Kohta päästään äänestämään!

Kohta päästään äänestämään!
Joko on ehdokkaat valittu?
11375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllähän ne on valittu kun numerotkin on annettu jo ja naamatkin paljastettu kaduilla, muah.

Äänestä

Arto Lahti on ehdokkaista ainoa, joka ei kumartele suomettumisen tabuja vaan on valmis ottamaan Karjala-kysymyksen esille Venäjän kanssa. Niin kauan kuin Karjala on vieraissa käsissä niin Suomen ja Venäjän välit eivät voi olla muuta kuin ystävällisyyden teeskentelyä.

Kunhan tämä suomettuneisuuden sukupolvi väistyy maan johdosta, niin asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä. Suomi koki huutavan vääryyden toisessa maailmansodassa. 500000 ihmistä menetti kotinsa, kotiseutunsa, maasta silvottiin 12% pois. Suomi oli uhri, suomettuneisuuden asianajajat edelleen sanovat kivenkovaan että Suomi oli syyllinen jatkosotaan. No, edes heillä ei riitä pokkaa väittää että Suomi olisi ollut syyllinen talvisotaankin.

Äänestä
  • Siis sinulle piti suuntaamani äskeinen kommenttini.

    Äänestä

Muuten ihan totta, mutta mutta, ne nykyasukkaat. Sellaista mahdollisuutta ei edes innokkaimpien palauttajien mielissä ole että Suomi saisi Karjalan takaisin "tyhjänä". Jos Suomi Karjalan takaisin joskus saa, mitä sopii epäillä hyvin voimakkaasti, niin kaupan päällisiksi tulisivat 300000-350000 nykyasukasta ja minulla on sellainen tunne, että suurin osa palautusajatukseen myönteisestikin suhtautuvista ei tällaista määrää vieraan maan ihmisiä oman maan rajojen sisäpuolelle ole valmis hyväksymään.

Mielestäni on ihan ok että tätäkin asiaa pidetään esillä mutta totuus on kuitenkin se, että valtaosalle sodan jälkeen syntyneistä suomalaisista mitään Karjala-kysymystä ei ole olemassakaan. Asia on liian harvalle enää henkilökohtainen, että se liikuttaisi suuria mielipiteitä. Viimeisten evakkojen kuoleman jälkeen asia hautautunee lopullisesti. Hyvä tai huono asia, vaikea sanoa, mutta todennäköisesti totuus.

Äänestä
  • ja ääni menee Saulille. Setaturnipsia en äänestä vaikka tykinputki painettaisiin niskaan. Jep jep.

    Äänestä

  • Äänestäjä kirjoitti:

    ja ääni menee Saulille. Setaturnipsia en äänestä vaikka tykinputki painettaisiin niskaan. Jep jep.

    Sanoit jo niin osuvasti. Eli minunkin ääneni menee Salelle.

    Äänestä

niinistöö äänestettyä

Äänestä

On aika päästä eroon pakkoruotsista ja suomenruotsalaisten etuoikeuksista, jotta Suomi pääsee kunnolla rullaamaan.

Äänestä
  • sille ei kukaan voi mitään. Mitkään Niinistöt ei Tarjaa syrjäytä....;)

    Äänestä

  • ja tulee voittamaan kirjoitti:

    sille ei kukaan voi mitään. Mitkään Niinistöt ei Tarjaa syrjäytä....;)

    niin ei tarvita kuin yksi Niinistö, Sauli Niinistö Presidentiksi ja kaikkien sivarien, kaappihomojen, lesbojen ihannetyttö Tarja Halonen poljetaan unohdusten suohon. Rukoilkaamme ja hartaasti, että niin käy. Saamme Suomelle vielä mahdollisuuden nousta täältä Euroopan pellen osasta jälleen itsenäiseksi ja voimakkaaksi valtioksi.

    Äänestä

Melko mitään sanomattomat vaalit. Mihin ovat kadonneet Pekka Tiasen, Paavo Väyrysen ja Veltto Virtasen kaltaiset politiikan kaltaiset suurmiehet?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


porilainen_m kirjoitti:

Kohta päästään äänestämään!
Joko on ehdokkaat valittu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu