynyt anglosakseille; heidän rintamansa oli kestänyt.

3) Suomessa ei ole ratsuväkeä suosivaa avomaastoa muualla kuin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Suomessa ei ole laajoja yhtenäisiä niittyjä, peltoaukeita eikä tasankoja, arosta tai mesetasta puhumattakaan. Suomen maasto on hyvin rikkonaista, peitteistä ja täynnä maastoesteitä. Ratsuväki on aina Suomessa ollut helisemässä.

Suomalainen perinteinen saarnijousi on hyvin kätevä ja voimakas ase. Se ei juurikaan häviä marjakuusijouselle tai tataarien komposiittijouselle tehossa. Saarnijousi valmistetaan kuten suksi, ja se tehdään litteäksi. (Itse asiassa vanhasta puusuksesta saa hyvän jousen.) Varsijouset samoin alkoivat yleistyä 1100-luvulla. Perinteinen suomalainen taktiikka olikin käyttää maastoa hyväksi, eli väijyttää vihollinen. Ensimmäinen todella dokumentoitu suomalainen taistelu oli Joutselässä 1555, mutta samaa taktiikkaa on käytetty vuosisatojen ajan.

Tässä suhteessa heikkokin ja huonosti koulutettu jalkaväki on äärimmäisen tehokasta, jos se vain osaa käyttää maastoa hyväkseen. Mordvalaiset väijyttivät mongolit Zhigulin kukkuloilla 1227. Katalonialaiset almugavarit puolestaan voittivat joka ainoan bysanttilaisen, arabialaisen, turkkilaisen ja ristiretkeläisarmeijan, jotka asettuivat heitä vastaan - juuri siksi, että he olivat kevyttä, liikkuvaa jalkaväkeä ja käyttivät maastoa hyväkseen. Snorri Sturluson kertoo Ragnar Lodbrokin viikinkiarmeijan kolkosta kohtalosta Hämeessä sen joutuessa hämäläisten väijyttämäksi. Sveitsiläiset samoin väijyttivät Itävallan ritarit Morgartenissa 1315.

Ratsuväen ainoa etu jalkaväkeen nähden on liikkuvuus. Kun liike on pysähtynyt, se voidaan tuhota. En tiedä, oletko käynyt RUK:n ja kuinka paljon tunnet sotilasstrategiaa ja taktiikkaa, mutta periaatteet eivät ole vuosisatojen aikana muuttuneet miksikään. Kun ratsuväeltä viedään liikkuvuus - maastoesteillä, jousiammunnalla jne, se hidastuu ja menettää iskuvoimansa. Ja kun tämä iskuvoima on valunut hukkaan, jalkaväen on helppo tuhota ratsuväki. Siksi, jos jalkaväkijoukko pääsee väijyttämään ratsuväen metsässä, joen varressa, rikkonaisessa maastossa jne, ratsuväki on mennyttä kalua - kuten Kalpaveljet Siauliaissa 1236 ja Saksalaisen ritarikunnan sotajoukko Durbenissa 1260. Liettualaisten lähes kaikki voitot Kalparitareita ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan tehtiin nimenomaan käyttämällä maastoa hyväksi ja väijyttämällä vihollinen.

... kirjoitti:

eli gens d'armes tai man-at-arms tarkoittaa samaa kuin latinan miles eli täysin haarniskoitu ratsumies, suomeksi ritari.

Jos Toursin piispa on varustanut 40 ritaria, luku tuntuu uskottavalta. Sen lisäksi hänellä on ollut huonekunta sekä sadoittain kersantteja, huoveja ja nihtejä sotajoukossaan. Jos Tarton piispa on kyennyt varustamaan 2000 miehen joukon ja Kuressaaren piispa on saanut Saaremaalta kasaan 1500 miestä, niin on täysin oletettavaa, että Turun piispan huonekuntaan on kuulunut viitisenkymmentä huovia ja nihtiä, ja jos armeijaa on tarvinnut värvätä, Turunmaan ja Satakunnan väestöstä on riittänyt värvättyjä ilman, että ledungia on tarvinnut kutsua aseisiin. Plus sitten Riian, Kuressaaren, Räävelin jne palkkasoturit.

On myös muistettava, että syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Suomi oli jatkuvan sodankäynnin tanner, ja täällä sota oli enemmän nykyaikaista liikunta- ja sissisotaa kuin Keski-Euroopassa.

Luultavasti Toursin piispan asemiehet olivat luultavasti kirkon vasalleja. Eräs syy Ranskan heikkoon keskusvaltaan oli se, että paikoitellen hiippakunnilla oli enemmän vasalleja kuin kuninkaalla.

... kirjoitti:

1) Turun piispalla on tuskin ollut 40 gens d'armes (sanatarkka käännös "asemies") eli ritaria joukoissaan, mutta hänen huonekuntaansa on varmasti kuulunut nelisenkymmentä huovia, holoppaa ja nihtiä.

Toursin piispalla on 40 ritarin lisäksi ollut taatusti epälukuinen määrä muita sotilaita joukossaan. Jos lasketaan, että jokaista ritaria on seurannut "lance" eli neljän miehen ryhmä, hänen huonekuntansa vahvuus on ollut vähintään 120 miestä, todennäköisesti 400-500. Plus tarpeen mukaan värvätyt palkkasoturit siihen päälle.

2) Hastingsin Senlac Hill 1066 ei ole missään muodoin rinnastettavissa Suomen olosuhteisiin.

Ensinnäkin Senlac Hillillä maasto on tasaista, puutonta ja maastoesteetöntä ruohikkoa, jossa on esteetön näkyvyys ja jossa maasto ei tarjoa ylämäen ohella minkäänlaista näkösuojaa. Ratsuväki kykenee keräämään täyden vauhdin ja laukkaamaan ylös miten haluaa.

Toiseksi itse taistelu ratkesi vasta valepakoon. Herttua Guillaume le Batard (eufemistisesti vilhlm Valloittaja) totesi, ettei hän kykene murtamaan huscarlien eikä fyrdin rintamaa ritarihyökkäyksellä. Niinpä hän käytti vanhaa sotajuonta, valepakoa, murtamaan fyrdin rivit. Rynnäkön päätyttyä Guillaume käski lipunkantajansa pudottaa lipun ja levittää tietoa herttuan kuolemasta, ja komentaa normannit teeskentelemään pakoa. Niinpä anglosaksien heikosti koulutettu fyrd sitten jätti vahvat asemansa ja säntäsi päätä pahkaa ajamaan heitä takaa - rivit murtuivat. Nyt Guillaume nosti lippunsa, nosti kypäränsä näyttääkseen olevansa hengissä, ja normannit rynnäköivät jälleen - nyt hajallaan olevaa fyrdiä vastaan, joka murtui ja lähti hurjaan pakoon. Pakeneva fyrd osui huscarlien rintamaan, joka joutui epäjärjestykseen, ja normannit iskivät päälle. Tässä vaiheessa Harold sai nuolen silmäänsä, ja sitä irrottaessaan joutui normanniritarin miekaniskun uhriksi.

Ilman tuota valepakoa päivä olisi päättynyt anglosakseille; heidän rintamansa oli kestänyt.

3) Suomessa ei ole ratsuväkeä suosivaa avomaastoa muualla kuin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Suomessa ei ole laajoja yhtenäisiä niittyjä, peltoaukeita eikä tasankoja, arosta tai mesetasta puhumattakaan. Suomen maasto on hyvin rikkonaista, peitteistä ja täynnä maastoesteitä. Ratsuväki on aina Suomessa ollut helisemässä.

Suomalainen perinteinen saarnijousi on hyvin kätevä ja voimakas ase. Se ei juurikaan häviä marjakuusijouselle tai tataarien komposiittijouselle tehossa. Saarnijousi valmistetaan kuten suksi, ja se tehdään litteäksi. (Itse asiassa vanhasta puusuksesta saa hyvän jousen.) Varsijouset samoin alkoivat yleistyä 1100-luvulla. Perinteinen suomalainen taktiikka olikin käyttää maastoa hyväksi, eli väijyttää vihollinen. Ensimmäinen todella dokumentoitu suomalainen taistelu oli Joutselässä 1555, mutta samaa taktiikkaa on käytetty vuosisatojen ajan.

Tässä suhteessa heikkokin ja huonosti koulutettu jalkaväki on äärimmäisen tehokasta, jos se vain osaa käyttää maastoa hyväkseen. Mordvalaiset väijyttivät mongolit Zhigulin kukkuloilla 1227. Katalonialaiset almugavarit puolestaan voittivat joka ainoan bysanttilaisen, arabialaisen, turkkilaisen ja ristiretkeläisarmeijan, jotka asettuivat heitä vastaan - juuri siksi, että he olivat kevyttä, liikkuvaa jalkaväkeä ja käyttivät maastoa hyväkseen. Snorri Sturluson kertoo Ragnar Lodbrokin viikinkiarmeijan kolkosta kohtalosta Hämeessä sen joutuessa hämäläisten väijyttämäksi. Sveitsiläiset samoin väijyttivät Itävallan ritarit Morgartenissa 1315.

Ratsuväen ainoa etu jalkaväkeen nähden on liikkuvuus. Kun liike on pysähtynyt, se voidaan tuhota. En tiedä, oletko käynyt RUK:n ja kuinka paljon tunnet sotilasstrategiaa ja taktiikkaa, mutta periaatteet eivät ole vuosisatojen aikana muuttuneet miksikään. Kun ratsuväeltä viedään liikkuvuus - maastoesteillä, jousiammunnalla jne, se hidastuu ja menettää iskuvoimansa. Ja kun tämä iskuvoima on valunut hukkaan, jalkaväen on helppo tuhota ratsuväki. Siksi, jos jalkaväkijoukko pääsee väijyttämään ratsuväen metsässä, joen varressa, rikkonaisessa maastossa jne, ratsuväki on mennyttä kalua - kuten Kalpaveljet Siauliaissa 1236 ja Saksalaisen ritarikunnan sotajoukko Durbenissa 1260. Liettualaisten lähes kaikki voitot Kalparitareita ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan tehtiin nimenomaan käyttämällä maastoa hyväksi ja väijyttämällä vihollinen.

RUK:han ei tähän kuulu mitenkään... sen sijaan tunnen kyllä keskiajan sotataktiikat.

Pahassakaan maastossa voitto ratsuväestä ei ollut varma, jos jalkaväki oli huonosti koulutettua. Sveitsiläisten voitot perustuivat ylivertaiselle koultuukselle, liettualaisista en tiedä, mutta epäilisin ylivoiman näytelleen osaa. Lisäksi liettualaisialal oli 1200-luvulla jo oma raskas taivähintäänkin puoliraskas ratsuväkensä tukena - eivät he pelkästään jalan taistelleet. Olivatko nuo vielä pakana-ajan taisteluita?

40 huovia, holoppa ja nihtiä on eri asia kuin 40 asemiestä. Suomessa ei nihdillä ole voinut olla neljää kaveria, ei edes ehkä yhtä, koska Suoemsta puuttui juuri rälssi, jolla näitä seurueita yleensä pyöri ympärillä. Vielä myöhäiskeskiajalal Suomen rälssi oli harvalukauista, köyhää ja sotilassäätyä - ei mitään ritareita, joilal oli iso aseenkantajien yms. porukak laahuksenaan, vaan raakoja ratsuväen sotureita, jotka liikkuivat yksin, tai ystäväporukalla, josksu ehkä pari seuralaista mukana jos oli rikkaammasta meihestä kysymys. Suuren luokan mahtimiehet olivat sitten asia erikseen.

Veikkana, että Tuomaan seurue on ollut juuri se korkeintaan muutama kymmentä, sata meistä, kaikki mukaan luettuna. juuri tarpeeksi suuri porukka piispan suojaksi.

... kirjoitti:

1) Turun piispalla on tuskin ollut 40 gens d'armes (sanatarkka käännös "asemies") eli ritaria joukoissaan, mutta hänen huonekuntaansa on varmasti kuulunut nelisenkymmentä huovia, holoppaa ja nihtiä.

Toursin piispalla on 40 ritarin lisäksi ollut taatusti epälukuinen määrä muita sotilaita joukossaan. Jos lasketaan, että jokaista ritaria on seurannut "lance" eli neljän miehen ryhmä, hänen huonekuntansa vahvuus on ollut vähintään 120 miestä, todennäköisesti 400-500. Plus tarpeen mukaan värvätyt palkkasoturit siihen päälle.

2) Hastingsin Senlac Hill 1066 ei ole missään muodoin rinnastettavissa Suomen olosuhteisiin.

Ensinnäkin Senlac Hillillä maasto on tasaista, puutonta ja maastoesteetöntä ruohikkoa, jossa on esteetön näkyvyys ja jossa maasto ei tarjoa ylämäen ohella minkäänlaista näkösuojaa. Ratsuväki kykenee keräämään täyden vauhdin ja laukkaamaan ylös miten haluaa.

Toiseksi itse taistelu ratkesi vasta valepakoon. Herttua Guillaume le Batard (eufemistisesti vilhlm Valloittaja) totesi, ettei hän kykene murtamaan huscarlien eikä fyrdin rintamaa ritarihyökkäyksellä. Niinpä hän käytti vanhaa sotajuonta, valepakoa, murtamaan fyrdin rivit. Rynnäkön päätyttyä Guillaume käski lipunkantajansa pudottaa lipun ja levittää tietoa herttuan kuolemasta, ja komentaa normannit teeskentelemään pakoa. Niinpä anglosaksien heikosti koulutettu fyrd sitten jätti vahvat asemansa ja säntäsi päätä pahkaa ajamaan heitä takaa - rivit murtuivat. Nyt Guillaume nosti lippunsa, nosti kypäränsä näyttääkseen olevansa hengissä, ja normannit rynnäköivät jälleen - nyt hajallaan olevaa fyrdiä vastaan, joka murtui ja lähti hurjaan pakoon. Pakeneva fyrd osui huscarlien rintamaan, joka joutui epäjärjestykseen, ja normannit iskivät päälle. Tässä vaiheessa Harold sai nuolen silmäänsä, ja sitä irrottaessaan joutui normanniritarin miekaniskun uhriksi.

Ilman tuota valepakoa päivä olisi päättynyt anglosakseille; heidän rintamansa oli kestänyt.

3) Suomessa ei ole ratsuväkeä suosivaa avomaastoa muualla kuin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Suomessa ei ole laajoja yhtenäisiä niittyjä, peltoaukeita eikä tasankoja, arosta tai mesetasta puhumattakaan. Suomen maasto on hyvin rikkonaista, peitteistä ja täynnä maastoesteitä. Ratsuväki on aina Suomessa ollut helisemässä.

Suomalainen perinteinen saarnijousi on hyvin kätevä ja voimakas ase. Se ei juurikaan häviä marjakuusijouselle tai tataarien komposiittijouselle tehossa. Saarnijousi valmistetaan kuten suksi, ja se tehdään litteäksi. (Itse asiassa vanhasta puusuksesta saa hyvän jousen.) Varsijouset samoin alkoivat yleistyä 1100-luvulla. Perinteinen suomalainen taktiikka olikin käyttää maastoa hyväksi, eli väijyttää vihollinen. Ensimmäinen todella dokumentoitu suomalainen taistelu oli Joutselässä 1555, mutta samaa taktiikkaa on käytetty vuosisatojen ajan.

Tässä suhteessa heikkokin ja huonosti koulutettu jalkaväki on äärimmäisen tehokasta, jos se vain osaa käyttää maastoa hyväkseen. Mordvalaiset väijyttivät mongolit Zhigulin kukkuloilla 1227. Katalonialaiset almugavarit puolestaan voittivat joka ainoan bysanttilaisen, arabialaisen, turkkilaisen ja ristiretkeläisarmeijan, jotka asettuivat heitä vastaan - juuri siksi, että he olivat kevyttä, liikkuvaa jalkaväkeä ja käyttivät maastoa hyväkseen. Snorri Sturluson kertoo Ragnar Lodbrokin viikinkiarmeijan kolkosta kohtalosta Hämeessä sen joutuessa hämäläisten väijyttämäksi. Sveitsiläiset samoin väijyttivät Itävallan ritarit Morgartenissa 1315.

Ratsuväen ainoa etu jalkaväkeen nähden on liikkuvuus. Kun liike on pysähtynyt, se voidaan tuhota. En tiedä, oletko käynyt RUK:n ja kuinka paljon tunnet sotilasstrategiaa ja taktiikkaa, mutta periaatteet eivät ole vuosisatojen aikana muuttuneet miksikään. Kun ratsuväeltä viedään liikkuvuus - maastoesteillä, jousiammunnalla jne, se hidastuu ja menettää iskuvoimansa. Ja kun tämä iskuvoima on valunut hukkaan, jalkaväen on helppo tuhota ratsuväki. Siksi, jos jalkaväkijoukko pääsee väijyttämään ratsuväen metsässä, joen varressa, rikkonaisessa maastossa jne, ratsuväki on mennyttä kalua - kuten Kalpaveljet Siauliaissa 1236 ja Saksalaisen ritarikunnan sotajoukko Durbenissa 1260. Liettualaisten lähes kaikki voitot Kalparitareita ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan tehtiin nimenomaan käyttämällä maastoa hyväksi ja väijyttämällä vihollinen.

...sellaista mitä yliopistossa ei tiedetä?

Suomalaiset väijyttivät ratsuväkeä kaatamalla valmiiksi puoliksisahattuja puita kolonnan eteen ja taakse, ja sitten rynnäköimällä sivustoja. Varsin tuhoisaa ratsuväelle.

Suomalainen ratsuväki seurasi maitse vihollislaivastoja, ja ilmestyi aina maihinnousupaikkoihin estämään rantautumisen.

Suomalaiset käyttivät merkkitulien verkostoa, ja tiesivät aina vihollisen liikkeet.

Vihollisen tunkeutuessa maahan väki väistyi metsiin ja vihollista kulutettiin iske-ja-katoa -taktiikalla. Näin kypsytettiin norjalainen viikinkiarmeija, kunnes sen oli paettava merelle välttääkseen tuhon.

Näin siis ruotsalainen O.Magnus.

Ragnar Lodbrokin armeijan tuhosi lappalaisten kuningas Mutullus hiihtojoukkoineen, kerrotaan saagoissa.

suomalaisten sotataidosta. kirjoitti:

...sellaista mitä yliopistossa ei tiedetä?

Suomalaiset väijyttivät ratsuväkeä kaatamalla valmiiksi puoliksisahattuja puita kolonnan eteen ja taakse, ja sitten rynnäköimällä sivustoja. Varsin tuhoisaa ratsuväelle.

Suomalainen ratsuväki seurasi maitse vihollislaivastoja, ja ilmestyi aina maihinnousupaikkoihin estämään rantautumisen.

Suomalaiset käyttivät merkkitulien verkostoa, ja tiesivät aina vihollisen liikkeet.

Vihollisen tunkeutuessa maahan väki väistyi metsiin ja vihollista kulutettiin iske-ja-katoa -taktiikalla. Näin kypsytettiin norjalainen viikinkiarmeija, kunnes sen oli paettava merelle välttääkseen tuhon.

Näin siis ruotsalainen O.Magnus.

Ragnar Lodbrokin armeijan tuhosi lappalaisten kuningas Mutullus hiihtojoukkoineen, kerrotaan saagoissa.

Ennen tuhat lukua, rautakautiset haudat kertovat erittäin vahvasta aseellisesta osaamisesta.

Miksi se olisi hävinnyt kristinuskon tultua kokonaan, todennäköisesti Suomalaiset ovat olleet yhtä pelättyjä toimijoita kuin ennenkin.

Itseasiassa Suomi on niitä harvoja maita Euroopassa, josta ei löydy aineistoa että maan väestö olisi pelännyt viikinkien ryöstöretkiä.

Tähän voi olla vain kaksi syytä, ensinnäkin miellä on ollut riittävän pelottava sotilaallinen voima niin ettei Viikingit ole tehneet tänne sanottavasti ryöstöretkiä, tai me olemme yksi noista ryöstöretkiä tehneistä viikingi kansoista ...

Vaka Vanha kirjoitti:

Ennen tuhat lukua, rautakautiset haudat kertovat erittäin vahvasta aseellisesta osaamisesta.

Miksi se olisi hävinnyt kristinuskon tultua kokonaan, todennäköisesti Suomalaiset ovat olleet yhtä pelättyjä toimijoita kuin ennenkin.

Itseasiassa Suomi on niitä harvoja maita Euroopassa, josta ei löydy aineistoa että maan väestö olisi pelännyt viikinkien ryöstöretkiä.

Tähän voi olla vain kaksi syytä, ensinnäkin miellä on ollut riittävän pelottava sotilaallinen voima niin ettei Viikingit ole tehneet tänne sanottavasti ryöstöretkiä, tai me olemme yksi noista ryöstöretkiä tehneistä viikingi kansoista ...

>>Tähän voi olla vain kaksi syytä, ensinnäkin miellä on ollut riittävän pelottava sotilaallinen voima niin ettei Viikingit ole tehneet tänne sanottavasti ryöstöretkiä, tai me olemme yksi noista ryöstöretkiä tehneistä viikingi kansoista ...

Igor kirjoitti:

>>Tähän voi olla vain kaksi syytä, ensinnäkin miellä on ollut riittävän pelottava sotilaallinen voima niin ettei Viikingit ole tehneet tänne sanottavasti ryöstöretkiä, tai me olemme yksi noista ryöstöretkiä tehneistä viikingi kansoista ...

Jooo, tosin köyhyys on suhteellista ...

Rautakaudella jo hautalöydöt kertovat vauraudesta jota oli ainakin joillakin, vauraus perustui turkiksiin.
Soopelin nahasta sai 1300 luvulla maatilan hinnan Ruotsissa, kuluja eränkäynnissä on tuskin mitään ...

Samoin toinen kysytty tuote oli hauste, jota saatiin majavoiden sukurauhasista.

Majavat ja soopelit pyydettiin sukupuuttoon suomesta 1700 luvulle tultaessa ...

Mutta on totta, että maasto suosii puolustajaa ja metsämies ja eränkävijä osaa liikkua ja käyttää aseita ihan erillalailla kuin etelän maaorjat.

Vaka Vanha kirjoitti:

Jooo, tosin köyhyys on suhteellista ...

Rautakaudella jo hautalöydöt kertovat vauraudesta jota oli ainakin joillakin, vauraus perustui turkiksiin.
Soopelin nahasta sai 1300 luvulla maatilan hinnan Ruotsissa, kuluja eränkäynnissä on tuskin mitään ...

Samoin toinen kysytty tuote oli hauste, jota saatiin majavoiden sukurauhasista.

Majavat ja soopelit pyydettiin sukupuuttoon suomesta 1700 luvulle tultaessa ...

Mutta on totta, että maasto suosii puolustajaa ja metsämies ja eränkävijä osaa liikkua ja käyttää aseita ihan erillalailla kuin etelän maaorjat.

Hei hei, kyllä kaikki sanoo, että Suomi on Skandinaviiaa ja Eurooppaan verrattuna ollut ikuisesti köyhä.

Pronssikauden aikaan täällä elettiin vielä kivikautta, rautakaudella vähän vaurastuttiin, mutta köyhinä pysyttiin. Mutat jos vertaa Suomean pronssikaudella ja rautakaudella, niin näkee uskomattoman vaurastumisen. KV-kauppaa ja idänretkiä? Integraatiota Saksaan ja Skandinaviaan?

Sen verran vielä, että kaikki lähteet puhuvat suomalaisten JALKAVÄKIarmeijoista - tai ainakana hevosia tai ratsumiehiä ei mainita ja muutenkin teksteistä saa kuvan, että jalkamiehet josuineen ja keihäineen väijyttivät, sala-ampuivat ja näännyttivät maahan hyökkääjät metsiin. Toki hevossotureitakin varmana oli, mutat veikkaisin että he olivat näitä harvojen mahtisukujen edustajia - palkkasotureita en usko Suomessa olleen. Tämä on tosin vain oam mielipiteeni ja pohjautuu täysin epätieteelliseen käsitykseen suomalaisesta kansanluonteesta...

Miksi hämäläiset eivät voittaneet Birgerin ja Tuomaan risteretkiarmeijaa? No, koska heillä oli se viides kolonna keskuudessaan. Sissejä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi. Tai sitten erehdyttiin suuruuden ja kapinan huumassa kenttätaisteluun vanhoista sotilasperinteistä piittaamatta.

meikämie kirjoitti:

RUK:han ei tähän kuulu mitenkään... sen sijaan tunnen kyllä keskiajan sotataktiikat.

Pahassakaan maastossa voitto ratsuväestä ei ollut varma, jos jalkaväki oli huonosti koulutettua. Sveitsiläisten voitot perustuivat ylivertaiselle koultuukselle, liettualaisista en tiedä, mutta epäilisin ylivoiman näytelleen osaa. Lisäksi liettualaisialal oli 1200-luvulla jo oma raskas taivähintäänkin puoliraskas ratsuväkensä tukena - eivät he pelkästään jalan taistelleet. Olivatko nuo vielä pakana-ajan taisteluita?

40 huovia, holoppa ja nihtiä on eri asia kuin 40 asemiestä. Suomessa ei nihdillä ole voinut olla neljää kaveria, ei edes ehkä yhtä, koska Suoemsta puuttui juuri rälssi, jolla näitä seurueita yleensä pyöri ympärillä. Vielä myöhäiskeskiajalal Suomen rälssi oli harvalukauista, köyhää ja sotilassäätyä - ei mitään ritareita, joilal oli iso aseenkantajien yms. porukak laahuksenaan, vaan raakoja ratsuväen sotureita, jotka liikkuivat yksin, tai ystäväporukalla, josksu ehkä pari seuralaista mukana jos oli rikkaammasta meihestä kysymys. Suuren luokan mahtimiehet olivat sitten asia erikseen.

Veikkana, että Tuomaan seurue on ollut juuri se korkeintaan muutama kymmentä, sata meistä, kaikki mukaan luettuna. juuri tarpeeksi suuri porukka piispan suojaksi.

on ollut riittävästi tykkivenediplomatiaa silmälläpitäen - plus sitten mahdolliset palkkasoturit tai ledung päälle. Kyse on, paitsi itse taisteluvoimasta, myös psykologiasta.

Tykkivenediplomatia on molemmille osapuolille tapa säilyttää kasvonsa. Kapinalliset saavat palata kunniakkaasti kotiinsa ja piispa korjaa arvovaltavoiton. Jos hommassa olisi ryhdytty taistelemaan, tulos olisi molemmin puolin ollut tuhoisa.

Liettua kääntyi kristinuskoon vuonna 1386, jolloin siitä tuli valtionuskonto ja järjestettiin joukkokastajaiset. Kolme vuotta myöhemmin paavi julisti Saksalaisen ritarikunnan pannaan, koska se oli hyökännyt Liettuaan "ristiretki" mielessään.

mitä vain ortodokseja vastaan 1240...