Valitkaa viisaasti tienne

TTT

Koska Herra ei itsekään ketään tuomitse, niin en tuomitse minäkään. Ja jokaiselle maksetaan oman valluksen mukaan, joten jos joku riistää oman henkensä, niin Herralle hänen tulee tili tehdä, eikä minulle.

Sinä olet varmastikin niitä jotka pelkäävät edelleen joutuvansa ikuiseen kärsimykseen, koska pidät kuollesta sanasta kiinni (eli sanasta, jota et ole edes ymmärtänyt). Koettele itseäsi, ja koettele uskoasi.

Kysy itseltäsi sydämessäsi kuka on sinun jumalasi. Koska niin kauan on pelolla ja epäluuloilla ja epäuskolla osuus ihmisen sieluun, kunnes hän löytää Elämän toivon; ei siis kuoleman pelossa vaeltamista, vaan Elämän toivossa.

Koska se mitä ihminen pelkää eniten, siitä tulee hänelle paula, kun ahdistukset saapuvat. Ja se epäjumala jota ihminen pitää Herran tilalla, tulee ihmiselle paulaksi. Sodomassa ja Gomorrassa palvottiin taivaankappaleita, ja taivaalta satoi heille synnin palkaksi tulta ja tulikiveä.

Näinä viimeisinä aikoina ihmiset pitävät ihmisiä palvottavana kohteena, jonka takia ihminen tulee heille vitsaukseksi. Laittomuuden ihminen, joka tulee ja ihmiset ottavat hänet vastaan jumala, ja hän tulee vitsaksi jumalattomille, jotka eivät Herraa rakastaneet.

Laittomuuden ihminen saa paljon vääryyttä ja pahuutta aikaan, koska ihmiset sokeasti seuraavat häntä, koska eivät tunne Herraa, vaan luulevat Herraksi tätä.

Ja jos ihmisellä on kolmipersoonainen epäjumala, niin mikä onkaan vitsaus siitä tuleva, kun Herra maksaa sydämen teiden mukaan?

4

436

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mats

      Kristinusko on maailman väkivaltaisin uskonto! Aina pitää olla pelottelemassa sillä jumalan vihalla. Mitä sinä itse pelkäät? Sanotaan, että jumala on rakkaus ja seuraavaksi puhutaan jumalan vihasta ja suuttumukssta. Minulle on kristittyjen jumalasta tullut kuva vainoharhaisesta, sadistisesta ja kostonhimoisesta tyypistä. Eikö ihmiskunta olisi jo kypsä luopumaan jumalsaduista ja ottamaan itse vastuun omista teoistaan ja pelastumisestaan?

      Epäilen,että uskovan täytyy olla jotenkin sadomaso, että alistuu pelkoon ja kuriin. Ikävä kyllä suurimmassa osassa ihmisiä on sadomasokistisia piirteitä, joten kristinuskolle soveltuvaa kasvualustaa on viljalti olemassa.

      • tero-tapio

        >>Aina pitää olla pelottelemassa sillä jumalan vihalla.>Mitä sinä itse pelkäät?


      • marwin2

        Juuri ihminen itse ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä nykyään. Ja mitä siitä seuraa: väkivaltaa, pornografiaa, haureutta jne.


    • Armahtavaan Jeesukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3040
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      933
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      807
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      752
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      535
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      47
      514
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      456
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe