Mikähän taho voisi lahjoittaa Helsingin kaupungille hiekkaa? Varmaan täytyisi tuoda Saharasta asti. Ei ole ainakaan Helsingissä enää hiekkaa jalkakäytävien kunnosta päätellen. Muutaman millin satanut lumi kyllä aurataan suurimpinakin juhlapäivinä heti, mutta hiekkaa ei laiteta vielä vuorokaudenkaan kuluttua jäätymisestä. Ja kuka tänä vuonna korvaa, jos liukastun ja taitan koipeni jonkin omakotitalon kohdalla. Muistaakseni vuoden alusta tuli jotain muutoksia!?
Helsingille
avustusta
2236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllähän hiekka talvella kivaa on, mutta keväällä ja kevätalvella siitä muodostuu pölyä ja sitten taas kirotaan että kuinka ei kaupunki hoida hommiaan kun hengitysilma on kelvotonta ja kaikkialla on vain likaisen harmaata pölyä.
Että ei sitä hiekkaakaan ihan loputtomasti voi kylvää.
jos helsingin kaupunki saisi sille kuuluvan osan valtion verotuksesta, täällä voisi päälystää jalkakäytävät vaikka ruusun lehdillä. asiahan on niin että täällä tuotetut veroeurot ohjataan pieniin kuntiin ja lappiin ym. ne rahat menee siihen että jokapuoella suomea on oiken hienot tiet vaikkei alueella tuoteta veroja senkään vertaa että olisi oikeasti varaa rakentaa edes kärrypolkua. helsinkiläisten rahoilla koko tämä maa pyörii. sitten on turhe ihmetellä miksi tääällä kaikki tökkii kun rahat viedään muualle keskustan toimesta