Rohkeudesta

"Rohkeus ei vaadi voimaa, ainoastaan sydäntä"

Maailman yhä muuttuessa väkivaltaisemmaksi ja pelkurimaisemmaksi, rohkeuden arvostaminen on huomattavasti vähentynyt.
Vaatii rohkeutta olla rehellinen, laskelmointi on pelkuruutta.
12212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja vaatii rohkeutta olla feministi.

Äänestä
  • Se vaatii jonkinsortin tyhmyyttä ja lapsellisuutta olla feministi.Siinä mielessä rohkeutta,että lapsikin on tyhmänrohkea tajuamattaan sitä,sillä hänellä ei ole vielä kasvanut itsesuojeluvaistoa,eikä rationaalista ajattelua,vaan häntä ohjaa hänen oma egonsa,ympäristöä ja ympäröiviä ihmisiä huomioimatta.Näin myös feministeillä.

    Äänestä

  • Sebastian kirjoitti:

    Se vaatii jonkinsortin tyhmyyttä ja lapsellisuutta olla feministi.Siinä mielessä rohkeutta,että lapsikin on tyhmänrohkea tajuamattaan sitä,sillä hänellä ei ole vielä kasvanut itsesuojeluvaistoa,eikä rationaalista ajattelua,vaan häntä ohjaa hänen oma egonsa,ympäristöä ja ympäröiviä ihmisiä huomioimatta.Näin myös feministeillä.

    Missä maailmassa oikein elät?

    Se juuri vaatiikin rohkeutta, että uskaltaa seisoa omien feminstisten ajatustensa takana, vaikka:
    -Miehet haukkuu tyhmäksi ja lapselliseksi
    -ilman itsesuojeluvaistoa ja rationaalista ajatuskykyä olevaksi

    - Kyrvän puutteesta kärsiviksi lesboiksi

    - Painostavat uhkailemalla meitä sillä, että kukaan mies ei meitä huoli jos vaadimme tasa-arvoa

    - Yrittävät viedä meiltä lapsetkin

    -Pitävät palkkojamme alhaisina lisätäkseen miehestä riippuvuuttamme

    - Eivät maksa meille eläkepisteitä lasten- ja kodin hoidosta, vaikka naiset usein ovat monta vuotta lastensa ja perheen vuoksi kotitöissä ja sitten tekevät puolipäivätyötä samasta syystä.

    - Kohtelevat erityisen huonosti pikkulasten yksinhuoltajia, näin pitääkseen naiset miehen armoilla taloudellisilla pakotteilla.

    - Sortavat vanhentuneita naisia kaikin tavoin.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Huomaa tämä: monet miehet ovat jonkinlaisia tirkistelijöitä. He jaksavat vielä 2000-luvullakin kertoa naisille, minkälaisia meidän HEIDÄN mielestään pitäisi olla, ja mukamas ovat tietävinään, MITÄ naisena oleminen on.

    Naisvihamielisyys (misogynia) saa eräiden miesten mielessä julkisesti hyväksyttävän naamion, kun esitetään kieroutuneita ja täysin asiantuntemattomia väitteitä ja herjauksia feministeistä ja feminismistä. Jos joku mieskeskustelija vaivautuisi joskus lukemaan feminististä kirjallisuutta, voisi keskustelua syntyäkin. Tosin yhteiskunnallisiin teoksiin syventyminen voi olla ylivoimaista...

    Tosielämässä tapaa melkein pelkästään fiksuja ja tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen pystyviä miehiä. Jos mies ei pelkää naista (edes feministiä), voi häntäkin sanoa rohkeaksi.

    Useimmat naiset ovat nyky-yhteiskunnassa rohkeita ja yritteliäitä. Heidän on pakko.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Huomaa tämä: monet miehet ovat jonkinlaisia tirkistelijöitä. He jaksavat vielä 2000-luvullakin kertoa naisille, minkälaisia meidän HEIDÄN mielestään pitäisi olla, ja mukamas ovat tietävinään, MITÄ naisena oleminen on.

    Naisvihamielisyys (misogynia) saa eräiden miesten mielessä julkisesti hyväksyttävän naamion, kun esitetään kieroutuneita ja täysin asiantuntemattomia väitteitä ja herjauksia feministeistä ja feminismistä. Jos joku mieskeskustelija vaivautuisi joskus lukemaan feminististä kirjallisuutta, voisi keskustelua syntyäkin. Tosin yhteiskunnallisiin teoksiin syventyminen voi olla ylivoimaista...

    Tosielämässä tapaa melkein pelkästään fiksuja ja tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen pystyviä miehiä. Jos mies ei pelkää naista (edes feministiä), voi häntäkin sanoa rohkeaksi.

    Useimmat naiset ovat nyky-yhteiskunnassa rohkeita ja yritteliäitä. Heidän on pakko.

    Se vaatii jonkinsortin tyhmyyttä ja lapsellisuutta olla feministi.Siinä mielessä rohkeutta,että lapsikin on tyhmänrohkea tajuamattaan sitä,sillä hänellä ei ole vielä kasvanut itsesuojeluvaistoa,eikä rationaalista ajattelua,vaan häntä ohjaa hänen oma egonsa,ympäristöä ja ympäröiviä ihmisiä huomioimatta.Näin myös feministeillä.

    Äänestä

  • Sebastian kirjoitti:

    Se vaatii jonkinsortin tyhmyyttä ja lapsellisuutta olla feministi.Siinä mielessä rohkeutta,että lapsikin on tyhmänrohkea tajuamattaan sitä,sillä hänellä ei ole vielä kasvanut itsesuojeluvaistoa,eikä rationaalista ajattelua,vaan häntä ohjaa hänen oma egonsa,ympäristöä ja ympäröiviä ihmisiä huomioimatta.Näin myös feministeillä.

    Minkälaisia kokemuksia sinulla on naisena olosta? Ja siitä johtuen, onko mieleesi koskaan tullut naisten elämänlaatua koskevia pohdintoja, jotka perustuvat tähän omaan kokemukseen naisena olosta?

    Valitettavasti Jumala loi minut kuvakseen,eikä naiseksi roikkuvine rintoineen ja perseineen,sekä vuotavine reikineen.Näinollen en omaa kokemuksia naisena olosta.Mutta erinomaisen havannointikyvyn,sekä alan koulutuksen omaavana yli-ihmisenä(miehenä)voin esittää hyvinkin luotettavia lausuntoja naisista,sekä erityisesti feministeistä.

    Naisen synnytinelinten kautta lienet kuitenkin sinäkin maailmaan tullut. Naisen rinnat saattavat roikkua jo iän takia - ja aika usein sen takia, että nainen on ruokkinut lapsiaan sillä parhaalla mahdollisella ravinnolla, jonka luonto on vastasyntyneelle järjestänyt.

    Äänestä

  • Sebastian kirjoitti:

    Se vaatii jonkinsortin tyhmyyttä ja lapsellisuutta olla feministi.Siinä mielessä rohkeutta,että lapsikin on tyhmänrohkea tajuamattaan sitä,sillä hänellä ei ole vielä kasvanut itsesuojeluvaistoa,eikä rationaalista ajattelua,vaan häntä ohjaa hänen oma egonsa,ympäristöä ja ympäröiviä ihmisiä huomioimatta.Näin myös feministeillä.

    Ympäristön tuomitsemisen vuoksi vaatii rohkeutta olla feministi.Selitän lisää myöhemmin.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Huomaa tämä: monet miehet ovat jonkinlaisia tirkistelijöitä. He jaksavat vielä 2000-luvullakin kertoa naisille, minkälaisia meidän HEIDÄN mielestään pitäisi olla, ja mukamas ovat tietävinään, MITÄ naisena oleminen on.

    Naisvihamielisyys (misogynia) saa eräiden miesten mielessä julkisesti hyväksyttävän naamion, kun esitetään kieroutuneita ja täysin asiantuntemattomia väitteitä ja herjauksia feministeistä ja feminismistä. Jos joku mieskeskustelija vaivautuisi joskus lukemaan feminististä kirjallisuutta, voisi keskustelua syntyäkin. Tosin yhteiskunnallisiin teoksiin syventyminen voi olla ylivoimaista...

    Tosielämässä tapaa melkein pelkästään fiksuja ja tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen pystyviä miehiä. Jos mies ei pelkää naista (edes feministiä), voi häntäkin sanoa rohkeaksi.

    Useimmat naiset ovat nyky-yhteiskunnassa rohkeita ja yritteliäitä. Heidän on pakko.

    Myönnettäköön, että täällä ei monellakaan ole käsitystä siitä mitä feminismi on. Kyseessähän ei ole mikään miesviha, miestensorto tai muu miehiä alentava aate. Vaikkakin feminismin määritelmiä on olemassa monia, niin mielestäni kyseessä on enemmänkin tutkiva aate kuin tiettyjä asioita härkämäisesti eteenpäin vievä aate.
    Tosin tällä palstalla esiintyy monia naisia, jotka edesauttavat tuon väärinkäsityksen syntyä. Suoranaista vihaa miehiä tihkuvia kirjoituksia, monissakaan kirjoituksissa ei kritisoida kirjoittajan tekstiä vaan kirjoittajaa itseään vain sen vuoksi, että tämä sattuu olemaan mies. Samalla tavalla toki miehet täällä keskittyvät enemmän feministisen nimimerkin solvaamiseen kuin kirjoittajan tekstin kritisointiin.

    "Tosielämässä tapaa melkein pelkästään fiksuja ja tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen pystyviä miehiä. Jos mies ei pelkää naista (edes feministiä), voi häntäkin sanoa rohkeaksi. "
    Erittäin hyvä huomio. Täältä tuskin kannattaa tehdä läpileikkausta miehistä sen enempää kuin naisista, olivatpa nämä feministejä tai eivät (suurin osa tuskin kuitenkaan on).

    Pieni kritiikki on kuitenkin kirjoitukseesi laitettava..
    "Useimmat naiset ovat nyky-yhteiskunnassa rohkeita ja yritteliäitä. Heidän on pakko. "

    Eikö miesten sitten tarvi yrittää ja olla rohkeita? Nyky-yhteiskunta menee sellaista kyytiä eteenpäin, että ei siinä enää sukupuolta suuremmin ehdi katsoa. Hitaat ja heikot putoavat auttamattomasti kehityksestä sukupuolesta riippumatta. Toki miesvalta jossain määrin jyrää vieläkin ja korjattavaa on, mutta parempaan päin ollaan menossa.

    Sellainen käsite kuin positiinen syrjintä on eräs hyvä lääke korjata näitä epäkohtia. Valitettavasti siinäkin on heikkoja kohtia ja monet kiihkoilijat pyrkivät tässäkin asiassa ampumaan yli.

    Mutta ei enempää tällä kertaa... Kiitos ja näkemiin

    Äänestä

..täällä on toinenkin minä, vaikka luulin että minua on vain yksi ;b

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

"Rohkeus ei vaadi voimaa, ainoastaan sydäntä"

Maailman yhä muuttuessa väkivaltaisemmaksi ja pelkurimaisemmaksi, rohkeuden arvostaminen on huomattavasti vähentynyt.
Vaatii rohkeutta olla rehellinen, laskelmointi on pelkuruutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu