Uusin Suomen valloitus Saksan televisiossa. Yleensä ei kerrota mitään. Tai sitten kerrotaan Akankannon MM kisoista, tai suurinpiirtein kotiseutumuseon tiloista kuvattua suomalaista kotia. Tänään näin kolmelta kanavalta, Pro7, RTL ja Sat1. Kaikki johtavia kanavia. Niiden uutisissa kerrottiin Oulussa pidetyistä ILMAKITARAN soittamisen MM kisoista. Todella imartelevaa?
Suomikuva mailmalla
yrjö
15758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Suomalaiset on koonneet itselleen kansallisen identiteetin niistä jätteistä mitä muut kansat on hylänneet.
Tämä johtuu siitä, että Suomi itsenäistyi vasta 1917 ja kaikki hyvät kansalliset ominaisuudet oli jo muiden kansojen käytössä.
Niinpä suomalaisille jäi vain tyhmyys,juoppous, väkivaltaisuus, ujous ,hiljaisuus ja kateus kansallisiksi ominaispiirteiksemme ja ne otettiin kun parempia ei ollut.
Ja kun kansalle koko ajan hoettiin kuinka huono ja kelvoton se on,niin kansa alkoi itsekin uskomaan olevansa sellainen ja käyttäytyä odotusten mukaan.
Tästä odotusten mukaan käyttäytymisestä syntyvät nuo muurahaispesässä istumiset,eukonkannot , sappaanheitot ja ilmakitaran soitot yms.itsensä häpäisyhalu koko maailman silmissä.
Nokian menestys on tosin kirkastanut valtavasti
Suomi-kuvaa.Suomella on jo hiukan mainetta maailmalla tekniikan huippumaana, mikä maine nostaa meitä pohjalta monta kerrosta ylöspäin.
Uusi terve kansallinen identiteetti voitaisiinkin
luoda suomalaisille Nokiaa hyväksi käyttäen.
Olen osaltani juonut Suomea maailmankartalle. Olen rohkaissut ulkomailla ollessani paikallisia kansalaisia reippaaseen juopotteluun ja hiljaiseen väkivaltaan. Olen kantanut ulkomaalaisten vaimoja pitkin mäkiä. Jaan 1700-luvun savupirttien piirustuksia omakotitaloa harkitseville. Soitan etelän kadunkulmissa ilmakitaraa ja joskus ilmabassoa tai ilmapianoa jossa on ilmaistuin. Vien aina mukananai runsaasti saappaita joita heittelen suurkaupunkien vilinässä. Minä siten olen luultavasti syypää vallitsevaan Suomi-kuvaan, sillä olenhan aika taukki ja kateellinen kusipää enkä oikein ymmärrä mistään mitään.
Suurin osa ulkomaalaisista ei tieda mitaan Suomesta joten on turha puhua mistaan "Suomikuvasta" niinkuin olisimme jokaisen keskieurooppalaisen kahvipoydan vakiopuheenaihe. Minkalainen on "Lichensteinkuva" tai "Andorrakuva" Suomessa. Olemme pieni kansa josta harva tietaa mitaan.
"Suomalainen, ruotsalainen, englantilainen, saksalainen ja amerikkalainen kohtaavat norsun viidakossa.
Amerikkalainen miettii: Paljonkohan tuosta norsusta saisi voittoa jos sen myisi.
Saksalainen miettii: Mitenka tuon norsun saisi tottelemaan minua.
Englantilainen miettii: mitenkohan tuolle norsulle voisi opettaa tapoja.
Ruotsalainen miettii: Minkalaisen sosiaaliturvan tuo norsu tarvitsee.
Suomalainen miettii: Mitahan tuo norsu ajattelee minusta."
Suomalainen miettii:nousen tuon norsun selkään, ratsastan pois ja jätän nuo typerykset tänne viidakkoon mietiskelemään.
Ruotsalainen miettii:tekee mieli panna tuota norsua perseeseen.Onkohan se urosnorsu?
Saksalainen miettii:toivottavasti tuo norsu ei ole juutalainen.Ei mahdu uuniin.
Amerikkalainen miettii:ding dong ding dong ööö ööö
"Mies meni etuovesta ja tuli takaovesta."
Selitys (jollet ymmärtänyt): Yleensä minä muistan ihmisten kasvot hyvin. Sinun kohdallasi teen poikkeuksen, koska olet suomalainen.
eikä vitsi ollenkaan.tuolle ei naura norsukaan.
Mies meni ja mies tuli.Mitä vitsiä siinä on?
Keksi parempi tai älä sano mitään.
1970-luvulla Puolassa oli vaikeuksia. Kerran 2 duunaria tapasi toisensa tehtaassa.
Tyhmä vitsi. Huomio! Minä käsken. Alokas, poistu tältä palstalta välittömästi äläkä ikinä palaa. Loppu.
Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta? Oleksä niitä tyyppejä joille pitää vitsitkin SELITTÄÄ? Kuule meneppä nyt takaovesta.
Toi oli saatanan hyvä kohta toi "ding dong ööö ööö". Kyllä mua naurattaa; kato, typerämpää vitsiä en ole ikinä kuullut. "ding dong ööö ööö", VOI VITTU ETTÄ MÄ KUOLEN NAURUUN! ööö ööö!
Koska olet noin kova Nokian mainosmies, niin selitäppä, miksi Nokia (lähinnä kännykät ja monitorit) ei mainosta täällä itseään Suomalaiseksi. Työskentelin Saksan suurimmassa tietokoneiden tukkumyyntiliikkeessä. Nokian tuotteita luultiin järjestään Ruotsalaisiksi tai Amerikkalaisiksi. Taisi joku mainita Norjankin. Muistaakseni yhdessäkään monitoripaketissa ei lue Finland. Kun menin kännykkäkaupasta ostamaan tyttärelleni kännykkää. Valinta oli tyttärelleni vaikea, jolloin myyjä kysyi. Pitääkö sen olla Nokian. Tyttäreni vastasi, tietysti, olemmehan suomalaisia. Myyjä ei reagoinut mitään, ennenkuin tyttäreni jatkoi, Nokia on Suomalainen. Se oli myyjälle uusi asia.
Siinä Suomikuvaa euroopassa. Mikäköhän se on esim. Aasiassa.
niissä piireissä ulkomailla ,jotka yleesäkin tietävät maailman asioista jotakin ja joilla on päätösvaltaa maansa asioihin.
Suomen maine teknologiamaana on kova pienissä, mutta erittäin vaikutusvaltaisissa piireissä Saksassa,USA:ssa yms. suurissa maissa.
Tästä on varmasti monenlaista hyötyä Suomelle,
että vaikutusvaltaisilla ihmisillä on ulkomailla maastamme kuva tekniikan huippumaana.Se lisää
vientiämme noihin maihin.
Tavalliset kaduntallaajat ei missään maassa tiedä
minkään muunkaan tuotemerkin alkuperämaata ,eikä sen ole väliäkään.
Pääasia on ,että tavalliset ihmiset ostavat Nokian kännyköitä,vaikka eivät tiedäkään minkämaaalainen firma Nokia on.
Huomio! Nimimerkki "suomipoika" on poistunut vapaehtoisesti palstalta. Voimme nyt keskustella sotilasasioista rauhassa. Loppu.
keskustelet näköjään itsesi kanssa tälläkin palstalla.Olet ilmeisesti se entinen Nainen 53 nimimerkki,joka keväällä riehui hullun lailla joka palstalla.
Olisko taas aika vaihtaa lääkitystäsi.
Olet ilmeisesti se sama paskiainen jonka minä jo kerran pieksin tajuttomaksi katuojaan. Ryömi takaisin kollosi. Kyllä minä sinut kaivan esiin. Loppu.