Ekumenia tarkoittaa eri kristillisten kirkkokuntien yhteistyötä ja pyrkimystä saavuttaa lopulta organisatorinen yhteys: yksi kirkko. Olen varmasti lahkolainen, koska en pidä ajatuksesta.
Ekumeenisen liikkeen perustajan, Ruotsin kirkon arkkipiispan Nathan Söderblomin, ihanteena oli saada eri kristilliset ryhmät unohtamaan oppiriitansa ja yhdistymään. Hänen (myyrän)työnsä tuloksena syntyi kirkkojen kattojärjestö KMN eli Kirkkojen MaailmanNeuvosto.
Siihen aikaan, kun kommunismi oli voimissaan ja alettiin jo ajatella, että ehkä tulevaisuuden maailma on sittenkin kommunistinen, KMN varmisti selustansa ja tulevan 'maailmankirkon' olemassaolon oikeutuksen, ja tuki rahallisesti Etelä - Amerikan sekä Afrikan kommunistisia sissiliikkeitä. Tarkoitus pyhitti keinot.
Ekumeenisen liikkeen perusajatuksena oli kristittyjen yhdistäminen Raamatun ns. ylimmäispapillisen rukouksen hengessä. Valitettavasti tätä Jeesuksen rukousta vain tulkittiin organisaation yhtenäistämisen kannalta, eikä kuten Jeesus tarkoitti: Pyhän Hengen synnyttämänä uskovien yhteytenä.
Suomen kirkkoa kävi (puoliväkisin?) Söderblomin ekumeenisissa kokouksissa edustamassa silloinen herätyskristillinen arkkipiispamme Gustaf Johansson. Eräässä kokouksessa Suomen arkkipiispa totesi pettyneenä Ruotsin arkkipiispalle: "Nathan, Nathan, du är satan!".
Ymmärtääkseni aito ekumenia ei tarkoita kirkkojen yhdistämistä, vaan uskovien välistä veljeyttä ja yhteistyötä ilman, että kukaan tinkii omastaan. Konsensus ehkä toimii politiikassa muttei uskon alueella. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta lopullinen yhdistyminen tapahtuu käsittääkseni vasta Jumalan uudeksi luomassa maailmassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
eri seurakuntia edustavien uskovien yhteys on aivan muuta, kuin katolisen kirkon ajama kirkkojen ykseys.
Aivan. Uskovat voivat harjoittaa yhteistyötä paikallisseurakuntatasolla ja yksilötasolla, mutta kun ruvetaan rakentamaan maailmankirkkoa, niin kohta on Ilmestyskirjan väärä profeetta paavittamassa. Kansankirkkomme ja valtiomme johto on käynyt polvistumassa paavin edessä. Johanssonkin tapasi kerran paavin. Hän ei polvistunut, vaan paiskasi tasavertaisesti kättä. Samoin on tehnyt myös rovasti Risto Santala. Siinä on miehiä eikä mikkihiiriä.
ei tietääkseni kuulu kirkkojen maailmanneuvostoon.
ovat vain tarkkailijajäseninä.
ja miksi eivät? no siksi, koska vain katolilaisuudessa on ainoa oikea pelastusoppi. ei siinä siis voida tehdä minkäänlaisia myönnytyksiä toisten kirkkojen suuntaan.
juuri sentähden luterilaisten ja katolilaisten käsikädessä kulkeminen on huolestuttavaa.
olen siinä luulossa, etteivät läheskään kaikki lut. kirkon työntekijät ole tuon ykseys-narun päässä vetämässä luiterilaisuutta takaisin katolilaisuuteen.
kuinka asiat ovat sitten, kun uusi polvi astuu todenteolla luterilaisen kirkon ohjaimiin?
Katolilaiset ovat KMN :n tarkkailijajäseniä ilman päätösvaltaa, vähän samaan tapaan kuin Helvetin enkeleillä on hang-around -jäseniä. Jos yhdistyminen tapahtuu, se tehdään niin päin, että KMN sulautetaan katoliseen kirkkoon paavin ehdoilla. Ja kyllä tosiaan kansankirkossa on ekumeniaa vastustavia työntekijöitä, vaikkakaan asioista päättävinä ei kovin monta.