Mielestäni Tarja Halonen on oikea henkilö saattamaan loppuun erään Suomen historian merkittävimmistä muutosprosesseista, jonka seurauksensa Suomi kurjistuu Euroopan marginaalialueeksi ja häipyy, kuten Rooman valtakuntakin aikanaan, historian hämärään, mutta saavuttaa kuitenkin jotain arvokkaampaa, nimittäin henkisen elämän seesteisyyden ja täydellisen yhdenvertaisuuden kaikkien kesken.
Sosiaalidemokraattisen liikkeen eräs kantavia ideoita on ollut tasapäistäminen ja keskinkertaisuuden merkityksen korostaminen jopa arvona sinänsä. Suomalainen yhteiskunta on viimeistään K. Sorsan päivistä alkaen tehnyt tärkeän havainnon, jota ei ole huomattu muualla kuin korkeintaan Ruotsissa. Inhimillinen elämä ei ole, eikä saakaan olla, aineellisen hyvinvoinnin jatkuvaa edistämistä, vaan henkisen tasapainon etsintää ja sisäisen elämän seesteisyyden kilvoittelua. Tätä tilaa, sen voinemme jo ympäristöämme katsomalla todeta, ei saada yhdessä materiaalisen hyvinvoinnin kanssa. Se saavutetaan vain hylkäämällä taloudellinen edistys ja keskittymällä niihin todella tärkeisiin asioihin. Sukupuolten tasa-arvo vuosituhantisen naisten sortamisen tunnustaen, rotujen tasa-arvo vuosisatainen valkoisen rodun yliarvostus tunnustaen ja globaali vastuu kaikesta siitä, minkä osana me kaikki olemme, pidimmepä siitä tai emme.
Vaalikampanjoissa ei kaikkea sellaista voida sanoa, mikä on jo tiedossa olevaa selvää faktaa, mutta mikä säikäyttäisi äänestäjien suurta enemmistöä liiaksi, vaikka se jokin olisikin edessä jokatapauksessa. Halosen elämäntyössä keskeistä onkin se, että vaikka menettäisimme kaiken ulkoisen Nokioineen ja Soneroineen, päästämme sisäisen kauneutemme pursuvimpaan kukintaan viljellessämme kaalia ruuaksemme, jakaessamme sadon toistemme kanssa, rakastaessamme toisiamme ja tehdessämme yhteisöstämme niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa sellaisen, jossa kaikilla on yhtä hyvä olla ja elää.
Sosiaalidemokraattisen liikkeen eräs kantavia ideoita on ollut tasapäistäminen ja keskinkertaisuuden merkityksen korostaminen jopa arvona sinänsä. Suomalainen yhteiskunta on viimeistään K. Sorsan päivistä alkaen tehnyt tärkeän havainnon, jota ei ole huomattu muualla kuin korkeintaan Ruotsissa. Inhimillinen elämä ei ole, eikä saakaan olla, aineellisen hyvinvoinnin jatkuvaa edistämistä, vaan henkisen tasapainon etsintää ja sisäisen elämän seesteisyyden kilvoittelua. Tätä tilaa, sen voinemme jo ympäristöämme katsomalla todeta, ei saada yhdessä materiaalisen hyvinvoinnin kanssa. Se saavutetaan vain hylkäämällä taloudellinen edistys ja keskittymällä niihin todella tärkeisiin asioihin. Sukupuolten tasa-arvo vuosituhantisen naisten sortamisen tunnustaen, rotujen tasa-arvo vuosisatainen valkoisen rodun yliarvostus tunnustaen ja globaali vastuu kaikesta siitä, minkä osana me kaikki olemme, pidimmepä siitä tai emme.
Vaalikampanjoissa ei kaikkea sellaista voida sanoa, mikä on jo tiedossa olevaa selvää faktaa, mutta mikä säikäyttäisi äänestäjien suurta enemmistöä liiaksi, vaikka se jokin olisikin edessä jokatapauksessa. Halosen elämäntyössä keskeistä onkin se, että vaikka menettäisimme kaiken ulkoisen Nokioineen ja Soneroineen, päästämme sisäisen kauneutemme pursuvimpaan kukintaan viljellessämme kaalia ruuaksemme, jakaessamme sadon toistemme kanssa, rakastaessamme toisiamme ja tehdessämme yhteisöstämme niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa sellaisen, jossa kaikilla on yhtä hyvä olla ja elää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.