Antikristus!!

Antievankeliumi julistaa ihmisen vanhalle minuudelle pelastusta ohi muiden ihmisten. Tämä vanha minuus on erillinen muista ja on ns. lankeemuksen tulos. Se on jakanut ihmiskunnan, Yhden Ihmisen, kansoihin, kieliin, heimoihin ja yhä pienimpiin yksiköihin. Se tuntee olevansa erillinen muista ja sillä on kilpailutilanne toiseen nähden. Se ei ole tullut Yhdeksi Hengeksi Kristuksen kanssa, koska silloin se olisi Yksi kaikkien kanssa. Sillä eihän Kristuksessa ole enää mitään jakoa, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus. Ei ole barbaaria, ei juutalaista, ei suomalaista, ei kommunistia, ei mustaihoista vaan KAIKKI ja KAIKISSA on Kristus.

Kun on julistettu kadotusta ihmiskunnalle unohtaen Jumalan Pelastus Kristuksessa Jeesuksessa, niin koko pelastus on sysätty taas ihmisen harteille. Julistetaan miten ihmisen täytyy tehdä ratkaisu tai muuten hän on kadotettu. Oikea evankeliumi julistaa taas Pelastuksen kaikille ihmisille Jeesuksen Kristuksen tähden. Jumalan tahdon ja rakkauden mukaan kaikki ihmiset kaikkina aikoina ovat pelastetut. Ihmisen osa on kuulla olevansa pelastettu Kristuksessa. Uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, Pelastuksen saa kokea myös tässä ajassa. Näin tulee tuntemaan ihmiskunnan Tosi Minuuden Kristuksen.

Väärän antievankeliumin julistus lähtee siitä valheellisesta lähtökohdasta liikkeelle, että Kristus ei olisikaan onnistunut, vaan että ihmiskunta olisi vieläkin kadotettu. Näin tässä tehdään tyhjäksi Jumalan armo, joka on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Tässä ristille lyödään koko maailman Pelastus, Kristus Jeesus ja vastustetaan Armon Henkeä. Ihminen haluaa minäkeskeisyyttään pelastua omalla tahdollaan ja uskollaan ohi muiden, vaikka Jumalan pelastusteko on valmis koko ihmiskunnan osalta. Antikristuksen henki on noussut saarnaamaan kadotusta ihmiskunnalle ja tekee ihmeitään valheen voimalla. Jokainen mieleltään parantunut ymmärtää, että nämä ihmeet ja merkit ovat silkkaa huijausta ja rahastusta. Mutta itsevalitun pelastuksen ja oman minän palvonnan hengessä mennään kohti syvempää pimeyttä ja hautaa. Olemmehan kaikki kuolemaan tuomitut vanhassa ihmisessä. Tämä kuoleminen on kuolemista Kristuksen kanssa ja näin Ylösnousemus on oleva Yhtä lailla kaikkien osa.

Laki huijaa ihmistä. Laki tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden pelastua. Lain saarnassa lähtökohta on se, että ihminen on kadotettu. Sitten ihmiselle tarjotaan tilaisuus pelastua jollain omalla ratkaisulla. Kaikki eri kristinuskonnon suunnat ovat julistaneet aina evankeliumin sijaan ja pelastuksen sijaan siis kadotusta. Nyt sitten kadotusta ihminen on voinut torjua erilaisin ihmisestä lähtöisin olevin teoin. Näitä ovat: oman uskonratkaisun tekeminen (pienet lahkot ja herätysliikkeet), ns. uskovien kaste (kaikki edelliset ja mm. adventistit ja metodistit), lapsikaste (luterilaiset) ja erilaiset katumukset ja sakramentit (katolinen kirkko).

Kun pelastus asiassa jää lopullinen ratkaisu ihmiselle, niin tuloksena on aina lainalainen vaeltaminen, omavanhurskauden syvä pimeä ja Raamatun oman lahkotulkinnan jumaloiminen. Tästä seuraa ahdasmielisyyttä ja ”harhaoppisten” näkemistä joka puolella. Onhan ihminen tämän opetuksen mukaan sittenkin voinut pelastaa itsensä. Lainalaisen tunnistaa myös siitä, että hän on kovasti omaa totuuttaan muille tyrkyttämässä ja kadotustuomiolla ihmisiä pelottelemassa.

Evankeliumin saarna Pyhässä Hengessä sanoo kaikille ihmisille kaikkina aikoina: te olette pelastetut Kristuksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Näin pelastus asia tulee uskon asiaksi. Täydellinen pelastus on Kristuksen ansioissa tullut koko ihmiskunnan osaksi. Jumalan Pojan ansaitsema syyttömyys ja viattomuus kätkee alleen kaiken lihan Pyhässä Hengessä. Totuus on että kaikki ihmiset ovat pelastetut. Tämän sinetöi lopullisesti Jumalan Pojan kuoleminen ristillä. Ylösnousemusvoima kastaa koko ihmiskunnan Kristuksen kuolemaan. Pelastuksen kokeminen tässä ajassa on pelastumista tämän maailman turmiosta. Se on syntymistä Ihmisyyteen ja Isän Jumalan lapseuteen Kristuksessa Jeesuksessa.

Miksi täytyy sitten julistaa, kun kaikki pelastuvat. Jotta syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen nimeänsä kohtaan. Jotta ihmiset tietäisivät jo tässä ajassa, että tämän kärsimyksen täyteisen maailman ajan jälkeen on Elämää. Ja että Jeesus Nasaretilainen oli se kuka Hän sanoi Olevansa. Hänessä oli maailman kaikkeuden ainoa Jumala ja Isä ihmisenä. Ja että ihmiset tunnustaisivat tämän ihmiskunnan Yhden Minuuden Kristuksen ja tulisivat tuntemaan Itsensä. Paavali kehottaa uskovaa koettelemaan ITSEÄÄN, tutkimaan ITSEÄÄN! Onhan Jeesus Kristus Jumalan Sana ja Siemen, joka on kylvetty jokaiseen ihmiseen. Onhan Jumalan valtakunta sisäisesti meissä.

Kristus ei tarjoa ihmiselle mahdollisuutta pelastua. Ei! HÄN ON PELASTUS! Lain alainen vaeltaa Jeesuksen jäljessä kadotustuomiota peläten. Armon alla ihminen tunnustaa Jeesuksen Kristuksen olevan koko maailman Vapahtaja. Kaikkien ihmisten Vapahtaja ja varsinkin uskovien Vapahtaja. Vaikka kaikki pelastuvat hän julistaa Jeesuksen nimeä ja siinä onkin todellinen ristin hulluus.

Pelastusta ei omisteta uskolla. Tämä väärä opetus on johtanut itseriittoiseen farisealaisuuteen, jossa uskolla omistetaan pelastuksen lisäksi kaikki muukin mahdollinen. Vaikka tämä julistus sopii hyvin tähän yksityisomistuksen aikaan, niin evankeliumia se ei ole. Pelastus tullaan tuntemaan uskon kautta. Uskon tultua minä tulen tietoiseksi pelastuksesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Tulen tietoiseksi täydellisestä Pelastuksesta, jonka Jumala valmisti koko ihmiskunnalle! Pelastus on ollut ennen uskoa. Pelastuksen kokeminen synnyttää uskon Jumalaan Pyhässä Hengessä.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja kysyn miksi sinun tarvitsee tulla tuntemaan pelastus ,jos sinä olet jo pelastunut ilman uskoa.

Eli onhan "hyviä" ihmisiä ilman uskoakin ja osaavat elää ilman sitä tietoa.

Siksikö siis kirkot aikaansa kuluttavat ja rahoja "haaskaavat, että ihmettelevät tuota "hulluutta"?
Siis miksi evankeliumia vielä julistetaan, jos sitä ei mihinkään tarvita???

Äänestä
  • Evankeliumia julistetaan, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen nimeänsä kohtaan! Jotta pelastuksen saisi kokea jo tässä ajassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kerettiläinen kirjoitti:

Antievankeliumi julistaa ihmisen vanhalle minuudelle pelastusta ohi muiden ihmisten. Tämä vanha minuus on erillinen muista ja on ns. lankeemuksen tulos. Se on jakanut ihmiskunnan, Yhden Ihmisen, kansoihin, kieliin, heimoihin ja yhä pienimpiin yksiköihin. Se tuntee olevansa erillinen muista ja sillä on kilpailutilanne toiseen nähden. Se ei ole tullut Yhdeksi Hengeksi Kristuksen kanssa, koska silloin se olisi Yksi kaikkien kanssa. Sillä eihän Kristuksessa ole enää mitään jakoa, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus. Ei ole barbaaria, ei juutalaista, ei suomalaista, ei kommunistia, ei mustaihoista vaan KAIKKI ja KAIKISSA on Kristus.

Kun on julistettu kadotusta ihmiskunnalle unohtaen Jumalan Pelastus Kristuksessa Jeesuksessa, niin koko pelastus on sysätty taas ihmisen harteille. Julistetaan miten ihmisen täytyy tehdä ratkaisu tai muuten hän on kadotettu. Oikea evankeliumi julistaa taas Pelastuksen kaikille ihmisille Jeesuksen Kristuksen tähden. Jumalan tahdon ja rakkauden mukaan kaikki ihmiset kaikkina aikoina ovat pelastetut. Ihmisen osa on kuulla olevansa pelastettu Kristuksessa. Uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, Pelastuksen saa kokea myös tässä ajassa. Näin tulee tuntemaan ihmiskunnan Tosi Minuuden Kristuksen.

Väärän antievankeliumin julistus lähtee siitä valheellisesta lähtökohdasta liikkeelle, että Kristus ei olisikaan onnistunut, vaan että ihmiskunta olisi vieläkin kadotettu. Näin tässä tehdään tyhjäksi Jumalan armo, joka on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Tässä ristille lyödään koko maailman Pelastus, Kristus Jeesus ja vastustetaan Armon Henkeä. Ihminen haluaa minäkeskeisyyttään pelastua omalla tahdollaan ja uskollaan ohi muiden, vaikka Jumalan pelastusteko on valmis koko ihmiskunnan osalta. Antikristuksen henki on noussut saarnaamaan kadotusta ihmiskunnalle ja tekee ihmeitään valheen voimalla. Jokainen mieleltään parantunut ymmärtää, että nämä ihmeet ja merkit ovat silkkaa huijausta ja rahastusta. Mutta itsevalitun pelastuksen ja oman minän palvonnan hengessä mennään kohti syvempää pimeyttä ja hautaa. Olemmehan kaikki kuolemaan tuomitut vanhassa ihmisessä. Tämä kuoleminen on kuolemista Kristuksen kanssa ja näin Ylösnousemus on oleva Yhtä lailla kaikkien osa.

Laki huijaa ihmistä. Laki tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden pelastua. Lain saarnassa lähtökohta on se, että ihminen on kadotettu. Sitten ihmiselle tarjotaan tilaisuus pelastua jollain omalla ratkaisulla. Kaikki eri kristinuskonnon suunnat ovat julistaneet aina evankeliumin sijaan ja pelastuksen sijaan siis kadotusta. Nyt sitten kadotusta ihminen on voinut torjua erilaisin ihmisestä lähtöisin olevin teoin. Näitä ovat: oman uskonratkaisun tekeminen (pienet lahkot ja herätysliikkeet), ns. uskovien kaste (kaikki edelliset ja mm. adventistit ja metodistit), lapsikaste (luterilaiset) ja erilaiset katumukset ja sakramentit (katolinen kirkko).

Kun pelastus asiassa jää lopullinen ratkaisu ihmiselle, niin tuloksena on aina lainalainen vaeltaminen, omavanhurskauden syvä pimeä ja Raamatun oman lahkotulkinnan jumaloiminen. Tästä seuraa ahdasmielisyyttä ja ”harhaoppisten” näkemistä joka puolella. Onhan ihminen tämän opetuksen mukaan sittenkin voinut pelastaa itsensä. Lainalaisen tunnistaa myös siitä, että hän on kovasti omaa totuuttaan muille tyrkyttämässä ja kadotustuomiolla ihmisiä pelottelemassa.

Evankeliumin saarna Pyhässä Hengessä sanoo kaikille ihmisille kaikkina aikoina: te olette pelastetut Kristuksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Näin pelastus asia tulee uskon asiaksi. Täydellinen pelastus on Kristuksen ansioissa tullut koko ihmiskunnan osaksi. Jumalan Pojan ansaitsema syyttömyys ja viattomuus kätkee alleen kaiken lihan Pyhässä Hengessä. Totuus on että kaikki ihmiset ovat pelastetut. Tämän sinetöi lopullisesti Jumalan Pojan kuoleminen ristillä. Ylösnousemusvoima kastaa koko ihmiskunnan Kristuksen kuolemaan. Pelastuksen kokeminen tässä ajassa on pelastumista tämän maailman turmiosta. Se on syntymistä Ihmisyyteen ja Isän Jumalan lapseuteen Kristuksessa Jeesuksessa.

Miksi täytyy sitten julistaa, kun kaikki pelastuvat. Jotta syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen nimeänsä kohtaan. Jotta ihmiset tietäisivät jo tässä ajassa, että tämän kärsimyksen täyteisen maailman ajan jälkeen on Elämää. Ja että Jeesus Nasaretilainen oli se kuka Hän sanoi Olevansa. Hänessä oli maailman kaikkeuden ainoa Jumala ja Isä ihmisenä. Ja että ihmiset tunnustaisivat tämän ihmiskunnan Yhden Minuuden Kristuksen ja tulisivat tuntemaan Itsensä. Paavali kehottaa uskovaa koettelemaan ITSEÄÄN, tutkimaan ITSEÄÄN! Onhan Jeesus Kristus Jumalan Sana ja Siemen, joka on kylvetty jokaiseen ihmiseen. Onhan Jumalan valtakunta sisäisesti meissä.

Kristus ei tarjoa ihmiselle mahdollisuutta pelastua. Ei! HÄN ON PELASTUS! Lain alainen vaeltaa Jeesuksen jäljessä kadotustuomiota peläten. Armon alla ihminen tunnustaa Jeesuksen Kristuksen olevan koko maailman Vapahtaja. Kaikkien ihmisten Vapahtaja ja varsinkin uskovien Vapahtaja. Vaikka kaikki pelastuvat hän julistaa Jeesuksen nimeä ja siinä onkin todellinen ristin hulluus.

Pelastusta ei omisteta uskolla. Tämä väärä opetus on johtanut itseriittoiseen farisealaisuuteen, jossa uskolla omistetaan pelastuksen lisäksi kaikki muukin mahdollinen. Vaikka tämä julistus sopii hyvin tähän yksityisomistuksen aikaan, niin evankeliumia se ei ole. Pelastus tullaan tuntemaan uskon kautta. Uskon tultua minä tulen tietoiseksi pelastuksesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Tulen tietoiseksi täydellisestä Pelastuksesta, jonka Jumala valmisti koko ihmiskunnalle! Pelastus on ollut ennen uskoa. Pelastuksen kokeminen synnyttää uskon Jumalaan Pyhässä Hengessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu