Onko mitään tutkimusta uskovatko katolisen kirkon jäsenet oikeasti todellisen Helvetin olemassaoloon?
Olen joistain iltapäivälehdistä lukenut "uutisia" tyyliin että puolet Saksan katolisista ei usko persoonallisen pahan (=saatanan) olemassaoloon eivätkä helvettiin. Koska lähteeni ovat näin epäluotettavia ja kyseenalaisia kyselenkin täältä (en siksi että tämä olisi sen luotettavampi tietolähde, vaan siksi että ehkäpä täällä joku osaisi antaa viitteen josta pääsisi käsiksi lähteeseen). Onko esim. Suomessa "kartoitettu" mihin Katolisen kirkon jäsenet todella uskovat?
Ymmärrän, että kirkko opettaa esim. helvetin ja saatanan olevan todellisia, mutta uskooko valtaosa kirkon jäsenistä myös näihin?
Olen joistain iltapäivälehdistä lukenut "uutisia" tyyliin että puolet Saksan katolisista ei usko persoonallisen pahan (=saatanan) olemassaoloon eivätkä helvettiin. Koska lähteeni ovat näin epäluotettavia ja kyseenalaisia kyselenkin täältä (en siksi että tämä olisi sen luotettavampi tietolähde, vaan siksi että ehkäpä täällä joku osaisi antaa viitteen josta pääsisi käsiksi lähteeseen). Onko esim. Suomessa "kartoitettu" mihin Katolisen kirkon jäsenet todella uskovat?
Ymmärrän, että kirkko opettaa esim. helvetin ja saatanan olevan todellisia, mutta uskooko valtaosa kirkon jäsenistä myös näihin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä, onko tutkittu. Mutta mitä olen puhunut helvetistä ihan tavallisten maallikkojen, katolista uskontoa opettavien, pappienkin kanssa, niin melko yleinen on ajatus, että helvetti on olemassa, mutta toivomme ja rukoilemme, ettei kukaan joutuisi sinne.
Minä en tiedä tutkimuksista, mutta käsitykseni on, ettei persoonallisesta pahasta puhuta sen enempää katolisissa piireissä kuin tavallisissa luterilaisissa.
Itse olen ollut tilanteessa, jossa manattiin pahoja henkiä pois yhdestä miehestä. Siitä on yli 20 vuotta ja olin silloin luterilainen. Ne henget olivat ihan persoonallisia, eivät mitään pahoja tuntemuksia.
Itseäni on myös kerran kahden viikon ajan ahdisteltu pahan puolelta, siis ulkoa päin. Tässä jokunen aika sitten - olen nyt katolilainen - olin konkreettisen ahdistelun kohteena ja sain kyllä apua kun pyysin sitä papilta, ja se paha lähti pois ahdistelemasta. Tarvitsemme muita ihmisiä ja kirkkoa. Yksin rukoilemassa olin avuton, vaikka Jumala varmasti kuulee rukoukset. Olihan siitä pelottavasta tilanteesta apua, tuli ainakin anottua apua. Kun vaan ei huono muisti pääsisi yllättämään ja eläisi taas ruikuttaen ja unohtaen kaiken hyvän, mitä elämässä on.
Oli aika, jolloin vahvasti epäilin persoonallisen pahan olemassaoloa ja kävin juttelemassa papin kanssa. Nyt uskon jälleen persoonallisen pahan ja helvetin olemassaoloon. Siitä todistaa meille Jeesus ja kirkko.
Jos ihmisiltä on mennyt usko Jumalaan ja raamatun totuuteen, onko ihme, jos he eivät enää voi uskoa pahan ja helvetin olemassaoloon. Ymmärrän, jos uskovallakin on vaikeuksia uskoa niihin. Onhan se niin kamalaa ja kuulostaa lapselliselta. Mutta silti ne ovat.
Silloin kun nuorena olin mukana manaamistilanteessa, niin siihen ryhdyttiin, koska kyseinen mies itse pyysi, että hänen puolestaan rukoiltaisiin niiden tai sen pahan hengen vuoksi. Varmaankin ihminen voi saada vaikka mitä kohtauksia mielisairaana, mutta kyllä pahat henget tulevat ilmi ihan selvästi sitten kun ovat tullakseen. Varmaankin on hyvä, ettei niistä hengistä sittenkään kauheasti puhuta, kyllä sen sitten tietää jos sattuu kohdalle. Jos taas niistä vouhkaa paljon, niin ihmiset alkavat kuvitella sitä sun tätä lähimmissään pahan hengen tuotteeksi. Ihmisillä kun on niin vilkas mielikuvitus kun tulkitaan toisten käyttäytymistä. Luulen, että kirkon käytäntö on hyvä, ettei puhuta paljon, mutta myönnetään niiden olemassaolo.