Itsemurha

Lueskelin aikaisempia kirjoituksia itsemurhasta. Sieltä löytyi mielenkiintoisia näkökantoja. Mutta haluan kantaa oman korteni kekoon.

Olen itse kristitty, jotkut sanovat että uskovainen. Olen kasvanut tällaisessa uskovaisessa perheessä, joten se voi selittää joitain käsityksiäni. En väitä että tietäisin kaikki asiat varmasti. Mietin ja pohdiskelen.

Itsemurha on asia joka usein herättää voimakkaita tunteita. Joillekin asia voi olla henkilökohtainen joten uskon että keskusteluissa tulisi olla erittäin hienotunteinen. Äitini sisko teki itsemurhan ja tiedän äitini kautta että asia voi olla hyvin arka.

Suuri kysymys on se pääseekö itsemurhan tehnyt taivaaseen. Toivomme tietenkin parasta, mutta uskon ettei kukaan ole todistanut tätä käytännössä. Kukaan ei ole käynyt katsomassa onko näin tapahtunut ja tullut takaisin "maahan" kertomaan asiasta. Joten varmoja emme voi olla suuntaan eikä toiseen.

Kristittynä ajattelen Raamatun lähteeksi josta voisi tutkia mitä Jumala ajattelee itsemurhasta. Tiedämme kaikkien ihmisten olevan syntisiä eli kuolemantuomion alaisia. Jumala teki ongelmalle väliaikaisratkaisun ja antoi ohjeet kuinka synnit sovitetaan: ihmisen edestä oli annettava eläinuhri, erityisesti sen veri. Jumala on kiinostunut verestä, koska Hän katsoo "elämän" sijatsevan siinä. Ratkaisu oli väliaikainen, koska jos uhrin jälkeen teki taas syntiä niin... tiedätte mitä piti tehdä!

Yrittäkää kestää... lopusta löytyy pointti!

No, sitten tuli tämä Jeesus-ratkaisu, jonka varmaan kaikki tietää. Eli hänet tapettiin ja veri vuoti. Elikkä avautu mahdollisuus lop. sovitukseen.

Kysymys on: kenen hyväksi Jumala katsoo Jeesuksen uhrin? Eläinuhri katsottiin ennen sitä vain uhraajan hyväksi. Mitenkäs Jeesus-uhri?

Mielipide!!!

Uskon että jos Jeesuksen uhraus voidaan katsoa itsemurhan tehneen hyväksi, HÄN ON TAIVAASSA. Eli hänen pelastuksensa ei riipu katumuksesta: (eli ainoa mahdollisuus ´pelastukseen ranteet-auki-vetäjälle olisi nopea katumus ennen kuolemista).

Kysymyksiä:

OLEMMEKO KAIKKI PELASTETTUJA?

ONKO VAIN OSA MEISTÄ PELASTETTUJA?
KETKÄ MEISTÄ?

ONKO KUKAAN MEISTÄ PELASTETTU?
(ts. kaikki mennään helvettiin)

Pyydän, vältä kiihkoamista ja ilmaise mielipiteesi selvästi (eli ei niinkuin minä, hehe)

Jusa
8442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jokainen joka on laittanut luottamuksensa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä voi asettaa kaiken toivonsa siihen kirkkauden lupaukseen joka meillä on Jumalalta: Joh.3:16.
Tässä lupauksessa ei rajata pois ketään sillä todistaahan kaikki kirjoitukset meistä ihmisistä: "Kaikki on pois poikenneet, ei ole ketään joka etsii sitä mikä Jumalan on ei yhden yhtäkään." Niinpä pelastumisemme ei olekkaan teoissa tai lain noudattamisessa tai sen noudattamatta jättämisessä vaan Jumalan armossa joka tulee luottamuksesta Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön jossa HÄN teki kaiken meidän edestämme ja me saamme omistaa sen kaiken, todellakin kaiken ilman omaa tekoamme taikka ansiotamme ja meidät luetaan pelastettujen joukkoon.

Äänestä
  • Kyllä tämä pelastuksen asia on selvästi Raamatussa sanottu: Ihminen pelastuu uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön takia. "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16)

    Kaikkien puolesta on uhri annettu, ja syntien anteeksiantamusta julistetaan kaikille. Mutta siitäpä tuo pelastus on kiinni, kelpaako ihmiselle pelastus Jeesuksessa vai ei. Ja monellehan se ei kelpaa.

    "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa, jottei YKSIÄKÄÄN, JOKA HÄNEEN USKOO, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka USKOO HÄNEEN, ei tuomita, MUTTA JOKA EI USKO, ON JO TUOMITTU, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan." (Joh. 3:16-18)

    "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2)

    Äänestä

  • keskustelija kirjoitti:

    Kyllä tämä pelastuksen asia on selvästi Raamatussa sanottu: Ihminen pelastuu uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön takia. "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16)

    Kaikkien puolesta on uhri annettu, ja syntien anteeksiantamusta julistetaan kaikille. Mutta siitäpä tuo pelastus on kiinni, kelpaako ihmiselle pelastus Jeesuksessa vai ei. Ja monellehan se ei kelpaa.

    "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa, jottei YKSIÄKÄÄN, JOKA HÄNEEN USKOO, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka USKOO HÄNEEN, ei tuomita, MUTTA JOKA EI USKO, ON JO TUOMITTU, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan." (Joh. 3:16-18)

    "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2)

    hups, viestini tuli vahingossa profeetan viestin alle

    Äänestä

Jeesus sovitti kaikkien ihmisten synnit..eli ts.kaikkien ihmisten pitäisi päästä taivaaseen..riippumatta onko hän tappanut tai tehnyt muuta pahaa jollekkin (vaikka mun mielestä niitä ei taivaaseen kaivata)..eikös Jeesus sen takia ristiin naulittu??antamaan anteeksi kaikkien ihmisten tekemät synnit..??toi uhri juttu vähän kyllä ihmetyttää..eikö meidän Jumalan pitänyt olla se kuka arvotsaa eläinten ja kasvienkin elämää..??miksi Hän siis halusi että Hänelle uhrataan ...?? *miettii*
nooh, mä oon vaan tällanen teinipeelo kuka miettii syntyjä syviä... :)
-h*2*o-

Äänestä
  • Pidän kaikenlaisista kommenteista. Iällä ei oo väliä.

    Minun mielestä asia voisi olla näin: uskon että Jumala arvostaa eläimiä ja kasveja todella paljon. Luulen että Hän jpa rakastaa niitä, enemmän kuin kukaan ihminen. Onhan Hän itse ne luonut.

    Mutta kyse on ihmisen syntisyydestä. Ihminen on niin syntinen että hänen syntinsä sovitukseksi tarvitaan viaton eläin, joka ei todellakaan ole rikkonut Jumalaa vastaan. Hinta on kova, mutta se on maksettava.

    Tähän löytyy hyvä esikuva: Aadam ja Eeva oli häädetty paratiisista synnin takia. Jumala tappoi eläimet josta Hän teki vaatteet heille. Symbolisesti Jumala peitti tällä uhraamisella Aadamin ja Eevan synnin ja konkreettisesti heidän alastomuutensa. Eli siinä puettiin päälle näiden eläinten viattomuus.

    Jumala oli varmasti pahoillaan näistä uhrauksista, mutta muuta keinoa ei ollut. Hän kaipasi olla yhteydessä ihmiseen.

    Pyydän että kiinnität huomiota enemmän suurempaan ongelmaan: ihminen oli syypää koko maailman lankeemukseen ja siihen että näitä eläimiä piti uhrata. Voisihan olettaa että Jumalalla olisi oikeus olla katkera ihmiselle siitä että ihminen on tuhonnut ja tuhoaa Hänen ihamaa luomistyötään.

    Mutta silti uskon että koska Hän rakastaa, Hän haluaa antaa anteeksi.

    J

    Äänestä

varmoja ja vedenpitäviä vastauksia itsemurhaa koskeviin kysymyksiin? Oma henkilökohtainen käsitykseni on että se joka uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana, pelastuu. Vilpitön ja nöyrä usko vie taivaaseen. En usko että kuolintapa ratkaisee iäisyyspaikan. Käsitykseeni on vaikuttanut muutaman tosiuskovaisen tekemä itsemurha. Tässä pari esimerkkiä.

Muutamia vuosia sitten eräs harras kristitty, vuosikymmeniä uskossa ollut vanhus hirtti itsensä omassa kodissaan. Vanhus oli lämmin ja iloinen ihminen. Lisäksi hän oli innokas rukoilija. Todennäköinen syy tämän suloisen, punaposkisen naisen itsemurhaan oli hänen outo sairaus. Nainen kärsi sisäisestä tärinästä joka kiusasi häntä päivin ja öin. On ilmeistä että hän väsyi sairauden aiheuttamaan kipuun ja päätti lyhentää tuskiaan oman kätensä kautta. Samoin eräs herkkä ja hauras perheenäiti tappoi itsensä joitakin vuosia sitten. Nainen kärsi masennuksesta, levottomuudesta ja peloista. Hän haki ammatti-ihmisiltä apua, oli laitoshoidossa, pyysi esirukousta ja rukoili itsekin. Myös mies, lapset ja sukulaiset yrittivät auttaa ja tukea naista parhaan kykynsä mukaan. Mikään ei kuitenkaan pystynyt naista auttamaan, niinpä tämä lopulta väsyi taisteluun, luovutti ja siirtyi ajasta ikuisuuteen hirttosilmukan avulla.

En siis usko että itsemurha on ratkaiseva seikka. Tuskinpa nyt Jumala sallii johdatusta rukoilevalle ihmiselle tapahtuvaksi mitään sellaista mikä erottaisi ihmisen ikuisiksi ajoiksi Jumalasta. Onhan kuolemassa aina jotakin peruuttamatonta. Jumala rakastaa luotujaan, miksi hän tahtoisi ihmisten joutuvan helvettiin. Raamattu ilmoittaa että kateuteen saakka hän halajaa henkeä(sielua) jonka on ihmiseen laittanut. Minun mielestäni ihmisen täytyy kieltää Jumala, Jeesus, Pyhähenki, taivas sekä helvetti ennen kuin on helvettiin matkalla. Toisilla usko on heikompi, kaikki eivät tahdo kertoa vakaamuksestaan. Uskon että Jumala tutkii sydämet, näkee ihmisten sisimpään, kuulee hiljaisimmatkin rukoukset ja tahtoo auttaa kaikkia luotujaan. Aina emme ymmärrä emmekä saa tietää miksi pahoja asioita tapahtuu Jumalan omille. LUotan kuitenkin siihen että Taivaassa kaikki selviää, epäkohdat katoaa ja täydellisyys alkaa. Taivaassa, Jeesuksen luona ei ole sairautta, tuskaa, kipua, pelkoa eikä ahdistua. Siellä saamme ikuisen levon, rauhan ja onnen.

Äänestä

Jumala yksin on elämän ja kuoleman Herra.. Ja käskyssään sanonut, että älä tapa.. Ja että rakasta lähimmäistä kuin itseä. Itse minäkin on arvokas, ei tapettava.. Ei antanut ihmiselle siinä asiassa valtaa. Ei sanonut, että ihminen voi tehdä tahtonsa mukaan. Meidän tulee tyytyä Jumalan tahtoon.. Tosin olen kuullut sellaisestakin tapauksesta, että itsemurhan tekijä olis ehtiny katua ja pyytää senkin synnin anteeksi.. Jotain myrkkyä ku oli nauttinu..

Äänestä

Kun olin pieni poika, ja olin siihen aikaan evakossa Ikalisissa, tuli siihen samaan maalaistaloon toinenkin perhe Parkanosta, ja heillä oli pieni poika niinkuin minäkin. Aarre oli hänen nimensä, ja hän kertoi minulle järkyttävän kertomuksen, mitä tapahtui Parkanossa.
Talon emäntä oli pyytänyt Aarrea hakemaan vasta saunasta, sillä hän aikoi vielä lakaista tuvan lattian. Ja kun Aarre meni sinne, ja pääsi noin 5 metrin päähän saunan ovesta, niin se ovi aukesi,
ja sieltä tuli kuin karhu, iso mies musta karvainen kuin karhu, mutta sillä oli sarvet päässä kuin lehmällä, ja se käveli kuin ihminen kahdella jalalla,ja muistaakseni Aarre sanoi että sillä oli myöskin lehmän kaviot.
Ja silloin Aarre läksi juoksemaan kovaa vauhtia takaisin tupaan, mutta ei voinut sillä oli niin kauhun vallassa että kaatui, ja kun hän katsoi taaksensa hän näki kuinka se karvainen musta olento oli aukaissut kaivon kannen ja meni kaivoon. Silloin Aarre taas sai jalat alleen, ja meni tupaan omaan sänkyynsä, ja oli hirvittävän peloissaan. Ja seuraavana aamuna emäntä itse meni hakemaan vastoja saunasta, ja voi kauhistus mitä hän näkikään !!! Huh! siellä oli hänen oma miehensä, hirttänyt itsensä saunan katon hirteen.
Ja roikkui siellä hirressä.
Ystäväni! näin kävi itsemurhaajalle. Perkele haki
hänen sielunsa helvettiin.
Anna elämäsi Jeesukselle Kristukselle, ja kun aikasi tulee lähetä tästä ajasta, niin sinut tulee korjaamaan taivaaseen itse Herra Jeesus, eikä Perkele, niinkuin haki tämän miehen joka teki itsemurhan.

Sakaria

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jusu kirjoitti:

Lueskelin aikaisempia kirjoituksia itsemurhasta. Sieltä löytyi mielenkiintoisia näkökantoja. Mutta haluan kantaa oman korteni kekoon.

Olen itse kristitty, jotkut sanovat että uskovainen. Olen kasvanut tällaisessa uskovaisessa perheessä, joten se voi selittää joitain käsityksiäni. En väitä että tietäisin kaikki asiat varmasti. Mietin ja pohdiskelen.

Itsemurha on asia joka usein herättää voimakkaita tunteita. Joillekin asia voi olla henkilökohtainen joten uskon että keskusteluissa tulisi olla erittäin hienotunteinen. Äitini sisko teki itsemurhan ja tiedän äitini kautta että asia voi olla hyvin arka.

Suuri kysymys on se pääseekö itsemurhan tehnyt taivaaseen. Toivomme tietenkin parasta, mutta uskon ettei kukaan ole todistanut tätä käytännössä. Kukaan ei ole käynyt katsomassa onko näin tapahtunut ja tullut takaisin "maahan" kertomaan asiasta. Joten varmoja emme voi olla suuntaan eikä toiseen.

Kristittynä ajattelen Raamatun lähteeksi josta voisi tutkia mitä Jumala ajattelee itsemurhasta. Tiedämme kaikkien ihmisten olevan syntisiä eli kuolemantuomion alaisia. Jumala teki ongelmalle väliaikaisratkaisun ja antoi ohjeet kuinka synnit sovitetaan: ihmisen edestä oli annettava eläinuhri, erityisesti sen veri. Jumala on kiinostunut verestä, koska Hän katsoo "elämän" sijatsevan siinä. Ratkaisu oli väliaikainen, koska jos uhrin jälkeen teki taas syntiä niin... tiedätte mitä piti tehdä!

Yrittäkää kestää... lopusta löytyy pointti!

No, sitten tuli tämä Jeesus-ratkaisu, jonka varmaan kaikki tietää. Eli hänet tapettiin ja veri vuoti. Elikkä avautu mahdollisuus lop. sovitukseen.

Kysymys on: kenen hyväksi Jumala katsoo Jeesuksen uhrin? Eläinuhri katsottiin ennen sitä vain uhraajan hyväksi. Mitenkäs Jeesus-uhri?

Mielipide!!!

Uskon että jos Jeesuksen uhraus voidaan katsoa itsemurhan tehneen hyväksi, HÄN ON TAIVAASSA. Eli hänen pelastuksensa ei riipu katumuksesta: (eli ainoa mahdollisuus ´pelastukseen ranteet-auki-vetäjälle olisi nopea katumus ennen kuolemista).

Kysymyksiä:

OLEMMEKO KAIKKI PELASTETTUJA?

ONKO VAIN OSA MEISTÄ PELASTETTUJA?
KETKÄ MEISTÄ?

ONKO KUKAAN MEISTÄ PELASTETTU?
(ts. kaikki mennään helvettiin)

Pyydän, vältä kiihkoamista ja ilmaise mielipiteesi selvästi (eli ei niinkuin minä, hehe)

Jusa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu