onko henkeä?

Yksi suurimmista kompastuskivistä minulle uskontojen suhteen on se ihmisen nosto jalustalle. Kun tutustuu ihmisen aivoihin ja fysiologiaan käyttäytymiseen, niin löytyy selvä samankaltaisuus eläimiin nähden. Jos ihmisen aivoihin tulee jokin vika (esim dementia tms), niin persoona kuolee pikku hiljaa pois aivojen rapistuessa. Kyllä terveen järjen mukaan ihmisen persoona on aivoissa ja jos aivoihin tulee vika, ihminen muuttuu erilaiseksi. Mikä on eläimen suhde ihmiseen? Ihan samalla tapaa eläimen persoonakin kuolee jos aivoihin tulee häikkää - ei mitään eroa ihmiseen? Minusta ihminen on eläin eläinten joukossa, vain vähän älykkäämpi (johtuen aivojen rakenteesta, näppäristä sormista ja puhekyvyn kehityksestä).

Kysyn vaan, että milloin eläimiä aletaan kastaa?

;-)
6246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki eläimet pääsevät automaattisesti taivaaseen.

Äänestä

Uskonto liittyy ns. tuonpuoleisiin totuuksiin. Niitä ei mitata tämänpuoleisista käsin, vaan hengelliset tutkitaan hengellisesti. Niistä saamme tietoa vain ilmoitusten kautta. Voimme hengessä tuntea ne tosiksi. Ihmisessä on varsinainen minä, josta voimme ajoittain olla tietoisia. Se ilmenee mm. uskonnollisissa ja taide-elämyksissä.

Äänestä

kirkossa on tyydytty pelkkään eläinten siunaamiseen. Käsitykseni mukaan ainakin kissojen upotuskasteessa saattaa tulla odottamattomia vaikeuksia.

Olisi varmaankin alun perin viisaampaa suoritta kissojen kaste vasta kuoleman jälkeen, mikäli se yleensä katsotaan tarpeelliseksi. Käsittääkseni Roomassa on aikanaan palveltu kissoja jumalina. Ainakin katakombeista on löydetty suuria määriä kissojen muumioita.

Demendismi lienee nykyisin tavallisin vanhemman väestönosan uskonnollinen suuntaus.

Turust

Äänestä
  • >Olisi varmaankin alun perin viisaampaa suoritta kissojen kaste vasta kuoleman jälkeen, mikäli se yleensä katsotaan tarpeelliseksi.

    Maaseudulla kun kissoille tuli ennen aina liikaa poikasia, ne laitettiin säkkiin ja suoritettiin upotuskaste juuri ennen niiden kuolemaa.

    Äänestä

on menetelty aivan tavanomaisesti. Täysin pätevä kaste kuitenkaan ei kuitenkaan ole, ellei siinä ole käytetty asianmukaista protokollia. Tekniikka sinällään kattanee upotuskasteen vaatimukset. Maapallon kuivilla alueilla upotuskasteessa on omat ongelmansa.

Turust

Äänestä

Minusta aivot ovat vain hengen välikappale ihmisen persoonan esiintuomisessa...

Elikkä meidän persoonamme sijaitsee ruumissamme asuvassa hengessä ja aivot ovat tuo media jonka kautta kommunikointi tapahtuu...

Että näin se meikäläinen on asiaa ajatellut...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exmoro kirjoitti:

Yksi suurimmista kompastuskivistä minulle uskontojen suhteen on se ihmisen nosto jalustalle. Kun tutustuu ihmisen aivoihin ja fysiologiaan käyttäytymiseen, niin löytyy selvä samankaltaisuus eläimiin nähden. Jos ihmisen aivoihin tulee jokin vika (esim dementia tms), niin persoona kuolee pikku hiljaa pois aivojen rapistuessa. Kyllä terveen järjen mukaan ihmisen persoona on aivoissa ja jos aivoihin tulee vika, ihminen muuttuu erilaiseksi. Mikä on eläimen suhde ihmiseen? Ihan samalla tapaa eläimen persoonakin kuolee jos aivoihin tulee häikkää - ei mitään eroa ihmiseen? Minusta ihminen on eläin eläinten joukossa, vain vähän älykkäämpi (johtuen aivojen rakenteesta, näppäristä sormista ja puhekyvyn kehityksestä).

Kysyn vaan, että milloin eläimiä aletaan kastaa?

;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu