Sain rasistisen txt-viestin

Sain uudenvuoden päivänä rasistisen tekstiviestin jossa sitä pyydettiin jatkamaan kymmnenelle toiselle. Yritin selvittää numerotiedustelusta kuka lähettäjä oli, eipä löytynyt nimeä ko numeron haltijalle.

Ärsyttä tuo rasismin lisääntyminen. Viestin lähettäläjälle sellaiset terveiset, ettei tulisi mieleenikään jatkaa noin typerää viestiä. Esiinny ensi kerran nimelläsi.

Säälittä nuo rasistisesti ajattelevat. Heillä täytyy olla todella huono itsetunto, jotain hoitoa vaativia pelkotiloja tai suuri tietämättömyys muista kulttuureista?

Tai jos jollain tavalla pelkäät, että maahanmuuttajat "syövät" hyvinvointiamme, ajattele se mieluummin kehitysapuna näille köyhille ihmisille. Kannattaisi laajentaa ajatusmaailmaa!
6540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olisin kuitenkin hyvin huolissani Suomalaisen alkuperäisväestön heikosta syntyvyydestä ja syrjäytymisriskistä, joka synnyttää muukalaisvihamielisyyttä entisestään.

Parhaiten rasismin voi nujertaa alkuperäisväestön heikoimmassa asemassa olevan miesväestön 18-55 vuotiatten elinoloja parantamalla.

Samoin hyvin ratkaiseva merkitys on ns. biologisen Suomensuvun sammumispelon poistaminen alkuperäisväestön syntyvyyttä huomattavasti lisäämällä sekä kannustamalla rahoituspoliittisin keinovalikoimin.

Äänestä
  • suomalaisia miehiä pitää hyysätä??

    Äänestä

  • lakkinen-j kirjoitti:

    suomalaisia miehiä pitää hyysätä??

    ...vieraita.

    Äänestä

  • lakkinen-j kirjoitti:

    suomalaisia miehiä pitää hyysätä??

    Maahan mahtuu muuttajia taloudellisen suunnitelmallisuuden rajoissa.

    Mikä tarkoittaa pää-asiassa humanitäärisin perustein sallittua oleskelua, kunnes tilanne on rauhoittunut ja pakolainen voi palata rakentamaan kotimaansa turvallisuutta.

    Parhaiten rasismin voi nujertaa alkuperäisväestön heikoimmassa asemassa olevan miesväestön 18-55 vuotiatten elinoloja parantamalla.

    Samoin hyvin ratkaiseva merkitys on ns. biologisen Suomensuvun sammumispelon poistaminen alkuperäisväestön syntyvyyttä huomattavasti lisäämällä sekä kannustamalla rahoituspoliittisin keinovalikoimin.


    Edellämainitun toteuttamiseksi pitäisin tärkeänä eräänlaista tasa-arvopykälää.
    1 §
    Laki kontrolloisi alkuperäisväestön miesten ja naisten pariutumista vierasperäisten kanssa sekä näin kautta tapahtuvia syntyvyysmääriä.

    Mikäli esimerkiksi naispuolinen alkuperäisväestö
    osoittautuisi aktiivisemmaksi vuosittaisella tarkastelujaksolla ryhdyttäisiin alkuperäisväestöä syrjivää lisääntymistä sanktioimaan eritasoisin rajoituksin

    2§

    Kieltämällä kaikentyyppinen sosiaali-ja asumistukirahoitus tämäntyyppisiltä sekaperheiltä, mikäli he syyllistyisivät ehkäisemättömään paritteluun.

    Ennenkö voidaan osoittaa, että vastaava määrä miespuolisen alkuperäisväestön edustajaa olisi tuottanut vierasperäisen kansalaisen kanssa yhtä monta jälkeläistä.



    Edellämainitun kaltaisella toimella saavutettaisiin balanssi joka veisi pohjan rasismilta. Jollakin saattaa herätä kysymys
    valinnan vapaudesta.

    Mielestäni voi verrata lääkeaineisiin. Liiallinen käyttö on lakiteitsekin rajoitettua, koska
    seuraukset ovat kansakunnan kuten yksilönkin kannalta tuhoisia.Sopivasti annosteltuna kuitenkin toimintakykyisen yksilön ja yhteisön eduksi sekä tulevaisuudeksi

    Äänestä

  • lakkinen-j kirjoitti:

    suomalaisia miehiä pitää hyysätä??

    Meitä ei ole muualla ja vähän täälläkin ! kun taas teitä karvaisia ja tummempia syntyy liikaa koko ajan !

    Äänestä

  • lakkinen-j kirjoitti:

    suomalaisia miehiä pitää hyysätä??

    Olen täsmälleen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.

    Me Suomensukuiset HALUAMME olla iankaikkisesti ja amen omaa heimoamme. Painukaa sinne savannille puremaan bampujanne ja ottakaa vastuu omista sodistanne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


antirasisti suomalainen kirjoitti:

Sain uudenvuoden päivänä rasistisen tekstiviestin jossa sitä pyydettiin jatkamaan kymmnenelle toiselle. Yritin selvittää numerotiedustelusta kuka lähettäjä oli, eipä löytynyt nimeä ko numeron haltijalle.

Ärsyttä tuo rasismin lisääntyminen. Viestin lähettäläjälle sellaiset terveiset, ettei tulisi mieleenikään jatkaa noin typerää viestiä. Esiinny ensi kerran nimelläsi.

Säälittä nuo rasistisesti ajattelevat. Heillä täytyy olla todella huono itsetunto, jotain hoitoa vaativia pelkotiloja tai suuri tietämättömyys muista kulttuureista?

Tai jos jollain tavalla pelkäät, että maahanmuuttajat "syövät" hyvinvointiamme, ajattele se mieluummin kehitysapuna näille köyhille ihmisille. Kannattaisi laajentaa ajatusmaailmaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu