Raamatun ohjetta:5. Moos. 21:18-21 "Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä .. Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
Opetetaanko kouluissamme tuleville vanhemmille
tätäkin
122012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nuo säädökset koskivat israelin kansaa ja vanhaa liittoa, ne ei enää sido meitä uuden liiton kristittyjä. Vanhasta liitosta otettiin kylläkin muutama asia uuteen liittoon, näitä olivat mm. epäjumalille uhratun lihan syöntikielto ja haureuden välttäminen (muistaakseni), löytyy lueteltuna Apostolien teoissa. Jumalan 10 käskyä ovat toki aina voimassa. Käsky vanhempien kunnoittamisesta pitää sisällään myös lupauksen eli siitä kannattaa pitää kiinni, niinkuin kaikista muistakin käskyistä.
Tavallaan sitä edelleen opetetaan, mutta kyse on siitä, että mikäli lapsi ei kunnioita vanhempiaan silloin tapahtuu ns. painostus yhteisön taholta toimia paremmin. Vanhoissa kylissä kyläläiset saattoivat vihaisesti tokaista: -Sinä se et kunnioita edes vanhempiasi.
Tämä on suoraan Raamatusta ja usein sitä tulkitaan väärin "muka" väkivaltaiseksi teoksi lasta kohtaan (kivittäminen).
Miten muutenkaan sitä voi tulkita? Siinä seisoo että tappakaa lapsi, joka ei kunnioita vanhempiaan!!!
Kuten kirjoitin tuohon toiseenkin kysymykseen, niin kannattaa ottaa siis Raamatun tulkinnassa järki käteen. On eri asia, mitä Raamattu kertoo Israelin kansan erämaavaelluksen aikaisista laeista, kuin mitä se kertoo tämän päivän kristitylle. Raamattu on historiallinen kirja eikä kaikkea siellä kerrottua ole tarkoitettu noudatettavaksi tänään. Eihän teoksia voi lukea siten, että nyppäisee sieltä yhden virkkeen unohtaen samalla kokonaisuuden. Sellainen tapa johtaa väärinymmärryksiin.
Sami Tammisalo
alkuperäistä kysymystä edes esittänyt. Sanoit, että eihän teoksia voi lukea siten, että nyppäisee erillisiä virkkeitä. Mutta niinhän sinä itsekin teet, kun jätät osan huomioimatta. Jos vetoat siihen, että olemme kehittyneempi yhteiskunta tänä päivänä ja asiat ovat muuttuneet, voit samalla miettiä miten voimme nykytiedon valossa ylipäätään tulkita raamattua. Melkein kaikki raamatun tapahtumat ovat nykytiedon valossa puppua. Vai oletko viime aikoina tavannut naista, jonka pyhä henki olisi hedelmöittänyt? Jos joku tänä päivänä väittäisi esim. lentävänsä, uskoisiko häntä kukaan? Tuskin. Tämä siksi, että tiedämme miksi se on mahdotonta. Raamatun tapahtumien aikaan asia oli toisenlainen. Raamattu ei oman henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan ole kuin mahtava tarina, verrattavissa iliaaseen ja odysseiaan. Kukaan ei pysty todistamaan, että raamatun ihmetapahtumat olisivat tosia. Oikean ja väärän määrittelemiseen ei myöskään raamattua tarvita, vain aivot. Mieluummin pidän järkeni ihan vain päässäni tulkitessani raamattua.
Puhuin siitä, että Raamattu on historiallinen kirja. Argeologia ja mm. juutalainen historoitsija Josefus ovat todistaneet, että Raamatun kuvaamat kaupungit, sodat jne. ovat historiallisia tosiasioita. Kristillinen kirkko on tosin aina uskonut Raamatusta, että se on samalla jumalallinen ja inhimillinen. Siksi joitakin epätarkkuuksia myös historiallisissa tiedoissa on.
Ihmeet ovatkin sitten asia erikseen. Esimerkiksi 1970-luvun lopussa Niilo Ylivainion kokouksissa tapahtui ihmeitä. Osa niistä voidaan selittää vain hurmiolla jne., mutta useita todistettuja parantamisia tapahtui. Mitä nämä sitten ovat / olivat? Jos lääketiede ei pysty selittämään, että miksi joku parantui rukouksella, niin eikö kyseessä ole ihme. Tämä jää toki aina uskon asiaksi, niin kuin lopulta usko Raamattuunkin Jumalan ilmoituksena.
Vielä siitä Mooseksen laista. Se toki kertoo sen, että Israelin kansa on sitä noudattanut. Mutta se ei enää sido tätä aikaa, vaan oli tarkoitettu israelin kansan noudatettavaksi. Siksi meidän ei tarvitse tänään kivittää ketään.
Sami
En epäile, etteikö raamattu perustuisi historiaan jollain tasolla ja kuten sanoit esim. raamatussa kuvattujen kaupunkien olemassaolo on pystytty todistamaan. Myös iliaan ja odysseian kertomista paikoista on löydetty nykyaikana maantieteellisia vaastaavuuksia. Tämä ei kuitenkaan todista vielä oikeastaan mitään, eikä siitä ole edes kysymys.
Kysymys on jumalasta, jeesuksesta ja raamatun uskonnollisesta puolesta. Ilman niitähän raamattu olisi pelkkä ajankuvaus (tottakai uskovaisten mielestä raamattu kuvaa aikaansa jumaline ja jeesuksineenkin).
Ehkä voisit opettaa minua ymmärtämään.
Tämä tietty mooseksen laki, johon tartuin ei ole ainoa asia joka minua raamatussa askarruttaa. Esim. moniavioisuus ja insesti ovat raamatun mukaan hyväksyttäviä asioita sekä myös eläinten tappaminen muutenkin kuin ruuaksi. Minua vain ihmetyttää, että kristityt, jotka pitävät raamattua pyhänä kirjanaan, pitävät itseään myös erityisen moraalisina ihmisinä. Ehkä vika onkin siinä, että läheskään kaikki itseään kristityksi kutsuvat eivät ole edes lukeneet raamattua? Olen henkilökohtaisesti todennut, että monet heistä eivät edes tiedä mitä raamattu todellisuudessa sisältää. Uskonto on enemmänkin perinne, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Uskontoa ei kyseenalaisteta. Eikö kuitenkin olisi parempi että yksilö tekee valinnan vasta luettuaan raamatun? Suuri osa suomalaisista on pelkkiä tapakristittyjä.
Mutta tietysti sanot etteivät nämä säännöt päde nykypäivänä. Miksi esimerkiksi kymmenen käskyä pätisivät nykyaikaan sen paremmin? Vain siksi koska ne yhä sopivat nykyaikaan eivätkä ole muuttuneet epämoraalisiksi? Kymmenessä käskyssä ensimmäistä lukuun ottamatta ei ole mitään mitä tavallinen ei-uskovainen ihminen tietäisi ja kannattaisi. Meillä jokaisella on kuitenkin omatunto, uskomme tai emme. Mitä raamattuun enää sen jälkeen jää kun kaikki itsestäänselvyydet(itsestäänselvyyksillä tarkoitan moraalisääntöjä, jotka ovat yleisiä kaikenlaisten ja -uskoisten tai epäuskoisten keskuudessa) ja vanhentuneet ohjeet on poistettu? Yliluonnollinen tarina, josta on... niin, mitä hyötyä siitä on? Eikö raamattu sitäpaitsi ole tarkoitettu elämänoppaaksi sellaisenaan, mitään (kivityksiä) poistamatta?
Olisi mielenkiintoista kuulla lisää Niilo Ylivainiosta ja hänen kokouksissaan tapahtuneista ihmeistä. Tapaus on itselleni vieras.
Hei!
Jatkan nurinkurisesti eli lopusta alkuun. Ensin niistä ihmeistä. Jo Jeesuksen aikana esiintyi ihmeidentekijöitä ja tämä sama tahti on jatkunut tähän päivään asti. Valitettavasti monilla ennustajilla ja puoskareilla on ollut vain oma etu kyseessä. Silmänkääntötempuilla ja ihmisiä orjuuttamalla ennustustusten ym. kautta kerätään lähinnä rahaa. Myös nykyajan kristillisessä maailmassa on julistajia, joiden todellinen tarkoitus on vain rahan saavuttaminen. Ystäväni kertoi nigerialaisesta pastorista, joka on saavuttanut maassaan jokusessa vuodessa valtavan imperiumin sosialisoimalla kolehtirahat itselleen. Hänestä on kasvanut jokusessa vuodessa sellainen hengellinen auktoriteetti, tteivät kannattajat osaa olla kriittisiä. Juuri tällaisten ihmisten kohdalla uskon, että väiteyt ihmeet ovat lähinnä silmänlumetta.
Monet ovat kritisoineet Niilo Ylivainion toimintaa ja puheita. Muutama vuosi sitten kiinnostuin henkilöstä ja olen kuunnellut lähes kaikki hänen saatavillaan olevat saarnansa ja puheensa. Ylivainio oli karismaattinen puhuja, joka saarnasi joskus lähes huutamalla ja toisinaan taas hyvin lempeästi. Erottamaton osa Ylivainion työtä oli rukousapalvelu. Juuri näissä rukoustilanteissa monet ihmiset kokivat parantumisia. Toki monet pettyivätkin, koska eivät saaneet sitä, mitä tulivat hakemaan: terveyttä. Raamatussa kerrotaan mm. Betesdan lammikon tapahtumista, joissa Jeesus paransi vain yhden miehen ja muut jäivät. Itse en siis usko, että Jumalan on tarkoitus parantaa kaikkia tai kaikkea. Osamme on olla puutteenalaisessa ja vajavaisessa maailmassa. Jotkut ihmeet sallitaan vain siksi, että ne kirkastaisivat Kristusta. Kuten sanoin, paranemisia tapahtui ja itse olen tavannut kaksi vuotta sitten henkilön, joka koki tällaisen paranemisen 1970-luvun loppupuolella. Vuosia kestänyt ja diagnosoitu selkävaiva parani rukouksen ansiosta eikä kyseisen henkilön sen koommin tarvinnut kärsiä kyseisestä vaivasta. Lääkäri ei juurikaan osannut jälkeenpäin sanoa, että miten vaiva parani. Olen toiminut myös itse sairaalapastorina ja kokenut kyllä saman. Rukoukset kuullaan kyllä, mutta kaikki eivät parane. Joskus niinkin on käynyt. Ja aivan poikkeavalla tavalla eli lääkärien jo menetettyä uskonsa on potilaan vointi kohentunut yllättävällä tavalla. Uskon, että kyseessä on ollut Jumalan ihme. En usko, että Jumala kohdistaa armoansa vain tiettyyn rukoilevaan ihmiseen. Jokainen rukous saa paljon aikaan.
Sitten Raamatusta. On totta, että se sisältää paljon ongelmallisia kohtia. Etenkin meidän eettisen mittapuumme mukaan saattavat jotkut kohdat tuntua järkyttäviltä. Mooseksen laki on jaettu perinteisesti kolmeen osaan:
1. dekalogi = kymmenen käskyä,
2. seremonialaki = uhrit, jumalanpalvelus ja
3. moraalilaki
Näistä kristillinen kirkko on katsonut noudattavansa vain ensimmäistö eli kymmenen käskyn lakia. Kristuksen tultua kaksi jälkimmäistä ovat menettäneet merkityksensä meidän ajassamme.
Jatkan seuraavassa viestissä, ettei tämä pitkä kirjoitus katoa... :)
Jatkoa.
Ensimmäisillä vuosisadoilla elänyt Markion jo hylkäsi Vanhan testamentin katsoen siellä olevan kuvan vihaavasta ja pelottavasta Jumalasta. Hän ei sietänyt VT:n opetuksia ollenkaan. Myös UT:n vaikeat osat hän jätti sikseen. Monet meistä ovat nykyajan Markioneja eli helpompi olisi hylätä vaikeat osaset Raamatusta.
Rovasti Olavi Peltola on mielestäni koonnut ajatuksia hyvin VT:n opiskelusta. Ehkä seuraava teksti voisi selventää ajatuksia:
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/vt/vt2.html
En tiedä, että vastaako se täysin kysymykseen VT:n hankalista kohdista, mutta jotain oppia se minäkin sain. Keskustelu jatkukoon.
Sami
Lainaan itseäni
"Minua vain ihmetyttää, että kristityt, jotka pitävät raamattua pyhänä kirjanaan, pitävät itseään myös erityisen moraalisina ihmisinä. Ehkä vika onkin siinä, että läheskään kaikki itseään kristityksi kutsuvat eivät ole edes lukeneet raamattua? Olen henkilökohtaisesti todennut, että monet heistä eivät edes tiedä mitä raamattu todellisuudessa sisältää. Uskonto on enemmänkin perinne, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Uskontoa ei kyseenalaisteta. Eikö kuitenkin olisi parempi että yksilö tekee valinnan vasta luettuaan raamatun? Suuri osa suomalaisista on pelkkiä tapakristittyjä."
ja
"Miksi esimerkiksi kymmenen käskyä pätisivät nykyaikaan sen paremmin? Vain siksi koska ne yhä sopivat nykyaikaan eivätkä ole muuttuneet epämoraalisiksi? Kymmenessä käskyssä ensimmäistä lukuun ottamatta ei ole mitään mitä tavallinen ei-uskovainen ihminen tietäisi ja kannattaisi. Meillä jokaisella on kuitenkin omatunto, uskomme tai emme. Mitä raamattuun enää sen jälkeen jää kun kaikki itsestäänselvyydet(itsestäänselvyyksillä tarkoitan moraalisääntöjä, jotka ovat yleisiä kaikenlaisten ja -uskoisten tai epäuskoisten keskuudessa) ja vanhentuneet ohjeet on poistettu? Yliluonnollinen tarina, josta on... niin, mitä hyötyä siitä on?"
Raamatussahan kielletään homoseksuaalisuus. Miksi siis kristillinen kirkko ei ole poistanut myös tätä kieltoa, vaikka se selvästi on vanhentunut aivan samalla tavalla kuin muut esimerkkini? Laissakin homoseksuaalisuus on jo suhteellisen kauan ollut sallittua. Monet kristityt pitävät homoseksuaalien elämäntapaa tuomittava, luonnottomana ja kuvottavana. Tämäkö on sitä kuuluisaa lähimmäisenrakkautta? Jos jumala on luonut ihmiset, hän on myös luonut homoseksuaalit. Suurin loukkaus mitä kristityt voivat näille lähimmäisilleen tehdä, on rukoilla heidän puolestaan, että he kääntyisivät heteroiksi. Kristinusko opettaa muutenkin ihmiselle epätervettä alemmuudentuntoa. Kristinusko tekee vahvoista ihmisistä heikkoja, sillä nämä ihmiset eivät luota enää itseensä vaan henkiolentoon.
Kaikki on tosiaankin tulkinnasta kiinni. Hyvä esimerkki on se, että vuonna 1969 taiteilija Harro Koskinen haastettiin oikeuteen jumalanpilkasta ja myös tuomittiin maksamaan sakkoja. Eräs maalikkosaarnaaja oli tehnyt rikosilmoituksen Koskisen sikateoksista. Ironisinta koko jutussa on se, ettei Koskinen edes yrittänyt pilkata teoksillaan jumalaa, hänen vaimonsakin oli pappi.
Raamattuhan on jumalan sanaa. Vanhassa testamentissa puhuu jumala, joka kehottaa kansanmurhiin. Eikö tämä ole täsmälleen sama jumala, johon kristityt edelleen uskovat? Miten edes uuden testamentin jeesus voi kumota tämän jumalan sanoman? Eikö jeesus edusta tätä täsmälleen samaa jumalaa, isäänsä? Miten hän voi kumota isänsä sanat?
Raamatun opetukset ovat täysin ristiriidassa keskenään. Jumala puhuu itsensä pussiin (älä tapa-tapa). Tätä ei voi kyllä kukaan kieltää. Ellei sitten mennä niin pitkälle, että sanotaan, että mooses on tulkinnut jumalan sanat väärin. Olihan hän vain erehtyväinen ihminen, vai mitä? Eli jos sille tielle lähdetään, niin KAIKKI on tulkinnasta kiinni.
Suhtaudun erittäin skeptisesti ns. ihmeparantumisiin. Miten on pystytty todistamaan, ettei koko juttu ollut huijausta ja lääkärit lahjottuja? Luulenpa, että tapaukset jäänevät uskon asioiksi. Ikinä ei myöskään pystytä todistamaan rukouksella ja paranemisella olevan selvää syy-seuraussuhdetta. Etenkin kun rukous ei toimi kaikkien kohdalla. Uskon sattumaan, en jumalaan.
Raamatussa kerrotaan myös, että jeesus paransi KAIKKI sairaat: evankeliumi matteuksen mukaan: "Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. 24 Hänen maineensa levisi sieltä koko Syyriaan. Hänen luokseen tuotiin kaikki erilaisista taudeista kärsivät ihmiset -- niin pahojen henkien vaivaamat kuin kuunvaihetautiset* ja halvaantuneetkin -- ja hän paransi heidät. 25 Hänen perässään kulki suuri joukko ihmisiä. Heitä oli lähtenyt Galileasta ja Dekapoliin alueelta, Jerusalemista ja Juudeasta sekä Jordanin toiselta puolen."
raamatunkirjassa olevaa lakia opetetaan meille nyky lapsille totuutena ja valtion päämiehet sitä uutterasti jorinoissaan siteeraavat samoin papit että... taidan minäkin tulkita niinkuin tahdon ja kutsua kivettämään kyläläiset ne viljelijät jotka viljelee pottua ja kauraa samalla pellolla. Että se uskonvapaudesta ja tulkinnasta.