Seuraava TAKINKÄÄNTÖ voisi olla

Kenestä voisi olla kyse. Kuka kääntäisi takin NATO-jäsenyyden hyväksi.

Poliitikkojen toimintatavat ovat viimeisen vuosikymmenen aikana saaneet uusia piirteitä. Ennen vaaleja he puhuvat varsinaisesta asiasta kierrellen ja kaarrellen, ja vaalien jälkeen he käyvät käsiksi varsinaiseen asiaan. Ovathan he saaneet kansalta "valtakirjan". Oli asia sitten niin tai näin.

Juuri näin toimittiin EU-liitynnässä. Kysymys ei kuulemma vaalien alla ollut liittovaltiosta, vaan valtioiden liitosta. Vastustettiin, vastustettiin rahaliittoa, ja lopulta, käännettiin takkia.

No, nyt olemme liittovaltion partaalla, täysin toisin, kuin mitä -95 luvattiin.

Ja mikä härskeintä, eivät antaisi meidän, kansan, asiantilaa enää uudelleen arvioida. Onneksi vapaasta Euroopasta löytyy vielä muitakin kuin kusettajia. Tosin suomalaiset ovat sellainen lammaslauma, ettei helpompaa kaitsettavaa taida maa enää päällään kantaa.

Samalla systeemillä poistettiin vastoin kansan tahtoa, suurituloisimpien varallisuusvero. Pitää joskun uida "vastavirtaan", sanovat takinkääntäjät.

Jumalauta, tällätavoinhan ne lypsävät meidät kuiviin. Vaikka "maalta" kotoisin ovatkin.

Tiedätkö, miten niiden usassa kävisi, jos tälläistä peliä sielä pelaisi?
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


NATO-jäsenyys. kirjoitti:

Kenestä voisi olla kyse. Kuka kääntäisi takin NATO-jäsenyyden hyväksi.

Poliitikkojen toimintatavat ovat viimeisen vuosikymmenen aikana saaneet uusia piirteitä. Ennen vaaleja he puhuvat varsinaisesta asiasta kierrellen ja kaarrellen, ja vaalien jälkeen he käyvät käsiksi varsinaiseen asiaan. Ovathan he saaneet kansalta "valtakirjan". Oli asia sitten niin tai näin.

Juuri näin toimittiin EU-liitynnässä. Kysymys ei kuulemma vaalien alla ollut liittovaltiosta, vaan valtioiden liitosta. Vastustettiin, vastustettiin rahaliittoa, ja lopulta, käännettiin takkia.

No, nyt olemme liittovaltion partaalla, täysin toisin, kuin mitä -95 luvattiin.

Ja mikä härskeintä, eivät antaisi meidän, kansan, asiantilaa enää uudelleen arvioida. Onneksi vapaasta Euroopasta löytyy vielä muitakin kuin kusettajia. Tosin suomalaiset ovat sellainen lammaslauma, ettei helpompaa kaitsettavaa taida maa enää päällään kantaa.

Samalla systeemillä poistettiin vastoin kansan tahtoa, suurituloisimpien varallisuusvero. Pitää joskun uida "vastavirtaan", sanovat takinkääntäjät.

Jumalauta, tällätavoinhan ne lypsävät meidät kuiviin. Vaikka "maalta" kotoisin ovatkin.

Tiedätkö, miten niiden usassa kävisi, jos tälläistä peliä sielä pelaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu