Työpaikallani olen jutellut erään kaverin kanssa uskon asioista ja siitä että ne ovat minulle aika uusia, vaikka tykkäänkin että olen uskovainen. Tämä kaveri antoi erään tuttavansa puhelinnumeron minulle. Hän kuulemma tietäisi enemmän asioista. Olemme nyt soitelleet muutaman kerran ja puhuneet uskon asioista. Tämä kaveri on uskossa.
Nyt tämä kaveri pyytää minua mukaansa täällä Helsingissä olevaan johonkin karismaattisen uskonliikkeen kokoukseen, jossa kuulemma lauletaan ja siellä on karismaattisia saarnamiehiä, joilla on "armon lahja".
Kysyn nyt teiltä kaikilta rehellistä neuvoa.
Mitä minun tulisi tehdä? En ole koskaan tätä kaveria aiemmin tavannut ja olemme sopineet alustavasti tapaavamme ennen kokouksen alkua. Jätänkö kokonaan menemättä tähän kaverin tapaamiseen? Vai käynkö tapaamassa kaveria ja sanon, että en halua osallistua kokoukseen?
Jokin sisälläni alkoi soittamaan hälytyskelloja, että tässä ei kaikki ole oikein. Olen kyllä rukoillut Jumalalta apua ja johdatusta tässä asiassa.
Teuvo Suni, jos olet linjoilla, niin sinun neuvosi olisi erittäin tervetullut! Olen lukenut kirjoituksiasi ja ne ovat viisaita.
Hyviä neuvoja kaipaan, kiitos.
Nyt tämä kaveri pyytää minua mukaansa täällä Helsingissä olevaan johonkin karismaattisen uskonliikkeen kokoukseen, jossa kuulemma lauletaan ja siellä on karismaattisia saarnamiehiä, joilla on "armon lahja".
Kysyn nyt teiltä kaikilta rehellistä neuvoa.
Mitä minun tulisi tehdä? En ole koskaan tätä kaveria aiemmin tavannut ja olemme sopineet alustavasti tapaavamme ennen kokouksen alkua. Jätänkö kokonaan menemättä tähän kaverin tapaamiseen? Vai käynkö tapaamassa kaveria ja sanon, että en halua osallistua kokoukseen?
Jokin sisälläni alkoi soittamaan hälytyskelloja, että tässä ei kaikki ole oikein. Olen kyllä rukoillut Jumalalta apua ja johdatusta tässä asiassa.
Teuvo Suni, jos olet linjoilla, niin sinun neuvosi olisi erittäin tervetullut! Olen lukenut kirjoituksiasi ja ne ovat viisaita.
Hyviä neuvoja kaipaan, kiitos.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos et halua,älä mene. Kuuntele sisäistä ääntäsi. Se voi hyvinkin ollaJumalan ääni.
Kun ihminen alkaa herätä hengellisesti ja uskonasiat ja hengelliset kysymykset alkavat kiinnostamaan, niin silloin myös herätään henkimaailmassa ja kiinnostutaan siitä sielusta.
Usein heränneen oven taakse tuleekin ensiksi eksyttäjät ja sellaiset uudestikastajat paremman hengellisyyden kauppiaat. Seireenit laulaa laulujaan ja puhuu ja houkuttelee luokseen. Kitaramusiikki soi ja ihmeelliset asiat ja suuret lupaukset, voimat ja karismat ovat liikkeellä ja tarjolla kaikenlaista hengellistä voimavaikutusta sun muuta sellaista ja karismaillmoissa tapahtuu suurempia ihmeitä, kuin mitä tavallisen pulliaisen eksyttämiseksi edes tarvitaan.
Kannattaa rukoilla Jumalan johdatusta elämään ja varjelusta eksytyksiltä, joita tämä aika on täynnä. Sillä aika on paha.
Kaksi hyvää rukousta Taivaan Isälle Jeesuksen nimessä.
Ps. 27:11
Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden.
Ps. 143:10
Opeta minut tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata.
Rukoilin asiaa eilen Jumalalta nukkumaan mennessäni. Toin kaikki ongelmani Hänen päätettäväkseen. Nyt päädyin siihen, etten taida sittenkään mennä sinne tilaisuuteen, edes tapaamaan sitä kaveria. Teenköhän väärin?
Jumalan aikataulut ei ole meidän aikatauluja. Jumala johdattaa sinua oman suunnitelmansa mukaisesti. Ei kannata hätäillä eikä hötkyillä, eikä mennä ihmisten mielipiteiden mukaan. Minä johdatan teitä, kun te kuljette rukoillen, lupaa sana ja Herra vie sen hyvän työnsä päätökseen jonka on kerran aloittanut, sanoo Herra. Kannattaa itse lukea paljon Raamattua ja pyytää Jumalaa johdattamaan, kyllä Hän sen tekee. Olet varmoissa käsissä. Teit oikein kun kysyit ensin Herralta, mitä tulisi tehdä.
Ps.91
4 Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
Jumala mitään pahaa salli tapahtua. Sielun vihollinen pelottelee ihmisiä, kun he etsivät totuutta ja Jumalan tahtoa elämäänsä. Pelko ja epäilys ei ole koskaan Jumalasta. Aivan turvallisin mielin voit käydä tutustumassa toimintaan, itse sitten päätät onko se sinulle hyvää toimintaa.
Voisitko kertoa, missä tämä tilaisuus on ja mikä seurakunta. Itse olen helsinkiläinen ja tunnen näitä asioita. Minulla ainakin heti heräsi epäilys kyseisten "karismaattisten" saarnamiesten ja heidän "armon lahjojensa" suhteen. Mikäli olet jo nyt epäilevällä ja varautuneella kannalla, en suosittele sinua sinne nyt menemään. Ota ensin asioista selvää, vaikka näin foorumin kautta. Joku mainitsi, että on täysin turvallista mennä tällaiseen tilaisuuteen. Jumala kyllä suojelee ihmistä mutta ei kannata mennä itseään saattamaan pois tolaltaan, mikäli kysymyksessä on valheen voimalla tapahtuva tilaisuus.
Ei se oikein tullut selväksi minulle. Sen on kuulemma perustanut muutamat kaverit ja se on "yhteiskristillinen" ja siellä käy paljon väkeä. Mitä lie tarkoittaa? Ei se kuitenkaan tätä Leo Mellerin väkeä ollut, se tuli selväksi.
.......
Hei ja rauhaa
Sanoisin henkilökohtaisena mielipiteenäni että kaikki Kristusta korottava toiminta on sellaista jonka voi ajatella hyväksyvänsä.
Myös kun muistaa arvostellesa muita vilpitömyyysasian, joka on Jumalan tuomion mittapuu.
Luuk 12:47-48.
Sitten on hyvä muistaa minusta tärkein:
Ilm 14:12 kun pidät mielessäsi, ja olet ehdoton sen kanssa, niin löydät perille.
Minusta monet herätysliikkeet ovat ihan hyvällä asialla, mutta mitä hyötyä jos eivät täytä tuota Ilm 14:12 vaatimusta joka opettaa ketkä ovat pyhiä lopun aikana.
Myös kts. Ilm 12:17.
Nämä ovat hyviä muistaa.
Laitan tähän myös Raamattuopetukseni. Saat sieltä ajatuksia tähän asiaan:
Jumalan siunausta
jari laurila
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
MIKÄ ON OIKEA USKONTO?
Kaikissa kristillisissä piireissä ja kirkoissa on vilpittömiä sieluja jotka ovat uskollisia Jumalalle korottaen Kristusta sen ymmärryksen mukaan minkä omistavat.
Näin mikään yksittäinen seurakunta ei omista yksin oikeuksia kristinuskoon.
Uskonpuhdistus on synnyttänyt monia seurakuntia jotka ovat pyrkineet yhä lähemmäksi Raamatun alkuperäistä totuutta, mistä alkuseurakunta joskus lankesi pois, ja syntyi pääasiassa ihmisen ympärille ja palvontaan keskittynyt yhteisö.(2 Tess 2:3-4)
Jumala on siunannut uskonpuhdistuksen synnyttämiä seurakuntia ja niiden parista löytyy Jumalan kansan jäseniä yksilöinä.
Ihmisellä on oikea usko kun hän seuraa ehdottoman vilpittömästi Raamatun opetusta ja uskoo Jeesukseen.
Raamatun profetiat kuitenkin kertovat, että viimeisinä päivinä tulee selvästi erottumaan kaksi joukkoa. Ne jotka kumartavat petovaltaa (Ilm 13 luku) ja ne jotka ovat "pyhiä" uskoen Jeesukseen ja noudattavat kaikkia Jumalan käskyjä. (Ilm 12:17; 14:12, Matt 5:17-18, Luuk 16:17, 2 Moos 20:1-17, 5 Moos5:1-21) Jumala tahtookin kutsua kansansa jäseniä pois babylonista (Ilm 18:4) sinne missä on Jeesuksen usko ja profetian Henki. (Ilm 19:10) Profetian Hengen armolahja on toiminut Adventtikirkossa Ellen G. Whiten välityksellä. Jumala antoi hänen kauttaan profetiat lopun aikoja varten. EGW opetti vain ja yksin Raamattua, lisäämättä ja pois ottamatta Raamatusta sanaakaan. Hän täsmensi, opetti ja selvensi Raamatun opetuksia sekä menneeltä että tulevalta ajalta.
Eksytyksestä on sanottava, että se antaa ymmärtää olevansa ainoa oikea. (Matt 24:4-5,11-12) Eksytyksessä on mukana täysin oikeata opetusta, mutta se ei kestä kokonaisvaltaista Raamatulla tutkimista. Muuten se ei olisikaan eksytystä.
Kuitenkaan eksytys ei omista lopun ajan seurakunnan tuntomerkkejä Jeesuksen uskosta ja lain noudattamisesta. (Ilm 14:12)
Se tunnustaa uskoa, armoa ja Kristusta kuten pitääkin, mutta kieltää Jumalan lain ja pyhityksen. Jumalan laki opettaa mikä on syntiä, eikä Raamattu tunne sellaista armoa joka kattaisi jatkuvan ja tahallisen kapinan Jumalan tahtoa vastaan ilman katumusta ja kääntymystä. (Room 6:23, Room 3:20, Joh 15:10, 1 Joh 2:4) Kukaan ei näe elämää ilman pyhitystä. (Hepr 12:14)
Evankeliumi ei syrjäytä ja korvaa lakia, eikä laki evankeliumia. Molempia on saarnattava rinnakkain.
Herran seurakunta huolehtii tietysti evankeliumin viemisestä koko maailmaan. Adventtikirkko toimii jo lähes kaikissa maailman valtioissa. (Matt 28:18-20)
Kasvuvauhti oli vuonna 2004 miljoona uutta uskonratkaisun tehnyttä vuodessa.
Adventtikirkko kehottaa myös kuuliaisuuteen kaikille Jumalan käskyille täsmällisen tarkasti huolehtien myös lepopäiväkäskyn kunnioituksesta. (Jaak 2:10-13)
Herran kansaa ja Jumalan lapsia on kaikissa kristillisissä piireissä kuten Adventtikirkossakin yksilöinä ja muissa piireissä enemmän kun Adventtikirkossa. (v. 2005)
Lopun ajan tapahtumat näyttävät tarkemmin miten Jumalan kansa liittyy yhteen laumaan erottuen petovallasta viimeisinä päivinä.
Kerran on oleva "yksi lauma ja yksi paimen." (Joh 10:16)
Sani varo Jarlaun hotellia. Se on jo todettu harhaoppiseksi.
Rauhaa ja kiitos
Lähetit Sunille kuuluvan minulle!
Ole hyvä vain!
Pääasia että olet vilpitön, silloin on kaikki hyvin Herran edessä, mutta kukaan ei auta Sinua loputtomiin, jos et toimi vilpittömästi Jumalan edessä.
Minulla ei ole siinä suhteessa hätää Raamattuhotellini kanssa.
Jumalan siunausta vilpittömyydellesi ja Sinulle
runsaasti
jari laurila
Oletkin saannut jo hyviä neuvoja, joten älä lähde mihinkään sellaisiin tilaisuuksiin jotka saattavat pian sumentaa sen oikean uskosi.
Sinä uskot, ja se varmasti on itse Jumala joka niitä hälytykelloja soittaa. Kuuntele sitä ääntä ja luota Jumalan voimaan, älä hylkää Häntä ja lähde jonnekkin missä saattaa olla eksytyksen vaara, ja se Jumalan ääni jää saarnojen jalkoihin.
Kysele ennemmin vaikka täältä palstalta, täällä on paljon uskovia ihmisiä jotka antavat sinulle tukea. Kun pysyt lujana, etkä anna juuri heikoimmalla hetkellä johtaa itseäsi väärään, jolloin vaara on suurin eksymiseen kun haluaa etsiä oikeaa, ja on vikatikki jos lähetee jonnekkin sitä uskoa hakemaan. Jumalan Valtakunta ei löydy maanpäältä, sitä on turha etsiä. Se löytyy omasta sydämestä ja kaikki joilla on oikea usko ovat Jumalan Valtakunnan asukkaita.
Luota vain Jumalaan ja siihen, että Hän johdattaa sinua oikein. Kun uskallat kuunnella sitä Jumalan ääntä ja jätät itsesi sen varaan, niin saat huomata miten uskosi vain vahvistuu ja saat Jumalalta itseltään lisää ymmärrystä kun vain jaksat siihen uskoa.
Jumala kuulee rukoukset, ja auttaa sinua. Kaikki ei käy hetkessä, mutta huomaat kuinka rukouksiisi vastataan, siksi ne hälytyskellotkin soivat koska olet pyytänyt apua yksin Jumalalta, etkä ole suinpäin uskonut ketään.
Kiitos teille kaikille hyvistä neuvoista! Ehkä tämäkin oli Jumalan vastausta viime öiseen rukoukseeni. Muistan teitä kaikkia tänään iltarukouksessani. Kiitos vielä kerran!
Kaikki se mikä tuntuu oikealle, ja Jumalan johdatukselle, niin luota siihen, ja sitä älä epäile. Sitä on usko, lujaa tahtoa uskoa siihen miten Jumala johdattaa ihmistä toimimaan oikein, uskallusta ja luottamusta heittäytyä yksin Jumalan hoivaan.
Joistain nämä neuvot saattavat kuulostaa hömpäpömpältä, ja joillekkin saattavat olla jopa naurettavia. Meidän sanat ja neuvot saattavat olla joillekkin täysin merkityksettömiä, ja ovatkin. Mutta hän joka haluaa kuunnella yksin Jumalaa tietää mitä tarkoitamme, kaikki se mitä itse tuntee sisällään ja tuntee kosketuksen sisällään kun lukee tai kuuntelee jotain, niin silloin tietää sen olevan Jumalan tahto.
Muista kun rukoilet kiittää ennenkaikkea Jumalaa siitä, että Hän ohjaa sinua toimimaan oikein. Vaikka me neuvomme ja opastamme, niin kaikki se mitä sinä koet lähtee yksin Jumalasta ei meistä neuvojista. Sinä valitset tiesi ja Jumala auttaa sinua jos vain niin haluat.
Hei te kaikki ihmiset, Sani tässä taas!
Rukoilin viime yönä paljon Jumalalta johdatusta ja muistin kaikkia teitäkin, vaikka olette vain näin virtuaalisesti olemassa, mutta kuitenkin eläviä ihmisiä siellä jossain monitorien takana.
Tulin siihen tulokseen, etten mennyt edes sitä kaveria tapaamaan. Sallin itselleni tekosyyn olla menemättä.
Mieleni rauhoittui. Oikeastaan se rauhoittui jo eilen, kun olin tänne kirjoitellut ja saanut paljon hyviä neuvoja.
Se kaveri kertoi, että se tilaisuus olisi ollut jossain Adventtikirkon tiloissa ja että siellä käy paljon väkeä eri seurakunnista ja kaikki kätellen toivotetaan tervetulleiksi.
Nyt minä mietin, että mitenhän minä tätä uskonelämääni alan harjoittamaan jatkossa. Tekisi mieli ottaa osaa johonkin aktiiviseen toimintaan. Raamatun luku ja rukous on kyllä hyväksi, mutta tuntuu, ettei ole aina riittävästi.
Radio Deitä kuuntelen paljon ja minusta ne Leo Mellerin ohjelemat ovat hauskoja, kun hän aina löytää selityksen kaikelle. Mutta tuntuu tämä Meller entistä enemmän politiikolta kuin saarnamieheltä. Aina on jotenkin islamivastainen ja Lähi-Idän sotaa sotkemassa mukaan ja niitä lopun päiviään.
...ups, nyt kyllä venähti kirjoitus.
Terv. Sani :)
Rauhaa ja kiitos
Adventistien paikassa ei ole kritillisyyden suhteen mitään hätää.
Kaikki on Raamatun mukaan ja suhteen selvää.
Ota aina Raamattu kun arvioit.
Ei ole muuta keinoa.Prustele ja kysele aina Raamatulla.
Harhaoppiseiksi ei voida syyttää, jos ei kykene perustelemaan Raamatulla.
Muista tämä.
Kunniopit aina vilpitöntä uskoa. Niin Jeesuskin teki, ja niin Jumalakin tuomiolla tekee.
Jumalan siunausta
jari laurila
Olisi se, että älä tee mitään hätiköityjä ratkaisuja ja älä väenvängällä etsi mitään. Luota ja usko, huomaat asioita joita Jumala johdattelee eteesi löytääksi sen mitä Hän haluaa sinulle opettaa ja kertoa.
Jos sinua kiinostaa uskonasiat, niin opiskele ennemmin sitä kuin menet suipäin jonnekkin sitä oikeaa uskoa hakemaan. Lue Raamattua, rukoile ja käy vaikka kirkossa siellä kuulee sanaa, mutta ei ole mitään ehdotonta "uskonsuunta" pakkoa, ei ainakaan pappi sitä sano vaikka itse jotain edustaisikin. Puhuu erilailla kirkossa kuin omassa porukassa. Kuuntele vain sanaa, älä välitä papista.
Sitten kun uskosi saa vahvistusta ja tiedät Jumalan Tahdon, sen jälkeen on aivan sama vaikka kävisit missä tahansa uskonryhmissä kuuntelemassa ja tutustumassa, kun olet saanut uskon lahjaksi niin silloin ei ole enään pelkoa että joku ryhmä pystyisi sinut eksyttämään pontevien saarnojen avulla, lupaamalla maat ja mannut.
Jostain ryhmistä saattaa sitten löytyä sinun kanssasi samoin ajttelevia ja saatte tukea toinen toisiltanne vaikka et varsinaisesti sitä ryhmää kaikilta ajatuksiltasi edusta.
Aivan samoin kun vanhempia opetetaan olemaan lasten kanssa, mitä se on? Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja kärsivällisyyttä....Muuta oppia ja ohjetta ei ole. Me olemme Jumalan lapsia, ja siksi Hän on myös kärsivällinen kanssamme vaikka emme aina tiedä mitä tekisimme, ja mikä on oikein. Sitten kun vanhemmat saa lapsensa siihen pisteeseen, että he tietävät ja ymmärtävät, niin voi huokaista. Samoin toimii Jumala, kun Hän on saannut meidän ymmärtämään niin eksytyksen pelkoa ei enään ole.
Voisitko otta yhteyttä omaan seurakuntaasi jos siellä voisit jotenkin toimia esim. nuorten ja lasten parissa? Siinä kun opettaisit lapsia niin Jumala varmasti neuvoisi sinua toimiaan oikein ja antaisi lisää uskonymmärrystä koko ajan.
Kiitos taas hyvistä neuvoista. Rauhoitti jotenkin mieltä. Nyt tilanne onkin tasoittunut, kun en mennyt sinne tilaisuuteen. Jotenkin pitää antaa sen johdatuksen viedä mukanaan. Eiköhän se oikeaan suuntaan mene, kun Luojaan luottaa.
Ihanaa, että tunnet saavasi apua.
Ei ne uskon asiat aina ole helppoja, eikä varsinkaan se että niitä helposti oppisi ymmärtämmän. Paljon Jumala meitä koittelee, ei se tie sinne helppo ole.
Kannattaa vain aina hädänkin hetkellä turvautua yksin Jumalaan ja luottaa Hänen voimaansa, eikä suinpäin lähteä hakemaan sitä lohtua jostain, jossa lupaajana ja lohduttajana onkin vain ihminen, ei Jumala.
Ihminen hädän hetkellä saattaa turvautua siihen ihmiseen ja kuunnella häntä, Jumalan sijasta, ja silloin saattaa läheteä uskomaan väärin ja eksyy aina vain kauemmaksi Jumlasta ja Hänen todellisesta tahdostaan.
Itsekkin olen tavallaan aina jotenkin uskonut, ollut sellainen olemassa oleva usko aina. Kuvittelin kuitenkin aina, että ihmisen pitää kuulua johonkin ryhmään ollakseen ihan oikea uskovainen. Sitten joskus mietin, että jos haluaisi ryhtyä uskovaiseksi, niin mihin ihmeen ryhmään sitä hakeutuisi kun niitä on niin paljon, ja missä on se oikea usko kun kaikki niin sanovat, ja eihän se voi olla kaikilla jos niissä on eroja.
Asia loppuun käsitelty kohdallani kun en tosiaankaan olisi osannut valita sitä oikeaa.
Kuitenkin se uskon alku mikä itselläni oli aina olemassa, sai Jumalalta niin suuren näytön mihin Hän pystyy. Jumala todella kuuntelee rukouksia ja tekee ne ratkaisut siten, että tietää sen olevan Jumlan Tahto ja kaikkien parhaaksi, antaa vielä ihmiselle mahdollisuuden. Kun itselläni oli hätä, niin kaikki ratkaisuni olisivat olleet vääriä, ja ihmiseltä jos olisin hakenut vastauksia ja apuja, niin ne olisvat olleet samanlaisia vääriä jokainen. Oli pakko turvautua yksin Jumalaan, sillä vain Hän pystyi tekemään sen ratkaisun mikä on parasta kaikille, ja niin Hän tekikin.
Sen jälkeen elämäni on muuttunut pikkuhiljaa, huomaan kuinka Jumala on täyttänyt salaisimpia toiveitani, antanut elämääni hyvyyttä ja rakkautta. Jos olen epävarma joistan asioista, niin vastauksia tulee eteeni, ja nyt uskallan uskoa täysin siihen etteivät ne ole sattumaa, vaan Jumala auttaa minua toimimaan oikein. Koko ajan usko vahvistuu, ja itse en enään pelkää että yksikään taho saisi mieltäni muuttumaan vaikka lupaisivat mitä, niin suuri on Jumala ja Hänen voimansa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Nykyään on vain niin vaikeaa ja hämäävää, kun näitä saarnamiehiä ja profeettoja on tarjolla niin paljon. Ei tiedä mihin luottaa. Silloin on parasta turvautua vain Jumalaan. Niin olen tehnyt ja ainakin nyt asiani ovat sillä rintamalla hyvin :)