Eräänä päivänä ollessani lukion ensimmäisellä luokalla kotiin kävellessäni näin erään pojan luokaltani myös kävelevän kotiinsa. Hänen nimensä oli Kyle. Näytti siltä että hän kantoi kaikkia kirjojaan kotiin. Ajattelin itsekseni , että ; Miksi kantaa kaikkia kirjoja kotiin tavallisena perjantaina? Se on varmaa närdi. Oli tulossa hieno viikonloppu jalkapallopeleinnen ja juhlineen, joten kohautin asialle olkapäitäni ja jatkoin matkaa.
Silloin näin joukon nuoria jotka juoksivat poikaa kohti. He juoksivat suoraan pain häntä ja hänen kirjansa lensivät pitkin ja poikin ja hän kaatui kadulle. Hänen silmälasinsa lensivät ja näin niiden laskeutuvan parin metrin päähän hänestä. Hänen katsoessaan ylös näin suuren surun hänen silmissään. Tunsin sääliä häntä kohtaan, joten hölkkäsin hänen luokseen. Hän hamuili ruohoa käsillään etsien silmälasejaan. Näin kyyneleen kimaltavan hänen silmässään. Otin hänen silmalasinsa maasta ja annoin ne hänelle.
- Noi on tyhmiä, sietäisivät saada selkäänsä. Sanoin auttaen häntä keräämään kirjat.
- Kiitos. Hän sanoi katsoen minua suuri hymy huulillaan. Se oli sellainen hymy josta näkyi todellinen kiitollisuus.
Auttaessani häntä kysyin missä hän asui. Huomasin että hän asui aivan lähellä minua ja ihmettelin miksi en ollut ennen nähnyt häntä. Tähän hän vastasi, että oli ennen ollut yksityisessä koulussa. En ollut koskaan ennen ollutkaan kenenkään kanssa joka oli käynyt yksityistä koulua. Puhuimme koko kotimatkan ja kannoin osaa hänen kirjoitaan. Hän vaikutti todella kivalta.
Kysyin halusiko hän pelata jalkapalloa kanvereideni ja minun kanssa ja hän sanoi haluavansa. Olimme yhdessä koko viikonlopun ja mitä enemmän opin tuntemaan Kylea sitä enemmän pidin hänestä. Ystävänikin pitivät hänestä. Maanantaina Kyle tuli kouluun kaikkine kirjoineen.
Pysähdyin ja sanoin – Aiot todella kasvattaa isot muskelit kantamalla kirjojasi joka päivä! Kyle vastasi naurulla. Seuraavien neljän vuoden aikana meistä tuli parhaat ystävät. Viimeisenäkouluvuotena aloimme ajatella jatko-opintoja. Päätimme mennä eri kouluihin, mutta tiesimme, että ystävyytemme jatkuisi aina. Hänestä tulisi lääkäri ja minä aioin hakea jalkapallo stipendiä ja bisnesopiskeluun.
Kyle oli luokan priimus. Kiusasin häntä närdiksi. Hänen oli pidettävä puhe koulun loppujuhlassa. Olin todella iloinen, että se en ollut minä, jonka piti pitää puhe. Koulun lopettajaisissa näin Kylen, hän oli todella hyvän näköinen. Hän oli yksiniitä jotka löytävät itsensä lukioaikana. Hän oli todella hyvän näköinenjopa lasit päässä. Hänellä oli enemmän tyttöystäviä kuin minulla. Joskus oli jopa hänelle kateellinen, tänään oli tuollainen päivä. Näin että hänen puheensa hermostutti häntä.
-Hei iso heppu kyllä sä pärjäät! Sanoin hänelle lyöden häntä keveästi olkapäälle. Sain vastaukseksi yhden niistä kiitollisista katseista ja hymyn.
- Kiitti. Hän sanoi.
Aloittaessaan puhettaan hän selvitti kurkkuaan ja aloitti:
Koulun loppujuhla on niitä aikoja elämässä jolloin on paikallaan kiittää kaikkia niitä,jotka ovat auttaneet sinua selviytymään kaikkina näinä vuosina: Vanhempiasi, sisaruksiasi, opettajasi, ehkä valmentajaasi ja etenkin ystäviäsi. Aion kertoa teille että olemalla jollekin ystävä olet antanut pahaan lahjan minkä voit antaa. Aion nyt kertoa teille kertomuksen.
Katselin ihmeissäni ystävääni en ollut uskoa korviani, hän kertoi siitä kuinka ensimmäisen kerran tapasimme. Hän oli suunnitellut tappavansa itsensä sinä viikonloppuna. Hän kertoi kuinka hän tyhjensi lokerikkonsa jotta hänen äitinsä ei tarvitsisi tehdä sitä myöhemmin ja siksi hän kantoi kaikki kirjansa kotiin. Hän katsoi minua ja hymyili.
- Onneksi minut pelastettiin ystäväni sai minut muuttamaan mieltäni.
Kuulin kohahduksen käyvän läpi koko yleisön kun tuo komea suosittu poika kertoi elämänsä heikoimmasta hetkestä. Näin hänen äitinsä ja isänsä katsovan minua ja hymyilevän kiitollisina. Vasta tuolloin ymmärsin koko tapauksen tärkeyden.
Elä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Pienellä elellä voit muuttaa ihmisten elämää pahemmaksi tai paremmaksi.
Jumala asettaa tiettyjä ihmisiä elämäämme vaikuttamaan meihin jollakin tavalla. Etsi Jumalan tarkoitusta lähimmäisissäsi.
Silloin näin joukon nuoria jotka juoksivat poikaa kohti. He juoksivat suoraan pain häntä ja hänen kirjansa lensivät pitkin ja poikin ja hän kaatui kadulle. Hänen silmälasinsa lensivät ja näin niiden laskeutuvan parin metrin päähän hänestä. Hänen katsoessaan ylös näin suuren surun hänen silmissään. Tunsin sääliä häntä kohtaan, joten hölkkäsin hänen luokseen. Hän hamuili ruohoa käsillään etsien silmälasejaan. Näin kyyneleen kimaltavan hänen silmässään. Otin hänen silmalasinsa maasta ja annoin ne hänelle.
- Noi on tyhmiä, sietäisivät saada selkäänsä. Sanoin auttaen häntä keräämään kirjat.
- Kiitos. Hän sanoi katsoen minua suuri hymy huulillaan. Se oli sellainen hymy josta näkyi todellinen kiitollisuus.
Auttaessani häntä kysyin missä hän asui. Huomasin että hän asui aivan lähellä minua ja ihmettelin miksi en ollut ennen nähnyt häntä. Tähän hän vastasi, että oli ennen ollut yksityisessä koulussa. En ollut koskaan ennen ollutkaan kenenkään kanssa joka oli käynyt yksityistä koulua. Puhuimme koko kotimatkan ja kannoin osaa hänen kirjoitaan. Hän vaikutti todella kivalta.
Kysyin halusiko hän pelata jalkapalloa kanvereideni ja minun kanssa ja hän sanoi haluavansa. Olimme yhdessä koko viikonlopun ja mitä enemmän opin tuntemaan Kylea sitä enemmän pidin hänestä. Ystävänikin pitivät hänestä. Maanantaina Kyle tuli kouluun kaikkine kirjoineen.
Pysähdyin ja sanoin – Aiot todella kasvattaa isot muskelit kantamalla kirjojasi joka päivä! Kyle vastasi naurulla. Seuraavien neljän vuoden aikana meistä tuli parhaat ystävät. Viimeisenäkouluvuotena aloimme ajatella jatko-opintoja. Päätimme mennä eri kouluihin, mutta tiesimme, että ystävyytemme jatkuisi aina. Hänestä tulisi lääkäri ja minä aioin hakea jalkapallo stipendiä ja bisnesopiskeluun.
Kyle oli luokan priimus. Kiusasin häntä närdiksi. Hänen oli pidettävä puhe koulun loppujuhlassa. Olin todella iloinen, että se en ollut minä, jonka piti pitää puhe. Koulun lopettajaisissa näin Kylen, hän oli todella hyvän näköinen. Hän oli yksiniitä jotka löytävät itsensä lukioaikana. Hän oli todella hyvän näköinenjopa lasit päässä. Hänellä oli enemmän tyttöystäviä kuin minulla. Joskus oli jopa hänelle kateellinen, tänään oli tuollainen päivä. Näin että hänen puheensa hermostutti häntä.
-Hei iso heppu kyllä sä pärjäät! Sanoin hänelle lyöden häntä keveästi olkapäälle. Sain vastaukseksi yhden niistä kiitollisista katseista ja hymyn.
- Kiitti. Hän sanoi.
Aloittaessaan puhettaan hän selvitti kurkkuaan ja aloitti:
Koulun loppujuhla on niitä aikoja elämässä jolloin on paikallaan kiittää kaikkia niitä,jotka ovat auttaneet sinua selviytymään kaikkina näinä vuosina: Vanhempiasi, sisaruksiasi, opettajasi, ehkä valmentajaasi ja etenkin ystäviäsi. Aion kertoa teille että olemalla jollekin ystävä olet antanut pahaan lahjan minkä voit antaa. Aion nyt kertoa teille kertomuksen.
Katselin ihmeissäni ystävääni en ollut uskoa korviani, hän kertoi siitä kuinka ensimmäisen kerran tapasimme. Hän oli suunnitellut tappavansa itsensä sinä viikonloppuna. Hän kertoi kuinka hän tyhjensi lokerikkonsa jotta hänen äitinsä ei tarvitsisi tehdä sitä myöhemmin ja siksi hän kantoi kaikki kirjansa kotiin. Hän katsoi minua ja hymyili.
- Onneksi minut pelastettiin ystäväni sai minut muuttamaan mieltäni.
Kuulin kohahduksen käyvän läpi koko yleisön kun tuo komea suosittu poika kertoi elämänsä heikoimmasta hetkestä. Näin hänen äitinsä ja isänsä katsovan minua ja hymyilevän kiitollisina. Vasta tuolloin ymmärsin koko tapauksen tärkeyden.
Elä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Pienellä elellä voit muuttaa ihmisten elämää pahemmaksi tai paremmaksi.
Jumala asettaa tiettyjä ihmisiä elämäämme vaikuttamaan meihin jollakin tavalla. Etsi Jumalan tarkoitusta lähimmäisissäsi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oliko tuo totta ? tapahtunu suomessa ?, oli totta tai ei niin hyvä tarina silti :)
tarinan todenperäisyyttä, mutta ei ole mahdoton. Tapahtunut varmaan USAssa kun kirjat lensi pitkin, Suomessahan käytetään reppuja. Minusta se oli kaunis kertomus ja halusin jakaa sen muiden kanssa.
elävässä elämässä ja pitääkin taphtua jos noudatamme UT rakkauden kaksoiskäskyä. Itsekin olen kokenut lähes vastaavaa.
Nykyisin kyllä kuljemme liian usen ohi kärsivästä lähimmäisestämme.
Turust