Herran ääni!

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei
sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin
teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta
336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin
sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen
antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse
ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että
vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä
jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä
lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun
sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat
tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista,
niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys
on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä
on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on
pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista
lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti
"Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa
mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että
lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa,
puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää
Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa
ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun
vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui
upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo
ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan
"Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava
kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi
vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle
tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä
kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi
lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikaste olisi ollut
yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka
sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu?

Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa
LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys
sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää
harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä
pakanalliseen lapsikasteoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetta
käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa
Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen,
Raamattu vai ihmismielipiteet?

On lisäksi väitetty, että Uuden testamentin
alkukielessä ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa
itsensä', vaan verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi
jakeessa Mark. 16:16 kastaa-verbi on passiivissa.
Alkukielessä uskoa-sana ja kastaa-sana ovat
aoristissa, ja Mark. 16:16 pitää tarkasti ottaen
suomentaa alkukielestä:

"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu."

Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra
Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa niitä,
jotka eivät usko Häneen.

Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään (huom!
pakanallisia pakanaperinteitä noudattava kirkko
kiittelee pakanaperinteitä noudattavien pappiensa
kanssa aivan päinvastaisesta!) muita kuin Krispuksen
ja Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt
minua kastamaan, (huom! pakanallisia pakanaperinteitä
noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista!) vaan
evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1 Kor.
1:14-17.

On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä on
aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto. Siinä
subjekti on myös verbin välittömänä objektina. Esim.
pesen (aktiivi), minua pestään (passiivi), peseydyn
(mediumi). Kastaa-verbin mediumimuoto merkitsee:
'kastattaudun, annan kastaa itseni'. Tämä on yleinen
muoto Uudessa testamentissa ja esiintyy esimerkiksi
jakeessa Apt. 22:16.

On huomattava, että tässä oleva teksti ei ole missään
määrin parjaavaa, vaan otteeltaan kyseessä olevaan
Raamatun SANAN vastaiseen lapsikasteharhaoppiin
yksinomaan ja rehellisesti Raamatun SANAN VALOSSA
toteava.
10279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Minä kiitän

  • Kristityt ovat kastaneet lapsiaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jo 2000 vuotta. Ja kastavat edelleenkin.

    Satanistit, ateistit, lahkolaiset, pakanauskoiset, eivät kasta lapsiaan Jeesukselle.

    Äänestä

  • Matt.28 kirjoitti:

    Kristityt ovat kastaneet lapsiaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jo 2000 vuotta. Ja kastavat edelleenkin.

    Satanistit, ateistit, lahkolaiset, pakanauskoiset, eivät kasta lapsiaan Jeesukselle.

    usko joka on Jumalan lahja saavuttaa sydämen!
    Markuksen evankeliumissa 16:15-16 menkää kakkialle maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, joka USKOO ja kastetaan se pelastuu, joka ei USKO se on jo tuomittu kadotukseen. Näin Raamattu, Jumalan sana opettaa.
    jk. näkeehän sen vauvakastelun tuloksen mitä ev.lut harrastaa, kts. kansamme hengellinen tila.
    Sen tähden te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia!

    Äänestä

  • EI, ennenkuin kirjoitti:

    Sellainen on Molokin palvoja, joka jättää lapsensa ilman kasteessa saatavaa Pyhän Hengen lahjaa. Jolla ei ole Kristuksen henkeä, se ei ole hänen omansa, sanoo sana.

    kasteessa luvataan Pyhän Hengen lahja Apt.2, aikuisilta "miehet,veljet, jae 37, parannuskehotus, lapsi voidaan kastaa heti. Kukaan Raamatussa ei vaadi lapsilta parannusta ehtona kasteelle ja Pyhän Hengen lahjalle kasteessa. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa eli Pyhän Hengen lahjaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

    "niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"

    "sillä teille ja teidän lapsille lupaus on annettu"

    Lyydia kuuli tämän lupauksen ja otti vaarin siitä.

    14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
    15 Ja kun hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte MINUA Herraan uskovaisena, niin tulkaa minua kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

    Äänestä

  • selvä työnjako...Paavali julisti, mutta toiset kastoivat...kirkkohistoria ei kuitenkaan tunne sellaista, että kastettujen ja uskoontulleiden eli siis kriatilliseen seurakuntaan liittyneiden vanhempien lapset olisi jätetty kastamatta..lapsikaste ei ole kotoisin tanskasta eikä muualtakaan pyhän maan ulkopuolelta...ne, mitä ketjussa on mainittu ovat perkeleen palvontaa ja raamatullisen lapsikasteen matkimista..kyllä piru osaa kehitellä juonia..

    kenenkään lapsena kristinuskoon kastetun ei tarvitse tulla uudestaan vedellä kastetuksi vaan tehdä parannus ja sen Jumalan Henki vain voi vaikuttaa lain kautta tulevan synnintunnon ja ahdistuksen vaikutuksella!

    Äänestä

  • EI, ennenkuin kirjoitti:

    usko joka on Jumalan lahja saavuttaa sydämen!
    Markuksen evankeliumissa 16:15-16 menkää kakkialle maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, joka USKOO ja kastetaan se pelastuu, joka ei USKO se on jo tuomittu kadotukseen. Näin Raamattu, Jumalan sana opettaa.
    jk. näkeehän sen vauvakastelun tuloksen mitä ev.lut harrastaa, kts. kansamme hengellinen tila.
    Sen tähden te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia!

    kun ette anna hengen valaista kirjoitusten kautta totuutta...ei mark. 16 sanoissa ole mitään Jumalan Hengen ilmoitusta siitä, keitä tulisi kastaa tai missä järjestyksessä uskon suhteen, vaan siitä, kuka pelastuu ja usko, josta Markus
    Hengessä kirjoittaa tarkoittaa loppuun asti säilyvää uskoa...

    Ei kirkon hengellinen luopiotila johdu kasteen vaan opetuksen vääristymistä!

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    selvä työnjako...Paavali julisti, mutta toiset kastoivat...kirkkohistoria ei kuitenkaan tunne sellaista, että kastettujen ja uskoontulleiden eli siis kriatilliseen seurakuntaan liittyneiden vanhempien lapset olisi jätetty kastamatta..lapsikaste ei ole kotoisin tanskasta eikä muualtakaan pyhän maan ulkopuolelta...ne, mitä ketjussa on mainittu ovat perkeleen palvontaa ja raamatullisen lapsikasteen matkimista..kyllä piru osaa kehitellä juonia..

    kenenkään lapsena kristinuskoon kastetun ei tarvitse tulla uudestaan vedellä kastetuksi vaan tehdä parannus ja sen Jumalan Henki vain voi vaikuttaa lain kautta tulevan synnintunnon ja ahdistuksen vaikutuksella!

    Kannattaa lukea Raimon opetusta kasteesta ja vähän muustakin. Henki kirkastaa kasteen salaisuutta niissä kirjoituksissa. Raimolla on Pyhä Henki.

    Äänestä

  • kristitty. kirjoitti:

    Sellainen on Molokin palvoja, joka jättää lapsensa ilman kasteessa saatavaa Pyhän Hengen lahjaa. Jolla ei ole Kristuksen henkeä, se ei ole hänen omansa, sanoo sana.

    kasteessa luvataan Pyhän Hengen lahja Apt.2, aikuisilta "miehet,veljet, jae 37, parannuskehotus, lapsi voidaan kastaa heti. Kukaan Raamatussa ei vaadi lapsilta parannusta ehtona kasteelle ja Pyhän Hengen lahjalle kasteessa. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa eli Pyhän Hengen lahjaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

    "niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"

    "sillä teille ja teidän lapsille lupaus on annettu"

    Lyydia kuuli tämän lupauksen ja otti vaarin siitä.

    14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
    15 Ja kun hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte MINUA Herraan uskovaisena, niin tulkaa minua kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

    Ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
    noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen
    Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen
    kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa
    koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

    Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain
    evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa
    edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista
    uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
    kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun
    SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa
    on kirjoitettu!

    Älä kulje enää ohi Raamatun SANAN, vaan pakota itsesi
    katsomaan Raamatun Sanaa:

    1. Helluntaina opetuslapset saivat voiman
    todistamiseen (Apt. 1:8).

    Pietari puhui kansanjoukolle: "Tehkää parannus ja
    ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen
    nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja
    teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille,
    jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
    Jumalamme, kutsuu" (Apt. 2:38, 39).

    Pietari seurasi tarkasti Jeesuksen käskyä:

    Syntien anteeksisaamiseksi tuli tehdä parannus ja
    ottaa kaste.

    Myös lapsille kuului sama lupaus: He saavat Pyhän
    Hengen, kun tekevät parannuksen ja ottavat kasteen.

    Lupaus koskee vieläkin kaikkia.

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan ne kastettiin
    ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta
    sielua" (Apt.2:41).

    Sanan vastaanottaminen merkitsi sitä, että nämä
    kolmetuhatta antoivat pelastaa itsensä nurjasta
    sukupolvesta (Apt. 2:40). Raamatullisesti pelastetut
    ottivat sitten raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet
    ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    2. "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi
    heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin
    siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen
    sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
    Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
    evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen
    Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä
    miehet että naiset" (Apt. 8:5, 6, 12).

    Alkukielen sana "ottaa vaarin" tarkoittaa myös
    noudattamista ja pitäytymistä. Koko kansa tuli
    raamatullisesti uskoon, ja he ottivat sitten myös
    raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet ottivat
    raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    3. Enkeli lähetti Filippuksen Gassan tielle, ja tämä
    tapasi Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherran.

    "Niin Filippus avasi suunsa ja ... julisti hänelle
    evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he
    tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: 'Katso,
    tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?' Niin
    Filippus sanoi hänelle: 'Jos uskot koko sydämestäsi,
    niin se tapahtukoon.' Hän vastasi ja sanoi:

    'Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.'

    Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin
    veteen sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus
    kastoi hänet"(Apt. 8:36—38).

    Filippus edellytti kastettavaltaan henkilökohtaista
    uskonsuhdetta Jeesukseen. Riitti, kun hoviherra
    tunnusti raamatullisesti suullaan Jeesuksen ja pyysi
    raamatullisesti raamatullista kastetta.

    Raamatullinen uskovien kaste oli ainoa käytäntö
    alkuseurakunnassa.

    Kandaken hoviherran kohdalla on kysymys uskovien
    raamatullisesti kasteesta.

    4. Jeesus ilmestyi Saulukselle tiellä. Kohta sen
    jälkeen "Ananias pani molemmat kätensä hänen päälleen
    ja sanoi: 'Veljeni Saul, Herra lähetti minut — Jeesus,
    joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit — että saisit
    näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä
    Hengellä.' Ja heti putosivat hänen silmistään
    ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja
    otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän
    vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa
    jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi
    synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan
    Poika" (Apt.9:17—20).

    Saulus oli jo raamatullisesti uskossa, kun Ananias
    tuli, sillä Herra oli lähettänyt Ananiaan rukoilemaan
    hänelle Pyhän Hengen täyteyttä, ei
    uudestisyntymistä. Ottaessaan raamatullisesti kasteen
    Saulus oli jo Jumalan valittu, sillä Ananias sanoi
    hänelle: "Saul, veljeni, saa näkösi
    jälleen (Saulus sai näön). Meidän isiemme Jumala on
    valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa . . . Ja nyt,
    mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä
    ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi"
    (Apt.22:14, 16).

    On väitetty, että Uuden testamentin alkukielessä ei
    ole ollenkaan muotoa 'kastattaa itsensä', vaan verbi
    on aina passiivissa. Esimerkiksi jakeessa Mark. 16:16
    kastaa-verbi on passiivissa. Alkukielessä uskoa-
    sana ja kastaa-sana ovat aoristissa, ja Mark. 16:16
    pitää tarkasti ottaen suomentaa alkukielestä:

    "Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu."

    Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra
    Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa niitä,
    jotka eivät usko Häneen.

    Tästä apostoli Paavali piti kiinni:

    "Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään
    (pakanaperinteitä noudattava kirkko kiittelee
    pakanaperinteitä noudattavien pappiensa kanssa aivan
    päinvastaisesta) muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
    niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun
    nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin Stefanaankin
    perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
    ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt
    minua kastamaan, (pakanaperinteitä noudattava kirkko
    sanoo aivan päinvastaista) vaan
    evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
    ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1 Kor.
    1:14-17.

    On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä on
    aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto. Siinä
    subjekti on myös verbin välittömänä
    objektina. Esim. pesen (aktiivi), minua pestään
    (passiivi), peseydyn (mediumi). Kastaa-verbin
    mediumimuoto merkitsee: 'kastattaudun, annan kastaa
    itseni'. Tämä on yleinen muoto Uudessa testamentissa
    ja esiintyy esimerkiksi jakeessa Apt. 22:16.

    Seuraavaksi Apostolien teot kertoo kokonaisten
    perhekuntien kasteista:

    5. Korneliuksen kotiin olivat kokoontuneet tämän
    kutsumat sukulaiset ja lähimmät ystävät (Apt. 10:24).

    "Kornelius ... oli kutsunut koolle sukulaisensa ja
    lähimmät ystävänsä."

    Tilaisuudessa ei siis ollut pikkuvauvoja.

    Kun Pietari puhui heille, "tuli Pyhä Henki kaikkien
    päälle, jotka puheen kuulivat" (Apt. 10:44). Pietarin
    mukana tulleet uskovaiset "kuulivat heidän puhuvan
    kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari
    vastasi: 'Ei kaiketi
    kukaan voi kieltää kastamasta vedessä näitä, jotka
    ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?' Ja hän
    käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen" (Apt.
    10:46 48).

    Raamatussa kastettavat kastettiin aina "veteen" tai
    "vedessä". Baptizoo-verbin kanssa käytetään
    prepositiota "eis" (=johonkin) ja "en" (=jossakin).
    Tässä ei ole kysymys varsinaisesti perheestä, vaan
    sukulaisista ja ystävistä. Nämä kaikki tulivat
    raamatullisesti uskoon (Apt. 15:9), täyttyivät Pyhällä
    Hengellä ja he siis uskoon tultuaan vasta
    ottivat raamatullisen kasteen. Uskoontulleet ottivat
    raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    6. "Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran
    kaupungista, jumalaapelkäävä nainen, oli kuulemassa;
    ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä,
    mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen
    perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen:
    'Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa
    minun kotiini ja majailkaa siellä' " (Apt. 16:14, 15).

    Paavali ja Silas joutuivat tämän jälkeen vankilaan,
    mutta vapautuivat ihmeen kautta. "Niin he lähtivät
    vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja
    nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät
    pois" (Apt. 16:40).

    Lyydian perhekuntaan kuului miespuolisia henkilöitä.
    Raamattu nimittää heitä veljiksi, mikä tarkoittaa
    uskoon tulleita miehiä (1 Kor. 5:11).

    Nämä olivat se perhekunta, joka raamatullisesti
    kastettiin Lyydian kanssa. Uskoontulleet ottivat
    raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    7. Vankilassa Paavali ja Silas tapasivat Filippin
    vanginvartijan. He "puhuivat Jumalan Sanaa hänelle
    ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän
    otti, heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja
    pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
    omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös
    asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä,
    että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan
    uskovaksi" (Apt. 16:32—34).

    Paavali ja Silas osoittivat puheensa koko perheelle.
    He kaikki siis ymmärsivät puheen. Koko perhe tuli tuon
    puheen kautta raamatullisesti
    uskoon (jae 34).

    Ainoastaan raamatullisesti uskoon tulleet kastettiin
    raamatullisesti. Uskoontulleet ottivat raamatullisen
    kasteen raamatullisesti.

    8. "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen
    perhekuntansa uskoivat Herraan: ja myöskin monet
    korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja
    heidät kastettiin" (Apt. 18:8).

    Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen
    raamatullisesti.

    9. Paavali kastoi Stefanaan perhekunnan (1 Kor. 1:16).

    Hän kirjoitti heistä myöhemmin: "Mutta minä kehoitan
    teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan ja
    tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he
    ovat antautuneet pyhien palvelukseen" (1 Kor.
    16:15).

    Koko Stefanaan perhekunta oli Akaian ensi hedelmä — he
    olivat siis tulleet uskoon ensimmäisinä koko Akaiassa.

    Kun koko perhe oli henkilökohtaisesti raamatullisesti
    uskossa, ja Paavali saattoi kastaa heidät kaikki
    raamatullisesti.

    Kaikkien näiden perhekuntien jäsenet olivat
    ymmärtävässä iässä, tulivat raamatullisesti uskoon ja
    raamatullisesti kastettiin. Uskoontulleet ottivat
    raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    10. Efesossa oli 12 opetuslasta (Apt. 19:1).
    Opetuslapsi-sana tarkoittaa Uudessa testamentissa
    uskoon tullutta (Apt. 14:22). He ottivat kasteen
    Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5), koska olivat kastetut
    vain Johanneksen kasteella (Apt. 19:3).

    Raamatusta ei siis löydy kirkollista epäraamatullista
    lapsikastelurituaalia, vaan Raamatussa uskoontulleet
    ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    Koska ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
    noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen
    Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen
    kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa
    koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhalahko-oppia.

    Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain
    evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa
    edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista
    uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
    kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun
    SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa
    on kirjoitettu!

    Myöhempien aikojen mielipiteet

    Alkuseurakunnat kehittyivät ajan myötä kirkoksi.

    Kastekeskusteluissa on usein vedottu näin syntyneen
    kirkon johtajien mielipiteisiin.

    Heillä oli jo kuitenkin varsin toisistaan poikkeavat
    näkemykset.

    Toisella vuosisadalla eläneet apostoliset isät olivat
    vielä uskovien upotuskasteen kannalla.

    Barnabas sanoi: "Autuaat ne, jotka ovat panneet
    toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen."

    'Kahdentoista apostolin opetus' säätää: "Mitä
    kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette
    lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja
    Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä
    käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä,
    kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa
    kylmää vettä käyttäen,kasta lämpimällä. Mutta jos
    sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti
    vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen
    kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä
    jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan
    käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta."

    Tämä kirjoitus säätää lievennyksiä uskovien
    upotuskaste käytäntöön. Jos seuraamme niitä, olemme
    velvolliset noudattamaan myös
    paastomääräystä. Pienille vauvoille jo yhden päivän
    paasto on hengenvaarallinen. Kaksi paastopäivää on jo
    pikkuvauvoille tappava. Vauvat eivät tule kysymykseen
    edes tässä myöhäisessä historiallisessa vaiheessa!

    Polykarpos sanoi tulleensa lapsena pelastetuksi. Tätä
    on pidetty viittauksena lapsikasteeseen.

    Hän on kuitenkin voinut tarkoittaa tuon ajan
    ajatteluntavan mukaisesti mitä tahansa ikäkautta
    vuosien 0 - 20 välillä.

    Myöhemmin eläneiden kirkkoisien mielipiteet olivat jo
    enemmän hajaantuneet:

    Justinus Marttyyri nimitti kastetta
    uudestisyntymiseksi.

    Hän salli kastaa kuitenkin vain uskoontulleita.

    Tertullianus esitti, että viattomia lapsia ei tulisi
    kastaa. Näiden tulisi kasvaa ja itse pyytää kastetta.

    Origeneen väitetään kirjoittaneen: "Kirkko on perinyt
    apostoleilta tavan antaa kaste pienille lapsillekin."

    On siis mahdotonta rakentaa kasteoppia kirkkoisien
    mielipiteiden varaan.

    Ei ole ihme, että heidän näkemyksensä olivat niin
    toisistaan poikkeavat.

    Esiintyihän apostoli Johanneksen aikana jo harhautunut
    nikolaiittain oppi (llm. 2:15): Erottautui papisto,
    joka väitti olevansa ns. maallikoiden
    yläpuolella.

    Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa meille Raamatussa
    ainoastaan alkuperäisen kastekäytännön.

    Pitäytykäämme siis siihen!

    "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on, ettette pöyhkeillen
    asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan" (1 Kor.
    4:6).

    Luther opetti, että Raamattu on uskon ja elämän ainoa
    ohje. Jos otamme rinnalle varhaiskirkon mielipiteet,
    emme voi torjua niitäkään, jotka
    nojaavat myöhäisemmän katolisen kirkon
    epäraamatullisiin pakanallisiin näkemyksiin.

    Olkaamme kuin jalot Berean juutalaiset, jotka tutkivat
    joka päivä Raamattuaan, oliko niin, kuin heille
    opetettiin (Apt. 17:11).

    Ja tehkäämme Sanan mukaan, ettemme olisi vain Sanan
    kuulijoita, vaan SANAN tekijöitä.

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    kun ette anna hengen valaista kirjoitusten kautta totuutta...ei mark. 16 sanoissa ole mitään Jumalan Hengen ilmoitusta siitä, keitä tulisi kastaa tai missä järjestyksessä uskon suhteen, vaan siitä, kuka pelastuu ja usko, josta Markus
    Hengessä kirjoittaa tarkoittaa loppuun asti säilyvää uskoa...

    Ei kirkon hengellinen luopiotila johdu kasteen vaan opetuksen vääristymistä!

    kaste asiakin on muuttunut ja vääristynyt aikojen saatossa uskovienkasteesta lapsikasteeksi?

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    selvä työnjako...Paavali julisti, mutta toiset kastoivat...kirkkohistoria ei kuitenkaan tunne sellaista, että kastettujen ja uskoontulleiden eli siis kriatilliseen seurakuntaan liittyneiden vanhempien lapset olisi jätetty kastamatta..lapsikaste ei ole kotoisin tanskasta eikä muualtakaan pyhän maan ulkopuolelta...ne, mitä ketjussa on mainittu ovat perkeleen palvontaa ja raamatullisen lapsikasteen matkimista..kyllä piru osaa kehitellä juonia..

    kenenkään lapsena kristinuskoon kastetun ei tarvitse tulla uudestaan vedellä kastetuksi vaan tehdä parannus ja sen Jumalan Henki vain voi vaikuttaa lain kautta tulevan synnintunnon ja ahdistuksen vaikutuksella!

    järjestys oli. Ensin istutetaan ja sitten kastellaan. Siemen on Jumalan sana. Lapsillekkin Jumalan sanaa ja kastelu sen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuuluu kirjoitti:

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei
sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin
teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta
336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin
sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen
antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse
ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että
vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä
jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä
lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun
sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat
tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista,
niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys
on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä
on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on
pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista
lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti
"Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa
mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että
lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa,
puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää
Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa
ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun
vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui
upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo
ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan
"Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava
kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi
vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle
tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä
kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi
lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikaste olisi ollut
yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka
sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu?

Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa
LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys
sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää
harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä
pakanalliseen lapsikasteoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetta
käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa
Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen,
Raamattu vai ihmismielipiteet?

On lisäksi väitetty, että Uuden testamentin
alkukielessä ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa
itsensä', vaan verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi
jakeessa Mark. 16:16 kastaa-verbi on passiivissa.
Alkukielessä uskoa-sana ja kastaa-sana ovat
aoristissa, ja Mark. 16:16 pitää tarkasti ottaen
suomentaa alkukielestä:

"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu."

Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra
Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa niitä,
jotka eivät usko Häneen.

Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään (huom!
pakanallisia pakanaperinteitä noudattava kirkko
kiittelee pakanaperinteitä noudattavien pappiensa
kanssa aivan päinvastaisesta!) muita kuin Krispuksen
ja Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt
minua kastamaan, (huom! pakanallisia pakanaperinteitä
noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista!) vaan
evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1 Kor.
1:14-17.

On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä on
aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto. Siinä
subjekti on myös verbin välittömänä objektina. Esim.
pesen (aktiivi), minua pestään (passiivi), peseydyn
(mediumi). Kastaa-verbin mediumimuoto merkitsee:
'kastattaudun, annan kastaa itseni'. Tämä on yleinen
muoto Uudessa testamentissa ja esiintyy esimerkiksi
jakeessa Apt. 22:16.

On huomattava, että tässä oleva teksti ei ole missään
määrin parjaavaa, vaan otteeltaan kyseessä olevaan
Raamatun SANAN vastaiseen lapsikasteharhaoppiin
yksinomaan ja rehellisesti Raamatun SANAN VALOSSA
toteava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu