Näpit irti.

Arvon naiset, seksuaalinen häirintä on ikävää.
Jotkut koskettelevat vartaloa vasten naisen omaa tahtoa, heittelevät kaksimielisiä vitsejä, arvostelevat naisen ulkonäköä ym.
Olisi hyvä jos paidoissamme lukisi:Älä koske minua vaistoin tahtoani!!!-tyyppisiä lauseita.
Joka tapauksessa seksuaalinen häirintä tulisi kritisoida ankarasti.Naisiin ne ahdistelut useimmiten kohdistuvat.Törkeätä!!
T:kokenut
33873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Tuollaista yksityisyyden loukkaamista katsovat miehet harjoittaa joka maassa, kaikkialla maailmassa.
Nainen saa pelätä jatkuvasti joutuvansa yhden tai toisenlaisen ahdistelun kohteeksi.
Minäkään en uskalla mennä yksinäiselle ihanelle lähellä sijaitsevalle uimarannalle yksin, koska pelko siitä, että minua aletaan ahdistella tai jopa raiskaaja tai murhaaja ilmestyy esiin pusikosta kun olen siellä yksin.

Minuakin suututtaa tällainen naisen elämän rajoituksellinen aivan hirvittävästi.
Ei voi mennä joggaamaan yksin pururadalle, ei voi mennä yksin uimaan, ei voi mennä yksin ulos pimeän tultua, j n e.

Pururadalla sentään voin pitää puukkoa mukana, mutta kun on vedessä, niin millaista asetta siellä voi kantaa?

Äänestä
  • Anteeksi tämä hirveä teksti.
    Painoin väärää nappia ja lähetin keskeneräisen version.
    No siitäpähän näette, ettei se lopullinen kirjoitus noin vain yhdellä kerralla synny.

    Äänestä

  • Aina joku mies lähentelee.Taas yksi mies melkein kosketti vartaloani.Kiltti mies vieläpä.Hän ei tainut käsittää mitä oli tekemässä.
    Mutta lenkille en voi mennä iltaisin enää yksin.Katsos hennon naisen voi kuka tahansa raiskata.Sen sijaan monet miehet käyvät huoletta yksin iltaisin lenkillä.
    Syrjäiselle uimarannalle ei voi mennä yksin.Riski on aina olemassa.Naisella erityisesti.Monikohan mies on raiskattu uimarannoilla?Naisia enemmän tuplasti.
    Eräs nainen oli raiskattu kun käveli iltasella tietä pitkin.Ei ollut saanut kyytiä kotiin.Sairas mies tuli ja raiskasi törkeästi naisen.
    Mies olisi korkeintaan hakattu samassa tilanteessa, mutta nainen sekä hakataan että raiskataan.Naisella on kaksinkertainen vaara mieheen verrattuna.

    Äänestä

  • Tuollaista yksityisyyden loukkaamista katsovat miehet oikeudekseen harjoittaa joka maassa, kaikkialla maailmassa.
    Nainen saa pelätä jatkuvasti joutuvansa yhden tai toisenlaisen ahdistelun kohteeksi.
    Minäkään en usklla mennä lähellä sijaitsevalle uimarannalle yksin, vaan joudun luopumaan tällaisista harrastuksistani ja iloista, koska pelkään, että joku miespuolinen yksilö alkaa ahdistella tai joku hullu raiskaaja tai murhaaja hyppää pusikosta esiin kun olen yksin uimassa joessa tai rannalla.

    Tällainen naisen elämän rajoituksellisuus suututtaa minua aivan hirveästi.
    Ei voi mennä joggaamaan yksin pururadalle, ei voi mennä yksin uimaan, ei voi mennä yksin ulos pimeän tultua, j n e.

    Pururadalla sentään voin pitää vaikkapa puukkoa mukanani, mutta kun olen vedessä uimassa, millaista asetta siellä voisin kantaa?

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Tuollaista yksityisyyden loukkaamista katsovat miehet oikeudekseen harjoittaa joka maassa, kaikkialla maailmassa.
    Nainen saa pelätä jatkuvasti joutuvansa yhden tai toisenlaisen ahdistelun kohteeksi.
    Minäkään en usklla mennä lähellä sijaitsevalle uimarannalle yksin, vaan joudun luopumaan tällaisista harrastuksistani ja iloista, koska pelkään, että joku miespuolinen yksilö alkaa ahdistella tai joku hullu raiskaaja tai murhaaja hyppää pusikosta esiin kun olen yksin uimassa joessa tai rannalla.

    Tällainen naisen elämän rajoituksellisuus suututtaa minua aivan hirveästi.
    Ei voi mennä joggaamaan yksin pururadalle, ei voi mennä yksin uimaan, ei voi mennä yksin ulos pimeän tultua, j n e.

    Pururadalla sentään voin pitää vaikkapa puukkoa mukanani, mutta kun olen vedessä uimassa, millaista asetta siellä voisin kantaa?

    Tätä miehet eivät oikein tajua.:((

    Äänestä

  • kesäprinsessa kirjoitti:

    Aina joku mies lähentelee.Taas yksi mies melkein kosketti vartaloani.Kiltti mies vieläpä.Hän ei tainut käsittää mitä oli tekemässä.
    Mutta lenkille en voi mennä iltaisin enää yksin.Katsos hennon naisen voi kuka tahansa raiskata.Sen sijaan monet miehet käyvät huoletta yksin iltaisin lenkillä.
    Syrjäiselle uimarannalle ei voi mennä yksin.Riski on aina olemassa.Naisella erityisesti.Monikohan mies on raiskattu uimarannoilla?Naisia enemmän tuplasti.
    Eräs nainen oli raiskattu kun käveli iltasella tietä pitkin.Ei ollut saanut kyytiä kotiin.Sairas mies tuli ja raiskasi törkeästi naisen.
    Mies olisi korkeintaan hakattu samassa tilanteessa, mutta nainen sekä hakataan että raiskataan.Naisella on kaksinkertainen vaara mieheen verrattuna.

    Olen kärsinyt niinkuin varmaan useimmat naiset tästä miesten terrorista naisia kohtaan koko elämäni.
    Mikä se tällainen sivistysvaltio on, jossa minulla täytyy olla miespuolinen henkivartija (eräs miespuolinen tuttavani toimii usein sellaisena), jotta voin uida ja lenkkeillä?
    Voi saatanan saatana.
    Kerran yöbussissa alkoi vieressä istuva nuorehko mies työntää kättään minun haarojen väliin muina mihinä puhumatta sanaakaan, ja maanalaisessa kerran työnsi ukko kovaa pippeliään minun selkääni vasten.
    Voi helvetti, tätä naisen terrorisointia.

    Kyllä minullekin huudettiin keskellä katua:"Haluatko munaa?" tai "Anna edes vähäsen."
    Oli mieli pamauttaa käsilaukulla päin otsaa.
    Sitten eräs mies "kaverini" joka koko ajan jahtasi minua sanoi:"tarjoatko persettä?"
    Sanoin etten tarjoa tuollaiselle idiootille.Koko mies joukko sanoi:"Ei me kyllä tahdotakaan."
    Olin joukossa naisena ja sen vuoksi minua kohdeltiin epätasa-arvoisesti.Moni tuijottaa aina minua, en tahdo nykyisin edes huomata heitä.Olen kuin heitä ei olisi.Siksi olen heitä kohtaan kylmä.

    Moni nainen kokee seksuaalista häirintää.
    Meillä pitäisi olla paidat, joissa lukisi:ÄLÄ KOSKE MINUUN!!!Minä pitäisin sitä ylläni.

    Äänestä

  • kesäprinsessa kirjoitti:

    Moni nainen kokee seksuaalista häirintää.
    Meillä pitäisi olla paidat, joissa lukisi:ÄLÄ KOSKE MINUUN!!!Minä pitäisin sitä ylläni.

    Siinäpä kyllä taitaisi olla sitten taas uutta kommentoitavaa naisen ulkonäöstä sun muusta solvaus- ja seksiaiheesta.
    Minä en uskaltaisi pitää tuollaista paitaa kuin päivisin, joku hullu mieshän voisi saada päähänsä että olen uppiniskaisuudessani ainoana tarkoituksenani loukata miehiä laittanut tuollaisen paidan päälleni ja vaikka mukiloida tai raiskata minut juuri siksi.
    Tällainen kun kuuluu miesten kaksoisrangaistukseen, teki nainen miten vain hän tekee aina väärin.

    Äänestä

  • Totta joka sana, jonka kirjoitit. Itse en ole kokenut inhaa seksuaalista häirintää. Onhan minua tietysti lääpitty baareissa ohi mennen ja on minulle joitakin törkeyksiäkin sanottu, mutta yleensä olen jättänyt ne ihmiset omaan arvoonsa tai vastannut heille jollain huumoriin piilotellulla piikillä.

    Olen harrastanut 6 vuotta karatea, mutta silti en kovin mielelläni lähde yksinäni epämääräisiin paikkoihin kuten illalla pururadalle. Syynä siihen on se, että vaikka hallitsen karaten ja saatan pärjätä yhdelle miehelle en pienen kokoni vuoksi tule pärjäämään useammalle miehelle enkä ehkä yhdelle isolle korstollekaan.

    Haluan kuitenkin neuvoa kaikille naisille yhden aseen, jota voi aina pitää mukana nimittäin oma polvi. Parastahan uhkaavassa tilanteessa on, että juoksee karkuun. Joskus kuitenkin sattuu niin, että ahdistelija on niin lähellä, että karkuun pääseminen on mahdotonta. Tällöin polvipotku (tai jos on kauenpana napakka potku) tuluksille lamauttaa ahdistelijan sen ajaksi, että kerkeätte hyvin karkuun! Siinä ei sitten pehmoilla, että miestä sattuu. Teitä sattuu pahemmin, jos ette edes yritä osua arkaan paikkaan!! Niin, että "munille vaan"!

    Äänestä

  • Suffragetti kirjoitti:

    Totta joka sana, jonka kirjoitit. Itse en ole kokenut inhaa seksuaalista häirintää. Onhan minua tietysti lääpitty baareissa ohi mennen ja on minulle joitakin törkeyksiäkin sanottu, mutta yleensä olen jättänyt ne ihmiset omaan arvoonsa tai vastannut heille jollain huumoriin piilotellulla piikillä.

    Olen harrastanut 6 vuotta karatea, mutta silti en kovin mielelläni lähde yksinäni epämääräisiin paikkoihin kuten illalla pururadalle. Syynä siihen on se, että vaikka hallitsen karaten ja saatan pärjätä yhdelle miehelle en pienen kokoni vuoksi tule pärjäämään useammalle miehelle enkä ehkä yhdelle isolle korstollekaan.

    Haluan kuitenkin neuvoa kaikille naisille yhden aseen, jota voi aina pitää mukana nimittäin oma polvi. Parastahan uhkaavassa tilanteessa on, että juoksee karkuun. Joskus kuitenkin sattuu niin, että ahdistelija on niin lähellä, että karkuun pääseminen on mahdotonta. Tällöin polvipotku (tai jos on kauenpana napakka potku) tuluksille lamauttaa ahdistelijan sen ajaksi, että kerkeätte hyvin karkuun! Siinä ei sitten pehmoilla, että miestä sattuu. Teitä sattuu pahemmin, jos ette edes yritä osua arkaan paikkaan!! Niin, että "munille vaan"!

    On tosiaankin tutkittu, että naiset eivät "raaski" potkaista raiskaajiaan tai tappajiaan munille, koska he eivät tahdo edes tuollasessa tilanteessa vahingoittaa ketään.
    Sinänsä tuollaisen uuden asenteenkin opetteleminen voi olla jo vaikeaa.

    Mutta kyllä tätä kiukkua liikunnanvapauden puuttumisesta kantaessa alkaa potkiminenkin varmasti vaaratilanteessa jo sujua.

    On myös tutkittu, että moni nainen menee lukkoon, kun hänen kimppuunsa hyökätään. Osa raiskatuista naisista on mennyt niin lukkoon ettei ole edes apua osannut huutaa... oikeudessa raiskaajaa puolustetaan sitten sillä, että nainen halusikin tulla raiskatuksi, kun ei pannut vastaa.

    Moni nainen loppujen lopuksi tulee yllätetyksi, että hänen kimppunsa voidaan hyökätä. Näissä yllättävissä tilanteissa olisi hyvä, jos selkärankaan olisi "syöpynyt" toimintamalli.
    Esim. kerran ihmistungoksessa eräs miespuolinen tuttavani jostain syystä (lienee alkoholilla ollut vaikutusta) yritti ottaa minua raiveleista kiinni. En tungoksessa nähnyt kuka minua
    "uhkasi", tunsin vain tilanteen uhkaavaksi. Ennen kuin aivoni ehti tajuta tilanteen ko.jätkä "lenteli" jossain kaukana. Olin siis tehnyt irtautumisen ja kauenmmaksi tönäisyn ns. alitajunnasta, vaikka "aivoni" eivät pysyneet toiminnan mukana.

    Toivoisin, että naisille voitaisiin entistä enemmän pitää ns. naisille sopivia itsepuolustuskursseja. Lisäksi naisille olisi enemmän terotettava, etteivät pehmoile sairaiden miesten kanssa. Vaan tosi tilanteessa uskaltaisivat käyttää naisvoimaa, sillä tässä maailmassa ei pärjää aina pehmoilulla. Säästetään se pehmoilu niille ns. kunnon miehille, jotka arvostavat naisia!

    Äänestä

  • Suosittelen sinulle hoitoon hakeutumista. Oireesi viittaavat vainoharhaisuuteen.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    On tosiaankin tutkittu, että naiset eivät "raaski" potkaista raiskaajiaan tai tappajiaan munille, koska he eivät tahdo edes tuollasessa tilanteessa vahingoittaa ketään.
    Sinänsä tuollaisen uuden asenteenkin opetteleminen voi olla jo vaikeaa.

    Mutta kyllä tätä kiukkua liikunnanvapauden puuttumisesta kantaessa alkaa potkiminenkin varmasti vaaratilanteessa jo sujua.

    Naisille pitäisi antaa oikeus potkaista suoraan miestä munille jos se yrittää raiskata naista tai tappaa.Mielummin mies impotentiksi kuin oma psyykkinen ja fyysinen terveys tuhottaisiin.
    Että mies ansaitsee sen, jos käy kiinni naiseen.Se pitäisi olla ihan oikeutettua.

    Äänestä

  • Suffragetti kirjoitti:

    On myös tutkittu, että moni nainen menee lukkoon, kun hänen kimppuunsa hyökätään. Osa raiskatuista naisista on mennyt niin lukkoon ettei ole edes apua osannut huutaa... oikeudessa raiskaajaa puolustetaan sitten sillä, että nainen halusikin tulla raiskatuksi, kun ei pannut vastaa.

    Moni nainen loppujen lopuksi tulee yllätetyksi, että hänen kimppunsa voidaan hyökätä. Näissä yllättävissä tilanteissa olisi hyvä, jos selkärankaan olisi "syöpynyt" toimintamalli.
    Esim. kerran ihmistungoksessa eräs miespuolinen tuttavani jostain syystä (lienee alkoholilla ollut vaikutusta) yritti ottaa minua raiveleista kiinni. En tungoksessa nähnyt kuka minua
    "uhkasi", tunsin vain tilanteen uhkaavaksi. Ennen kuin aivoni ehti tajuta tilanteen ko.jätkä "lenteli" jossain kaukana. Olin siis tehnyt irtautumisen ja kauenmmaksi tönäisyn ns. alitajunnasta, vaikka "aivoni" eivät pysyneet toiminnan mukana.

    Toivoisin, että naisille voitaisiin entistä enemmän pitää ns. naisille sopivia itsepuolustuskursseja. Lisäksi naisille olisi enemmän terotettava, etteivät pehmoile sairaiden miesten kanssa. Vaan tosi tilanteessa uskaltaisivat käyttää naisvoimaa, sillä tässä maailmassa ei pärjää aina pehmoilulla. Säästetään se pehmoilu niille ns. kunnon miehille, jotka arvostavat naisia!

    Naisille pitäisi järjestää itsepuolustuskursseja.
    Sairaita miehiä vastaan on osattava toimia oikein.

    Äänestä

  • kesäprinsessa kirjoitti:

    Kyllä minullekin huudettiin keskellä katua:"Haluatko munaa?" tai "Anna edes vähäsen."
    Oli mieli pamauttaa käsilaukulla päin otsaa.
    Sitten eräs mies "kaverini" joka koko ajan jahtasi minua sanoi:"tarjoatko persettä?"
    Sanoin etten tarjoa tuollaiselle idiootille.Koko mies joukko sanoi:"Ei me kyllä tahdotakaan."
    Olin joukossa naisena ja sen vuoksi minua kohdeltiin epätasa-arvoisesti.Moni tuijottaa aina minua, en tahdo nykyisin edes huomata heitä.Olen kuin heitä ei olisi.Siksi olen heitä kohtaan kylmä.

    Mitä katseluun tulee, niin jodenkin miesten logiikka voi olla sillä tavalla "vinksahtanut", että he saattavat ajatella naisen ihailemisen olevan jopa imartelevaa naisen kannalta, eivätkä näe sitä negatiivisena asiana.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Kiitos näkökulmastasi.Hyvä kuulla miestenkin tasapuolisia kannanottoja.En haluaisi siksi haukkua miehiä lyttyyn.
    Huvittavaa sinänsä, olen saanut myös hyvääkin kohtelua.Kerran kaaduin liukkaalla(en pahasti) eräs mukava mies auttoi minut pystyyn.
    Se lämmitti.Samoin kun minulla oli kylmä, mies"ystäväni" tarjosi ystävällisesti takkiaan minulle.Että kyllä minulla hyviäkin miesystäviä löytyy. Nuo toiset olivat vain riesana.
    Mutta kiitos kommentistasi.:))

    Äänestä

Se on miesten ase alistaa naisia, ja näyttää miten halpoja olemme heille.

Äänestä
  • Tällä tavoin meidät pidetään jatkuvassa pelon ilmapiirissä ja ahdistuksessa.
    Milloin tahansa meidät voidaan raiskata, hakata tai tappaa, olimmepa sitten sisätiloissa tai ulkona.
    Täälläkin erään vanhan naisen luo tultiin särkemällä ikkuna vaikka kuultiin hänen olevan kotona.
    Vietiin pikkurahat jotka hänellä oli laukussaan, onneksi sentään annettiin henkensä pitää.

    Valtion pitäisi antaa meille kyynelkaasupulloja, ne ovat käteviä ja pieniä, ilmaiseksi, jotta pystyisimme jotenkuten itseämme puolustamaan.
    Puukko on sentään ase, jota voimme kantaa mukana takkien taskuissa.
    Puukoista on olemassa pieniä taskuunsopivia malleja (silti teräviä).

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Tällä tavoin meidät pidetään jatkuvassa pelon ilmapiirissä ja ahdistuksessa.
    Milloin tahansa meidät voidaan raiskata, hakata tai tappaa, olimmepa sitten sisätiloissa tai ulkona.
    Täälläkin erään vanhan naisen luo tultiin särkemällä ikkuna vaikka kuultiin hänen olevan kotona.
    Vietiin pikkurahat jotka hänellä oli laukussaan, onneksi sentään annettiin henkensä pitää.

    Valtion pitäisi antaa meille kyynelkaasupulloja, ne ovat käteviä ja pieniä, ilmaiseksi, jotta pystyisimme jotenkuten itseämme puolustamaan.
    Puukko on sentään ase, jota voimme kantaa mukana takkien taskuissa.
    Puukoista on olemassa pieniä taskuunsopivia malleja (silti teräviä).

    Meillä naisilla on myös riski tulla raiskauksessa raskaaksi tai saada jokin sukupuolitauti.
    Koska olemme fyysisesti heikompia nämä sairaat, naisvihaiset siat voivat tehdä meille mitä tahansa.Naisille pitäisi sen tähden järjestää itsepuolustuskursseja.Harmi jos miehet ovat tätäkin vastaan.

    Äänestä

Naisille sopii päivä, miehille yö.Koska naiset ovat turvassa päivällä,ja miehet ovat yöllä.Pimeällä tehdään pahoja tekoja, valoisalla tehdään hyviä tekoja.

Äänestä
  • Kun olen seurannut sinun ja aatetoverisi Tytsyn kommentointia ja valitusta, en ole voinut valttya silta ajatukselta, etta kaipaisitte terapiaa. Suhtautumisenne on jakomielinen siina suhteessa, etta ette muka vihaa miehia, mutta mita tahansa tapahtuukin, on vika aina miehissa. Kollektiivisesti. Ja jos joku mies ei ole samaa mielta, on kyseessa taas vakivaltainen sovinistiraiskaaja.
    Vainoharhaisuuteen viittaava halunne kantaa aseita, koska jokainen mies on raiskaaja.

    Kuunnellanko puhelintasi?. Sisaltaako "Naistentunti"-ohjelma sinulle kohdistettuja, koodattuja viesteja?. Ovatko kaikki tiedotusvalineet vain sovinistisen maailmansalaliiton keino alistaa naista?. Onko presidentti Halonen sovinistien rakentama robotti, etta naiset saataisiin uskomaan tasa-arvoisuuden harhaan?. Siinapa teille pohdittavaa.

    Äänestä

  • Psykologi kirjoitti:

    Kun olen seurannut sinun ja aatetoverisi Tytsyn kommentointia ja valitusta, en ole voinut valttya silta ajatukselta, etta kaipaisitte terapiaa. Suhtautumisenne on jakomielinen siina suhteessa, etta ette muka vihaa miehia, mutta mita tahansa tapahtuukin, on vika aina miehissa. Kollektiivisesti. Ja jos joku mies ei ole samaa mielta, on kyseessa taas vakivaltainen sovinistiraiskaaja.
    Vainoharhaisuuteen viittaava halunne kantaa aseita, koska jokainen mies on raiskaaja.

    Kuunnellanko puhelintasi?. Sisaltaako "Naistentunti"-ohjelma sinulle kohdistettuja, koodattuja viesteja?. Ovatko kaikki tiedotusvalineet vain sovinistisen maailmansalaliiton keino alistaa naista?. Onko presidentti Halonen sovinistien rakentama robotti, etta naiset saataisiin uskomaan tasa-arvoisuuden harhaan?. Siinapa teille pohdittavaa.

    Vaikutat seinähullulta psykologi-ressu.
    Tommosia ne psykologit on, sekopäitä jotka suhtautuvat epäilevän vainoharhaisesti kanssaihmisiin.
    Olet todella vainoharhainen, et vain itse huomaa sitä, koska sinulla ei ole sairaudentuntoa.
    Ei tässä enää diapamit auta, sun on saatava kovemmat aineet.

    Osuinkohan arkaan paikkaan?. Taidan olla oikeassa, kun noin syyttelet.

    Äänestä

  • Psykologi kirjoitti:

    Osuinkohan arkaan paikkaan?. Taidan olla oikeassa, kun noin syyttelet.

    Luulisi sinun keskittyvän tärkeämpiin seikkoihin.Esim. miten poistettaisiin naisviha?Sillä se on osa- tai pääsyyllinen raiskaustapauksissa sekä seksuaalisessa häirinnässä.

    Äänestä

  • Radikaalifeministi kirjoitti:

    Naisviha?. Itse en todellakaan vihaa naisia. En tunne ketaan muutakaan suomalaista miesta, joka naisia vihaisi. Radikaalifeministeista sen sijaan ei oikein kukaan pida, keksit varmaan itse syyn, jos mietit oikein hartaasti. Onnea vaan yritykselle.

    Ne yhdet miehet kivittivät sen pienen ja hennon naisen naisvihansa pohjalta.He oikein tosissaan näyttivät kuinka paljon he vihaavat naisia.Ja pelkäävät heitä.
    Minä tosin en tiedä yhtään tapausta, jossa "miesviha" olisi ollut osasyyllinen rikokseen.
    Enkä minä vihaa miehiä.Arvostaminen on toinen juttu.

    Ja suomalaiset miehet on kaikki keraamassa kivia suomen soramontuilla ja haluavat lentaa Nigeriaan naisia kivittamaan.

    Äänestä

Seksuaalisuus kuuluu normaalin elämään, olipa sitten kyse ihmisestä tai eläimestä. Mutta sitä ihmettelen miksi jo kymmenen vuotias pitää pukeutua seksikkästi? Se ei ole normaalia.

Kysymys kuuluu: Miksi pukeutua seksikkästi, samalla kun loukkantuu huomioista mitä saa tämän takia? Väitän, että naiset loukkantuvat MYÖS siitä mikäli heitä ei huomata! Silloin prinsessat itkevät sitä, että ”miksi minä en kelpaa?”! Nainen on AINA tyytymätön. Törkeätä!

Äänestä
  • >Mutta sitä ihmettelen miksi jo kymmenen vuotias pitää pukeutua seksikkäästi?

    Ai että jos 10-vuotias on pukeutunut "seksikkäästi",niin hän on vapaata riistaa miesten himokkaille katseille ja kommenteille(?)
    Tyypillistä saastaisten miesten logiikkaa.

    10-vuotiaan LAPSEN pukeutuminen tosin on kyllä vielä hänen omien vanhempiensa asia,ja sitä ihmettelenkin,mihin on vastuullinen vanhemmuus kadonnut.

    Äänestä

  • sr kirjoitti:

    >Mutta sitä ihmettelen miksi jo kymmenen vuotias pitää pukeutua seksikkäästi?

    Ai että jos 10-vuotias on pukeutunut "seksikkäästi",niin hän on vapaata riistaa miesten himokkaille katseille ja kommenteille(?)
    Tyypillistä saastaisten miesten logiikkaa.

    10-vuotiaan LAPSEN pukeutuminen tosin on kyllä vielä hänen omien vanhempiensa asia,ja sitä ihmettelenkin,mihin on vastuullinen vanhemmuus kadonnut.

    Lapsen on pukeuduttava muodin eikä vanhempien mukaan! Muuten lapsi joutuu koulukiusatuksi!

    Missä maailmassa eläät? Tästä sairaasta pukeutumisilmiöstä on ollut puhetta silloin tällöin julkisuudessa, mutta kun pitää saada yleinen trendiajattelua muutetuksi. Vanhemmat eivät voi tälle mitään, mikäli he haluavat ettei heidän lapsensa kiusata :-(

    Minulla on kouluikäinen tytär. Minä haluan suojata häntä tälläisiä vastenmielisiä ilmiötä vastaan, mutta yksin en pysty tai yhdessä vaimon kanssa me emme pysty siihen, kun yhteiskunnan asenne on mitä on!

    Et tunne minua mutta väität minua saastaiseksi miheksi, samalla kun tulkitset minun tekstiäni miten haluat!?

    Äänestä

  • Se on totta.Aina ollaan tyytymättömiä.

    Jos miehet eivät katso, siitä loukkaannutaan ja luullaan ettei ole viehättävä.
    Jos miehet tuijottavat, voidaan se tulkita negatiivisesti.

    Kerran itsekin ajattelin, että mikä kelpaa.Luulisin että se riippuu paljon myös yksilöstä.

    Äänestä

  • Ei tässä nyt ollut kyse tavallisesta ihailevasta katselusta, vaan ällöttävästä käytöksestä, lääppimisestä ja vastenmielisten kommenttien heittelystä.
    Kyllä seksuaalisen ahdistelun erottaa katselusta, tyhmeliini.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kesäprinsessa kirjoitti:

Arvon naiset, seksuaalinen häirintä on ikävää.
Jotkut koskettelevat vartaloa vasten naisen omaa tahtoa, heittelevät kaksimielisiä vitsejä, arvostelevat naisen ulkonäköä ym.
Olisi hyvä jos paidoissamme lukisi:Älä koske minua vaistoin tahtoani!!!-tyyppisiä lauseita.
Joka tapauksessa seksuaalinen häirintä tulisi kritisoida ankarasti.Naisiin ne ahdistelut useimmiten kohdistuvat.Törkeätä!!
T:kokenut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu