Kyselin tuolla pari päivää sitten vastausta ja tulihan se sieltä. Mutta kyllä tuli semmoista roskaa, että enpä ole aikaisemmin nähnyt. Siis tämä teksti todistaa täydellisesti sen puolesta, että teidän tänne kirjoittavien uskonnollisten heinähattujen sivistystaso on todella olematon. Aloitetaan siis ruotiminen:
"En ole kirjallinen tyyppi ja vihaan pitkiä tekstejä joten laitan lyhyesti."
no tämä minä kyllä täydellisesti uskon. sitten taas lainausta sinulta:
"Älä sekoita kansallissuuksia ja islamia. Nykyislamin alueilla oli korkeaa kulttuuria jo ennen islamia. Esim. Egypti, Kaksoisvirran alue, Persia ym. Sitä ennen jo oli korkea kulttuuri Kreikassa ja Roomassa. Maailmassa on paljon kulttuureita ollut ja mennyt eikä islam ole tuonut mitään uutta. Numerot on arabialaisia mutta ei mitenkään islamin ansiota."
Koko länsimaisen sivistyksen pohja on Kreikassa, jossa luotiin pohja epäilylle ja filosofialle. Sen sijaan te yritätte kaikin keinoin estää tämän epäilyn esille tulon ja kiistätte näin ajattelun vapauden. Kreikan ja sitä seuranneen Rooman kulttuurin, josta käytetään yhteisnimitystä antiikki, kukoitus ajoittuu vuosien 400 eaa - 500 väliin. Eli siis siihen hetkeen kun Länsi-Rooma tuhoutui. Tarkemmin asiaa liittyy se, että Länsi-Rooman viimeinen keisari oli Romulus Augustulus joka suljettiin luostariin vuonna 476. Tosin jo sitä ennen Länsi-Rooma oli hajonnut moneksi lukuisaksi germaanikuningaskunnaksi.
Nyt pitää myös muistaa, että sinä aikana kun Kreikan kulttuurin perusteet luotiin, niin silloin ei ollut tietoakaan mistään kristinuskosta eikä jeesuksesta. Kreikkalaisilla on omat jumalansa, jotka roomalaiset kopioivat. Kristinusko alkoi saada jalansijaa Roomassa vasta noin 200 -luvulta lähtien.
Sen sijaan sinä väität, että vasta Kreikan ja Rooman kukoituksen jälkeen olisi koittanut Egyptin, Kaksoisvirtain maiden ja Persian kulttuurin kukoitus. Heh he hee. Egyptin vanha historian ajoitetaan vuosiin 3000 -320 eaa väliin. Tällöin kielenä muinaisepypti ja kirjoituskieli oli hieroglyfit. Noita Kaksoisvirtain maata ja Persiaa en tässä yhteydessä viitsi edes ottaa esille. Vinkiksi sanon, että ota nyt vaikka ala-asteen historian oppikirja esille, niin jo sieltä löydät totuuden. Niin ja mihin sinä muuten unohdit Induksen, Kiinan ja Amerikan mantereen korkeakulttuurit...
Arabilaiset numerot otettiin käyttöön nimenomaan islamin kaudella. Miksi muuten kreikkalaiset ja
roomalaiset olisivat käyttäneet omia, paljon hankalampia numeroita? Islamin kaudella syntyivät myös islamilaiset yliopistot joista eurooppalaiset sitten kävivät ottamassa mallia. Yleisesti ensimmäisenä eurooppalaisena yliopistona pidetään Bologan ylipistoa, jolle keisari Fredrik Barbarosa myönsi suojelukirjan vuonna 1158. Sen jälkeen syntyi muuallekkin Pohjois-Italiaan yliopistoja.
ja sitten taas sinun kommentti:
"Miekkalähetys oli muslimien valtaamilla alueilla käytäntö. Joissain alueilla taas laitettiin ei-muslimeille valtavan korkea vero ja siten pakotettiin kääntymään."
Anna nyt se tieteellisen kirjan tai tutkimuksen nimi, jossa väitetään että islam käytti tuohon aikaan levitykseen miekkalähetystä. Siis aivan käsittämätöntä, että heität tälläistä rasistista tekstiä ilman että esität mitään perustelua. Kun tuo väite on aivan perätön.
Totuus on se, että muutamat kaliffit (esim. kaliffi Omar) jopa antoivat suojelukirjoja oman alueensa kristityille kirkoille. Lisäksi väitteesi pitää sisällään loogisen ristiriidan: Väität että muslimien valtaamilla alueilla oli käytössä miekkalähetys. Sitten seuraavassa lauseessa perutkin jo tämän sanomalla että jossain alueilla maksettiin veroa. Siis eivätkö nämä alueet joissa maksettiin veroa, niin eivätkö ne olleet islamin valloittamia?
Se pitää paikansa, että verotuksellinen kohtelu oli muutamilla alueilla erilainen. Eli muslimimoskeijat oli vapautettu verosta kun sen sijaan taas kristilliset kirkot maksoivat kovaakin veroa. Mutta nyt kysy itseltäsi: Millainen on sellainen kristitty joka vaihtaa uskokuntaa siksi, että toinen on halvempi?
sitten taas sinun tekstiä:
"Niin pyysit esittämään jonkun tekstinpätkän joistain aikaisemmista kirjoituksistasi. Laita ensin linkit että tiedän mitkä on sinun. Sinähän vaihdat joka kirjoitukseesi nimimerkkiä."
Miten sinä sitten voit väittää että minä ihailen nykyisiä muslimivaltioita jos et tiedä minun nimimerkkiäni? Näinhän sinä teit. Sanoit että "sinun ihailemissasi muslimivaltioissa". Siis aivan sama jos minä sanoisin että "sinä ihailet saatanaa" ilman mitään perustelua.
ja sitten taas sinun tekstiä:
"Niin juuri tuo demokratia on se minkä myönsit siellä puuttuvan. Nyt väität jo vastoin islamin oppineita jos väität ettei sen puute johdu juuri islamista. itse he sanovat ettei tarvitse länsimaista demokratiaa koska heillä on täydellinen oppi ja laki - islam - ja sen laki Sharia. sanoit pienen ylimystön pitävän valtaa. Juuri esim. Iranissa on islamilainen papisto vallassa. Saudi-Arabiassa on lakina Sharia."
Nyt puhut islamin oppineista jotka sanovat, että he eivät kaipaa demokratiaa. No totta helvetissä he sanovat näin koska ovat vallassa. Kaikki vallassa olevat diktaattorit haluavat säilyttää valtansa. Ovatko islamin oppineet yhtä kuin koko kansa?
Eikö ne vaalit jotka on pidetty nyt Irakissa todista juuri sen puolesta, että kansa kaipaa valtaa ja haluaa äänestää. Pommi- ja terrori-iskuista huolimatta reilusti yli puolet kansasta käynyt vaaliuurnilla. Jopa rullatuolissa istuvat vanhat mummot menivät äänestämään. Tai itse asiassa heidän kannettiin äänestämään. Etkö sinä lue edes lehtiä?
Sama tilanne on Afganistanissa. Sielläkin valtaa piti täysin mieletön taleban ryhmittymä, jonka nopea luhistuminen todisti että kyseessä oli pelkkä savijaloilla seisova jättiläinen, ei mitään muuta. Tämä siitä huolimatta että taleban vannoi ja vakuutti että kansa on heidän takanaan.
Aivan samoin teki Hussein, joka sai omissa viimeisissä "vaaleissa" 100 pronsenttia äänistä. Jos Irakin kansan enemmistö, tai edes merkittävä vähemmistö, olisi todella Husseinin takana, niin ei Irak olisi sortunut niin nopeasti kuin se sortui. Tai nyt he sitten yrittäisivät väen väkisin vapauttaa Husseinia.
Edellä oleva juttua ei ole miusään nimessä myöskään tarkoitettu USA:n nuoleskeluksi. Yhdysvallat on nimittäin pistänyt päänsä mehiläispesään josta on hyvin vaikea irtautua. Mutta taas toisaalta taustalla saattaa olla myös kylmä laskelmointi, jota ei ole vielä juuri missään tuotu esille. Nimittäin USA täytyi tietää, että aloittamalla sodan Irakissa, ne samalla houkuttelivat paikalle "islamin heinähatut" eli fundamentalistit. Näin he olivat poissa uhkaamasta USA:n omaa mannerta. Niin no tämä nyt oli vain tälläinen viileä arvaus, johon ei löydy mitään todisteita. Mutta odotellaan sitten kun arkistot aukenevat, että mitä sieltä löytyy.
Mutta sitten taas sinun lainaus:
"Jostain syystä lähes kaikki maailman demokraattiset valtiot on kristittyjä maita.
Missä kristityssä maassa lainsäädännöllä koko ajan kovennetaan ei kristittyjen oikeuksia. Varmaan pystyt laittamaan esimerkin."
Niin demoktaattiset maat ovat teollisesti kehittyneitä ja niissä on korkea elintaso. Luojan kiitos ne ovat maallistuneita. Se on myös varmaa, että jos sinunlaiset ihmiset pääsisivät valtaa niin silloin meille "vähemmän uskovaisille" koittaisi kovat ajat.
Demokratian yksi keskeinen joukkovoima on ollut työväenliike, jonka lakkoilun tuloksena esimerkiksi Suomi -niminen valtio sai yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vuonna 1906. Tämän seurauksena esim. papisto menetti keskeisen aseman poliittisessa päätöksenteossa. Se kun oli yksi johtavasta neljästä säädystä. Eli periaatteessa sillä oli 25 prosenttia vallasta.
Niin ja juuri tuon saman työväenliikkeen yksi oppi-isä oli Karl Marx, jonka yksi keskeinen teesi oli että "uskonto on oopiumia kansalle".
Etkö sinä sitäkään tiennyt?
Ja edelleen luet huonosti uutisia: Syyskuun 11. päivän jälkeen esimerkiksi USA:ssa on jatkuvasti tiukennettu muslimimoskeijoiden valvontaa. USA:n on kaappannut kaikkien ihmisoikeuksien vastaisesti muslimeja, joita he ovat epäilleet teorroristeiksi ja vieneet heidät kolmansiin maihin, joissa heitä on kidutettu. Etkö sinä tätäkään ole tiennyt? Et ilmeisesti ole myös koskaan kuullut Ranskan huivilaista, joka estää muslimityttöjä pitämästä huivia koulussa. Siis etkö sinä lue yhtään mitään?
Mitä tulee siihen kristillisyyteen ja demokratiaan, niin et siis tiedä sitäkään että demokratin juuret ovat antiikin Kreikkassa ja Perikleen ajassa. Eli juuri silloin kun jeesuksesta ei tiedetty vielä yhtään mitään. Kovasti huonosti olet lukenut historian kirjasi.
Lisäksi pyydän sinua tustustumaan Väli- ja Etelä-Amerikan historiaan. Nun alueet ovat erittäin kristillisiä mutta siitä huolimatta niiden lähihistoria on hyvin verinen.
Niin kuin on muuten kristillisen Euroopan historia. Demokraattisella Euroolla on ikää vajaat sata vuotta, kristillisellä Euroopalla noin 1500 vuotta. Ja se on myös historiallinen fakta, että minkään muun valtakunnan eteen kuin taivasten valtakunnan eteen ei ole tehty niin paljon ruumiita.
Sitten sinun loppunootti:
"En ole aivan niin tietämätön heinähattu kuin ehkä luulet. Niin olet työssä ilmeisesti jossain pakolaiskeskuksessa. Minä en ole, mutta minulla on Suomessa lukuisia muslimiystäviä. Toinen asia että olen joutunut oleskelemaan heidän keskuudessaan heidän kotiseuduillaan.
Antaa muuten aivan eri käsityksen kuin täällä jossa he ovat vieraalla maaperällä. Eikö muslimimaissa sitten ole kieltoja ja määräyksiä jotka ovat yksisilmäisiä ja joita on pakko totella. Heidän keskuudessaan elänyt tietää eikä tarvitse perustaa tietojaan yksisilmäiseen jonkun osapuolen vihaan.
Mitähän nämä muuten liittyy helluntailaisuuteen."
Kaiken sen minkä edellä olevan pohjalta voi sanoa että et ole niin tietämätön heinähattu kun ensimmäisessä nootissa kirjoitin. Sinä olet vielä tietämättömämpi ja sen myös hyvin toit esille.
Lisäksi sinä kerrot että sinulla on lukuisia muslimiystäviäsi täällä Suomessa. Sitten sinä taas todistat omaa kirjoitustasi vastaan eli ammut itseäsi jalkaan. Kirjoitat sanatarkasit näin: "mutta minulla on Suomessa lukuisia muslimiystäviä. Toinen asia että olen joutunut oleskelemaan heidän keskuudessaan heidän kotiseuduillaan. Antaa muuten aivan eri käsityksen kuin täällä jossa he ovat vieraalla maaperällä."
Sinä todistat tässä demokratian puolesta diktatuuria vastaan. Siis jos kyse on uskonnosta, niin miksi ihmeessä sama uskonto näyttäytyy täällä demokratiassa aivan eri muodossa kuin diktatuurissa.
Ja mitenkä tämä liittyy helluntailaisuuteen? Tietenkin siten, että kaikki uskonnolliset ääriliikeet, olivat ne sitten buddahalaisia, islamilaisia, hindulaisia tai kristittyjä, niin ne kaikki ovat demokratian vastaisia. Siksi niitä pitää ehdottomasti vastustaa. Sillä jos joku niistä pääsee valtaan, ovat seuraukset "vähemmän mukavia". Sen todistaa historia vääjäämätömästi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen vastannut alkiuperäiseen. Käy sieltä lukemassa. Sanoin siinä etten jatka tästä aiheesta täällä.
Jos haluat kertoa islamin ylivertaisuudesta ja hyvyydestä niin se kuulu islam-palstalle, ei helluntailaisuus.
En muuta voi sanoa.
että minä kannatan sivistystä ja koulutusta. Aivan toisin kuin sinä joka nojaat taikauskoon ja vääriin tietoihin etkä suotu edes tunnustamaan että olet ollut täysin väärässä. Tämänhän sinä tavallaan itsekkin tunnustit kun et enää vastannut. Eli pakenit siis suoraan sanoen paikalta.
Jos sinä päätät että yksi plus yksi on kolme, niin pidät tästä kiinni vaikka totuus asiasta on aivan toinen. Tämän vuoksi sinun käytöstäsi voidaan todella hyvällä syyllä nimittää "tyhmyydeksi".
Eli mitä helvetin jumalia ja kekkosia te hellarit luulette olevanne? Millä ihmeen oikeudella te katsotte että vain teillä oikeus plus ymmärrys ja kaikki mitä te sanotte on oikein ja erehtymätöntä? Mitäs sitten jos jumala onkin asiasta teidän kanssanne eri mieltä? Kuka silloin on oikeassa...
"te hellarit luulette olevanne?"
Mistä olet saanut päähäsi että olen helluntailainen. Eikö tänne sitten muut kirjoita, eli saman logiikan mukaan sinäkin olet helluntailainen.
Yksi kysymys johon et varmaan vastaa ja eikä se ole välttämättömyys. Asia vain paistaa selvästi vastauksistasi.
Onko miehesi muslimi ja oletko itse jo kääntynyt muslimiksi. Sen verran fanaattisesti puolustat sitä uskontoa vaikka toisaalta sanot olevasi uskonnollista kiihkoilua vastaan.
Tai anteeksi niin enhän minä voi tietää mitä sinä sanot kun joka kerta kirjoitat eri nimellä.
saanut päähäsi että olen nainen? ja kerro nyt minulle se kohta taas missä minä fanaattisesti puolustan islamia? jos historiallisten faktojen esille tuominen on "fananaattista" niin johon on aikoihin eletty...
sinä reppana kun et näytä tuntevan historiaa alkuunkaan niin pitäähän nyt jonkun tuoda esille totuus. esimerkiksi se että kreikka ja rooma olivat "voimissaan" vasta sen jälkeen kun egyptistä ja kumppaneista oli jäljellä vain "muisto". tai islam olisi muka historiallisena aikana käyttänyt miekkalähetystä. jne jne...