Haavoittajat

Pahinta mahdollista väkivaltaa on hengellinen väkivalta. Suuressa itsekkyydessä voi herkän sielun haavoittaa mielisairaalakuntoon. Onko tämä Jeesuksen osoittamaa rakkautta?
17627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kauhulla muistan, vaikkapa yhtä ihmistä.
Tämä tapahtui helluntaiseurakunnassa.
"Veljet" ajoivat ulos riivaajia, eräästä sisaresta.
Hänessä ei ollut riivaajaa, eikä muutakaan demonia jne.
Kunhan vain "veljet" käyttivät hurmoshenkeään tuohon sisarparkaan.
Seurauksena: Tänäkin päivänä hän on riippuvainen psyykelääkkeistä.

Jos hän olisi kuulunut luterilaisen kirkon piiriin, hän olisi voinut saada apua koulutetuilta työntekijöiltä, sensijaan hänen sielunsa puoskaroitiin rikki.

Äänestä
  • Riivaajien ajoon erikoistuneille voidaan sanoa: Matteuksen evankeliumi:
    22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

    Äänestä

  • äkkiseltään päätellä, että tässä luterilaisessa kansassa ei ole psyykkisiä ongelmia juuri nimeksikään. kaikki ovat saaneet ammattimaista hoitoa vaivoihinsa.

    päätelmä, jonka palstan opetuslapsesi tekevät on se, että kaikki psyykkisesti sairaat helluntailaiset ovat saaneet hurmoshenkistä riivaajienulosajo-terapiaa. sehän on tarkoituksesi, eikö niin?

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    äkkiseltään päätellä, että tässä luterilaisessa kansassa ei ole psyykkisiä ongelmia juuri nimeksikään. kaikki ovat saaneet ammattimaista hoitoa vaivoihinsa.

    päätelmä, jonka palstan opetuslapsesi tekevät on se, että kaikki psyykkisesti sairaat helluntailaiset ovat saaneet hurmoshenkistä riivaajienulosajo-terapiaa. sehän on tarkoituksesi, eikö niin?

    Vaan malta mielesi!

    Mielenterveysongelmiin ei auta riivaajien ulosajo.Helluntaissa annettava "sielunhoito" on tätä pahojen henkien kanssa pelaamista.

    Luterilaisessa kirkossa on tarjolla sielunhoitoa, keskustelua, siellä kuunnellaan ihmisten ongelmia.

    Siellä ei hoideta sieluja puoskaroimalla "Ylivainiolaiseen" tapaan:
    Kaatamistempuilla terveeksi sekunnissa.

    Sielunhoito ei ole kaatumista, eikä muutakaan hurmoshenkistä hihhulointia.

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    koskaan törmännyt riivaajien ulosajoon. tiedän kyllä, että raamattukin puhuu riivaajien poisajamisesta, mutta että "helluntaissa annettava sielunhoito on tätä pahojen henkien kanssa pelaamista"?
    oletkohan nyt taas liikaa kiinni niissä "vanhoissa hyvissä ajoissa" ja jalovaarojen kiertueiden tapahtumissa?

    mikä ihme saa sinut olemaan noin täynnä vihaa?

    Ihmettelen vastauksiasi?
    Kun puhun riivaajien ulosajosta helluntaiseurakunnan sisällä, tarkoitan myös sitä.
    Miksi tahallisesti vääristelet sanojani?

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    Ihmettelen vastauksiasi?
    Kun puhun riivaajien ulosajosta helluntaiseurakunnan sisällä, tarkoitan myös sitä.
    Miksi tahallisesti vääristelet sanojani?

    ...........

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    Vaan malta mielesi!

    Mielenterveysongelmiin ei auta riivaajien ulosajo.Helluntaissa annettava "sielunhoito" on tätä pahojen henkien kanssa pelaamista.

    Luterilaisessa kirkossa on tarjolla sielunhoitoa, keskustelua, siellä kuunnellaan ihmisten ongelmia.

    Siellä ei hoideta sieluja puoskaroimalla "Ylivainiolaiseen" tapaan:
    Kaatamistempuilla terveeksi sekunnissa.

    Sielunhoito ei ole kaatumista, eikä muutakaan hurmoshenkistä hihhulointia.

    Ainoa henkilö, joka on ajanut minusta riivaajia, oli luterilainen. Se siitä.

    Minä olen ainakin saanut myös helluntaiseurakunnassa sielunhoitoa, minua on kuunneltu, kun olen purkanut elämäni tuskaa. Mielestäni minua ei ole puoskaroitu ja olen saanut eheytyä. Kun tulin uskoon, olin rikkirevitty ja pelkäsin ihmisiä. Ja mielestäni olen näiden vuosien aikana eheytynyt, että uskallan jo kohdata ihmisiä.

    Miksi ihmiset yleistävät, jos jossain on kohdeltu väärin, niin kaikki siellä tekevät niin. Suomessakin tapahtuu murhia, emmekä ajattele, että kaikki suomalaiset ovat murhaajia. Yleistäminen on vaarallista. Me kaikki olemme kuitenkin ihmisiä ja teemme virheitä. Olisi se kuitenkin kurjaa, että minun virheitteni takia kaikki helluntailaiset joutuisivat kärsimään.

    Kun olen lukenut kirjoituksiasi, olen ajatellut, mikä on motiivi kirjoituksiisi. Ei ainakaan rakkaus ihmisiä kohtaan, koska minulle tulee usein paha olo luettuani kirjoituksiasi. En kuitenkaan usko, että sinulla on vain ainoastaan täysi totuus ja tieto Raamatusta.

    Äänestä

Sillä näin on.
Mikään ei ole niin vaarallinen ase lyömäaseena,
kuin Raamatun Sana sydämettömien suussa.
Ihminen voidaan pelotella hengiltä jo
pelkästään helvettiin tuomitsemalla,
tai saatanan haltuun tuomitsemalla,
ellei muuten päästä niskanpäälle.

Jumala sitävstoin ei ole koskaan uhkaillut ihmistä, eikä pelottele ketään profetioillakaan, vaikka jotkut niin joskus luulevat.

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä! Mä en kertakaikkiaan ymmärrä sitä, että sanotaan olevamme Kristuksen seuraajia, mutta silti olemme toisillemme niin rakkaudettomia. "Lyödäänkin", kun mahis tulee pienikin.
Myönnän, että olen hyvin usein surun murtamana täällä ruudun takana. Rukoilen itkien meille kaikille lihasydäntä kivisydämen sijaan †

Äänestä

Olen tuolla aikaisemmin kirjoitellut kun 2hellari akkaa soittelee miehelleni.Joten lue sieltä.Minusta te kaikki hellarit joutaisitte mielisairaalaan ei silti aika paljon teitä hellareita onkin siinä laitoksessa.

Äänestä

Pahimpia itse synnissä elävät toisten nuhtelijat. Viilasi kädessä näyttöpäätteellä sinkoilee kiruoksia ja kiitoksia täysin sokeana omille synneille.

Äänestä
  • Tulin uskoon jo vuosia sitten. Mutta psyykesairaus ja lääkkeet tarvitsin. Pari vuotta sitten minusta ajettiin ulos demoni, joka oli pesiytynyt mieleeni. Se lähti aivan Apostolien teot 8:7 tavalla. Sen jälkeen en ole tarvinnut psyykelääkkeitä. Nyt olen työssä.

    Äänestä

  • uskoon tullut Markus kirjoitti:

    Tulin uskoon jo vuosia sitten. Mutta psyykesairaus ja lääkkeet tarvitsin. Pari vuotta sitten minusta ajettiin ulos demoni, joka oli pesiytynyt mieleeni. Se lähti aivan Apostolien teot 8:7 tavalla. Sen jälkeen en ole tarvinnut psyykelääkkeitä. Nyt olen työssä.

    on oikeasti riivaajia (hyvä et pääsit vapaaks) mut paljon on niitä jotka vaan korottaa itseään ja ajavat ulos pahoja henkiä sieltä missä niit ei ole. mä olen nähny tätä.

    Äänestä

  • uskoon tullut Markus kirjoitti:

    Tulin uskoon jo vuosia sitten. Mutta psyykesairaus ja lääkkeet tarvitsin. Pari vuotta sitten minusta ajettiin ulos demoni, joka oli pesiytynyt mieleeni. Se lähti aivan Apostolien teot 8:7 tavalla. Sen jälkeen en ole tarvinnut psyykelääkkeitä. Nyt olen työssä.

    uskovassa ei voi olla riivaajaa. kun sinusta ajettiin riivaaja ulos tulit vasta sen jälkeen sisälle pelastukseen. tai sitten oli jokin muu mikä parani rukouksella.

    Äänestä

saavat paljon pahaa aikaan varsinkin kun on linssit suojana. antaa varsitien kulkijoiden olla arvossaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uskonsisar1 kirjoitti:

Pahinta mahdollista väkivaltaa on hengellinen väkivalta. Suuressa itsekkyydessä voi herkän sielun haavoittaa mielisairaalakuntoon. Onko tämä Jeesuksen osoittamaa rakkautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu